Auttamisen halusta

Leipäjonot pitenevät vuosi vuodelta. Itä-Helsingissä yhtä niistä ylläpitää Herttoniemen seurakunnan Myllypuron elintarvikejakelu ry, jonka toiminnanjohtajana on Sinikka Backman, 69. Halu … Jatka lukemista Auttamisen halusta

”Kärsin suunnattomasti siitä, että ihmisarvo laskee yhteiskunnassamme”, sanoo Herttonimen leipäjonoa johtava Sinikka Backman.

Sinikka Backman johtaa Herttoniemessä ruokajakelua.
Sinikka Backman johtaa Herttoniemessä ruokajakelua.

Leipäjonot pitenevät vuosi vuodelta. Itä-Helsingissä yhtä niistä ylläpitää Herttoniemen seurakunnan Myllypuron elintarvikejakelu ry, jonka toiminnanjohtajana on Sinikka Backman, 69. Halu auttaa on vahva, sillä Backmannin työ oli alkuvaiheessa pitkään palkatonta. Hän aikookin jatkaa niin kauan kuin jalka nousee.

– Leipäjonot ovat tulleet pysyvästi suomalaiseen yhteiskuntaan. Ensimmäinen kerta leipäjonossa on ihmisille hirveä paikka. Jokaista hävettää tulla, tuntuu, että pitäisi vetää pipo silmille, Backman kertoo.

Ulkopuoliset ovat helposti tuomitsemassa ja paheksumassa leipäjonossa seisovia. Yksilöä ja pärjäämistä korostavassa yhteiskunnassa nähdään usein, että ilmaisen ruoan hakijassa on jokin ehdoin tahdoin omilla valinnoilla aiheutettu vika.

On totta, että leipäjonojen asiakkaina on lähinnä syrjäytyneitä ihmisiä. Syitä elämäntilanteiden taustalla on kuitenkin monia.

– Joulun alla presidentti Halonen, piispa Irja Askola ja näyttelijät lukivat kirkossa leipäjonon asiakkaiden kokemuksia siitä, miten he ovat joutuneet tähän tilanteeseen.
Eräs nuorehko nainen oli kirjoittanut, että hän osaa kolmea kieltä ja on tehnyt toista sataa työhakemusta, mutta ei ole saanut työtä. Monet akateemisesti koulutetutkin joutuvat nykyisin hakemaan jopa vuosia töitä. Ja mitä pidempään hakee, sen vaikeampaa on päästä työmarkkinoille.

Backmannin hallinnoimassa jakelutoiminnassa on tällä hetkellä lähes 40 työntekijää. Hänen mukaansa vähemmistö on enää vapaaehtoisia. Osa tulee työkokeilun, osa palkkatuen kautta.

– Alkoholiongelmaisia tulee yhä enemmän töihin. Heille järjestetään hoito. Meillä on nollatoleranssi ja periaatteeni on, että valehtelemista en hyväksy, Backman sanoo.

Leipäjonossa on myös raitistuttu

Sinikka Backman tulee alkoholistikodista, jossa molemmat vanhemmat joivat.

– Onneksi ei ollut muita lapsia heillä kiusattavana, Backman kommentoi mustalla huumorilla.

Alkoholi ei ole maistunut Sinikalle, hän on nähnyt liikaa ihmisiä, jotka ovat juoneet itsensä hautaan.

– Olen kuitenkin ilokseni saanut todistaa, että seitsemän työntekijäämme on raitistunut.
Backman pitää hyvää huolta työntekijöistä. Hän tekee työntekijöille aamupalan ja päiväruuan. Hänen kanssaan tullaan myös usein juttelemaan.

Ahkeran toiminnanjohtajan asennetta kuvaa, että hänen mukaansa heillä on vain hyviä työntekijöitä. Työntekijät ovat nykyisin monikansallinen joukko, mutta he tulevat keskenään hyvin toimeen.

– Ihmisillä on toki ongelmia, ja niiden kanssa on tekemistä. Välillä olen ihmetellyt, että kuinka voikin olla näin paljon ongelmia, Backman sanoo.

Hän ei ole itsekään säästynyt suruilta, vanhempi poika kuoli kymmenen vuotta sitten. Alkoholin käyttö oli osaltaan aiheuttamassa ennenaikaisen poismenon.

– Olin kuitenkin silloin Herttoniemen seurakunnan sylissä. Olen jaksanut mennä eteenpäin.

Tehokasta jakelua

Teemme haastattelun Backamanin työtilassa. Sisätiloissa on ruokatavaroiden takia kylmä.

Alakerrasta kuuluu kovaa kolinaa, sisään kannetaan lahjoituksena saatua ruokaa. Seuraavana päivänä kello 8.20 pääsevät sisään invalidiasiakkaat, sitten muu leipäjono.

Sisään kapeasta ovesta pääsee kerrallaan 30 asiakasta. Alkoholin vaikutuksen alaisena ei ruoan hakuun päästetä. Jono sulkeutuu kello 9.30.

Viitenä päivänä annetaan 800 ruokakassia tarvitseville, välipäivinä 500.
Backmanin mukaan markkinointia ei enää tarvitse tehdä. Nyt on mukana myös isoja lahjoittajia.

Vastaanottajat ovat Backmanin mukaan kiitollisia. Hän näyttää ristipistotyötä, jonka sai asiakkaalta joululahjaksi.

Ongelmana on kuitenkin se, että työntekijät saavat kerrallaan vain kuusi kuukautta työkokeiluaikaa. Työntekijöiden on usein vaikea työllistyä muualle. Lyhyt kokeiluaika tuottaa myös pelkoa tulevasta, edessä saattaa olla taas työttömyys.

Voisiko asenteemme olla lämpimämpi?

Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on muitakin leipäjonoja ja ruuanjakelupisteitä. Kilpailuyhteiskunnassa kaikki eivät pärjää. Toisen leipäjonon järjestäjä, Heikki Hursti totesi äskettäin, että leipäjonoissa on nykyisin myös akateemisesti koulutettuja ihmisiä.

– Korkealta voidaan tulla kovaa ja äkkiä alas, Hursti pohtii.

Ensimmäinen asia, jonka leipäjonojen ulkopuolella olevat voisivat tehdä, on omien asenteiden tarkistaminen. Kukapa toivoisi, että tulisi tuomituksi kovin sanoin, jos joutuisi erilaisten vastoinkäymisten kautta leipäjonoon?

Toinen asia voisi olla miettiä, voimmeko mitenkään vaikuttaa tilanteeseen osaltamme. Voisiko ainakin oman kansanedustajan haastaa tutustumaan leipäjonojen todellisuuteen?
Suomi jakautuu yhä enemmän menestyjiin ja putoajiin. Moni pienituloinen on päätynyt leipäjonoon.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö antoi viisaassa uudenvuoden puheessaan hyvän toimintalinjauksen: ”Sinä voit hyvin, kun kukaan ei voi huonosti.”

Liiallinen yksin pärjäämisen kulttuuri ei ole kestävää kehitystä. Välittämällä muistakin, ensin ajatuksissa, sitten teoissa, tuotamme myös itsellemme kestävää hyvinvointia.

Teksti ja kuva: Tuula-Maria Ahonen

Kirjoita tässä kannanottosi aiheeseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olet ensimmäinen ottamassa kantaa! Tähän aiheeseen ei ole vielä annettu yhtään vastausta.