Julkaistu 12. 9. 2009
Seitsemän vuotta sitten Tommi Forsström ja alkoholi kasvoivat erilleen.
Monessa musiikkiin liittyvässä toiminnassa mukana oleva kaveri pyörittää If Society -levy-yhtiötä, soittaa useassa bändissä ja on mukana myös Pitkämies-nimisen sarjakuva- ja levykaupan pitämisessä. Tommin musiikillinen tausta on hyvinkin perinteinen; hevimetallin ja punkrockin kautta laajempaan ilmaisuun. Teini-ikäisenä punkkiin hurahtaminen on hänen mielestään se osa-alue, joka eniten muokkasi hänen…
Julkaistu 15. 7. 2009
Filippiinejä kuvaillaan usein Kaakkois-Aasian länsimaisimmaksi maaksi. Väite pitää paikkansa sikäli, että paikallinen väestö puhuu pääosin hyvää englantia ja Manilasta löytää muun muassa kaikki suurimmat amerikkalaiset pikaruokaketjut.
Samalla Filippiinit on suomalaiselle eksoottinen trooppinen maa. Pääkaupunki Manila hurmaa ystävällisillä ihmisillään ja vilkkaalla yöelämällä, maaseutu kauneudellaan. Aasialaiseen tapaan ruokajuomina suositaan alkoholittomia juomia. Alkoholi ja sen mukanaan tuomat ongelmat kuitenkin…
Julkaistu 30. 6. 2009
Alkoholistien, syrjäytyneiden, kodittomien ja köyhien auttajana isänsä Veikon työtä jatkava Heikki kokee Jumalan johdattaneen hänet huolehtimaan heikko-osaisista.
raitis.fi tapaa kiireisen miehen Helsingin Kalliossa ennen kaksi kertaa viikossa järjestettävän vaate- ja ruokajakelun alkua. Jo tuntia ennen nälkäisten ja avun tarpeessa olevien ihmisten jono kiemurtelee sadan metrin mittaisena korttelin toiselle puolelle. Joukossa näkyy paljon alkoholin turvottamia punaisia kasvoja,…
5 dl raparperimehua
1 litra vettä
1 litra mansikoita
5 dl kivennäisvettä
1 litra sitruunalimonadia
minttujäitä
Sekoita ainekset keskenään. Minttujäitä teet pakastamalla jääkuutioissa mintunlehtiä. Tarjoilukulhon ympärille kuuluu juhannuksena ehdottomasti kesäkukista solmittu seppele.
Keskustelussa nyt