• raittius

Prätkäjengi, johon pääsee vain itsekurilla

MC:tä eli moottoripyöräkerhoa ei vaihdeta. Paitsi korkeintaan kerran. MC Freedomin pääsyvaatimukset ovat niin kovat, ettei monikaan mustanpuhuva prätkäjätkä kykene niitä täyttämään. Freedomin liiveissä ajavat vain väkivallattomat absolutistit. Julle Haapsalo istui sunnuntai-iltapäivää nurmikolla. Takana oli motoristitapahtuma, vieressä prätkä, edessä pitkä tie kotiin. – Ei vaan millään olisi jaksanut lähteä. Krapulassa ajaminen on kamalaa! Pirkka Pöyhönenkin kävi moottoripyörällään motoristien kesätapahtumissa.…

’Että ihminen uskaltaisi olla oma itsensä’

Joni Villanen järjestää itselleen ja muille päihteetöntä tekemistä Porvoossa Jos minulla olisi iso koti ja samanhenkinen kaveripiiri, tekisimme yhdessä ruokaa ja viihtyisimme lauantai-iltaisin. Mutta ei. Myös raittiina viihtyvää porukkaa on ollut vaikea löytää, valittaa Henna Kähkönen, 21. Joni Villanen työskentelee lasten kanssa ja on heille esimerkki siitä, miten rikasta elämä voi olla, kun ei käytä viikonloppujaan ryyppäämiseen.…

Hevimies sanoo ei

Marko Annala näkee päihteet yhteiskunnallisena ongelmana Korkin nyt 37-vuotias Annala laittoi lopullisesti kiinni jo vuonna 1992. Silloin parikymppinen nuorimies huomasi olevansa juomisenkin suhteen ääripäiden ihminen, sillä kultaista keskitietä ei löytynyt. Mitään tiettyä yksittäistä tapahtumaa, joka päätökseen johti, ei mies halua nimetä. – Huomasin tuolloin, että minulla, kuten monella muullakin tässä maassa on alkoholin kanssa tietynlainen sukurasite. Meidän…

Rikottu lapsuus

AAL-ryhmä antaa voimaa ottaa seuraavan askeleen Saapuessani Oulun Sorsasaaressa sijaitsevan venelaiturin alkupäähän, on syksyisen pimeää ja sataa vettä.  Näen muutaman tumman hahmon ylittävän Oulujoen yli menevän sillan ja lähden kulkemaan heidän perässään kohti pimeyttä. Pimeyden keskellä loistaa lämmin valo Sorsasaaren mökin ikkunasta. Tuo talo on ottanut vastaan jo monien vuosien ajan elämän harhateillä kulkevia ihmislapsia, ja on…