Raitis

Raittiuden Ystävät Ry

Ylen Siskonpeti-tv-ohjelman Viinapäivä-sketsi saa Raittiuden Ystävien Vuoden raittiusteko 2015 -tunnustuksen päihteiden hankkimiseen ja käyttöön liittyvästä ja kriittisiä ajatuksia herättävästä käsittelytavastaan. Torstaina 15.10.2015 tv-ensi-iltansa saanut sketsi nähtiin Siskonpeti-ohjelman toisen kauden avausjaksossa Ylen tv 2 -kanavalla.

Kohtaus käsittelee huumorin keinoin mutta kriittisesti vanhempien alkoholin käyttöä ja hankintaa lasten kanssa ruokaostoksilla. Perinteisten valvojaroolien vaihto lasten kanssa ja näkökulman vaihtaminen makeisten ostamisesta alkoholin hankkimiseen tuo asiaan ajankohtaisen ja ironisen otteen. Yle julkaisi kyseisen kohtauksen Yle Areenassa 14.9.2015. Sketsillä oli Yle Areenassa ja Ylen Youtube-kanavalla jo ennen ensi-iltaa yli miljoona katselukertaa.

(Lisäys 18.12.2015: Joulukuun alussa video oli YouTuben mukaan Suomessa vuoden katsotuin pätkä internetissä, mikäli musiikkivideoita ei lasketa mukaan.)

13. kerran myönnetty Vuoden raittiusteko 2015 -tunnustus jaetaan Raittiusviikolla 2.–8.11.2015, joka tunnetaan myös Ehkäisevän päihdetyön viikkona.
Raittiuden Ystävät ry jakaa Vuoden raittiusteko -tunnustuksen henkilölle tai taholle, joka toiminnallaan edistää merkittävästi raittiutta ja terveitä elämäntapoja. Aikaisemmin tunnustuksen ovat saaneet muun muassa silloinen pääministeri Matti Vanhanen (2003), kirjailija Arno Kotro (2006) ja Suomen Lääkäriliitto (2008). Viime vuonna tunnustuksen saivat kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen ja piispa Matti Repo.

Raittiuden Ystävät ry on 162-vuotias Suomen vanhin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää terveitä ja raittiita elämäntapoja sekä toimii päihteiden käytön ja haittojen vähentämiseksi aktiivisella vaikuttamistoiminnallaan. Järjestön tavoite on muuttaa suomalaista kulttuuria romuttamalla vanhoja myyttejä juomisen ilosta. Järjestö korostaa, että raittius on terve ja luonnollinen elämäntapa jokaiselle maamme asukkaalle.

raittiusteko2015
Raittiuden Ystävien toimistossa järjestetyssä jakotilaisuudessa tunnustuksen vastaanottivat sarjan ohjaaja Anna Dahlman sekä sarjan näyttelijät Pirjo Heikkilä ja Krisse Salminen sekä sketsissä näytellyt Krisse Salmisen poika Eelis Kopponen. Tilaisuudessa olivat läsnä myös Ylen edustajana vastaava tuottaja Tuula Länsisalmi sekä Siskonpeti-sarjan tuotantoyhtiön Yellow Film & TV:n sometoimittaja Veera Lappi ja Anna Dahlmanin tytär Miina Laine.