Kakkosena pullolle

Mirka, 30 Äitini on juoppo. Koko lapsuuteni hän joi, enkä oikeastaan koe että minulla oli äitiä ollenkaan. Isäni oli hyvin … Jatka lukemista Kakkosena pullolle

Mirka, 30
Äitini on juoppo. Koko lapsuuteni hän joi, enkä oikeastaan koe että minulla oli äitiä ollenkaan. Isäni oli hyvin korkeassa ja näkyvässä virassa ja äitini yritti parhaansa mukaan edustaa siinä rinnalla. Koko perheemme piti kulisseja yllä kaikin voimin, mutta lopulta paine kävi liian kovaksi ja isäni halusi erota. Olin silloin 15-vuotias. En voi ymmärtää miten äitini on yhä elossa kaiken sen kittaamisen jälkeenkin. En tosin ole hänen kanssaan missään tekemisissä, kuulen hänestä satunnaisesti muilta sukulaisilta.

Eräänä päivänä satuin lukemaan artikkelin, jossa käsiteltiin alkoholistien aikuisten lasten ominaisuuksia. Olin aivan pökertynyt. Tuntui kuin artikkeli olisi kirjoitettu minusta. Olin helpottunut ja huojentunut, koska yhtäkkiä käyttäytymiselleni oli syy. En siis ollutkaan hullu. Oletin aina olevani kunnianhimoton, tyhmä ja saamaton, mutta vihdoinkin ymmärrän, että alkoholistiperheen toimintamallit eivät varmaankaan antaneet ihan parhaita eväitä maailman kohtaamiseen.

Olen kärsinyt paniikkikohtauksista koko aikuisikäni ja inhoan tilanteita, joissa joudun huomion keskipisteeksi. Häpeä äidistä ja lapsuuden pelko paljastumisesta ovat seuranneet minua aikuiseksi saakka. Pohdin usein tekemisiäni ja etsin niistä vikoja, ja mietin miten mahdollisesti olen loukannut jotakuta tai aiheuttanut mielipahaa toisille.

Pelkään kaikenlaisia konflikteja ja siksi olen usein vaihtanut työpaikkaakin. Olen myös loputtoman huono saattamaan asioita päätökseen. Monet arkipäiväisetkin asiat pankkiasioista puhtaiden pyykkien laittamiseen vaatekaappiin saattavat osoittautua todella vaikeiksi saattaa loppuun. Tuntuu siltä, että ikään kuin varoisin antamasta mitään itsestäni, etten vain aiheuttaisi mitään ongelmia. Minulla on koko ajan jonkinlainen vaimennin päällä. Olen vaihtanut työpaikkaa todella usein ja jotenkin ajautunut elämässäni tilanteesta toiseen.

Parisuhteeni ovat olleet rikkinäisiä ja irtonaisia, joudun koko ajan ajattelemaan mikä on normaalia ja mikä ei. Koen usein olevani joko täysin alistettu tai sitten niskan päällä parisuhteessa, en tunnu pystyvän tasapainoiseen suhteeseen. Ihastun ihmisiin todella helposti ja annan itseni mennä heidän mukaansa ja tahdissaan, unohtaen täysin itseni.

Olen vihdoinkin alkanut käydä terapiassa, ja uskon vähitellen eheytyväni kokonaiseksi ihmiseksi ja pystyväni jättämään alkoholistiäitiin liittyvän häpeän taakseni. Näiden asioiden tunnistaminen itsessäni on ollut helpotus. Toisina päivinä tunnen oloni vahvemmaksi, toisina taas koen, että mitään ei ole tehtävissä, enkä jaksa toipumiseen vaadittavaa työtä.

Harri, 45
Kasvoin alkoholistiperheessä esikoisena. Minulla on kaksi nuorempaa sisarusta, joten jo hyvin varhaisessa vaiheessa aloin huolehtia niin heistä samoin kuin omista vanhemmistanikin, jotka makasivat krapulassa tai sammuneina pitkän, kostean illan jälkeen lapsuudenkotimme sohvalla.

Isäni kuoli ensin, kun olin teini-ikäinen, äitini teki itsemurhan muutamaa vuotta myöhemmin. Molempien poismenot olivat jonkin asteen helpotus, mutta en koskaan päässyt nollaamaan tilannetta vanhempieni kanssa. Monet kysymykset jäivät vastaamatta ja keskustelut käymättä. Pitkään kärsin tyhjyyden tunteesta. Vanhempieni juominen oli ollut elämäni sisältö niin pitkään, että putosin kuin tyhjän päälle, kun he olivat molemmat poissa.

Olen käynyt läpi erilaisia vaiheita elämässäni. Nuorempana vedin pitkän sekoilukauden, kun en välittänyt mistään mitään ja käytökseni oli erittäin itsetuhoisaa. Yhtäkkiä sain vain tarpeekseni ja käänsin selkäni täysin kaikelle juomiselle ja päihteille. Aloin opiskella ja siitä tuli uusi pakkomielteeni. Opiskelin itseni maisteriksi todella nopeasti ja aloitin menestyksekkään työputken. Urheilin siinä sivussa tasokkaissakin joukkueissa ja täytin elämäni kaikella mahdollisella, josta sain välitöntä palautetta ja kiitosta. Menestyminen, pokaalit ja palkankorotukset osoittivat, että olen merkityksellinen ja hyvä.

En halunnut pysähtyä, kunnes juuri ennen kuin täytin 40 sairastuin ja jouduin pysähtymään. En ollut uskaltanut kohdata itseäni ja menneisyyttäni, vaan olin puskenut eteenpäin ikään kuin hakien tarkoitusta ja merkitystä niin itselleni kuin myös vanhempieni elämille, jotka koin hukatuiksi.

Netistä löysin tietoa Alkoholistien aikuiset lapset –ryhmistä ja päätin mennä sinne. Ensimmäinen kerta oli kuin olisin tullut kotiin. Tajusin niin monta asiaa itsestäni ja vanhemmistani. Helpotus oli suunnaton. Tärkeintä minulle oli oivaltaa, että lapsuus alkoholistikodissa oli jättänyt minuun jälkensä, eivätkä ne vauriot korjautuisi levittämällä laastia päälle. Nyt kun olen kohdannut menneisyyden haamuni, olen vihdoinkin rauhoittunut ja voin nykyään erinomaisesti. Koen olevani tasavertainen muiden kanssa, enkä koe jatkuvaa alemmuuden tunnetta taustani takia. Itse asiassa koen jollain tapaa ylpeyttä siitä, että olen juuri minä kakkine kokemuksineni. En enää syytä ketään, enkä mitään siitä millainen olen. Koen voivani valita suhtautumiseni moniin elämän haasteisiin, enkä vaivu itsesääliin vastoinkäymisten edessä.

Kirjoita tässä kannanottosi aiheeseen!

Yksi vastaus aiheeseen

Kakkosena pullolle

  1. Paluuviite: Lapua Perhe

Keskustelussa ovat nyt jo muut aiheet. Tähän aiheeseen ei oteta enempää kommentteja.