Raittiustekotunnustus alkoholimainontaan puuttumiselle

Vuoden raittiustekotunnustus on myönnetty teolle, jossa kansalainen on puuttunut lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan alkoholimainontaan. Tämän tunnustuksen myötä Raittiuden Ystävät ry haluaa kannustaa muitakin kansalaisia yhteisvastuuseen lasten ja nuorten suojaamiseksi alkoholimarkkinoinnilta.

Erityisen vastuutonta on sijoittaa mainokset ympäristöihin, joissa lapset ja nuoret altistuvat markkinoinnille, kuten koulujen ja päiväkotien läheisyyteen, bussipysäkeille, urheilutapahtumiin ym. Vastuullinen kansalainen voi tällaisissa tapauksissa ottaa yhteyttä oman kunnan ulkomainonnasta vastaavaan viranomaiseen ja vaatia korjausta asiaan.

Miksi sitten alkoholimainokset sijoitetaan lasten ja nuorten ympäristöihin? Kansainvälinen RAND -tutkimus paljasti vuonna 2007, että ne 12-vuotiaat, jotka näkevät kaduilla, lehdissä tai TV:ssä runsaasti alkoholimainoksia, aloit­tavat juomisen 50 % todennäköisemmin kuin mainoksille vähemmän altistuneet ikätoverinsa. Alkoholiteollisuutta ei kiinnosta, miten lasten käy. Sitä kiinnostaa myynnin kasvattaminen.

Monet vanhemmat ajattelevat, ettei heidän tarvitse huolestua päihdeasioista ennen kuin lapsi on murrosiässä. Todellisuudessa jo pikkulapset oppivat muistamaan esim. oluen mainoskuvat ja -tekstit. Ja näin madaltuu kynnys aloittaa juominen. Tutkijat korostavatkin, että vanhempien on tärkeää keskustella lasten kanssa kriittisesti alkoholin markkinoinnista.

Marraskuun alusta lähtien alkoholilaissa on otettu käyttöön uusi rikosnimike, alkoholijuoman markkinointirikos. Rikosvastuuseen joutuu, jos kohdistaa alaikäisiin miedon alkoholijuoman mainontaa, epäsuoraa mainontaa tai muuta myynnin edistämistä. Alkoholijuoman markkinointirikoksesta voi joutua vastuuseen myös yritys tai yhteisö.

Suurin osa alkoholijuomien ulkomainonnasta altistaa kaupungeissa ja taajamissa liikkuvia lapsia ja nuoria. Onko nyt siis niin, että sekä alkoholijuoman mainostajat että mainonnan sallivat kunnat syyllistyvät alkoholijuoman markkinointirikokseen mainostaessaan alkoholijuomia päiväkotien ja koulujen läheisyydessä?

Meneillään oleva valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön viikko kokoaa eri tahoja toimimaan paikallisesti päihdehaittojen ehkäisemiseksi. Raittiuden Ystävät ry jakaa vuosittaisella teemaviikolla ”Vuoden raittiusteko” – tunnustuksen henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan merkittävästi edistänyt raittiutta ja terveitä elämäntapoja. Raittiustekotunnustus jaettiin nyt seitsemännen kerran.

Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Tom Anthoni, puh. 040 773 9706 Raittiuden Ystävät ry
Kerro tästä muillekin:
  • Facebook
  • Google
  • MySpace
  • LinkedIn
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!
  • Tumblr
  • TwitThis

Tiedotteet

Raittiuden Ystävät ry etsii toiminnanjohtajaa
18. 1. 2012
ANNA LAPSELLE RAITIS JOULU 2011
12. 12. 2011
Vuoden 2011 Raittiusteko-tunnustus Selvä Syksy-kampanjan toteuttaneelle Kaisa Saarelle
11. 11. 2011
Ehdota Vuoden Raittiusteon saajaa!
3. 10. 2011
ALKOHOLIKULTTUURIN TERVEHTYMISTÄ ON TUETTAVA TEHOKKAILLA TOIMENPITEILLÄ
13. 6. 2011
SELVIN PÄIN KESÄÄN 2011!
30. 5. 2011
Järjestöjen ehdotukset tulevan hallitusohjelman päihdepoliittisiksi kirjauksiksi
16. 5. 2011
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelman pikaista käsittelyä Helsingin kaupunginhallituksessa
26. 4. 2011
Raittiuden Ystävät odottaa tehokasta alkoholipolitiikkaa uusilta päättäjiltä
16. 4. 2011
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat alkoholimainonnan kieltoa tulevaan hallitusohjelmaan
3. 3. 2011
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖT VAATIVAT MINISTERI RISIKOLTA ALKOHOLIN MIELIKUVAMAINONNAN KIELTÄMISTÄ
26. 1. 2011
Anna lapselle raitis joulu 2010
14. 12. 2010
KANSANTERVEYSJÄRJESTÖT VAATIVAT VASTUULLISTA ALKOHOLIPOLITIIKKAA
26. 11. 2010
Vuoden Raittiustekotunnustus Markku Soikkelille
10. 11. 2010
Selvin päin kesään! 2010
4. 6. 2010
KUTSU julkiseen kuulemistilaisuuteen
5. 2. 2010
Anna lapselle raitis joulu 2009
11. 12. 2009
Raittiustekotunnustus alkoholimainontaan puuttumiselle
9. 11. 2009
Raittiuden Ystävät: Alkoholin mainonta rajattava tehokkaasti
28. 9. 2009
Selvin päin kesään!
26. 5. 2009
Kutsu Päihteetön pelikenttä -seminaariin
20. 3. 2009
Järjestöjen viesti: Alkoholin mielikuvamainonta kiellettävä
7. 1. 2009
VUODEN RAITTIUSTEKOTUNNUSTUS SUOMEN LÄÄKÄRILIITOLLE
4. 12. 2008
Alkoholijuomien markkinointirajoitukset yhdenmukaistettava
15. 9. 2008
Oikeuskanslerille kantelu varoitusmerkinnöistä
9. 9. 2008
VALTION KANNETTAVA VASTUUNSA KASVAVASTA ALKOHOLIONGELMASTA
19. 4. 2008

Keskustelussa nyt