• vastuullisuus

Jari Sinkkonen nuorten suojelemisesta: Lapsen puolella oleminen ei tarkoita kaiken hyväksymistä

Jos kotonasi asuu murrosikäinen, saatat tuntea epätoivoa. Miten lasta voi suojella alkoholikulttuuriltamme ja muilta riippuvuuksilta, jotka vaanivat yhä nuorempia suomalaisia? Voiko yksittäinen äiti tai isä tehdä mitään? Kyllä voi, vakuuttaa lastenpsykiatri ja nuorisoterapeutti Jari Sinkkonen. Jari Sinkkosella on kolme neuvoa teini-ikäisten vanhemmille. Ensinnäkään älä missään tapauksessa ota sellaista asennetta, ettet voi tehdä mitään! Älä …

Tumpit suusta ja maasta joukkojen voimalla

Facebookissa on kaikenlaisia höpöhöpöryhmiä. Ajattelin, että kai sinne voisi perustaa yhden sellaisenkin ryhmän, josta on hyötyä. – Keräsin roskia rannalla ja samalla katselin tumppien vieressä vilteillä makaavia ihmisiä. Minussa heräsi kysymys, miten heidät saisi innostumaan oman ympäristön siivoamisesta. Moni muukin on lopettanut tupakoinnin tai poiminut toisten maahan heittämiä roskia roskikseen. Heli Kaartinen ja Tuula-Maria …

Susi Punahilkan vaatteissa

Pienet lapset ovat kodin ilo ja kansakunnan toivo. Lasten kasvaessa kasvavat myös huolet. Yhä useampi nuori näyttää putoavan kelkasta erityisesti alkoholin vuoksi. Yhden nuoren syrjäytyminen merkitsee yksilölle ja yhteisölle suurta tragediaa ja yhteiskunnalle 700.000-2 miljoonan euron rahallista menetystä. Perustuslain mukaan väestön terveyden edistäminen kuuluu julkiselle vallalle. Kiristynyt taloustilanne vaatii priorisointia. Monet poliittiset valinnat kielivät …

FASDin ei tarvitse olla syrjäytymistuomio

FASD-seminaarissa puhuivat alkoholikulttuurimme uhrit, sijaisäidit ja auttajat Lapsi on iloinen, erittäin sosiaalinen, valloittava – ja villi ja impulsiivinen. Hänen on vaikea ymmärtää sääntöjä ja paljon eri asioita sisältäviä lauseita. Toisten ihmisten torjuva suhtautuminen erilaiseen ja koulutehtävissä epäonnistuminen muuttavat lapsen. Hänen käytöksensä käy aggressiiviseksi ja mieli vuosi vuodelta apeammaksi. Minä en osaa mitään, olen aina …