Kaikki kirjoittajan raitisadmin artikkelit

Some kuuluu tähän päivään

Nuori kaipaa vartijan sijaan turvaa ja välittämistä.

Nuori kaipaa vartijan sijaan turvaa ja välittämistä.

Netistä löytyy runsaasti erilaisia palveluja, joista nuori voi kysyä apua erilaisiin pulmiinsa joko nimellä tai täysin anonyyminä.

Sosiaalinen media on tänä päivänä välttämätöntä hallita niin yksilönä kuin eri palveluiden tuottajana ja käyttäjänä. Sosiaalisen median kautta voi löytää kavereita, bongata harvinaisia löytöjä, hankkia tietoa ja kysellä vaikkapa päivän parhaimmat paikalliset jäätelötarjoukset. Sosiaalinen media on monessa mielessä hyvä juttu, mutta sitä käytetään ikävä kyllä yhä enemmän ja laajemmin erilaisiin rikoksiin.

Tietotekniikan nopea kehittyminen ja sosiaalisen median raju nousu osaksi tavallista arkea on haastanut ja haastaa edelleen monet perheet, päiväkodit, koulut, palvelut, iäkkäät ja yrittäjät. Samaan aikaan kun tietotekniikka kehittyy yhä nopeammin, nuoriso elää jo täysillä osana sitä samalla kun vanhemmat yrittävät pysyä edes jollakin tavalla perässä. Tietotekniikka ja erilaiset sovellukset mahdollistavat tänä päivänä miltei koko elämän virtuaalimaailmoineen, peleineen ja ystävineen somessa. Siellä voi keskustella missä ja milloin tahansa ja kenelle tahansa. Siellä voi esiintyä omalla nimellä tai keksiä itselleen valeprofiilin. Monessa sovelluksessa ja pelissä omaa nimeä ei koskaan edes käytetä.

Sosiaalinen media tarjoaa valtavan määrän sellaisia positiivisia asioita, mahdollisuuksia ja kokemuksia, joita olisi mahdoton saada ilman sitä. Some mahdollistaa uusien ystävien ja rakkauden löytämisen, tarjoaa vertaistukea eri ongelmissa kamppaileville ja ylläpitää jo olemassa olevia ystävyys- ja sukulaissuhteita ympäri maailman. Sosiaalisen median käyttö kehittää myös sosiaalisia taitoja, opettaa itseilmaisua ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua monenlaisiin näkemyksiin, erilaisiin mielipiteisiin ja ideoihin. Some on oma suuri maailmansa, jonka sisälle mahtuu kaiken hyvän ohella myös paljon pahaa. Jotta somessa pärjää sujuvasti ja turvallisesti, sen käyttö kannattaa opetella alusta asti hyvin ja erityisesti lapsia tulee opettaa ja ohjata sen turvallisessa käytössä. Nuorten käyttämiä somekanavia ovat erityisesti feedi, WhatsApp, YouTube, Facebook, Instagram ja Snapchat.

Vaara vaanii somessa

Koska somea käytetään joka asiassa ja kaikissa tilanteissa, kannattaa jokaisen meistä miettiä, missä ja milloin puhuu mitäkin. Somessa eivät vaani vain rahaa kärttävät pienrikolliset, vaan siellä voi syyllistyä kuka tahansa myös ajattelemattomuuttaan esimerkiksi kunnianloukkaukseen tai laittomaan uhkaukseen. Sosiaalinen media työllistää poliisia ja viestintävirastoa ympäri vuoden kaikkina vuorokauden aikoina. Sosiaalisen median erittäin rankkoja ja surullisia varjopuolia ovat muun muassa kiusaaminen, vihapuhe, virtuaaliomaisuusrikokset, petokset, vainoaminen, identiteettivarkaudet ja lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset.

Oulussa tuoreimmat lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat aiheuttaneet valtavan kohun ja kaupungin sisäisen kriisin. Lapsen seksuaalisella hyväksikäytöllä tarkoitetaan Suomen laissa eri pykälin lapsen koskemattomuutta loukkaavia tekoja, joihin kuuluvat muun muassa lapseen kohdistuva tirkistely, lapsen saattaminen paljastamaan sukupuolielimensä tai kuvaaminen seksuaalisessa tarkoituksessa, lapsen saattaminen katsomaan pornografista materiaalia tai toisen henkilön sukupuolielimiä, lapsen seksuaalinen koskettelu tai lapseen kohdistuva seksuaalinen väkivalta, yhdyntä tai sen yritys ja lapsiprostituutio. Suomen rikoslain 20. luvun mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on määritelty seksuaalisiksi teoiksi, jotka kohdistuvat alle 16-vuotiaaseen ja joissakin tapauksissa alle 18-vuotiaaseen (kehitysvammaiset).

Oulun poliisi on tutkinut viime kuukausina tapauksia, joissa epäillään muun muassa törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Osa tapauksista on siirtynyt syyteharkintaan ja osa käräjäoikeuden käsittelyyn. Poliisin mukaan tutkinnassa on jo 29 törkeää seksuaalirikoskokonaisuutta, joihin kaikkiin liittyy alaikäinen uhri. Epäiltyjä näissä on noin 30 ja heistä suurin osa ulkomaalaistaustaisia (Lähde: MTV uutiset 25.02.2019).

Vastuu on aina aikuisella

Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki kertoo, että auttavissa puhelin- ja nettipalveluissa otetaan vuosittain vastaan lähes 20 000 yhteydenottoa, mutta tarve on edelleen paljon suurempi.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki sanoo, että heidän palveluissaan lasten ja nuorten seksuaalinen häirintä ja kaltoinkohtelu ovat näkyneet jo vuosia.

Lasten ja nuorten puhelimeen ja nettipalveluihin yhteyttä ottavat nuoret kertovat monesti kohdanneensa seksuaalista ahdistelua ja häirintää. Usein ahdistelijana on toiminut nuoren lähipiiriin kuuluva ihminen, Pajamäki kuvailee.

Myös sosiaalisen median kautta koetaan ahdistelua ja häirintää. Usein nuori on ollut viestinvaihdossa aikuisen kanssa alkuun itse aktiivinen ja on esimerkiksi saattanut lähettää aikuiselle itsestään paljastavia kuvia, uteliaisuuttaan tai harkitsemattomuuttaan. Pahimmillaan aikuinen alkaa kuvien lähettämisen jälkeen kiristämään nuorta kuvilla ja vaatia nuorilta tekoja vastineeksi. Tässä vaiheessa nuoren on monesti äärimmäisen vaikeaa kertoa vanhemmilleen tilanteesta, sillä hän kokee itse toimineensa harkitsemattomasti ja olevansa syyllinen tapahtuneeseen. Silloin kun meille otetaan yhteyttä näissä asioissa, korostamme nuorelle, että aikuisen ahdistelu ei koskaan, eikä missään tapauksissa, ole nuoren syy, vaan vastuu on aina aikuisen. Lapsille ja nuorille tuleekin meidän kaikkien tehdä selväksi, että vaikka nuori olisi itse toiminut miten tahansa, rikoksen tekee ja siitä on vastuussa nimenomaan aikuinen, Pajamäki painottaa.

Turvallisesti somessa

MLL:n auttavien puhelinten päällikkö Pajamäki huomauttaa, ettei lapselle tule välittää käsitystä maailmasta uhkaavana ja vaaroja täynnä olevana paikkana.

Vanhemman on kuitenkin hyvä ennaltaehkäistä ikäviä ja vaarallisiakin tilanteita sanoittamalla ne esimerkiksi valmiiksi lapselle ja nuorelle. Jos vanhempi ei osaa muutoin ilmaista tätä asiaa lapselle, hän voi kertoa esimerkiksi, että tapahtuipa netissä mitä hämmentävää tai outoa tahansa, niistä voi aina puhua kotona, hän rohkaisee.
Pajamäki sanoo, että usein nuori pelkää tuottavansa pettymyksen vanhemmilleen. Nuori pelkää myös, että häneen suututaan, ja että hänen laitteensa otetaan pois.

Tänä päivänä puhelimen kokonaan pois ottaminen nuorelta vastaa miltei henkistä väkivaltaa. Sosiaalinen media ei ole erillään lasten ja nuorten muusta sosiaalisesta elämästä, vaan se on nimenomaan sitä. Nuorille somessa kavereiden kanssa jutteleminen, viestiminen ja kuvien lähettäminen on tavallista arkea, eikä sillä ole eroa kasvokkain tapahtuvaan kanssakäymiseen. Tilanne on tänä päivänä siis se, että meidän vanhempien kuuluu sopeutua sosiaaliseen mediaan, ei toisin päin, hän huomauttaa lopuksi.

Teksti ja kuva: Minna Korva-Perämäki Kuva oikealla: MLL / Susa Junnola

Poikien Talon erilainen poika

Poikien Talolla erilainenkin tulee hyväksytyksi omana itsenään.

Poikien Talolla erilainenkin tulee hyväksytyksi omana itsenään.

Tommi Pesonen on Helsingin Poikien Talon seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja.

-Poikaporukassa helposti täytyy tykätä samoista asioista ja jakaa samanlaisia ajatuksia. Poikien Talon kävijät ovat persoonallisia poikia, omanlaisiaan. Heillä on omia kiinnostuksen kohteita, sanoo Helsingin Poikien Talon seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja Tommi P. Pesonen.

Pesonen tapaa työssään poikia, jotka ovat joutuneet kokemaan seksuaalista väkivaltaa.

Tyypillinen asiakas on noin 20-vuotias nuori mies, joka on lapsuudessaan kohdannut seksuaalista väkivaltaa, Pesonen kertoo. – Hän on yrittänyt selviytyä noin 10 vuotta vaikeiden tunteidensa kanssa.

Seksuaalisen väkivallan uhri kokee häpeää ja väärää syyllisyyttä, joka kuuluisi tekijälle. Häpeän tunne voi olla niin suuri, että uhri luulee, että muut näkevät hänen häpeänsä, kun vain katsovat häneen.

Uhri pelkää olevansa hullu, pelkää, että hänen kokemuksensa tahraa ihmissuhteet. Armeijassa hän ei uskalla nukkua samassa tuvassa muiden miesten kanssa, vaan joutuu ahdistuneisuuden takia keskeyttämään armeijan.

Miestä ei yleensä ajatella uhrina, ja tilanne on myös siksi hyvin ahdistava. Käsittämättömiä tunteita paetaan alkoholin ja huumeidenkäyttöön.

Loisto, Setlementti ry:n ylläpitämä Poikien Talo, tarjoaa yksilöllistä tukea ja ryhmätoimintaa 10–29-vuotiaille. Tyttöystävä voi halutessaan tulla mukaan. Myös yhteistapaamisia vanhempien kanssa järjestetään.

Vanhemmat voivat oppia kohtaamaan paremmin poikiaan. Tommi Pesosen mukaan vanhemmilla voi olla vääriä luuloja. Isä esim. kuvittelee, ettei poika halua tehdä mitään hänen kanssaan, vaikka poika oikeasti haluaakin.
Erilaisia yhteisiä elämän kipupisteitä

-Poikien Talolla emme kohtaa ongelmakeskeisesti, määritä tai leimaa, kertoo talon esite. -Onnistuneen kasvuprosessin kannalta on keskeistä, että poika tai nuori mies löytää itse merkityksen Poikien Talolla käymiseen.

Poikien Talolla kävijöiden elämän kipupisteet liittyvät muun muassa yksinäisyyteen, sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen, kiusaamiseen, ulkopuolelle jäämiseen, ulkoapäin tuleviin paineisiin, oman identiteetin pohdintaan, ihmissuhteisiin, seurusteluun, seksuaalisuuteen, isyyteen, kulttuurien välissä elämiseen, elämäntapoihin ja oman paikan löytämiseen.

Poikien Talon työntekijät käyvät myös kouluilla pitämässä seksuaalikasvatustunteja pojille. Pojat esittävät etukäteen nimettömiä kysymyksiä, joita käsitellään yhdessä.

Pesosen mukaan pelot ovat usein hyvin samanlaisia. Ne voisi tiivistää kysymyksiin: Kelpaanko minä? Riitänkö? Mitä muut minusta ajattelevat? Miten lähestyä toista, josta on kiinnostunut?

Nuori mies voi pelätä, saako hän koskaan kumppania itselleen. Kuka minuun voisi ihastua?

Kun pelkoja kohdataan yhdessä ääneen, niiden ote hellittää. Meillä on Sissi-ryhmä, jossa käsitellään seksuaalisuuteen, seurusteluun ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Paineet ovat kovat. Pitäisi löytää kumppani ja olla taitava seksissä. Ryhmä on hyvin vertaistuellinen. Nuoret miehet antavat tukea toisilleen, Pesonen kertoo.

Uusi ilmiö itselleni on, että pari voi olla hyvin rakastunut, vaikka he eivät ole tavanneet, vaan chattailleet netissä. Kun suhde sitten loppuukin, suru on kova, vaikka toista ei olla tavattu elävässä elämässä.

Meillä käy myös trans-sukupuolisia, jotka ovat jo lapsesta lähtien kokeneet olevansa enemmän tyttöjä, vaikka muut määrittelevät heidät pojiksi. He eivät ole varmoja, onko heidän paikkansa Poikien talo vai Tyttöjen Talo. Ohjaamme heitä HUS:n sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle, jossa sukupuolisuutta selvitellään perinpohjaisesti.

Ihmiset, jotka ovat läpikäyneet tämän ison prosessin, ovat mielestäni hyvin selkeitä ihmisiä.

Kunnioittavassa ympäristössä omat siivet alkavat kantaa
Poikien Talolla on isot ja kauniisti sisustetut tilat. Eräs mielenkiintoisimmista huoneista on Metsä-huone, jonne voi vetäytyä vaikka mietiskelemään ja rauhoittumaan.

Pesonen pitää paikan ulkoista olemusta myös tärkeänä. Paikka viestittää olemuksellaan kunnioitusta kävijöitään kohtaan. Katselen haastattelua tehdessäni isoa taulua seinällä, jonne yhdessä on koottu kuvia hyvin erilaisista miehistä. Viesti on, että ihmisellä on oikeus määrittää itse itsensä sisältäpäin.

Pois lähtiessäni eteisessä tulee vastaan kaksi herkän ja sympaattisen näköistä nuorta miestä. Otatko juotavaa, Pesonen kysyy omalta asiakkaaltaan heti huolehtivasti. Kahvin tai teen saa omassa Poikien Talo -mukissa.

Pesonen kokee onnistumisen tunteita, kun esimerkiksi nuori mies kykenee taas jatkamaan varusmiespalvelustaan, saa opintonsa alkuun tai loppuun, tai kun omanlainen miehenä oleminen selkeytyy.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen Kuva: Jari Peltoranta

Kiipeillen kohti parempaa

Tultuani Suomeen olen harrastanut aktiivisesti seinäkiipeilyä ja löydän kiipeilystä paljon yhtymäkohtia oikeaan elämään ja siinä tehtäviin valintoihin.

Tultuani Suomeen olen harrastanut aktiivisesti seinäkiipeilyä ja löydän kiipeilystä paljon yhtymäkohtia oikeaan elämään ja siinä tehtäviin valintoihin.

Sebastian Hernándes kurottaa korkeammalle.

Seinällä, kuten elämässäkin, on osattava valita sopiva reitti ja löydettävä oikeat askelmat, jotta pääsee turvallisesti huipulle. Aina ei reitinvalinta osu oikeaan ja ote lipeää. Kiipeilyseinältä putoamisessa tärkeää on turvallinen tekniikka ja alapuolella oleva suojapatja. Suomessa, kun elämä horjuttaa ja tulee putoamisia, yhteiskuntaa voi ajatella patjana, joka ottaa vastaan. Itse tulen sieltä, missä kiipeilyreitin kulmat ovat terävämpiä, putoamisvaara suuri ja alhaalla odottaa pehmeän patjan sijasta usein kova kallio. Kotimaassani Kolumbiassa ihmiset kohtaavat monenlaisia vaikeuksia ja esteitä tavoitellessaan parempaa elämää. Jotkut putoavat jo ensimmäisillä askelmilla ja vain harvat löytävät reitin huipulle – vielä harvemmat rehellistä tietä.

Monilla on mielikuva kolumbialaisista, että he ovat aina iloisia ja lämpimiä ihmisiä. Kolumbiassa tosiaan aurinko hellii, vitamiinipitoisia hedelmiä on saatavilla ympäri vuoden, ihmiset ovat avuliaita ja sydämellisiä, musiikin rytmit villitsevät tanssiin ja kaikilla on leveä hymy huulillaan. Hymyn takana kuitenkin monien ihmisten mieliä kalvaa pelko ja epätoivo. Maa on todella korruptoitunut ja huumeet ovat suuri ongelma. Lähtökohdat hyvään elämään ovat todella eriarvoiset ja jokainen on oman onnensa seppä. Päihteet ovat monelle vaikeassa elämäntilanteessa elävälle pakokeino todellisuudesta. Päihtyneenä voi ehkä unohtaa ongelmat hetkeksi ja saa lyhyen onnen tunteen, mutta tuo onnellisuus on valheellista ja vaikutuksen loputtua samat vaikeudet ovat entistä painostavampina edessä.

Kolumbiassa menestyvät vain vahvimmat, korruptoituneimmat ja vaarallisimmat eikä huonoista lähtökohdista ponnistavilla ole mahdollisuuksia vaikuttaa elämänsä kulkuun. Kiipeilyvertauksin sanottuna, moni päätyy valitsemaan liian vaarallisen reitin ja seuraukset voivat olla ikäviä. Vaikeat lähtökohdat saavat ihmiset tekemään uhkarohkeita ja epätoivoisiakin tekoja tavoitellessaan parempaa elämää. Suomessa hienointa on juuri se, että eri lähtökohdista tulevilla ihmisillä on samat oikeudet ja mahdollisuus vaikuttaa elämänsä kulkuun. Ihailen suomalaista järjestelmää, jossa kaikki lapset pääsevät kouluun ja saavat opiskella esimerkiksi useaa eri kieltä, mikä Kolumbiassa on vain varakkaimpien etuoikeus.

Olenkin huomannut, että Suomessa ihmisillä on paljon sellaisia mahdollisuuksia, joista kolumbialaiset eivät voi edes haaveilla. Esimerkiksi rakasta harrastustani seinäkiipeilyä pystyn Suomessa harrastamaan edullisen nuorten liikuntakortin mahdollistamana, kun Kolumbiassa se on mahdollista vain varakkaimmille. Kiipeilyharrastus on minulle henkireikä, joka auttaa hetkeksi unohtamaan stressin ja kaipuun rakkaimpieni luokse Kolumbiaan. Kiipeilyn ja muun aktiivisen liikunnan avulla olen pystynyt pitämään itseni hyvässä kunnossa ja saanut mielekästä tekemistä yksinäisiin päiviin. Olenkin huomannut liikunnan olevan paras lääke stressiin ja toivon, että voisin esimerkilläni rohkaista muitakin rohkeasti kokeilemaan uusia lajeja. Kiivetään yhdessä kohti unelmiamme!

Kirjoittanut: Sebastian Hernándes Käännös, editointi ja kuva: Emilia Laine

MoMo-hanke tarjoaa maahanmuuttajille päihteettömiä kohtaamisia

Sebastian Hernándes on mukana Raittiuden Ystävien Monikulttuurisuutta ja mocktaileja (MoMo) -hankkeessa, jossa koulutetaan turvapaikanhakijanuoria Mocktailbaarin pitäjiksi. Mocktailbaari vierailee erilaisissa nuorten tapahtumissa, joissa se on osa päihdevalistusta uudenlaisella positiivisella otteella. Hankkeen ideana on edistää kotoutumista tarjoamalla turvapaikanhakijanuorille mielekästä työtä ja luontevia kontakteja suomalaisnuorten kanssa sekä erilaisia aktiviteetteja vapaa-aikaan. Mocktailbaarien lisäksi MoMo-hanke järjestää liikunta- ja lautapeli-iltoja ja tulossa on myös retki suomalaiseen luontoon. Toiminta on saanut paljon positiivista palautetta osallistujilta!

Muutoksia ja uusia alkuja

Pääkirjoitus, raitis.fi-lehti 4/2018 Arvoisa lukija, kolme vuotta sitten kirjoitin tämän lehden pääkirjoituksessa seuraavasti: ”Kädessäsi on nyt toinen uusittuasuinen raitis.fi-lehti, joka … Jatka lukemista Muutoksia ja uusia alkuja

raitis.fi-lehden numeron 4/2018 kansi

Pääkirjoitus, raitis.fi-lehti 4/2018

Arvoisa lukija, kolme vuotta sitten kirjoitin tämän lehden pääkirjoituksessa seuraavasti: ”Kädessäsi on nyt toinen uusittuasuinen raitis.fi-lehti, joka ensi vuoden alusta alkaen postitetaan taas pitkästä aikaa kaikille jäsenillemme jäsenetuna. Myös uudistunut nettisivustomme on houkuttelevampi ja helppo käyttää. Kannattaa siis vierailla raitis.fi-sivuilla.”
Tämä kaikki pitää edelleen paikkansa, mutta muutoksia on jouduttu tekemään. Taloudellisen paineen pakottamana joudumme supistamaan lehtemme vuosittaisia ilmestymiskertoja neljästä kahteen. Ensi vuoden numerot tulevat painottamaan hyvin menestyneitä kampanjoitamme, keväällä ”Selvin päin kesään” ja loppuvuonna ”Anna lapselle raitis joulu”.

Ja edelleen kannattaa vierailla raitis.fi-sivuilla. Ne sisältävät runsaasti ajanmukaista tietoa toiminnastamme. Jäsenyhdistyksemmekin ovat hyvin esillä. Kannustan jokaista yhdistystä kertomaan toiminnastaan sivuillamme.

Taloudellinen tukijamme Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA painottaa toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Tästä johtuen olemme suunnanneet toimintaamme yhä enemmän kohtaavaan työhön, varsinkin nuorten ja iäkkäiden parissa. Kohtaava työ ja erityisesti nuorten hyvinvointi huomioitiin tänä vuonna myös Vuoden raittiusteko -tunnustuksessa, kun tunnustuksen saivat 6.11. jaetusti Lounais-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä sekä Alko Oy:n julkaisema ja Platonic Partnership Oy:n valmistama Lydia-mobiilipeli.

Aro-Heinilä sai tunnustuksen yli 20 vuotta kestäneestä jalkautuvasta poliisin työstään erityisesti päihteitä käyttävien nuorten parissa. Lydia-peli palkittiin rohkeudestaan ja avoimuudestaan auttaa aikuisia lapsuutensa päihdemuistojen käsittelemisessä sekä päihdeongelmien ehkäisemisessä. Onnitteluni molemmille tunnustuksen saajille.

Joku asiaa tarkemmin tuntematon raittiita ja terveitä elämäntapoja puolustava kansalainen saattaa hieman ihmetellä, mitä Alkolla on tekemistä meidän ja raittiuden kanssa. Kannattaa tutustua Lydia-peliin, joka edellä kuvatun lisäksi herättää ajatuksia nyt aikuisikään ehtineiden alkoholinkäytöstä lastensa läsnä ollessa. Asiassa on tärkeä huomioida, että valtaosa alkoholinkäytöstä tapahtuu edelleen kotona. Lydia-peli on ladattavissa mobiililaitteille ilmaiseksi. Arvostamme myös Alkon vastuullisuutta myyntityössään. Tunnustus myönnettiin nyt 16. kerran osana raittiusviikon ja ehkäisevän päihdetyön viikon ohjelmaa.

Alkoholijuomien kokonaiskulutus väheni edelleen viime vuonna ollen 10,3 litraa sataprosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti vuonna 2017. Kokonaiskulutus väheni vuoteen 2016 verrattuna 4,4 prosenttia. Alkoholijuomien kokonaiskulutuksen lasku johtui etenkin tilastoimattoman kulutuksen vähenemisestä. Alkoholijuomien tilastoimattoman kulutuksen, josta valtaosa on matkustajatuontia Virosta, arvioitiin olleen vuonna 2017 noin 1,9 litraa 15 vuotta täyttänyttä kohti laskettuna. Tilastoimaton kulutus väheni 17,4 prosenttia ja tilastoitu kulutus 0,8 prosenttia verrattuna vuoteen 2016. Alkoholinkulutus on laskenut viimeisen 10 vuoden aikana noin 2 % vuodessa. Tänä vuonna se on kuitenkin noussut tammi-elokuussa 1.1 %. Kun siihen lisätään odotettavissa ollut kulutuksen lasku 2 %, saadaan tulokseksi 3.1 %. Tämä tulos ei paljoakaan eroa THL:n arvioimasta 4 % noususta.

Näissä kuitenkin kohtuullisen positiivisissa tunnelmissa: Toivotan kaikille rauhaisaa, onnellista ja päihteetöntä joulua tunnuksellamme Anna Lapselle Raitis Joulu!

Martti Vastamäki
puheenjohtaja, professori
Raittiuden Ystävät ry

Kohti valoisampaa huomista

Mika Arramiehen johtama Avominne Päihdeklinikka ottaa asiakkaansa huomioon kokonaisvaltaisesti. Suurin osa asiakkaista – kuten alkoholisteista yleensäkin – on työssä käyviä, tavallisia ihmisiä.

Mika Arramiehen johtama Avominne Päihdeklinikka ottaa asiakkaansa huomioon kokonaisvaltaisesti. Suurin osa asiakkaista – kuten alkoholisteista yleensäkin – on työssä käyviä, tavallisia ihmisiä.

Mika Arramiehen johtama Avominne-klinikka tuottaa hyviä tuloksia päihderiippuvuuden hoidossa.

Mistä hakea apua, kun päihteet vammauttavat elämää? Kuka auttaisi muuttamaan elämänsuunnan lopullisesti, jos riippuvuudet kahlitsevat ja vievät voimat? Avominne on eräs maamme tuloksellisimmista asiantuntijayrityksistä, joka tarjoaa hoitoa muun muassa päihde-, peli- ja läheisriippuvuuteen sekä riippuvaisten läheisille. Avominne Päihdeklinikoiden palveluihin kuuluvat myös työnohjaus ja koulutuspalvelut.

Avominnen toimintaperiaatteen mukaan alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys. Yrityksen toimitusjohtaja ja itsekin työnohjaaja ja kouluttaja Mika Arramies kertoo Avominnen olevan nykyaikainen päihde- ja muiden riippuvuuksien asiantuntijaorganisaatio ja 12 askeleen ammatillinen hoitopaikka.

– Avominnen hoito perustuu oppimisteoreettiseen käyttäytymismuutokseen, ei lääketieteeseen tai sosiaalihuoltoon. Me opetamme ihmistä ymmärtämään, mikä sairaus häntä vaivaa, ja autamme ihmistä luopumaan tarpeestaan päihteelle tai riippuvuudelleen ylipäänsä. Käsittelemme ohjauksessa sairauden tuottamat asiat ja autamme hoidettavaa pääsemään taas jaloilleen ja saamaan elämästään uudelleen kiinni, Arramies kuvaa.

Avominne on perustettu vuonna 2005 Tampereella. Taustalla oli huutava pula tehokkaalle päihdehoidolle. Nykyisin Avominnen toimipisteitä on Helsingissä, Kokkolassa, Lahdessa, Oulussa, Riihimäellä ja Tampereella. Riihimäellä ja Oulussa voi käydä perinteisen 28 vuorokauden laitosmaisen hoidon. Kaikissa toimipisteissä voi käydä avohoidossa ja useimmissa on saatavissa iltaisin hoitoa, mikä sopii esimerkiksi työssäkäyville. Kaikkien toimipaikkojen iltaryhmissä käyvistä on noin 90 % työelämässä olevia.

Tuloksellista päihdetyötä

– Avominnen hoidettavista noin 75 % pääsee takaisin elämään ilman retkahduksia. Tulokset ovat erittäin hyviä. Kaikkiaan noin 80–90 % hoidoissamme olleista saavuttaa jollakin aikavälillä raittiuden. Vertailuna on todettava, että noin 90 % päihderiippuvaisista kuolee sairauteensa, toimitusjohtaja toteaa.

Avominnen perustaja Mika Arramies raitistui Minnesota-mallilla marraskuussa vuonna 2000. Ratkaisevaa muutoksessa oli kokemus siitä, että pystyy selviytymään elämässä eteenpäin, kunhan on raitis. Raitistuttuaan hän opiskeli holistiselta kannalta päihderiippuvuussairauksista ja vaikuttavista hoitometodeista. Edessä oli kuitenkin kivinen tie riippuvuushoitojen edistämisessä.

– Olisin halunnut kuulla aikaisemmin totuuden sairaudestani, jotta olisin voinut todeta tilani avoimesti ja saada siihen asian muuttavaa hoitoa. Päihderiippuvaisille pitää tarjota apua jo siinä vaiheessa, kun he ovat vielä työelämässä. Silloin, kun on vielä ammatti ja perhe tallella. Muutos lähtee sen toteamisesta, että olen päihderiippuvainen, mutta ensin on tiedettävä, mitä se tarkoittaa, Arramies linjaa.

Minnesota-malli kehitettiin kolmessa psykiatrisessa sairaalassa 1940-luvun lopulla Yhdysvalloissa. Sen metodiikkaan otettiin työkaluja mm. AA:sta (eng. Alcoholics Anonymous). Metodiikassa erityisen ratkaisevaa on vertaisapu ja kokemusasiantuntijuus ammattilaisuuden rinnalla sekä se, että päihderiippuvuus on oma alkuperäinen sairautensa. Maailman terveysjärjestö WHO julisti alkoholismin sairaudeksi vuonna 1952 ja nykyisin alkoholismi on ICD-10-tautiluokitteinen sairaus.

Suomenkin sosiaalipalvelujen ja -huollon historiassa alkoholistien hoito aloitettiin ns. rappioalkoholistien hoitamisesta ainoana alkoholismin aiheuttamien oireiden hoitomuotona. Vuosikymmenien ajan keskityttiin vain siihen ja sen vuoksi työelämässä yhä sinnittelevät alkoholiongelmaiset ja heidän perheensä jäivät huomioimatta ja hoitamatta. Heidän osaltaan hoidettiin korkeintaan sairaudesta aiheutuneita sosiaalisia oireita, ei sairauden todellisia syitä.

Lääkärit olivat Avominnen suurin yksittäinen ammattikuntakohtainen asiakasryhmä vuonna 2013. Päihdeongelma ei siten ole pohjimmiltaan lääketieteellinen ongelma, vaikka edetessään se sellaiseksi muuttuu, kun mukaan tulee uusia liitännäissairauksia.

– Alkoholismi on sairaus, joka oirehtii voimakkaasti mielen tasolla. Pelkkä psykiatrinen hoito ei kuitenkaan ole tehokasta päihderiippuvuuden hoidossa. Jotta päihteistä päästäisiin eroon, hoidon pitää olla myös päihteetöntä ja sen tulee ottaa ihminen kokonaisvaltaisesti huomioon, Arramies toteaa.

– Perimäalttius vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin päihderiippuvuuden syntyyn. Eli perimme edeltäviltä polvilta valmiita mielihyväratoja ja hermostollisia järjestelmiä, jotka ovat valmiiksi ehdollistuneet päihteille. Kun käytämme ensimmäisiä kertoja päihteitä, päihde ei toimikaan kuin keskushermostomyrkky, vaan se tulee sinne kuin kotiin, koetaan aineeseen rakastumisen kokemus ja jäädään päihteeseen tunnetasolla koukkuun. Sen jälkeen hyvien vanhempienkin neuvot, kuten jätä pois se rakas, kaikuu kuuroille korville ja sairaus alkaa etenemään.

– Meillä Avominnessa hoitohenkilökunnalla pitää olla takanaan omakohtainen toipumiskokemus ja hoidot käytynä sekä hoitotyöhön edellytettävät Valviran ammatilliset pätevyydet. Näiden lisäksi jokainen käy läpi Avominnen oman koulutuksen, joka on tärkein tulosta tehtäessä. Pelkkä ammatillisuus tai kokemuksellisuus ei riitä vaikuttaviin hoitotuloksiin, Arramies kertoo.

Määrätietoisia askelia

Avominne käyttää päihdetyössään omaa 12 askeleen metodiikkaa ja hoitomallit ovat tiukan strukturoituja. Taustalla on 12 askeleen -ohjelma, joka on luovuttamisen ohjelma. Siinä luovutetaan kamppailuista, joita ei voi voittaa.

– Riippuvuussairauden pohjimmainen tarkoitus on tappaa ihminen ja se saa ihmisen käyttäytymään itsetuhoisesti. Silloin on välttämätöntä, että hoidetaan tehokkaasti sairauden syyt, eikä vain oireita. Sairauden takana oleva ihminen täytyy löytää uudelleen. Avominnen metodiikka ja hoito rakentuvatkin tietoon perustuvaan oppimismekaniikkaan. Opetamme tuntemaan sairauden ja käsittelemään sen vaikutuksia elämään. Annamme myös työkaluja, joilla autettava kykenee hoitamaan itseään päivittäin tässä sairaudessa, toimitusjohtaja kertoo.

Riippuvuussairaudet vaivaavat kaikista eniten työikäistä väestöämme. Niihin liittyy vahva defenssirakenne, jolloin riippuvainen on viimeinen, joka myöntää sairautensa. Valheellisesta maailmankuvasta tullaan hoitoon, siksi Avominnen hoidossa ”saa valehdella” tilastaan ensimmäisen viikon. Vasta vähitellen autettava näkee todellisuuden, jonka läheiset ovat nähneet jo pitkän aikaa. Silloin tapahtuu päihdepsykoosista herääminen arkitodellisuuteen.

– Emme ole päihteiden vihaajia, vaan sairauden hoitajia. Päihde ei ole itsessään ongelma, vaan päihderiippuvuussairauden aiheuttamat ongelmat. Toimimme kylmän kliinisesti sairauden hoidossa. Hoidamme sairauden ja otamme kantaa siihen, mitä ongelmia päihteet hoidettavan elämässä ja lähipiirissä aiheuttavat, auttamistyön pitkänlinjan ammattilainen summaa.

Avominnen strukturoitu hoitomalli on 28 vuorokautta intensiivihoidossa tai 5–6 viikkoa avohoidossa. Malli toteutetaan kaikkien hoitoon osallistuvien kanssa. Intensiivisen perushoidon jälkeen alkaa 11 kuukautta kestävä jatkohoito, jonka aikana toipuva käy hoitokäynnillä kerran viikossa.

– Vaikka olisi maailman paras neljän viikon hoitojakso, niin se ei pidä raittiina, koska raitistumiseen tarvitaan tarpeeksi pitkä hoitojakso. Lisäksi on tärkeää, että hoidettavan läheiset otetaan mukaan hoitoprosessiin, koska päihderiippuvuus on perhesairaus. Siksi perheestä on muodostettava yhteinen yksikkö, joka yhdessä toipuu sairaudesta. Ja vaikka hoidettava asuisikin yksin, on perhe siitä huolimatta tärkeä tuki toipumisessa, Arramies muistuttaa.

Laatua ja tuloksia

Avominnessa on käytössä laadunseuranta, jolla yritys varmistaa onnistuneet hoitotulokset ja tyytyväiset asiakkaat omaisineen sekä myös sen, että henkilökunta viihtyy työssään. Tulokset tehdään henkilökunnan ammattitaidon ja motivaation tuloksena. Organisaation tehtävänä on antaa työntekijöille tuloksekas metodiikka, jota he käyttävät. Kaikkiaan yrityksen tavoitteena on eettinen, moraalinen ja taloudellinen hyvinvointi kaikille osapuolille.

– Päihteettömyys on päihderiippuvaisen elämänlaadun paranemisen kannalta ensimmäinen ja tärkein asia. Hoidon lähtökohta onkin se, että ihminen saa tietoa ja terapiaa raittiina, ei päihteissä. Päihteistä pidättäytyminen ja elämänlaadun parantaminen onnistuvat parhaiten hoidoissa, joissa ymmärretään sairauden luonne. Sitten hoidon jälkeen pääsee toteuttamaan sitä mitä on aikaisemmin halunnut – nyt ilman päihderiippuvuuden ja päihteiden taakkaa, Arramies kertoo.

Avominne tarjoaa myös työnohjauspalveluja. Niissä keskitytään dialogin avulla työn ja itsensä johtamiseen sekä työhön liittyviin ihmisten välisiin suhteisiin. Suomessa tyyppilisin päihderiippuvainen on työelämässä mukana oleva perheen isä tai äiti. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen syyskuussa 2018 julkaisema Näin Suomi juo -raportti osoittaa, että suurin osa nykyisin päihteisiin kuolleista oli 15 vuotta aiemmin olleet tavallisia työssäkäyviä kansalaisia.

– Juuri siksi päihdeongelmaan, kuten alkoholismiin, tulee puuttua silloin, kun vielä voidaan auttaa. Suurin ”päihdeongelma” mielestäni on nyt päihderiippuvaisten lasten ja nuorten vanhempien tuska ja hätä, kun oma lapsi on kuolemassa päihteisiin, eikä oikeaa ja riittävää hoitoa löydy. Tehokkaita hoitomuotoja tarvitaan siksi kipeästi. Leikkaukseenkin mennään sinne, missä operaatio tuottaa ennemmin 50 % tuloksen kuin 5 %:n. Miksei näin tapahdu päihdehoidossa?, Arramies kysyy.

– Autan päättäjiä ja vastuullisissa asemissa olevia ymmärtämään tuloksellisen päihderiippuvuuden hoidon merkityksen. Olen vienyt hoitoperiaatteita ja -ajattelua eteenpäin jo reilut 17 vuotta. Ajan voimakkaasti valinnanvapautta päihdehoitojärjestelmään sen saamiseksi mahdollisimman tehokkaaksi. Ihmisten tulee saada valita itselleen paras hoitopaikka, haastateltava kertoo.

Terve ja tasapainoinen raittius

Arramies näkee raittiuden saavan tulevaisuudessa uutta arvostusta.
– Todellinen raittius ei ole kuivaa humalaa, siis hampaat irvessä elämistä ja sairauden sisällä kärvistelyä, jolloin ollaan yleensä vaikeampia ihmisiä kuin päihteitä käyttäessä. Kun me puhumme raittiudesta, puhumme uudesta elämästä, tarpeen katoamisesta päihteeseen nähden. Henkinen raittius on sitä, että elämänlaadun pitää muuttua 180 astetta uuteen suuntaan. Raittius on silloin elämän takaisin saamista, Arramies toteaa.

Hänen mukaansa raittiustoiminnassa ja ehkäisevässä päihdetyössä tulisi kuunnella herkemmällä korvalla korjaavaa työtä.

– Jos ei ymmärretä sairautta, raittius liitetään helposti vain päihteettömyyteen. Tavoitteena tulee olla ihminen, joka elää itsensä ja läheistensä kanssa tasapainoista elämää. Siksi päihderiippuvaisella ei ole vaihtoehtoina kuin raittius tai kuolema. Viime kädessä muuta valintaa päihteiden kohdalla ei ole. Sairaus, eikä raittiuskaan, ole häpeä, vaan ainoastaan sairauden tuottamat asiat.

Teksti: Marko Kailasmaa Kuva: Mika Arramies

Äveriäs, kiiltävä, ristiriitainen Dubai

Vietimme perheeni kanssa unohtumattoman syysloman tänä vuonna Arabiemiraateissa nauttien auringosta, merenrannasta ja eksoottisesta tunnelmasta. Ensin olimme neljä päivää rantalomalla Ras … Jatka lukemista Äveriäs, kiiltävä, ristiriitainen Dubai

Dubain loistelias yömaisema

Vietimme perheeni kanssa unohtumattoman syysloman tänä vuonna Arabiemiraateissa nauttien auringosta, merenrannasta ja eksoottisesta tunnelmasta. Ensin olimme neljä päivää rantalomalla Ras Al Khaimahissa, jonka jälkeen siirryimme Dubaihin kaupunkilomalle.

Hotellimme Ras Al Khaimahissa oli valtavan upea Waldorf Astoria, jonka palvelussa olisi kyllä suomalaisilla paljon oppimista. Ensimmäisestä taksinoven aukaisusta lähtövilkutuksiin elimme kuin kuninkaalliset, menimme meille avattuihin sänkyihin nukkumaan ja nautimme aamuteemme kultaisista kupeista. Niin paljon tuoksuja, makuja ja elämyksiä mahtui viikkoomme. Seurasin kiinnostuneena erityisesti arabien tapoja ja juomakulttuuria.

Meille lähes täysraittiina perheenä Dubain-lomaan ei liittynyt odotuksia tai edes ajatuksia alkoholin käytöstä, koska sitä emme nauti muuallakaan. Arabiemiraateissa muslimimaana ei alkoholia virallisesti käytetä, ja humalassa esiintymisestä yleisellä paikalla voi saada jopa vankeutta. Siispä emme nähneet yhtään ainoaa turistia tai paikallista humalassa koko aikana, minkä voi laskea huimaksi bonukseksi lomakohteessa. Ei siis ainoatakaan biletysporukkaa Briteistä, ei yhtään hotellin baarissa huojuvaa suomalaista. Saattoi mukavasti luottaa siihen, että humalassa toikkaroivia ei tarvitse lainkaan katsella.

Hotellissamme sekä useissa ravintoloissa oli sen sijaan tarjolla upeita moctaileja, alkoholittomia drinkkejä. Lisäksi saimme ihanaa vastapuristettua appelsiinituoremehua sekä suosikkiani taatelismoothieta, joka oli makeaa ja täyttävää.

Jeeppisafarilla olutta ja viiniä

Omassa hotellissamme alkoholia tarjoiltiin allasbaarissa sekä yläkerran yökerhossa, mutta alkoholia nautittiin lähinnä janojuomana rannan läheisyydessä eikä useampaa kerrallaan. Vaikka perjantaina, paikallisena vapaapäivänä, hotellissamme yöpyi myös paikallisia, eivät he katsoneet pahasti oluenjuojia allasbaarissa. Yökerhoon eksyimme ihan vahingossa koko perheellä haettuamme hotellin kattoterassia – yökerho oli käytännössä tyhjä, yhdessä pöydässä taisi olla yksi turisti. Keskustassa Dubaissa biletys on kuitenkin ihan normaalia ja yökerhot täyttyvät turisteista.

Alkoholin tuputtaminen tupsahti eteemme aavikkosafarilla, jonne ajettiin dyynien yli jeepeillä. Iso leiri, johon tuli illan päälle noin 600 turistia, oli aika hyvä markkinointikohde niin muoviselle krääsälle kuin alkoholillekin. Perinteiseksi lavastettu hökkelikylä oli omituisessa ristiriidassa alkoholinmyyjille, jotka parveilivat joukossamme mainostaen aktiivisesti olut- ja viinilistoja. Kun emme yhdeltä ostaneet, toinen tuli tuomaan omaa listaansa.

Aavikkoleiri tuntui meistä muutenkin hyvin keinotekoiselta ja epämiellyttävältä, joten alkoholin tuputtaminen toi siihen vielä yhden epämiellyttävän lisänsä. Mutta kokemus sekin, vaikka ei niin mukava!

Kaikkiaan minulle Dubai ja Ras Al Khaimah näyttäytyivät yllättävänkin konservatiivisina paikkoina, enkä olisi voinut kuvitella kulkevani kaupungissa sortseissa ja topissa. Rukouskutsut kajahtelivat myös valtavissa ostoskeskuksissa säännöllisesti. Dubain-hotellimme olikin ihan moskeijan vieressä. Erityisesti katseita keräsi esikoispoikamme, joka 180-senttisenä vaaleana nuorena miehenä tuntui olevan se erikoisin meidän perheestä. Kaunis teinityttömme kiinnitti myös monen huomion, mutta paikalliset olivat kaikin puolin kohteliaita ja ystävällisiä. Toki paikallisia oli vähemmän, enemmän kohtasimme intialaisia ja bangladeshilaisia.

Lomakohteena Arabiemiraatit tarjosi verrattoman sään, sillä aurinkoa ja lämpöä riitti lokakuussa neljänkymmenen asteen verran joka päivä. Tuoreet hedelmät, makeat taatelit ja maukkaat grillatut lihat maistuivat, ja suklaataateleita toimme myös matkatuliaisina. Hotellimme valkohiekkainen ranta oli upea, ja kiitäminen vesijetillä Persianlahden turkoosissa vedessä on kokemus, jota en ikinä unohda.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa

Hiljaisuuden kahleissa

Mutismi – kun sanoja ei vaan saa sanottua

Mutismi – kun sanoja ei vaan saa sanottua

Silja kertoo, että häntä on haukuttu puhumattomuuden vuoksi. Harva ymmärtää, mistä mutismissa on kyse.

Mutismi eli puhumattomuus on yleensä heikosti tunnettu asia. Se on tavallisimmin lapsuudessa kehittyvä sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö, jonka ydinoireisiin kuuluvat puhumisen vaikeudet tietyissä ympäristöissä tai tietyille ihmisille (selektiivinen mutismi), sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus sekä tunnesäätelyn haasteet.

Mutismi alkaa yleisimmin lapsen ollessa alle kouluikäinen, ja koska lapsi yleensä puhuu kotona normaalisti, sen alkamista ei välttämättä huomata heti. Selektiivisen mutismin omaava lapsi saattaa puhua päiväkodissa ja koulussa esimerkiksi kavereilleen, mutta ei lainkaan aikuisille tai on kodin ulkopuolella täysin puhumaton. Mutismia esiintyy tytöillä hieman enemmän kuin pojilla. Valikoivan puhumattomuuden syyt ovat moninaiset ja siihen liittyvät riskitekijät voivat olla muun muassa perinnöllisyys, ympäristö, lapsen temperamenttipiirteet ja kehitykselliset tekijät.

Teemu Lämsä ja Ritva Erkolahti julkaisivat Valikoiva puhumattomuus – haasteena lapsen vaikeneminen -katsauksen lääketieteellisessä Aikakauskirja Duodecimissa vuonna 2013. Näiden lääketieteen asiantuntijoiden mukaan selektiivisen mutismin (F94.0) diagnostisissa kriteereissä edellytetään, että lapsen puheen tuottaminen ja ymmärtäminen eivät poikkea merkittävästi iänmukaisesta keskiarvosta. Diagnoosi voidaan tehdä, jos kielelliset kyvyt riittävät tavanomaiseen vuorovaikutukseen, mutta potilaalla vallitsee selvä epäsuhta kielen käytössä erilaisissa sosiaalisissa yhteyksissä. Diagnoosin edellytyksenä on lisäksi, ettei samanaikaisesti ole diagnosoitavissa laaja-alaista kehityshäiriötä (F84), ja että häiriö on kestänyt yli kuukauden, eikä ole selitettävissä elämänmuutoksella, kuten koulunaloituksella tai muuttamisella vieraskieliseen maahan.

Mutismin monet kasvot

Koska valikoiva puhumattomuus on yksi ahdistuneisuushäiriön muoto eikä niinkään puheen ja kielen kehityshäiriö, kuntoutumisen haasteet ovat moniulotteisia eikä Suomessa ole mutismiin vakiohoitoa. Mutismin kuntoutuksessa käytetään etupäässä eri terapioita, kuten leikki-, taide-, musiikki-, ryhmä-, puhe- ja kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa. Tarpeen vaatiessa kokeillaan ahdistuksen estoon muun kuntoutuksen yhteydessä lääkehoitona serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI) sekä MAO-estäjiä (monoamine oxidase inhibitor).

Yleisin hoitomuoto on perheterapia yhdistettynä joko käyttäytymisterapiaan tai psykodynaamiseen terapiaan. Lupaavimmiksi hoitomuodoiksi voidaan lukea toiminnan kautta tapahtuvat terapiat sekä käyttäytymisterapian avulla luodut uudet toimintamallit ja -tavat. Päämääränä selektiivisen mutismin kuntoutuksessa on ahdistuksen kontrollointi sekä itseluottamuksen vahvistaminen ja itsetunnon kohentaminen.

Mutismin tunnistaminen ja sen diagnosoiminen saattaa olla erittäin haastavaa terveydenhoitohenkilökunnalle erityisesti silloin, kun lapsi tai nuori oireilee puhumattomuuden ohella psyykkisesti haastavasti. Lapsen tai nuoren vanhemman kuuleminen onkin erittäin tärkeää virheellisten tulkintojen estämiseksi. Joissakin tilanteissa mutismi on tulkittu virheellisesti ja sen seurauksena kyseisen piirteen omaava lapsi on jopa sijoitettu kodin ulkopuolelle tai otettu psykiatriseen hoitoon ilman vanhempien suostumusta.

Virheellisiä tulkintoja

Valikoivasti puhumaton lapsi pelkää tietyissä tilanteissa puhumista samaan tapaan kuin esimerkiksi vesipelosta kärsivä uimista ja pyrkii välttämään puhumistilanteen hänessä herättämää ahdistuneisuutta ja somaattisia oireita eri tavoin. Puhumaton lapsi saattaa vaikuttaa ulkopuolisen mielestä ilmeettömältä tai jähmettyneeltä, minkä seurauksena lapsen olemus voidaan tulkita virheellisesti muun muassa uhmakkuudeksi. Tilanne saattaa purkautua lapsen ahdistuksena ja ärtyisyytenä kotona, jos hän joutuu jatkuvasti kyseisiin tilanteisiin tai kiusatuksi puhumattomuutensa vuoksi.

Eräs äiti Pohjois-Suomen alueelta kertoo hänen lapsensa alkaneen oirehtia psyykkisesti jatkuvan koulukiusaamisen johdosta.

– Lapseni on aina ollut kotona iloinen ja eläväinen sekä menestynyt koulussa arvosanallisesti hyvin. Hän on kuitenkin hyvin voimakkaasti valikoivasti puhuva eli ei puhu lainkaan kodin ulkopuolella. Tämä johti vuosien saatossa tilanteeseen, jossa hakiessani apua hänen oireiluunsa, puhumattomuus tulkittiin väärin ja hän päätyi kuukausien tutkimusrumban ja ymmärtämättömyyden seurauksena satojen kilometrien päähän sijoitukseen. Lastani tutkivat henkilöt eivät osanneet useiden eri oireiden vuoksi hoitaa ja tulkita häntä oikein, joten eri lääkitykset ja jatkuva puhumaan painostaminen eri tilanteissa ajoivat häntä yhä syvemmälle ahdistukseen.

– Pahimmassa vaiheessa lapseni erotettiin meistä muista useammaksi viikoksi usean sadan kilometrin päähän, ja hän sai siellä autismidiagnoosin ahdistuneisuuden ja puhumattomuuden vuoksi. Tällä hetkellä lapseni asuu kotona, mutta on erittäin traumatisoitunut kokemuksistaan, eikä kykene jatko-opiskelemaan tai työelämään, nainen kertoo perheensä järkyttävistä kokemuksista.

Mutismiyhdistykselle kova tarve

Pohjois-Pohjanmaalla asuva 14-vuotias Silja (nimi muutettu) lopetti puhumisen kodin ulkopuolisille aikuisille ollessaan viisivuotias. Kotona Silja puhui monen muun mutistin tapaan normaalisti, mutta yhtäkkinen muutos puhumisessa tuli esiin päiväkodin kautta.

Äiti Marika (nimi muutettu) kertoo tytön puhumattomuuden tuoneen koulunkäyntiin haasteita, mutta opettajan tuella asiat ovat kuitenkin edenneet hyvin. Kolmannella luokalla häiriön virallinen diagnosointi oli tarpeen, sillä perhe koki tarvitsevansa enemmän tukea ongelmaan. Siljan valikoiva puhumattomuus alkoi vaikuttaa hiljalleen kaverisuhteisiin ja harrastuksiin.

– Silja puhuu tällä hetkellä ainoastaan lähimmille perheenjäsenille, ystävilleen sekä muutamalle ystävän vanhemmalle. Hän on erittäin iloinen ja huumorintajuinen nuori nainen, jonka puheentuotto tutuille on monipuolista ja runsasta, mutta silti hän vaikenee täysin kodin ulkopuolisten henkilöiden läsnä ollessa. Mutismi ei kuitenkaan vaikuta tytön eläväisyyteen, sillä hän liikkuu mielellään ja pitää hauskaa vapautuneesti ja äänekkäästi muun muassa vesipuistoissa ja huvipuistoissa, Siljan äiti kuvailee.

Silja itse kertoo äitinsä kautta, että hänen puhumattomuutensa lähinnä ihmetyttää ulkopuolisia, mutta varsinaista kiusaamista yksittäisiä haukkumisia lukuun ottamatta hän ei ole erityisemmin kokenut. Marika-äiti kertoo, että valikoivaan puhumattomuuteen diagnosoidut lapset ovat useimmiten vaativia itseään kohtaan, fiksuja, tunnollisia ja jopa perfektionismiin taipuvia persoonia. Lisäksi he ovat herkkiä ja havainnoivat ympäristöään tarkasti, jolloin he myös aistivat heihin kohdistuvat odotukset ja paineen herkästi. Tämän vuoksi he kokevat paljon epäonnistumista ja huonommuutta puhumattomuuden seurauksena.

– Mutismi vaikuttaa koulunkäyntiin paljon, sillä mutistit viittaavat harvoin, puhuvat vähän tai eivät lainkaan esimerkiksi pari- ja ryhmätehtävien aikana. He myös välttävät avun pyytämistä, jolloin he helposti alisuoriutuvat koulussa. Tämän vuoksi opettajien täytyisikin olla herkkiä havainnoimaan heitä, jotta onnistumisen kierre saataisiin alulle. Tämä ei valitettavasti ole opettajille helppoa suurten ryhmäkokojen ja useiden tukea tarvitsevien keskellä, Marika sanoo kuitenkin ymmärtäväisesti.

Hän jatkaa, että mutismia pitäisi tuoda huomattavasti voimakkaammin esille esimerkiksi oman yhdistystoiminnan kautta, jotta mutismi ymmärrettäisiin omana erillisenä häiriönään opetus- ja kasvatusalalla sekä sosiaalialalla ja terveydenhuollossa. Yhdistystoiminnan kautta myös avun saaminen tai sen löytäminen voisivat olla helpompaa.

– Vaikka mutismista ei puhuta yleisesti, se koskettaa noin paria prosenttia väestöstä. Selektiivisen mutismin yleisyys on siis Suomessa samaa luokkaa kuin esimerkiksi keliakian, hän huomauttaa totisena.

Mutismi aikuisena

Koska valikoiva puhumattomuus jää pois yleensä aikuisiän kynnyksellä, yli 18-vuotiaista mutisteista ei löydy juurikaan tietoa. Mutismin ennusteen arvioiminen on myös vaikeaa, koska pitkiä seurantatutkimuksia valikoivasti puhumattomista lapsista on vähän ja ne päättyvät usein ennen kuin tutkitut ovat täyttäneet 18 vuotta.

Etelä-Suomessa asuva Noora, 22, kertoo saaneensa diagnoosin vasta täysi-ikäiseksi tultuaan reilun viiden vuoden viiveellä.

– Itselläni mutismi ilmenee puhumattomuutena kodin ulkopuolella ja puhun pääsääntöisesti koulutunneilla ainoastaan avustajalleni. Puhumattomuuteni ei ole ongelma kavereilleni, eikä luokkatovereilleni, mutta sen sijaan se tuntuu olevan ylitsepääsemätöntä opettajille ja osalle isovanhemmistani. Mutismini astui kehiin koulukiusaamisen ja vaikeiden elämäntilanteiden seurauksena. Sanat eivät vain enää tulleet.

– Toki elämä on haasteellista ilman puhetta, mutta onneksi teknologia on kehittynyt, ja nykyään voi soittaa myös netin kautta. Myös hätänumeroon voi laittaa tarpeen vaatiessa tekstiviestin, kunhan rekisteröityy ensin kyseisen palvelun käyttäjäksi. Mutismi ei haittaa minua siis opiskeluissa, koska minulla on henkilökohtainen avustaja, mutta muissa vuorovaikutussuhteissa se on melkoinen haaste. Lääkärissä käydessäni saan käyttää potilaslain mukaista tulkkia. Onneksi monet asiat voi tänä päivänä hoitaa netissä ja kännykkää voi hyvin käyttää kommunikoinnin apuvälineenä, positiivinen ja huumorilla varustettu Noora tuumailee.

Noora jatkaa, että on yrittänyt tuoda selektiivistä puhumattomuutta esille muun muassa pitämällä koulussa Powerpoint-esitelmän mutismista ja kirjoittamalla blogia nimellä Hiljaisuuden Vankina.

– Haastavinta puhumattomuudessa on tietenkin puhumattomuus ja se, että tarvitsen koulussa apua koko ajan. Positiivista tässä on se, että olen tämän takia oppinut viittomaan jonkin verran. Kokemuksieni perusteella mutismista puhutaan todellakin liian vähän ja tästä tulisi viedä tietoa erityisesti päiväkoteihin ja kouluihin samalla tavalla kuin esimerkiksi tietoa diabeteksesta, hän kertoo sähköpostin välityksellä.

Teksti: Minna Korva-Perämäki

Tunteiden kohtaamisesta pää selvänä

– Koin varhaislapsuudessani ison trauman, kun isäni yritti perhesurmaa ja olin sen seurauksena teho-osastolla. …

Maiju Palin ei enää turruta tunteitaan päihteillä. Kuva: Ulla Hukka

– Koin varhaislapsuudessani ison trauman, kun isäni yritti perhesurmaa ja olin sen seurauksena teho-osastolla. Isäni löi minua ruuvimeisselillä rintakehään monta kertaa. Henkeni oli lähellä mennä. Tuo tapahtuma on vaikuttanut minuun suuresti ja nuorempana pakenin tapahtuman aiheuttamaa henkistä tuskaa päihteisiin, kertoo Maiju Palin, 35.

– Perheelläni on tänäkin vuonna raitis joulu. Vaikka aiemmin joinkin paljon, alkoholi ei koskaan kuulunut varsinaisesti jouluuni. Joulu on minulle pyhä ja varsinkin nyt kun on lapsia, ei tulisi mieleenikään juoda jouluna, Palin kertoo.

Hän on ollut raittiina nyt 10 vuotta. Aiemmin alkoholi kuului olennaisesti arkipäivään.

– En liiemmin sammunut minnekään, enkä menettänyt juurikaan muistiani. Alkoholi oli kuitenkin minulle ongelma. Join monta kertaa viikossa ja välillä parikin viikkoa putkeen. Olo oli silloin todella huono ja kasvot pöhöttyivät. Kerran tällaisen putken jälkeen nenäni vuosi jatkuvasti verta. Yleiskunto meni huonoon jamaan. Ihmisen pitää kuitenkin itse herätä huolehtimaan itsestään, kukaan muu ei sitä voi toisen puolesta valitettavasti tehdä. Onneksi itse heräsin.

– Minulla oli kavereina lahjakkaita ihmisiä, jotka kaikki käyttivät alkoholia kuten minäkin, jokainen omista syistään. Tuli hetki, kun en halunnut enää itse tehdä niin. 25-vuotiaana päätin tietoisesti muuttaa elämäni ja kohdata kaiken sen tuskan, minkä alkoholilla yritin painaa alas. Vanha elämä jäi taakse ja rupesin luomaan uutta todellisuutta.

– Olen käynyt paljon erilaisissa terapioissa puhumassa tapahtuneesta. Trauman kokenut ihminen pyrkii varmasti lopun elämäänsä käsittelemään tapahtunutta niin kuin minäkin. En tunne ketään, joka olisi kokenut samanlaista kohtaloa kuin perheeni, joten siksi on ollut vaikea saada vertaistukea asiaan, mutta olen löytänyt omat keinoni selviytyä ja käsitellä asiaa.

– Olen saanut tukea muun muassa erilaisia vaihtoehtohoitoja tarjoavilta ammattitaitoisilta terapeuteilta. Kävin neljä vuotta myös psykoterapiassa. Olen hyväksynyt tapahtuneen ja käynyt syvältä läpi asioita itsessäni. Tietyt tilanteet nostavat edelleen pintaan kipeitä olotiloja, mutta en enää halua paeta niitä, vaan kohdata ne ja kasvaa. En usko, että saamme täältä muuta mukaamme kuin sielumme kehityksen, joten olen halunnut kääntää kaiken kokemani voimakseni.

Voimaa tärkeästä yhteyden tunteesta

– Olen antanut tapahtuneen anteeksi, mutta isäsuhteeseen liittyviä asioita käyn varmasti vielä jonkin aikaakin läpi. Ymmärrän, että jokainen tekee parhaansa, enkä pidä isääni pahana ihmisenä. Jokaisen teon takana on usein hyvin inhimilliset syyt, niin järkyttäviltä kuin asiat saattavatkin teon perusteella vaikuttaa.

– Olen saanut ison trauman, mutta koen sen myös lahjana. En koskaan muuten olisi varmasti päässyt tutustumaan ihmisyyteen näin syvällisesti kuin tapahtuneen vuoksi olen joutunut tekemään.

Palin kokee, että suurin voimavara hänelle toipumisessa on ollut rehelliseksi ja näkyväksi tuleminen, sekä itselleen että muille. Hän on kirjoittanut reilut kaksi vuotta Kultainen sulka -blogiaan.

– Aloitin blogin, koska kirjoittaminen on aina ollut suuri intohimoni. Halusin luoda kanavan kirjoitusteni jakamiselle. En olisi voinut kuvitella sitä, kuinka moni muukin sitä kautta saa voimaantumista. Saan paljon palautetta siitä, kuinka paljon kirjoitukseni ovat auttaneet muita.

– Toipumiseni on siis vastavuoroista. Kirjoitan ennen kaikkea itseäni varten, mutta koen merkityksellisyyttä siitä, että se antaa paljon myös muille. Sitä kautta olen itsekin saanut vertaistukea, kun ihmiset jakavat omia vaikeita kokemuksiaan minulle.

– Viesteistä tulee sellainen yhteisöllinen olo, että toivumme tässä yhdessä. Yhteyden tunne muihin on tärkeää, ja luulen, että sen tunteen puuttuminen olikin suurin syy juomiselle, Palin toteaa.

Katkaisin sukupolvien välisen taakkasiirtymän

– Uskon, että monien addiktioiden takana on tarve kokea yhteyttä, ja jos sitä ei muualta osaa hakea, niin moni hakee alkoholista apua parempaan yhteyteen muiden kanssa. Alkoholinkäytöllä on kuitenkin usein surulliset seuraukset. Juominen ei lopulta tyydytä syvintä kaipuutamme tulla näkyväksi ja rakastetuksi omana itsenämme, vaikka sitä sillä yleensä pohjimmiltaan haetaan.

– Pelkäsin pitkään perustaa perhettä. Luulin, etten halunnut lapsia, mutta jälkikäteen ajateltuani uskon sen olleen vain niin iso pelko, että kielsin asian itseltäni. Olen joutunut kohtaamaan itsessäni sen pelon, että mitä jos minulle käy samalla tavalla kuin isälleni.

– Eräs terapeuttini sanoi, että se oli se hetki, kun katkaisin sukupolvien välisen taakkasiirtymän. Sinä hetkenä tunsin vahvasti myös, että jokin painolasti tippui. Lakkasin uskomasta, että minussa on jotain vikaa. Sen jälkeen tiedostin selvästi, etten ole sama kuin se mitä minulle on tehty.

– Itse pyrin vanhempana kuuntelemaan lapseni tunteita. Mielestäni se on tärkein tehtävä, tukea, kannustaa ja hyväksyä lapseni juuri sellaisena kuin hän on.

– Olemme puhuneet kokemastani perheessäni. Minusta tehtiin haastattelu parisen vuotta sitten valtakunnalliseen mediaan ja halusimme silloin puhua bonuslapsille asian ikätason mukaisesti, etteivät he kuule sitä ensin jostain muualta. On järkyttävää kertoa jotain sellaista lapsille, mutta se on osa minun elämääni.

– Minun ja mieheni yhteinen lapsi on vasta alle 3-vuotias, joten hänelle asia ei ole ajankohtainen hetkeen. Pidän kuitenkin rehellisyyttä tärkeimpänä arvona. Uskon, että lapsi kasvaa totuuden päälle tasapainoisempana kuin yhdenkään valheen, vaikka valheella olisi kuinka hyvä tarkoitus.

– Yhdessä selviämme kaikesta toisiamme tukien, on mielestäni paras viesti, jonka voin lapselleni antaa. Elämään kuuluu myös käsittämättömiä ja järkyttäviä asioita, mutta toisiamme tukien ja kuunnellen kaikesta pääsee parhaiten yli.

Lapsille on tärkeää opettaa tunteiden kohtaamista ja käsittelyä

– Uskon, että moni juo, koska ei koe pärjäävänsä tunteidensa kanssa tai ei osaa toimia niiden kanssa. Ei meille ole opetettu tunteiden käsittelytaitoa. On iso työ opetella se aikuisena, mutta se on mahdollista ja hyvin palkitsevaa. Kun pääsee pois alkoholin pauloista, saa takaisin oman voimansa, Palin toteaa.

– Kun addiktio ei vie, voi olla itse oman elämänsä ohjaksissa. Se on paras palkinto kovasta henkisestä työskentelystä itsensä kanssa.

– Uskoakseni olen raittiina rennompi ja enemmän oma itseni. Uskallan olla oma itseni kokonaisuudessaan nyt ilman alkoholin turvaa. Ennen join esimerkiksi jännittämiseen. Nykyisin etsin muita keinoja selvittää tunteeni.

– Toivon voivani olla lapselleni se turvallinen ihminen, jonka kanssa ongelmat käydään läpi. Jos lapseni nuorena aikuisena kääntyy mieluummin minun tai jonkun muun turvallisen ihmisen puoleen kuin alkoholin, niin olen onnistunut tavoitteessani.

Maiju Palinin blogi löytyy osoitteesta kultainensulka.com.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen Kuva: Ulla Hukka

Katkarapuja ja liitelyä järven jäällä

Joskus mieli vääristää muistoja. Päihdelapsuuden kokeneilla ikävät muistot ovat usein päällimmäisinä, eikä muisti meinaa millään ymmärtää, että joka päivä eläminen ei ollut kamalaa.

Joskus mieli vääristää muistoja. Päihdelapsuuden kokeneilla ikävät muistot ovat usein päällimmäisinä, eikä muisti meinaa millään ymmärtää, että joka päivä eläminen ei ollut kamalaa. Että välissä oli päiviä, jolloin elämä oli mukavaa, huoletonta, täynnä naurua ja iloisia asioita. Minun mielessäni on monta kivaa päivää, jolloin kukaan ei ollut humalassa. Ei se mitään, vaikka minun lapsuuteni ei ollut kokonaisuudessaan leppoisaa ja huoletonta, koska minulla on paljon tärkeitä ja hyviä muistoja, joita vaalia.

Meillä oli aina valtavan hyvää ruokaa. Äitini oli taitava kokki, joka osasi suolata syyssienet ja tehdä itse hapankaalia. Hän teki aamupalan meille aina valmiiksi: teetä puolukkakupeista, voileipiä ja vähän hedelmää kauniisti katettuna. Äiti teki tattaripuuroa voin kera, karjalanpaistia, uunilohta, hasselbackan perunoita ja pastaa. Isä haki joskus Haaparannasta Ruotsista valtavan määrän katkarapuja, jotka syötiin olohuoneen matalan pöydän ääressä televisiota katsellen. Haaparannasta isä toi myös kotiin asti hampurilaiset, minulle ilman mitään mausteita. Sille naurettiin, että miltä se sellainen maistuu, kun ei edes ketsuppia ole.

Mökkimme kauniin, hiekkapohjaisen järven rannalla oli paikka, jossa minun muistikuvissani ei kukaan koskaan juonut. Joi isä kuulemma sielläkin, mutta minun muistoni ovat niistä päivistä puhtaat. Ehkä tekemistä metsässä vain oli liian paljon, että olisin kiinnittänyt siihen huomiota. Siellä käen kukunnassa uimme ja soutelimme pitkät kesät, sillä äitimme oli opettaja. Minä osasin pienestä asti kalastaa ahvenia ihan itse ja sytyttää saunanpesän. Äiti paisteli kaasuhellalla teeleipiä, jos oli sadepäivä. Me siskot piirsimme paperinukkeja, ja minä nukuin isän painavan peiton alla parhaita unia silloin, kun isä oli kaupungissa töissä. Eräänä talvena jää oli niin sileä ja kirkas, että pystyimme luistelemaan vaivatta sen päällä. Jään läpi näkyi pohjaan saakka. Liitelimme kirkkaan jään pinnalla koko perhe, ja isä hassutteli pitkän kaulaliinansa kanssa. Se on lapsuuteni paras päivä.

Kotimme oli aina kauniisti sisustettu vuodenaikojen mukaan. Syksyllä verhoissa oli sieniä ja ruskeita sävyjä, jouluksi kaikki muuttui punaiseksi, ja keväällä verhot muuttuivat keltaisiksi tai mintunvihreiksi. Olohuone oli 80-luvulla juuri niin virtaviivainen kuin sisustuslehdissäkin. Marimekon näyttävät kankaat löysivät aina meille, ja saimme nähdä useita upeita kattauksia vielä pitkään äitini vanhentuessakin. Äitini taisi olla 80-luvun alussa ensimmäinen, joka laittoi pieniä jouluvaloja ulos oksiin. Kekseliäs oksaratkaisu herätti ihastusta kaikissa naapureissa, ja sen jälkeen niitä oli muillakin. Tuona jouluna istuin joskus sohvalla ja vain ihastelin noita kimaltavia ja lumoavia valoja.

Isäni oli parhaimmillaan selvänä hauska, seurallinen, vilkas ja vähän vekkuli. Eräänä jouluaattona, jolloin hän ei ollutkaan humalassa, hän leikki lentokonetta hautausmaalla käydessämme. Hän kaarteli kädet siipinä pitkin polkuja ja piti moottorin ääntä. Äitini puolestaan on aina ollut avarakatseinen, eläinrakas ja kekseliäs. Hän ei myöskään koskaan ole välittänyt ihmisen ammatista, asemasta, seksuaalisesta suuntauksesta tai ihonväristä, vaan on kannustanut pitämään kaikkia tasavertaisina. Minä olen saanut häneltä myös tavan auttaa ihmisiä. Koskaan emme jättäneet ketään kaupungilla makaamaan asfaltille tai puistonpenkille, ambulanssi tai poliisi tilattiin aina. Suurpiirteisyydenkin äitini on meille siskoille jättänyt. Asioita ei jäädä murehtimaan, tavaroita ei jemmata varastoihin ja jo sovittuihin asioihin ei palata. Joskus siivousvimmassa saatettiin ja saatetaan yhä heittää pois sellaistakin tavaraa, jota vielä olisi käyttöä, mutta ei sitäkään murehdittu. Tavaraa se vain on.

Teksti: Lea Ansamaa

Kun Suomi oppi juomaan?

Pääkirjoitus, raitis.fi-lehti 3/2018 Viime kuukausina on monesta suunnasta väitetty alkoholin vähittäismyynnin laskeneen maassamme. On historiallista, että niin monella alkoholinkäytön edistäjällä … Jatka lukemista Kun Suomi oppi juomaan?

raitis.fi-lehden numeron 3/2018 kansi

Pääkirjoitus, raitis.fi-lehti 3/2018

Viime kuukausina on monesta suunnasta väitetty alkoholin vähittäismyynnin laskeneen maassamme. On historiallista, että niin monella alkoholinkäytön edistäjällä ja raittiusliikkeellä on vihdoinkin yhteinen ilonaihe. Sitä suurempi harmi, että yhteinen riemumme on perusteeton. Valviran lokakuussa julkaisemat alkoholijuomien myyntiluvut osoittavat, että alkoholin vähittäismyynti oli kuluvan vuoden heinäkuussa 10,5 % enemmän kuin viime vuonna. Tammi–heinäkuun kokonaiskulutuksessakin tuli kasvua prosentin verran. Koko vuoden osalta kasvu saattaa siten olla lopulta lähellä THL:n 4–6 % arviota, vaikka alkoholiveroa korotettiinkin, ja vaikkei merkittävää hintakilpailua 4,7–5,5-prosenttisten alkoholijuomien osalta olekaan nähty.

Itsevarmoihin ääniin kulutuksen lopullisesta pienenemisestä yhdistyvät usein vakuuttelut suomalaisten niin sanotusta eurooppalaisesta juomatavasta. Tavasta, jota ei ole olemassakaan. Sillä, kun juodaan viikolla omasta mielestä ”eurooppalaisittain”, on ilmeisesti sitten viikonloppuna oikeus ottaa ”suomalaisittain”. Siinä ei sitten enää selvää päivää nähdäkään. Kansanterveytemme kannalta alkoholikulutuksen lasku olisi kyllä ensiarvoisen tärkeää, vaikka jo eräässä mielipiteessä koko kansanterveyskäsitekin romutettiin. Sen myötä lasku on kyllä edessä, nimittäin kallis lasku kansantaloudelle.

Poliisi ja terveydenhoito ovat jo joutuneet kohtaamaan ensimmäiset alkoholin prosenttirajan korotuksen seuraukset. Virkavalta on kertonut levottomuuksien lisääntyneen erityisesti aamuyön tunteina. Vielä kun huomioidaan lisääntyneet huumeiden käyttöluvut sekä alkoholin ja huumeiden yhteiskäyttö eli ”sekaratit” tieliikenteessä ja työelämässä, on huoli kansakuntamme terveydestä ja tulevaisuudesta todellinen. Sen rinnalla riemu alkoholin maahantuonnin laskusta vaikuttaa pieneltä ja vaatimus etämyynnin sallimisesta myös yli 5,5-prosenttisten alkoholijuomien osalta Suomen markkinoilla käsittämättömältä.

Tilastot ovat lopulta vain lukuja. Lopullinen seuraus koetaan aina siellä mistä viimeistä sanaa ei enää kuulu. Siinä vaiheessa, kun alkoholinkulutus näkyy kasvukäyrinä ja viranomaisten lisääntyneenä työnä, ovat lukemattomat perheet ja valitettavaa kyllä erityisesti heikoimmassa asemassa olevat eläneet jo pitkään päihdehelvetin keskellä. Kaikkia aiheutettuja vaurioita ei korjata koskaan ja monet seuraukset näkyvät vasta vuosien tai jopa vuosikymmenien kuluttua. Eikä tilannetta paranneta pelkästään ongelmakäyttöön puuttumisella, vaikka niin jo Helsingin Sanomissa syyskuussa ehdotettiin. Se ei nimittäin riitä. Ehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen päihdeongelmiin on välttämätöntä, jos haluamme pitää kansakuntamme työkykyisenä ja terveenä.

Nuoret toivottavasti katkaisevat lopulta alkoholin myynnin kasvukehityksen. Harmillista vain, että siihen saattaa mennä vielä vuosia ja että heidän maksettavakseen jäävät nykyisten työikäisten päihteillä aiheuttamat yhteiskunnalliset haitat.

Raittiuden Ystävät toivoo, että maassamme todella vähennettäisiin alkoholinkulutusta ja ymmärrettäisiin sen kokonaisvaltaiset seuraukset. Juomisen määrän selkeän yhteyden taustalla oleviin ongelmiin on osoittanut muun muassa THL:n tuore Näin Suomi juo -tilastoraportti. Näissä ongelmissa meidän on autettava toinen toisiamme. Myös yhteiseen hauskanpitoon ja rentoutumiseen on tärkeä löytää muita tapoja. Siihen rohkaisee tänä syksynä ensimmäisen kerran järjestettävä Mocktober-kampanja, joka korostaa alkoholittomien drinkkien eli mocktailien etuja. Näin juhlimalla kun on valmis myös seuraavana aamuna töihin tai vaikka heti auton rattiin.

Marko Kailasmaa
Toiminnanjohtaja
Raittiuden Ystävät ry