Kaikki kirjoittajan raitisadmin artikkelit

Yhteistä aikaa, teetä ja leivoksia

Tapaan Barendsen-Riikosen perheen viihtyisässä Tee- ja Kahvihuone Helmessä Porvoossa. Tämä on yksi perheen tavoista rentoutua – vierailut kotikaupungin monissa kahviloissa. … Jatka lukemista Yhteistä aikaa, teetä ja leivoksia

Erään porvoolaisen perheen arkea ja juhlaa

Barendsen-Riikosen perheellä on sympaattinen tapa toimia säännöllisesti turistina kotikaupungissaan ja mennä kahviloihin viihtymään yhdessä.

Tapaan Barendsen-Riikosen perheen viihtyisässä Tee- ja Kahvihuone Helmessä Porvoossa. Tämä on yksi perheen tavoista rentoutua – vierailut kotikaupungin monissa kahviloissa. Äiti Ulla Barendsen-Riikonen kuvaa traditiota rauhoittumiseksi ja nousemiseksi arjen yläpuolelle.

– Menemme viihtyisään kahvilaan, nautimme hyvin haudutetusta teestä ja erilaisista leivonnaisista. Juttelemme, muistelemme menneitä ja suunnittelemme, että keitä menemme tapaamaan lomalla.

– Samalla paikalliset kahvilayrittäjät ja pikkuputiikkien kauppiaat tulevat tutuiksi, saamme kohtaamisia heidän ja muidenkin tuttujen kanssa.

Perheelle osa arjen arvokasta yhdessä olemista on myös matkailu.

– Harrastamme matkustamista, laajemmin ja paikallisesti. Olemme kerran viikossa turisteina kotikaupungissa, isä Jere Riikonen kertoo.

– Elämän tarkoitus on olla yhdessä, hän pohtii.

Päihteet eivät kuulu joulun sanomaan

Barendsen-Riikosille kiireetön aika perheen parissa on tärkeää monessa muodossa. Joulu on myös heille yksi vuoden kohokohdista, jota valmistellaan hartaasti.

Äidille jouluun rauhoittuminen alkaa jo syksyllä.

– Mietin kaikessa rauhassa lahjoja ja marraskuuhun mennessä olen jo yleensä hankkinut lahjat, Ulla kertoo.

– Joulussa tärkeää on tunnelma ja odotus.

Tyttärille Ennille, 14, ja Elinalle, 12, tärkeää on myös joulun tunnelma.

Jere Riikonen on Porvoon Raittiusseuran puheenjohtaja. Joulukuun ensimmäisen viikon sunnuntaina Raittiusseura järjestää perinteisesti perheiden jouluillan nuorisotila Zentrassa. Siellä leivotaan pipareita, lauletaan joululauluja, pelataan, jongleerataan tontun opastuksella ja joulupukki käy tervehtimässä lapsia jakaen Brunbergin karkkeja. Näissä illoissa on ollut joka vuosi enemmän ja enemmän perheitä.

– Laitamme myös paikalliseen joululehteen Anna lapselle raitis joulu -mainoksia, Jere kertoo.

Vanhojen puutalojen kaunis Porvoo on kuin luotu idylliseksi joulukaupungiksi. Joulukuu on Porvoossa täynnä erilaisia tapahtumia, muun muassa joulukatujen avajaiset ja Lucian kruunajaiset. Barendsen-Riikosen perhe käyskentelee mielellään joulumarkkinoilla. Kiirettä riittää, mutta itsenäisyyspäivänä perhe rauhoittuu leipomaan pipareita ja kuuntelemaan joululauluja. Kirkossa käynti ja joulunsanoman äärelle hiljentyminen ovat perheelle tärkeitä.

Jouluaattona osallistutaan vanhan raatihuoneen joulurauhanjulistukseen kello 16. Usein joulu vietetään Jeren vanhempien luona. Viime joulun perhe vietti Australiassa.

Perhettä kantaa kristillinen tausta. Jere Riikonen toimii kirkkovaltuustossa ja kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutettuna.

Raittius tarkoittaa laajemminkin terveitä elämäntapoja

Sairaanhoitajana äiti näkee työssään uniapnea-keskuksessa kiireisen ja stressaavan elämäntapamme seurauksia.

– Unihäiriöt ovat todella kasvava ongelma. Kun stressaantunut ihminen yrittää rentoutua alkoholin avulla, tämä lisää uniapneasta kärsivän hengityskatkoksia ja unen laatu heikkenee, Ulla toteaa.

Tämä ja moni muu päihtymykseen liittyvä biologinen tekijä saavat aikaan sen, että juomalla rentoutumista hakevan keho ja mieli palautuvat ja saavat lepoa merkittävästi vähemmän kuin selvin päin.

Barendsen-Riikosille osa hyvää elämää ovat myös terveet elämäntavat.

– Äiti on melkein kokonaan kasvissyöjä, Enni kertoo ylpeänä.

– Äiti tekee itse leivät ja näkkileivätkin.

Jerellä ja lapsilla on puolestaan pyrkimys kasvissyömisen suuntaan ja he ovat vähentäneet ruokavalioissaan punaisen lihan käyttöä.

Jere vaikuttaa myös kaupungin tasolla tervehdyttävästi.

– Olemme Raittiusseuran puolesta tehneet kuntalaisaloitteen, että Porvoon kaupungin järjestämät tilaisuudet olisivat tarjoiluissaan alkoholittomia, syntyperäinen porvoolainen Jere kertoo.

– Aloite on tällä hetkellä virkamieskäsittelyssä. Kokkolassa vastaava valtuustoaloite on mennyt läpi.

– Meillä on kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa useampia Raittiusseuran jäseniä, esimerkiksi Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Jalonen on seuramme jäsen eli raittiudelle löytyy kannattajia. Usein raittiusaatetta on moitittu siitä, että se ei kytkeydy tarpeeksi valtaan ja tärkeitä raittiutta edistäviä päätöksiä jää saavuttamatta.

Perhe kasvattaa lapsiaan esimerkin voimalla. Kaupungin johto voisi ”kasvattaa” kaupunkilaisia esimerkkiä näyttäen, mikä asiantuntijoidenkin mukaan on paras tapa vaikuttaa.

Kotoa vahva välittämisen ja huolenpidon malli

Jere Riikonen toimii merianalyytikkona Suomen ympäristökeskuksen Merikeskuksessa Helsingin Viikin kampuksella ja merentutkimusalus Arandalla.

– Työni on paljolti ympäristönäytteiden ottamista, Jere kertoo.

– Itämeri on edelleen heikossa kunnossa ja uutena ongelmana ovat mereen kertyvät haitalliset muovit. Tupakantumppi on maailman yleisin muoviroska. Olen omalta osaltani tehnyt aloitteen Porvoon kaupungille, että kaupunki aloittaa kaikessa toiminnassaan muovin käytön vähentämisen sekä tehokkaan keräyksen ja velvoittaisi samalla asuntoyhtiöt muovin keräämiseen.

Lapset saavat kotoaan vahvan välittämisen ja huolenpidon kulttuurin mallin, vastapainoksi ympäristön mallille.

– Eräs meidän luokkalainen nuuskaa, kertoo seitsemäsluokkalainen Enni.

Lapsi, jolle vanhemmat näyttävät alkoholinkäytön ja tupakoimisen mallia, on yleensä alttiimpi tarttumaan ympäristön epäterveisiin malleihin. Vastaavasti tiedetään myös, että perheestä saatu myönteinen malli on omiaan tarttumaan.

– Vaihda pubi kahvilaan ja olut teehen. Yhdessäolo on mukavaa ilman epäterveellistä alkoholia, Jere rohkaisee.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen Kuva: Jari Peltoranta

Suomalaisen raittiustyön yhteiskunnallinen vaikuttaja Väinö Voionmaa

Väinö Voionmaa syntyi 12. helmikuuta 1869 Jyväskylässä. Tunnetun poliitikon, tutkijan, kansansivistäjän ja raittiusmiehen syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 150 vuotta. … Jatka lukemista Suomalaisen raittiustyön yhteiskunnallinen vaikuttaja Väinö Voionmaa

Poliitikko ja tutkija korosti päihteisiin liittyvän puolueettoman tiedon hankkimista poliittisen päätöksenteon perustaksi sekä tavallisten kansalaisten omaehtoista sivistystoimintaa pelkän ylhäältä annetun valistuksen sijaan.

Historiantutkija, raittiusmies, kansansivistäjä ja poliitikko Väinö Voionmaa. Kuva: Museovirasto

Väinö Voionmaa syntyi 12. helmikuuta 1869 Jyväskylässä. Tunnetun poliitikon, tutkijan, kansansivistäjän ja raittiusmiehen syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 150 vuotta. Väinö Voionmaan isä oli seminaarin lehtori Olai Wallin ja äiti Flora Fredrika Bernhardina Schreck.

Isä opetti tulevia kansakoulunopettajia Jyväskylän seminaarissa. Voionmaan isä oli innokas kansanvalistusmies ja äiti oli kiinnostunut sosiaalisista kysymyksistä. Perhetausta selittääkin osaltaan sen, miksi raittiusasia ja myöhemmin sosialismi alkoivat kiinnostaa Väinö Voionmaata. Helsingin kaupunginvaltuustoon Voionmaa pyrki ensimmäistä kertaa raittiusliikkeen edustajana. Voionmaa aloitti yhteiskunnallisen toimintansa raittiusliikkeestä ja raittiuden edistäminen kulki mukana koko hänen elämänsä ajan. Voionmaa tuli tunnetuksi myös historiantutkijana, erityisesti keskiajan historian osalta.

Vuonna 1917 Voionmaasta tuli Tokoin senaatin jäsen. Sosialidemokraattiseen puolueeseen Voionmaa liittyi kansalaissodan jälkeen. Puolue tarvitsi kansalaissodan jälkeen tuoreita nimiä, joita ei yhdistetty kapinatekoihin. Niinpä Väinö Voionmaata pyydettiin ehdolle eduskuntavaaleihin vuonna 1919, ja hän istui kansanedustajana kuolemaansa vuoteen 1947 asti. Hän kohosi puolueessa merkittävään asemaan ja oli varsinkin ulkopolitiikan asiantuntija aina ministerin tehtävää myöden.

Aktiivinen kieltolain ajaja

Raittiusliikkeeseen Väinö Voionmaa oli tullut mukaan 1890-luvulla. Hänet valittiin 1898 Raittiuden Ystävien johtokuntaan, ja hän oli siinä mukana vuoden 1909 loppuun ja sen jälkeen myös ensimmäisen maailmansodan aikana.

Voionmaa oli innokas kieltolain kannattaja. Hän esitti jo vuonna 1905 suurlakon alkaessa vaatimuksen kieltolaista pääkaupungin raittiusväen kokouksessa. Voionmaan kuuluminen sosialismin kannattajiin aiheutti välirikon raittiusväkeen, koska nämä pelkäsivät raittiusliikkeen liiallista politisoitumista. Voionmaa jäikin 1908 pois Raittiuden Ystävien puheenjohtajan paikalta. Hän korosti liikkeen yhteiskunnallista taustaa ja näki raittiusliikkeen ja sosiaalidemokraattisen liikkeen ”lähimpinä sukulaisina ja liittolaisina”.

Voionmaa jatkoi sodan jälkeen aktiivista raittiustyötään. Oskari Tokoin senaatissa ollessaan hän edisti eduskunnan vuonna 1909 hyväksymän kieltolain toteutumista. Myös 1920- ja 1930-luvulla Voionmaa puolusti voimakkaasti kieltolakia ja osallistui etenkin Kieltolakiliiton työhön. Voionmaalla oli keskeinen asema alkoholilainsäädännön kehittämisessä yhdessä lankonsa Niilo Liakan kanssa.

Vaikka kieltolaki todettiin myöhemmin ratkaisuna toimimattomaksi, sillä oli vielä viime vuosisadan alkupuolella vahva kansalaisten tuki.

Kansansivistäjä ja raittiuskasvattaja

Vaikka Väinö Voionmaa toimi jo vuosina 1907–1912 Kansanvalistusseuran sihteerinä, hänen panoksensa tuli käänteentekeväksi vasta kansalaissodan jälkeen, kun hänen aloitteestaan perustettiin Työväen Sivistysliitto (TSL), ja hänet valittiin liiton johtoon. Voionmaan mielestä työväen sivistystyön tuli olla nimenomaan työväen omaehtoista toimintaa. Sillä oli merkitystä koko kansan hyvinvoinnin kannalta, koska sen myötä voitiin tasoittaa kansalaisten välillä vallinnutta sivistyksellistä eriarvoisuutta.

Talvella 1944 Voionmaa täytti 75 vuotta. Hän sai merkkivuotensa kunniaksi kansalaisrahalahjan, jonka hän luovutti perustettavalle Väinö Voionmaan säätiölle työläisnuoriso-opiston perustamiseksi Tampereen seudulle. Voionmaa itse oli valitsemassa paikan opistolle Ylöjärveltä. Opisto aloitti 1951 nimellä Hämeen työläisnuoriso-opisto, mutta nimi muutettiin pian Väinö Voionmaan opistoksi.

Raittiustyökin oli osa yleistä kansansivistystyötä. Kuten hänen pääteoksensa Yhteiskunnallinen alkoholikysymys osoittaa, Voionmaa piti alkoholikysymystä tärkeänä yhteiskunnallisena aiheena, jossa raittiuskasvatuksella oli keskeinen rooli.

Raittiustutkimuksen ja -kasvatuksen kehittäjä

Väinö Voionmaa työskenteli määrätietoisesti myös raittiustutkimuksen kehittämiseksi. Hän korosti jo varhain pätevän raittius- ja väkijuomatilaston merkitystä raittiustyössä ja sosiaalipolitiikassa yleensä. Voionmaa painotti myös laajalta pohjalta hankittujen mahdollisimman luotettavien ja puolueettomien tilastotietojen merkitystä.

Vuonna 1929 Voionmaan eduskunta-aloitteesta tehtiin tutkimus auto-onnettomuuksien syistä ja alkoholin osuudesta niihin. Tutkimuksen myötä voitiin tilastollisestikin osoittaa alkoholin ja muiden huumausaineiden käyttö liikenteessä erityisen vaaralliseksi. Tämä johti siihen, että lainsäädännössä asiaan kiinnitettiin erityistä huomiota. Seurauksena oli ehdoton kielto moottori-ajoneuvoa kuljettavan päihtymykselle. Tämä teki Suomen tieliikennelaista tässä suhteessa Euroopan laajuisesti poikkeuksellisen.

Kansainvälinen raittiustyö

Voionmaa oli koko raittiustyössä vaikuttamansa ajan kiinnittänyt huomiota raittiuskirjallisuuden kehittämiseen. Hänen Yhteiskunnallinen alkoholikysymys -teostaan käännettiin useille kielille. Voionmaa keskittyi teoksessaan ensisijaisesti yhteiskunnallisen alkoholikysymyksen selvittelyyn kansansivistäjän tavoin, mutta käsitteli myös yksilöllistä alkoholiongelmaa. Teosta pidettiin alansa uranuurtajana.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana Väinö Voionmaa oli kansainvälisen raittiustyön näkyvimpiä ja arvostetuimpia nimiä. Olihan Suomi tänä ajanjaksona nimenomaan raittiusväen silmissä raittiustyön ja alkoholipolitiikan suurvalta, jonka ratkaisuja ja kokemuksia seurattiin koko maailmassa.

Teksti: Tuula Vuolle-Selki

Levy täynnä kauneutta ja koskettavuutta

Tommi Kaleniuksen ja Ninni Poijärven tänä syksynä ilmestynyt Kosketus-albumi on hiljentävä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus ihmiselämän kohtaloista, kivuista ja kaipuusta. … Jatka lukemista Levy täynnä kauneutta ja koskettavuutta

Ninni Poijärvi & Tommi Kalenius: Kosketus, Music Box Helsinki, 2019.
Ninni Poijärvi & Tommi Kalenius: Kosketus, Music Box Helsinki, 2019.

Tommi Kaleniuksen ja Ninni Poijärven tänä syksynä ilmestynyt Kosketus-albumi on hiljentävä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus ihmiselämän kohtaloista, kivuista ja kaipuusta. Taitavat muusikot yhdistävät kauniin viulu-, kitara- ja kosketinsoitinmusiikin puhutteleviin sanoihin, jolloin kokonaisuus ei jätä kylmäksi. Levy on koottu näiden artistien omasta tuotannosta sisältäen uusia versioita, heidän konserteissaan kuultuja lauluja ja neljä ennen julkaisematonta kappaletta. Mukana on myös hieno versio Edu Kettusen upeasta Tuuleen eksyneet -kappaleesta.

Minulla oli tilaisuus edelliskesänä kuulla tämän osaavan kaksikon konsertti ja kokemus oli koskettava. Artistit kertoivat laulujen välillä kokemuksistaan ja kannustivat kuulijoitaan elämässään eteenpäin. Sitä heidän kappaleensakin tekevät. Kiireisen elämän keskellä on suurenmoista saada hiljentyä ja antaa tällaisen musiikin viedä.
Suosittelen varaamaan aikaa Kaleniuksen ja Poijärven kappaleiden kuuntelemiseen. Heidän laulujensa sanat ja musiikki sisältävät niin isoja asioita, että kannattaa kuunnella jokainen kappale erikseen useampaan kertaan. Ne ovat kuin odotettuja lahjapaketteja, joista kannattaa nauttia – käärö kerrallaan.

”Sinä olet sinä. Olet sinä! Olet sinä, etkä kukaan toinen. Silmät säihkyvinä juuri tuollaisena suurenmoinen. Vaikket tuntis niin näillä main tienkiemuroita. Täällä on vain yksi sinä.”
(Sinä, säv. Tommi Kalenius, san. Tommi Kalenius, Jari Kekäle)

Teksti: Marko Kailasmaa

Hengähdä hetkeksi

Eräs viimeisten vuosien eniten suomalaisia kuormittavista tekijöistä on ollut jatkuva kiire. Aikaa elämämme aidosti tärkeimmille asioille tuntuu olevan entistä vähemmän.

raitis.fi-lehden numeron 1/2019 kansi

Pääkirjoitus, raitis.fi-lehti 1/2019

Eräs viimeisten vuosien eniten suomalaisia kuormittavista tekijöistä on ollut jatkuva kiire. Aikaa elämämme aidosti tärkeimmille asioille tuntuu olevan entistä vähemmän. Yritämme kiireessä valitettavan usein löytää nopeita tapoja palkita itseämme arjen onnistumisista. Tammikuussa Ehkäisevän päihdetyön verkoston Tipaton tammikuu -kampanja pysäytti kysymyksellä Tarviinko mä tän? Kysymys kohdennettiin perustellusti alkoholinkäyttöön lyhytnäköisenä ja -kestoisena pikaratkaisuna hermojen lepuuttamiseen. Samaa voidaan kysyä myös kiireestä, itsekeskeisestä elämänasenteesta ja kerskakulutuksesta. Yleensä vastauksena on ”en tarvitse”. Siksi jokaisen on aika ajoin hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä ilman voisi elää. Silloin elämän tärkeimmät tekijät, ensisijaisina lähimmäiset, nousevat taas oikeille paikoilleen.

Samasta teemasta muistuttavat myös taas toukokuussa järjestettävät Päihdepäivät. Tapahtumassa kysytään, Kuka on läheinen? ja missä mennään lastensuojelussa. Heikoimmassa asemassa olevien huolehtiminen määrittelee vääjäämättömästi yhteiskunnan sivistyksen tilan. Raha ja valta eivät saisi koskaan olla lopullisia tavoitteita, vaan nöyriä renkejä jalompien tavoitteiden saavuttamisessa. Niissä onnistuessamme seuraa muukin hyvinvointi perässä. Siksi tavoitteet on asetettava korkeammalle.

Tulevaisuutta rakennettaessa lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtimisen tulee olla etusijalla. Ja etenkin nyt, kun 10 vuoden vähenemisen jälkeen alkoholinmyynti on lähtenyt maassamme taas valitettavaan kasvuun uuden alkoholilain myötä. Entä millainen kansakuntamme tulevaisuus on sitten, jos myös viinit ja niiden myötä väkevät viinat vapautetaan elintarvikeliikkeisiin, kioskeille ja huoltoasemille? Meillä suomalaisilla ei ole ollut kymmeniin vuosiin ylipääsemättömiä vaikeuksia hankkia alkoholia. Nyt alkoholitoimijat, päivittäistavarakauppa etunenässä, haluavat kaataa Alkon ja ”vapauttaa” väkevät viinatkin viinien myötä maitokauppoihin. Varaa ja terveyttä kun ei kenellekään ole päihdehaittoihin tai ennen aikaiseen päihdekuolemaan – ei ainakaan yhteiskunnalla.

Tänä vuonna kaksi kertaa ilmestyvän lehtemme ensimmäinen numero esittelee muun muassa nuorten puheenvuoroja ja elämäntilanteita. Selvin päin kesään on ollut tuttu toivotus jo 15 vuoden ajan. Se kutsuu valitsemaan raittiin kesän ja kannustaa myös aikuisia huomioimaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin tekemällä kestäviä valintoja. Nuorisomme parissa on valitettavan usein mielenterveys- ja talousongelmiin liittyvää holtitontakin päihteidenkäyttöä. Samalla nuorten kiinnostus nuuskaan ja kannabikseen kasvaa. Näistä syistä johtuen on vanhempien vastuulla asettaa turvallisia rajoja, olla kasvun tukena ja tietää, missä nuoret menevät – kadulla ja netissä. Eräs kannustavimpia tapoja huomata nuorten terveelliset valinnat on palkita paikkakunnan Vuoden raitis tyttö ja poika. Silloin nuorten raittius saa nousta paikkakunnan huomioon ja kannustaa kaikkia viettämään päihteetöntä elämää. Raittiutta kun ei tarvitse katua myöhemminkään!

Onnistunutta ja raittiin leppoisaa kesää kaikille!

Marko Kailasmaa
toiminnanjohtaja
Raittiuden Ystävät ry

Moniongelmaisen lapsuuden keskeltä raittiiseen aikuisuuteen

Räppäri Dani sanoittaa muun muassa vaikeita tunteita musiikissaan. Hän kokee tunteiden ilmaisemisen tärkeäksi. Se auttaa saamaan yhteyden itseensä ja muihin.

Räppäri Dani sanoittaa muun muassa vaikeita tunteita musiikissaan. Hän kokee tunteiden ilmaisemisen tärkeäksi. Se auttaa saamaan yhteyden itseensä ja muihin.

Räppäri ja lastenhoitaja Daniel Karjalainen, 26, on ollut kahdeksan vuotta raitis, rankan lapsuuden jälkeen.

– Menin 10-vuotiaana lastensuojeluviranomaisen puheille ja kerroin perheestäni avoimesti. Kotona oli riitelyä, tappelua ja päihteitä, Karjalainen kertoo. Itse hän joi ensimmäiset kännit 11-vuotiaana. 15-vuotiaana tuli pilven polttaminen, josta oli vaikeaa päästä eroon.

Karjalaisen isällä oli alkoholiongelma, äidillä mielenterveysongelmia.

– He eivät osanneet keskustella, keskustelu käytiin nyrkein, artisti kertoo.

– Olin ainoa lapsi. Kaikki velloimme omassa pahassa olossamme. Oli hyvin lamaava passiivinen ilmapiiri. Tällainen ilmapiiri on myrkkyä lapselle.

– Äitini on ollut enemmän laitoksissa kuin kotona. Hänellä on ollut useita itsemurhayrityksiä. Kun olin 3-vuotias, vanhempani erosivat isän alkoholismin takia ja jäin asumaan äidin kanssa.

– Äiti alkoi purkaa omaa pahaa oloaan myös alkoholinkäyttöön. Tuli isäpuoli, jolta en myöskään saanut aikuista tukea. Lastensuojeluviranomaisen luona käyntini jälkeen minut määrättiin isälleni, joka oli raitistunut AA:n avulla. Mutta hän oli masentunut, ja turvattomuuteni johti minutkin hakemaan päihteistä lohtua.

– Minulle tuli muitakin riippuvuusongelmia. Omilla geeneilläni olen taipuvainen kohtuuttomuuteen. Minulla oli syömishäiriö, välillä sain mielihyvää syömättömyydestä, välillä liiallisesta syömisestä. Oli myös voimakas peliriippuvuus. Harrastin mäkihyppyä, mutta sekin meni överiksi, Karjalainen kertoo.

Räppi johti terveyden tielle

Karjalainsen isä on soittanut kitaraa yli 40 vuotta, ja hänen kauttaan räppäri löysi myös musiikin.

– Aloitin soittamalla rumpuja, mutta en ollut niiden soittamisesta kovin kiinnostunut. Sitten tuli räppi, joka rupesi kiinnostamaan.

– Räppi vei mukanaan, innosti, ja heräsi myös halu päästä vapaaksi päihteistä. Menin Myllyhoitoon, ja asetin itselleni tavoitteeksi täysraittiuden. Onneksi onnistuin tässä, Karjalainen iloitsee.
Hän on päässyt lämppäriksi muun muassa Cheekille ja Mikael Gabrielille.

– Olemme tehneet isän kanssa yhteisiä keikkoja. Isä on soittanut kitaraa ja omia covereitaan, poppia ja rokkia, minä olen räpännyt. Räpillä voin ilmaista omia ja monien muidenkin tunteita.

Karjalainen kokee, että hän on saanut eniten apua vertaistukiryhmistä, joissa lasisen lapsuuden kokeneet voivat jakaa tunteitaan ja päästää irti häpeästä, jota on joutunut kokemaan.

– On tärkeä oppia sanoittamaan omia tunteitaan, Karjalainen painottaa.

– Silloin saa yhteyden itseen ja toisiin.

Tuodaan valoon

Räppäri julkaisee keväällä minialbumin, jolle hän on antanut nimen ”Tuodaan valoon”. Albumissa on neljä Karjalaisen biisiä, ja ne kertovat hänen elämästään.

– On ollut niin paljon salaisuuksia, niin paljon häpeäkeskeistä elämää, jonka haluan tuoda valoon. Avaan tällä pintaa, tämä on startti matkalle.

Karjalaisen elämän puitteet ovat tällä hetkellä kunnossa. Hän toimii lähihoitajana päiväkodin eskarilaisille ja nauttii lasten kanssa olemisesta.

Hän on mukana Jukka Leppilammen perustamassa Artistien rukouspiirissä, ja tyttöystävä on löytynyt Uskovaiset nuoret -facebookryhmästä.

– Tyttöystäväni on tervepäisempi kuin minä, hän tulee ehjästä perheestä. Hän on ihana ihminen ja meillä on hyvin samanlaiset arvot, turva ja rauha suhteessamme. Minusta tuntuu, että alan olla valmis sitoutumaan, Karjalainen kertoo.

Tyttöystävä on muuttamassa Helsinkiin ja nuori pari suunnittelee kihlojen ostoa.
Kaiken hyvän keskellä Karjalaisella on myös edelleen pelkoja.

– Pelkään itseäni ja maailmaa. Elämää ja kuolemaa. Ennen kaikkea pelkään itseäni. Sitä niitetään, mitä on kylvetty. Minulle on kylvetty turvaton lapsuus.

Karjalainen ei kuitenkaan ole katkera. Välillä hän tuntee empatiaa äitiään kohtaan, siitä miten paljon tämä on joutunutkaan kärsimään.

– Matkalla valoon räppäri haluaa näyttää hyvää esimerkkiä muille.

– Kulttuurimme on liian alkoholisidonnainen. Raittiina olen esimerkki muille, että pystyn elämään ja iloitsemaan selvin päin.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen Kuva: Laura Iisalo

Alla olevalla musiikkivideolla räppäri Dani käsittelee edelläkin mainittuja kipeitä aiheita.

Islannin ihme

Islannin nuoriso joi vielä 1990-luvulla eniten Euroopassa, nyt lähes kaikki nuoret ovat raittiita. Aikuisten yhteistyön ja nuorten mielekkään tekemisen lisääminen teki ihmeen, jota moni ei uskonut mahdolliseksi. Samaa kannattaisi yrittää meilläkin!

Islannin nuoriso joi vielä 1990-luvulla eniten Euroopassa, nyt lähes kaikki nuoret ovat raittiita. Aikuisten yhteistyön ja nuorten mielekkään tekemisen lisääminen teki ihmeen, jota moni ei uskonut mahdolliseksi. Samaa kannattaisi yrittää meilläkin!

Reykjavik oli 20 vuotta sitten nuorten juomisen, tupakoinnin ja huumeidenkäytön osalta Euroopan kaupungeista pahin. Nyt se on paras. 1990-luvun lopussa kaksi viidestä islantilaisesta 15–16-vuotiaasta oli juonut itsensä humalaan viimeksi kuluneen kuukauden aikana, nyt vain kolme sadasta. Myös huumeidenkäyttö ja tupakointi romahtivat. Kannabista kokeilleiden nuorten osuus laski 17 prosentista seitsemään prosenttiin. Päivittäin tupakoivien osuus laski 23 prosentista kuuteen prosenttiin.

Vuonna 1995 noin puolet suomalaisnuorista oli juonut itsensä humalaan kuukauden aikana. Vuonna 2015 osuus oli neljännes. Meilläkin siis nuorten juominen on vähentynyt. Silti suomalaiset nuoret juovat yhä kahdeksan kertaa enemmän kuin islantilaiset. Kun kahdessa ikäluokassa on yhteensä noin 120 000 nuorta, voidaan tästä laskea, että joka kuukausi meillä on ainakin 30 000 15–16-vuotiasta humalassa. Onko tämä millään tavalla mitattuna kohtuullista?

Yhdysvaltalainen professori, psykologi ja yhteiskuntatieteilijä, Harvey Milkman on erikoistunut päihteidenkäytön vähentämiseen. Hän kehitti runsaat 20 vuotta sitten perheen ja kunnan sitouttamiseen perustuvan menetelmän päihteidenkäytön vähentämiseksi. Hänen metodinsa ensimmäinen koekenttä oli Reykjavik, jossa perheet ja kaupunki sitoutettiin kiinteään yhteistyöhön alan vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Oleellisena johtolankana oli tehokkaasti strukturoitu kattava kyselytutkimus nuorison ja heidän vanhempiensa tilanteesta. Kysymykset käsittelivät käytännössä kaikkia sellaisia asioita, jotka voivat vaikuttaa nuorison käyttäytymiseen, asenteisiin ja muun muassa päihdealttiuteen.

Milkmanin tutkimusryhmä korvasi vahingolliset aineet ”luonnollisen päihtymisen” vaihtoehdoilla, joiden vaikutus oli sama kuin päihteillä. Huumeista tai pikkurikoksista kiinni jääneille teineille luvattiin, että he saavat opetusta valitsemassaan taidossa: musiikissa, tanssissa, hiphopissa tai vaikkapa taiteessa. Mieluisat harrastukset aiheuttivat muutoksia teinien aivoissa ja korvasivat päihteet esimerkiksi ahdistuksen helpottajina. Nuoret saivat myös elämäntaitovalmennusta, jonka tavoitteena oli itsetunnon kohottaminen. Tulokset olivat kannustavia. Milkmanista tuli islantilaisen nuorten huumeidenkäyttäjien hoitolaitoksen neuvonantaja, ja pian hänen ajatuksensa levisivät islantilaisten asiantuntijoiden keskuudessa. Syntyi ajatus laajasta kansallisesta ohjelmasta, jossa nuorille tarjottaisiin mielekästä tekemistä, jotta heidän ei tarvitsisi käyttää huumeita ja alkoholia. Ohjelma perustuu tietoihin, jotka saadaan, kun jokainen 10–16-vuotias vastaa vuosittain heidän hyvinvointiaan koskevaan kyselyyn.

Islanti on onnistunut siinä, mistä Suomessa ja monessa muussa maassa vain haaveillaan. Miten tämä oli mahdollista? Siihen tarvittiin yksi amerikkalainen professori, joukko nuorten päihteidenkäytöstä huolestuneita islantilaisia, tutkimustietoa sekä paljon erilaisten toimijoiden ja vanhempien välistä yhteistyötä.

Islannin malli on yhdistelmä lupauksia ja rajoituksia. Laajan kyselytutkimuksen perusteella toteutettiin lukuisia nuorten toivomuksia muun muassa vapaa-ajan viettoon liittyen. Koulupäivän jälkeisiä harrastusmahdollisuuksia lisättiin tuntuvasti, ja urheiluseurat otettiin mukaan yhteistyöhön. Järjestettyyn liikuntaan vähintään neljä kertaa viikossa osallistuvien 15–16-vuotiaiden osuus tuplaantui puoleen kaikista sen ikäisistä nuorista.

Ohjelmaan kuuluu myös virallinen kotiintuloaika. Alle 16-vuotiaiden pitää arkisin olla kotona kello 22:een mennessä ja viikonloppuisin puoleen yöhön mennessä. Vapaaehtoiset vanhemmat partioivat kaduilla valvomassa, että aikarajat toteutuvat. Myös vanhempien piti sitoutua. He allekirjoittivat lupauksen, että eivät anna teiniensä juoda alkoholia ja viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa. Vanhempien ja koulujen yhteydenpitoa lisättiin. Islannissa panostettiin siis laajasti nuorten hyvinvointiin, ei vain päihteidenkäytön vähentämiseen.

Voisiko Islannin malli toimia Suomessa?

Islannissa on vain noin 320 000 asukasta, joten koko maata ja kaikkia nuoria koskevien toimien toteuttaminen on ollut paljon helpompaa kuin olisi 5,5 miljoonan asukkaan Suomessa. Mutta kaupungin tai kunnan tasolla Islannin kaltainen ohjelma voisi olla mahdollinen. Se vaatisi rahoitusta päättäjiltä sekä pitkäjänteistä ja määrätietoista sitoutumista muun muassa vanhemmilta, kouluilta, kansalaisjärjestöiltä ja tietysti nuorilta itseltään.

Islannin mallia sovelletaan nykyisin kymmenissä kaupungeissa Euroopassa ja useissa maissa ympäri maailmaa. Esimerkiksi Liettuan Kaunasissa nuorten juominen ja tupakointi ovat vähentyneet merkittävästi muutamassa vuodessa.

Meilläkin tiedetään, että lasten harrastuksiin panostaminen vaikuttaa laajasti heidän hyvinvointiinsa. Islannin kaltaiseen kaikille nuorille tarjottavaan harrastusohjelmaan on kuitenkin nykyisten päättäjien mukaan harvoin kunnilla varaa. Vai onko vika asenteissa, puuttuuko kaukokatseisuutta? Yhden nuoren syrjäytyminen maksaa Sitran ja THL:n mukaan yhteiskunnalle 230 000–370 000 euroa. Muun hyvän ohella nuorten hyvinvointiin panostaminen on siis myös voittoa tuottava taloudellinen investointi.

Tarvitaan päättäjien kohtuullista yksimielisyyttä ongelman vakavuudesta, siihen panostamisen tarpeellisuudesta ja keinoista puuttua ongelmaan. Milkman esittää viisi keinoa, jotka olivat menestyksellisiä mm. Islannissa: kotiintuloaika, vanhempien sitouttaminen, mielekästä tekemistä nuorille, vuosittainen kyselylomake kaikille kunnan nuorille sekä päättäjien sitouttaminen.

Suomessa on todella välttämätöntä järjestää Islannin mallin mukainen pilottiprojekti sopivassa kunnassa. Asiasta on alustavasti puhuttu muun muassa Kaarinan ja Keravan kaupunkien kanssa, toistaiseksi ilman merkittäviä tuloksia rahoituksen puuttuessa. Perusvaatimuksena olisi vähintään viisi vuotta kestävä projekti. Kulut olisivat ehkä alkuvaiheessa 35 000 asukkaan kunnan osalta arviolta 300 000 – 400 000 euroa parin ensimmäisen vuoden aikana.

Perusteltu näkemykseni on, että se, mikä toimii Reykjavikissa, on mahdollista saada toimimaan myös suomalaisessa kunnassa hyvällä valmistelulla, riittävällä rahoituksella ja onnistuneella sitouttamisella.

Teksti: Martti Vastamäki

Humala ei ole enää cool

Nuorten päihteidenkäyttö on yleisellä tasolla vähentynyt voimakkaasti, mutta pieni joukko käyttää yhä enemmän.

Nuorten päihteidenkäyttö on yleisellä tasolla vähentynyt voimakkaasti, mutta pieni joukko käyttää yhä enemmän.

Yksinäisyys on nykyajan vitsaus, joka poikii pahaa niin aikuisille kuin nuorillekin.

Yksinäisyys sosiaaliluokasta riippumatta altistaa monille asioille, kuten päihteidenkäytölle. Kun ei ole ihmisiä lähellä tukemassa kasvua, on päihteiden kokeilu helpompaa. Meidän nuorillemme olisi nyt tärkeää tulla huomatuksi, kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi, sanoo kohdennetun nuorisotyön koordinaattori Sanna Lakso Oulun kaupungilta.
Suurin osa nuorista voi hyvin ja pärjää elämässä mainiosti. Päihteidenkäytön kokeilu aloitetaan yhä vanhempana, ja kokonaan raittiiden nuorten joukko kasvaa koko ajan.

– Peruskouluikäisistä yhä harvempi edes kokeilee päihteitä, ja hienoa on myös se, että ammattioppilaitoksissa nuoret käyttävät merkittävästi vähemmän päihteitä, muun muassa työpajanuorten kanssa työtään tekevä koordinaattori kertoo.

Kokeilut siirtyvät myöhemmälle iälle, eikä humalassa oleminen ja tupakan polttaminen ole enää coolia.

– Kaikki nuoret eivät kokeile päihteitä ollenkaan.

Sanna kertoo tilanteeseen vaikuttavan kolme myönteistä asiaa. Ensinnäkin vanhemmat ovat nykyään valveutuneita ja huolehtivaisia, ja he ovat enemmän tietoisia nuortensa menemisistä. Lisäksi perheet viettävät enemmän aikaa yhdessä kuin aiemmin. Nuorilla on myös aiempaa enemmän harrastuksia, jotka ohjaavat ajankäyttöä parempaan suuntaan.
Kuitenkin on aina olemassa pieni joukko, joka voi huonosti ja jolle päihteet ovat tuttuja. Yksinäisyyden lisäksi nuorisotyöttömyys altistaa helposti päihteiden väärinkäytölle.

– Tämä pieni joukko käyttää päihteitä paljon, ja jos työtäkään ei ole, voi sosiaalinen piiri kutistua entisestään. Päihteet tulevat sitten täyttämään tyhjiötä, jossa pitäisi olla työ, opiskelu tai ystävät. Tämä pieni joukko ei voi hyvin, Sanna kertoo.

Nuuskan ja kannabiksen käyttö lisääntyy

Sanna Lakso haluaa muistuttaa, että vaikka nuorten oluen ja siiderin juominen on vähentynyt, on muutamia päihteitä, jotka nostavat suosiotaan.

– Nuuskankäyttö on lisääntynyt ja on tosi yleistä, vaikka tupakoiminen itsessään on vähentynyt. Tämä on kyllä huolestuttavaa.

Sannan mieltä huolettaa nuuskan lisäksi kannabis, jonka käyttö on niin ikään kasvanut.

– Mielestäni koko yhteiskunnan tulisi ottaa kannabista vastaan uusi ajattelumalli. Jos seisomme jyrkkänä sitä vastaan, sen käyttö katoaa kokonaan näkyvistä maan alle. Tietenkään sitä ei tarvitse hyväksyä, mutta siitä pitää pystyä puhumaan. Nuoret eivät ajattele sen olevan huumetta, eivätkä he ole sitä kohtaan niin jyrkkiä kuin me aikuiset. Kannabiksen viihdekäyttö on yleistä myös aikuisilla, mutta tokikaan se ei ole kaikkien nuorten käytössä, kuten eivät muutkaan päihteet.

Kannabismyönteisimpiä ovat kouluterveyskyselyn mukaan lukioikäiset pojat. Kannabiksen polttamisesta ei tule krapula, ja sitä on saatavilla helposti. Siinä missä vielä pari vuosikymmentä sitten nuori ei olisi huumeita ja kannabista edes löytänyt, on pääsy niiden luokse nykyisin helppoa.

Opiskelijaikäisten päihdekyselyssä avun ulkopuolelle näyttivät jääneen varttuneemmat nuoret – yliopistossa opiskelevat. Kun he tarvitsevat apua, julkinen puoli ei voikaan tarjota sitä niin helposti kuin nuoremmille.

Sannan mielestä tärkeintä, mitä lapselle ja nuorelle voi opettaa ja antaa päihteidenkäytön estämiseksi on yhteisöllisyys.

– Kun nuori kokee olevansa yhteisön jäsen, se suojelee monelta pahalta. Jos taas jää vaille yhteisöä jo pienestä pitäen, se altistaa yksinäisyydelle ja siten myös päihteiden väärinkäytölle.

Teksti: Lea Ansamaa

Älä kysy liian aikaisin mikä minusta tulee isona

Opiskelu- ja uravalinnat, itsenäistyminen, oma identiteetti. Noin parinkymmen vuoden iässä on paineita moneen suuntaan. Ei ole mikään ihme, etteivät kaikki selviä ajanjaksosta kolhuitta. Music Against Drugs:in Ink-toiminta tukee ja auttaa nuoria vaikeuksista eteenpäin.

Opiskelu- ja uravalinnat, itsenäistyminen, oma identiteetti. Noin parinkymmen vuoden iässä on paineita moneen suuntaan. Ei ole mikään ihme, etteivät kaikki selviä ajanjaksosta kolhuitta. Music Against Drugs:in Ink-toiminta tukee ja auttaa nuoria vaikeuksista eteenpäin.

Iina Majuri (vas), Noora Rautiainen ja ilonpitoa

Mikä sinusta tulee isona? Tämä viaton kysymys saattaakin tuntua ahdistavalta, jos siihen ei osaa vastata. Ja jos on siinä iässä, että vastattava on silti – valinnoilla. Paineitten alla moni nuori valitsee väärän opinto- ja urapolun. Kun nuori on työtön eikä opiskelekaan mitään, taustalla on hirveän usein tämä tarina.

Sitä ei katsota hyvällä, jos jättää opinnot kesken kun ei tunne alaa omakseen. Ja kun tuntee olevansa epäonnistuja, on vaikea lähteä hakemaan uuteen kouluun, kuvailee Iina Majuri.

Jyväskylässä uravalintaan ja työnhakuun apua kaipaavia nuoria auttaa Music Against Drugs. Yhdistys syntyi alun perin järjestämään päihteettömiä vapaa-ajan tapahtumia, mutta laajensi toimintaansa moneen suuntaan törmättyään nuorten muihin tarpeisiin. Kuten siihen, ettei oman paikan löytäminen yhteiskunnassa ole tänä päivänä yhtään niin helppoa kun ikääntyneet sukupolvet ja hyväosaiset poliitikot ehkä luulevat.

Music Against Drugsin järjestämän kolmen ja puolen kuukauden Ink-jakson jälkeen tulevaisuus voi kuitenkin näyttää paljon valoisammalta ja selvemmältä. Ink on lyhenne sanoista Nuorten inklusiivinen tiimimalli.

Vastuun antaminen innostaa toimimaan

Ink-tiimivalmentaja Anssi Kosonen mentoroi 18–29-vuotiaita ja antaa nuorten itsensä päättää, missä he haluavat kehittyä.

Jonkun tavoite voi aluksi olla ihan arjen hallinta, se, että onnistuu pääsemään joka päivä tänne tiloihimme. Joltain on jäänyt koulu kesken ja haluaisi ehkä tehdä jotain muuta, ja hakee täältä ideoita. Joku taas saattaa tavoitella lisää itsevarmuutta työnhakuun. Osalla on tavoite pysyä selvänä kuukausi.

On ollut hienoa seurata tiimien dynamiikan kehitystä ja kaverustumista. Kasvutarinoitakin näkee, monelle on tullut pari senttiä lisää pituutta, kun leuka on saatu ylös! Kosonen iloitsee.

Pelkästään Jyväskylässä on yli 1 500 alle 30-vuotiasta aikuista, jotka eivät opiskele, eivätkä käy töissä. Ink-jaksot ovat niin suosittuja, etteivät kaikki hakijat mahdu mukaan. Tiimijaksolle mahtuu kerrallaan 25 nuorta, jotka jakautuvat esimerkiksi mediaviestintä-, bändi- sekä ohjaus- ja tapahtumatiimeihin.

Nuorten inklusiivinen tiimimalli oli ensin kehittämishanke. Vain kaksi kuukautta sen päättymisestä 43,4 % sen nuorista oli saanut joko työ- tai opiskelupaikan. Tämä vakuutti sosiaali- ja terveysministeriön, joka ryhtyi tukemaan Ink-tiimitoiminnan jatkumista Veikkauksen tuotoilla.

Toiminta on nuorisojohtoista, eli nuoret suunnittelevat ja toteuttavat toiminnan sisältöä itse. Mentorit tukevat ja ohjaavat itsenäiseen työotteeseen ja vastuunottoon, sillä juuri vastuullista itsenäistä asennetta vaaditaan nykyään niin oppilaitoksissa kuin työelämässäkin.

Mahdollisimman vähän yritämme lukita projekteja etukäteen, kertoo viestinnän suunnittelija Reeta Nitovuori.

Tiimit ovat muun muassa tuottaneet mediajulkaisuja ja lyhytelokuvia ja järjestäneet musiikkitapahtumia.

Mutta päästetäänpä ääneen tämän päivän nuoret itse.

”Turvallinen ympäristö itsensä ylittämiseen”

– Olen lähihoitaja ja mielenterveyskuntoutuja. Hoitoala kyllä kiinnostaisi minua, jos asiat alalla olisivat paremmin. Tällä hetkellä moni muukin vaihtaa alalta pois, koska siihen työhön ei pysty, ellei ole robotti, Iina Majuri napauttaa.
Hän keksii vain ylistävää sanottavaa Ink-jaksostaan. Se täytti hänen odotuksensa ja vieläkin enemmän.

Opin joka päivä jotakin, täällä on tosi yhteisöllistä, ihmiset ovat ihania, eikä yhtenäkään aamuna ole ärsyttänyt lähteä tänne. Olen ollut niin syvissä vesissä, etten osannut ajatellakaan, miten hyväksi tämä muuttuu. Tämä on ollut hyvin merkityksellistä aikaa, vuorovaikutustaitoni ovat parantuneet ja nuorisotyö on alkanut kiinnostaa minua, Majuri kertoo.

Touko Viinikainen oli ollut työttömänä kolme vuotta ennen Ink-jaksoaan.

Olen siis ehtinyt miettiä, mikä oikeasti kiinnostaa ja millä alalla en hukkaa elämääni. Taideala on kiinnostanut lapsesta asti. On paineita seurata trendejä ja rahaa, mutta eihän raha ratkaise mitään! Täällä olen oppinut soittamaan kitaraa ja koskettimia, ja olen jo hakenut teatterikoulutukseen ja festarikoulutukseen, hän kertoo.
Noora Rautiainen valmistui joulukuussa medianomiksi, mutta haki silti Ink-jaksolle ohjaus- ja tapahtumatiimiin.

Minun oli päästävä paikkaan, jossa saan olla oma itseni, eikä minun tarvitse muokata persoonani. Täällä olo on palauttanut itsevarmuutta ja olen saanut mahdollisuuksia kokeilla erilaisia asioita. Minulle on tullut luontevammaksi olla ihmisten edessä ja selättää esiintymisjännitys. Tuleva polkuni saattaa olla yhdistelmä järjestömaailmaa ja medianomin viestintähommia, hän tuumii.

”Ekasta kerrasta pitäisi saada apua!”

Ink-tiimiläiset antavat karun kuvan siitä, mitä peruskoulussa ei opetettu.

Itse piti tietää mitä haluaa ja tuntea omat vahvuutensa. Se on aika iso vastuu siinä iässä, Iina Majuri sanoo.

Nuorille pitäisi antaa avaimia jatkopolun valitsemiseen. Meidät pitäisi kasvattaa tekemään nämä valinnat! Noora Rautiainen ruotii.

Ja karenssia tulee milloin mistäkin. Joutuu miettimään taloudellista puolta, että mikä kannattaa että pärjäät. Jokaisen pitäisi automaattisesti itse tietää, miten työnteko vaikuttaa tukiin, Majuri suree.

Tämä ei ole ylitsepääsemätöntä sille, jolla on mielenterveys kunnossa. Mutta entäpä jos tunnet olevasi epäonnistuja? Ja jos yrityksesi hakea apua tilanteeseesi viekin luottamuksen yhteiskunnan turvaverkkoja kohtaan?

Ekasta kerrasta, kun nuori sanoo, että hänellä on paha olla, hänen pitäisi saada apua! Muuten syntyy “mua ei uskota kumminkaan” -asenne, Iina Majuri julistaa.

Minulla on masentuneita ystäviä, jotka eivät pysty ajamaan omia asioitaan. Se on siinä tilassa liian vaativaa. Syrjäytyneitten nuorten kohdalla pitäisi selvittää, ovatko he oikeasti kykeneviä pääsemään ylös omin avuin. Psykoterapiaan pääseminen on tehty niin vaikeaksi, että yrittäminen voi jäädä puolitiehen, Rautiainen huomauttaa.

Siinä jamassa päihteet tarjoavat valitettavan suositun itsehoidon.

Mitä vaikeammin menee, sitä enemmän vedetään ihan mitä vaan. Jos ei saa keskusteluapua, jos jää yksin, pahaa oloa lääkitään päihteillä. Varsinkin miespuoliset tekevät tätä, koska se on helpompaa kuin oikean avun saaminen, Majuri tietää.
Touko Viinikaista on suojellut masennukselta sosiaalinen luonne.

En ole päässyt masentumaan, kun on ollut ystäviä ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Jaksaminen on silti ollut koetuksella, jo ahtaiden odotustenkin vuoksi.

Ilmapiiri ei oikein anna vapautta toteuttaa itseään. Tietyn ikäisenä pitäisi olla tietynlainen ihminen, jolla on selkeät päämäärät. Olen viihtynyt Helsingissä, kun olen kesäisin viettänyt aikaa siellä. Se ei ole niin suomalainen paikka, siellä ei katsota ihmisiä kadulla, vaan kulttuuri on vapaampi kuin Keski-Suomessa, kertoo Viinikainen.

Intohimoisen opintie ei katkea

Ink-valmennuspakettiin kuuluu myös ehkäisevää päihde- ja mielenterveystyötä tiimityöskentelyn sekä urheilun ja muun päihteettömän yhteisen tekemisen ohella.

Nuoret jakavat yllättävänkin luottamuksellisesti kokemuksiaan päihteistä. Joidenkin elämässä päihteillä on suuri osa, kun taas osalla päihteet eivät kuulu elämään ollenkaan, Anssi Kosonen toteaa.

Music Against Drugs tekee kuntakohtaista ennaltaehkäisevää päihdetyötä Yläkoululaisten ja heidän kanssaan työskentelevien parissa. Kuntien päättäjiäkin vedetään mukaan toteuttamalla päihdekysely, jonka tuloksia voi hyödyntää päätöksenteossa.

Music Against Drugsin muihin toimintamuotoihin kuuluu muun muassa ISGee-verkkopelihanke. Se tavoittaa paljon pelaavia nuoria ja pyrkii lisäämään heidän hyvinvointiaan, sosiaalista elämäänsä ja taitoja, joista on apua työelämässäkin, tapahtumien järjestämisestä sisällöntuotantoon.

Mikä olisi paras varhainen tapa ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä yhteiskunnasta esimerkiksi päihteisiin tai virtuaalitodellisuuksiin? Rautiaisella, Majurilla ja Viinikaisella on idea.

Omia vahvuuksia on monen nuoren vaikea tunnistaa, eikä opiskelu ehkä suju, jos intohimo on muualla. Nuoria voisi tukea enemmän omien vahvuuksien löytämisessä jo peruskoulussa!

Teksti ja kuva: Natalia Kisnanen

Alkoholi Suomessa jääkaudesta nykypäivään

Suomen historiassa alkoholijuomia on kulunut ja paljon. Perinteisesti valtaosa juodusta oli kuitenkin nykyistä ykkösolutta reilusti laimeampaa ruokaolutta tai vastaavaa janojuomaa.

Suomen historiassa alkoholijuomia on kulunut ja paljon. Perinteisesti valtaosa juodusta oli kuitenkin nykyistä ykkösolutta reilusti laimeampaa ruokaolutta tai vastaavaa janojuomaa.

Alkoholi on kuulunut suomalaisten elinpiiriin ajanlaskumme alusta alkaen, ehkä sitä ennenkin. 1400–1800-luvuilla ei olisi voinut kuvitellakaan kestejä tai juhlia ilman alkoholia, kertoo Suomen historian professori Kustaa H. J. Vilkuna kirjassaan Juomareiden valtakunta – Suomalaisten känni ja kulttuuri 1500–1850. ”Humalassa piti olla lystikäs, mutta riehuminen on ollut aina paheksuttavaa. Ennen kaikkea alkoholin nauttiminen on ollut sosiaalinen tapa. Yksin juominen ei ole koskaan ollut mistään kotoisin”, Vilkuna kirjoittaa. Hän kertoo kirjassaan hurjia tarinoita mm. käräjähumalasta, kirkkokänneistä, maaseutujuopottelusta ja markkinahumusta. Päihtymys kirkossa oli rangaistavaa, jos siihen liittyi oksentelua tai metelöintiä, mutta moni kuunteli saarnan humalassa. Kuvaan kirjoituksessani alkoholin historiaa maassamme Kustaa Vaasan ajoista lähtien.

Koska ajalta ei ole tilastoja, Vilkunan tiedot juomatavoista perustuvat muun muassa aikalaisilta säilyneisiin värikkäisiin kuvauksiin. Todennäköisesti juodut määrät eivät kuitenkaan nykypäivän näkökulmasta olleet mitenkään erityisen suuria. 1800-luvun lopulta saadut ensimmäiset viralliset tilastot paljastavat, että tuolloin Suomessa juotiin alkoholia henkilöä kohden vain noin 15 % nykyisestä määrästä.

Suomen alkoholihistoria voidaan esittää viitenä ajanjaksona: 1. Aika, jolloin ei valmistettu viljapohjaisia alkoholijuomia; 2. Olutvaltainen juomakulttuuri; 3. Paloviinavaltainen kulttuuri; 4. Niukan kulutuksen viinavaltainen kulttuuri 1868–1968 ja 5. Kasvavan kulutuksen ja monien alkoholijuomien kulttuuri.

1. Aika, jolloin ei valmistettu viljapohjaisia alkoholijuomia

Pyyntikulttuurien kausi kesti jääkauden jälkeisestä asutuksen alkamisesta 9000 vuotta sitten maanviljelyksen yleistymiseen ajanlaskumme alussa 2000 vuotta sitten. Tuolloin Suomenniemellä pärjättiin 5000 vuotta ilman viljapohjaista alkoholia. Hunaja, mahla ja marjat toimivat alkoholin valmistusaineina.

2. Olutvaltainen juomakulttuuri

Säännöllinen maanviljely Suomessa alkoi noin vuonna 0 eli se on nyt 2000 vuotta vanhaa. Säännöllinen oluenkäyttö liittyy kiinteästi maanviljelyyn. Olut on maltaista, humalista ja vedestä käyttämällä valmistettu alkoholipitoinen mallasjuoma. Se on maailman vanhin ja suosituin alkoholijuoma. Maailman yleisin oluttyyppi on vaalea lager, joka on hyvin suosittu myös Suomessa. Humala on hamppukasveihin kuuluva monivuotinen köynnöstävä hyöty- ja koristekasvi, jota viljellään paljon Keski-Euroopassa. Humalan emikukintojen lupuliinihartseja käytetään oluen valmistuksessa.

Ennen koneellisen jäähdytyksen keksimistä säilötty ruoka oli suolaista, hapanta ja kuivattua aiheuttaen voimakkaan janon tunteen. Olutta käytettiin vastapainoksi janojuomana. Pursulla ja katajalla maustettua 1.1-prosenttista ruokaolutta käytettiin ruokajuomana päivittäin. Juhliin valmistettiin enemmän maltaita käyttäen väkevämpää humalalla maustettua olutta.

Oluen väkevyydet Ruotsi-Suomessa olivat tarkkaan säänneltyjä: ruokaolut 1.1 % (painoprosentti), virkamies- ja laivaolut 1.7 %, asemiesolut 2.3 %, voutiolut 2.8 % ja herraolut 3.5 %, joka oli nykyisen keskioluen väkevyyttä (2.8–4.7 tilavuusprosenttia).

Keskiaikana oluttynnyri oli merkittävä veroparseli eli veronmaksuväline kruunulle ja kirkolle. Veroja maksettiin myös mm. kestityksen muodossa. Esim. käräjätuomarit saivat oluen, majoituksen ja kestityksen paikallisilta veroina. Tästä kestityksestä juontaa sana kinkerit. Käräjäkinkerit muodostivat paikallisille usein huomattavan suuren taloudellisen rasituksen, kirkolliset kinkerit hieman samoin, tilanne oli sama vielä 60–70 vuotta sitten. Kotonanikin pienessä maalaistalossa, entisessä Kuusiston kartanon torpassa, järjestettiin kirkon kinkerit ehkä joka viides vuosi, kun vuoro tuli. Silloin talo tarjosi parastaan. Lapsena en paljon ajatellut asian taloudellista puolta.

Suodattamaton olut eli sahti, hämäläinen juhlajuoma, sai vuonna 2002 EU:n Aito perinteinen tuote (APT) -nimisuojan. Sahdin alkoholipitoisuus on 6–12 tilavuusprosenttia. Sitä valmistetaan perinteen mukaisista raaka-aineista, joihin kuuluvat ohramaltaan lisäksi muu viljamallas ja vilja (ruis, ohra, vehnä ja kaura) sekä usein humala. Alkoholikäymiseen käytetään leivinhiivaa tai kerättyä hiivaa.

Palkollisen oikeus olueen turvattiin Kustaa Vaasan (1496–1560) aikana, jolloin säädettiin, että jokaisen täysi-ikäisen miehen ja naisen tuli saada ruokaolutta kannu päivässä eli noin 2.44 litraa. Mikään päivittäisen humalan tae laki ei kuitenkaan ollut. Jos koko tämän määrän onnistuikin kumoamaan kurkustaan alas, siitä saadun alkoholin määrä oli vähemmän kuin kahdessa nykyisessä keskioluttuopissa.

Kustaa Vaasa oli Ruotsin ensimmäinen kuningas, joka yritti hillitä suomalaisten alkoholin kulutusta mm. verottamalla humalan tuontia Euroopasta Suomeen.

Juhana Herttua (Juhana III 1537–1592) oli oluen ystävä. Parhaimmillaan tai pahimmillaan Juhana herttuan aikana Turun linnassa juotiin olutta noin 700 000 litraa vuodessa. Herrainolut oli vahvuudeltaan siis keskioluen luokkaa. Herrainoluen lisäksi linnassa oli tarjolla voudinolutta, asemiesolutta, laivaolutta ja virkaolutta sekä oluen valmistuksen sivutuotteena tullutta ruokaolutta.

Nykytilanteeseen verrattuna Turun linnan oluenkulutus oli nappipeliä. Nyt suomalaiset juovat pelkästään keskiolutta yli miljoona litraa päivässä, 400 miljoonaa litraa vuodessa, joka on 600 kertaa Turun linnan kulutus.

3. Paloviinavaltainen juomakulttuuri

Olut-Suomen muuttuminen viina-Suomeksi alkoi jo 1600-luvulla. Oluen kanssa alkoi uuden ajan alulla juhlajuomana kilpailla viina, jonka valmistaminen vähitellen kävi kansanomaiseksi taidoksi kautta koko maan.

Vuonna 1638 säädettiin ensi kerran kotipoltosta vero, mutta kun juoppous lisääntyi, kiellettiin kotipoltto kokonaan vuonna 1718. Koska tämä toimenpide ei enää auttanut, säädettiin 1731, että jokainen, jolla oli manttaaliin (silloinen veroyksikkö) pantua maata, sai vapaasti veroa vastaan polttaa viinaa. Kuningas Kustaa IV Adolf sitoi viinanpolton maanomistukseen. Vuonna 1800 määrättiin, että viinapannun koko määräytyi talon koon mukaan; esim. manttaalin suuruinen talo sai polttaa 50 kannua. Vihdoin v. 1866 siirryttiin Suomessa jälleen kruununmonopoliin.

Kuningas Kustaa IV Adolf sitoi viinanpolton maanomistukseen. Vuonna 1800 määrättiin, että viinapannun koko määräytyi talon koon mukaan; esim. manttaalin suuruinen talo sai polttaa 50 kannua. Vihdoin v. 1866 siirryttiin Suomessa jälleen kruununmonopoliin.

Näyttää siltä kuin viinankäyttö ainakin suurimmassa osassa maatamme olisi luettava itäisiin kulttuurivirtauksiin. Esimerkiksi Orivedellä suurin osa pitäjän mies- ja naisväestä tottui vuoden 1713 jälkeen eli Isovihan aikana juopotteluun: ”Suomen kansan kerrotaan entisaikoina yleensä olleen raitista ja uutteraa, mutta Venäjän ylivallan aikana, kun heidän kauan piti olla vailla lakia ja järjestystä, lankesivat useat juopotteluun, mitä monet kaikkialle teiden varsille ja kirkoille ikään kuin satimiksi talonpojalle sijoitetut kapakat ylläpitivät.” kertoo Mäntyharjun kirkkoherra, Zachris Cygneus vuonna 1800 joidenkuiden silloin vielä eläneiden vanhain miesten sanoneen viinan ja tupakan heidän lapsuutensa aikana olleen miltei käyttämättömiä ja tuntemattomia ylellisyysaineita.

1600-luvun kirkkomiehille viina oli kohtuullisesti nautittuna tarpeellinen, terveellinen ja iloinen asia. 1600-luvun loppupuolella papiston omaa alkoholinkäyttöä haluttiin rajoittaa etenkin virantoimituksessa. Vuoden 1686 kirkkolaki ei hyväksynyt myöskään kirkkoväen humalatilaa. Ensinnä tuomion kohteena ei ollut juopumus yleensä. Tuomion kohteena oli liiallinen tai jatkuva alkoholinkäyttö.

Alkoholin niin sanottu kohtuukäyttö nousi esiin jo 1700-luvulla (mm. Antti Chydenius). Pitäjäkohtaisissa säännöissä todettiin esimerkiksi, että vastedes hautajaisissa saa tarjota vain neljä tai viisi ”sopivan suuruista lasillista” viinaa. Erikseen mainittiin, että jos joku kieltäytyy alkoholista, häntä ei saanut paheksua.

Vuonna 1709 kuningas Kaarle XII oli jo määrännyt kieltolain, perimätiedon mukaan mm. siksi, että oli itse kännipäissään ratsastanut puolialastomana ympäri Tukholmaa. Suurempi syy lienee ollut fiskaalinen eli valtion kassan kartuttaminen. Suuren Pohjan sodan aikana paloviinan tuotanto otettiin valtiolle. Laki kuitenkin kumottiin jo seuravana vuonna, kun tuli ruttoepidemia ja viinaa tarvittiin siihen sen ajan tietojen mukaan lääkkeeksi. Lappiin määrättiin myös kieltolaki 1838, koska siellä tietojen mukaan juotiin liikaa, mutta tämäkin kieltolaki kumottiin pian.

Vuonna 1733 tuli voimaan juopumusasetus. Sen myötä liika juopuminen eli julkinen päihtyminen katsottiin rangaistavaksi teoksi. Lähimmäisen houkutteleminen alkoholin pariin oli myös kiellettyä. Juopumus tuli rangaistavaksi Kirkkolaissa 1686. Krouvarit eivät saaneet myydä myöskään velaksi niille, joilla oli taipumus jäädä pidemmäksi aikaa kellariin tai kapakkaan istumaan. Rangaistus koski myös kirkon ympäristöä. Jalkapuussa istuminen kirkonmäellä kirkkokansan töllisteltävänä oli tehokas rangaistus.

Viinanpolton sitominen maanomistukseen ei ollut kovin hyvä ratkaisu. Sama säädös säilyi Venäjän vallan alla aina vuoteen 1868, jolloin valtio otti viinanpolton itselleen enemmän fiskaalisista mutta myös kansanterveydellisistä syistä. Alkoholinvalmistus ja -kulutus nousivat, samoin viljaa kulutettiin usein liikaa niin, ettei siemenviljaakaan jäänyt.

Merkittävänä tekijänä paloviinan käytön vähentämiseksi Suomessa oli mm. Elias Lönnrothin ja J.W. Snellmanin vuonna 1853 perustama kansalaisyhdistys Kohtuuden Ystävät, josta sitten paloviinalain astuttua voimaan tuli Raittiuden Ystävät, jonka aktiivina jäsenenä tämän kirjoittaja on ollut nyt 60 vuotta. Keskusjärjestömme on Suomen vanhin kansalaisjärjestö, tänä vuonna siis 166-vuotias.

4. Niukan kulutuksen viinavaltainen kulttuuri

Vuonna 1868 alkoi maaseudun 100 vuotta kestänyt enemmän tai vähemmän ”kuiva” kausi, joka päättyi vasta 1969 keskioluen päästessä elintarvikeliikkeisiin. Olutta oli alettu verottaa Suomessa jo 90 vuotta aikaisemmin, kun Suomeen tuli yleinen asevelvollisuus ja valtion kassa uhkasi taas vähentyä.

Viime vuosisadan alun Suomi oli Euroopan ”kuivin” maa. Alkoholijuomien kulutus oli erittäin vähäistä ja alkoholin aiheuttamat haitat lähes tuntemattomia. Vuosina 1906–1910 valtaosassa läntisen Euroopan kehittyneistä maista kulutettiin puhdasta alkoholia 5–10 litraa asukasta kohden, kun Suomen kulutus oli vain 1,5 litraa asukasta kohden.

Raittiusliike oli 1800–1900-lukujen vaihteessa erittäin voimakas joukkoliike ja kaupunkien työväestö esiintyi julkisuudessa innokkaimmin juoppouden pahetta vastaan. Paikallisesti lain sallimat kunnalliskiellot olivat keskeinen osa suomalaista alkoholihistoriaa. Kunnalliskiellot synnyttivät meille ”kuivan” maaseudun jo 1890-luvulla paljon ennen varsinaista kieltolakia.

Kieltolaki 1919–1932

Kieltolaista oli päätetty jo vuonna 1907 Suomen suuriruhtinaskunnan yksikamarisessa eduskunnassa, mutta senaatti vastusti kieltolakia. Mm. senaattori K.J. Ståhlberg erosi senaatista kieltolain hyväksymisen takia eli oli erityisen kaukokatseinen ymmärtäen lain mahdottomuuden ja varsinkin sen valvomisen vaikeuden. Senaattoreista joillakin oli itsellään omistuksia alkoholiteollisuudessa. Asia ei edennyt keisarille asti riittävän ajoissa ja vasta vallankumouksen jälkeen Kerenskin hallitus vahvisti lain 1917.

Kieltolain valvonnassa riitti tehtävää. Joillakin paikkakunnilla, ja erityisesti maaseudulla, suojeluskuntalaiset alkoivat valvoa kieltolakia ja hävittää salapolttimoita. Poliisit saivat usein apua suojeluskuntalaisilta, jotka kulkivat näissä tehtävissä aseistettuina. Aluksi ravintoloitsijat kunnioittivat kieltolakia. Tarkastajia pelättiin, koska heillä oli oikeus sulkea ravintola, jos lakia rikottiin. Kieltolain jatkuessa sen uskottavuus katosi. Kovaa teetä ja pirtua sai kaikkialla. Salakuljettajat olivat sankareita. Helsingin Seurahuoneella saattoi 1920-luvun lopulla nauttia miltei kaikkia alkoholijuomia, ei yksinomaan virolaista pirtua.

Lain rikkomisesta tuli kansanliike. Kieltolakirikkomuksista tuomittiin vuosittain 20 000 – 30 000 henkilöä. Salakuljetettua spriitä takavarikoitiin vuosittain miljoona litraa. Juopumuksesta tuomittiin vuosittain noin 80 000 suomalaista ja julkijuopumuksia kirjattiin noin 100 000.

Varpunen oli neljäsosalitran pirtukanisteri, jota kuljetettiin povitaskussa. Mitan nimitys vakiintui käyttöön Suomessa kieltolain aikana pirtun salakuljettajien käyttämänä nimityksenä. Nimi tulee Raittiuden Ystävien julkaisemasta laulukirjasta Varpunen, pirtu kun sai helposti laulutuulelle.

Poliiseille maksettiin sportteli (virkasivutulo) viinatakavarikoista. Sportteli vähensi virkavallan halukkuutta mennä ”väärälle puolelle”. Isäni ystävä, Kuusiston legendaarinen poliisi Oiva Anttila teki 1930-luvulla Suomen suurimman pirtutakavarikon Kustavissa. Takavarikossa saatiin koko laivalastillinen pirtua. Sportteli oli 1 % takavarikon määrästä. Se oli tuosta takavarikosta kahden omakotitalon hinta. Toiselle puolelle ajautuneista poliiseista esimerkki on eräästä saaristopitäjästä, jonka poliisi sai pirtutoimijoilta paremmin kuin valtiolta ja tuli ”miljonääriksi”.

Epäonnistunut kieltolaki

Kieltolaki osoittautui lopulta kaikkien osapuolien mielestä epäonnistuneeksi. Valtion tulot vähenivät, kun viinan salakuljetus räjähti kasvuun. Kansalaisten lainkuuliaisuus mureni olemattomiin. Alkoholinkulutus kasvoi ennätyslukemiin – olkoonkin, että silloiset lukemat ovat murto-osa nykyisin suomalaisten juomasta määrästä.

Eduskunta kumosi kieltolain äänin 120–45 ja väkijuomalaki vahvistettiin 9.2.1932. Valtion omistamalle Oy Alkoholiliike Ab:lle annettiin yksinoikeus tuoda, viedä, valmistaa ja myydä alkoholijuomia. Alko aloitti toimintansa 5. huhtikuuta 1932 klo 10. Siitä tulee tunnettu numerosarja 5-4-3-2-1-0.

Raittiuden Ystävät ja Alko ovat jo vuosia olleet samalla puolella barrikadeja! Molemmat haluavat säilyttää Alkon monopolin, jolloin poliitikot pystyvät päättämään alkoholiasioista. Näin on Suomen lisäksi myös esimerkiksi Ruotsissa ja Islannissa. Sen sijaan näin ei ole vaikkapa Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa, joissa väkevät viinatkin ovat maitokaupoissa tarjolla. Vertailu maiden välillä on kuitenkin vaikeaa, koska alkoholikulttuurit eroavat suuresti. Suomesta esimerkiksi puuttuu Länsi- ja Etelä-Euroopan kaltainen juomisen tiukka sosiaalinen kontrolli.

Hinnan ja saatavuuden säätely ovat tutkitusti tehokkaimmat tavat hillitä alkoholinkulutusta. Näihin tekijöihin vaikuttavat lakimuutokset näkyvät selvästi kulutustilastoissa. Alkoholin aiheuttamat haitat ovat Suomessa moninkertaistuneet osin alkoholin hinnan ja tarjonnan säätelystä huolimatta, osin juuri sääntelyn purkamisen takia. Suomessa alkoholinkulutus on kolminkertaistunut viimeisten 50 vuoden aikana, kun taas perinteisissä viinimaissa Ranskassa ja Italiassa kulutus on puolittunut samassa ajassa. Toisin sanoen kulutus on Suomessa kuusinkertaistunut mainittuihin viinimaihin verrattuna. Alkoholimaksasairauskuolemissa Suomi ohittikin nämä sillä alalla perinteisesti johdossa olleet maat jo useita vuosia sitten.

Alkoholijuomien kokonaiskulutus oli maassamme 10,3 litraa sataprosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti vuonna 2017. 35-vuotiaiden miesten vähiten ansaitsevan viidenneksen eli kvintiilin elinajanodote on 12.5 vuotta pienempi kuin eniten ansaitsevan kvintiilin. Erosta 35 % johtuu alkoholista ja 25 % tupakasta. Runsas alkoholinkäyttö lisää monien eri syöpien riskiä. Kaikki alkoholijuomat lisäävät syöpäriskiä. Syövän kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, juoko ihminen viiniä, olutta, siideriä vai viinaa. Ratkaisevaa on alkoholin määrä.

Uuden alkoholilain vaikutukset

Viime vuonna alkoholin kokonaiskulutus nousi noin 3 %. Viimeisten 10 vuoden kuluessa kulutus on laskenut tasaisesti noin 2 % vuodessa. Viime vuonna kulutus kuitenkin nousi 1.1 %. Näin syntyy kaava 2 % + 1 % = 3 %, jossa 2 % on odotettu tasainen kulutuksen lasku vuodessa.

Keskiolut säilytti asemansa, long drink -juomien kulutus nousi voimakkaasti, 5.5 %-oluiden kulutus ei noussut odotetusti, mutta 5.5 %-viinien kulutus lisääntyi voimakkaasti. Puolet alkoholista juodaan Suomessa oluina. Eli olemme itse asiassa siirtyneet 500 vuotta taaksepäin siinä asiassa. Erona vain se, että nykyisin käytetty olut on pääasiassa yli kolme kertaa vahvempaa kuin 500 vuotta sitten juotu ruokaolut.

Teksti: Martti Vastamäki