Raittiuden Ystävät Ry
– Olen halunnut olla raastavan avoin kaikkein vaikeimpienkin asioiden suhteen. Jos yksikin lukija saa näistä ajatuksista kannustusta ja voimaa, silloin tehty työ palvelee tarkoitustaan, kertoo Tommi Liimatainen kirjassaan.
Merja Asikaisen toimittama teos Tommi Liimatainen: Kaasu pohjassa tempaa mukaansa heti ensi sivulta ja pitää otteensa loppuun asti. Kotimaisen ja kansainvälisen musiikkibisneksen vanha tekijä, myös Katri-Helenan managerina toiminut Liimatainen, kertoo koskettavan rehellisesti tarinansa alkoholin suurkuluttajasta raittiiksi. Eläytyminen on helppoa, vaikka itsellä ei olisi vastaavia kokemuksia.
Kirja alkaa suomalaisten perinteisestä ryyppyjuhlasta, juhannuksesta vuonna 2005.
– Olin virittänyt stereot mummon mökin pihaan. Koko järvi raikui, kun soitin samaa kappaletta aina uudestaan samalla kun vedin viiniä urakalla. Tyhjät pullot heittelin seinään. Olin viimeisenä valveilla. Jossain vaiheessa aamuyötä sammuin, Liimatainen kertoo.
Juominen jatkui juhannuspäivänä. Yhtäkkiä Liimatainen heitti sukulaismiehelle, että pitäisiköhän aloittaa Liimataisen sata päivää selvänä -projekti. Serkku vastasi, ettei Liimatainen pysty olemaan edes kymmentä päivää juomatta.
– Pomppasin pystyyn ja heitin juomalasin maahan. Sanoin, että lusiminen alkaa nyt ja kostoksi olen juomatta kaksisataa päivää. Kättelimme sopimuksen merkiksi. Siihen se loppui. Se oli viimeinen kerta, kun join, Liimatainen kertoo.
Raittiuden 10-vuotismansikkakakku odotti tämän vuoden juhannuksena. Mies on syvästi sitoutunut pinnalta katsottuna impulsiivisen tuntuiseen päätökseensä. Tosiasiassa päätöksen kypsyminen alkoi jo kauan ennen viimeistä lasillista. Liimatainen kasvoi alkoholistiperheessä.
Kirja kuvaa elävästi alkoholistikodin lapsen tunteita ja kokemuksia tavalla, jonka lukeminen voisi olla pysäyttävä kokemus monelle vanhemmalle. Aikuiset kun saattavat ostaa perhejuhliin alkoholia lapsen näkökulmaa liiemmin pohtimatta.
– Monet lapsuuden muistikuvista elävät minussa hyvin vahvoina. Eräs tuskaisimmista muistoista on ajalta, jolloin olin reilusti alle kouluikäinen. Olin isän kanssa kahdestaan kotona. Isä oli sammunut sohvalle. En ymmärtänyt mikä hänellä oli. Olin paniikissa, luulin isän kuolleen. Vielä aikuisiässäkin on asioita, jotka nostattavat esiin saman hädän, Liimatainen kertoo.
Hänen mukaansa humalassa oleva vanhempi herättää lapsessa turvattomuutta, joka jää psyyken kerrostumiin. Jo yksi kokemus voi jäädä syvästi lapsen mieleen.
– Suomessa kaikki sosiaaliset tilanteet on kyllästetty viinalla. Jokainen juhlapyhä joulua myöten, kaikki työhön liittyvä sosiaalinen toiminta, urheilutapahtumat, perhe-elämän tapahtumat. Ei ihme, että alkoholi pääsee ottamaan niskalenkin aivan liian helposti. Viinan hallitsema tila on niin valtava.
– Sosiaalinen paine hallitsee monia, jotka yrittävät pyristellä juomista vastaan. Tässä yhteiskunnassa vaatii uskallusta olla vastarinnan kiiski ja jättää juomatta sosiaalisissa tilanteissa.
Vaikeimmaksi Liimatainen kokikin ajatuksen, että tulee olemaan kaikki juhlapyhät juomatta, kunnes kasvoi pakottavasta tunteesta irti.
(Jatkuu seuraavalla sivulla…)