• terveys

HARVA PILTTI PESUAINETTA JUO

Juho Kivistö tietää, että Suomi on lasten alkoholimyrkytysten kärkimaita Alkoholi on Suomen lastenkin myrkyttäjä numero yksi. ”Jos nykyinen kehitys jatkuu, on vain ajan kysymys, milloin tulee kuolemantapauksia”, toteaa lasten myrkytyksistä väitöskirjan tehnyt lääkäri Juho Kivistö Tampereen yliopistollisesta sairaalasta. Potilas on nuori ja tajuton ja hänen verensokerinsa matalalla. Hänet on pantava suonensisäiseen nesteytykseen. Joka päivä kaksi tai kolme alle…

RAITIS JUHANNUSJUOMA

5 dl raparperimehua 1 litra vettä 1 litra mansikoita 5 dl kivennäisvettä 1 litra sitruunalimonadia minttujäitä Sekoita ainekset keskenään. Minttujäitä teet pakastamalla jääkuutioissa mintunlehtiä. Tarjoilukulhon ympärille kuuluu juhannuksena ehdottomasti kesäkukista solmittu seppele.

Ei nyt kulta, veressäni on promilleja

Erektiohäiriöt ovat tavallisia nuorillakin miehillä. Naisilla on usein vaikeuksia nauttia seksistä. Ikävää, mutta lääketieteen valossa odotettavaa maassa, jossa alkoholi on niin usein kolmantena pyöränä vuoteessa. Haluja olisi, mutta kykyjä ei. Ja kun juuri tänä iltana ei tullut otettua, niin eihän se voi alkoholista johtua. Järvenpään sosiaalisairaalassa ollaan konservatiivisia. Jos potilas pyytää viagrareseptiä, ylilääkäri Antti Holopainen kehottaa…

Selvin päin kesään!

Päihteettömien päättäjäisten puolesta Selvin päin kesään -kampanja haastaa jälleen vanhemmat ja nuorten parissa toimivat aikuiset tarjoamaan nuorille turvallisia vaihtoehtoja juhlimiseen erityisesti koulujen päättymisen iltana. Aikuisten muistettava vastuunsa Alkoholi vaarantaa ja hidastaa nuoren kehitystä ja kasvua. Kun päihtymisen ja sen tuoman mielihyvän tavoittelu nousevat nuoren elämän keskiöön, tunne-elämän kehitys jää kesken. Pitkäjänteinen vastuunotto jää oppimatta ja syrjäytymisriski kasvaa. Suomessa alkoholin myyminen,…