Miehet ilon jäljillä

Saako suomalainen mies olla iloinen muulloinkin kuin silloin, kun Suomen jääkiekkojoukkue tekee maalin? Kaksi raitista kolmikymppistä miestä pohtii, miksi Suomea sanotaan … Jatka lukemista Miehet ilon jäljillä

Saako suomalainen mies olla iloinen muulloinkin kuin silloin, kun Suomen jääkiekkojoukkue tekee maalin? Kaksi raitista kolmikymppistä miestä pohtii, miksi Suomea sanotaan tuhansien murheellisten laulujen maaksi – ja mitä ilo tarkalleen ottaen oikein on.

Epätavallisen iloinen suomalainen mies. Kuulostaapa epämiehekkäältä. Vähän nololta suorastaan! Juha tietää, miten paljon suomalainen voi kantaa harteillaan aivan turhaa häpeää ja syyllisyyttä. Ja että moni pitää ilona näiden tunteiden hetkellistä turruttamista.
– Ilo-sana kuulostaa oikeastaan minun korvaani joltakin ohuelta, ohimenevältä. Nykyään haen enemmän perustyytyväisyyttä, raitistuneeksi alkoholistiksi esittäytyvä Juha määrittelee.

Tässä artikkelissa puhumme ilosta ohimenevän hurmion hetkensijaan enemmänkin elämänsuolana. Mutta mistä sen kiteet muodostuvat?
– Ilo on minulle usein sosiaalisuutta, aito kohtaaminen kavereitten kanssa, ja hyvää musiikkia, kokeilee Olli-Pekka.
Juha lähestyy iloa toiselta suunnalta. – Ilo on sitä että ei tarvitse pärjätä. Että saa antaa itselleen luvan olla heikko.

 

Uskalluksesta iloksi
Alkoholi on monelle Suomessa pääsylippu ulottuvuuteen, jossa voi poiketa normista. Irrotella, tehdä hulluja, epätavallisia ja uskaliaita juttuja – niin kuin vaikka puhua tunteista, tutustua uusiin ihmisiin, päästä hetkeksi suorituspaineista. Iloita.

Voisiko humalahakuisten päämäärä ja ilo ylipäätään ollakin sitä, että voi vapaasti, impulsiivisesti ja häpeämättä olla oma itsensä? Olli-Pekka käy mietteliääksi. Syntymä-raitis mies on aina uskaltanut toteuttaa hullut päähänpistonsa, vaikkapa hypätä pöydälle tanssimaan, ilman alkoholia.
– En ole kokenut jääneeni mistään paitsi. Paljon erikoisia ja typeriä juttuja on tullut tehtyä ilman alkoholiakin. Kuulostaa harvinaisuudelle ollakseen suomalainen mies.
– Itsellänikin on ollut hauskaa kun ihmiset ovat humalassa alentuneet minun tasolleni. Joillekin kavereille on myöhemmin tullut shokkina, että ai, sä et oikeasti juo! Olli-Pekka kertoo.
Olli-Pekan mielestä suomalaiset on kasvatettu ”alas painaen” ja meillä on siksi alemmuudentunto. Kun toista voisi kehua hyvästä ja kauniista, osoitellaankin virheitä. Joukosta ei pidä erottua, vaikka mieli tekisi.
– En ole samaa mieltä siitä, että elämä on sitä miksikä itse sen teet. Vaimo voi jättää ja rattijuoppo voi ajaa kylkeen. Mutta minä uskon siihen että ”life is how you take it”, elämä on sitä millaisena sen otat vastaan, Olli-Pekka pohtii.
– Voit synkistellä ja ottaa vähän kuppia lohdutukseksi. Tai sitten voit tehdä jotain muuta. Siis ilo voi olla valinta.

 

Iloinen ulkoa, iloton sisältä
Mutta onko ilo vain valittu elämänasenne? Tosiasiassa elämä ei ole aina iloista. Jollekin juuri mahtipontinen oman ilon korostaminen voikin olla merkki ilottomuudesta.

– Olen katsonut Marco Bjurströmin silmiin, eikä hän minusta oikeasti iloiselta vaikuta. Hän on jäänyt roolinsa vangiksi, Juha pohtii.
– Itselleni lapsenmielinen mahtipontisuus oli oire syvästä alemmuudentunnosta.
Olli-Pekka mainitsee sosiaalisuuden yhdeksi keinoksi lääkitä alakuloa. Vaan sepä ei olekaan suomalaiselle perusmiehelle niin mutkatonta. Ihmisiin on tässä maassa tavattoman vaikea tutustua.
– Hullun leimanhan siinä saisi jos tuntemattomille puhuisi!
Sosiaalisuus tekee iloiseksi. Toisaalta iloisten ihmisten on luonnostaan helpompi olla sosiaalisia. Mutta mistähän sitä pitäisi aloittaa: olla ensin sosiaalinen vai ensin iloinen? Ehkä olisi parempi jättää vaikea kysymys toistaiseksi hautumaan ja pitää kasvot peruslukemilla.

 

Viinan voimin iloinen ystävyys?
Alkoholi on usein moottorina myös uusiin ihmisiin tutustumisessakin – eikä aina iloisin seurauksin. Juha on vaihtanut ystävänsä kolmesti.

– Ensimmäisen kerran kaverit vaihtuivat kun rupesin 13-vuotiaana juomaan, ja toisen kerran kun raitistuin. Oli pakko tehdä se ratkaisu, että koko sosiaalinen ympäristöni vaihtui. Nykyinen kaveripiirini on löytynyt kahdentoista askeleen ryhmästä.
– Olisi voinut kuvitella, että vanhoilla kavereilla olisi ollut syvempikin yhteys. Mutta ei meillä sitten mitään muuta yhteistä ollutkaan kuin juominen. Ei ole ollut heitä ikävä. Juomakavereiden seuraan päätyminen on kuitenkin ymmärrettävää. Heille jokainen oli ”hyvä jätkä” kun vain ”juo niin kuin mies”.
– Minun identiteettini on ollut kadoksissa, eikä oma toimintani ole lähtenyt minusta vaan se on ollut reaktio ulkopuolisiin odotuksiin. En ole uskaltanut olla oma itseni. Ein sanominen on ollut helvetin vaikeaa, Juha kertoo. Ei ole ilo tanssia toisten pillin mukaan, vaikka musiikki olisi kuinka iloista.

 

Valinnanvapaus vapauttaa iloitsemaan
Kun lakkaa hyppelemästä toisilta koettujen odotusten ja paineiden tahtiin, elämään voi tulla tilaa uudenlaiselle ilolle.

– Se tekee minut iloiseksi kun pidän mielessä, että ihminen voi muuttua, jos vain todella  haluaa, Juha kiteyttää.
Alkoholin aiheuttamaa iloa ei Juhan mielestä ole. – Nuoruusvuosina ensimmäisillä kerroilla kun join, tuntui ehkä siltä että ”jes!”, mutta sen jälkeen ilo ja onni merkitsivät minulle sitä, ettei hetkeen ole paha olo. Elämä on nyt kaikin puolin parempaa.

Tarkoittaako ”kaikin puolin” että parisuhderintamallakin? Onko lempi leiskunut iloisemmin raitistumisen jälkeen? Juha ja Olli-Pekka hymähtävät. Tässä asiassa ei raittius ole oikotie onneen. Raittiin miehen sisällä ovat kaikki ne samat sisäiset kipupisteet, jotka parisuhde saa tulemaan esiin. Ne, joita ei-raittiit yrittävät lääkitä alkoholilla, vaikka alkoholi todennäköisesti saa ne vain pahenemaan entisestään.
– Mutta ainakin nykyään muistaa seuraavana päivänä mitä on naisystävän kanssa puhunut. Eikä enää ole sotaisia riitoja ja mustasukkaisuutta, Juha sanoo.

 

Muutos voi lähteä isistä
Pojalleen Olli-Pekka haluaa näyttää omalla esimerkillään, ettei iloon tarvita alkoholia. Hänellä ja kahdeksanvuotiaalla nassikalla on paljon yhteisiä juttuja, jotka voivat saada jopa itkemään ilosta.

– Kuten Marvel-sarjakuvat ja -leffat. Sarjakuvat voivat liikuttaa minut kyyneliin. Jos ilo onkin valinta, suomalaiselle miehelle se voi olla rohkeutta kysyvä valinta. Varsinkin jos lähipiirissä ei ole koskaan ollut  Olli-Pekkoja miehenmalleina.

– Onneksi minulla ei ole lapsia. Luulen, ettei edes lapsi olisi estänyt minua juomasta. Tiedän omasta kokemuksesta, miten kamalaa on, kun kotona on alkoholia väärinkäyttävä aikuinen, Juha huokaa. Niin. Jos mies on aiemmin tottunut etsimään iloa pullosta, osaako hän löytää sen lapsensa seurasta? Uskaltaako hän nauttia lapsen spontaanista tavasta iloita, vai kavahtaako sitä, siirtääkö jörösti eteenpäin kasvojen menettämisen kulttuuria?

Olli-Pekka kertoo valokuvaajakaveristaan, joka halusi pukeutua iloisiin punaisiin housuihin – ja heti tuli joku kyselemään seksuaalisesta suuntautumisesta. Suomalaiselle heteromiehelle se on yleensä kova paikka, vaikkei hänellä mitään muitten homoseksuaalisuutta vastaan olisikaan.

– Iloita voi pienistä asioista. En koe oloani epämiehekkääksi niin tehdessäni. Mutta ehkä minun pitää vielä muutama vuosi olla raittiina ennen kuin voin sanoa, etten yhtään välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat, Juha tunnustaa.

 

TEKSTI: NATALIA KISNANEN

Kirjoita tässä kannanottosi aiheeseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olet ensimmäinen ottamassa kantaa! Tähän aiheeseen ei ole vielä annettu yhtään vastausta.