• laki

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat alkoholimainonnan kieltoa tulevaan hallitusohjelmaan

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat pettyneitä ja pahoillaan, että päätöstä alkoholin mielikuvamainonnan kiellosta ei tällä hallituskaudella syntynyt. Asialla on väestön, asiantuntijoiden ja eduskunnan tuki ja aikaa päätösten tekemiseen olisi ollut, mutta viime viikkoina asia vesittyi erimielisyyksiin keinoista, joilla mielikuvamainontaa tulisi rajoittaa. Järjestöt vaativat, että alkoholimainonnan kielto on saatava seuraavaan hallitusohjelmaan. Keskustelussa on esitetty mielipiteitä puolesta ja vastaan siitä,…

TOIMENPIDE-EHDOTUKSET SUOMEN SEURAAVALLE HALLITUKSELLE

1) ALKOHOLIMAINONTA TULEE RAJATA TUOTETIETOJEN ESITTÄMISEEN PERUSTELUT Tutkimusnäyttöä alkoholimainonnan vaikutuksista erityisesti nuorten alkoholin käyttöön on riittävästi ja kaikki asiantuntijatahot ovat yksimielisiä siitä, että alkoholimainonta tulisi rajata tuotetietoihin. Muun muassa kansanterveyden neuvottelukunta esittää alkoholimainonnan rajaamista tuotetietoihin. Asialla on myös sekä eduskunnan että kansalaisten enemmistön tuki. Suomessa lähes kaikki 13-17-vuotiaat ilmoittavat kohtaavansa alkoholimainontaa. Nykyinen alkoholin mielikuvamainonta vaikuttaa nuoriin – vasta identiteettiään…

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖT VAATIVAT MINISTERI RISIKOLTA ALKOHOLIN MIELIKUVAMAINONNAN KIELTÄMISTÄ

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt eivät pidä Ministeri Risikon esitystä alkoholimainonnan rajoittamisesta riittävänä, koska se jättää edelleen tulkinnanvaraisuutta mainonnan toteuttamiseen ja valvontaan. Järjestöt vaativat vahvaa esitystä, jossa alkoholimainonta rajataan vain tuotetietojen esittämiseen. Järjestöt ja myös eduskunnan enemmistö pitää lasten ja nuorten terveyden edistämistä ykkösasiana, ja mielikuvamainonnan kielto olisi askel tähän suuntaan. Suomessa mietojen alkoholijuomien mainonta on sallittu. Laissa on…

Helsinki haluaa selvästi paremmaksi kaupungiksi

Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen asettama työryhmä on saanut valmiiksi vastuullisen alkoholin käytön toimenpideohjelman. Työryhmään kuului Helsingin kaupungin eri hallinnonalojen, kansalaisjärjestöjen, Päivittäistavarakauppa ry:n sekä poliisilaitoksen edustajia. Työryhmässä oli mukana myös Raittiuden Ystävien ja Kännikapinan Anki Pulliainen. Helsingin kaupunginhallitus alkaa käsitellä työryhmän ehdotuksia joulukuussa. Helsinkiläisten kuolleisuus alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin on yleisempää kuin maassa keskimäärin. Vuonna 2009 Helsingin…