Myöntölaki ja vaikuttamisen kevät

Pääkirjoitus, raitis.fi-lehti 1/2017 Alkoholilain uudistamisen yhteydessä kuulee toistuvasti parjaavaa puhetta niin raittiudesta kuin kieltolaistakin. Valitettavan usein kummastakaan ei ole oikeaa … Jatka lukemista Myöntölaki ja vaikuttamisen kevät

raitis.fi-lehden numero 1/2017
raitis.fi-lehden numero 1/2017

Pääkirjoitus, raitis.fi-lehti 1/2017

Alkoholilain uudistamisen yhteydessä kuulee toistuvasti parjaavaa puhetta niin raittiudesta kuin kieltolaistakin. Valitettavan usein kummastakaan ei ole oikeaa kuvaa. Kieltolain aikaan maamme oli varsin erilainen ja nykyisin kaikki ovat varmasti samaa mieltä siitä, että kieltolaki oli epäonnistunut laki monestakin syystä. Nyt uuden alkoholilain myötä ollaan menossa kuitenkin päinvastaiseen suuntaan tavalla, joka on vaaraksi kansan hyvinvoinnille ja terveydelle.

Tekeillä olevassa lakiuudistuksessa alkoholin myyntiä ollaan vapauttamassa kautta linjan kärkenä 5,5-prosenttisten alkoholijuomien myynnin salliminen elintarvikeliikkeissä. Vahvemmat juomat tulisivat siis kaupoihin, kioskeihin ja huoltamoillekin kautta maan. Lakiesityksessä myös erityisesti alaikäisiä ja nuoria houkuttelevat niin sanotut limuviinat tuotaisiin myyntiin samassa laajuudessa.

On paikallaan kysyä, ovatko kiistämättömät tilastot nuorten raitistumisesta huolestuttaneet alkoholitoimijat tulevaisuudestaan niin, että uusia asiakasryhmiä on kalasteltava mukaan hintaan mihin hyvänsä. Uudistukset johtavat alkoholin kokonaiskulutuksen merkittävään kasvuun sekä jossain määrin juomisen aloitusiän laskuun.

Edessämme on siis ratkaisevan tärkeä vaikuttamisen kevät. Nyt jos koskaan on sanottava ääneen ja näytettävä teoilla raittiuden voima. Verkkosivuilta löytyvä lausuntomme lakiuudistuksesta on otsikoitu Hallituksen esitys vaarantaa kansanterveyden. Asiaa avaavat suoraan ja puhuttelevasti myös uudet Alkoholipolitiikkaa.fi-verkkosivut.

Vetoan lukijoihin, jotta käyttäisitte kaikkia vaikuttamisen kanavianne päättäjiin, erityisesti kansanedustajiin, raittiutta edistävän ja vastuullisen päätöksen tekemiseksi. Tässä kamppailussa alkoholin myynnin ja toisaalta terveyden ja hyvinvoinnin turvaamisen välillä ei ole toista palkintoa. Hallituspuolueiden lakiesitys tietää lisääntyvän kulutuksen, alkoholiperäisten kuolemantapausten ja sairaalahoitojaksojen lisäksi ennen kaikkea päihde- ja päihtymiskeskeisten tapojen vahvistumista. Yhtälailla tiedossa ovat lakiuudistuksesta koituvat kasvavat taloudelliset haitat. Uudistus tulee vääjäämättä murentamaan entisestään lasten ja nuorten elinolosuhteita ja maamme kokonaistaloudellista tilannetta. Kaikki työ raittiuden puolesta on nyt tarpeen!

Tänä keväänä järjestettävät kuntavaalit ovat myös tärkeä mahdollisuus vaikuttaa. Järjestömme pitää vaalityötä esillä osana valtakunnallista ehkäisevän päihdetyön järjestöverkostoa teemalla Ehkäisevä työ kannattaa – Pidetään toisistamme huolta. On tärkeää, että kunnissamme kannetaan jatkossakin huolta asukkaiden turvallisuudesta ja tasapainoisista elinolosuhteista. Silloin ehkäisevä työ todella kannattaa!

Rohkea raittiuden ääni esiin!

Marko Kailasmaa
Raittiuden Ystävät ry:n
toiminnanjohtaja

Kirjoita tässä kannanottosi aiheeseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olet ensimmäinen ottamassa kantaa! Tähän aiheeseen ei ole vielä annettu yhtään vastausta.