”Raittius on yksi kauaskantoisimmista ratkaisuista, jonka kansamme voi tehdä”

Miten hän ajattelee: Haastattelussa syväluodattavana kaksi Raittiuden Ystävien ehkä keskeisintä hahmoa

(Sivu 2/3)

Miksi mielestänne alkoholin käyttöä pidetään Suomessa niin itsestään selvänä asiana? Mihin sitä tarvitaan ja mitä käytön lopettaminen vaatisi?

Vastamäki: Suurin syy siihen on se yksinkertainen tosiasia, että tällä hetkellä alkoholin riskikuluttajia on aikuisista kansalaisistamme liian suuri osa, pian jo neljännes. Kun raittiita on vain kymmenesosa, kuuluu enemmistön ääni paremmin. Pieni osuus saattaa olla myös suomalaisten ehkä monia kansallisuuksia voimakkaammalla sosiaalisella pidättyväisyydellä, jota alkoholi voi helpottaa.

Henkisestä alkoholiriippuvuudesta vapautuminen vaatii, että ihmiselle muodostuu asiasta oman ajattelun kautta henkilökohtainen näkemys. Alkusysäys voisi olla esim. lyhytinterventio-tyyppinen toiminta, jossa alkoholin takia vaikeuksiin joutuneet (esimerkiksi liikenteessä tai muuten vammautuneet) haastatellaan heti poliklinikalla alkoholiasioista ja uudelleen kuukauden kuluttua keskitytään potilaan suhteeseen alkoholiin. Tämä on todettu maailmalla monissa tutkimuksissa yhdeksi tehokkaaksi keinoksi vaikuttaa henkiseen alkoholiriippuvuuteen.

Kailasmaa: Riippuvuus on täsmällisesti oikea sana. Sen kriteerit täyttyvät usein valitettavan paljon aikaisemmin kuin yksikään terveyden huollon ammattilainen on todennut asiaa. Riippuvuus myös koostuu monista tekijöistä.

Sosiaalinen kanssakäyminen, varallisuus tai yhteiskunnallinen status ovat vain pintasyitä päihteiden käyttöön. On entistä tärkeämpää todeta, että suurin osa suomalaisista juo tai käyttää muita päihteitä yksinomaan mielihyvän vuoksi ja ongelmien unohtamiseksi. Tämä syy sitten verhotaan ja selitetään eri tavoin. Mitä useampi päihteidenkäyttäjä toteaa tämän kohdallaan rehellisesti, sitä varmemmin he ymmärtävät poistaa päihteet elämästään ja etsiä kestävää ja toimivaa apua muista kohteista.

Suomessa myös ajatellaan, että kaikkien tulisi olla menestyviä, pärjääviä ja onnistujia. On vaikea sanoa, että on vaikeaa tai menee huonosti. Sitä sitten lääkitään eri tavoin. Mitä enemmän varmistamme, että kukin saa olla oma itsensä ilman kemiallista itsensä vammauttamista, sitä lähempänä raittiutta olemme. Ratkaisevaa on löytää elämäänsä kestävää mielihyvää tuovat asia. Raittius on todella sellainen asia.

 

Alkoholin ajatellaan monesti kuuluvan juhliin. Vieraat humaltuvat, ääni nousee, syntyy ehkä riitaa. Miten raittiina koette olonne tämän keskellä? Kartatteko tällaisia juhlia?

Vastamäki: Olen viimeiset 50 vuotta osallistunut vain sellaisiin juhliin, joissa alkoholin käyttö ei ole muodostunut liian häiritseväksi, vaikka osa juhlijoista on ollut selvästi humalassa. En ole koskaan karttanut näitä juhlia. Esimerkiksi nuorimman tyttäreni – joka on absolutisti kuten minäkin – väitöskaronkassa viime keväänä oli vapaa alkoholitarjoilu ilman minkäänlaisia häiriöitä.

Kailasmaa: Kolmen pienen lapsen isänä minulla ei ole aikaa niin sanottuun ylimääräiseen juhlimiseen. Saan raittiustyössä osallistua kyllä moniin juhlatilaisuuksiin, mutta ne ovat joko täysin raittiita tai sitten raittiit on huomioitu hyvin, jolloin ongelmatilanteita ei synny. En siis pääsääntöisesti käy tilaisuuksissa, jossa käytettäisiin päihteitä.

Olisi kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan alkoholi ja juhliminen. Monissa Euroopan maissa ne eivät tarkoita ollenkaan samaa ja vähitellen soisi selvänä juhlimisen leviävän meillekin. On suorastaan pelottavaa, jos edes huomattava osa maamme aikuisväestöstä sanoisi tarvitsevansa alkoholia voidakseen ylipäänsä olla iloisia. Tämä on vakava merkki kansakuntaa uhkaavasta apatiasta tai jopa masennuksesta.

 

Kuvitelkaa mielessänne raittiita juhlia: Ihmiset tanssivat, laulavat ja keskustelevat vapautuneesti ilman päihtymystä. Miten tämä voisi olla mahdollista?

Vastamäki: Sellaisiin juhliin olen osallistunut monesti, sekä Suomessa että ulkomailla, varsinkin arabimaissa. Suurta eroa ei kohdallani ole ilmennyt. On kuitenkin todettava, että loppuillasta keskustelu yleensä on kyllä ollut älyllisempää ilman runsaita alkoholimääriä.

Kailasmaa: On tärkeä löytää oma tapansa viettää juhlaa ilman päihteitä, sillä jos otamme mallia mediasta syntyy harhakuvitelmia. Näitä harhoja sitten hälvennetään päihteillä, jotta hymy olisi helpommassa ja pilkettä silmäkulmassa. Olen saanut viettää perhepiirin ulkopuolella olevista juhlista parhaimmat raittiusväen kanssa. Näissä juhlissa on ollut aitoa tunnetta ja tunnelmaa, iloa ja kauneutta, joita ei päihteiden käytön keskellä näe.

Että voi tanssia, laulaa ja keskustella vapautuneesti ilman päihteitä tarvitaan tervettä itsetuntoa. Nuoremmalla ikäpolvella tuntuu olevan vahvempi ja terveempi itsetunto kuin heidän vanhemmillaan, mutta vahvistusta tarvitaan yhä. Yksi ratkaisevan tärkeä asia tässä on kannustus. Jos nimittäin saisimme jokainen edes kerran päivässä kuulla, että olemme hyväksyttyjä, kauniita ja rakastettuja juuri sellaisina kuin olemme, itsetuntomme vahvistuisi entisestään ja tekisimme voittamattomia tekoja ilman taikajuomia.

(Jatkuu seuraavalla sivulla…)

Kirjoita tässä kannanottosi aiheeseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olet ensimmäinen ottamassa kantaa! Tähän aiheeseen ei ole vielä annettu yhtään vastausta.