Raitis

Raittiuden Ystävät Ry
Lea Ansamaan ”juomatavat” ovat kuivakan tylsiä.

Älä ole tylsä! Et kai vain taas aio olla tylsä? Onneksi te muut ette ole tylsiä. Minä en ainakaan aio olla tänään tylsä.

Tuttu ja usein toistuva illanvieton alkukeskustelu minulle, joka olen usein se ainoa kamalan tylsä juhlamekkojen kahinan keskellä. Tosin mieheni on vannottanut vuosien varrella, että kaikenlaista voin olla, joskus monimutkainenkin ja kummallinen, mutta tylsäksi ei ole elämä kanssani koskaan käynyt.

Minä olen katsonut kymmeniä kauhuelokuvia, ratsastanut kamelilla, syönyt patonkia Eiffelin tornin juurella, ollut mallina muotikuvauksissa, ollut Ylen suorassa uutislähetyksessä, kiljunut Madonnan, Michael Jacksonin ja Tina Turnerin konserteissa, katsonut yöllä lentokoneesta Istanbulin valoja ja pitänyt töissä yllä värikästä Star Wars -puseroa. En koskaan pukeudu mustaan, enkä ikinä kieltäydy karaoken laulamisesta edes keskellä päivää. Silti minä olen tylsä, siitä ensimmäisestä hämmästyksestä lähtien, kun koko pöytäseurueelle tilataan kuohuvat ja minä otankin limua. Silloin koko sakki kääntyy katsomaan minua. Mitä ihmettä? Mikä sairaus tuo on ja miten kauan se on jatkunut? Sen tuijotuksen ja halveksunnan kun pulloon saisi, sillä liikuttaisi vaikka armeijan tankkia.

Sanakirjan mukaan tylsän synonyymeja ovat apea, halju, haukotuttava, ankea, ikävä, ilmeetön ja ilonpilaaja. Tuo viimeinen on varmasti se, mitä tuolla tylsäksi haukkumisella halutaan sanoa. Minä pilaan muiden ilon, koska minua vasten muiden juominen näyttäytyykin toisenlaisena – ei normina, vaan siitä erottuvana.

Klassisesti on helpointa laittaa kaikki sen syyksi, joka poikkeaa rivistä. Tuo tuossa, siinä on vika. Siinä, että hän on tiukkapipo ja paheksuva ja muilla ei ole sen kanssa ikinä hauskaa. Siitäkin huolimatta, että en koskaan puhuisi pahaa toisten juomisesta tai edes katseellani hipaise muiden laseja. Minua ei lasien kilistely haittaa, mutta toisin päin se on miltei mahdoton yhtälö.

Olen joskus ajatellut, että olisi helppoa tilata yksi siideri koko illaksi ja siihen kaveriksi vesi, jota sitten oikeasti joisi. Olisi kuten muut ja säästyisi niin paljolta kummastelulta. Joskus tämä keskustelu on alkanut jo juna-asemalla ja päättynyt vasta useamman yön reissun jälkeen paluumatkalla. Ja siinä välissä on aika monta kertaa tilattu koko porukalle drinkit ja kahvin kaveriksi liköörit, mutta muistettu isoon ääneen mainita tarjoilijalle, että niin, paitsi yhdelle. ”We have one who doesn´t drink alcohol.” Tai todettu, että ”Ota nyt kun kerrankin olet hyvässä seurassa”. Minulle on joskus jopa tilattu useita drinkkejä eteeni, vaikka joka kerta sanoin, että kiitos en välitä. Siinä on aika ikävä istua, kun toiset käyttäytyvät noin moukkamaisesti.

Silti en tilaa siideriä ja ole juovinani. Mielestäni minulla on oikeus olla ottamatta alkoholia samalla tavalla kuin minulla on oikeus pukea päälleni mitä haluan, ostaa sellaiset silmälasit kuin haluan, asua siellä missä haluan ja kuunnella sitä musiikkia, mistä juuri minä pidän. On mahdottomuus ruveta elämään elämää, jota toiset määrittelevät. Muuta tietä ei ole, kuin seisoa itsensä takana sellaisena kuin on. Minun on kelvattava tällaisena, kokonaisena pakettina.

Mutta kumminkin. Kai tuon auton nyt voi tuohon yöksi jättää, eikö? Tulet sitten huomenna hakemaan.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa

Kirjoittaja Lea Ansamaa on oululainen viestintäalan ammattilainen ja kahden lapsen äiti. Viime vuonna Lea sai Vuoden raittiusteko -palkinnon blogikirjoituksestaan ”Anna lapselle raitis joulu tai koko elämä”.