Julkaistu 1. 8. 2009

Juho Kivistö tietää, että Suomi on lasten alkoholimyrkytysten kärkimaita
Alkoholi on Suomen lastenkin myrkyttäjä numero yksi. ”Jos nykyinen kehitys jatkuu, on vain ajan kysymys, milloin tulee kuolemantapauksia”, toteaa lasten myrkytyksistä väitöskirjan tehnyt lääkäri Juho Kivistö Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.
Potilas on nuori ja tajuton ja hänen verensokerinsa matalalla. Hänet on pantava suonensisäiseen nesteytykseen.
Joka päivä kaksi tai kolme alle…
Julkaistu 30. 6. 2009

Alkoholistien, syrjäytyneiden, kodittomien ja köyhien auttajana isänsä Veikon työtä jatkava Heikki kokee Jumalan johdattaneen hänet huolehtimaan heikko-osaisista.
raitis.fi tapaa kiireisen miehen Helsingin Kalliossa ennen kaksi kertaa viikossa järjestettävän vaate- ja ruokajakelun alkua. Jo tuntia ennen nälkäisten ja avun tarpeessa olevien ihmisten jono kiemurtelee sadan metrin mittaisena korttelin toiselle puolelle. Joukossa näkyy paljon alkoholin turvottamia punaisia kasvoja,…
Raittiuden Ystävät on kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on raittiuden edistäminen ja alkoholin kulutuksen vähentäminen. Tavoitteeseen pyritään aktiivisella vaikuttamistoiminnalla.
Alkoholiohjelman kumppanina olemme sitoutuneet toimimaan valtioneuvoston vuonna 2003 tekemän periaatepäätöksen mukaisesti, mm. alkoholin kulutuksen kääntämiseksi laskuun. RY on kriittinen alkoholin mainontaa ja verotuksen tasoa kohtaan. Yksilötasolla RY:n tavoitteena on neutraali suhtautuminen alkoholiin ihmisten välisessä kanssakäymisessä nykyisen alkoholimyönteisyyden sijaan.
Viime vuosina…

Erektiohäiriöt ovat tavallisia nuorillakin miehillä. Naisilla on usein vaikeuksia nauttia seksistä. Ikävää, mutta lääketieteen valossa odotettavaa maassa, jossa alkoholi on niin usein kolmantena pyöränä vuoteessa.
Haluja olisi, mutta kykyjä ei. Ja kun juuri tänä iltana ei tullut otettua, niin eihän se voi alkoholista johtua.
Järvenpään sosiaalisairaalassa ollaan konservatiivisia. Jos potilas pyytää viagrareseptiä, ylilääkäri Antti Holopainen kehottaa…