raitis.fi-lehti: Kaikki artikkelit

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita uusimmasta alkaen. Voit selata juttuja myös kategorioittain.

Alkoholilakiuudistus – varsinainen 100-vuotislahja lapsille ja nuorille

Panimoteollisuus ajaa voimakkaasti niin sanottujen rajoitusten purkamista alkoholin saatavuudessa ja rohkeneepa väittää, ettei kulutus nousisi, vaikka esimerkiksi nyt kaupoissa myytävän … Jatka lukemista Alkoholilakiuudistus – varsinainen 100-vuotislahja lapsille ja nuorille

Panimoteollisuus ajaa voimakkaasti niin sanottujen rajoitusten purkamista alkoholin saatavuudessa ja rohkeneepa väittää, ettei kulutus nousisi, vaikka esimerkiksi nyt kaupoissa myytävän oluen alkoholipitoisuutta nostettaisiin tai ravintoloiden aukioloa ja anniskeluaikaa jatkettaisiin.

Uudistusta ajetaan elinkeinoelämän ehdoilla kansanterveyden kustannuksella. Tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista ei kannata alkoholin saatavuuden helpottamista (Ehyt ry). Osa poliitikoista näyttää kuitenkin edelleen uskovan, että myönteisyys lakiuudistukseen varmistaisi heidän äänisaaliinsa.

A-klinikkasäätiön päihdelääkäri Kaarlo Simojoki on sanonut, että nyt jo noin miljoona suomalaista kärsii läheisensä alkoholin käytöstä ja suuri osa heistä on lapsia.

Hän sanoo myös, että meillä on jo noin 500 000 riskikäyttäjää, joiden ei paljon tarvitse lisätä kulutustaan, kun seuraukset näkyvät terveys -ja päihdepalveluissa sekä lapsien maailmassa. Tuoreessa tutkimuksessa (Sunnuntaisuomalainen 20.11.2016) nuoret kertovat, miltä tuntuu, kun isä tai äiti juo. Juttu oli otsikoitu ”Viinan viemä lapsuus”.

Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Tampereen yliopistosta pohti alkoholiuudistusta SS:n Torstaivieras-palstalla 8.12.2016 otsikolla ”Demokratian viisausvaje” viidestä eri näkökulmasta. Lainaan tähän viimeisen kappaleen:

”Kaikista näistä näkökulmista eduskunnan hallituspuolueiden enemmistön kanta on ymmärrettävä, mutta viisaaksi sitä ei voi sanoa suomalaisen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta. Toivottavaa on, että tätä asiaa vielä punnittaisiin eduskunnan käsittelyssä avoimin mielin. Muussa tapauksessa sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesten tehtäväksi jää demokraattisesti päätetyn tyhmyyden tiivistäminen toimeenpanokelpoiseen muotoon.”

Olisi mielenkiintoista myös tietää, kuinka paljon kansainvälinen panimoteollisuus on vaikuttanut Suomen Panimoliittoon, jotta lakia meillä muutettaisiin. Suurin osa firmoistahan on jo ulkomaisessa omistuksessa. Siis voitot ulkomaille ja haitat Suomeen.

Ja näkyyhän tuo vaikuttamispyrkimys sopivan toisin päinkin, kun Olvi ja Carlsberg ovat jo lähettäneet kirjeen Viron pääministerille ja ilmaisseet huolensa Viron mahdollisista oluen hinnan korotuksista (IS 2.1.2017).

MARJA-LEENA KETTUNEN
Iisalmi

Kirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa 16.1.2017 ja Savon Sanomissa 8.2.2017. Kirjoittaja on Raittiuden Ystävät ry:n kunniapuheenjohtaja. Hän toimi järjestön puheenjohtajana vuosina 1990–1999.

Tylsä, tylsempi, raitis

Älä ole tylsä! Et kai vain taas aio olla tylsä? Onneksi te muut ette ole tylsiä. Minä en ainakaan aio olla tänään tylsä. Tuttu ja usein toistuva illanvieton alkukeskustelu minulle, joka olen usein se ainoa kamalan tylsä juhlamekkojen kahinan keskellä.

Lea Ansamaan ”juomatavat” ovat kuivakan tylsiä.

Älä ole tylsä! Et kai vain taas aio olla tylsä? Onneksi te muut ette ole tylsiä. Minä en ainakaan aio olla tänään tylsä.

Tuttu ja usein toistuva illanvieton alkukeskustelu minulle, joka olen usein se ainoa kamalan tylsä juhlamekkojen kahinan keskellä. Tosin mieheni on vannottanut vuosien varrella, että kaikenlaista voin olla, joskus monimutkainenkin ja kummallinen, mutta tylsäksi ei ole elämä kanssani koskaan käynyt.

Minä olen katsonut kymmeniä kauhuelokuvia, ratsastanut kamelilla, syönyt patonkia Eiffelin tornin juurella, ollut mallina muotikuvauksissa, ollut Ylen suorassa uutislähetyksessä, kiljunut Madonnan, Michael Jacksonin ja Tina Turnerin konserteissa, katsonut yöllä lentokoneesta Istanbulin valoja ja pitänyt töissä yllä värikästä Star Wars -puseroa. En koskaan pukeudu mustaan, enkä ikinä kieltäydy karaoken laulamisesta edes keskellä päivää. Silti minä olen tylsä, siitä ensimmäisestä hämmästyksestä lähtien, kun koko pöytäseurueelle tilataan kuohuvat ja minä otankin limua. Silloin koko sakki kääntyy katsomaan minua. Mitä ihmettä? Mikä sairaus tuo on ja miten kauan se on jatkunut? Sen tuijotuksen ja halveksunnan kun pulloon saisi, sillä liikuttaisi vaikka armeijan tankkia.

Sanakirjan mukaan tylsän synonyymeja ovat apea, halju, haukotuttava, ankea, ikävä, ilmeetön ja ilonpilaaja. Tuo viimeinen on varmasti se, mitä tuolla tylsäksi haukkumisella halutaan sanoa. Minä pilaan muiden ilon, koska minua vasten muiden juominen näyttäytyykin toisenlaisena – ei normina, vaan siitä erottuvana.

Klassisesti on helpointa laittaa kaikki sen syyksi, joka poikkeaa rivistä. Tuo tuossa, siinä on vika. Siinä, että hän on tiukkapipo ja paheksuva ja muilla ei ole sen kanssa ikinä hauskaa. Siitäkin huolimatta, että en koskaan puhuisi pahaa toisten juomisesta tai edes katseellani hipaise muiden laseja. Minua ei lasien kilistely haittaa, mutta toisin päin se on miltei mahdoton yhtälö.

Olen joskus ajatellut, että olisi helppoa tilata yksi siideri koko illaksi ja siihen kaveriksi vesi, jota sitten oikeasti joisi. Olisi kuten muut ja säästyisi niin paljolta kummastelulta. Joskus tämä keskustelu on alkanut jo juna-asemalla ja päättynyt vasta useamman yön reissun jälkeen paluumatkalla. Ja siinä välissä on aika monta kertaa tilattu koko porukalle drinkit ja kahvin kaveriksi liköörit, mutta muistettu isoon ääneen mainita tarjoilijalle, että niin, paitsi yhdelle. ”We have one who doesn´t drink alcohol.” Tai todettu, että ”Ota nyt kun kerrankin olet hyvässä seurassa”. Minulle on joskus jopa tilattu useita drinkkejä eteeni, vaikka joka kerta sanoin, että kiitos en välitä. Siinä on aika ikävä istua, kun toiset käyttäytyvät noin moukkamaisesti.

Silti en tilaa siideriä ja ole juovinani. Mielestäni minulla on oikeus olla ottamatta alkoholia samalla tavalla kuin minulla on oikeus pukea päälleni mitä haluan, ostaa sellaiset silmälasit kuin haluan, asua siellä missä haluan ja kuunnella sitä musiikkia, mistä juuri minä pidän. On mahdottomuus ruveta elämään elämää, jota toiset määrittelevät. Muuta tietä ei ole, kuin seisoa itsensä takana sellaisena kuin on. Minun on kelvattava tällaisena, kokonaisena pakettina.

Mutta kumminkin. Kai tuon auton nyt voi tuohon yöksi jättää, eikö? Tulet sitten huomenna hakemaan.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa

Kirjoittaja Lea Ansamaa on oululainen viestintäalan ammattilainen ja kahden lapsen äiti. Viime vuonna Lea sai Vuoden raittiusteko -palkinnon blogikirjoituksestaan ”Anna lapselle raitis joulu tai koko elämä”.

Musiikin virrassa säveliä poimimassa

Säveltäjä Tuomas Kanteliselle musiikillisessa luovuudessa on kyse enemmän irti päästämisestä kuin tekemällä tekemisestä. Taiteilija sekä tekee työtä että monesti myös rentoutuu musiikin antamassa luovassa flow-tilassa.

Säveltäjä Tuomas Kanteliselle musiikillisessa luovuudessa on kyse enemmän irti päästämisestä kuin tekemällä tekemisestä. Taiteilija sekä tekee työtä että monesti myös rentoutuu musiikin antamassa luovassa flow-tilassa.

Tuomas Kantelinen on saanut uransa aikana useita palkintoja. Kuvassa HARPA Nordic Film Composer -palkintotilaisuus Trondheimissa Norjassa 2013.

Kesällä 2017 Ilmajoen musiikkijuhlilla sai kantaesityksensä toinen säveltäjä Tuomas Kantelisen ooppera Mannerheim. Kansalliset tunnot Suomen 100-vuotisjuhlavuonna ovat kovassa huudossa eikä muumejakaan ole unohdettu. Baletilla on uusi Muumi-teos Taikurin Hattu, jossa käytetään niin ikään Kantelisen musiikkia.

Hans-Christian Andersenin elämästä kertovat Lumikuningatar ja Pieni Merenneito olivat jättimenestyksiä, joista ensin mainittu esitettiin jopa Kööpenhaminan kuninkaallisessa Baletissa ja sitä ylistivät myös siniveriset itse. Kumpikin on Kantelisen ja hänen luottokollegansa Kenneth Greven työtä.

Jouten ei säveltäjän tarvitse olla. Lisää musiikkia syntyy jatkuvasti. Mutta miten tähän on päädytty?

Toisenlainen todellisuus viehätti jo lapsena

Suomalaisen säveltäjän isoäiti oli kankaanpääläinen kulttuurivaikuttaja-soitonopettaja ja musiikkikasvattaja-opetusneuvos Liisa Mattila-Oukari. Hän johdatteli Kantelisen sisarukset jo varhain musiikillisille poluille. Isoäiti oli muun muassa aikoinaan perustamassa Kankaanpään musiikkiopistoa ja siskonsa Karoliina Kantelinen on tehnyt ytimekästä laulajan työtä ympäri maailmaa Värttinä orkesterinsa kanssa.

– Meistä neljästä sisaruksesta kolme on ammattilaisina musiikin saralla. Itse aloin säveltämään aika varhain ja jäin sävelten maailmaan koukkuun – se on eräänlainen dynaaminen flow-tila, jossa viihdyn ja johon tahdon aina uudelleen, Tuomas Kantelinen kertoo.

Poikasena koulukavereiden jalkapallojengin harjoittelupaikka tuli kierrettyä kaukaa, kun muusikon alku kulki nuotit kainalossa kirkkoon. Kantelinen treenasi monia soittimia, kuten pianoa ja oboeta. Kirkkoon hän kulki tietysti soittaakseen urkuja.

– Ajattelin kai, ettei se urheilullisten ystävieni mielestä olisi ollut kovin coolia. Olin itse usein maalivahtina ja oli hieno tunne, kun kaikki oli ”minusta kiinni”, sainko maalin torjuttua vai pääsikö pallo läpi. Näin jälkeenpäin ajatellen tosin, on koko kirkon täyttämisessä musiikilla aika paljon voiman tuntua.

Muutettuaan perheensä mukana Helsinkiin teini-iässä sisarukset suuntautuivat yhä enemmän musiikkiin.

– Olin varmaan hajamielinen professori, kun ajatukseni askartelivat musiikissa ja hiihtelin pitkin kaupunkia jalat tukevasti ilmassa. Opiskelin Sibelius-lukiossa ja sitten Sibelius-Akatemiassa, missä pääaineeni oli sävellys ja opettajani Eero Hämeenniemi. Opiskeluaikoina elimme musiikkia aamusta iltaan. Itse en suuntautunut juhlimiseen, vaan istuin Sibiksen studiossa yökaudet opettelemassa eri ohjelmistojen ja soundien käyttöä. Olin kiinnostunut elokuvista ja varsinkin fantasiasta ja seikkailusta, ihailin suurilla orkestereilla nauhoittavia elokuvasäveltäjiä kuten John Williamsia.

Nyt, kun uusi vuosituhat on jo hyvässä vauhdissa, miehellä on elokuvapuolella useampikin kotimainen sekä kansainvälinen projekti tulossa.

– Keväällä nauhoitin musiikkia Lontoossa The Adventurers -nimiseen kiinalaiselokuvaan, jossa on pääosin kiinalaiset näyttelijät. Agenttitarina tapahtuu Cannesissa ja ympäri Eurooppaa.

Selvin päin musiikin huumaan

Tuomas Kantelinen on säveltänyt lukuisiin suomalaisiin ja kansainvälisiin elokuviin. Olet hyvin todennäköisesti kuullut hänen musiikkiaan elokuvia katsoessasi.

Kun Kanteliselta kysyy uravalinnasta ja menestyksen saloista, hän vastaa, ettei varmaan olisi edes osannut tehdä mitään muuta, musiikki ammattina oli miltei itsestäänselvyys.

– Kysymys oli ehkä enemmän, suuntaudunko konserttimusiikkiin kuten ”kunnon säveltäjä” vai pistänkö elämän risaiseksi ja ryhdyn viihteelliseksi elokuvamusiikin parissa. Tähän mennessä olen saanut maistaa molemmista maljoista ja juomat ovat erilaiset, mutta yhtä herkulliset ja riippuvuutta aiheuttavat. Konserttimusiikissa on täydellinen hallinta kaikesta, olet eräänlainen yksinvaltias, joka yrittää puhua muille käyttäen kieltä ilman sanoja – elokuvamusiikissa taas on kyse tiiviistä yhteistyöstä ohjaajan, äänisuunnittelijan ja leikkaajan kanssa, jotta musiikki (ja muut osa-alueet) palvelisivat parhaiten elokuvaa ja tarinaa, joka siinä halutaan kertoa. On hyvä intervalliharjoitus olla vuorotellen despootti omassa musiikillisessa maailmassaan ja vuorotellen alainen ja alisteinen jollekin kokonaisuudelle, jossa musiikki on vain yksi osa-alue.

Uravalinta vaikutti myös toiseen säveltäjän valintaan. Kantelinen ei ole koskaan käyttänyt päihteitä.

– Sibiksellä oli aika aktiivinen bileilykausi päällä silloin, kun opiskelin siellä, mutta en itse koskaan käyttänyt alkoholia. Pelkäsin, että se sumentaisi taiteellista ilmaisua ja veisi jotakin pois sävellyksestä ja musiikin kokemisesta. Mutta en mitenkään tuominnut tai edelleenkään tuomitse muiden alkoholinkäyttöä, uskon että varsinkin esiintymispaineiden alla elävät soittajat saattavat jopa tarvita sen tuomaa rentoutusta aika ajoin. Säveltäjänä ei tarvitse kokea ramppikuumetta tai astua lavalle huolissaan siitä, onko tullut harjoiteltua riittävästi, ja onko kappale hallussa. Siinä vaiheessa, kun minä pääsen lavalle, sävellys on jo esitetty muiden toimesta ja saan vain käydä rennosti pokkaamassa aplodien saattelemana!

Kantelinen aprikoi muusikoiden yleensä hakevat päihteistä paljolti rentoutusta ja ehkä myös välillä pakoa arjesta. Itse hän hakee taukoa arkeen elokuvista, musiikista sekä meditaatiosta, jota alkoi harrastaa jo parikymppisenä.

– Varmaan monet rock-klassikot on tuotettu päihteiden vaikutuksen alla. Lopputulos ratkaisee, mutta oma valintani on ollut pysytellä selvin päin.

Hetken kokemus ja musiikki

Kanteliselle flow-tila on tuttu. Hänelle se on sitä, että asiat sujuvat taianomaisesti parhain päin ilman omia ponnisteluja ja liikaa yrittämistä. Musiikissa se tulee luonnostaan ja siksi mies oikein odottaa sitä, että pääsee taas säveltämään. Meditaatiossa puolestaan hän hakee ajatusten taukoamista, mielen hiljaisuutta, joka tuo levänneen ja tyytyväisen olon.

Entä voiko flow-tilaa oppia?

– Säveltämisen flow-tilaa en pystyisi opettamaan, ja se on todennäköisesti vähän erilainen prosessi kaikille luovilla aloilla toimiville ihmisille. Meditaatiota yritän välillä opettaakin muille – yksinkertaisimmillaan se kokemus siitä, että mieli nykyhetkessä, eikä seikkaile suunnittelemassa tulevaa tai vello vatvomassa jotakin mennyttä, Kantelinen sanoo.

Samalla tavalla kuin musiikki, meditatiivinen tila on ajatusten tuolla puolen. Pohjimmiltaan se on kai juuri irti päästämistä – päästää irti kontrollista ja tietää, että universumi pitää omistaan huolen, eikä meidän oikeasti tarvitse tehdä juuri mitään sen eteen.

Taiteilijan mukaan musiikki pikemminkin syntyy itsestään sen sijaan, että se tuotettaisiin omilla ponnisteluilla. Mistä musiikki sitten tulee?

– Sen kun tietäisi!, Kantelinen pohtii.

Miehen mukaan se vain virtaa jostakin käyttäen kanavinaan niitä, jotka ehtivät, osaavat ja jaksavat sitä kuunnella ja merkitä ylös melodioiksi, säveliksi, rytmeiksi.

Teksti: Saska Aaltonen Kuvat: Jouni Harala

Menestyvän medianaisen selviämistarina alkoholismista

Toimittaja Riitta Castrén sai potkut yli 30-vuotisen intohimoisen työuransa päätteeksi. Syynä oli alkoholi. Nyt hän kertoo kirjassaan raitistumisesta ja pohtii alkoholiongelmien taustaa.

Toimittaja Riitta Castrén sai potkut yli 30-vuotisen intohimoisen työuransa päätteeksi. Syynä oli alkoholi. Nyt hän kertoo kirjassaan raitistumisesta ja pohtii alkoholiongelmien taustaa.

– Minun elämäni tärkein asia oli työ. Opin sen jo äidiltä. ”Hanki ensin ura, sitten vasta perhe”, sanoi äitini, joka oli tehnyt näin. Ajattelin, että miehet tulevat ja menevät, mutta työ jää. Minun tapauksessani työ tarkoitti kirjoittamista. Olen toimittaja, Castrén kertoo kirjassaan.

Työ sujui ja alkoholia kului ajalle ominaiseen toimittajatyyliin, joskaan ei kovin paljon. Toimittajauran lopussa tilanne muuttui pahempaan suuntaan, useammasta syystä.

– Kymmeniä vuosia yhdessä työskennellyt toimituksemme oli vastaikään hajonnut, kun moni lähti eläkkeelle. Olin ainoa, joka jäi jäljelle vanhasta tiimistä. Se ei pelottanut minua, koska olin tottunut muutoksiin. Yllätyin sen sijaan työtavoista, joista oli mielestäni kadonnut ennen niin saumaton yhdessä tekemisen meininki.

– Kun huomasin, ettei uudessa toimituskulttuurissa ollut sijaa analyyttisyydelle eikä innostukselle, aloin huolestua. Sanomattakin oli selvää, etteivät kemiat esimieheni kanssa kohdanneet.

Castrénin kaksi läheistä sairastui samaan aikaan syöpään. Koirakin kuoli. Kaikki vaikeudet yhdessä toivat arkeen masentavan ja kuormittavan tunteen. Ja tähän saumaan löytyi lohtuviini, josta alkoi tulla pikkuhiljaa tärkeämpi ja tärkeämpi.

– Siivosin, kävin kuntosalilla ja koko ajan odotin hetkeä, että saisin avata viinipullon. Sunnuntai oli yhtä itsepetoksen juhlaa. Kun alkoholi alkaa hallita ihmisen mieltä, kaikki elämässä pyörii sen ympärilä. Mitä enemmän tissuttelin, sitä tarkempi oli käyttäytymisestäni. Halusin säilyttää kasvoni, mikä varmasti näkyi ulospäin kireytenä, toimittaja kuvailee.

– Näin toimii alkoholin suurkuluttaja. Addiktoituvan asenne muuttaa ihmistä niin vaivihkaa, ettei hän sitä itsekään huomaa. Se on salakavala prosessi, jossa kadottaa nopeasti suhteellisuudentajunsa, Castrén valottaa.

Työyhteisön ulkopuolelle jäävän alkukantainen kauhu

Toimittaja kuvaa hyvin tilannetta, jollaisia koetaan varmasti monilla muillakin työpaikoilla. Tunnollisena työntekijänä hän ei kertonut kenellekään uupumuksestaan, eikä hakenut sairaslomaa. Tunnelma alkoi kiristyä kiristymistään.

Castrén koki, ettei uuden työyhteisön johtaja onnistunut luomaan kohtaavaa ja luottamusta synnyttävää vuorovaikutusta.

– Kohtaamattomuuden muuri vain kasvoi kasvamistaan. Kun lähdin työpaikalta kotiin, minulla oli ollut tunne, että olin ollut kahdeksan tuntia keskellä pimeää painajaista: ventovieraiden seurassa vailla tulevaisuutta.

– Tunsin olevani kuin laumansa hylkäämä eläin: haavoittuvainen kuin hortoileva hirven vasa.

Vertaus sopii hyvin muun muassa työterveyslääkäri Juhani Seppäsen Selvästi juovuksissa -kirjan kuvaukseen siitä tunnemysrkystä, jonka valtaan työyhteisön ulkopuolelle jäänyt helposti joutuu: ”Se herättää alkukantaista kauhua”.

Pian alkoholiongelma näkyi myös työpaikalla. Seurasi varoitus ja lopulta potkut. Castrénille tuotiin valmis irtisanomistodistus, joka oli vain hänen allekirjoitustaan vailla.

– Olin tyhjä, olin turta. Olin elävä kuollut. Värit katosivat elämästä. Se oli kummallinen hetki – kuin tuhkaaminen. Työni oli merkinnyt minulle kaikkea. Olin hengittänyt sen kautta. Olemassaoloni oli sementoitu työhöni. Se oli läheisteni jälkeen tärkein asia elämässäni. Nyt se oli otettu minulta pois. Elämääni oli tullut yö, ja minä muutuin höyhentäkin kevyemmäksi.

Vaikka kokemus oli äärimmäisen omakohtainen, Castrén peilaa kirjassaan alkoholismia ilmiönä laajemminkin.

– Uusimmat huippu-urheilijoita koskevat tutkimukset ovat osoittaneet, että kun kilpaura katkeaa äkillisesti, on vaarana, että päihteiden käyttö kasvaa tuntuvasti, hän kertoo ja muistuttaa, että sama pätee myös työelämässä.

– Kun ihminen, jolle työ on intohimo, irtisanotaan yllättäen, siitä seuraa shokki, josta on vaikea toipua.

Takaisin lapsuuden viattomuuteen

Castrénin juominen jatkui aina sairaalareissuun asti.

– Kuulen yhä korvissani sen, kuinka lääkäri sanoi minulle vieläpä kaksi kertaa: ”Ei enää pisaraakaan alkoholia.” Se tuntui oudosti hyvältä. Minulla on keskivaikea maksan vajaatoiminta. Jos elän ohjeitten mukaan, terve osa maksasta hoitaa entiset tehtävät, mutta minun pitää olla varovainen.

Näin alkoi raitis elämä, joka on tuottanut paljon hyvää. Castrén sai pyynnön alkaa kirjoittaa blogia elämäntilanteestaan, ja näin syntyneet blogi-tekstit ovat rohkaisseet muitakin saman ongelman kanssa kamppailevia.

– Muuan kuntosalilta tuttu mies hyppäsi ohi ajaessaan pyörän selästä, irrotti kypäränsä ja tuli kiittämään. Kioskin pitäjä sanoi: ”Hyvä Riitta, me seuraamme sinua.” Tutut ja tuntemattomat lähettivät viestejä, joissa kiitettiin tai pyydetiin tapaamista.
Castrén aloitti kahden vuoden terapian, jossa hän alkoi löytää itseään.

– Tie raittiuteen on tavallaan paluuta lapsuuden viattomuuden tilaan. Kun ei voi enää tukeutua keinotekoisiin turruttajiin, arki on kohdattava sellaisena kuin se tulee, vastoinkäymisineen ja voittoineen.

– Joskus pysähdyn miettimään, miksi niin monen meistä on vaikea rentoutua ilman alkoholia. Ehkä tämä kaikki kertoo myös elämänrytmin kiihtymisestä. Monet eivät jaksa pysyä mukana jatkuvassa kilpailussa, eivätkä halua tuhlata ainutkertaista elämäänsä rahan alttarille.

– He väsyvät kamppaillessaan tuulimyllyjä vastaan ja pakenevat siksi päihteisiin.
Yhä yleistyviä työpaineita ja -uupumusta turrutetaan usein päihteillä. Se tuokin uusia haasteita myös raittiustyölle. Olisiko esimerkiksi tehtävä yhteistyötä rentoutumis- ja luonto-asiantuntijoiden kanssa?

”Minulla on kaunis mieli”

Nyt muutama vuosi raitistumisen jälkeen ilmestynyt kirja kuvaa paitsi alkoholismia myös mitä löytyy, kun sen otteesta pääsee irti.

– Mistä voi tietää, että raittius on pysyvää? Aloitan elämyksestä. Kun kokee suuren elämyksen ilman päihteitä, voi tutkiskella itseään kirkkaalla mielellä. Fyysiset ja henkiset reaktiot ovat aitoja. Raittiina koettu elämys ei valehtele, Castrén pohtii.

– Tälläisiin elämyksiin olen nyt palannut. Näitä selvin päin koettuja muistoja alitajunnasta nousee aina vain lisää. Näiden kannattelemana on helppo pysyä raittiina. Raittiuden pysyvyyttä kannattaa peilata myös omaan arkeensa, sillä arki on elämyksiäkin parempi peili. Kun lopetin viinin lipittelyn, sain arkeni takaisin. Sain takaisin myös tunteeni, ja mikä tärkeintä: löysin tasapainon arkeeni ja elämääni.

– Raittius on minulle nykyään voimakkain itsenäisyyteni ilmaus. Koen, että minulla on kaunis mieli, Castrén sanoo ja lopettaa kirjansa kirjoittamalla pitkän kauniin kirjeen itselleen lapsena. Kirje loppuu: ”Sellainen sinä olit. Hillitön ja herkkä. Olen iloinen, että sain vihdoinkin tutustua sinuun.”

Teksti: Tuula-Maria Ahonen

Pelit ja pullat -illoissa virkistytään ja lataudutaan

Valokuvaaja Martu Väisäsen eteinen on täynnä erikokoisia kenkiä ja takkeja, ja eteisessä on vastassa kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Misty-kultainennoutaja … Jatka lukemista Pelit ja pullat -illoissa virkistytään ja lataudutaan

Scrabble on yksi niistä peleistä, joita kannattaa pelata silloin, kun pelaajia on vain muutama. Matru Väisänen (oikealla keskellä) on aina valmis kokeilemaan myös uusia pelejä.

Valokuvaaja Martu Väisäsen eteinen on täynnä erikokoisia kenkiä ja takkeja, ja eteisessä on vastassa kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Misty-kultainennoutaja kantaa suussaan isoa tennispalloa. Taustalta kuuluu puheen porinaa. Vietetään Pelit ja pullat -iltaa.

– Alun perin tämä lähti yhden ystäväni ehdotuksesta, että saisimmekohan kasaan porukan, joka rupeaisi yhdessä pelaamaan erilaisia lautapelejä. Väkeä löytyi, ja nyt meitä on mukana 13, Martu kertoo.

Pelejä on hankittu useita, ja niiden ostamisesta jutellaan aina porukalla. Joissakin tapauksissa pelien ostaminen on jaettu siten, että osalla on peruspeli ja muilla yksi lisäosa. Kenellekään ei tule kohtuuttomasti hankittavaa, ja hyvät pelit kestävät aikaa ja tuntien pelaamista.

Sääntöjä noudatetaan ja venytetään

Peliporukka kokoontuu vuoroin kenenkin luona. Tänään ollaan Väisäsen nurkissa. Ajasta, paikasta ja pelattavista peleistä sovitaan etukäteen Messenger-ryhmässä. Aktiivisia pelaajia on kuusi, illan emäntä, hänen ystävänsä ja kaksi pariskuntaa. Vähemmän ja enemmän saattaisikin olla ankalaa.

– Joskus peliin tarvitaan tarpeeksi väkeä. Pari, kolme on vähän liian pieni määrä. Toisaalta yli kuusi pelaajaa rajoittaa myös pelejä, sillä silloin joudutaan pelaamaan kahta peliä, eikä se aina ole mukavaa.

Suosituimpia lautapelejä ovat Catan, Dominion, Seven wonders sekä Hullun Ludvigin linna. Carcassonnea pelasimme joskus paljonkin.

– Joskus tahkomme samaa peliä koko illan, joskus taas pelaamme useampaa.

– Dominion on suosikkini, ja olen siinä kyllä aika hyvä, Väisänen kuiskaa.

Pelatessa tämä porukka noudattaa tarkasti sääntöjä. Joskus niitä tosin voidaan yhdessä hiukan säätää. Esimerkiksi Dominionin 10 virallisen pelikorttipakan lisäksi voidaan ottaa kaksi lisää tai sopia muista yksityiskohdista ennen pelaamista niin, että jokaisella on säännöt mielessään ennen pelin alkua. Epäreiluutta ei peli-illoissa esiinny.

– Minä taidan olla se tarkin, joten joskus pitää ihan netistä tarkistaa, miten asia on virallisesti, Väisänen nauraa.

Pelaajat ovat keskenään melko tasaväkisiä – kukaan ei häviä tai voita jatkuvasti. Peleissä on kuitenkin taidon lisäksi kyse usein tuurista ja noppaluvuista.

– Lautapelejä pelatessa näkyy aika helposti ihmisten aito luonne. Minä olen itsellenikin yllätykseksi aika kilpailuhenkinen.

– Joskus harmittelen niukkaa häviötä niin, että seuraavanakin päivänä vielä mietin edellistä peliä. Ja päätän strategiat seuraavaan peliin, Väisänen kertoo.

Juttelua ja pelaamista teemukien äärellä

Muutaman vuoden ajan järjestetyissä Pelit ja pullat -illoissa kuluu pannullisia teetä, mutta alkoholia niissä ei käytetä.

– Pelaaminen on arkisista asioista irti pääsemistä ihan ilman alkoholiakin. Pelaamisesta tulee kivasti virkistävä olo ilman krapulaa. Tämä on positiivinen tapa nollata aivojaan, Väisänen toteaa.

– Itse olen muutenkin huomannut, että elämää ei kannata krapulapäiviin tuhlata, se on siihen liian arvokasta.

Teemottien lisäksi tarjolla on yleensä limua ja kivennäisvettä sekä erinäinen määrä herkkuja ja evästä. Joskus joku on saattanut leipoa sämpylöitä, ja joku tuo töistä tullessaan vaikkapa hedelmiä. Stressiä ei tarjottavista oteta, eikä paineita toisille kasata.

Pelit ja pullat -kokoontumiset ovat pelaamista varten, eikä silloin varsinaisesti juoruta tai jutella muista. Joskus jutellaan vaikkapa jonkun uudesta työpaikasta tai muista kuulumisista, mutta useimmiten pelatessa ainoastaan pelataan.

Peliporukka on kyllä pelaamisen lisäksi tekemisissä muutenkin. Arkisin saatetaan antaa apua vaikkapa lasten kuskaamiseen, mutta yhdessä on käyty myös teatterissa ja taidenäyttelyissä.

Peli-illat kestävät useimmiten kolme, neljä tuntia, mutta joskus peli-ilta on venähtänyt Carcassonnen parissa pitkälle yöhön.

– Meillä oli monta lisäosaa ja levitimme pelin lattialleni. Juuri kun pari viimeistä palasta oli laitettu paikoilleen, Untamo-kissani hypähti pelinappuloiden läpi sotkien aivan kaiken. Silloin laitoimme pillit pussiin ja sovimme, että kaikki voittivat, Väisänen nauraa.

Pelaamiselle ei aina tunnu löytyvän aikaa, mutta yhteiset illat saadaan aina silti järjestymään. Pelituokiot ovat tärkeitä henkireikiä, eikä niistä helpolla luovuta. Kalenteriin siis raivataan tilaa.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa

Kasvukertomuksia pullon juurelta

Kirja vaietusta aiheesta – vanhempien alkoholismin vaikutuksesta lapseen

Kirja vaietusta aiheesta – vanhempien alkoholismin vaikutuksesta lapseen

Ani Kellomäki antoi sanat
kipeälle asialle, josta yleensä vaietaan.

Nelikymppinen valtiotieteen maisteri ja toimittaja-käsikirjoittaja Ani Kellomäki nostatti keskustelua muutamavuosi sitten. Naisen uusi Kokovartalofiilis-blogi käsitteli rohkeasti vaiettua aihetta eli vanhempien runsasta alkoholin käyttöä ja siitä usein lapsille aiheutuvia lähes kestämättömiä ongelmia.

Blogi sai nopeasti kymmeniä tuhan-sia seuraajia. Kohtalotoverit kirjoittivat omia kertomuksiaan lasisesta lapsuudesta. Lopulta kirjoittaja totesi asian olevan niin tärkeä ja aineistoa niin paljon, että lasisen lapsuuden kokemukset ja tuntemukset on avattava kaikille. Syntyi Kosteusvaurioita-kirja, joka kertoo 40 ihmisen lapsuudesta pullon juurella.

Myös Kellomäki itse on kasvanut alkoholiongelman varjossa. Äiti alkoi juoda runsaasti kirjoittajan ollessa teini-ikäinen. Asiasta ei koskaan puhuttu kotona ja ulkoisesti asiat näyttivät olevan hyvin. Ani Kellomäki kertoo tässä esikoiskirjassaan, miltä vanhemman juominen näytti lapsen silmin ja minkälaisia vaikutuksia sillä on myöhempään elämään, ihmissuhteisiin, työelämään, omaan vanhemmuuteen ja koko ajatusmaailmaan. ”Lapsi saattaa kokea häiritseväksi myös sellaisen alkoholinkäytön, jonka aikuiset luokittelevat aivan tavalliseksi suomalaiseksi juomiseksi.”

Viisihenkisen perheen äidin juominen alkoi avioeron jälkeen salakavalasti. Äiti ei koskaan juonut tyttärensä nähden. Suljettu liukuovi oli konkreettinen merkki 13-vuotiaalle Anille, että kotona kaikki ei ole hyvin. Äiti oli väsynyt, sulki makuuhuoneensa oven ja oli omissa oloissaan. Tyttö yritti olla mahdollisimman helppo, iloinen, reipas ja pärjäävä, sillä jossain sisimmässään hän ajatteli, että vian täytyi olla hänessä itsessään. ”Muutuin pieneksi mielistelijäksi. Sen roolin nappaaminen näyttää olevan alkoholiongelmaisissa perheissä varsin yleistä.” Pullon varjon vuosina Ani ei koskaan tiennyt, olisiko hän tänään äidille rakas kullannuppu vai huora ja lehmä, jolle sai sähistä mitä vain.

Rakastettavakin puoli alkoholistiäidissä oli. ”Ei äiti ole mikään mustavalkoinen hirviö. Ihmisillä on vaikeita aikoja, jolloin he eivät toimi parhaimmalla tavallaan. Se ei ole pahuutta, vaan syvästi inhimillistä.”

Ulkopuoliset eivät osanneet puuttua tilanteeseen, sillä päällepäin kaikki vaikutti olevan perheessä hyvin. Äiti piti raamit kunnossa, kävi töissä ja toi jääkaappiin ruokaa eli valmispitsoja ja lihaperunasoselaatikkoa, joita tytär sitten lämmitti mikrossa humalaisen äidin nukkuessa vaikkapa lattialla. On varmasti niin, että ”kun perheellä, jolla menee hyvin, ei sitten menekään hyvin, voi muutos iltasaduista ja teatterista ihan muuhun olla yllättävän jyrkkä ja nopea. Ympäristö näkee perheen vielä pitkään niin kuin ennenkin, sillä niin se halutaan nähdä, koska se on helpompaa”.

Arvaamattomasta ilmapiiristä johtuva pelko on alkoholistivanhempien lapsilla aina läsnä, se jää selkäytimeen. ”Ilta meni tutun kaavan mukaan. Minä olin kuumeessa kotona ja äiti ja isäpuoli baarissa umpihumalassa. Yökin noudatti tuttua kaavaa: he tulivat kotiin ja väkivalta alkoi.” ”Pullon varjossa kasvaminen jättää pitkät varjot. Kipeät muistot, kosteusvauriot, eivät katoa itsestään, vaan pitää hakea apua, kun ne alkavat nousta pintaan.” Joulut ja syntymäpäivät olivat pahimpia. Niihin juhliin tiivistyivät kaikki koetut hylkäämiset, mitätöinnit ja petetyt lupaukset. ”Ne kaikki kertoivat lapselle samaa tarinaa: sinä et ole tärkeä, sinulla ei ole väliä. Pysy poissa tieltä äläkä pyydä mitään.” Kirjan melkein kaikissa tarinoissa kaikuu kokemus omasta arvottomuuden tunteesta, joka ei suostu hellittämään senkään jälkeen, kun lapsuudenkodin ilmapiiri on jäänyt kauas taakse.

Lapsen tarpeet syrjää

Kosteusvaurioita-kirja koostuu suurelta osin kohtalotovereiden Kellomäelle toimittamista omakohtaisista kertomuksista ja heidän haastatteluistaan, joista tuon tässä kirja-arvostelussa esiin joitakin eniten huomiotani herättäneitä. ”Monet tähän kirjaan tarinansa kertoneet eivät ole puhuneet aiheesta aiemmin kenellekään. Vanhemman juomisen aiheuttamat häpeän, pelon ja syyllisyyden tunteet ovat kulkeneet mukana pitkälle aikuisuuteen, eikä peittelyn verhoa ole helppo avata.” Vanhemman tarve juoda ajaa tarinoissa kerta toisensa jälkeen lapsen perustarpeiden ohi.

Tyypillisesti onnellisen perheen kulisseja pidetään pystyssä viimeiseen asti. 37-vuotias nainen kuvaa lapsuuden perheen synkkää salaisuutta: ”Meillä oli ulkoisesti tavallinen keskiluokkainen perhe, eikä edes paras kaverini tiennyt, millaista elämää meillä vietettiin viikonloppuisin. Isäni aloitti juomisen aina perjantaina töistä tullessaan ja jatkoi koko lauantain. Sunnuntain hän oli aluksi juomatta, mutta lopulta vuosien edetessä hän oli sunnuntaitkin humalassa. Äiti joi perjantain ja lauantain.”

Mitä nuorempi lapsi on, sitä vaikeampi hänen on käsitellä päihdeongelmaa. 41-vuotias mies kertoo: ”Isä ei käyttäytynyt uhkaavasti, mutta lapsi ei ymmärtänyt, mistä oli kyse. Luulin isän tulleen hulluksi tai sairastuneen, koska käytös, olemus ja puhe muuttuivat. Oli kamalaa mennä nukkumaan siinä tilanteessa. Itku silmissä kyselimme pikkusiskon kanssa äidiltä, kuoleeko isi.”

29-vuotias nainen kertoo lapsuudestaan: ”Tapana oli mennä äidin kanssa paikalliseen syömään makkaraperunat. Pöytään kerääntyi äidin kavereita ja jossain vaiheessa siirryttiin baarin puolelle. Siinä sitten mukana roikuin ja mutsi antoi kolikoita, että pääsin pelaamaan Asteroidsia. Sitten kun kinusin, että äiti, lähdetään jo kotiin, niin mutsi vastasi aina: Otan vielä yhden. Tuo lause saa vieläkin verenpaineet koholle.”

Lapsuuden kokemus varjostaa omaa vanhemmuutta

Miten sitten lasisen lapsuuden kokeneet pärjäävät itse vanhempina. Luulisi, että omat muistot ovat niin karmeita ja masentavia, että omille lapsilleen ei sellaisia halua jakaa. Asia ei kuitenkaan ole aina niin onnellisesti.

55-vuotias mies kertoo kirjassa, että ensimmäiset 15 vuotta juominen pysyi hyvin hallussa. ”Sitten kerrat tihenivät ja olut alkoi maittaa aamuisinkin. Ehtiäkseen juoda ennen aamupalaa oli herättävä muita ennen. Mutta vain viikonloppuisin! Ensin oli kunnia-asia, ettei juonut viikolla, kunnes kunnian oli aika siirtyä syrjään. Kun mies löysi itsensä vaatehuoneesta juomasta olutta epämukavassa asennossa, näyttäytyi kaavan toistuminen kirkkaasti: Tajusin olevani kuin oma isäni. Hävetti, nolotti ja inhotti. Silloin tajusin, että tälle tulee vielä loppu, mutta ei ihan vielä. Alkoholin tuoma hyvä olo oli vielä selkeästi plussalla.”

Rankan lasisen lapsuuden kokeneilla ei ole yleensä merkittäviä kokemuksia hellyydestä vanhemman ja lapsen välillä. 33-vuosia nainen kertoo äidiksi tulemisesta: ”Huomasin esikoisen kohdalla, että minulta ei tullut luonnostaan se, että menen halaamaan ja lohduttamaan lastani. Olin ihan tuntemattomilla vesillä. Huomasin sen itsessäni ja tietoisesti menin lohduttamaan ja sitä kautta opin, että näin kuuluu tehdä. Olin oppinut, että itse pärjätään ja surut ja pettymykset yksin kärvistellään ilman kosketusta tai lohtua.”

Lasinen lapsuus -kierteen jatkajallakin saattaa olla mahdollisuus, kuten 47-vuotiaalla isänsä juomatapoja toistaneella miehellä, joka aloitti vertaistukiryhmässä. Vuosikymmeniä juonut isä raitistui AA-ohjelman kautta viimeiseksi elinvuodekseen ja tämä herätti miehessä toivoa paremmasta myös omalle elämälleen. ”Aloin ymmärtää ja vähän pohtia sitä, että alkoholismi olisikin sairaus ja että juominen on vain yksi sen oireista. Vaati kuitenkin vielä hyvän aikaa, ennen kuin aloin purkaa opittuja malleja.”

Ani Kellomäen kirja on merkkitapaus alkoholisoituneiden vanhempien lasten elämänkokemuksia käsittelevässä varsin vähäisessä kirjallisuudessa. Kirja on jouhevasti kirjoitettu, lukijan mielenkiinto säilyy runsaiden murheellistenkin ja ilmeisen autenttisten tapausselostusten myötä. Kirjaa voi suositella lämpimästi ainakin kaikille niille, joiden elämä sivuaa alkoholia ja lapsia yhdessä – eli valtaosalle meitä suomalaisia.

Teksti: Martti Vastamäki Kuva: Riikka Kantinkoski

Ehkäisevän päihdetyön rakenteet ovat heikentyneet Itä-Suomessa

SOTE-uudistus sekoittaa ja rikkoo osin ehkäisevän päihdetyön rakenteita. Toisaalta se voi tarjota myös uusia mahdollisuuksia. Mahdollisuudet onkin syytä käyttää, sillä jokainen ehkäisevään työhön sijoitettu euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin tulevien päihdeongelmien vähentyessä.

SOTE-uudistus sekoittaa ja rikkoo osin ehkäisevän päihdetyön rakenteita. Toisaalta se voi tarjota myös uusia mahdollisuuksia. Mahdollisuudet onkin syytä käyttää, sillä jokainen ehkäisevään työhön sijoitettu euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin tulevien päihdeongelmien vähentyessä.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos ja aluehallintovirastot kartoittivat ehkäisevän päihdetyön rakenteita vuoden 2016 lopussa. Missä määrin kunnista löytyy ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö, ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava toimielin, moniammatillinen työryhmä sekä miten ehkäisevä päihdetyö on sisällytetty osaksi kuntien suunnitelmia. Itä-Suomen alueen kyselyyn osallistuivat kaikki alueen 46 kuntaa. Tilanne on osin ikävällä tavalla heikentynyt.

Yhdyshenkilöiden määrä on vähentynyt vuodesta 2013, jolloin lähes kaikista Itä-Suomen alueen kunnista löytyi ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö.

– Yhdyshenkilö löytyi alueen 39 kunnasta. Lainsäädännöllisesti yhdyshenkilö ei ole pakollinen, mutta olisi hyvä olla olemassa henkilö, joka koordinoi asioita, kertoo terveydenhuollon ylitarkastaja Anne Kejonen.

Ylitarkastajan mukaan syy löytyy sosiaali-ja terveyspuolelta. SOTE-uudistusten myötä kuntien yhdyshenkilöiden määrä on laskenut. Uudistus voi olla joko mahdollisuus tai uhka ehkäisevälle päihdetyölle.

-Tulevien maakuntien pitää tukea kuntien ehkäisevää päihdetyötä, tämä velvoite on kirjattu myös lainsäädäntöön. Se kunta, joka panostaa nyt, säästää jatkossa paljon euroja.

– Hyvään ehkäisevään päihdetyöhön kuuluu riittävästi toimijoita sekä yhdyshenkilö, joka koordinoi asiat, kertoo Itä-Suomen aluehallintoviraston terveydenhuollon ylitarkastaja Anne Kejonen. Kuva: Olli Kejonen

Kunnat rikkovat lakia

Ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava toimielin oli nimetty vain 22 Itä-Suomen kunnassa. Etelä-Savon kunnissa toimielimiä löytyi useammin kuin Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon kunnista. Lainsäädäntö velvoittaa, että kunnassa pitää olla toimielin, joka vastaa ehkäisevän päihdetyön suunnittelusta, organisoinnista, seurannasta ja tiedotuksesta kansalaisille.

– Kunnat eivät ole mieltäneet, että laki on olemassa ja puolet kunnista rikkoo lakia, mainitsee Kejonen. Kuusi kuntaa ei edes tiennyt, onko toimielintä nimetty.
Maakuntauudistuksen myötä osa kuntien tehtävistä siirtyy maakuntiin ja tämän myötä kuntien lautakunnat tulevat vähenemään. Todennäköisesti lautakuntien määrä tule olemaan 2–3 ja usein kuntiin tulee hyvinvointilautakunta. Ehkäisevän päihdetyön tehtävät sopivat hyvin tähän toimielimeen.

– Hyvänä asiana kartoituksessa nousi ehkäisevää päihdetyötä toimeenpanevien työryhmien määrä, joita löytyi 33 kunnassa. Näissä työryhmissä on niin ammattihenkilöitä eri hallintosektoreilta kuin järjestötoimijoita, jotka vievät asioita eteenpäin, sanoo Kejonen.

Myös ehkäisevä päihdetyö oli huomioitu kuntien eri suunnitelmissa aiempia vuosia paremmin.

Suurista alueen kaupungeista Mikkeli ja Kuopio ovat hoitaneet asiat hyvin. Toki jokaisessa kunnassa on vielä asioita, joita pitäisi parantaa. Pohjois-Karjalan osalta ehkäisevän päihdetyön rakenteet muuttuivat Soten myötä niin, että hyvin moni yhdyshenkilö siirtyi kunnan palveluksesta Soteen ja näin kunta jäi ilman yhdyshenkilöä.

– Haavoittuvin tilanne on tällä hetkellä Joensuussa. Siellä ei ole työryhmää eikä henkilöä, joka koordinoi ehkäisevää päihdetyötä. Näin suuri kaupunki, eikä kukaan johda ehkäisevän päihdetyön toimintaa. Tämä koordinoimattomuus tuo herkästi aukkopaikkoja tai jossain tilanteissa johtaa jopa päällekkäisiin toimiin. Toki eri järjestöissä on toimijoita, jotka tekevät ehkäisevää työtä, mutta jokainen tekee sitä omasta näkökulmastaan. Kokonaisuudessaan ehkäisevässä päihdetyössä on paljon parannettavaa, huomauttaa ylitarkastaja.

Tutkituilla menetelmillä tehokkaasti tuloksia

Valtakunnallista ehkäisevää päihdetyötä ohjataan ministeriöstä. Menetelmät, joita suositellaan otettavaksi käyttöön, olisi hyvä olla tutkittuja ja hyväksi koettuja. Pakka-toimintamalli on hyvä esimerkki tutkitusta toimintamallista ja Kuopio kaupunkina sen käyttöönotosta.

Pakka-toimintamallin esittelyssä todetaan mallissa kiinnitettävän huomiota tilanteisiin, joissa alkoholi, tupakka ja rahapelit ovat alaikäisten saatavilla, ja joissa alkoholia myydään tai anniskellaan päihtyneille tai alaikäisille.

– Toimintamalli lähti Itä-Suomen alueella vähän myöhemmin liikkeelle kuin muualla Suomessa, mutta Kuopio on jo ottanut muuta maata kiinni ja tekee työtä täydellä sydämellä. Myös Mikkelissä mallia hyödynnetään, kertoo Kejonen.

Kuopion kaupungin ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Nykky kertoo, että aktiivisen asioihin tarttumisen on mahdollistanut se, että hänen työnsä on kokonaan vain ehkäisevää päihdetyötä.

– Ehkäisevän päihdetyön koordinaattorin työ alkoi vuonna 2013. Myös Mikkelissä ja Siilinjärvellä on tällä hetkellä kokopäivätoimiset työntekijät.

Valtakunnallinen Pakka-toimintamalli on merkittävä osa Tiinan työnkuvaa. Kuopiossa on kaksi työryhmää, joiden kanssa tehdään yhteistyötä.

– Kysyntä-ryhmässä on mukana esimerkiksi järjestöjä, koulujen ja oppilaitosten edustajia ja vanhempainyhdistyksen edustaja. Tarjonta-ryhmään kuuluvat esimerkiksi ravintoloitsijoiden, S-ryhmän ja poliisin edustaja sekä AVI:n alkoholitarkastaja.

– Miten saadaan kuntien ja maakuntien välinen yhteistyö sujumaan SOTE-uudistuksen jälkeen? Myös kansalaisjärjestöjen rooli mietityttää. Muuttuvatko ne enemmän yrityksiksi ja mahdollistetaanko vapaaehtoistyön ja talkootyön tekeminen ihmisille tulevaisuudessakin, pohtii Kuopion kaupungin ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Nykky. Kuva: Anne Janhunen

Koordinointi ja yhteistyö eri tahojen kanssa on ehkäisevässä työssä onnistumisen elinehto. Tämä pätee myös Kuopion Pakka-toimintaan. Tänä vuonna Kuopiossa teemana on rahapelaaminen, ja Pelituen, Veikkauksen, Nuorten Palvelut ry:n ja S-ryhmän kanssa luodaan paikallinen kampanja, jossa huomioidaan erityisesti alaikäiset. Pakan lisäksi Tiina on mukana myös valtakunnallisen ehkäisevän päihdetyön viikon suunnittelussa Kuopiossa.

– Lapset ja nuoret ovat tärkeä osa työtä, ja vaikutamme myös vanhempiin. Kuopiossa alkoi vuonna 2013 Huomaa lapsi -toiminta. Tämä on seurakunnan, Päihdepalvelu Hemman ja kaupungin tekemää yhteistyötä, jossa keskiössä on vertaistukiryhmä lapsille, jotka elävät päihdeongelmaisissa perheissä.

Kuopion kaupungin asukkaiden ajatuksia ja kehittämisehdotuksia ehkäisevästä päihdetyöstä kuullaan säännöllisesti. Kuopiolaiset voivat joka toinen vuosi osallistua Päihdeasennekyselyyn, jota on toteutettu Otakantaa.fi-portaalin kautta.

Teksti: Anne Janhunen

Nuorten Ystävät ry:n Kintas-toiminta kuntouttaa nuoria aikuisia

Vertaistukea ja arjen hallintaa

Vertaistukea ja arjen hallintaa

Siiri kertoo kuntoutuksella olevan suuri merkitys mielenterveyteen ja yleiseen hyvinvointiin.

Nuorten aikuisten mielenterveyshäiriöt orastavat jo lapsuudessa ja kolme neljästä elämänaikaisesta mielenterveyshäiriöstä puhkeaa ennen 25 vuoden ikää, kertoo terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Nuorten mielenterveysongelmat tulisikin tunnistaa ilman leimaantumisen riskiä viimeistään teini-iän kynnyksellä, ja nuorille tulisi tarjota matalankynnyksen apua nopeasti. Näin ennalta ehkäistään myöhemmin vaikeammaksi muodostuneita ongelmia ja mahdollista syrjäytymistä.

Mielenterveyden hyvinvointiin vaikuttavat monet eri seikat ystävyyssuhteista lapsuuden ajan kokemuksiin ja elämänhistorian tapahtumiin. Hyvin usein vuosia kestäneen mielenterveyden huojumisen taustalta löytyy lapsuuden ajan rankat kokemukset. Taustalla voi olla esimerkiksi koulukiusaamista tai vanhempien ongelmia. Kun nuori on kantanut surun ja huolen näkymätöntä reppua vuosia, hänen käsityksensä elämässä selviytymisen suhteen alkaa helposti horjua. Osa nuorista saa onneksi apua nopeasti, mutta osa jää yhteiskunnan pirstaleisen palvelujärjestelmän jalkoihin.

Mielenterveyshäiriöt ovat yleisiä. Eri asteisista ongelmista kärsii noin joka viides suomalainen. Silti ihmiset tietävät aiheesta vähän, joten sairastunut joutuu liian usein ikävän leimautumisen ja stereotypioihin perustuvien väärien asenteiden kohteeksi.

Suomessa mielletään edelleen liian usein mielenterveyskuntoutuja kummajaiseksi, joka on laiska, päihteiden käyttäjä, tai joka ei muuten kestä tavallisia elämän kriisejä. Mielenterveys koostuu kuitenkin monista eri asioista, joihin me jokainen reagoimme yksilöllisellä tavalla. Siinä missä toinen hakee aktiivisesti apua masennuksen tunteeseen, lieventää toinen puhumattomana oloaan päihteillä.

Mielenterveyden häiriön tunnistaminen on terveydenhuollon henkilökunnallekin vaikeaa, sillä esimerkiksi tilapäinen henkinen pahoinvointi vaikeassa elämäntilanteessa on kenelle hyvänsä täysin normaalia. Silloin kun mielenterveyshäiriö kehittyy vakavaksi, hoitoon pääsee suhteellisen nopeasti, mutta hiljaisen häiriön tunnistaminen on niin läheiselle kuin ulkopuoliselle henkilölle miltei mahdotonta.

Arjen ja huolten uuvuttama

Nuorten Ystävien Kintas-toimintaan noin kaksi vuotta sitten päätynyt Siiri (nimi muutettu) kertoo palaneensa totaalisesti loppuu suorittaessaan kaksoistutkintoa.

– Olin vuosia yrittänyt tehdä kaikkeni ja olla hyvä siinä, mitä tein. Taustalla velloi jo ennen loppuun palamista orastava masennus uusioperheen ja vuosia kestäneen koulukiusaamisen vuoksi, joten loppuun palaminen oli kenties odotettavissa. Ennen Kintas-toimintaan ohjautumista ehdin syrjäytyä valtavan väsymyksen, aloitekyvyttömyyden ja pirstaleisen palvelujärjestelmän vuoksi. En jaksanut tehdä mitään ja tuntui, että unohdin kaikki perustaidot uupumisen edessä. Yritin kyllä hakea apua, mutta minusta tuntui, ettei kukaan ota minua tosissaan ja olen pelkkä luuseri, hän kuvailee tuntemuksiaan ennen kuntoutumista.

Siiri jatkaa, että hän ohjautui Kintas-toimintaan oman kotikaupunkinsa mielenterveyspalveluiden lähettämänä.

– Vaikka ensimmäinen puolivuotta oli raskasta kuntoutumista, niin nyt uskon, että tulen selviämään ja haaveilen jopa eläintenhoitajaksi valmistumisesta joskus tulevaisuudessa. Nyt keskityn kuitenkin itseni kuntouttamiseen ja annan armoa itselleni asioissa, joissa en ennen olisi osannut antaa. Kintas-toiminnan avulla olen oppinut tekemään asioita ilman verenmakua suussa omien voimavarojeni mukaan. Parasta olotilassani ovat tällä hetkellä usko ja toivo tulevaisuuteen, säännöllisen arjen hallitseminen, terapioiden alkaminen ja tunne, etten ole enää ”koomassa”, verbaalisesti lahjakas nuori nainen veistelee.

Kintas-kuntoutus

Kintas-toiminnassa vuodesta 1999 ohjaajana toiminut kuntoutusohjaaja Eveliina Oksa kertoo, että Nuorten Ystävien Kintas-toiminta on tarkoitettu psykiatrista avohoitoa tarvitseville 18–30-vuotiaille nuorille aikuisille.

– Meille ohjataan asiakkaita lähetteellä lähinnä Oulusta ja Oulun lähikuntien alueilta. Kintas-toiminta perustettiin RAY:n rahoittamana hankkeena vuonna 1993, mutta se vakinaistettiin osaksi Oulun ostopalveluja ja toimii nykyään yhtenä Nuorten Ystävien toteuttamana avokuntoutuspalveluna. Meillä Nuorten Ystävien Puutarhakadun toimipisteessä toteutetaan saman katon alla useita eri avokuntoutuspalveluja, joista muita ovat esimerkiksi Miepä ja Paavo -kuntoutus. Kintas-toiminnan asiakasmäärä on tällä hetkellä noin 40, hän kuvailee.

Oksa jatkaa, että heillä nuorten aikuisten ja työikäisten mielenterveyskuntoutuksen tavoitteena on työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen, sekä elämänlaadun kokonaisvaltainen paraneminen. Kintas-kuntoutus on aina yksilöllistä, suunniteltua ja tavoitteellista sosiaalista kuntoutusta.

– Meillä on tarjolla kuntoutujalle paljon erilaisia toiminta- ja keskusteluryhmiä yksilöllisen arjen hallinnan kuntoutuksen lisäksi, joten kuntoutujan oma aktiivisuus ja sitoutuminen vaikuttaa voimakkaasti kuntoutustulokseen. Kintas-kuntoutus jaetaan tavallaan kolmeen eri jaksoon, joista ensimmäinen kuusi kuukautta on lähinnä ”sisäänajoa” ja talon toimintoihin tutustumista. Seuraava vuosi onkin aktiivista yksilöllisesti suunniteltua kuntoutumista ja viimeinen puoli vuotta ”alas laskua” ja oman elämän haltuun ottamista muiden palvelujen ja tukien avulla, hän tiivistää.

Arjen taitoja ja ryhmätoimintoja

Kuntoutusohjaaja Oksa kertoo, että jokaisen kuntoutujan yksilötoimintojen perusta on intensiivinen ja yksilöllinen kuntoutusohjaus, jonka sisältö määrittyy asiakkaan kanssa yhteistyössä suunniteltujen tavoitteiden pohjalta.

– Jokaisella kuntoutujalla on oma henkilökohtainen kuntoutusohjaaja, joka tekee niin kotikäynnit kuin kulkee rinnalla saattaen harrastustoiminnoista virallisten asioiden hoitamiseen.

Kuntoutujan ja oman kuntoutusohjaajan yksilötapaamiset sisältävät tukea antavia keskusteluja, yhdessä tekemistä ja toimeentuloon liittyvää neuvontaa ja tukemista. Jotta kuntoutus on kantavaa, yhteistyön edellytyksenä on luonnollisesti molemmin puolinen arvostus ja aito halu tehdä yhteistyötä.

Oksa jatkaa, että Kintas-kuntoutuksen punaisena lankana ovat dialoginen työote ja vertaistuen hyödyntäminen

– Ryhmätoiminnoilla pyritään laajentamaan nuoren aikuisen sosiaalista verkostoa samanikäisten ja -henkisten parissa. Kinttaan ryhmätoimintoja ovat muun muassa keskustelu-, musiikki-, kuvataide-, kädentaidot ja leffaryhmät sekä erilaiset liikuntaryhmät, tutustumiskäynnit ja retket. Näiden toimintojen tavoitteena on tarjota kuntoutujan elämään sisältöä ja vahvistaa tunnetta kuulua ryhmään tai yhteisöön, sekä herättää kiinnostusta uusia asioita ja ihmisiä kohtaan, hän painottaa.

Vertaistuen merkitys

Kuntoutusjaksoa lopettamassa oleva Siiri kertoo vertaistuella olevan valtava merkitys kuntoutujan ajatusmaailmaan.

– Minusta on hienoa, että Kintas-toiminta sisältää yhteisiä keskusteluja muiden kuntoutujien kanssa, jolloin jokainen saa uusia ja erilaisia näkökulmia elämän eri tilanteisiin. Silloin kun ihminen on esimerkiksi masentunut ja käpertynyt omiin ongelmiinsa, niin hänen ajatusmaailmansa on aika suppea ja toivoton. Vaikka osa ryhmissä käyvistä ei puhukaan paljon, heidän läsnäolollaan on merkitystä niin muille kuin heille itselleen. Itse olen sellainen jatkuvasti äänessä oleva pälättäjä, joten luulen, että täällä tulee hiljaista, kun en astukaan enää ovesta joka toinen päivä sisään, hän naurahtaa pilke silmä kulmassa.

Kuntoutusohjaaja Oksa jatkaa, että ryhmätoimintojen tarkoitus on antaa kuntoutujalle merkityksen lisäksi tunne, ettei hän ole ongelmiensa kanssa yksin. Keskeistä ryhmätoiminnoissa ja keskusteluissa on jokaisen kuntoutujan kokemushistorian arvostaminen, keskinäinen tuki sekä tasa-arvoinen vuorovaikutus.

– Meillä kuntoutuu uskomattoman vahvoja ja upeita henkilöitä, joita arvostan todella suuresti. Kuntoutujilla itselläänkin avautuu maailma kuntoutuksen myötä myönteiseksi ja avoimeksi elämää kohtaan. Ilo astuu uudelleen arkeen ja he kykenevät solmimaan uusia ihmissuhteita. Meillä muun muassa naiskuntoutujat ovat perustaneet omia suljettuja WhatsApp-keskusteluryhmiä ja he tapailevat nyt toisiaan myös kuntoutusjakson jälkeen. Voiko vertaistuki toimia siis enää paremmin? kuntoutusohjaaja Oksa iloitsee kuntoutujien puolesta.

Teksti ja kuvat: Minna Korva-Perämäki

Suomalaisen raittiusliikkeen esikuva taisteli lasten, naisten ja työväen olojen parantamiseksi

Raittiusaktivisti ja naisasianainen Alli Trygg-Helenius (1852–1926) tunnetaan yhtenä suomalaisen raittiusliikkeen historian merkkihenkilöistä ja suunnannäyttäjistä. Karismaattisena puhujana tunnettu nainen työskenteli väsymättä yhteisen hyvän eteen.

Raittiusaktivisti ja naisasianainen Alli Trygg-Helenius (1852–1926) tunnetaan yhtenä suomalaisen raittiusliikkeen historian merkkihenkilöistä ja suunnannäyttäjistä. Karismaattisena puhujana tunnettu nainen työskenteli väsymättä yhteisen hyvän eteen.

Alli Trygg (keskellä) vähäosaisille järjestetyssä kesäsiirtolassa 1913. Helsingin kaupunginmuseo. Kuva: Harald Rosenberg

Suomalaisen voimanaisen yli satavuotias perintö elää yhä. Vuonna 1890 Alli Tryggin Suomessa Lontoolaisen mallin mukaan alulle panema setlementtiliike toimii tänäkin päivänä parantaen ihmisten elinoloja ja yhteiskuntaa yleensä. Setlementtiliike ja sen myötä perustettu Helsingin Sörnäisten Kansankoti oli kuitenkin vain yksi raittiusaktivistin monista hankkeista.

Alli Trygg-Helenius oli raittiusliikkeessä ja kristillisessä työväenliikkeessä vaikuttaneen Matti Helenius-Seppälän puoliso ja läheinen työtoveri. Molemmat saivat paljon vaikutteita ulkomailta, erityisesti Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Alli Tryggin sydäntä lähinnä oli lasten parissa tehty raittiustyö ja hän perusti 1893 lasten raittiuslehti Koiton.

Toivon Liitto -nimisen raittiusseuran esikuvana oli englantilainen Band of Hope, nuorisolle suunnattua raittiusopetusta organisoinut järjestö. Suomen Opettajain Raittiusliitossa Alli Trygg-Helenius ehdotti kansa- ja oppikoulujen raittiuskirjoituskilpailuja, joita järjestettiin yleisesti aina 1970-luvulle saakka, ja joita järjestetään yhä joissakin kouluissa.

Alli-täti näki vanhempien alkoholin käytön seuraukset oppilaissaan

Suomalaisen raittiustyön uranuurtaja Alli Trygg teki koko kaksikymmenvuotisen opettajanuransa työväen asuinalueilla Inkoossa ja Helsingissä. Vilkasta ja eloisaa, riuskasti toimeen tarttuvaa nuorta opettajatarta aikalaiset Cygnaeus ja Topelius kutsuivat Tulitikuksi. Osuvaa sanontaa alkoivat viljellä myöhemmin myös muut ystävät. Pitkänsillan pohjoispuolisen esikaupungin elämä oli kovaa, ja opettaja näki oppilaissaan vanhempien runsaan alkoholinkäytön seuraukset. Hän etsi ratkaisua nais-, raittius- ja valkonauha-aatteesta ja auttoi toimintaa myös taloudellisesti. Kun palkka ei riittänyt menoihin, hän ryhtyi avustamaan muun muassa sanomalehtiä Hufvudstadsbladet, Åbo Underrättelser ja Uusi Suometar toimien ulkomaanmatkoillaan näiden kirjeenvaihtajana.

Virikkeitä ulkomailta

Alli Trygg haki jatkuvasti virikkeitä ulkomailta. Tammisaaren seminaarista opettajaksi valmistunut Alli Trygg oli ruotsinkielisestä kodista ja saanut koulusivistyksensä ruotsin, ranskan ja saksan kielellä, joten kielimuurit eivät häntä pidätelleet.

Käänteentekeväksi Alli Tryggin koko myöhemmälle elämälle koitui matka Englantiin 1887 ja sieltä edelleen Yhdysvaltoihin, jossa pidettiin ensimmäinen kansainvälinen naisasiakongressi. Hän edusti kongressissa Suomen Naisyhdistystä, jota hän oli myös ollut perustamassa. Matkan jälkeen Helsingin ”Sörkkaan” syntyi työväen keittiö, joka tarjosi hyvää ja edullista ruokaa sekä kotikaljaa, eli ”Allin kaljaa”, ruokajuomana oluen sijasta.

Keittiö ja lukusali sen yhteydessä olivat ensimmäinen yritys työväen sosiaalisen aseman parantamiseksi Pitkänsillan pohjoispuolella. Vuonna 1890 perustetussa Kansankodissa kokoontuivat muun muassa monet ammattiyhdistykset, laulukuorot, raittiusyhdistykset sekä voimistelu- ja urheiluseurat.

Ensitapaaminen Kangasalan naisopistolla

Alli Tryggin vaikutus nuorisoon oli lähes hurmoksellinen. Sitä kuvaa hyvin tamperelaisen Maamme-lehden kuvaus Alli Tryggin vierailusta Kangasalan naisopistolle talvella 1890:

”Kangasalan kansanopistolla oli oikea riemupäivä viime keskiviikkona, kertoo U. S (Uusi Suometar -lehti). Neiti Alli Trygg oli tullut opistoon vierailemaan. Töiden päätyttyä piti hän esitelmän naisten raittiustöistä Ameriikassa. Miellyttävällä, herttaisella esitystavalla innostutti hän niin kuulijakuntansa, jotta eivät tahtoneet häntä pois päästää puhujalavalta. Vilkkaasti, viehättävästi hän kertoi ja hieman puutteellinen suomen taito vain kuvauksen hauskuutta lisäsi. Illaksi toimitti hän kekkerit opistolaisille. Tanssiksi pistivät, piirihyppyjä hypiskelivät ja välillä lauluja heläyttivät. Hauskaa näkyi hyvinkin olevan, vaikka ei kavaljeeria ainoatakaan joukossa ollut. Neiti T. nuorisoa elähyttää osasi. Innostunut naisjoukko hänet lopuksi, eläköön huutojen kaikuessa, tuolilla ilmoille kohotti. Viimeksi veisattiin Maamme-laulu, huudettiin eläköön ja niin oli tämä juhlahetki päättynyt.”

Samassa Kangasalan opiston tilaisuudessa esitelmöi myös pälkäneläisen karvarin ja teurastajan poika Matti Helenius-Seppälä (1870-1920). Kolmetoistalapsinen perhe oli vähävarainen, mutta Matti pääsi lahjakkuutensa ansiosta kymmenvuotiaana Hämeenlinnan lyseoon, joka 1880 oli maan ainoa suomenkielinen normaalilyseo. Hän oli luokkansa parhaita oppilaita.

Pariskunnan ensitapaamisella Kangasalan opistolla oli kauaskantoiset seuraukset. Tulevilla puolisoilla oli samanlainen elämänkatsomus sekä yhteiset aatteelliset harrastukset. Kertoman mukaan 18 vuotta nuorempi Matti piiritti sinnikkäästi Allia, jolla kosijoita oli riittänyt aiemminkin. Ympäristön ennakkoluuloista huolimatta vilkas ja eloisa helsinkiläisopettaja sekä hämäläisen rauhallinen tutkija-poliitikko täydensivät toisiaan. Ystävyys syveni ja pari vihittiin Turussa 1897. Työlleen omistautuneen parin vihkiminen tapahtui yksinkertaisesti ja koruttomasti. Tämän jälkeen oli kummankin suunnattava esitelmätilaisuuksiinsa.

Itse avioliitto jatkui aina Matti Helenius-Seppälän kuolemaan saakka 1920. Matti Helenius-Seppälä kuoli matkallaan Atlantin valtamerellä, Alli Trygg-Helenius kuusi vuotta myöhemmin Helsingissä. Alli Trygg-Heleniuksen hautajaissaattueen kulkiessa läpi kaupungin kerrotaan kadun varsien olleen täynnä ihmisiä. Niin suuri vaikutus raittiusvaikuttajalla oli työväen sosiaaliseen elämään.

Teksti: Tuula Vuolle-Selki

Hyvän mielen talolla jokainen on yhtä arvokas

Vapaaehtoistoiminnassa tuetaan luottamuksellisesti toista ihmistä ja molemmat saavat hyvän mielen ja merkityksellisyyden kokemuksen. Hyvän mielen talo on vapaaehtoisten varassa toimiva mielenterveyskuntoutujien ja heidän omaistensa tukipiste. Talolla tarjotaan tietoa, tukea ja erilaisia aktiviteetteja, kuten taidetta ja liikuntaa.

Vapaaehtoistoiminnassa tuetaan luottamuksellisesti toista ihmistä ja molemmat saavat hyvän mielen ja merkityksellisyyden kokemuksen. Hyvän mielen talo on vapaaehtoisten varassa toimiva mielenterveyskuntoutujien ja heidän omaistensa tukipiste. Talolla tarjotaan tietoa, tukea ja erilaisia aktiviteetteja, kuten taidetta ja liikuntaa.

Hyvän mielen talo on viihtyisästi sisustettu.

Vapaaehtoistoiminta tuottaa iloa ja tarjoaa mielekästä ja sosiaalista tekemistä työelämän ohella, sen jälkeen tai vaikkapa opiskellessa. Vapaaehtoistyötä voi tehdä monella eri tavalla. Osa toimii itsenäisenä vertaisena omien kokemuksiensa kautta ja osa hakeutuu vapaaehtoistoimijaksi johonkin järjestöön määritelläkseen paremmin oman ajankäyttönsä ja tuen saajan kohteen.

Organisoidusta vapaaehtoistoiminnasta vastaa aina joku virallinen toimija, jolloin sillä on myös vastuu toiminnan järjestämisestä ja sen turvallisuudesta. Vapaaehtoistyö on tärkeä osa yhteiskuntamme kivijalkaa ja sen avulla toteutetaan paljon sellaista hyvää, mihin yhteiskunnan resurssit eivät muuten riitä tai ylety.

Kansalaisareena ry:n teettämä ja Taloustutkimuksen toteuttama tutkimus Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015 osoitti, että noin joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä. Vuonna 2015 tehtiin eniten vapaaehtoistunteja lasten, kulttuurin ja liikunnan parissa. Vuonna 2010 eniten työskenneltiin eniten senioreiden, lasten ja liikunnan parissa. Samaisen tutkimuksen mukaan järjestöt ja yhteisöt ovat organisoineet noin puolet (53%) vuosien 2010–2015 vapaaehtoistyöstä, kolmannes (31%) on totettu ensisijaisesti organisoimattomana ja lopuissa (16%) on yhdistetty molempina tapoina.

Monipuolista toimintaa

Oulun kaupungissa 28 vuotta mielenterveyden edistämiseksi toiminut ja STEA:n tukema pohjoissuomalainen mielenterveysyhdistys Hyvän mielen talo ry vahvistaa toiminnallaan mielen hyvinvointia, ennaltaehkäisee mielenterveyden häiriöitä ja tukee niistä toipumista. Hyvän mielen talo tarjoaa noin 100 vapaaehtoisen toimijan avulla runsaasti erilaisia toiminta- ja keskusteluryhmiä, joihin kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Hyvän mielen talon vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin sijainen Virve Ahola, 32, kertoo, että talon vapaaehtoisuus perustuu aina toimijan omiin voimavaroihin ja omaan ajankäyttöön.

– Talon vapaaehtoiset ovat itse kokeneita vertaisia, kokemusasiantuntijoita, opiskelijoita, työttömiä, kuntoutujia tai työssä käyviä henkilöitä. Jokaisella on oma motivaationsa toimia vapaaehtoisena ja jokaisen kohdalla vapaaehtoisuus antaa samalla tavalla iloa toimijalle kuin tuettavalle. Hyvän mielen talon vapaaehtoinen toimija voi valita itse, haluaako hän olla toiminnassa mukana säännöllisesti, silloin tällöin vai ainoastaan kertaluontoisissa tehtävissä. Talossa on tarjolla myös sitoutumista vaativia vapaaehtoistehtäviä, kuten esimerkiksi ryhmien ja kurssien ohjaamista, tukihenkilötoimintaa ja mielenterveyden kokemuskouluttaja- ja kokemusasiantuntijatehtävissä toimimista, hän kuvailee.

Hyvän mielen talolla on vapaaehtoisten ohjaamana paitsi toiminta- ja keskusteluryhmiä myös opiskelijoille suunnattuja vertaistukiryhmiä, kirjallisuus- ja diagnoosipohjaisia keskusteluryhmiä, sekä maalaus-, laulu-, liikkumis- ja peliryhmiä. Ja paljon muuta.

– Meillä jokainen vapaaehtoinen toimija on yhtä arvokas ja pyrimme tukemaan heitä muun muassa erilaisilla koulutuksilla ja perehdytyksillä, henkilökohtaisella ohjauksella ja neuvonnalla, sekä yhteisillä vertais- ja virkistystapaamisilla, hän kuvailee talon vapaaehtoisia tukevaa toimintaa.

Paljon annettavaa

Hyvän mielen talon vapaaehtoistoimijaksi kesällä 2016 ryhtynyt Tuija, 56, kertoo tulleensa taloon suoraan vapaaehtoistyöhön.

– Jäin pois työelämästä muutama vuosi sitten ja aloitin vapaaehtoistyöntekijätoiminnan sen vuoksi, että aloin myös itse kaipaamaan aiemmin työssäni saamaani sosiaalisuutta ja arjen merkitystä. Aloitin ensin toimimalla Olohuone Revossa päivystäjänä, mutta nyt toimin myös henkilökohtaisena vertaishenkilönä.

Repo-vapaaehtoiset keskustelevat vapaasti Repo-olohuoneessa viihtyvien henkilöiden kanssa ja tarpeen mukaan he ohjaavat olohuoneessa olijoita heidän mieltä askarruttavissa kysymyksissään sekä ovat ottamassa vastaan toimintaan tulevia uusia ihmisiä. Repo-vapaaehtoiset ovat läsnä olohuoneessa talon aukioloaikoina kukin omalla vuorollaan kaksi tuntia viikossa.

– Olen tällä hetkellä tyytyväinen nykyiseen vapaaehtoisena tekemääni viikkotuntimäärään ja olen alkanut pohtimaan myös työelämään takaisin palaamista, hän tuumailee hymyillen.

Tuija jatkaa, että toimiminen vapaaehtoisena on antanut hänelle todella paljon merkitystä elämään ja voimaa myös omaan arkeen.

– Tänne Hyvän mielen talolle on aina hyvä tulla. Täällä kukaan ei ihmettele ja äimistele ketään ja jokainen saa, voi ja uskaltaa puhua omista asioistaan vapaasti. Täällä jokainen oppii uutta toisistaan, saa olla erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja saa tuntea olevansa tärkeä ja hyväksytty. Me vapaaehtoistoimijat saamme täällä kerrassaan ihanaa kohtelua ja arvostusta talon omalta väeltä. Kunpa työelämässäkin asiat olisivat samalla tavalla, hän huomauttaa pilke silmäkulmassa.

Omaisen ABC

Läheisen henkilön mielenterveydenhäiriö on usein raskas kokemus myös omaiselle itselleen. Mielenterveysongelmat omaishoitoon ja erilaisiin palveluihin oikeuttavina sairauksina, ovat palvelujärjestelmässämme yhä heikossa asemassa. Niinpä läheiselle oikean hoidon löytyminen ja eri palvelujen saaminen vie huomattavan paljon aikaa ja voimia niin sairastuneelta itseltään kuin hänen omaiseltaan. Pelkkä läheisen ihmisen paha olo vaatii runsaasti voimia omaiselta ja hän joutuu usein unohtamaan itsestään huolehtimisen huolehtiessaan toisesta.

Hyvän mielen talon omaisten vapaaehtoistoiminnasta vastaava Piia Saraspää kertoo, että heillä on mielenterveyshäiriöitä potevien läheisille tarjolla runsaasti erilaisia info- ja koulutuspäiviä, sekä vertaisryhmiä ympäri Pohjois-Suomen.

– Koska omaisesta huolehtiminen vie paljon voimia, on tärkeää muistaa huolehtia myös itsestään. Jos omainen itse uupuu, hän ei kykene huolehtimaan samalla tavalla enää toisesta, Saraspää huomauttaa lempeästi.

Hän kertoo, että Hyvän mielen talo järjestää mielenterveyskuntoutujien omaisille tukea ja vertaistoimintaa, joiden kautta he pääsevät jakamaan kokemuksiaan. Kokeneet itse ohjaavat Hyvän mielen talon erilaisia vertaiskohtaamisia ja ryhmiä kokemuksiensa kautta ja koulutuksen tukemana.

– Pyrimme järjestämään säännöllisesti eri puolella Pohjois-Suomea lyhyitä mielenterveyteen liittyviä info- ja koulutustilaisuuksia, joissa käsittelemme mielenterveyden hyvinvointia kattavasti. Tällä hetkellä meillä on meneillään muun muassa Omaisen ABC -koulutus, joka on tarkoitettu omaisille, joille läheisen mielenterveyden ongelmat tai sairaus ovat uusi asia sekä jo pidempään sairastaneiden omaisille, jotka tarvitsevat tietoa ja tukea sekä mahdollisuuden keskustella muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa, Tuija kertoo.

Omaisen ABC -koulutuksen on kehittänyt Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry ja se pohjautuu koulutukselliseen perhetyön malliin. ABC-koulutus koostuu kolmesta teemallisesta tapaamisesta, joista jokaisessa on omaisen asemaan ja elämään liittyvä aihe. Koulutus on järjestetty tänä vuonna jo muun muassa Oulussa ja Tyrnävällä ja seuraavaksi se järjestetään Kajaanissa, Rovaniemellä ja Ylivieskassa, hän kuvailee.
Saraspää jatkaa, että heillä on suhteellisen uutena omaistoimintana Vertaisvastaanotto yhteistyössä Oulun yliopistollisen sairaalan aikuispsykiatrian osaston kanssa.

– Vertaisvastaanotto on tarkoitettu henkilöille, joiden läheinen on psykiatrisessa sairaalahoidossa. Vertaisvastaanotolla pääsee keskustelemaan mielenterveyskuntoutujan omaisen kanssa kahden kesken, hän kertoo iloisena toiminnan laajenemisesta.

Kokemuksen syvä ääni

Paras mistä tahansa sairaudesta tai vammasta kertova henkilö lääketieteen edustajan lisäksi on sairauden tai vamman henkilökohtaisesti kokenut tai hänen läheisensä. Hyvän mielen talon kokemusasiantuntijoina voivat toimia henkilöt, joilla on omaa tai läheisenä saatua kokemusta mielenterveyshäiriöistä ja halua hyödyntää kokemuksiaan mielenterveystyössä.

Kokemusasiantuntijan kokemustarinaa hyödynnetään muun muassa sosiaali- ja terveysalan opetuksessa ja ammattilaisten täydennyskoulutuksessa teoriatiedon ohella. Kokemustarinat ovat myös tärkeä osa sosiaali- ja terveysalan palveluiden suunnittelua ja kehittämistä. Yhtään samanlaista kokemusasiantuntijaa tai -tarinaa ei ole, sillä jokaisella kokemusasiantuntijalla on takanaan oma historiansa käsiteltävän asian kanssa sekä oma valloittava persoona, jolla hän tuo tarinaansa esille.

Virallisesti toimiva kokemusasiantuntija saa toimintaansa kattavan koulutuksen ja hänen on sitouduttava toimimaan aktiivisesti ja pitkäjänteisesti. Hyvän mielen talon kokemusasiantuntijat voivat osallistua muiden vapaaehtoisten tavoin talon vapaaehtoisille tarkoitettuun työnohjaukseen ja virkistystoimintaan.

Teksti ja kuvat: Minna Korva-Perämäki