• nuoret

Alkoholimainonta lisää nuorten juomista

Tutkimusten mukaan alkoholimainonta lisää nuorten alkoholin kulutusta. Alkoholin mainonnasta ja siitä miten alkoholin mainonta vaikuttaa lapsiin ja nuoriin keskusteltiin tänään eduskunnassa. Ajankohtaisen seminaarin järjestäjinä oli eduskunnan Elämäntapa- ja nuorisoryhmä sekä eduskunnan Terveyden edistämisen asiantuntijaryhmä. Tilaisuudessa esiteltiin myös Suomen Ash ry:n teettämä tutkimus suomalaisten nuorten altistumisesta alkoholimainonnalle (http://www.suomenash.fi/sivu.php?artikkeli_id=801). Mainoksissa nuoriin vetoavat esimerkiksi menevännäköiset nuoret naiset ja miehet,…

Selvin päin kesään!

Päihteettömien päättäjäisten puolesta Selvin päin kesään -kampanja haastaa jälleen vanhemmat ja nuorten parissa toimivat aikuiset tarjoamaan nuorille turvallisia vaihtoehtoja juhlimiseen erityisesti koulujen päättymisen iltana. Aikuisten muistettava vastuunsa Alkoholi vaarantaa ja hidastaa nuoren kehitystä ja kasvua. Kun päihtymisen ja sen tuoman mielihyvän tavoittelu nousevat nuoren elämän keskiöön, tunne-elämän kehitys jää kesken. Pitkäjänteinen vastuunotto jää oppimatta ja syrjäytymisriski kasvaa. Suomessa alkoholin myyminen,…

Lapsen eikä alkoholistin silmin

Alex Kastrup Nielsen auttaa TUBAssa tanskalaisten alkoholistien lapsia – Isä katoaa. Hän ei ole oma itsensä kun hän juo, hän on kuin toinen ihminen, kertoo Mathilde, 15. Mathilde ja aivan liian monet muut nuoret tanskalaiset ovat jääneet vanhemmilleen kakkosiksi. Vanhemmat juovat. Juovat, vaikka lapset tarvitsisivat heidän läsnäoloaan ja rakkauttaan. Nyt lapset saavat vain tunteen siitä, etteivät…

Tämän finnkampenin voittaa länsinaapuri

Kun Päivi Alanen siirtyi suomalaisista opiskelijapiireistä ruotsalaisiin, hän hämmästyi. Drinksujen, siidereitten ja oluttuoppien kumoamisen sijaan parikymppiset ruotsalaiset lähtivät vapaapäivien aattoina kahvilaan keskustelemaan selvin päin! – Sille on ruotsin kielessä sanakin, ”fika”. Syödään pullaa ja kahvitellaan. Tällainen puuttui täysin niistä porukoista, joissa Suomessa pyörin, Alanen toteaa. Päivi Alanen ihastui raittiimpaan ruotsalaiseen elämänmenoon, ja viinanhuuruiseen Suomeen paluu oli kulttuurishokki. Laivalla…