Hylätyt isovanhemmat

Entisaikojen läheinen perheyhteisö on osin haipumassa historiaan. Lähisukulaisiin ei ole enää yhtä välttämätöntä pitää yhteyttä selviytyäkseen arjessa, kuin ennen. Osa … Jatka lukemista Hylätyt isovanhemmat

Kun lähisukulaisten välillä on ongelmia, voi tuntua helpolta yksinkertaisesti katkaista välit. Harvoin tullaan kuitenkaan ajatelleeksi, että aikuisen lapsen ja tämän vanhempien välirikko vaikuttaa myös seuraavaan sukupolveen.

isovanhemmat
Isovanhemmat ry:n entinen puheenjohtaja Pekka Leinonen kokee, että monet perhesuhteet olisi voitu pelastaa puhumalla.

Entisaikojen läheinen perheyhteisö on osin haipumassa historiaan. Lähisukulaisiin ei ole enää yhtä välttämätöntä pitää yhteyttä selviytyäkseen arjessa, kuin ennen. Osa aikuisista ottaakin etäisyyttä vanhempiinsa. Usein tämän seurauksena estyy osin tai kokonaan myös lasten yhteydenpito isovanhempiin. Taustalla on monenlaisia syitä, joista osa on hyvinkin kipeitä.

– Ihan selviä syitä lastensuojelussa toimiessani olivat isovanhempien alkoholi- tai mielenteveysongelma, väkivaltaisuus, seksuaalinen hyväksikäyttö tai muu asia, joka vahingoittaa vakavasti lapsen terveyttä tai kehitystä, kertoo perheneuvoja ja perhepsykoterapeutti Nina Kauppinen.

Hän kuitenkin lisää, että joissain näistäkin tapauksista valvotut tapaamiset ovat mahdollisia.

Aina syyt eivät ole näin ilmeisiä.

Isovanhemmat ry:n puheenjohtajana 12 vuotta toiminut opetusneuvos Pekka Leinonen sai tehtävässään aina silloin tällöin yhteydenottoja itsensä hylätyksi tuntevalta isovanhemmalta. Kaikkiaan hän laskee tällaisia tapauksia olleen neljättä kymmentä.

– Minulle on syntynyt vaikutelma, että usein on tehty tikusta asiaa. Kysymys on ollut asioista, jotka olisi voitu selvittää, sen sijaan, että rakennetaan Berliinin muureja lähiomaisten välille.

Moni mummi tai ukki ei edes tiedä, miksi yhteydenpito on katkaistu. Osassa perheitä on myös puhumattomuuden kulttuuri, jossa arat aiheet vaietaan pois.
Kauppinen kertoo, että perheterapiassa työskennellään usein sukupuu-kaavion piirtämisen avulla.

– Joillekin suvuille on tyypillistä, että välirikkoja, jopa vuosikymmeniä kestäviä, on paljon. Joskus syyt riitoihin tuntuvat meistä työntekijöistä kovin pieniltä ja ihmettelemme, miksi näitä ei ole selvitetty ja sovittu aikanaan. Usein asiakkaat selittävät jonkun vain olevan hankala henkilö, jonka kanssa ei voi sopia asioita.

Hänen mukaansa tavallisin syy vanhemmalle kieltää lapsen ja isovanhempien tapaamiset on omien ikävien lapsuuden tapahtumien takia rikkoutuneet ja katkerat välit. Lapsena on voinut esimerkiksi kokea jääneensä vaille vanhempien rakkautta tai perheessä on ollut erittäin riitaisa ilmapiiri. Tämän seurauksista hän on kokenut kärsineensä myös aikuisena.

Tavallista on myös, että ongelmana on ollut vanhemman liian kiintynyt tai kontrolloiva suhde lapseen. Vastareaktiona tähän on aikuisena otettu sitäkin enemmän etäisyyttä. Lapsi saattaa kokea, että jos hän sallii vanhemman tulemisen oman perheensä elämään, hän ottaa sielläkin vallan, kontrolloi ja puuttuu kaikkeen.

Onko takaisin yhteen kasvaminen mahdollista?

Perheterapia tuo ongelmista vaikenemisen tilalle yhteisen kasvun ajatuksen.

– Olen psykoterapeuttina sitä mieltä, että liian vähän ajatellaan ja tiedostetaan isovanhempien merkitystä lapsille. Jos se tiedostettaisiin, niin mietittäisiin kaikki mahdolliset keinot, miten turvata lastenlasten mahdollisuus ja oikeus isovanhempiinsa, sanoo Väestöliiton psykologi Jouni Linnakoski.

– Omien hankalien ja ristiriitaisten tunteiden tai loukkaantumisten annetaan ulottua myös omiin lapsiin, kun pitäisi miettiä, miten antaa isovanhempien kaikesta huolimatta ylläpitää suhdetta lapsenlapsiinsa.

– On hyvä tiedostaa, että lapset kokevat yleensä isovanhempansa eri tavalla kuin heidän vanhempansa. He eivät ole riitojen aktiivinen osapuoli ja voivat viihtyä isovanhempiensa seurassa ja pitää heistä, vaikka heidän omat vanhempansa tai toinen vanhempi ei enää näin kokisi, sanoo Linnakoski.

Myös Leinosen ja Kauppisen mielestä asiat tulisi hoitaa ensisijaisesti lasten näkökulmaa ajatellen. Tämä edellyttää itsekeskeisyyden ylittämistä, mikä onkin vanhemmuuden keskeistä ydinalueta.

Kauppisen kokemuksen mukaan asioita voidaan kohdata yhdessä perheterapiassa. Kirkon perheasiankeskuksessa tämä on ilmaista.

– Perheterapiaa voidaan tehdä monenlaisissa ja vaihtelevissa kokoonpanoissa. Isovanhemmat ovat monesti tervetulleita tapaamiseen. Hankalissa tapauksissa terapeutin on kuitenkin hyvä keskustella kasvotusten tai vaikka puhelimitse kaikkien osapuolten kanssa ennen neuvottelua. Tapaamisessa on oltava motivaatiota ja kykyä asettautua toisen asemaan sekä tarkastella kriittisesti myös omaa toimintaansa.

– Keskustelun tulee olla rakentavaa, ei toista osapuolta syyllistävää. Joskus jo puhelimessa tulee olo, että tätä asiaa ei kannata avata esim. toisen osapuolen riitaisuuden vuoksi tai että aika sille ei ole oikea. Hankalat asiat eivät aina ratkea kerralla tai parilla, on hyvä olla myös pitkäjänteisyyttä.

– Tapaamisista perheneuvonnassa on pääsääntöisesti hyviä kokemuksia. Vaikka vanhempi itse ei halua olla yhteydessä lapsen isovanhempiin, voi kuitenkin löytyä tapa, jonka avulla lapsi ja isovanhemmat voivat olla yhteydessä.

Kaikkien vahvistumista ihmisinä

Kun ristiriitoja ei selvitetä, vaan toinen osapuoli leimataan yksinkertaisesti ”hankalaksi”, konflikti voi sinetöityä jopa vuosikymmenien ajaksi. Näin näytetään myös tuleville sukupolville huonoa mallia kohdata inhimillisiä ristiriitoja.

Kun perhe rohkenee kohdata yhdessä ongelmia ja erimielisyyksiä rakentavassa hengessä, myönteisenä seurauksena on kaikkien vahvistumista ihmisinä ja perheenjäseninä. Myös lapsenlapsi saa terveen mallin tulevalle aikuiselämälleen.

– Hoitamattomat perhesuhteet raastavat enemmän kuin vakava sairaus, toteaa Leinonen.

Täydellistä perhettähän ei ole olemassa, jokaisessa perheessä on jonkinlaisia ristiriitoja tai ongelmia. Eivätkä ne poistu salailemalla, mykkäkoulua pitämällä tai rakentamalla muureja. Kipeiden asioiden puheeksi ottaminen ei ole kuitenkaan helppoa, mutta pitkällinen vihanpito on silti kaikille osapuolille huonompi vaihtoehto.

– Vaikeissakin tilanteissa tulisi yrittää ylläpitää puheyhteys, Leinonen linjaa.

– Jos ei todellakaan tiedä, miksi ei saa tavata lapsenlapsiaan, kannattaa ottaa asia rohkeasti puheeksi. Tärkeää on se, että kokee tehneensä kaikkensa asian helpottumisen hyväksi, neuvoo perhepsykoterapeutti Kauppinen.

– ”Jumitapauksissa” lasta voi muistaa kuitenkin lahjoilla, syntymäpäiväkorteilla tai muulla sellaisella. Kun lapsi kasvaa aikuiseksi, hän saa itse päättää, keneen on yhteyksissä. Joskus käy niin, että suhde isovanhempaan kehittyy aikuisiällä.

– Tähän ongelmaan, kuten muihinkin elämän vaikeisiin kriiseihin kannattaa hakea tarvittaessa myös apua. Valmisteilla olevassa uudessa lastensuojelulaissa tullaan korjaamaan isovanhempien ja lastenlasten yhteyttä eron yhteydessä.

Teksti ja kuva: Tuula-Maria Ahonen

Kirjoita tässä kannanottosi aiheeseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olet ensimmäinen ottamassa kantaa! Tähän aiheeseen ei ole vielä annettu yhtään vastausta.