Raittiuden Ystävät Ry
[ingressi teksti=”Ihmiset eivät kuuntele toisiaan tarpeeksi, sanoo psykologi Tony Dunderfelt. Hän kuitenkin uskoo, että Suomesta voisi tulla suorastaan vuorovaikutuksen mallimaa, jos me vain oppisimme kuuntelemaan enemmän.”]
Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan vain harvoilla on ollut lapsena erityisen rakentavia vuorovaikutuksen esimerkkejä kotona tai koulussa. Hän kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Läsnäoleva kohtaaminen, että edellytys hyvälle vuorovaikutukselle on kuunteleminen.
– Todellista kuuntelemista häiritsee oman psyyken kannalta kaksi asiaa, psykologi määrittelee.
– Silloin kun toinen puhuu, alan muotoilla omia vastauksiani tai arvioitani toisen sanomiseen. En oikeastaan kuuntele, vaan puhun itsekseni – itse asiassa hyökkään toista vastaan.
Toisaalta, jos kuuntelemista ei vaikeuta turha arviointi, esteenä voi olla välinpitämättömyys.
– Toinen kuuntelemisen estomekanismi on, että kun toisen puhe ei kiinnosta minua, alan suunnitella mitä teen keskustelun jälkeen. Tai vetäydyn omiin ajatuksiini. Hetken päästä havahdun ja huomaan, ettei minulla ole aavistustakaan, mitä äsken on sanottu – olen karannut tilanteesta.
Dunderfelt ehdottaa kuuntelemisen harjoittajalle uutta tapaa olla vuorovaikutuksessa. Kiireiselle ja huonoon kuunteluun tottuneelle nykyihmiselle Dunderfeltin ehdotus voi kuulostaa aluksi liian haasteelliselta, mutta kyseessä on kuitenkin täysin opittavassa oleva paremman kohtaamisen taito.
– Tarjoan toiselle sisäisen kuuntelemisen tilan, jossa hänen sanansa saavat kaikua ja hänen ideansa tulevat vastaanotetuiksi ilman arviointia, kritiikkiä tai vähättelyä. Puhuja kokee tulevansa hyväksytyksi ja arvostetuksi. Tämä kuuntelemisen tila on hyvin terapeuttinen, Dunderfelt tietää.
Hän puhuu 30 sekunnin säännöstä. Kuuntelemista voi opetella ensin mukavasti yksin.
– Totuttele olemaan ainakin 30 sekunttia hiljaa ja rauhassa tekemättä mitään. Ainoa tehtävä on istua rauhassa, katsella ja kuunnella, kokea ja tunnustella ilman vaatimuksia tai arviointia, Dunderfelt ohjaa.
– Voit tehdä tällaisen harjoituksen lähes missä vain: istuen tai liikkeessä, silmät auki tai kiinni. Aloita vaikkapaa kotona. Istu tuolille tai sohvalle ja tee olosi mahdollisimman rennoksi ja mukavaksi. Hengitä kerran sisään ja ulos ja totea, että tässä sinä nyt istut mukavasti.
– Katsele huoneen mattoa, seinillä olevia tauluja ja ikkunasta näkyvää maisemaa. Havainnoi kaikkea tietyllä lämmöllä ja hyväksyvällä läsnäololla. Mitään ei tarvitse muuttaa, mitään ei tarvitse korjata juuri nyt, mitään ei tarvitse arvioida ja arvostella.
– Juuri se mikä on, on hyvin juuri sillä tavalla kuin se tällä hetkellä on. Totuttele 30 sekunnin hyväksyvään läsnäoloon. Se on noin 3–5 sisään- ja uloshengitystä. Voit myös katsoa kellosta, niin saat selkeän tuntuman, kauanko 30 sekunttia kestää.
Harjoitus tehdään 5–10 kertaan parin päivän tai viikon aikana, että saa omakohtaisen elämyksen, mistä on kyse. Lisäksi voi harjoitella kuuntelemalla musiikkia, josta ei pidä. Tarkoitus on kokea vastustusta ja jopa vastenmielisyyttä ilman, että jättää kuuntelemisen kesken.
Myös vuorovaikutustilanteissa 30 sekunnin läsnäoleva kuuntelu usein riittää.
Kuuntelemisen jälkeen voi sanoa oman näkemyksensä. Varsinainen harjoittelu elämässä on, että palauttaa itsensä aina uudestaan kuuntelemisen tilaan. Palkintona pienestä vaivannäöstä on ihmisten välisen luottamuksen merkittävä parantuminen.
Dunderfelt nimeää viisi karikkoa, jotka tuottavat huonon, epäarvostuksesta kertovan vuorovaikutuksen. Niitä olemme kaikki kokeneet, ja siksi ne on syytä painaa tietoisuuteensa, että pystyy pysäyttämään itsensä, kun automaattiset mallit alkavat nousta esiin.
Toinen ihminen kertoo sinulle ongelmasi. Olet välittömästi hänen ongelmansa asiantuntija. Alat ehdottaa ohjeita ja ratkaisuja liian nopeasti, ilman, että olet kuunnellut, mikä toisen ongelma oikeastaan onkaan.
On mahdollista, että vaikka ongelma muistuttaisikin omaasi, se on toiselle kuitenkin erilainen erilaisin tavoin. Kuuntelemisen tila on siis tarpeen.
Sinä kerrot toiselle oman kipeän tunnekokemuksesi. Hän ryhtyy moralisoimaan ja puhumaan opettavaiseen sävyyn, kuinka sinun tulisi tuntea, ja kuinka oma tunteesi on väärä tai epäoikeutettu. Lopputuloksena olet pahemmin hämmentynyt ja yksin.
– Tunne kuin tunne on aina hyväksyttävä. Myös niin sanotut negatiiviset tunteet ovat oikeastaan hyödyllisiä. Pelko suojaa, viha torjuu hyökkääjät, suru ilmoittaa menetyksestä ja häpeä rajaa liian itsekeskeistä toimintaa, Dunderfelt sanoo.
– Tunteita ei oikeastaan tarvitse muuttaa, eikä niihin tarvitse kovin paljon puuttua. Ne syntyvät reaktiona johonkin tapahtumaan ja häviävät taas jonkun ajan kuluttua.
Jos toinen olisi tarjonnut sinulle moralisoinnin sijaan myötätuntoa ja ymmärrystä, olisit saanut voimaa eheytyä ja suhteenne olisi syventynyt.
– Kun jollekulle on syntynyt tunne jostain asiasta, se on jo syntynyt ja se on hänelle tärkeä. Meille muille jää vain tehtäväksi hyväksyä hänen tunnekokemuksensa torjumatta tai arvostelematta, Dunderfelt ohjaa arvostavaan vuorovaikutukseen.
Jos sanoo tai antaa sanattomalla viestillään ymmärtää, että toisen ei tulisi kokea, kuten kokee, hän voi pitää tunteestaan kiinni yhä tiukemmin.
– Saamme suhtautua omiin ja toistemme tunteisiin aina hyväksyvästi. Voimme oppia jopa rakastamaan tunteita – kyllä, myös vaikeita, tuskallisia ja negatiivisia tunteita itsessämme ja muissa. Tunteet kertovat vain henkilön oman suhteen tiettyyn asiaan. Ne eivät ennakoi, että kaikki menee pieleen tai että kokija on huono ihminen, koska kokee näin, Dunderfelt rohkaisee rehelliseen yhteyteen.
Vaikka olisimme oppineet huonoja vuorovaikutusmalleja, voimme silti aina löytää uudenlaisia tapoja.
Dunderfelt haaveilee kirjassaan Suomesta tulevaisuuden vuorovaikutuksen mallimaana.
– Visioni on, että Suomi kulkee maailman demokraattisen kehityksen kärjessä. Suomi voisi lähitulevaisuudessa profiloitua myös rakentavien vuorovaikutustaitojen huippumaana.
Teksti: Tuula-Maria Ahonen