Raittiuden Ystävät Ry
Kanssanäyttelijäni sanoo jotakin. Tuohon en kyllä keksi mitään sanottavaa, ajattelen. Olen kuitenkin tätä pohtiessani hämmästyttävän rauhallinen, ja seuraavassa hetkessä sanoinkin hyvän repliikin. Mitä mielessäni tapahtui? Miten oli mahdollista, että yllätin itseni?
-Kun annoit periksi, stressipisteesi laskivat, vastaa kysymykseeni jälkeenpäin kokenut impronäyttelijä Simo Routarinne.
Hän selittää, kuinka tietoisen mielen rentoutuessa portti alitajuntaan avautuu. Siksi luovuus nousee sisältä kuin automaattisesti.
– Jos olisit sen sijaan yrittänyt pakottaa itseäsi onnistumaan, sillä olisi ollut päinvastainen vaikutus, Routarinne kertoo.
[nosto teksti=”Etukäteen laadittua käsikirjoitusta ei ole.” tyyli=”1″] Olemme impro-teatterin harrastusryhmässä. Kyseessä on teatterin muoto, joka perustuu nimensä mukaisesti puhtaasti improvisaatioon. Etukäteen laadittua käsikirjoitusta ei ole. Kohtaukset syntyvät hetkessä, ilman suunnittelua. Ryhmän jäsenet näyttelevät vain omaksi ja toistensa iloksi.
Eräässä harjoituksessa lavalla on kaksi ryhmää. Kummallakin on näyteltävänä oma erillinen tilanteensa. Ryhmät vievät omaa tilannettaan eteenpäin vuorotellen niin, että toinen ryhmä tarttuu aina toisen johonkin sanontaan, ja vie sen omaan tilanteeseensa.
Jos vaikkapa sanoin ”Bussi taitaa olla myöhässä”, toisen ryhmän jäsen tarttuu tähän lauseeseen, toistaa sen ja sovittaa sen oman ryhmänsä, täysin erilaiseen tilanteeseen. Minun ryhmäni vuorostaan ottaa heiltä lauseen omaan harjoitukseensa ja niin tilanne jatkuu. Lopussa ryhmät löytävät täysin ennalta arvaamattomasti yhteisen todellisuuden.
Impro-teatterissa on lukuisia erilaisia harjoitteita, joista tämä on yksi. On yksinkertaisia, täysin kokemattomalle harrastajalle sopivia, ja haasteellisempia.
Kaikkia harjoituksia kuitenkin yhdistää turvallinen, hyvä ilmapiiri. Sen takaavat käyttämämme Keith Johnstosen kehittämät improteatterin säännöt. Sääntöjen mukaan improkumppania tai hänen esitystään ja sanomaansa ei torjuta, vaan toisen ideaan tartutaan ja viedään sitä eteenpäin. Toista pyritään auttamaan ja nostamaan, sen sijaan että asetuttaisiin hänen yläpuolelleen.
[nosto teksti=”Irti päästäminen ja itsensä ilmaiseminen turvallisesti on vapauttavaa, mutta myös vaativaa.” tyyli=”1″] Siitä, kun itse aloitin impro-teatterin, on kulunut jo vuosia. Harrastus on vienyt mukanaan. Improvisaatio on kuin aikuisten leikkiä selvin päin. Irti päästäminen ja itsensä ilmaiseminen turvallisesti on vapauttavaa, mutta myös vaativaa.
Improvisaatio vaatii uskallusta ja heittäytymistä. Täytyy astua ulos omasta kuorestaan ja arkiroolistaan, mutta sen pienen askeleen ottaminen palkitsee monin verroin. Improssa otetaan käyttöön aivojen luova puolisko, siirrytään mielikuvituksen maailmaan.
– Meillä on rationaalisen ajattelun lisäksi myös intuitiivista ajattelua, Routarinne pohdiskelee haastatellessani häntä tätä juttua varten.
– Työmuistiimme mahtuu korkeintaan 4–7 asiaa, mutta intuitiiviseen mieleen mahtuu paljon enemmän. Kun intuitiivinen mieli tuottaa vastauksen, impron harrastaja tai näyttelijä hämmästyy sisäistä ilotulitustaan.
Tämän vahvistaa omakin kokemukseni. Hauskinta improssa on juuri itsensä yllättäminen, sanomalla tai tekemällä jotakin, mitä ei ole etukäteen suunnitellut. Alussa tämä voi tuntua haastavalta, mutta kun kerran uskaltaa päästää irti, voi itsestään löytää hyvinkin luovia puolia.
(Jatkuu seuraavalla sivulla…)