Raitis

Raittiuden Ystävät Ry

Alkolla on maassamme alkoholimonopoli ja 351 myymälää koko maan kattavasti. Uusi alkoholilaki on valmisteluvaiheessa. Useat Suomen hallituksen poliitikot ovat esittäneet suopeutensa sille, että viinit vapautettaisiin Alkosta ruokakauppoihin. Alkon litramääräisestä myynnistä miedot viinit muodostavat nykyisin 50 %. Kun keskiolut siirtyi ruokakauppoihin vuonna 1969, väheni Alkon oluen myyntiosuus dramaattisesti ollen muutaman vuoden kuluttua vain 0.1 %.

Samanlainen kehitys on odotettavissa, jos viinit vapautetaan ruokakauppoihin. Alko ei voi tukea kansalaisten juomatarpeita, vaan sen yksi tehtävä on paikata valtion kassatilannetta. Jos merkittävä osa liiketoiminnasta, jopa puolet litroista siirtyy muun toimijan piiriin, on väistämättömänä seurauksena Alkon myymäläverkon supistaminen. Myymäläkato koettaisiin ensin harvaan asutulla maaseudulla. Ankarimpien ennusteiden mukaan tämä voisi merkitä sitä, että pohjoisessa Alko löytyisi vasta Rovaniemeltä ja Keski-Suomessa ”kuivahkoa” seutua olisi kaikki Jyväskylän ja Seinäjoen välillä. Mitenkähän alueen väestö tällaiseen reagoisi? Tuskin ainakaan päätökset tehneitä poliitikkoja kiitellen, vaikka olisivat sitten kuinka raittiushenkisiä.

Alko on osoittautunut vuosikymmenien aikana tehokkaaksi, vastuuntuntoiseksi ja tasapuoliseksi liikelaitokseksi. Esimerkiksi ostajan iän tarkastuksia on tehty tänä vuonna jo 2.4 miljoonaa ja alkoholin välittämistarkistuksia 200 000.

Tutkittuun tietoon perustuva ennuste kertoo, että viinien tuonti ruokakauppoihin lisäisi nykyistä, jo nyt Pohjoismaiden korkeinta alkoholin kulutusta, 11.2 litraa 100-prosenttista alkoholia vuodessa jokaista 15 vuotta täyttänyttä suomalaista kohden noin 7 % eli 0.9 litraa, mikä on sama määrä, jolla kulutus on nyt saatu laskemaan viime vuosien aikana tehtyjen maltillisten alkoholin veronkorotusten myötä.

On hyvä asia, että maassamme on alkoholimonopoli, jolloin maan hallitus ja eduskunta voivat viisaasti säädellä alkoholin kulutusta. Nyt on kysymys siitä, arvioiko hallitus kansalaisten terveyden vai alkoholitoimijoiden edun ensisijaiseksi. Uskon, että edellä esitetty keskioluen vapauttamisesta opittu ennuste Alkon resurssien ja samalla toimipisteiden vähenemisestä antaa monelle poliitikolle aiheen harkita viiniasiaa uudelleen.

Martti Vastamäki
käsikirurgian dosentti
Raittiuden Ystävät ry
puheenjohtaja