Järjestöjen ehdotukset tulevan hallitusohjelman päihdepoliittisiksi kirjauksiksi

Päihdepolitiikan keinoista allekirjoittaneet sosiaali- ja terveysalan järjestöt näkevät seuraavat toimenpiteet kiireellisimpinä kansanterveydellisin perustein terveyserojen vähentämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi:   Alkoholi Alkoholiverotuksen … Jatka lukemista Järjestöjen ehdotukset tulevan hallitusohjelman päihdepoliittisiksi kirjauksiksi

Päihdepolitiikan keinoista allekirjoittaneet sosiaali- ja terveysalan järjestöt näkevät seuraavat toimenpiteet kiireellisimpinä kansanterveydellisin perustein terveyserojen vähentämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi:

 

Alkoholi

Alkoholiverotuksen taso nostetaan ensisijaisesti vuoden 2003 tasolle.

Alkoholijuomien mainonta kielletään.

Alaikäisten alkoholinkäyttöä ehkäistään nykyistä tehokkaammin, mm. yhtenäisellä viestinnällä joka korostaa, ettei alkoholi kuulu heidän elämäänsä.

 

Tupakka

Tupakkatuotteiden verotusta nostetaan.

Tupakkalainsäädäntöä kehitetään kansainvälisen tupakkasopimuksen ja sopimusosapuolten hyväksymien tulkintaohjeiden mukaisesti erityisesti parantamalla elinympäristön savuttomuutta ja suuntaamalla ennaltaehkäiseviä toimia erityisesti lapsiin ja nuoriin.

 

Laittomat huumeet

Rajoittavaa sekä haittoja vähentävää huumepolitiikkaa jatketaan.

 

Päihde- ja pelihaittojen lievittäminen

Alkoholiveron tuotosta irrotetaan määräosa päihdehaittojen ehkäisyyn ja hoitoon.

Aloitetaan laajasti eri osapuolia yhdistävä kokonaisvaltainen huumausaineiden ja alkoholin käytön haittojen vähentämisohjelma, joka nostaisi haittojen vähentämisen politiikan keskiöön.

Peliongelmien ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi luodaan rahapeliyhtiöiden tuotosta kerättävä valtiorahoitteinen järjestelmä, joka mahdollistaa valtakunnallisten nykyaikaisten palvelujen kehittämisen ja tuottamisen.

 

Matalan kynnyksen palvelut

Päihdeongelmista kärsiville säädetään subjektiivinen oikeus hoitoon.

Helposti saavutettavat matalan kynnyksen päihdepalvelut turvataan koko maassa. Asiakkailla tulee olla mahdollisuus asioida myös anonyymisti. Matalan kynnyksen palveluja kohdennetaan erityisesti nykyisestä palvelujärjestelmästä syrjäytyville erityisryhmille. Perinteisten palvelujen rinnalle tarvitaan moderneja verkkopalveluja sekä uusia palvelumalleja.

Päihdepalvelujen tarpeessa olevien keskinäiselle vertaistuelle sekä yhteistyölle ammattiauttajien kanssa luodaan vahvemmat edellytykset. Järjestölähtöisen tuen antaminen varmistetaan RAYrahoituksella ja kuntarahoituksella.

 

Koulutus

Vahvistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatus- ja opetustoimen työntekijöiden osaamista päihdeongelmaisten vanhempien ja heidän lastensa kohtaamisessa ja oikea-aikaisessa auttamisessa.

 

Tutkimus

Päihdetyön soveltavaa tutkimusta tuetaan nykyistä paremmilla ja pysyvämmillä resursseilla. Päihdetyön järjestelmien ja menetelmien tutkimuksen turvaamiseksi perustetaan kansallinen tutkimuskeskus tai -verkosto, jonka toimintaan osallistuvat alan keskeiset toimijat (yliopistot, tutkimuslaitokset, järjestöt, ammattikorkeakoulut).

 

A-klinikkasäätiö
Aseman Lapset ry
Elämä On Parasta Huumetta ry
Elämäntapaliitto ry
Ensi- ja turvakotien liitto
Irti Huumeista ry
Koulutus Elämään -säätiö
Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik
Raittiuden Ystävät ry
Sininauhaliitto
Suomen ASH
Suomen Lääkäriliitto
Suomen Syöpäyhdistys ry
Terveys ry

 

Liite: Taustamuistio Järjestöjen hallitusohjelmaehdotukset toukokuu 2011 (pdf)

Tähän muistioon on koottu taustatietoa ja perusteluita hallitusohjelmaan ehdotetuille kirjauksille.

 

Kirjoita tässä kannanottosi aiheeseen!

Olet ensimmäinen ottamassa kantaa! Tähän aiheeseen ei ole vielä annettu yhtään vastausta.