Erityisopettaja Timo Latsa - ” Tietynlaiseen raittiuteen pitäisi kannustaa”

Koulun välituntikello pirahtaa soimaan ja luokkahuoneesta alkaa valua oppilaita ulos puheensorinan saattelemana. Erityisluokkahuone tyhjenee ja sen keskellä lattiaa tuijottaa iso matto, jonka ympärille on asetettu kahdeksan pulpettia. Kodinomaisuutta lisää pari nahkasohvaa huoneen jatkeena.

Viimeinen oppilas pähkäilee vielä jotain ennen ulosmenoa. Kuopiolainen erityisopettaja Timo Latsa hoputtaa oppilasta ennen kuin ehtii esittelemään loput tilat. – Ulko-oven vieressä on pienimuotoinen punttisali ja täällä edessä vasemmalla sijaitsevat työtilani, hän sanoo.

Hauskaa myös selvin päin
Erityisopettaja ei ole koskaan ollut humalassa. Kolmekymppiseksi saakka hän oli täysin absolutisti, mutta nykyään hän saattaa kallistaa lonkeron tai pari.
– Minulle se vain on elämäntapa olla raitis tai ei nyt ihan, sillä eilen illalla otin yhden lonkeron.
Siihen se jääkin, maksimissaan 1-3 lonkeroa, eikä edes joka viikko. Nytkin on menossa tipaton kevät ja kesällä mökillä otan seuraavan lonkeron. Kesälomalla tulee lähinnä janojuomana nautittua iltaisin yksi lonkero, mutta vain yksi. En jää koukkuun. Oppilailla on vaikeuksia uskoa, että heidän opensa ei käytä alkoholia päihtymismielessä, Timo kertoo.
Muutenkin suomalaisessa kulttuurissa lasiin sylkijä joutuu usein perustelemaan ratkaisuaan.
– Eivät kaverit sitten enää tyrkytä, kun oppivat tuntemaan. Uusien tuttujen kanssa kun lähdetään liikenteeseen uhoavat jo valmiiksi, että kyllä minä sut opetan. Naurattaa vain, siinäpähän yrität mutta 2-4 annokseen se jää. Ja jos oikein tyrkytetään, lähden pois enkä jää tappelemaan. Tosin kerran meinasin saada turpaani, kun en ottanut humalaiselta hänen tarjoamaansa olutta. Seuraavana päivänä sanon kyllä asian oikean laidan, niin että se ymmärretään.
Latsan mielestä yökerhossa voi pitää hauskaa myös selvin päin, vaikkakin melko yleinen käsitys on, että raitis on tylsä.
– En usko, että ainakaan minun kohdallani niin olisi, sillä en ole mikään tuppisuu. Yökerhossa ja etenkin jälkeen päin on kiva kettuilla toisille heidän toilailuistaan. Estot poistuvat ja kaverit esiintyvät enemmän omana itsenään ja näin saa enemmän asioita selville. Onhan se tavallaan ilkeää, mutta niinkin voi oppia tuntemaan toista hieman enemmän.
Raittiudesta yleisellä tasolla hän on sitä mieltä, että tietynlaiseen raittiuteen pitäisi kannustaa. Varsinkin yhteiskunnan ja perheiden olosuhteisiin pitäisi voida vaikuttaa niin, ettei olisi syitä juoda.

Kasvatustieteiden maisteriksi kouluttautunut Timo Latsa on toiminut vuodesta 1993 luokanopettajana seitsemän vuotta Vantaalla sekä Kuopiossa ja tämän jälkeen myös erityisopettajana kahdeksan vuoden ajan. Timon luokka on periaatteessa normaali erityisluokka, missä on pääsääntöisesti vain  ESY-diagnoosin saaneita oppilaita. Monessa mukana oleva erityisopettaja kohtaa mitä erilaisempia tilanteita elämässään.

Kasvatustieteiden maisteriksi kouluttautunut Timo Latsa on toiminut vuodesta 1993 luokanopettajana seitsemän vuotta Vantaalla sekä Kuopiossa ja tämän jälkeen myös erityisopettajana kahdeksan vuoden ajan. Timon luokka on periaatteessa normaali erityisluokka, missä on pääsääntöisesti vain ESY-diagnoosin saaneita oppilaita. Monessa mukana oleva erityisopettaja kohtaa mitä erilaisempia tilanteita elämässään.


Kerro tästä muillekin:
  • Facebook
  • Google
  • MySpace
  • LinkedIn
  • StumbleUpon
  • del.icio.us
  • E-mail this story to a friend!