• Artikkelit

’Että ihminen uskaltaisi olla oma itsensä’

Joni Villanen järjestää itselleen ja muille päihteetöntä tekemistä Porvoossa Jos minulla olisi iso koti ja samanhenkinen kaveripiiri, tekisimme yhdessä ruokaa ja viihtyisimme lauantai-iltaisin. Mutta ei. Myös raittiina viihtyvää porukkaa on ollut vaikea löytää, valittaa Henna Kähkönen, 21. Joni Villanen työskentelee lasten kanssa ja on heille esimerkki siitä, miten rikasta elämä voi olla, kun ei käytä viikonloppujaan ryyppäämiseen.…

Päihdepalvelujärjestelmä tulevaisuudessa muutoksen kourissa

ALKOHOLIKULTTUURIMME VAIKUTUKSET Vieläkö muistat vanhan ajan isomummin, huivi hiusten suojana ja mekon päällä käsin kirjailtu essu? Entäs ukin ruudullisine paitapuseroineen ja suorine housuineen? Ihmiset yhteiskunnassamme ovat muuttuneet niin kulttuurillisesti kuin elintavoiltaan viimeisten vuosikymmenien aikana. Tässä samassa muutoksessa myös juomiskulttuurimme on saanut erilaiset kasvot. Dosentti, erikoistutkija Anni Vilkko Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta on huolissaan alkoholidementiaa koskevista havainnoista. Ennen vanhaan,…

Erityisopettaja Timo Latsa – ” Tietynlaiseen raittiuteen pitäisi kannustaa”

Koulun välituntikello pirahtaa soimaan ja luokkahuoneesta alkaa valua oppilaita ulos puheensorinan saattelemana. Erityisluokkahuone tyhjenee ja sen keskellä lattiaa tuijottaa iso matto, jonka ympärille on asetettu kahdeksan pulpettia. Kodinomaisuutta lisää pari nahkasohvaa huoneen jatkeena. Viimeinen oppilas pähkäilee vielä jotain ennen ulosmenoa. Kuopiolainen erityisopettaja Timo Latsa hoputtaa oppilasta ennen kuin ehtii esittelemään loput tilat. – Ulko-oven vieressä…

Mervi Hara herättää päättäjiä

Terveys on lobbari Mervi Haralle tekojen asia. Hän haluaa savuttoman Suomen ja on muun muassa päättäjiin vaikuttamalla tehnyt lähes 30 vuotta työtä päämäärän eteen. – Harhaluulo, joka minua todella suututtaa ja harmittaa, on se, että pelkällä valistuksella saataisiin tupakointi vähenemään. Katinvillat! Valistus ei yksin riitä, vaan tarvitaan laaja-alaisia toimenpiteitä. Aina välillä meinaa Mervi Haralta loppua…