• elämäntapa

ALKOHOLITTOMAT

Euroopassa ruoka ja viini ovat aina olleet erottamattomat kumppanit. Kun on puhe klassisista ruuista ja juomista, on yleensä vaikea sanoa kumpi tuli ensin, ruoka vai juoma. Viinin kasvualueilla normi on, että paikallisen ruuan kanssa paikallinen viini on ideaali juoma – juuri siksi, että viiniköynnökset olivat kehittyneet ilmastoon ja maaperään sopiviksi, aivan kuten oli muukin viljeltävä. Mutta…

MUSIIKIN MONITOIMIMIES

Seitsemän vuotta sitten Tommi Forsström ja alkoholi kasvoivat erilleen. Monessa musiikkiin liittyvässä toiminnassa mukana oleva kaveri pyörittää If Society -levy-yhtiötä, soittaa useassa bändissä ja on mukana myös Pitkämies-nimisen sarjakuva- ja levykaupan pitämisessä. Tommin musiikillinen tausta on hyvinkin perinteinen; hevimetallin ja punkrockin kautta laajempaan ilmaisuun. Teini-ikäisenä punkkiin hurahtaminen on hänen mielestään se osa-alue, joka eniten muokkasi hänen…

Filippiinit: Katsaus alkoholimainontaan ja elämään Manilassa

Filippiinejä kuvaillaan usein Kaakkois-Aasian länsimaisimmaksi maaksi. Väite pitää paikkansa sikäli, että paikallinen väestö puhuu pääosin hyvää englantia ja Manilasta löytää muun muassa kaikki suurimmat amerikkalaiset pikaruokaketjut. Samalla Filippiinit on suomalaiselle eksoottinen trooppinen maa. Pääkaupunki Manila hurmaa ystävällisillä ihmisillään ja vilkkaalla yöelämällä, maaseutu kauneudellaan. Aasialaiseen tapaan ruokajuomina suositaan alkoholittomia juomia. Alkoholi ja sen mukanaan tuomat ongelmat kuitenkin…

RAITIS JUHANNUSJUOMA

5 dl raparperimehua 1 litra vettä 1 litra mansikoita 5 dl kivennäisvettä 1 litra sitruunalimonadia minttujäitä Sekoita ainekset keskenään. Minttujäitä teet pakastamalla jääkuutioissa mintunlehtiä. Tarjoilukulhon ympärille kuuluu juhannuksena ehdottomasti kesäkukista solmittu seppele.