– Joogaliikkeet eivät ole mitä tahansa suhaamista, vaan kivoja, rentouttavia, tietoisia liikkeitä hengityksen tahdissa. Ja kun olo on omissa nahoissa kiva, ei tarvitse hakea hyvää oloa muista asioista. Ei tarvita perskännejä, sanoo joogaopettaja ja fysioterapeutti Kylli Kukk.
Jooga merkitsee yhteyttä. Se viittaa liittoon ihmisen ja iäisen, sielun ja Jumalan välillä; voidaan myös puhua yhteydestä sisäiseen intuitioon…
Sisältä särkynyt minä
Ihminen on kuvannut tapahtumia piirtämällä ja maalaamalla kautta aikojen. Kuvien avulla viestintä on sanatonta ja samoja kuvia voidaan tulkita rotuun ja kieleen katsomatta. Ihmisten tekemät ensimmäiset historialliset luovuuden työt ikuistettiin kivikautisiin kallioihin jo 35 000 vuotta sitten. Viestimisen lisäksi kuvien tuottaminen terapiamuotona on keksitty 1900-luvun alussa Sveitsissä, jolloin tohtori Margarethe Hauschka tutki taiteen…
Yhteiskunnan toimia tarvitaan pikaisesti
Suomalaisissa on tällä hetkellä selvästi enemmän ylipainoisia kuin Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Alkoholi on yksi keskeinen tekijä suomalaisten lihomisessa. Suomessa kulutetaan tällä hetkellä myös enemmän alkoholia kuin muissa Pohjoismaissa. Alkoholi- ja ylipainotematiikasta löytyy myös muita yhdistäviä tekijöitä.
Miksi Suomi lihoo?
Suomalaisista 25–74-vuotiaista miehistä 70 % ja naisista 56 % on ylipainoisia. Ylipaino määritellään painoindeksin…
Julkaistu 11. 3. 2011
Tarja Partinen pani elämäntapansa täysremonttiin. 30 kilon lisäksi Tarja heitti hyvästit negatiivisille ajatuksille, lääkkeille ja alkoholin bilekäytölle. Syntyi uusi onnellinen Tarja, joka voi hyvin ja nauttii aidoista asioista.
Lappeenrantalainen Tarja Partinen, 44, tietää, mitä on positiivinen kierre. Yksikin onnistuminen tuo lisäenergiaa uusille myönteisille muutoksille.
– Hyviä asioita tapahtuu koko ajan enemmän, sanoo Tarja.
Toisin oli runsas kaksi vuotta…
Keskustelussa nyt