• Artikkelit

Amin Asikainen – Riippuvainen treenaamisesta

Nyrkkeilijä Amin Asikaisen mielestä huippu-urheilun ja juopottelun yhdistäminen on täysin mahdoton yhtälö. Omalla esimerkillään hän haluaa kannustaa erityisesti nuoria päihteettömään elämäntapaan. Aminin päätös hylätä kaljaporukat syntyi jo nuorella iällä urheilun viedessä miehen mukanaan. Teini-ikäisenä juomattomuuden selittely yllyttäville kavereille olikin todella hankalaa, mutta viesti tuntui kuitenkin menevän ystäville perille. - Noin yhdeksäntoistavuotiaana aloin sanoa kokonaan ei rellestämään houkutteleville…

Laki on, se ei toteudu. osa III

Lapset Kansakunnan hukkuvat toivot Filosofin kysymys: jos näet lapsen hukkuvan, etkä yritä auttaa häntä, oletko silloin murhaaja? ”Olen”, vastaa suomalainen. Tässä artikkelissa kysytään, onko maamme murhaajia täynnä. Tuusulalaisen peruskoulun käytävä ankeana maanantaiaamuna. – Vähäks oli hyvät bileet viikonloppuna ku Annin porukat oli poissa, ei ollu viinasta pulaa! Mul on vieläki darra. Siel oli kivoja amiskundeja. Hilluttiin kaikki ilman paitaa ihan…

Guru on hyvä esikuva

Nuoret ovat kukannuppuja. He pystyvät paljon enempään kuin uskommekaan. Jos heidän elinvoimaansa ja kykyjään ei ohjata oikeaan suuntaan, he saattavat kanavoida ne alkoholiin ja huumeisiin, ja heitä aletaan pitää haittana ja ongelmana. Mutta jos nuoret saavat oikeanlaista koulutusta, he voivat olla suureksi hyödyksi yhteiskunnalle. Näin uskoo Didi Ananda Krpa, Ananda Marga -liikkeen nunna, joka työskentelee Ananda…

Pienestä myönnytyksestä hallitsematon tulva?

Viinitilojen erivapauksien lisääminen voi tuoda Suomeen aivan uudenlaisen alkoholin myyntijärjestelmän. Tuskin kukaan ikävät tosiasiat tiedostava toivoo, että suomalaisten alkoholin kulutus kasvaisi 14–30 prosenttia. Valmisteilla oleva lakiuudistus viinitilojen alkoholimyyntioikeuksien lisäämisestä saattaa kuitenkin olla pieni halkeama, joka johtaa ison padon hallitsemattomaan hajoamiseen. Näin ounastelee Stakesin erikoistutkija Christoffer Tigerstedt. Suomalaiset viinitilat saattavat saada luvan myydä 22-prosenttista alkoholia, jos valmisteilla oleva…