Raitis

Raittiuden Ystävät Ry

[ingressi teksti=”Päihderiippuvaisten aikuisten ja heidän läheistensä kuntoutuspaikka Toipumon tavoite ei ole vähempää kuin olla paras.”]

Erään kesäpäivän ohjelma Toipumossa

Toipumo toimii luonnonkauniilla paikalla, joen varrella Ylä-Savossa Sonkajärvellä. Toipumossa hoidon lähtökohtana ja tavoitteena on täydellinen ja pysyvä raittius eli päihteettömyys. Hoidon tukena toimivat läheinen luonto sekä iso pihapiiri rantasaunoineen ja grillauspaikkoineen. Toipumon toiminta on alkanut maaliskuussa 2017, toimitilat ovat vuokralla Sonkajärven kunnalta. Asiakasalueena toimii koko Suomi.

Toipumossa työskentelee neljä henkilöä kokoaikaisessa työsuhteessa ja hieman tilanteesta riippuen osa-aikaisessa työsuhteessa on noin viisi henkilöä. Kaikilla henkilökunnan jäsenillä on ammatillinen sosiaali- tai hoitotyön tutkinto. Toimitusjohtaja Eeva-Mari Penttosen mukaan hoidon onnistumisen edellytys on potilaan oma halu ja motivaatio. Toipumoon tullaan vapaaehtoisesti. Hoitopaikkoja on 15, joten potilaat eivät huku massaan. Noin puolet henkilökunnasta toimii myös kokemusasiantuntijoina, eli heillä on omakohtainen päihdetausta.

Toipumon vastaavan lääkärin Antti Loimalahden mukaan päihdekuntoutujat ovat potilaita. Kuntoutujat sairastavat päihderiippuvuutta. Kuntoutujat eivät ole asiakkaita, sillä asiakashan ”on aina oikeassa” ja päihdekuntoutuja ei ole aina oikeassa. Päihderiippuvuudesta ei voi koskaan parantua, mutta siitä voi aina toipua. Hoidossa kuntoutus ja toiminta perustuvat kansainvälisestä AA-toiminnasta (Alkoholics Anonymous) lähtöisin olevaan 12 askeleen toipumisohjelman ammatilliseen soveltamiseen.

Toipumoon voi tulla joko itsemaksavana, kunnan maksusitoumuksella, työterveyshuollon kautta sekä työnantajan tai lastensuojelun lähettämänä. Päihdehoito Toipumossa alkaa seitsemän vuorokauden arviointijaksolla, jonka aikana kartoitetaan potilaan tilanne. Arviointijaksoa seuraava peruskuntoutusjakso koostuu ryhmäterapiasta, yksilöterapiasta, erilaisista luennoista ja tehtävistä, toiminnallisista harjoitteista sekä tutustumiskäynneistä vertaisryhmiin. Jaksoon sisältyy aina myös läheisille suunnattu viikonloppu, jonka tavoitteena on löytää työkaluja tunteiden käsittelyyn, läheisriippuvuuden hoitoon sekä vahvistua oman elämän haltuunotossa. Peruskuntoutusjaksojen pituus ja määrä riippuu kunkin yksilöllisestä tarpeesta. Intervallijaksoille voi tulla vahvistamaan raittiuttaan tai minkä tahansa elämänkriisin kohdatessa.

Päihdeongelmaisen yhteydenotto hoitopaikkaan voi olla niin iso askel, että se jää tekemättä. Toipumoon voi lähettää nettisivujen kautta postia ensi aluksi nimettömänäkin, kaikkiin yhteydenottoihin suhtaudutaan ammatillisesti ja vakavasti. Toipumoon tullessa ei tarvitse stressata ylimääräistä julkisen liikenteen pelon vuoksi, tarvittaessa hoitojaksolle haetaan. Toipumoon voi tulla myös ennalta ehkäisevästi, esimerkiksi juhlapyhiksi. Viime vappuna Toipumossa oli 37 aikuista viettämässä toiminnallista ja raitista päivää.

Maksusitoumuksen saamisessa omalta asuinkunnaltaan on valitettavasti alueellista epätasa-arvoa. Toipumossa potilaina olevilla Aleksilla ja Kimmolla on tämän suhteen ollut hyvä tuuri, heidän kotikuntansa ovat suhtautuneet positiivisesti hoitojaksoihin. Kymmenen vuotta alkoholin kanssa lätrännyt Kimmo kotiutuu parin viikon päästä. Elämänsä pohjakosketuksen aikana hän oli kirjoittanut jäähyväiskirjeenkin, mutta nyt mielen täyttää kiitollisuus hengissä olemisesta. Siviilissä Kimmoa odottavat työ ja perhe.

Aleksi on käyttänyt päihteitä nuoresta asti, käyttäminen lisääntyi vuodesta 2013 alkaen. Päihteet ovat saaneet Aleksin sulkeutumaan oman henkisen muurinsa sisälle ja vuorokausirytmin sekaisin. Hoitojakson aikana Aleksi on avautunut ulospäin, päivärytmi on normalisoitunut ja ihmissuhteet läheisiin sekä ystäviin ovat selkeästi parantuneet. Hänen suunnitelmansa tulevaisuuden suhteen ovat selkeät, ja onneksi työtkin odottavat.

Molemmat miehet kertovat Toipumon pelastaneen heidän elämänsä. Omien päihdeongelmien rehellinen myöntäminen ja oman itsensä uudelleen löytäminen ovat olleet keskeistä päihteistä toipumisessa. Toipumossa molemmat kokevat saaneensa ensiarvoisen tärkeää vertaistukea pienessä ja tutuksi tulleessa porukassa. Ryhmässä on ollut helppoa puhua, kaikkihan ovat Toipumossa saman asian takia. Molemmat kertovat löytäneensä hoitojaksojen aikana päihteettömän elämän, itseluottamuksen ja elämänilon. Heille Toipumo on paras!

Teksti ja kuva: Kirsi Poikonen