Elämme kovia aikoja. Kiinasta vajaa puoli vuotta sitten alkanut koronavirusepidemia on mullistanut koko maailman. Sairastuneita on kohta 4 miljoonaa ja kuolleita lähes 300 000. Vaikka tauti on useimmilla lievä, on todettu sama kuin muillakin potentiaalisesti fataaleilla virustaudeilla, että myös aiemmin täysin terveet nuoret ihmiset voivat siihen kaatua lopullisesti.
Korona on saanut aikaiseksi poikkeustilan monissa maissa, mm. Suomessa, ensi kertaa toisen maailmansodan jälkeen. On työssäkäyntirajoituksia, etätyötä on suositeltu aina kun se on mahdollista, koulut ja päiväkodit ovat käytännössä suljettuja ja maan rajat on suljettu. Uusimaa suljettiin 28.3. ja ilmoitus ravintoloiden ja kuppiloiden sulkemisesta annettiin 30.3. Tätä kirjoitettaessa näyttäisi siltä, että taudin ensimmäinen huippu olisi saavutettu ja rajoituksia on pystytty jo perumaan. Koulutkin jo avattiin. Kaikella tällä on ollut pahasti vaimentava vaikutus maamme talouteen. Jonkinasteinen lama on edessä, vaikka hallitus yrittää elvyttää velkarahallakin.
Meidän järjestömme toiminta-alueellekin pandemiaksi julistettu häiriö aiheuttaa merkittäviä uhkia. Toisaalta olemme joutuneet supistamaan varsinkin jalkautuvaa toimintamme voimassa olevien rajoitusten kuten kokoontumisvapauden rajoittamisen takia. Toisaalta meidän apuamme tarvittaisiin varmuudella jatkossa paljon enemmän, kun alkoholinkäyttö kasvaa ja siirtyy juottoloista koteihin.
Onneksi olemme pystyneet jatkamaan mm. Raitis Linja asiantuntijapuhelimemme toimintaa (numero 040 197 4935).
Alko on kertonut, että vessapaperin, säilykkeiden ja näkkileivän lisäksi suomalaiset ovat hamstranneet alkoholia. Suomalaisilla on nyt valtava määrä alkoholia kodeissaan ikään kuin tikittävänä aikapommina, kuten A-klinikan ylilääkäri Kaarlo Simojoki totesi äskettäin erinomaisessa haastattelussaan Helsingin Sanomissa: ”Kulissit romahtavat monissa perheissä”.
Tiedetään, että jo ilman poikkeustilaakin yli 500 000 aikuista suomalaista juo alkoholia yli riskirajojen. Heistä noin 200 000 voidaan kutsua alkoholisteiksi eli alkoholiriippuvaisiksi siinä määrin, että heillä on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Lisäksi Suomessa on noin 70 000 alaikäistä lasta, joiden vanhemmalla on päihdeongelma. Siksi on merkittävä riski, kun nyt vanhempien ja lasten ollessa yhdessä paljon kotona, sinne on varattu myös paljon alkoholia.
Kiinassa on pandemian huippu jo ohitettu, mutta pelätään sen toista aaltoa. USA:ssa on koronaan kuollut jo 70 000, Italiassa, Espanjassa, Britanniassa ja Ranskassa melkein 30 000, Ruotsisssakin 3000, mutta meillä Suomessa vasta 250. Oletetaan, että huippu saavutetaan monissa maissa, ehkä Suomessakin kesäkuuhun mennessä. Suomi on muista maista jäljessä jopa kuukauden. Tämä johtuu pitkälti siitä, että meillä tarpeellisia rajoituksia kontakteihin alettiin määrätä jo taudin alkuvaiheissa, kun asiantuntijat ja päättäjät tekivät samat johtopäätökset riittävän nopeasti. Näin saatiin tarpeellista aikaa varautumiseen. Meillä taudin huippu saavutetaan todennäköisesti kesäkuun aikana, joten vasta sen jälkeen on todennäköistä odottaa useimpien rajoitusten poistamista. Valitettavasti tämä on vain allekirjoittaneen optimistinen arvio. Toivokaamme kuitenkin, että se on lähellä todellisuutta.
Tarkkaa turhien kontaktien välttöä ja hyvää onnea taudin välttämiseksi toivottaa
Martti Vastamäki puheenjohtaja Raittiuden Ystävät ry
Tutkija ja kouluttaja Antti Maunu pohtii työkaluja päihdekulttuurin muutokseen.
Tutkija ja kouluttaja Antti Maunu pohtii työkaluja päihdekulttuurin muutokseen.
Nuoret eivät ei juo tai opettele juomaan päätyäkseen ongelmiin. Omien tutkimusteni mukaan syynä on hauskanpito, tai pikemminkin odotukset hauskanpidosta. Juominen on sosiaalisten kokemusten janoa ‒ juomistilanteisiin hakeudutaan ilmaisemaan ja kokemaan sosiaalisia tunteita.
Syyt ovat kulttuurisia, psykologisia ja kemiallisia. Yhteinen juominen on Suomessa ollut vuosisatojen ajan tärkeä yhdessäolon tekniikka. Vieläkin se lataa yhteisiin juomistilanteisiin odotuksia vapaasta ja intensiivisestä yhdessäolosta. Kun porukka juo ja päihtyy yhdessä, useimmat tietävät, mitä kuuluu tehdä. Keskeistä on ilmaista sanoin tai teoin, mitä tuntee toisia kohtaan, ja saada siihen toisilta palautetta.
Myös alkoholin psykologiset ja kemialliset vaikutukset toimivat samaan suuntaan. Alkoholi vaikuttaa keskushermostoon eli siihen, miltä asiat tuntuvat. Itsetarkkailu hellittää ja ympäristön virikkeet tuntuvat houkuttelevammilta. Saattaa tuntua jopa siltä, että on helpompi tarttua hetkeen ja sen tunnelmaan.
Tämä ei tarkoita, etteikö päihteidenkäyttöön liittyisi helposti myös monenlaisia ongelmia. Ongelmia voi tulla, vaikka niitä ei haluaisikaan. Pääsääntöisesti suomalaiset nuoret ovat tietoisia päihteisiin liittyvistä ongelmista. Päihteidenkäytön kulttuuriset ja psykologiset lupaukset vain ovat monille vielä riskiymmärrystä suurempia ‒ päihteitä käytetään riskeistä huolimatta.
Tämä avaa ehkäisevän päihdetyön toimintakentän. Sen tulee antaa nuorille valmiuksia tavoitella sitä, mitä he tavoittelevat myös päihteidenkäytöllään, mutta paremmassa ja kestävämmässä muodossa. Toisin sanoen lujia, hauskoja ja turvallisia sosiaalisia kokemuksia sekä valmiuksia ilman päihteitä.
Ehkäisevä päihdetyö poikkeaa monin tavoin korjaavasta päihdetyöstä. Keskiössä eivät ole itse aineet tai niiden vaikutukset, vaan ihminen, joka päihteitä käyttää ‒ ja porukka, joka käyttää päihteitä yhdessä. Tämä avaa ehkäisevälle työlle selkeitä toimintalinjoja.
Ymmärrä, vaikket hyväksyisikään ‒ ja auta toisiakin ymmärtämään
Jotta päihteidenkäyttöön voidaan vaikuttaa ennalta, sen syyt on ymmärrettävä. Kukaan ei ala käyttää päihteitä sairastuakseen tai edes pysyäkseen terveenä, vaan kohdatakseen toisia ihmisiä. Päihteistä keskusteltaessa on tärkeää tunnistaa ja avata näitä odotuksia.
Päihdekasvatuksessa voidaan esimerkiksi kysyä nuorilta, mitä sosiaalisia odotuksia ja merkityksiä he liittävät päihteisiin. Hyvä pelinavaus on keskustelu siitä, millainen olisi hauskin mahdollinen biletystilanne. Keskustelu on usein hedelmällisintä ryhmissä, joissa nuoret pääsevät jakamaan näkemyksiään. Tämän jälkeen on luontevaa ohjata keskustelua siihen, mistä hauskuudessa on kyse ‒ yhdessäolosta, yhteisestä tekemisestä vai aineista? Sitten on helppo ottaa puheeksi tärkein: miten positiivisia kokemuksia voidaan saavuttaa muuten kuin päihteiden avulla ‒ ja mitä aikuiset voisivat tehdä tämän helpottamiseksi?
Tällainen keskustelu edellyttää luottamuksellista ja kunnioittavaa ilmapiiriä. Ehkäisevässä työssä ei pidä käännyttää eikä tuomita, ei vähätellä eikä liioitella. Toki aikuisella on enemmän tietoa ja elämänkokemusta myös päihdeaiheista, mutta sitä pitää käyttää viisaasti. Vuorovaikutuksesta on tehtävä sellaista, että nuoret haluavat jatkaa sitä. Jos keskustelukanava katkeaa, muitakaan keinoja ei ole käytössä.
Ole aikuinen, se riittää
Nuoret eivät kaipaa keskustelukumppanikseen ammattinimikkeitä tai tutkintoja. He kaipaavat aikuisia, vanhempia ja kokeneempia ihmisiä, jotka kohtelevat myös nuoria ihmisinä eivätkä ammattinsa objekteina. Nuoret haluavat kuulla mikä aikuisten mielestä elämässä on tärkeää ja tavoiteltavaa, mikä taas vaarallista ja vältettävää ‒ ja mitä hyvää ja tärkeää kukin aikuinen voi omalta tontiltaan tarjota.
Tämä asetelma vastaa myös kysymykseen siitä, kenen vastuulla nuoren hyvinvoinnin pitäisi olla. Vastaus on yksinkertainen: nuori on juuri sen aikuisen vastuulla, kenen edessä hän kulloinkin seisoo. Kun nuori on tekemisissä sinun kanssasi, hän kaipaa juuri sinun näkemystäsi, palautettasi ja kommenttejasi. Kotona vastuussa ovat vanhemmat, kouluissa opettajat ja muu henkilökunta, terveydenhuollossa terveydenhuollon aikuiset. Nuori itse ei kuitenkaan muutu eri ihmiseksi sen mukaan, kenen kanssa hän kulloinkin keskustelee.
Tue ryhmää, älä vain yksilöä
Toisin kuin korjaavassa työssä, ehkäisevässä työssä on usein parasta keskittyä ryhmiin eikä yksilöihin. Nuoret ovat sosiaalisia olentoja, ja he omaksuvat myös juomatapansa ja päihdeasenteensa yhdessä. Silloin on hyödyllisintä vaikuttaa suoraan ryhmien toimintatapoihin ja ilmapiiriin.
Usein myös ongelmalliselta vaikuttavaa päihteidenkäyttöä motivoi pyrkimys synnyttää yhteisiä kokemuksia ja tarinoita. Nuoret käyttävät tähän niitä keinoja, joita heillä on käytössään. Jos käytössä ei ole muuta kuin riskialttiita tapoja, silloin käytetään niitä. Kyse ei aina ole edes siitä, etteivätkö nuoret tietäisi ja ymmärtäisi päihteisiin liittyviä haittoja ja vaaroja, vaan kokemusten jano voi olla vahvempi kuin ymmärrys riskeistä. Siksi tiedon lisääminen yksilötasolla ei riitä, jos nuorilla ei ole käytössään keinoja tai mahdollisuuksia rakentavaan sosiaaliseen toimintaan.
Ongelma voidaan ratkaista harjoittelemalla ja opettamalla sosiaalisia taitoja siinä, missä muitakin perustaitoja. Ryhmätaidoista tulee muutenkin yhä tärkeämpiä, sillä yhteiskunnan muuttuessa meillä on ympärillämme yhä vähemmän pysyviä ja kiinteitä yhteisöjä. Meidän on osattava muodostaa yhteisöjä ja ryhmiä itse. Tätä ei kuitenkaan voi oppia yksin, vaan toisten kanssa vuorovaikutuksessa, jossa ei olla päihtyneitä. Myös tähän nuoret tarvitsevat aikuisen ohjausta.
Mitä vahvemmin nuori kokee kuuluvansa porukkaan ja maailmaan tavallisessa arjessa, sitä vähemmän päihteet houkuttelevat ylittämään sitä. Tässä on ehkäisevän päihdetyön ydin. Sen pitää taata nuorille valmiuksia tavoitella sitä, mitä he tavoittelevat myös päihteidenkäytöllään, mutta paremmassa ja kestävämmässä muodossa. Tärkeintä ei ole tyyli tai tavat, jolla tätä tehdään. Tärkeintä on se, että sitä ylipäänsä tehdään. Mitä enemmän ehkäisevää työtä tehdään, sitä vaikuttavampaa se on.
Teksti: Antti Maunu, Kuva: Helena Lopes, Pexels.com
Haukiputaan koululla tiedetään kyllä, mistä nuuskaa saa ja helposti. Jokainen tuntee jonkun, jolta voi ostaa. Mutta nyt kuvaan ovat astuneet uudet agentit.
Haukiputaan koululla tiedetään kyllä, mistä nuuskaa saa ja helposti. Jokainen tuntee jonkun, jolta voi ostaa. Mutta nyt kuvaan ovat astuneet uudet agentit.
Haukiputaan koulun nuuska-agentteja vasemmalta lukien: Sonja Madetoja, Sanna Honkanen, Ilona Peränen ja Joona Lohela. Keskellä sylissä Mikko Mämmilä.
Lähellä Ruotsin rajaa nuuskaa on erityisen helppo hankkia. Haukiputaalta ei ole pitkäkään matka Haaparantaan, jossa nuuskaa myydään valtavissa nuuskamarketeissa. Nuuskankäyttö on lisääntynyt samaa tahtia kuin tupakanpoltto on vähentynyt.
– Sitä saa helposti haettua. Se ei haise vaatteissa, eikä siihen kulu aikaa kuten tupakkataukoihin, luettelee nuuskankäytön syitä yksi Haukiputaan koulun nuuska-agenteista, yhdeksäsluokkalainen Mikko Mämmilä.
Haukiputaalla agentteja on 28. Kyseessä on Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry:n aloittama Nuuska-agentit-hanke, jossa vapaaehtoiset yläkouluikäiset seuraavat nuuskailmiötä omissa ympäristöissään, koulussa ja vapaa-ajalla. Nuuska-agentit lisäävät lasten ja nuorten tietoisuutta nuuskan valmistuksen ja käytön vaikutuksista. He pitävät nuuskainfoja nuoremmille oppilaille.
Mämmiläkin on ollut tositoimissa jo usean oppitunnin pitäen infoja alakoululaisille ja seitsemäsluokkalaisille.
– Aika menee tosi nopeasti, koska tuntien pitäminen on hauskaa hommaa. Valmiissa dioissa on paljon toiminnallisuuksia, jotta tunnista ei tule liian tylsää, mainitsee Sonja Madetoja.
Nuuska-agenttien mielestä on hyvä, että päihteistä kertoo toinen nuori eikä aina aikuinen. Heidän on helpompi myös neuvoa, mitä tehdä tilanteessa, kun nuuskaa tarjotaan.
– Meillekin on kaikille sitä joskus tarjottu. Silloin kannattaa vaan sanoa, että en halua kokeilla. Usein sen jälkeen ei tarvitse enää vastatakaan samaan kysymykseen, neuvoo Sanna Honkanen.
Terveys ja hyvä kunto motivoivat
Nuuska-agentit kertovat tunneillaan esimerkiksi siitä, mitä nuuska sisältää ja mitä haittoja siitä on.
– Haluamme myös kertoa, mitä hyötyjä on siitä, ettei käytä. Hampaat säilyvät terveinä ja kauniina, urheileminen on helpompaa, kun on hyvä kunto ja pysyy muutenkin terveenä, sanoo Joona Lohela.
– Mekin ollaan kaikki urheilijoita. Me halutaan omalla esimerkillämme näyttää, että nuuskankäyttö ei tee susta yhtään siistimpää, eikä sen käyttöä tarvitse aloittaa. Se vie niin paljon rahaakin, pohtii Ilona Peränen.
Opettaja Tiina Hintikka kertoo vetäneensä nuuska-agenttitoimintaa kaksi vuotta Haukiputaan koululla.
– Tässä koulussa agentteja on ollut jo neljän vuoden ajan ja itse asiassa koko ajatus on lähtenyt täältä ja laajentunut sittemmin valtakunnalliseksi.
Ensi syksylle on suunniteltu vielä nuuskamessuja, johon nuuska-agentit ovat keksineet monenlaisia toimintapisteitä. Niin ja Mämmilä aiotaan pukea nuuskapussiksi.
– Laitetaan sulle asuun pahat hajut ja kaikki, nuoret nauravat.
Agentit tositoimiin!
Nuuska-agenttien toimintaa ohjaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n koulutuksen saanut aikuinen, esimerkiksi opettaja, nuoriso-ohjaaja tai muu nuorten kanssa toimiva taho. Ohjaajien maksuton koulutus kestää noin kaksi tuntia. Ohjaajan tehtävänä on koota vapaaehtoisten nuorten ryhmä, järjestää koulutus, sopia infotilaisuuksista ja järjestää muut yhdessä sovitut tapaamiset, esimerkiksi palautekeskustelu.
Reagoimme ärhäkästi pandemian luomaan uhkaan, mutta virustautia vakavammille ongelmille suljemme itsepintaisesti silmämme vuodesta toiseen.
Reagoimme ärhäkästi pandemian luomaan uhkaan, mutta virustautia vakavammille ongelmille suljemme itsepintaisesti silmämme vuodesta toiseen.
Koronaan on tätä kirjoittaessa kuollut Suomessa noin 250 ihmistä. Pahimmissa skenaarioissa on maalailtu, että koronan takia voisi Suomessa kuolla jopa 3000 ihmistä. Sen välttämiseksi on tehty nopeasti mittavia rajoituksia. Ollaan valmiita uhraamaan talous, työpaikat ja ihmisten perusoikeudet.
Entäs muut kuolemansyyt? Suomessa kuolee joka vuosi noin 2000 ihmistä alkoholin takia ja toisissa 2000 kuolemassa alkoholi on merkittävänä edistäjänä. Ei vain yhden pandemian aikana, vaan joka vuosi. Koko ajan. Mutta silti: ei julisteta poikkeustilaa, aihe ei täytä päivittäin lehtien etusivuja, ei yleistä pelkotilaa.
Jos sen sijaan sammakko on kylmässä vedessä, jota lämmitetään hitaasti, se ei reagoi vaan kiehuu elävältä.
Ei, en sano, että hallituksen poikkeustilatoimet olisivat vääriä, mutta suhteellisuudentajua tarvitaan.
Tilanteesta tulee väistämättä mieleen Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren vertaus ilmastonmuutokseen liittyen: Jos sammakon yrittää laittaa kiehuvaan veteen, se reagoi nopeasti ja pinnistää kaikki voimansa hypätäkseen pois. Jos sen sijaan sammakko on kylmässä vedessä, jota lämmitetään hitaasti, se ei reagoi vaan kiehuu elävältä.
Alkoholiongelma, ilmastomuutos ja monet muut ilmiöt ovat hitaasti kuumennettua vettä. Pandemia on kiehuva vesi, johon reagoimme voimakkaasti. Se on äkillinen shokki, jonka takia olemme valmiita ajamaan koko yhteiskunnan alas, mutta samalla haluamme sulkea silmämme vakavammilta ongelmilta, jotka jatkuvat vuosikymmenestä toiseen.
Alkoholikuolemat ovat vain jäävuoren huippu. Suurin osa alkoholisteista ei kuole aineeseen. Osa heistä sairastaa jopa yli puolet elämästään. Suomalaisista noin 500 000 käyttää alkoholia riskirajalla ja heistä 200 000 sairastaa alkoholismia. Suurin osa ongelmaisista on tavallisia työssä käyviä ihmisiä, isiä ja äitejä, ystäviä ja naapureita. He ovat joka puolella, yritysten johdossa, asiantuntijoina, kaupan kassoina, poliitikkoina. Ongelma ei rajoitu vain alimpiin sosiaaliluokkiin tai siltojen alle, kuten olisi houkuttelevaa kuvitella.
Alkoholinkäytön vähentäminen liitetään mielikuvissa hauskuuden vähentämiseen.
Miksi suljemme silmämme? Äkillisen yhteiskunnallisen shokin puuttuminen on kenties yksi syy, mutta on myös toinen. Olemme haluttomia uskomaan, että alkoholi voisi aiheuttaa niin suurta haittaa. Tahdomme ajatella, että haitat koituvat vain pienelle marginaaliselle joukolle. Näin siksi, että yhdistämme juomisen moniin aidosti myönteisiin sosiaalisiin tapahtumiin. Kuvittelemme huomaamattamme, että alkoholi olisi syy hyviin sosiaalisiin kokemuksiin, vaikka todellinen syy on yhteinen tilanne ja ihmiset, ei tilanteessa käytetty päihde.
Monissa kulttuureissa koetaan täysin vastaavia upeita yhdessäolon hetkiä ilman päihteitä, mutta me olemme sukupolvien ajan opettaneet itsellemme, että tietyissä tilanteissa hauskuus on tavalla tai toisella riippuvaista etanolin juomisesta. Että näissä tilanteissa ei voi ilman juomista olla yhtä hauskaa.
Niin absurdia kuin se onkin, alkoholinkäytön vähentäminen puolestaan liitetään mielikuvissa hauskuuden vähentämiseen. Siksi alkoholista on vaikea keskustella. Siksi emme puutu ongelmaan, joka on kuolemien osalta verrattavissa koronapandemiaan pahimmissa ennusteissa.
Sen sijaan pandemian takia koko maa ajetaan alas. Talous ollaan valmiita suistamaan vuosiksi syvään taantumaan. Montakohan miljardia euroa joudumme tässä taantumassa ottamaan lisää valtion velkaa? Edellisen taantuman aikaan, 2009, velka lisääntyi vuodessa noin 10 miljardilla.
Taantuma, kuten pandemiakin, on kuitenkin vain hetkellinen vaikeus. Sen sijaan alkoholin takia menetetään joka vuosi jopa yli 14 miljardia euroa Suomen bruttokansantuotteesta – kuten THL ja Työterveyslaitos ovat osoittaneet. Koko alkoholialan vuosittainen liikevaihto Suomessa on 4–5 miljardia euroa, josta valtio saa verotulona noin 2 miljardia.
Tässä kriisissä ravintoloita ei tarvitse sulkea, ihmisten liikkumista tai ilonpitoa ei tarvitse rajoittaa.
Ei voi kuin toivoa, että pandemia avaa päättäjien silmiä myös muille ongelmille. Koronatilanne on osoittanut, että halutessamme voimme toimia ja tehdä erittäin nopeita ja mittavia muutoksia.
Toistan: Halutessamme.
Kun tämä hetkellinen pandemiakriisi on hoidettu pois alta, olisi aika vihdoin tarttua tarmolla alkoholin aiheuttamaan kestokriisiin.
Paljon voidaan tehdä ilman poikkeustilan rajuja pakkotoimia. Toisin kuin koronakriisissä, ravintoloita ei tarvitse sulkea, ihmisten liikkumista tai ilonpitoa ei tarvitse rajoittaa. Yksityiselämään tai perusoikeuksiin ei tarvitse puuttua.
Tarvitaan verrattain pieniä toimia. Alkoholijuomien mainonnan poistaminen ja asteittainen alkoholiveron korotus olisivat jo askelia oikeaan suuntaan. Alkoholi on myös tutkitusti ensimmäisen luokan karsinogeeni, joten tupakka-askeista tutut syöpävaarallisten tuotteiden varoitustarrat olisivat paikallaan.
Keinot ovat kyllä tiedossa, asiantuntijat ovat niitä tarjonneet vuodesta toiseen. Ainoa mikä puuttuu, on päättäjien tahtotila.
Suomalaisten järjestämä kansanmusiikin festivaali Sommelo alkaa Kuhmossa ja saa lisäpotkua kun kaiken ikäisten karavaani ylittää rajan tomuisia teitä pitkin Vienan Karjalaan, Kalevalaan saakka. Kohtaamiset eri puolilla rajaa läikyttelevät tunteita molemmin puolin. Laulut ja yksinkertainen elämä kiehtovat reportteria.
Suomalaisten järjestämä kansanmusiikin festivaali Sommelo alkaa Kuhmossa ja saa lisäpotkua kun kaiken ikäisten karavaani ylittää rajan tomuisia teitä pitkin Vienan Karjalaan, Kalevalaan saakka. Kohtaamiset eri puolilla rajaa läikyttelevät tunteita molemmin puolin. Laulut ja yksinkertainen elämä kiehtovat reportteria.
Young Dreamers -yhtye Sommelo-festivaaleilla. Vasemmalta Arina Remšu, Kristina Kozlovskaja ja alhaalla Tanja Beljaeva
Sommelo on uniikki festivaali, jossa kävijät ovat aktiivisesti itse mukana – paitsi yleisössä – myös tansseissa ja monessa muussa ohjelmassa. On yhteisiä runonlauluja, satunäytelmiä, kantelekavalkadeja ja soitto-opintoja. Osanottajia on rajan molemmilta puolin.
Suomen puolella esiintyi paitsi ikoninen Värttinä, Wimme Saari & Tapani Rinne, uhanalaisia lauluja vaaliva Vaskitsainen ja Vassvik Pohjoisen jäämeren Gumvikistä. Saamelais-indietä villeimmillään. Myös Sommelon tiimissä ennen vaikuttanut saman genren suomalainen Litku Klemetti esiintyi Kuhmossa yhtyeensä kanssa.
Yllättäjä lieni kuitenkin ruotsalainen, pitkällä raskaana oleva, Mirja Palo. Hän tulkitsi Kalevalaa meänkielellä. Voiko tämä olla todellista?
Petroskoilainen musiikin opettajista ja oppilaista koostuva Shuldyr esiintyi mariksi ja udmurtiksi Juminkeko-talolla. Tanssiosuuksissa ilo oli korkeimmillaan. Orkesterin jäsenet esittelivät suomalais-ugrilaisten kansojen perinnesoittimia ja spesialisti Dmitri Demin kertoi kuinka niitä valmistetaan luonnollisin menetelmin.
Shuldyr-yhtye esiintymässä Jumikeko-talolla Kuhmossa. Vasemmalta lukien Alevtina Voitovich, Radis Gainiiatov, Dmitri Demin ja Mariia Ostapenko.
Vienan Karjalassa, Kalevalan kauniissa metsäisissä maisemissa konsertit olivat Mobergin talossa, jonka museohuoneista löytyy oppikirjoja ja ties mitä. Tämä kaikki alleviivaa samaa asiaa: täällä puhuttiin pitkään suomen kieltä. Ja tietysti karjalaa.
Vain lapsille omistetussa pirteästi sisustetussa Aurinko-oppimiskeskuksessa yleisönä oli Kalevalan nuorinta polvea. Siellä tirskuttiin ja hihiteltiin, mutta kun esiintyjät astuivat esiin kaikki hiljenevät. Venäjällä vanhempia ja auktoriteettejä siis kunnioitetaan. Hyviä käytöstapoja vaalitaan.
Illalla kulttuuritalolla pistettiin sitten ranttaliksi – tai ainakin tanssiksi. Toisinaan oli pysähdyttävä silmäilemään seinien freskoja. Nehän kaikki kuvaavat kansalliseepostamme! Niitä katsellessa ymmärtää väistämättä, ettei Kalevala kuulu vain meille suomalaisille.
Kalevalan Kansankuorolaisia Haikolassa, Vienan Karjalassa. Valentina Isakova (vasemmalla) ja Elena Melenteva.
Tunnelma oli satumainen Sommelossa. Repertuaariin kuuluu Kalevalan kansankuoron, suomalaisten, venäläisten ja japanilaisten runonlaulajien sekä etnomuusikoiden omia tulkintoja ja paljon muuta.
Sykähdyttävintä oli, kun jo perutuksi julistettu kalevalainen yhtye ja ylpeyden aihe ehtikin paikalle. Young Dreamers -niminen teinitrio sai yleisön täysin luomoutumaan kansainvälisellä otteellaan kanteleiden ja kitarain kera. (Yhtyeen kuva on lehden kannessa.) Nuoret neidot laulavat popahtavasti karjalaksi sekä viehkeällä suomella – palkintoja on jo käyty pokkaamassa Moskovaa myöten. Todistamme jotain, minkä olemme luulleet kauan sitten jo kadonneeksi, ja toisaalta jotain niin juurevaa, ettei sitä voi koskaan unohtaa. Yhtyeen jäsen Arina Remšu ainakin lienee sukua Kalevalan laulujen alkuperäislaulajille. Jos pää ei ollut jo aikaisemmin pyörällä, niin tyttöjen versio suomalaisen Teleks-yhtyeen Kotimaa-kappaleesta teki meistä selvää! Eikä juuri Venäjän pääkaupungista keikkamatkalta palanneista tytöistä kukaan taida olla edes vielä täysi-ikäinen!
On sanan todellisessa merkityksessä uskomatonta, että olemme Lönnrotin jalanjäljillä, mutta nämä alueet eivät tunnustetusti ole koskaan kuuluneet Suomelle. Jo Sommelon ohjelmaa lukiessa kävijä on mykistynyt. Kuinka paljon pohjoiseen maailmankolkkaamme mahtuu erilaisuutta ja luovuutta!
Young Dreamers -yhtyeen Kristina Kozlovskaja (edessä) ja Arina Remšu soittavat kansantarustoaiheisen seinämaalauksen alla.
Jyskyjärvellä Vienassa vastaanotto oli kaunis. Tširkkakemijokea pitkin lipui veneitä, joissa paikallinen naistenyhtye Tuomet lauloi muun muassa Karjalaisia teoksia. Lounas nautittiin paikallisessa kaksikielisessä koulussa, jossa rehtori Raija Ribakova itse kestitsi vieraat. Sisältä vihreällä värillä maalatussa koulussa oli presidentti Vladimir Putinin kuva. Luokkien ovissa luki aineet venäjäksi ja suomeksi. Aterian jälkeen grönlantilainen Hivshu Ua puolestaan esiintyi joen varressa jääkarhunnahkaiset housut jalassa ylävartalo paljaana. Laulun tarina oli tosi, ja se kertoi nuorista, jotka värvättiin hoitamaan neliraajahalvaantunutta miestä päivin öin, jotta he oppisivat arvostamaan mitä heillä itsellään on.
Bussimatka jatkui sorateitä Haikolaan Karjalan kansalliskirjailijan Ontre Stepanovin tilalle. Edesmenneen taiteilijan poika Miihkali otti vastaan festivaalilaiset kotimuseossa, jonka kunnostusta suomalainen Juminkeko säätiö on tukenut. Sisälavaa ympäröivät jykevät, käsityönä tehdyt hirret. Tutustuminen kansankuoron esiintyjiin johti meidät kylään ja ”kylyyn”, eli saunaan. Yhdessä tuli laulettua Kalliolle kukkulalle ja muita yhteisiä klassikkoja. Eksoottisempana bonuksena tapasimme paikalla myös Tverin karjalaisia. He pakenivat jo Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla kotikonnuiltaan kruunun vainoja ja ankaraa verotusta päätyen Pietarin ja Moskovan välimaastoon. Joidenkin arvioiden mukaan Tverin Karjalaisia yksistään on edelleen jopa 100 000, vaikka alueet ovat pääosin venäjänkielisiä.
Käynti Sommelossa, tutustuminen Kalevalan nuoriin ja – vanhoihin – on kuin olisi voittanut lotossa. Tai saanut Sammon omakseen.
Näppäreissä nautitaan soittamisesta ilman pääsykokeita ja luokittelua
Näppäri-opetusmenetelmän kehittäjä Mauno Järvelä johdattaa lapsia musiikin saloihin Sommelo-festivaalien Näppäri-kurssilla.
– Eri kulttuureista ja kielialueilta tulevien integroiminen musiikkiyhteistöihin sekä projekteihin ei ole ollenkaan ongelmallista ja toimii minusta hienosti. Jopa paremmin kuin vaikka urheilussa. Tässä musiikki on se juttu, johon kaikki kiinnittävät huomionsa. Silloin ei merkitse mitä kieltä puhut, Järvelä sanoo.
Pikkuisen vaikeaa on tietysti laulu yhtäkkiä vieraalla kielellä, mutta sellainenkin projekti Järvelällä on ollut, jossa on laulettu lähes kaikilla Itämeren alueen kielillä.
Mauno Järvelästä on jännittävintä se, ettei lasten kanssa töitä tehdessä ole ennakkoluuloja. Tai jos on, ne rapisevat nopeasti pois. Sellaisesta lähtee heti hauska, luonteva yhdessäolo liikkeelle. Musiikki on siinä katalysaattori. Se on avain rikkaaseen elämään.
Mauno Järvelä, 70, teki ällistyttävän havainnon aikoinaan, kun hän rupesi opettamaan musiikkioppilaitoksessa: pääsykokeissa karsittiin pois paljon hyviä harrastajia ja potentiaalisia nuoria, joilla ei ollut paikkaa minne mennä jatkamaan musiikin opiskelua.
Järvelä meni itse kansalaisopistoon linjalle, jossa ei ollut ehtoja sisäänpääsemiseksi ja rupesi kehittelemään opetustekniikkaa kaikille.
Muiden opettajien kanssa edistyttiin ja saatiin aikaiseksi tutkintoja. Järvelä työskenteli kaikkien oppilaiden kanssa, jotka halusivat mukaan. Minkäänlaista tason mukaista karsintaa ei ollut. Ei ollut a-, b- tai c-orkestereita, eikä luokittelua näppärikursseilla ole vieläkään. Tärkeää on vain toimia yhdessä.
– Tietysti meilläkin vähän soittaneet soittavat helppoja ja edistyneet ottavat vastuun hankalimmista stemmoista. Näin saadaan orkesteri joka toimii hyvin yhdessä. Siinä on kaikilla tasapuolisesti kivaa, Järvelä summaa.
Epäröiville vanhemmille maestro sanoo soittamisen olevan vapaaehtoista puuhaa.
– Homman suola on, ettei ole pakko tehdä sitä. Jos musiikin henki tempaa mukaansa niin sitten on oikeassa paikassa. Ei haittaa, jos joku toteaa ”ei ole mun juttu”. Ei se ole tuomittavaa. Poistuminen rivistä ei kuitenkaan tapahdu turhautumisen kautta, vaan oman analyysin. Ei siinä menetä mitään. Parhaimmillaan saavuttaa jotain.
Teksti: Saska Aaltonen Kuvat: Saska Aaltonen ja Juha Olkkonen
Roomalainen runoilija Quintus Horatius Flaccus muistetaan lauseestaan ”Carpe diem” eli ”Tartu hetkeen”. Kehotus on entistäkin tärkeämpi kun nykyhetki puristuu olemattomiin, osalla menneen murehtimiseen ja suurimmalla osalla tulevaisuuden armottomaan valmistautumiseen.
Roomalainen runoilija Quintus Horatius Flaccus muistetaan lauseestaan ”Carpe diem” eli ”Tartu hetkeen”. Kehotus on entistäkin tärkeämpi kun nykyhetki puristuu olemattomiin, osalla menneen murehtimiseen ja suurimmalla osalla tulevaisuuden armottomaan valmistautumiseen.
Nykyajan ihmiset kärsivät lukemattomista keskittymiskyvyn, unen, mielenterveyden ja arjen suoriutumisen ongelmista. Levollinen nykyhetki on kadotettu sille mitä ei enää ole tai sille mitä ei vielä ole. Jokaisen tulee kyllä kantaa vastuunsa menneestä ja myös suunnittelee järkevällä tavalla tulevaa, mutta ongelmaksi tilanne muodostuu silloin, jos ei kykene rauhoittumaan ja rentoutumaan – tähän hetkeen.
Edellä mainitun Horatiuksen lauseen tarkka käännös ”Poimi päivä” sopii muutosvalmentaja Maaretta Tukiaisen kirjaan Tärkeintä tänään – Näin saat vähemmällä enemmän (Tuuma 2019). Teos alkaa kannustavasti: ”Tänään on hyvä päivä, juuri tänään. Ei huomenna tai ylihuomenna, vaan tänään. Tänään on se päivä, jota olet odottanut.” Yltäkylläisyyden aikakautemme on tullut siihen pisteeseen, että vuosittain ilmestyy useitakin kirjoja, jotka opastavat pois itselle haalimisen ja omistamisen ahdistuksesta kohti luopumista ja minimalismia. Kunpa sitten luopuessamme muistaisimme yhä lähimmäisen tarpeet ja kierrättämisen. Juuri antaessamme omastamme autamme parhaiten.
Erityisen kiitettävää Maaretta Tukiaisen kirjassa on kokonaisvaltainen elämän, ajan, minimalismin ja suhteellistamisen merkitykset. Tekijä ei pelkää nostaa esille myöskään ihmiselämän kipupisteitä, kuten mennessä kaduttavia asioita tai elämän epäjärjestystä. Teos muistuttaa itselle rehellisen ja tärkeimmille asioille omistautuvan elämäntavan merkityksestä. Kirjoittaja toteaa ”Ani harva katuu sitä, mitä on tehnyt.” Monen asian kohdalla se ehkä pitää paikkansa, kun tarkastelemme elämäämme viime metreillä, mutta päihteiden kohdalla tilanne on usein toisin, kun mieleen nousevat niiden vaikutuksen alaisena lähimmilleen tehdyt teot. Mutta juuri siksi meillä on vielä tilaisuus pyytää ja antaa anteeksi – tässä ja nyt. Sitäkään ei kannata lykätä huomiseen.
Kirjassa puhuttelee eniten vapaaehtoinen yksinkertaisuus, joka on ”kulutuskeskeisestä ja materialistisesta elämäntavasta kieltäytymistä ja yksinkertaisemman elämän valitsemista sen sijaan”. Tässä kirjan alanimike ”vähemmällä enemmän” saa tarkemman määritelmänsä. Tarkoituksena ei ole löytää levollista nyt-hetkeä saavuttaaksemme lähitulevaisuudessa entistä enemmän omaisuutta, rahaa ja valtaa, vaan enemmän merkitsee tasapainoisempaa, terveempää ja rauhallisempaa – yksinkertaisesta sanottuna onnellisempaa elämää. Nykyajan paradoksi on juuri siinä, että kaiken materian keskellä tyytyväisimpiä ovat he, jotka eivät kaiken aikaa tavoittele sitä lisää.
Tukiainen antaa kolmen viitepisteen menetelmän kohti elämän merkityksellisyyttä, selkeyttä ja tuloksellisuutta. Pisteet ovat elämän kokonaiskuva, viikkotason lähikuva sekä päivittäinen tarkentaminen ja tekeminen. Elämän tärkeimpien asioiden määrittely auttaa ajankäytön kohdentamisessa pitkällä aikavälillä, mutta myös aivan viikko- ja päivätasolla. Olennaista on sanoa joillekin asioille ei, jotta tavoittaa sitten sen, johon todella haluaa käyttää aikaa. Yksi aikamme illuusioista on jatkuva jaksaminen ja kyky hallita yhä kiireisempää elämää. Jo kauan ennen lopullista uupumista, on kadonnut kyky nauttia arjesta. Siksi fokusointi, mutta myös pois jättäminen on välttämätöntä. Siinä Tänään-työkalu toimii suppilona joka ohjaa kymmeneen tapaan yksinkertaistaa elämää. Lista alkaa pienentämisellä ja päättyy luopumiseen. Siitä lukija tietää, että tekijä on ottanut tavoitteet vakavasti.
Ahkerasti käytettynä työkalu todella pysäyttää ja auttaa toimimaan toisin. Ratkaisevaa on uskaltaa ottaa työkalu käyttöönsä sielläkin missä kiire ja velvollisuudet sekä omat vaatimuksemme pitävät rautaisessa otteessaan. Sen jälkeen alkaa syntyä tulosta. Kun tavoitteena on yksinkertainen, mutta mahdollisimman tyytyväinen elämä, on luovuttava usein myös piintyneimmistä elämän aikana opituista ajatusmalleista. Kaikkien vaatimusten ja edellytysten keskellä jokaisen on hyvä kulkea läpi ”kuka minulta vaatii” -kysymysten polun. Olisiko armollisuus itseä ja toisia kohtaan sitä, ettei sen polun päässä lopulta ole enää vaatijaa, eikä vaatimuksia. Lopulta pitäisi olla vain yhteistyötä, samaan hiileen puhaltamista sekä merkityksellistä ja tärkeää elämää – askel kerrallaan.
Tärkeintä tänään -teos erottuu erityisen kiitettäväksi siinä, että sen rinnalle on hankittavissa Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin Tänään-työkalun työkirja, joka opettaa kädestä pitäen tärkeimpiin asioihin keskittymisen päivä ja viikko kerrallaan. Sen käyttäminen pääteoksen rinnalla antaa hyvän mahdollisuuden turhan karsimiseen ja tärkeimpänsä löytämiseen. Kerro siis itsellesi tänään, mikä sinulle on tärkeintä ja tartu siihen!
Psykologian opiskelija Tarina Raun, 23, herättämät tunteet katsojissa olivat hyvin vaihtelevia.
Psykologian opiskelija Tarina Raun, 23, herättämät tunteet katsojissa olivat hyvin vaihtelevia.
Tarina Rau
– Nettikommenttien mukaan osa katsojista tykkäsi sikana, osan kommentit olivat hyvin negatiivisia, Tarina Rau toteaa pari kuukautta ohjelman jälkeen.
Raittius tuli osaksi hänen elämäänsä kaksi ja puoli vuotta sitten järkyttävien ja ahdistavien kokemusten jälkeen.
– Kun olin 16-vuotias, poikaystäväni kuoli, Rau kertoo.
– Hän käveli psykoosissa junan alle. Olin todella rikki tämän jälkeen.
– Aloin käyttää alkoholia mieleni lääkitsemiseen. Alkoholi oli kuitenkin huono lääke. Kännipäissäni tein tyhmyyksiä, joita myöhemmin häpesin ja kaduin.
– Kävelin kaverini kanssa Kaisaniemessä. Yhtäkkiä tuntui, kuin olisin tulossa hulluksi. Oli mittaamaton ahdistus. Autojen äänet kuulostivat kovemmilta kuin ne ovat. Kaverini vei minut istumaan ja sanoi selkeästi: ”Sulla on paniikkikohtaus.” Yksi paniikkikohtauksen tyypillinen oire on, että äänet kuulostavat kovemmilta kuin ne ovat. Tajusin, että olin edellisenä päivänä juonut liikaa alkoholia, ja että minulla on nestehukka ja henkinen morkkis.
– Tajusin, että alkoholisekoilu vie minulta sekä mielen että fyysisen terveyden, Rau muistelee.
– Päätin siltä istumalta lopettaa alkoholinkäytön. Tämän päätöksen jälkeen olin rauhallinen. Menin S-markettiin ja ostin suklaakakun leipomistarpeita. Juhlin raittiuspäätöstäni leipomalla suklaakakun ja kirjoittamalla alkoholille jäähyväiskirjeen, Rau kertoo.
Uutta terveyttä ja halu tutustua itseen
– Lopetin pian myös tupakanpolton. Aikaisemmin olin ollut usein väsynyt, tunsin itseni nyt terveemmäksi ja pirteämmäksi.
Psykologian opiskelija Rau oli katsonut Big Brother Suomi -ohjelmaa jo pidempään ja hänessä heräsi halu tutustua itseensä ohjelman erikoisessa tilanteessa, jossa valittu ryhmä ihmisiä elää 10 viikkoa yhdessä suljetussa talossa. Talon asukkaita seurataan koko ajan tv-kameroilla. Kooste tapahtumisista tulee joka päivä ulos.
Metsäkävelyjä harrastava Rau pelkäsi, että olisi vaikeaa olla ilman kunnon ulkoilua. Pahinta jälkikäteen ajateltuna olikin toinen asia.
– Oli raskasta koko ajan olla samojen ihmisten ympäröimä, Rau toteaa.
– Välillä osallistujille tarjottiin myös alkoholia. Kun muut kännäsivät, minä juhlin mukana selvin päin ja menin aikaisin nukkumaan. Näin en joutunut kärsimään kännisekoilusta.
Mielenterveyshaittoja muillekin
Big Brother -ohjelman katsojat kommentoivat osallistujia sosiaalisessa mediassa vailla kunnioituksen ja empatian tunteita.
– Katsojat tuntuvat luulevan, että me osallistujat ei olla oikeasti ihmisiä. Että meille voi vapaasti olla ilkeä, ja että meihin ei satu. Olisin kestänyt vielä ulkonäkööni kohdistuvan ilkeyden, mutta pahinta oli, kun persoonastani esitettiin outoja juttuja, Tarina Rau toteaa.
– En ollut suinkaan ainoa näin tunteva. Muillekin BB-talon asukkaille jäi mielenterveyshaittoja. Ohjelma oli raskas tosi monille.
BB-talon asukkaat äänestetään pois yksi kerrallaan, kunnes jäljelle jää voittaja. Kun tuli Raun vuoro lähteä, hän käsitteli tapahtumia mielessään ja psykologin kanssa, mutta ilkeä palaute herätti masennuksen, joka kesti pari kuukautta. Kokemus oli niin traumaattinen, että Rau on menossa psykoterapiaan käsittelemään asiaa.
– Olin helppo kohde kiusaamiselle, näkyvä ja nainen, joka näytti tunteitaan. Tuntui hirveältä, että minua dissattiin siksi, että itkin.
– Monet katsovat myös tositv-ohjelmia siinä mielessä, että etsivät kohteita, joihin purkaa vihan ja inhon tunteitaan. On varmaan myös puutteellisia tunnetaitoja, Rau pohtii.
Miten yhteiskuntamme voisi vapautua vihapuheesta?
Tarina Rau kokee, että kaikesta huolimatta BB-talon kokemus on ollut hänelle hyväksi, ammatillisestikin ajatellen. Nykyisin vihapuhe on aivan liian yleistä. Sen vaikutus yksilöön on suuri, vaikkei tätä yleisesti tiedosteta.
Kun ilkeää nettikirjoittelua oli paljon, Raulle tuli tunne, että suuri ihmismassa inhoaa häntä. Jälkikäteen hän pystyi asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Eniten voimauttavalta tuntui, kun Rau ohjasi videon, jossa kaikki BB-talon asukkaat ottivat kantaa vihapuheisiin ja siihen, kuinka ne vaikuttavat kohteisiinsa.
Toisaalta Rau on saanut myös paljon rohkaisevaa palautetta siitä, että hän on ihmisenä antanut toivoa paremmasta huomisesta. Tässä hän antaa tärkeän esimerkin myös muille.
Big Brother -ohjelman tapa kohdella osallistujiaan ja vääristellä tapahtumia oli kuitenkin liikaa.
Big Brother -ohjelman tapa kohdella osallistujiaan ja vääristellä tapahtumia oli kuitenkin liikaa.
Eeva-Leena Kaskinen
Eeva-Leena Keskinen, 30, tulee raittiista perheestä, mutta parikymppisenä hän muiden mukana käytti alkoholia. Monet jatkavat tätä sosiaalista ja normaalina pidettyä tapaa kuuntelematta itseään. Keskinen havahtui kuitenkin pian kyseenalaistamaan normin. Näin hänelle kävi myös Big Brother Suomi -ohjelmassa.
– Opiskelin Turun yliopistossa ja siellä pidettiin ennen vappua sitsejä, joissa istuttiin ringissä viinipullon kanssa. Minulle tuli hirveä krapula, ja päätin, että vietän raittiin vapun, Keskinen kertoo.
– Vappunahan suomalaisen on vaikeinta olla selvin päin, mutta huomasin, että minulla meni hyvin ilman alkoholia. En tykkää alkoholin mausta, eikä minulla ollut mitään syytä juoda. Päätin jatkaa raittiutta.
Keskinen on saanut raittiudestaan myönteistä palautetta. Monet ovat sanoneet, että hekin haluaisivat kokea, ettei heillä olisi tarvetta juoda.
– Minulla on ollut nuoruudesta saakka tosi hyvä itsetuntemus, laaja ja kattava hyväksyntä itselle, Keskinen kertoo.
– Tähän osaltaan on varmaan vaikuttanut se, että minulla on ollut lapsesta saakka viivästynyt unijakso. Nukuin öisin noin neljä tuntia ja päivisin kolme tuntia. Tästä huolimatta olen menestynyt koulussa, opinnoissa ja harrastuksissa.
– Koen olevani introvertti. Vaikka haluan olla myös muiden kanssa, viihdyn paremmin itsekseni. Tarvitsen paljon yksinoloa. Minulla on rikas ajattelumaailma.
– Myöhemmin jossakin makutestissä selvisi, että minulla on hyvin herkät karvaan maun reseptorit, mikä selittää sitä, että alkoholi ei maistunut minulle. En pysty juomaan myöskään kahvia tai mustaa teetä.
Minusta tehtiin karikatyyri
Onneksi itsekin juon vihreää luomuteetä, joten saatoin haastattelussa tarjota Keskiselle sopivan juoman. Lämmin kupillinen tuntui olevan tarpeen, kun aloimme puhua Big Brother -ohjelman kokemuksista.
– Ohjelma aliarvioi katsojia. Meitä ei esitetty sellaisina kuin olimme, vaan takana oli vahva käsikirjoitus. Olen ollut Mensan jäsen, mutta eronnut sieltä. Esittelyssäni korostettiin Mensan jäsenyyttä ja akateemisuuttani ja jätettiin mainitsematta, että työskentelen tällä hetkellä Veikkauksen pelimyyjänä. Akateemisuuden korostaminen herätti ärsyyntymistä ja lietsoi vihaa minua kohtaan. Itselläni tärkeä motiivi mennä ohjelmaan oli se, että halusin osoittaa muille introverteille, että myös me voimme osallistua, eivät pelkästään vain ulospäin suuntautuneet ihmiset.
– Ohjelmassa tilanteiden syy–seuraus-suhteita väänneltiin väärin. Tapahtumia irrotettiin kontekstista, minulle tuotettiin ”mustasukkaisuutta”, jota en tuntenut. Kuva, joka minusta annettiin, ei vastannut omaa kokemustani. Tuntuu ahdistavalta nyt jälkeenpäin kun tuntemattomat tulevat juttelemaan, ja pitävät minua erilaisena kuin itse koen olevani.
– Tuotanto oli tietoinen unirytmistäni, ja oletin, että se huomioidaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kun huomasin tämän, ilmoitin haluavani luovuttaa. Yritin päästä päiväkirjahuoneeseen, jossa voi puhua ajatuksistaan. Minua ei päästetty sinne.
– Toisella viikolla minulla meni luottamus tuotantoon. Olin masentunut. Minut äänestettiin ulos ohjelmasta kolmantena, kolmannella viikolla.
Vaikea kokemus, joka voi vielä vahvistaakin
-Minulla ei ole ennen ole ollut mielenterveysongelmia, mutta kun tulin pois ohjelmasta, ruoka ei maistunut, enkä päässyt sängystä ylös. Työterveyslääkäri diagnosoi minulla olevan traumaperäisen stressihäiriön sekä keskivaikean masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön.
– Palasin töihin vasta joulun jälkeen. Menetin turvallisuuden tunteeni, joka on alkanut palautua vasta tämän vuoden puolella. Minulla on vieläkin traumaoireita, Keskinen kertoo itkien, vaikka kokemuksesta on reilu puoli vuotta.
Hän haluaa viedä asiaa eteenpäin ja kysyy lakineuvojalta, kuinka voisi edetä. Keskinen haki BB-taloon saadakseen erilaisia kokemuksia. Häntä kiinnosti ohjelman konsepti ihmiskokeena.
Moni voisi ajatella hänen tilanteessaan yksiviivaisesti, että kokemus oli huono. Keskinen ajattelee kuitenkin toisin.
– En ole katunut osallistumista. Olen edelleenkin toiveikas. Vaikka on ollut odottamattomia vaikutuksia, voi tulla vielä myös positiivisia vaikutuksia. Pidemmän päälle kokemuksestani voi tulla vielä rakentava.
Oululainen Arja Räinä uskaltaa viimein nauttia tavallisesta arjesta ilman häpeää menneisyydestä.
Alkoholismi syö ihmistä ulkoa ja sisältä päin. Elämän pyöriessä päihteen ympärillä ihminen menettää paljon, mutta kerää samalla mukaansa rutkasti karuja kokemuksia. Niistä suurimman osan voi kuitenkin parhaimmillaan kääntää myöhemmin parantaviksi asioiksi. Tämän tietää oululainen Arja Räinä, 58v, joka viimein uskalsi astua häpeän kaapista ulos.
Saapuessani Räinän valoisaan kerrostaloasuntoon en tiedä etukäteen, minkälainen henkilö minua odottaa, vaikkakin puhelinkeskustelumme perusteella minulle jäikin leppoisa ja odottava mieli.
Soitettuani ovikelloa minulle avaa oven iloinen ja hymyilevä nainen, jonka rankan elämäntarinan saan pian kuulla ensimmäisten joukossa.
Hän kertoo syntyneensä Oulussa kuusilapsiseen perheeseen, missä äiti työskenteli myymälävastaavana ja isä poliisina.
– Minusta meillä oli hyvä elämä ja itse asiassa perheen nuorimpana olin tietysti se lellipentu, Räinä naurahtaa.
Hän jatkaa, ettei hän oikein tiedä, mikä elämänvimma häntä ajoi jo nuorena eteenpäin, mutta hän muutti siskonsa perään Ruotsiin heti peruskoulun päätyttyä.
– Niin ironista kuin elämä voi vain olla, ensimmäinen työpaikkani oli päihdepalvelujen piirissä siskoni sijaisena, hän naurahtaa.
Huuruiset vuodet
Räinä yrittää palata muistoissaan kymmeniä vuosia taaksepäin, mutta tarkkoja vuosilukuja hänen on vaikea hahmottaa.
– Aloitin juomisen noin 14-vuotiaana. Siihen aikaan juotiin viiniä, kaljaa ja halpoja liköörejä. Kun palasin parikymppisenä siskoni luota Ruotsista Suomeen, olin jo niin kiinni viinassa, että jouduin ensimmäisen kerran katkolle, hän kuvailee.
Räinä jatkaa, että samaiseen aikaan hän tutustui myös niin sanottuun alamaailmaan, mihin kuuluivat päihteet, rikokset ja erilaiset tuomiot vankilakierteineen.
– Aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran vankilakundin kanssa. Kaikki oli tietysti alussa jännää ja uutta, kunnes kuvioihin astui mukaan perheväkivalta. Vaikka suhde oli haastava, aloin odottamaan ensimmäistä lastani. Lapsen synnyttyä tilanne eskaloitui yhä hankalammaksi, minkä seurauksena päädyin Oulun ensi- ja turvakotiin. Turvakodissa ollessani sain neuvoja tulevaisuuteen sekä hankittua itselleni asunnon. Uutta arkea opetellessani sain myös kuulla, että lapseni isä oli kuollut tapon seurauksena, hän lisää samaan hengenvetoon.
Räinä katsahtaa välillä minua ja jatkaa, että elämä oli pahasti sekaisin, eikä hän voinut huolehtia itse lapsestaan.
– Äitini piti lapsestani huolen, mutta kun hän ilmoitti, ettei hän enää kykene siihen, päätin antaa lapseni sijoitukseen. Elämäni oli siihen aikaan niin täynnä viinaa, että päädyin itsekin saamaan pidemmän vankilatuomion. En halua kommentoida tuomioni syytä sen tarkemmin, mutta sen kesto oli pidempiaikainen, hän tiivistää.
Räinä kertoo aloittaneensa laitossiivoojan koulutuksen ennen kuin päätyi vankilaan, mutta hän sai käydä opiskelut loppuun tuomion ohella.
– Koska käytökseni oli koko vankeusajan asiallista, sain käydä koko kyseisen ajan vankilan ulkopuolella myös töissä ja nappasin jopa viran Oulun kaupungilta samaan syyssyyn, hän naurahtaa. Räinän nauru kuitenkin hiljenee ja hän kertoo kaksoiselämän olleen tuolloin äärimmäisen raskasta.
– Muistan, kuinka aina pyöräilin vankilan portteja kohti ja vilkuilin paniikissa taaksepäin, ettei kukaan vain nähnyt, minne ajoin suoraan töistä. Kukaan muu työpaikallani ei tiennyt työnantajaa lukuun ottamatta, että istuin samaan aikaan tuomioita Oulun vankilassa, hän painottaa.
Kuolemaa silmästä silmään
Vankilasta vapauduttua Räinä ei osannut jatkaa elämää ilman alkoholia, joten hän päätyi juomaan uudelleen ja rankasti.
– No työpaikkahan sen seurauksena meni. Juominen jatkui yhä rankempana ja välillä kävin katkolla, kunnes jatkoin taas uudelleen. Aloin myös seurustelemaan, synnytin toisen lapseni ja menimme naimisiin. Suhde lapsen isän kanssa ei kuitenkaan ottanut tuulta siipien alle, joten suhde hiipui jo muutaman vuoden sisään, hän kuvailee.
Räinä kertoo hengailleensa seuraavaksi jälleen linnamiehen kanssa.
– Mikä ihme noissa rentuissa oikein viehättää, hän naurahtaa kuin kohtalolle virnuillen.
– Rakastuin ja sen jälkeen tilanne menikin vakavaksi. Eräänä päivänä mies oli vetänyt päänsä niin täyteen viinaa, että pienen erimielisyyden seurauksena sain puukosta viisi kertaa vasempaan reiteeni, umpeen muurautuneet silmät ja kymmeniä mustelmia ympäri kehoani. Mies oli niin sekaisin, että hän piti minua ja poikaani vankinaan viikon ajan. Vaikka en olekaan uskoon vielä kääntynyt, niin täytyy tässä maailmassa enkeleitä olla, sillä jollakin ihmeen keinolla pääsin loppujen lopuksi pakenemaan jälleen Oulun turvakotiin, hän sanoo katsoen samalla ikkunasta avautuvaa maisemaa.
– Turvakodin kautta pääsin lääkärille, sain todistuksen pahoinpitelystä ja kävin tekemässä rikosilmoituksen. Jotta elämäni ei olisi käynyt liian rauhalliseksi, niin meninpä myöhemmin vielä kuin kohtaloa uhmaten tämän samaisen miehen kanssa naimisiin. Ajattelin, että mies on muuttunut ja rauhoittunut vankilassa. Suhteemme loppua ei koskaan kuitenkaan nähty, sillä mieheni menehtyi ollessaan vankilassa, hän kuvailee pudistellen päätään.
Rakkaudesta lapseen
Elämä kaksin lapsen kanssa jatkui haastavana kaikista avusta ja tuesta huolimatta. Räinä sai asunnon turvakodin kautta, lapsi sai jatkuvaa terapiaa sekä hyvän päiväkotipaikan. Mahdollisuudet tavalliseen elämään olivat käsin kosketeltavissa, mutta siitä ei vain saanut otetta.
– Kuultuani aviomieheni kuolemasta tiesin, etten kykenisi huolehtimaan lapsestani oikein juomiseni vuoksi. Otin yhteyttä lastensuojeluun ja kerroin suoraan, mikä tilanne oli. Jo noin kahden viikon päästä soitostani lapseni sai hyvän loppuelämän kodin Lumijoelta.
– Olin tuolloin lastenkoti Onnelan työntekijöiden mukaan erilainen kuin monet muut vanhemmat. Vein lapselleni puhtaita vaatteita viikattuna ja muutamia hänen lempilelujaan. Kun sain tietää hänen tulevat sijaisvanhempansa, sain myös mahdollisuuden hyvään keskusteluun sekä pitää heille ristikuulustelun siitä, miksi juuri he pystyvät tarjoamaan pojalleni vain parasta. Annoin lapseni pois puhtaasta rakkaudesta vuoden 2001 alussa, hän muistelee haikeana.
Tuskien taival
Räinä kertoo hänen elämänsä luhistuneen entisestään lapsen pois antamisen jälkeen. Lapsen ollessa vielä hänellä, hän kuitenkin joi vain silloin, kun lapsi oli ollut tukiperheessä.
– En olisi voinut kuvitellakaan etukäteen, mitä seuraavat vuodet toisivat tullessaan. Tutustuin jälleen uuteen päihdeongelmaiseen mieheen ja sen jälkeen koko homma lähti lopullisesti lapasesta. Alussa meillä meni ihan hyvin, kunnes erään riidan seurauksena sain nyrkistä niin, että sain vakavan aivoverenvuodon. Minut kiidätettiin useamman tunnin kestävään hätäleikkaukseen ja kuin ihmeen kaupalla jäin henkiin, hän kuvailee.
Räinä jatkaa, että kaikista pahoinpitelyistä huolimatta, hän palasi jälleen takaisin samaan sairaaseen suhteeseen.
– Vaikka palasin takaisin miehen luo, sain siitä huolimatta todella hyvää kuntoutusta Oysin [Oulun yliopistollinen sairaala] toimesta. Koska en alussa kyennyt puhumaan, kävin muun muassa puheterapiassa ja toimintaterapiassa. Olin siihen aikaan ihan järkyttävässä kunnossa, sillä kaikesta huolimatta jatkoin koko ajan juomista. Parisuhteemme oli kaikkea muuta kuin terve ja erään riidan seurauksena hän iski minua perunankuorimaveitsellä suoraan rintaan. Olin itsekin tuolloin niin sekaisin, että nykäisin veitsen itse irti ja kävelin hakemaan apua läheiseltä seurakuntatalolta, mistä minulle soitettiinkin ambulanssi. Sairaalassa veitsen todettiin uponneen noin 7,5 sentin syvyyteen. En voi muuta kuin ihmetellä, kuinka valtava määrä enkeleitä päälläni on parveillut ja suojellut minua kaikki nämä vuodet, hän huokaisee katsoen samalla ylöspäin. Uusi elämä
Räinä kertoo löytäneensä viimein jonkinlaisen tien tavalliseen elämään seurakunnan leirien ja muun toiminnan kautta vuoden 2012 aikana.
– Luin seurakunnan leireistä lehdestä ja päätin käydä tutustumassa sen eri toimintoihin uteliaisuuttani. Kokeileminen oli hyvä juttu, sillä olen saanut tähän päivään saakka hyvää kohtelua ja kaipaamaani vertaistukea heidän eri ryhmiensä kautta. Äitini sairastuttua Alzheimeriin vähensin juomistani ja aloin käydä hoitamassa häntä hoivakodissa. Elämä jatkuikin jonkin aikaa suhteellisen tasaisena, kunnes äitini menehtyi saattohoidossa ollessaan vuonna 2014 Oulun kaupungin sairaalassa, hän lisää ikävöiden äitiään.
– Vasta äitini kuolema sai minut tajuamaan, kuinka kallisarvoinen elämä on, ja että minun on pakko alkaa kantaa vastuu itse omasta elämästäni. Nykyisin sekä seurakunta että Oulun A-kilta antavat minulle paljon sisältöä elämään ja syitä voida hyvin. Olen vasta nyt viimeisien kuukausien aikana saanut myös sisäisen rauhan ja tehnyt sinut menneisyyteni kanssa. En aio, enkä suostu enää häpeämään. Häpeämisen aika on nyt ohi.
Räinä kertoo asuneensa kohta kuusi vuotta nykyisessä asunnossaan ja voivansa suhteellisen hyvin. Hän on saanut säännöllistä kuntoutusta muun muassa psykiatrisesta sairaanhoidosta.
– Ympärilläni on mukavan vahva turvaverkko. Jos minusta tuntuu, että elämä sortuu ympärilläni, niin tiedän, että nyt minulla aina on joku, johon ottaa yhteyttä. Nyt kun olen virallisesti astunut häpeän kaapista ulos, aion jakaa tarinaani muille kuntouttavana esimerkkinä.
Räinä viettää välillä mukavia iltoja kavereiden kanssa, käy elokuvissa ja teatterissa sekä erilaisissa tapaamisissa ja leireillä.
– Olen kertonut toipumistarinani muun muassa A-killan aluetapaamisessa ja aion jatkaa tällä tiellä omien voimavarojeni mukaan. Välillä hiljennän tahtia ja pidän niin sanottuja villasukkapäiviä, jotta elämäni pysyisi mahdollisimman tasaisena, hän sanoo lopuksi hieman ironiseen sävyyn pilke silmäkulmassa.
Moni arkailee suotta kehon, mielen, ruokavalion ja elämäntavat yhdistävää biohakkerointia. Jo antiikin Kreikan Delfoissa sijainneen Apollonin temppeli tunnettiin iskevästä kehotuksestaan ”Tunne itsesi!” Samoin filosofi Sokrates (n. 470–399 eKr.) kannusti: ”Ihminen tunne itsesi! Se on kaiken elämänviisauden alku.”
Biohakkerointi on osa nykyajan vastausta tähän ihmisen kiinnostukseen omaa kehoaan, voimavarojaan ja toimintamahdollisuuksiaan kohtaan. Lääkäri Olli Sovijärvi, teknologia-asiantuntija Teemu Arina ja ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja ovat koonneet vaikuttavan Biohakkeroinnin käsikirja -teosjärkäleen (Biohakkerin käsikirja -kirjat, Biohacker Center BHC Oy 2018). Teoksessa määritellään biohakkerointi seuraavasti: Biohakkerointi on suorituskyvyn, hyvinvoinnin ja terveyden optimointia hyödyntämällä tiedettä, teknologiaa ja syvällistä ymmärrystä ihmisen fysiologiasta ja ravitsemuksesta. Biohakkerointi on myös oma taiteen lajinsa, jossa ”veistoksena” on ihminen itse.
Kirja ei jätä lukijaansa kylmäksi. Teoksesta löytyy jokaiselle jotakin ja kaikille kaikkea. Kirja jakautuu viiteen pääjaksoon: uni, ravinto, liikunta, työ ja mieli. 527 sivua ovat täynnä innostavaa ja kannustavaa tietoa. Arkitason ymmärrykselle puhuttelevasti avatut faktat, toimintavinkit, käytännön esimerkit, havainnollistamistoimet ja mittaukset sekä erinomaisesti havainnollistavat kuvat ja ilmava taitto tekevät lukukokemuksesta nautittavan. Käytännön vinkit hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja terveyden kohentamiseksi kruunaavat kokonaisuuden. Ne innostavat tutustumaan oikeiden valintojen kauaskantoisiin positiivisiin vaikutuksiin ja omaksumaan kestäviä elämätapoja.
Teos on kannustava ja ymmärtävä valmentaja. Se auttaa näkemään ihmiselämän kokonaisuutena, jossa menneitä valintoja voidaan oikeilla muutoksilla yhä korjata, ja jossa terveen tulevaisuuden ainekset ovat löydettävissä jo tänään. Suosittelen lämpimästi tutustumaan teokseen! Kirja on hankittavissa sekä painettuna että e-kirjana. Lisäksi on hankittavissa myös em. tekijöiden Biohakkerin stressikirja, joka antaa näkemystä ja työkaluja stressiä lisäävien asioiden tunnistamiseen ja hallitsemiseen sekä oikaisee stressiin liittyviä harhakäsityksiä.
Kuten Biohakkerin käsikirjassa kannustavasti siteerataan:
”Mikään ei ole erityisen vaikeaa, kun vain jaat sen tarpeeksi pieniin tehtäviin.” – Henry Ford (1863–1947)
”Pääsyy onnellisuuden puutteeseen ei koskaan ole itse tilanne vaan sitä koskevat ajatuksesi.” – Eckhart Tolle (s. 1948)
