“En usko että alkaisin koskaan juoda. Minä pelkään Jumalaa”, kiteyttää Hatim Ben Hachemi, 17. Hatimin vanhemmat Iman Leskinen ja Hamid Ben Hachemi opettavat muslimikoululaisille uskontoa ja uskovat, että muslimeilla olisi paljon annettavaa vähemmän juovan Suomen puolesta.
Iman, syntyjään Eeva-Liisa Leskinen, on opiskellut arabiankielistä Koraania yliopistolla. Tytär Salma on täysin kaksikielinen.
Ihmiset yrittävät koko ajan ”pitää hauskaa”. Heillä näyttää olevan…
Suomessa yhden hengen asuntokunnissa asuu yli miljoona ihmistä. Mutta läheskään kaikki perheettömät aivät halua asua yksin. Erilaiset solut, kommuunit ja yhteisöt antavat mahdollisuuden sosiaalisempaan asumiseen, ja joskus yhteisen kodin asukkaat ovat kuin perhettä.
Olen asunut aiemmin kahdessa kommuunissa, joissa kummassakin kanssa-asukkaat olivat tärkeä osa arkeani. Menen nyt vierailemaan toisessa näistä yhteisasunnoista. Kyseessä on Helsingissä sijaitseva omakotitalo.
”Hei, otatko teetä?”…
Julkaistu 12. 12. 2011
14. kerran järjestettävä Anna lapselle raitis joulu –kampanja muistuttaa, että joulu on erityisesti lasten juhla. Lapsi kaipaa turvallisuutta sekä läsnäoloa. Aito ilo syntyy yhdessä olemisesta ja tekemisestä. Juhlatunnelman voi luoda ilman päihteitäkin.
Joulu on lasten juhla
Joulun aika on arkikiireistä rauhoittumisen ja yhdessä olemisen vapaata aikaa.
Anna lapselle raitis joulu –kampanja haluaa vahvistaa sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta. Joulun aika on…
Julkaistu 3. 10. 2011
Raittiuden Ystävät ry jakaa vuosittain tunnustuksen Vuoden raittiusteko henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan merkittävästi edistänyt raittiutta ja terveitä elämäntapoja.
Tee ehdotus ja perustele se ytimekkäästi, miksi juuri ehdottamasi henkilö tai yhteisö ansaitsee Vuoden raittiusteko -tunnustuksen. Raittiuden Ystävät ry:n hallitus käsittelee ehdotuksia ympäri vuoden. Vuoden 2011 raittiustekotunnustuksen Raittiuden Ystävät ry luovuttaa Raittiusviikolla eli Ehkäisevän päihdetyön viikolla 5.-13.11.2011.
Ks. aiemmat…
Keskustelussa nyt