Raitis

Raittiuden Ystävät Ry

[ingressi teksti=”Aktiiviuransa vuonna 2010 lopettanut jääkiekkoilija Marko Jantunen oli matkalla kohti päihdekuolemaa. Raitistuttuaan hän aikoo käyttää median huomiota hyvään tarkoitukseen.”]

Marko Jantunen on raitis mies.
Marko Jantunen on raitis mies. Kuva: Marja Väänänen

Jääkiekkolegenda Marko Jantunen, 45, on hyvällä tuulella. Hän on aivan erinäköinen kuin kaksi vuotta sitten käräjäoikeudessa esiintynyt riutunut mies, joka tuomittiin kortitta ajamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksista ja liikennerikkomuksesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Ilo on palannut miehen kasvoille.

On elokuun loppu ja istumme Helsingin Uudenmaankadulla sijaitsevan kirjakustantamo Otavan kivisen toimitalon neuvotteluhuoneessa. Yli sata vuonna vanhan upean jugendlinnan viidennessä kerroksessa on juuri valmistunut remontti. Neuvotteluhuoneen loisteputket valaisevat vähän turhankin kirkkaasti.

– Vähän kuin olisi jossain poliisin kuulusteluissa, Jantunen nauraa.

Otava julkaisee lokakuussa Jantusen tarinan kertovan kirjan nimeltä Läpi helvetin, jonka on kirjoittanut hänen luottotoimittajansa Marko Lempinen. Vuoden verran raittiina olleen miehen ongelmat päihteiden kanssa ovat olleet julkista tietoa jo useita vuosia. Iltapäivälehdet ovat repineet aiheesta otsikoita ja Jantunen on itsekin kommentoinut koettelemuksiaan.

Lööppilehtien kiekkoilijasta viime vuosina antama kuva on ollut varsin yksipuolinen. Jantusta moinen ei harmita, päinvastoin. Hän aikoo nyt antaa haastatteluja entistä enemmän, sillä miehellä on agenda – hän aikoo käyttää mediaa hyväkseen.

– Siitä ajasta, kun käytin päihteitä, on kirjoitettu paljon. Nyt haluan lehdissä kirjoitettavan raitistumisestani, ja siitä, kuinka voin auttaa muita tekemällä päihdetyötä. Julkisesta minästäni on ensimmäisen kerran oikeasti hyötyä. Ei joku jääkiekkomenestys ja siitä kirjoitettu lehtijuttu ole kovin merkityksellinen, toisin kuin se, jos pystyn haastattelussa omista kokemuksistani kertomalla pelastamaan vaikka jonkun hengen, Jantunen pohtii.

 

Kokaiinia krapulaan

Kokemukset joista Jantunen puhuu ovat rajuja. Alkoholi on maistunut hänelle melkein aina, mutta ongelma siitä tuli vähitellen. Hän tiedosti sen ollessaan 28-vuotias, jolloin treenit jäivät ensimmäisen kerran väliin krapulan vuoksi. Teini-iässä hän ei kuitenkaan aluksi pitänyt viinan mausta, eikä humaltumisesta. Ensimmäiset kännit juotiin perinteiseen tyyliin. Isän baarikaapin pulloista sekoitettiin kaikkea sekaisin ja laitettiin vettä tilalle.

– Pelatessani Göteborgissa vuonna 1998 tajusin juovani sunnuntaina krapularyyppyjä. Vuosi taisi olla 1999, kun jäin ekan kerran töistä pois krapulan takia. Valehtelin olevani vatsataudissa. Pelasin silloin Färjestads BK:ssa. Seuraavilla kerroilla huijaaminen oli helpompaa, vatsapöpö tai kuume muka vaivasi. Ei tätä silloin silti sattunut kuin pari-kolme kertaa kauden aikana.

Siirtyessään pelaamaan Jokereihin vuonna 2003 Jantunen muistelee päihdeongelmansa olleen jo vakava. Korkin sulkeminen ei enää onnistunut. Seuraavan 12 vuoden aikana kiekkoilija menetti melkein kaiken – perheen, rahat ja kodin. Kymmenisen vuotta sitten pyörittäessään ravintolaa Espanjassa hän löysi kokaiinin, ihmelääkkeen krapulaan.

– 2000-luvun alussa minulla oli hyviäkin kausia, jolloin olin selvin päin, mutta ylilyönnit lisääntyivät, kuten kaikilla päihderiippuvaisilla. Jäin koukkuun unilääkkeisiin, joita söin saadakseni nukuttua krapulassa. Viina ei enää piristänyt, vaan sumensi pään ja väsytti. Silloin löysin kokaiinin.

– En käyttänyt sitä oikeastaan kuin kesäisin Espanjassa, aina vasta kauden loputtua, ettei aine näkyisi doping-testeissä. Tutustuin amfetamiiniin Espanjassa vietetyn kesän 2010 jälkeen palattuani Suomeen.

Marko Jantunen kokee saaneensa raitistuttuaan enemmän aikaan kuin koskaan aikaisemmin. Kuva: Marja Väänänen
Marko Jantunen kokee saaneensa raitistuttuaan enemmän aikaan kuin koskaan aikaisemmin. Kuva: Marja Väänänen

 

Amfetamiiniparistot

Suomesta oli hankala saada kokaiinia, mutta amfetamiinia oli helppoa hankkia. Amfetamiinista tulikin Jantusen pääasiallinen päihde seuraavan viiden vuoden ajaksi. Alkoholia hän ei enää juonut kavereiden kanssa, vaan epäsosiaalisena neljän seinän sisällä väsyneenä ja yksin. Perusluonteeltaan vilkas ja sosiaalinen mies palasi amfetamiinin avulla mielestään omaksi itsekseen. Jaksoi taas vipeltää.

– Se oli kuin paristot olisi vaihdettu, virtaa riitti taas loputtomiin. Jääkiekkourani loppui vuonna 2010, kuten myös juopottelu ja lääkkeiden popsiminen. Olin silloin sitä mieltä, että piri oli hyvä juttu, pääsinpä ainakin viinasta ja pillereistä eroon, hän sanoo päätään pyöritellen.

Aluksi amfetamiinista tuli Jantuselle niin energinen, euforinen, levoton ja säikky olo, ettei hän uskaltanut lähteä ihmisten ilmoille, peläten että joku huomaa heti hänen vetäneen jotain huumausainetta. Miehestä tuli käyttäessään Duracell-pupu, joka häsläsi pikavauhtia ympäriinsä. Tupakkaa kului jokaisen käyttökerran yhteydessä kaksi askia.

Toleranssi huumeeseen kasvoi kuitenkin äkkiä, energisoiva vaikutus katosi ja pian hän käytti sitä pitkin päivää.

– Piristä tuli minulle arkielämää. Se oli vähän kuin aamukahvi, jota tarvitsin kyetäkseni toimimaan. Loppua kohden vedin vahvaa piriä viisi grammaa päivässä, joka on aivan järjetön määrä.

Jantusen uusi elämä alkoi 14. syyskuuta vuonna 2015, jota hän nimittää elämänsä tärkeimmäksi päiväksi. Silloin hän käveli sisään Riihimäen Avominne-päihdeklinikalle ja aloitti Minnesota-hoidon. Avun hakeminen ei ollut hetken päähänpisto, vaan Jantunen alkoi valmistautua siihen vuoden 2014 oikeudenkäyntinsä jälkeen. Kamankäyttö jatkui vielä kuitenkin vuoden verran ennen hoitoonhakeutumista.

– Alkukesä 2015 meni aika hyvin, olin raittiina. Homma lähti kuitenkin lipsumaan taas huonompaan suuntaan ja vanha pelikaverini ja tukihenkilöni Pasi Tuomaila tajusi, että nyt on aika lähteä hoitoon. Hän oli soittanut Avominneen ja hoitanut paikan valmiiksi. Lauantaina hän sanoi minulle, että pakkaa kamat valmiiksi, maanantaina lähdetään. Olin onnekas, koska Pelaajayhdistys maksoi hoidon rahastostaan.

 

Päihdetyötä itselleen ja muille

Selvin päin vietetyn vuoden aikana Jantusella on mennyt kirjaimellisesti todella lujaa, lujempaa kuin hakiessaan piristystä elämäänsä huumeista ja alkoholista. Hän ihmettelee, kuinka paljon on onnistunut saamaan asioita aikaan vuodessa.

Raitistumisen ja elämäkertaprojektin lisäksi hän on toiminut 2. divisioonassa pelaavan hollolalaisen HC Giantsin pelaajavalmentajana, tehnyt pr-töitä SM-liigaseura Lahden Pelicansille, osallistunut erilaisiin päihdetyön projekteihin ja opiskellut liikuntaneuvojaksi Pajulahdessa.

– En ole tainnut saada koskaan aiemmin näin paljon aikaan elämässäni tai tehnyt asioita näin vakavassani. Vuoden sisään mahtuu melkoisesti juttuja, joista olin aiemmin vain haaveillut. Ensi vuoden alussa nähdään myös eräs tv-projekti, jossa olen mukana, mutta siitä en voi vielä kertoa enempää. Siitä kuulette lisää joulukuussa. Mukana on erilaisia ihmisiä ja heidän erilaisia tarinoitaan, hän paljastaa.

Jantunen tekee päihdetyötä Avominnen kanssa, jossa hänen omat kokemuksensa ovat tärkeässä roolissa. Ennaltaehkäisevää päihdetyötä hän tekee Erkki Poikosen säätiön kanssa ja on mukana myös Elämäni Sankari ry:n toiminnassa. Jantunen haluaa auttaa muita ja tunnustaa päihdetyön olevan tällä hetkellä hänelle itselleenkin yksi keino pysyä raittiina.

– Hoidan parhaiten itseäni olemalla toiminnassa mukana, varsinkin sen jälkeen, kun oma vuoden mittainen perushoitojaksoni päättyy. Opettelen elämään normaalia elämää, iloineen ja suruineen. Nyt minulla on työkalut siihen, etten tarvitse päihteitä selvitäkseni, Jantunen sanoo hymyillen.

Teksti: Aki Lehti