Kasvukertomuksia pullon juurelta

Kirja vaietusta aiheesta – vanhempien alkoholismin vaikutuksesta lapseen

Kirja vaietusta aiheesta – vanhempien alkoholismin vaikutuksesta lapseen

Ani Kellomäki antoi sanat
kipeälle asialle, josta yleensä vaietaan.

Nelikymppinen valtiotieteen maisteri ja toimittaja-käsikirjoittaja Ani Kellomäki nostatti keskustelua muutamavuosi sitten. Naisen uusi Kokovartalofiilis-blogi käsitteli rohkeasti vaiettua aihetta eli vanhempien runsasta alkoholin käyttöä ja siitä usein lapsille aiheutuvia lähes kestämättömiä ongelmia.

Blogi sai nopeasti kymmeniä tuhan-sia seuraajia. Kohtalotoverit kirjoittivat omia kertomuksiaan lasisesta lapsuudesta. Lopulta kirjoittaja totesi asian olevan niin tärkeä ja aineistoa niin paljon, että lasisen lapsuuden kokemukset ja tuntemukset on avattava kaikille. Syntyi Kosteusvaurioita-kirja, joka kertoo 40 ihmisen lapsuudesta pullon juurella.

Myös Kellomäki itse on kasvanut alkoholiongelman varjossa. Äiti alkoi juoda runsaasti kirjoittajan ollessa teini-ikäinen. Asiasta ei koskaan puhuttu kotona ja ulkoisesti asiat näyttivät olevan hyvin. Ani Kellomäki kertoo tässä esikoiskirjassaan, miltä vanhemman juominen näytti lapsen silmin ja minkälaisia vaikutuksia sillä on myöhempään elämään, ihmissuhteisiin, työelämään, omaan vanhemmuuteen ja koko ajatusmaailmaan. ”Lapsi saattaa kokea häiritseväksi myös sellaisen alkoholinkäytön, jonka aikuiset luokittelevat aivan tavalliseksi suomalaiseksi juomiseksi.”

Viisihenkisen perheen äidin juominen alkoi avioeron jälkeen salakavalasti. Äiti ei koskaan juonut tyttärensä nähden. Suljettu liukuovi oli konkreettinen merkki 13-vuotiaalle Anille, että kotona kaikki ei ole hyvin. Äiti oli väsynyt, sulki makuuhuoneensa oven ja oli omissa oloissaan. Tyttö yritti olla mahdollisimman helppo, iloinen, reipas ja pärjäävä, sillä jossain sisimmässään hän ajatteli, että vian täytyi olla hänessä itsessään. ”Muutuin pieneksi mielistelijäksi. Sen roolin nappaaminen näyttää olevan alkoholiongelmaisissa perheissä varsin yleistä.” Pullon varjon vuosina Ani ei koskaan tiennyt, olisiko hän tänään äidille rakas kullannuppu vai huora ja lehmä, jolle sai sähistä mitä vain.

Rakastettavakin puoli alkoholistiäidissä oli. ”Ei äiti ole mikään mustavalkoinen hirviö. Ihmisillä on vaikeita aikoja, jolloin he eivät toimi parhaimmalla tavallaan. Se ei ole pahuutta, vaan syvästi inhimillistä.”

Ulkopuoliset eivät osanneet puuttua tilanteeseen, sillä päällepäin kaikki vaikutti olevan perheessä hyvin. Äiti piti raamit kunnossa, kävi töissä ja toi jääkaappiin ruokaa eli valmispitsoja ja lihaperunasoselaatikkoa, joita tytär sitten lämmitti mikrossa humalaisen äidin nukkuessa vaikkapa lattialla. On varmasti niin, että ”kun perheellä, jolla menee hyvin, ei sitten menekään hyvin, voi muutos iltasaduista ja teatterista ihan muuhun olla yllättävän jyrkkä ja nopea. Ympäristö näkee perheen vielä pitkään niin kuin ennenkin, sillä niin se halutaan nähdä, koska se on helpompaa”.

Arvaamattomasta ilmapiiristä johtuva pelko on alkoholistivanhempien lapsilla aina läsnä, se jää selkäytimeen. ”Ilta meni tutun kaavan mukaan. Minä olin kuumeessa kotona ja äiti ja isäpuoli baarissa umpihumalassa. Yökin noudatti tuttua kaavaa: he tulivat kotiin ja väkivalta alkoi.” ”Pullon varjossa kasvaminen jättää pitkät varjot. Kipeät muistot, kosteusvauriot, eivät katoa itsestään, vaan pitää hakea apua, kun ne alkavat nousta pintaan.” Joulut ja syntymäpäivät olivat pahimpia. Niihin juhliin tiivistyivät kaikki koetut hylkäämiset, mitätöinnit ja petetyt lupaukset. ”Ne kaikki kertoivat lapselle samaa tarinaa: sinä et ole tärkeä, sinulla ei ole väliä. Pysy poissa tieltä äläkä pyydä mitään.” Kirjan melkein kaikissa tarinoissa kaikuu kokemus omasta arvottomuuden tunteesta, joka ei suostu hellittämään senkään jälkeen, kun lapsuudenkodin ilmapiiri on jäänyt kauas taakse.

Lapsen tarpeet syrjää

Kosteusvaurioita-kirja koostuu suurelta osin kohtalotovereiden Kellomäelle toimittamista omakohtaisista kertomuksista ja heidän haastatteluistaan, joista tuon tässä kirja-arvostelussa esiin joitakin eniten huomiotani herättäneitä. ”Monet tähän kirjaan tarinansa kertoneet eivät ole puhuneet aiheesta aiemmin kenellekään. Vanhemman juomisen aiheuttamat häpeän, pelon ja syyllisyyden tunteet ovat kulkeneet mukana pitkälle aikuisuuteen, eikä peittelyn verhoa ole helppo avata.” Vanhemman tarve juoda ajaa tarinoissa kerta toisensa jälkeen lapsen perustarpeiden ohi.

Tyypillisesti onnellisen perheen kulisseja pidetään pystyssä viimeiseen asti. 37-vuotias nainen kuvaa lapsuuden perheen synkkää salaisuutta: ”Meillä oli ulkoisesti tavallinen keskiluokkainen perhe, eikä edes paras kaverini tiennyt, millaista elämää meillä vietettiin viikonloppuisin. Isäni aloitti juomisen aina perjantaina töistä tullessaan ja jatkoi koko lauantain. Sunnuntain hän oli aluksi juomatta, mutta lopulta vuosien edetessä hän oli sunnuntaitkin humalassa. Äiti joi perjantain ja lauantain.”

Mitä nuorempi lapsi on, sitä vaikeampi hänen on käsitellä päihdeongelmaa. 41-vuotias mies kertoo: ”Isä ei käyttäytynyt uhkaavasti, mutta lapsi ei ymmärtänyt, mistä oli kyse. Luulin isän tulleen hulluksi tai sairastuneen, koska käytös, olemus ja puhe muuttuivat. Oli kamalaa mennä nukkumaan siinä tilanteessa. Itku silmissä kyselimme pikkusiskon kanssa äidiltä, kuoleeko isi.”

29-vuotias nainen kertoo lapsuudestaan: ”Tapana oli mennä äidin kanssa paikalliseen syömään makkaraperunat. Pöytään kerääntyi äidin kavereita ja jossain vaiheessa siirryttiin baarin puolelle. Siinä sitten mukana roikuin ja mutsi antoi kolikoita, että pääsin pelaamaan Asteroidsia. Sitten kun kinusin, että äiti, lähdetään jo kotiin, niin mutsi vastasi aina: Otan vielä yhden. Tuo lause saa vieläkin verenpaineet koholle.”

Lapsuuden kokemus varjostaa omaa vanhemmuutta

Miten sitten lasisen lapsuuden kokeneet pärjäävät itse vanhempina. Luulisi, että omat muistot ovat niin karmeita ja masentavia, että omille lapsilleen ei sellaisia halua jakaa. Asia ei kuitenkaan ole aina niin onnellisesti.

55-vuotias mies kertoo kirjassa, että ensimmäiset 15 vuotta juominen pysyi hyvin hallussa. ”Sitten kerrat tihenivät ja olut alkoi maittaa aamuisinkin. Ehtiäkseen juoda ennen aamupalaa oli herättävä muita ennen. Mutta vain viikonloppuisin! Ensin oli kunnia-asia, ettei juonut viikolla, kunnes kunnian oli aika siirtyä syrjään. Kun mies löysi itsensä vaatehuoneesta juomasta olutta epämukavassa asennossa, näyttäytyi kaavan toistuminen kirkkaasti: Tajusin olevani kuin oma isäni. Hävetti, nolotti ja inhotti. Silloin tajusin, että tälle tulee vielä loppu, mutta ei ihan vielä. Alkoholin tuoma hyvä olo oli vielä selkeästi plussalla.”

Rankan lasisen lapsuuden kokeneilla ei ole yleensä merkittäviä kokemuksia hellyydestä vanhemman ja lapsen välillä. 33-vuosia nainen kertoo äidiksi tulemisesta: ”Huomasin esikoisen kohdalla, että minulta ei tullut luonnostaan se, että menen halaamaan ja lohduttamaan lastani. Olin ihan tuntemattomilla vesillä. Huomasin sen itsessäni ja tietoisesti menin lohduttamaan ja sitä kautta opin, että näin kuuluu tehdä. Olin oppinut, että itse pärjätään ja surut ja pettymykset yksin kärvistellään ilman kosketusta tai lohtua.”

Lasinen lapsuus -kierteen jatkajallakin saattaa olla mahdollisuus, kuten 47-vuotiaalla isänsä juomatapoja toistaneella miehellä, joka aloitti vertaistukiryhmässä. Vuosikymmeniä juonut isä raitistui AA-ohjelman kautta viimeiseksi elinvuodekseen ja tämä herätti miehessä toivoa paremmasta myös omalle elämälleen. ”Aloin ymmärtää ja vähän pohtia sitä, että alkoholismi olisikin sairaus ja että juominen on vain yksi sen oireista. Vaati kuitenkin vielä hyvän aikaa, ennen kuin aloin purkaa opittuja malleja.”

Ani Kellomäen kirja on merkkitapaus alkoholisoituneiden vanhempien lasten elämänkokemuksia käsittelevässä varsin vähäisessä kirjallisuudessa. Kirja on jouhevasti kirjoitettu, lukijan mielenkiinto säilyy runsaiden murheellistenkin ja ilmeisen autenttisten tapausselostusten myötä. Kirjaa voi suositella lämpimästi ainakin kaikille niille, joiden elämä sivuaa alkoholia ja lapsia yhdessä – eli valtaosalle meitä suomalaisia.

Teksti: Martti Vastamäki Kuva: Riikka Kantinkoski

Kirjoita tässä kannanottosi aiheeseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olet ensimmäinen ottamassa kantaa! Tähän aiheeseen ei ole vielä annettu yhtään vastausta.