Raitis

Raittiuden Ystävät Ry

Tänä vuonna 13. kerran järjestettävä yhteistyökampanja Anna lapselle raitis joulu muistuttaa, että joulu on erityisesti lasten juhla. Lapsi kaipaa turvallisuutta sekä läsnäoloa. Aito ilo syntyy yhdessä olemisesta ja tekemisestä, juhlatunnelman voi luoda ilman alkoholiakin.

Joulu on lasten juhla
Aikuisen alkoholin käyttö voi lapsen silmissä näyttää hyvin hämmentävältä ja pelottavalta. Lapsen huoleton joulutunnelma muuttuu huoleksi ja turvattomuuden tunteeksi. Lapsi saattaa kokea, ettei hänelle ole sijaa humalaisten aikuisten juhlassa.

Alkoholimyönteisyys ja kulutuksen kasvu puhuttavat
Alkoholin kulutus lisääntyi 17 % vuosien 2000 ja 2008 välillä. Alkoholin reaalihinnat olivat vuonna 2008 noin 17 % alemmalla tasolla kuin vuonna 2000. Naisten humalakulutus on lisääntynyt huomattavasti, yli 50-vuotiaat ovat lisänneet kulutustaan kun aiemmat sukupolvet vähensivät sitä samassa iässä, alkoholia on ryhdytty juomaan entistä useammin, ja sitä juodaan entistä enemmän kotona.
Kehitys on huolestuttavaa, mutta kansalaiset tiedostavat nämä asiat. Suomalaiset ovat erittäin huolissaan alkoholin liikakäytöstä ja ovat tiukentaneet asenteitaan – kiellot ja rajoitukset hyväksytään nyt entistä herkemmin. Kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, että käytämme liikaa alkoholia ja että suhtaudumme liian vapaamielisesti humalaan. Suomalaisten enemmistö kieltäisi myönteisiä mielikuvia aikaansaavan alkoholin mielikuvamainonnan. Myös sosiaali- ja terveysalan järjestöt sekä eduskunnan enemmistö ovat samaa mieltä, että alkoholin mainonta tulee rajata tuotetietojen esittämiseen.

Joulun aika on arkikiireistä rauhoittumisen ja yhdessä olemisen vapaata aikaa. Kampanjan järjestäjät vetoavat kaikkiin aikuisiin, että he antavat lapselle raittiin ja huolettoman joulun.

www.annalapselleraitisjoulu.fi

Anna lapselle raitis joulu 2010
Raittiuden Ystävät, A-Kiltojen Liitto, A-klinikkasäätiö, Aseman Lapset, Elämä On Parasta Huumetta, Elämäni Sankari, Elämäntapaliitto, ETRA-liitto, Folkhälsans Förbund, Förbundet Hem och Skola, Helsingin NMKY, Helsingin sosiaalivirasto – Aikuisten ehkäisevä päihdetyö, Irti Huumeista, Jääkiekon SM-liiga, Lappeenrannan raittiustoimisto, Lastentarhanopettajaliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Myllyhoitoyhdistys, Naistenkartano, Nuorisokasvatussäätiö, Nuorten Ystävät, Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik, Omaiset Huumetyön Tukena, Sininauhaliitto, Sininuorisoliitto, Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Suomen Valkonauhaliitto, Suomen Vanhempainliitto, Tehy, Terveys-Hälsan ry, Vesaiset

Lähteet: