Raittiuden Ystävät: Alkoholin mainonta rajattava tehokkaasti

Alkoholin televisiomainonnasta luovuttava

Helsingissä kokoontunut Raittiuden Ystävät ry:n liittovaltuusto vaatii, että alkoholin mainonta tulee rajata tehokkaasti. Tehokkain tapa rajata alkoholimainontaa televisiossa on kieltää se kokonaan.

EU:n komission asettaman Euroopan Alkoholi- ja Terveysfoorumin asiantuntijaryhmä on osoittanut, että alkoholin markkinointi lisää todennäköisyyttä, että nuoret aloittavat alkoholin käytön. Lisäksi mainonnan vaikutuksesta nuoret juovat kerran aloitettuaan enemmän alkoholia. Tämä on tieteellinen fakta, jota alkoholiteollisuuden on turha yrittää kieltää.

Alkoholin markkinoinnin rajoittaminen on tarpeen etenkin sen vuoksi, että alkoholi on erityisen vaarallista lapsille ja nuorille, joiden kehittyvät aivot ovat vaarassa eri tavalla kuin aikuisten kohdalla. Voimassa olevan alkoholilain 33 § 1. kohta kieltää vähintään 1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän juoman mainonnan kohdistamisen alaikäisiin. Laki ei käytännössä toteudu koska suomalaisnuorista suuri osa todennäköisesti altistuu jatkuvalle alkoholimainonnalle. Useampi kuin yhdeksän kymmenestä 13–17-vuotiaasta suomalaisnuoresta on havainnut alkoholimainontaa ja heistä useampi kuin kolme neljäsosaa viikon parin sisällä tai lähipäivinä (TNS Gallup 2009). Lapset ja nuoret kohtaavat alkoholimainontaa eniten televisiossa (76 %), kaupoissa (61 %), lehdissä (58 %), ulkomainoksissa (50 %) ja Internetissä (42 %).

Raittiuden Ystävät ry toivoo sosiaali- ja terveysministeriön asettamalta Alkoholimainonnan rajoituksia selvittävältä työryhmältä konkreettisia esityksiä, joilla vaikutetaan työryhmälle asetettuihin tavoitteisiin kuten nuorten alkoholinkäyttöön ja alkoholinkäytön aloittamisiän myöhentämiseen.

Alkoholijuomien mainostaminen on elokuvaesityksissä rajoitettu vain K-18 -elokuviin. Television puolella alkoholimainoksia saa esittää illalla klo 21 jälkeen. Televisiokanavat ovat sopineet Viestintäviraston kanssa esittävänsä K-15 -elokuvia klo 21 jälkeen ja K-18 –elokuvia klo 23 jälkeen. Eli käytännössä televisiossa on eri ikärajat alkoholin mainostamiselle kuin elokuvissa. Kellonaikoihin rajatut mainontakiellot ovat toisaalta tehottomia, sillä nuoret tallentavat usein televisio-ohjelmat myöhempää katselua varten. Näin tehokkain tapa rajata alkoholimainontaa televisiossa on kieltää se kokonaan, kuten monet kansainväliset asiantuntijatahot suosittavat (esim. British Medical Association 9/2009: Under the influence  The damaging effects of alcohol marketing on young people, ks. http://www.bma.org.uk/images/undertheinfluence_tcm41-190062.pdf).

Hyväksytty RY:n liittovaltuuston kannanotoksi 26.9.2009
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Tom Anthoni, puh. 040 773 9706

Kerro muillekin!

Tiedotteet

ANNA LAPSELLE RAITIS JOULU 2011
12. 12. 2011
Vuoden 2011 Raittiusteko-tunnustus Selvä Syksy-kampanjan toteuttaneelle Kaisa Saarelle
11. 11. 2011
Ehdota Vuoden Raittiusteon saajaa!
3. 10. 2011
ALKOHOLIKULTTUURIN TERVEHTYMISTÄ ON TUETTAVA TEHOKKAILLA TOIMENPITEILLÄ
13. 6. 2011
SELVIN PÄIN KESÄÄN 2011!
30. 5. 2011
Järjestöjen ehdotukset tulevan hallitusohjelman päihdepoliittisiksi kirjauksiksi
16. 5. 2011
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelman pikaista käsittelyä Helsingin kaupunginhallituksessa
26. 4. 2011
Raittiuden Ystävät odottaa tehokasta alkoholipolitiikkaa uusilta päättäjiltä
16. 4. 2011
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat alkoholimainonnan kieltoa tulevaan hallitusohjelmaan
3. 3. 2011
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖT VAATIVAT MINISTERI RISIKOLTA ALKOHOLIN MIELIKUVAMAINONNAN KIELTÄMISTÄ
26. 1. 2011
Anna lapselle raitis joulu 2010
14. 12. 2010
KANSANTERVEYSJÄRJESTÖT VAATIVAT VASTUULLISTA ALKOHOLIPOLITIIKKAA
26. 11. 2010
Vuoden Raittiustekotunnustus Markku Soikkelille
10. 11. 2010
Selvin päin kesään! 2010
4. 6. 2010
KUTSU julkiseen kuulemistilaisuuteen
5. 2. 2010
Anna lapselle raitis joulu 2009
11. 12. 2009
Raittiustekotunnustus alkoholimainontaan puuttumiselle
9. 11. 2009
Raittiuden Ystävät: Alkoholin mainonta rajattava tehokkaasti
28. 9. 2009
Selvin päin kesään!
26. 5. 2009
Kutsu Päihteetön pelikenttä -seminaariin
20. 3. 2009
Järjestöjen viesti: Alkoholin mielikuvamainonta kiellettävä
7. 1. 2009
VUODEN RAITTIUSTEKOTUNNUSTUS SUOMEN LÄÄKÄRILIITOLLE
4. 12. 2008
Alkoholijuomien markkinointirajoitukset yhdenmukaistettava
15. 9. 2008
Oikeuskanslerille kantelu varoitusmerkinnöistä
9. 9. 2008
VALTION KANNETTAVA VASTUUNSA KASVAVASTA ALKOHOLIONGELMASTA
19. 4. 2008