Julkaistu 30. 5. 2011
Kampanja päihteettömien päättäjäisten puolesta muistuttaa humalajuomisen riskeistä
Kesäkuun alussa juhlitaan ammattiin valmistumista, lakkiaisia, siirtymistä yläkouluun tai ainakin kesäloman alkamista. Päihteiden käyttö on valitettavan usein kiinteä osa alaikäistenkin juhlintaa. Juhlinta päihtyneenä saattaa johtaa ikäviin seurauksiin. Humalajuominen sekä huumaavien aineiden ja alkoholin yhteiskäyttö altistavat nuoren aina tapaturmille ja väkivallalle.
Kampanja haastaa kasvatusvastuussa olevat aikuiset toimimaan nuorten turvallisuuden takaamiseksi. Vanhempien…
Julkaistu 26. 4. 2011
Laajan moniammatillisen työryhmän toimesta valmistui vuoden 2010 lopussa Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelma Helsingin kaupungille. Ohjelma sisältää 33 toimenpide-ehdotusta, joista suurin osa perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt esittävät, että toimenpideohjelma otetaan pikaisesti käsittelyyn kaupunginhallituksessa.
Työryhmän toimenpide-ehdotukset ovat saaneet myönteistä palautetta lausuntoja antaneilta. Suomalaisten alkoholiasenteet 2010 -selvityksen mukaan suomalaiset ovat huolissaan alkoholin kulutuksesta ja siitä aiheutuvista…
Julkaistu 1. 3. 2011
Miten sinä haluaisit kertoa päihteistä ystävällesi?
Millä tavoin haluaisit itse niistä kuulla? Lähde rohkeasti mukaan toteuttamaan omaa visiotasi!
Elämä On Parasta Huumetta ry, MTV3 ja Preventiimi kutsuvat sinut ja ystäväsi jälleen vaikuttamaan: luo omannäköisesi animaatiotyö päihteistä omien havaintojesi ja kokemustesi pohjalta. Uskalla tarttua paljon esillä olevaan aiheeseen ja mieti, mitä juuri sinulla on siitä sanottavana.
Voit pohtia vapaasti,…
1) ALKOHOLIMAINONTA TULEE RAJATA TUOTETIETOJEN ESITTÄMISEEN
PERUSTELUT
Tutkimusnäyttöä alkoholimainonnan vaikutuksista erityisesti nuorten alkoholin käyttöön on riittävästi ja kaikki asiantuntijatahot ovat yksimielisiä siitä, että alkoholimainonta tulisi rajata tuotetietoihin. Muun muassa kansanterveyden neuvottelukunta esittää alkoholimainonnan rajaamista tuotetietoihin.
Asialla on myös sekä eduskunnan että kansalaisten enemmistön tuki.
Suomessa lähes kaikki 13-17-vuotiaat ilmoittavat kohtaavansa alkoholimainontaa. Nykyinen alkoholin mielikuvamainonta vaikuttaa nuoriin – vasta identiteettiään…
Keskustelussa nyt