• raittius

Anna lapselle raitis joulu 2009

Nyt jo 12. kerran järjestettävä yhteistyökampanja *Anna lapselle raitis joulu* muistuttaa, että aikuiset valitsevat lapsen joulutunnelman. Kampanjan järjestävät tahot vetoavat kaikkiin aikuisiin, että he antavat lapselle raittiin ja huolettoman joulun. Tänä vuonna on julkaistu uusi, kampanjan oma sivusto http://annalapselleraitisjoulu.fi Kampanjan myötä Raittiuden Ystävät toivottaa rauhallista joulua.

ALKOHOLITTOMAT

Euroopassa ruoka ja viini ovat aina olleet erottamattomat kumppanit. Kun on puhe klassisista ruuista ja juomista, on yleensä vaikea sanoa kumpi tuli ensin, ruoka vai juoma. Viinin kasvualueilla normi on, että paikallisen ruuan kanssa paikallinen viini on ideaali juoma – juuri siksi, että viiniköynnökset olivat kehittyneet ilmastoon ja maaperään sopiviksi, aivan kuten oli muukin viljeltävä. Mutta…

Raittiustekotunnustus alkoholimainontaan puuttumiselle

Vuoden raittiustekotunnustus on myönnetty teolle, jossa kansalainen on puuttunut lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan alkoholimainontaan. Tämän tunnustuksen myötä Raittiuden Ystävät ry haluaa kannustaa muitakin kansalaisia yhteisvastuuseen lasten ja nuorten suojaamiseksi alkoholimarkkinoinnilta. Erityisen vastuutonta on sijoittaa mainokset ympäristöihin, joissa lapset ja nuoret altistuvat markkinoinnille, kuten koulujen ja päiväkotien läheisyyteen, bussipysäkeille, urheilutapahtumiin ym. Vastuullinen kansalainen voi tällaisissa tapauksissa ottaa yhteyttä…

MUSIIKIN MONITOIMIMIES

Seitsemän vuotta sitten Tommi Forsström ja alkoholi kasvoivat erilleen. Monessa musiikkiin liittyvässä toiminnassa mukana oleva kaveri pyörittää If Society -levy-yhtiötä, soittaa useassa bändissä ja on mukana myös Pitkämies-nimisen sarjakuva- ja levykaupan pitämisessä. Tommin musiikillinen tausta on hyvinkin perinteinen; hevimetallin ja punkrockin kautta laajempaan ilmaisuun. Teini-ikäisenä punkkiin hurahtaminen on hänen mielestään se osa-alue, joka eniten muokkasi hänen…