Raitis

Raittiuden Ystävät Ry

KANNANOTTO  Hyväksytty Raittiuden Ystävät ry:n edustajakokouksessa 11.6.2011

Jääkiekon maailmanmestarit käyttäytyivät kuin monet suomalaiset juhliessaan urotyötään. Alkoholi oli keskeisesti mukana. On turhaa syyttää jääkiekkoilijoita, he käyttäytyivät niin kuin kulttuurissamme on lupa tehdä.

Vai onko? Toilailuista syntyi valtava keskustelu, paljon suurempi kuin 16 vuotta sitten. Onko jokin muuttumassa? Olisiko niin, että humalassa toilailu närkästyttää nyt ihmisiä aiempaa enemmän. Kännissä ei sovi esiintyä esimerkkiroolissa, ei ainakaan kameroiden edessä ja ns. perhejuhlassa. Olisiko kulttuurimme muuttumassa vähemmän humalakeskeiseen suuntaan?

Kasvattajien tehtävä nykytilanteessa on hyvin haastava. Nuoret altistuvat jatkuvasti alkoholimainonnalle eri medioissa, joissa alkoholista tarjotaan kovin myönteinen mielikuva. Lasten kasvattajia on tuettava tehokkailla toimenpiteillä alkoholin ja muiden päihteiden kulutuksen ja haittojen vähentämiseksi. Raittiuden Ystävät odottaa, että alkoholilakia uudistetaan niin, että myös mietojen alkoholijuomien mainonta kielletään, väkevien tavoin. Mitä järkeä on esim. siinä, että 23 % alkoholijuomaa ei voi mainostaa, mutta 21 % vahvuista voi? Valtaosa alkoholin kulutuksesta ja haitoista syntyy juuri miedoista alkoholijuomista.

Alkoholimainonnan täyskielto lisää vanhempien mahdollisuutta toimia täysipainoisesti lastensa kasvattajina ja helpottaa alkoholimainonnan valvontaa. Se suojaa myös aikuisia, joilla on tai on ollut ongelmia alkoholinkäytössä. Tutkimusnäytön perusteella tiedetään kiistatta alkoholijuomien mainonnalle altistumisen aikaistavan alkoholin käytön aloittamista ja lisäävän alaikäisten alkoholinkäyttöä.

Raittiuden Ystävät odottaa hallitusneuvottelijoilta, että alkoholiverotus palautetaan vuoden 2003 tasolle. Järjestön muita keskeisiä terveisiä hallitusneuvottelijoille ovat mm. tuote- ja varoitusmerkintöjen lisääminen alkoholijuomapakkauksiin sekä promillerajan rangaistavuuden alentaminen 0,2 promilleen niin tie- kuin vesiliikenteessä.

Raittiuden Ystävät esittää tavoitteeksi, että alkoholin kokonaiskulutus laskee vuoden 2010 tasosta vähintään 10 % vuoteen 2015 mennessä.

Raittiuden Ystävät ry:n puheenjohtajaksi vuosille 2012 ja 2013 valittiin Taina Valkeavirta Porvoosta. Järjestön liittovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Tuula Grundström Espoosta.

 

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Tom Anthoni
puh. 040 455 4356
tom.anthoni@raitis.fi