Terveys on lobbari Mervi Haralle tekojen asia. Hän haluaa savuttoman Suomen ja on muun muassa päättäjiin vaikuttamalla tehnyt lähes 30 vuotta työtä päämäärän eteen. – Harhaluulo, joka minua todella suututtaa ja harmittaa, on se, että pelkällä valistuksella saataisiin tupakointi vähenemään. Katinvillat! Valistus ei yksin riitä, vaan tarvitaan laaja-alaisia toimenpiteitä.
Aina välillä meinaa Mervi Haralta loppua…
Julkaistu 30. 3. 2008
- Miten murtaa tupakoivien vanhempien itsekkyyden muuri?
Tiedetään, että tupakoivien vanhempien lapset kärsivät passiivisen tupakoinnin monista terveyshaitoista. Viestinnäntutkijoiden Sanna-Mari Salomäen ja Johanna Tuiskun Suomen Syöpäyhdistykselle tekemän tilaustutkimuksen mukaan vanhempien tupakointi aiheuttaa kuitenkin kärsimystä paljon laaja-alaisemmin, ja saa lapset todennäköisimmin aloittamaan tupakoinnin nuorina.
- Leikki-iässä lapset vielä ihailevat vanhemman tupakointia. ” Sitten kun olen iso, minäkin alan polttaa”,…
Keskustelussa nyt