Kakkosena pullolle

Hanna 35 Kohtasin lapsuuteni alkoholistiperheen ongelmat konkreettisesti kun tulin raskaaksi ensimmäisen lapseni kanssa. Olin toki käsitellyt asiaa ennenkin, mutta odotusaikana … Jatka lukemista Kakkosena pullolle

Hanna 35
Kohtasin lapsuuteni alkoholistiperheen ongelmat konkreettisesti kun tulin raskaaksi ensimmäisen lapseni kanssa. Olin toki käsitellyt asiaa ennenkin, mutta odotusaikana tuli hyvin selväksi että asia on selvitettävä perinpohjaisesti. Isäni oli juonut 30 vuotta ja hänen kanssaan olin jo luovuttanut. Tiesin, ettei hän koskaan lopettaisi juomista, joten olin päästänyt irti tarpeesta pelastaa hänet. Äitini ei juuri viinaan koskenut, mutta mahdollisti isän juomisen hyysäämällä tätä humalasta toiseen ja krapulasta kolmanteen. Sitä oli todella vaikea sietää ja katsoa sivusta.

Olin vuosikaudet yrittänyt auttaa äitini pois kamalasta avioliitosta, mutta turhaan. Olin kantanut hänelle kirjallisuutta aiheesta, tukenut ja kuunnellut läpi isän juoppohulluuskohtausten. Soitin hänelle joka ikinen päivä varmistaakseni, että kaikki on kunnossa. Olin omaksunut roolin perheen sovittelijana ja terapeuttina hyvin nuorena. Jos puhelin soi myöhään illalla, ensimmäinen ajatukseni oli, että isäni on nyt tehnyt jotain äidilleni.

Vaikka isän käytös kävi vuosi vuodelta rajummaksi, ei äitini halunnut lähteä avioliitosta. En voinut käsittää miksi äitini antoi isän kaltaisen hirviön tuhota hänen elämänsä. Kuvittelin voivani auttaa äitini pois viinanhuuruisen helvetin keskeltä.

Kun äitini sitten raskauteni aikana ei ollut yhtään kiinnostunut esikoisestani ja huomasin miten hänen kaikki energiansa pyöri isän juomisen ympärillä, pinnani vain yhtäkkiä katkesi. En enää jaksanut kuunnella yhtä ainutta tavua aiheesta, joka oli vienyt suunnattoman määrän energiaani ja aikaani viimeiset 20 vuotta. Aloitin oman erkaantumiseni lapsuuden perheestä ja toipumiseni elämästä alkoholin varjossa. Aloin ensin lukea kirjallisuutta aiheesta ja lopulta hakeuduin psykologille. Tajusin äitini sairastuneen alkoholismiin aivan kuten isänikin, äitini vain ei juonut. He olivat molemmat sokaistuneet päihteen huurruttamina, eivätkä enää nähneet mikä oli todellista ja mikä ei.

Olin hirvittävän pettynyt äitiini ja koin tulleeni hylätyksi myös hänen puoleltaan. Isäni oli pettänyt luottamukseni jo lapsuudessa, mutta äitiini olin aina voinut luottaa. Nyt hänkin oli hyvin syvällä alkoholismin maailmassa läheisriippuvaisessa suhteessa juovaan isääni. Tunsin suunnatonta alemmuudentunnetta siitä, että olin taas kerran hävinnyt juopolle isälleni.

Vaikka ulkoisesti näytin kaikille itsevarmalta ja tasapainoiselta, niin sisälläni jäyti kuitenkin loputon riittämättömyyden tunne. En ollut koskaan ollut kylliksi hyvä isälleni, sille surkealle juopolle. Nyt oma äitini valitsi isäni ja viinan minun ja syntymättömän lapseni edelle. Häpeän, riittämättömyyden ja itseinhon tunteet raastoivat minua. Sain kuitenkin apua kirjallisuudesta ja psykologin viisaista sanoista.

Tajusin, että ainut keino olla itsekin sairastumatta alkoholismiin yhtään sen enempää kuin olin jo, oli repäistä itseni irti perheeni koukusta. Vihdoinkin, 34-vuotiaana, sain sanotuksi äidilleni, että nyt riitti. Isälleni olin saman sanonut jo vuosia sitten, mutta hän oli aina liian kännissä välittääkseen. Äitini paheksui päätöstäni olla pitämättä yhteyttä isääni. Nyt tein pesäeron myös äitiini. Lopetin jokapäiväiset tsemppauspuhelut ja loputtoman sympatisoinnin, ja jo muutaman päivän kuluttua aloin tuntea suunnatonta helpotusta ja huojennusta.

Äitini yritti syyllistää minua tekstiviestein sekä puheluin, mutta noudatin psykologini armotonta neuvoa, enkä vastannut viesteihin mitenkään. Ei ollut kuitenkaan kyse mistään dramaattisesta välien katkaisusta, vain selkeiden rajojen asettamisesta. Olin hyväksynyt etten voi vanhempiani auttaa, mutta alkoholismin tekemä tuho heissä oli minulle liian raskasta seurattavaa, joten minun oli pakko vetää selkeät rajat kanssakäymisellemme. En enää puhu isästä, enkä alkoholista äitini kanssa, eikä hän saa loputtomiin kertoa minulle kauhutarinoita elämästä alkoholistin rinnalla.

Tajusin mahdollistaneeni äidin jäämisen parisuhteeseen isän kanssa kun vuosikaudet tarjosin hänelle tukea ja lohtua. Tekemällä näin, ruokin äidin tarvetta tulla kuulluksi ja nähdyksi väärinymmärrettynä ja huonosti kohdeltuna vaimona. Nyt kun en enää suostunut kuuntelemaan juttuja, joutui äiti kohtaamaan ongelmat yksin. Yhtäkkiä kukaan ei antanutkaan hänelle sääliä.

Parasta on, että olemme alkaneet äidin kanssa rakentaa uutta suhdetta, jossa alkoholismi ei ole kolmantena pyöränä. Äitini on jopa irtaantunut isästä hetkeksi ja tullut käymään luonani ilman isää. Tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Ehkä hän jopa lopulta jättää alkoholisti-isän ja isäkin joutuu kohtaamaan demoninsa ihan yksin ja kuka ties vaikka vielä raitistuukin? Koskaan en voi lakata uskomasta ja toivomasta, mutta ainakaan en enää käytä siihen loputtomasti energiaa ja aikaani päivittäin.

Olen oppinut tajuamaan, että en voi muuttaa vanhempieni suhtautumista alkoholiin, mutta voin asettaa selkeät rajat sille, miten alkoholismi on mukana omassa elämässäni. Rajojen asettaminen on usein vaikeaa ja tuntuu hirvittävän kovalta keinolta, mutta välitön voimaantumisen tunne on niin palkitseva, että tiedän olevani oikealla tiellä.

Kirjoita tässä kannanottosi aiheeseen!

Yksi vastaus aiheeseen

Kakkosena pullolle

  1. Paluuviite: Lapua Perhe

Keskustelussa ovat nyt jo muut aiheet. Tähän aiheeseen ei oteta enempää kommentteja.