• alkoholi

Alkoholin mainonnan rajoittaminen on tarpeen

Raittiuden Ystävät on kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on raittiuden edistäminen ja alkoholin kulutuksen vähentäminen. Tavoitteeseen pyritään aktiivisella vaikuttamistoiminnalla. Alkoholiohjelman kumppanina olemme sitoutuneet toimimaan valtioneuvoston vuonna 2003 tekemän periaatepäätöksen mukaisesti, mm. alkoholin kulutuksen kääntämiseksi laskuun. RY on kriittinen alkoholin mainontaa ja verotuksen tasoa kohtaan. Yksilötasolla RY:n tavoitteena on neutraali suhtautuminen alkoholiin ihmisten välisessä kanssakäymisessä nykyisen alkoholimyönteisyyden sijaan. Viime vuosina…

Ei nyt kulta, veressäni on promilleja

Erektiohäiriöt ovat tavallisia nuorillakin miehillä. Naisilla on usein vaikeuksia nauttia seksistä. Ikävää, mutta lääketieteen valossa odotettavaa maassa, jossa alkoholi on niin usein kolmantena pyöränä vuoteessa. Haluja olisi, mutta kykyjä ei. Ja kun juuri tänä iltana ei tullut otettua, niin eihän se voi alkoholista johtua. Järvenpään sosiaalisairaalassa ollaan konservatiivisia. Jos potilas pyytää viagrareseptiä, ylilääkäri Antti Holopainen kehottaa…

Alkoholimainonta lisää nuorten juomista

Tutkimusten mukaan alkoholimainonta lisää nuorten alkoholin kulutusta. Alkoholin mainonnasta ja siitä miten alkoholin mainonta vaikuttaa lapsiin ja nuoriin keskusteltiin tänään eduskunnassa. Ajankohtaisen seminaarin järjestäjinä oli eduskunnan Elämäntapa- ja nuorisoryhmä sekä eduskunnan Terveyden edistämisen asiantuntijaryhmä. Tilaisuudessa esiteltiin myös Suomen Ash ry:n teettämä tutkimus suomalaisten nuorten altistumisesta alkoholimainonnalle (http://www.suomenash.fi/sivu.php?artikkeli_id=801). Mainoksissa nuoriin vetoavat esimerkiksi menevännäköiset nuoret naiset ja miehet,…

Selvin päin kesään!

Päihteettömien päättäjäisten puolesta Selvin päin kesään -kampanja haastaa jälleen vanhemmat ja nuorten parissa toimivat aikuiset tarjoamaan nuorille turvallisia vaihtoehtoja juhlimiseen erityisesti koulujen päättymisen iltana. Aikuisten muistettava vastuunsa Alkoholi vaarantaa ja hidastaa nuoren kehitystä ja kasvua. Kun päihtymisen ja sen tuoman mielihyvän tavoittelu nousevat nuoren elämän keskiöön, tunne-elämän kehitys jää kesken. Pitkäjänteinen vastuunotto jää oppimatta ja syrjäytymisriski kasvaa. Suomessa alkoholin myyminen,…