Julkaistu 15. 9. 2010
Terveyden edistämisen keskus (Tekry) on avannut adressin mielikuvamainonnan kieltämisen puolesta osoitteessa
http://www.adressit.com/mielikuvamainonta
Tekry kehottaa Alkoholiohjelman kumppaneita allekirjoittamaan adressin ja levittämään siitä tietoa verkostoissa.
Käykääpä allekirjoittamassa!
Julkaistu 24. 6. 2010
Heinäkuussa 2010 käynnistyy viidettä kertaa Ainemaatio-kilpailu, jonka
kautta nuoret pääsevät luomaan persoonallisia ja puhuttelevia
animaatiotöitä päihteistä omien havaintojensa ja kokemustensa
pohjalta. Kilpailun järjestävät Elämä On Parasta Huumetta ry, MTV3
sekä nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus Preventiimi
(Humanistinen ammattikorkeakoulu).
Ainemaatio-kilpailu käsittää päihteet tupakkatuotteista ja alkoholista
huumeisiin. Kilpailussa on kaksi sarjaa: yli- ja alle 18-vuotiaat.
Kilpailu käynnistetään heinäkuussa 2010…
Julkaistu 1. 4. 2010
…Taiwanista
Taiwanissa saatetaan mätkäistä alkoholia ja muuta epäterveellistä maailman ensimmäisellä epäterveellisyysverolla. Verolle ollaan panemassa paitsi alkoholi, myös roskaruoka, karkit, kakut ja sokeripitoiset virvoitusjuomat.
Tarve uudelle verolle on lähtenyt Taiwanin kansan alati pahenevasta ylipainoisuusongelmasta. Aikuinen, joka juo kaksi olutta päivässä, lihoo pelkästään niistä puolitoista kiloa kuussa, ellei urheile kaljakaloreitaan kuriin. Taiwanin lapsistakin jo joka neljäs on liikalihava.
Samassa lakiehdotuksessa…
Julkaistu 1. 3. 2010
Syöpäjärjestöt muistutti Maailman syöpäpäivänä 4. helmikuuta, että useita syöpiä voidaan tehokkaasti ehkäistä omilla valinnoilla. Kaikkein tehokkain keino vaikuttaa omaan syöpäriskiinsä on pysyä tupakoimattomana. 80-90 prosenttia keuhkosyövistä aiheutuu tupakoinnista ja tupakka aiheuttaa muitakin syöpiä, kuten suu-, kurkku- ja vatsasyöpää. Tupakoinnin lopettaminen vähentää nopeasti syövän vaaraa. Lopettamisen hyöty näkyy jo viiden vuoden kuluessa ja hyöty on sitä suurempi…
Keskustelussa nyt