Menestyvän medianaisen selviämistarina alkoholismista

Toimittaja Riitta Castrén sai potkut yli 30-vuotisen intohimoisen työuransa päätteeksi. Syynä oli alkoholi. Nyt hän kertoo kirjassaan raitistumisesta ja pohtii alkoholiongelmien taustaa.

Toimittaja Riitta Castrén sai potkut yli 30-vuotisen intohimoisen työuransa päätteeksi. Syynä oli alkoholi. Nyt hän kertoo kirjassaan raitistumisesta ja pohtii alkoholiongelmien taustaa.

– Minun elämäni tärkein asia oli työ. Opin sen jo äidiltä. ”Hanki ensin ura, sitten vasta perhe”, sanoi äitini, joka oli tehnyt näin. Ajattelin, että miehet tulevat ja menevät, mutta työ jää. Minun tapauksessani työ tarkoitti kirjoittamista. Olen toimittaja, Castrén kertoo kirjassaan.

Työ sujui ja alkoholia kului ajalle ominaiseen toimittajatyyliin, joskaan ei kovin paljon. Toimittajauran lopussa tilanne muuttui pahempaan suuntaan, useammasta syystä.

– Kymmeniä vuosia yhdessä työskennellyt toimituksemme oli vastaikään hajonnut, kun moni lähti eläkkeelle. Olin ainoa, joka jäi jäljelle vanhasta tiimistä. Se ei pelottanut minua, koska olin tottunut muutoksiin. Yllätyin sen sijaan työtavoista, joista oli mielestäni kadonnut ennen niin saumaton yhdessä tekemisen meininki.

– Kun huomasin, ettei uudessa toimituskulttuurissa ollut sijaa analyyttisyydelle eikä innostukselle, aloin huolestua. Sanomattakin oli selvää, etteivät kemiat esimieheni kanssa kohdanneet.

Castrénin kaksi läheistä sairastui samaan aikaan syöpään. Koirakin kuoli. Kaikki vaikeudet yhdessä toivat arkeen masentavan ja kuormittavan tunteen. Ja tähän saumaan löytyi lohtuviini, josta alkoi tulla pikkuhiljaa tärkeämpi ja tärkeämpi.

– Siivosin, kävin kuntosalilla ja koko ajan odotin hetkeä, että saisin avata viinipullon. Sunnuntai oli yhtä itsepetoksen juhlaa. Kun alkoholi alkaa hallita ihmisen mieltä, kaikki elämässä pyörii sen ympärilä. Mitä enemmän tissuttelin, sitä tarkempi oli käyttäytymisestäni. Halusin säilyttää kasvoni, mikä varmasti näkyi ulospäin kireytenä, toimittaja kuvailee.

– Näin toimii alkoholin suurkuluttaja. Addiktoituvan asenne muuttaa ihmistä niin vaivihkaa, ettei hän sitä itsekään huomaa. Se on salakavala prosessi, jossa kadottaa nopeasti suhteellisuudentajunsa, Castrén valottaa.

Työyhteisön ulkopuolelle jäävän alkukantainen kauhu

Toimittaja kuvaa hyvin tilannetta, jollaisia koetaan varmasti monilla muillakin työpaikoilla. Tunnollisena työntekijänä hän ei kertonut kenellekään uupumuksestaan, eikä hakenut sairaslomaa. Tunnelma alkoi kiristyä kiristymistään.

Castrén koki, ettei uuden työyhteisön johtaja onnistunut luomaan kohtaavaa ja luottamusta synnyttävää vuorovaikutusta.

– Kohtaamattomuuden muuri vain kasvoi kasvamistaan. Kun lähdin työpaikalta kotiin, minulla oli ollut tunne, että olin ollut kahdeksan tuntia keskellä pimeää painajaista: ventovieraiden seurassa vailla tulevaisuutta.

– Tunsin olevani kuin laumansa hylkäämä eläin: haavoittuvainen kuin hortoileva hirven vasa.

Vertaus sopii hyvin muun muassa työterveyslääkäri Juhani Seppäsen Selvästi juovuksissa -kirjan kuvaukseen siitä tunnemysrkystä, jonka valtaan työyhteisön ulkopuolelle jäänyt helposti joutuu: ”Se herättää alkukantaista kauhua”.

Pian alkoholiongelma näkyi myös työpaikalla. Seurasi varoitus ja lopulta potkut. Castrénille tuotiin valmis irtisanomistodistus, joka oli vain hänen allekirjoitustaan vailla.

– Olin tyhjä, olin turta. Olin elävä kuollut. Värit katosivat elämästä. Se oli kummallinen hetki – kuin tuhkaaminen. Työni oli merkinnyt minulle kaikkea. Olin hengittänyt sen kautta. Olemassaoloni oli sementoitu työhöni. Se oli läheisteni jälkeen tärkein asia elämässäni. Nyt se oli otettu minulta pois. Elämääni oli tullut yö, ja minä muutuin höyhentäkin kevyemmäksi.

Vaikka kokemus oli äärimmäisen omakohtainen, Castrén peilaa kirjassaan alkoholismia ilmiönä laajemminkin.

– Uusimmat huippu-urheilijoita koskevat tutkimukset ovat osoittaneet, että kun kilpaura katkeaa äkillisesti, on vaarana, että päihteiden käyttö kasvaa tuntuvasti, hän kertoo ja muistuttaa, että sama pätee myös työelämässä.

– Kun ihminen, jolle työ on intohimo, irtisanotaan yllättäen, siitä seuraa shokki, josta on vaikea toipua.

Takaisin lapsuuden viattomuuteen

Castrénin juominen jatkui aina sairaalareissuun asti.

– Kuulen yhä korvissani sen, kuinka lääkäri sanoi minulle vieläpä kaksi kertaa: ”Ei enää pisaraakaan alkoholia.” Se tuntui oudosti hyvältä. Minulla on keskivaikea maksan vajaatoiminta. Jos elän ohjeitten mukaan, terve osa maksasta hoitaa entiset tehtävät, mutta minun pitää olla varovainen.

Näin alkoi raitis elämä, joka on tuottanut paljon hyvää. Castrén sai pyynnön alkaa kirjoittaa blogia elämäntilanteestaan, ja näin syntyneet blogi-tekstit ovat rohkaisseet muitakin saman ongelman kanssa kamppailevia.

– Muuan kuntosalilta tuttu mies hyppäsi ohi ajaessaan pyörän selästä, irrotti kypäränsä ja tuli kiittämään. Kioskin pitäjä sanoi: ”Hyvä Riitta, me seuraamme sinua.” Tutut ja tuntemattomat lähettivät viestejä, joissa kiitettiin tai pyydetiin tapaamista.
Castrén aloitti kahden vuoden terapian, jossa hän alkoi löytää itseään.

– Tie raittiuteen on tavallaan paluuta lapsuuden viattomuuden tilaan. Kun ei voi enää tukeutua keinotekoisiin turruttajiin, arki on kohdattava sellaisena kuin se tulee, vastoinkäymisineen ja voittoineen.

– Joskus pysähdyn miettimään, miksi niin monen meistä on vaikea rentoutua ilman alkoholia. Ehkä tämä kaikki kertoo myös elämänrytmin kiihtymisestä. Monet eivät jaksa pysyä mukana jatkuvassa kilpailussa, eivätkä halua tuhlata ainutkertaista elämäänsä rahan alttarille.

– He väsyvät kamppaillessaan tuulimyllyjä vastaan ja pakenevat siksi päihteisiin.
Yhä yleistyviä työpaineita ja -uupumusta turrutetaan usein päihteillä. Se tuokin uusia haasteita myös raittiustyölle. Olisiko esimerkiksi tehtävä yhteistyötä rentoutumis- ja luonto-asiantuntijoiden kanssa?

”Minulla on kaunis mieli”

Nyt muutama vuosi raitistumisen jälkeen ilmestynyt kirja kuvaa paitsi alkoholismia myös mitä löytyy, kun sen otteesta pääsee irti.

– Mistä voi tietää, että raittius on pysyvää? Aloitan elämyksestä. Kun kokee suuren elämyksen ilman päihteitä, voi tutkiskella itseään kirkkaalla mielellä. Fyysiset ja henkiset reaktiot ovat aitoja. Raittiina koettu elämys ei valehtele, Castrén pohtii.

– Tälläisiin elämyksiin olen nyt palannut. Näitä selvin päin koettuja muistoja alitajunnasta nousee aina vain lisää. Näiden kannattelemana on helppo pysyä raittiina. Raittiuden pysyvyyttä kannattaa peilata myös omaan arkeensa, sillä arki on elämyksiäkin parempi peili. Kun lopetin viinin lipittelyn, sain arkeni takaisin. Sain takaisin myös tunteeni, ja mikä tärkeintä: löysin tasapainon arkeeni ja elämääni.

– Raittius on minulle nykyään voimakkain itsenäisyyteni ilmaus. Koen, että minulla on kaunis mieli, Castrén sanoo ja lopettaa kirjansa kirjoittamalla pitkän kauniin kirjeen itselleen lapsena. Kirje loppuu: ”Sellainen sinä olit. Hillitön ja herkkä. Olen iloinen, että sain vihdoinkin tutustua sinuun.”

Teksti: Tuula-Maria Ahonen

Kirjoita tässä kannanottosi aiheeseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olet ensimmäinen ottamassa kantaa! Tähän aiheeseen ei ole vielä annettu yhtään vastausta.