• elämäntapa

Tumpit suusta ja maasta joukkojen voimalla

Facebookissa on kaikenlaisia höpöhöpöryhmiä. Ajattelin, että kai sinne voisi perustaa yhden sellaisenkin ryhmän, josta on hyötyä. – Keräsin roskia rannalla ja samalla katselin tumppien vieressä vilteillä makaavia ihmisiä. Minussa heräsi kysymys, miten heidät saisi innostumaan oman ympäristön siivoamisesta. Moni muukin on lopettanut tupakoinnin tai poiminut toisten maahan heittämiä roskia roskikseen. Heli Kaartinen ja Tuula-Maria Ahonen luottavat kuitenkin…

’Että ihminen uskaltaisi olla oma itsensä’

Joni Villanen järjestää itselleen ja muille päihteetöntä tekemistä Porvoossa Jos minulla olisi iso koti ja samanhenkinen kaveripiiri, tekisimme yhdessä ruokaa ja viihtyisimme lauantai-iltaisin. Mutta ei. Myös raittiina viihtyvää porukkaa on ollut vaikea löytää, valittaa Henna Kähkönen, 21. Joni Villanen työskentelee lasten kanssa ja on heille esimerkki siitä, miten rikasta elämä voi olla, kun ei käytä viikonloppujaan ryyppäämiseen.…

Erityisopettaja Timo Latsa – ” Tietynlaiseen raittiuteen pitäisi kannustaa”

Koulun välituntikello pirahtaa soimaan ja luokkahuoneesta alkaa valua oppilaita ulos puheensorinan saattelemana. Erityisluokkahuone tyhjenee ja sen keskellä lattiaa tuijottaa iso matto, jonka ympärille on asetettu kahdeksan pulpettia. Kodinomaisuutta lisää pari nahkasohvaa huoneen jatkeena. Viimeinen oppilas pähkäilee vielä jotain ennen ulosmenoa. Kuopiolainen erityisopettaja Timo Latsa hoputtaa oppilasta ennen kuin ehtii esittelemään loput tilat. – Ulko-oven vieressä…

Hevimies sanoo ei

Marko Annala näkee päihteet yhteiskunnallisena ongelmana Korkin nyt 37-vuotias Annala laittoi lopullisesti kiinni jo vuonna 1992. Silloin parikymppinen nuorimies huomasi olevansa juomisenkin suhteen ääripäiden ihminen, sillä kultaista keskitietä ei löytynyt. Mitään tiettyä yksittäistä tapahtumaa, joka päätökseen johti, ei mies halua nimetä. – Huomasin tuolloin, että minulla, kuten monella muullakin tässä maassa on alkoholin kanssa tietynlainen sukurasite. Meidän…