Hyviä uutisia maailmalta 2011

…Kiinasta
Kiinassa astui vapunpäivänä voimaan kauan odotettu tupakointikielto julkisissa sisätiloissa. Kiinassa elää arviolta 300 miljoonaa tupakoitsijaa ja miljoona kiinalaista menehtyy vuosittain tupakan aiheuttamaan sairauteen. Ei ihme, että maan terveysministeriö on päättänyt kääntää Kiinan pahanhajuisen kurssin kohti raittiimpaa ilmaa. Tupakka on juurtunut kiinalaiseen kulttuuriin niin syvälle, että savukkeen ojentaminen toiselle on jopa yleinen tapa tervehtiä. Ihmiset polttavat hisseissä ja jopa lääkäreiden odotushuoneissa. Sauhuttelijoilla on tukenaan Kiinan väkivahva valtiollinen savuketeollisuus, jonka lobbarit eivät unohda mainostaa, että kymmenen prosenttia valtion verovaroista on peräisin tupakasta. Uusi tupakointia rajoittava laki osoittaa kuitenkin, että terveysministeriöllä on sittenkin enemmän valtaa. (AgenceFrance-Presse)

…Uzbekistanista
Uzbekistanissa kiellettiin jo viime vuonna alkoholin ja tupakoinnin mainonta. Nyt maan eduskunta on laatimassa lakimuutoksia ja näkyvää kampanjointia sisältävää kokonaisvaltaista ohjelmaa ”alkoholi- ja tupakkatuotteiden levittämisen ja kulutuksen rajoittamiseksi”. Uzbekistanissa on perinteisesti juotu paitsi teetä ja jukurttijuomia, etenkin miesten keskuudessa myös runsaasti alkoholia. Näin on siitäkin huolimatta, että 88 prosenttia uzbekeista on muslimeita. Eduskunnan päämääränä on nyt vähentää etenkin alle 20-vuotiaitten päihteiden käyttöä, ja toisaalta uudistaa Uzbekistanin keskiluokan kulttuuria. Tavalliset uzbekit arvostavat rauhallista perhe-elämää, taloudellista vakautta ja koulutusta. Eduskunta yrittääkin innostaa kansalaiset huomaamaan, että alkoholin käyttö ja tupakointi nakertavat ihanteita ja ovat jopa uhka niiden toteutumiselle. (UzDaily.com; Uzbek Recipes Wiki; FantasticAsia.com)

…Iso-Britanniasta
Kun alkoholi hajoaa elimistöön, eräs hajoamistuote on kemikaali, joka vahingoittaa DNA:ta. Pysymällä raittiina vähennät merkittävästi riskiä sairastua syöpään. CancerResearch UK osoitti huhtikuussa, että Iso-Britannian asukkailla olisi vuosittain 13 000 syöpätapausta vähemmän, mikäli he joisivat vähemmän. Tutkimustulosten mukaan maltillisenakin pidetty juominen, kuten lasi viiniä päivässä, lisää syöpäriskiä. British Medical Journalissa julkistettu tutkimus yhdistää myös naisten rintasyöpien lisääntymisen naisten alkoholin käytön lisääntymiseen. Rintasyövän lisäksi alkoholin kohtuukäyttö aiheuttaa muun muassa suusyöpää sekä ruokatorven ja paksusuolen syöpiä. (CancerResearch UK)

…Japanista
Maanjäristysten, tsunamien ja ydinsäteilyn keskelläkin Japanin vanhukset yrittävät pysyä mahdollisimman terveinä. Maassa ovat nousseet trendiksi iäkkään väen keskuudessa Kenko Mahjong -peliluolat. Kenko merkitsee tervettä, tässä tapauksessa myös raitista ja savutonta. Mahjong on aivot vireänä pitävä ikivanha älypeli. Perinteisesti mahjong-luolat ovat olleet tupakansavuisia paikkoja, joissa alkoholi on virrannut vapaasti. Kenko Mahjong -peliluolissa viihtyvät kuitenkin parhaiten vanhat naiset. – Tämä peli estää sulkeutumasta kotiin, se on todella hauskaa, eikä minulla ole aikaa dementoitua, nauroi iäkäs tokiolainen SuekoShibuyaKenko Mahjong -peliluolassa. (Kyodo News, The Telegraph)

 

KOONNUT: NATALIA KISNANEN
Kerro tästä muillekin:
  • Facebook
  • Google
  • MySpace
  • LinkedIn
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!
  • Tumblr
  • TwitThis

Uutiset

Suosittu kasvatusaineisto Vastuullinen vanhemmuus on uudistettu
19. 11. 2011
URPO-antialkoholimainoskilpailu ja verkko-opetusmateriaali
19. 10. 2011
Hyviä uutisia maailmalta 2011
20. 6. 2011
Helsingiltä halutaan alkoholin ulkomainonnan kieltoa ja tehostettua puuttumista alkoholin välittämiseen
4. 5. 2011
Hyviä uutisia maailmalta II
1. 5. 2011
Viides valtakunnallinen Ainemaatio-kilpailu on täällä taas!
1. 3. 2011
Hyviä uutisia maailmalta
4. 1. 2011
KASVUN KUMPPANIT
4. 12. 2010
Nettiadressi alkoholin mielikuvamainonnan kieltämisen puolesta
15. 9. 2010
Päihdeaiheinen Ainemaatio-kilpailu kutsuu nuoria vaikuttamaan
24. 6. 2010
HYVIÄ UUTISIA…
1. 4. 2010
Tiedote/Syöpäjärjestöt: Melkein puolet syövistä voitaisiin ehkäistä omilla valinnoilla
1. 3. 2010
Myös Britannian lääkärit vaativat alkoholimainonnan täyskieltoa
17. 12. 2009
Liikaa energiaa?
8. 12. 2009
Ilmastonmuutosta vastaan: Tupakan viljelyn korvaaminen osaksi kehitysyhteistyötä
20. 8. 2009
Alkoholimainonta lisää nuorten juomista
3. 6. 2009
Nuuskakannanotto peruspalveluministerille
24. 3. 2009
Järjestöt alkoholin mielikuvamainontaa vastaan
14. 1. 2009
Anna lapselle raitis joulu 2008
10. 12. 2008
Kansalaisjärjestöt yhdistävät voimansa alkoholimainonnan vaikutuksia vastaan
7. 7. 2008
Selvin päin kesään!
7. 7. 2008

Keskustelussa nyt