MC:tä eli moottoripyöräkerhoa ei vaihdeta. Paitsi korkeintaan kerran. MC Freedomin pääsyvaatimukset ovat niin kovat, ettei monikaan mustanpuhuva prätkäjätkä kykene niitä täyttämään. Freedomin liiveissä ajavat vain väkivallattomat absolutistit.
Julle Haapsalo istui sunnuntai-iltapäivää nurmikolla. Takana oli motoristitapahtuma, vieressä prätkä, edessä pitkä tie kotiin.
– Ei vaan millään olisi jaksanut lähteä. Krapulassa ajaminen on kamalaa!
Pirkka Pöyhönenkin …
Joni Villanen järjestää itselleen ja muille päihteetöntä tekemistä Porvoossa
Jos minulla olisi iso koti ja samanhenkinen kaveripiiri, tekisimme yhdessä ruokaa ja viihtyisimme lauantai-iltaisin. Mutta ei. Myös raittiina viihtyvää porukkaa on ollut vaikea löytää, valittaa Henna Kähkönen, 21.
Henna Kähkönen elää onnekseen Porvoossa, joka tarjoaa vaihtoehdon niille, joita meluisat baarit, sammaltavat kaverit ja krapula eivät …
Julkaistu 15. 5. 2010
Koulun välituntikello pirahtaa soimaan ja luokkahuoneesta alkaa valua oppilaita ulos puheensorinan saattelemana. Erityisluokkahuone tyhjenee ja sen keskellä lattiaa tuijottaa iso matto, jonka ympärille on asetettu kahdeksan pulpettia. Kodinomaisuutta lisää pari nahkasohvaa huoneen jatkeena.
Viimeinen oppilas pähkäilee vielä jotain ennen ulosmenoa. Kuopiolainen erityisopettaja Timo Latsa hoputtaa oppilasta ennen kuin ehtii esittelemään loput tilat. – Ulko-oven …
AAL-ryhmä antaa voimaa ottaa seuraavan askeleen
Saapuessani Oulun Sorsasaaressa sijaitsevan venelaiturin alkupäähän, on syksyisen pimeää ja sataa vettä. Näen muutaman tumman hahmon ylittävän Oulujoen yli menevän sillan ja lähden kulkemaan heidän perässään kohti pimeyttä. Pimeyden keskellä loistaa lämmin valo Sorsasaaren mökin ikkunasta.
Tuo talo on ottanut vastaan jo monien vuosien ajan elämän harhateillä kulkevia …
Keskustelussa nyt