Näiltä sivuilta löydät kokoelman alkoholittomia juomavaihtoehtoja moneen menoon ja tarkoitukseen. Autoilijoille, lapsille, alkoholittomaan elämäntapaan...
Tiedätkö Sinä jonkin hyvän alkoholittoman juoman?
Kerro siitä meillekin!
Kaikki uudet vinkit julkaistaan ja parhaat saattavat päätyä kuukauden vinkiksi.
1dl pieniä koivunlehtiä
1dl pieniä mustaherukanlehtiä
2rkl hunajaa
1/2l vettä
Huuhdo tuoreet koivun- ja mustaherukanlehdet. Kaada päälle kuuma vesi, anna hautua 10 min.
Siivilöi, lisää hunaja. Kaada lasiin, laita silmän iloksi appelsiinin viipale ja sitruunamelissan lehti. Nauti alkukesän juomasta.
á la Anneli Nikulainen
5 dl päärynämehua
5 dl greippimehua
1 pullo kivennäisvettä
jääkuutioita
Sekoita ainekset keskenään juuri ennen tarjoilua. Juhlavuutta laseihin saat kastamalla lasien reunat ensin vaahdotettuun kananmunan valkuaiseen ja sen jälkeen hienoon sokeriin. Tee tämä työvaihe hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Annoksesta saat maljan 10 henkilölle.
4 sitruunaa
¾ litraa vettä
2 dl hienoa sokeria
1 pullo kivennäisvettä jääkuutioita
erivärisiä cocktailkirsikoita
Purista 3 sitruunan mehu ja leikkaa 1 sitruuna ohuiksi viipaleiksi. Sekoita sitruunamehu veden ja sokerin kanssa. Sekoita kunnes sokeri sulaa. Lisää ennen tarjoilua kivennäisvesi ja jääkuutiot. Koristele cocktailkirsikoilla.
1 iso pullo sitruunajuomaa
5 dl mansikoita
1 litra mansikkajäätelöä
Viipaloi mansikat suoraan lasien pohjille. Lisää jäätelö hiukan sulaneina pieninä paloina. Kaada kylmä sitruunajuoma päälle ja tarjoa heti. Aineksista tulee noin kymmenen lasillista.
Keskustelussa nyt