raitis.fi-lehti: Esittelyssä

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Esittelyssä. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Haukiputaan nuuska-agentit

Haukiputaan koululla tiedetään kyllä, mistä nuuskaa saa ja helposti. Jokainen tuntee jonkun, jolta voi ostaa. Mutta nyt kuvaan ovat astuneet uudet agentit.

Haukiputaan koululla tiedetään kyllä, mistä nuuskaa saa ja helposti. Jokainen tuntee jonkun, jolta voi ostaa. Mutta nyt kuvaan ovat astuneet uudet agentit.

Haukiputaan koulun nuuska-agentteja vasemmalta lukien: Sonja Madetoja, Sanna Honkanen, Ilona Peränen ja Joona Lohela. Keskellä sylissä Mikko Mämmilä.

Lähellä Ruotsin rajaa nuuskaa on erityisen helppo hankkia. Haukiputaalta ei ole pitkäkään matka Haaparantaan, jossa nuuskaa myydään valtavissa nuuskamarketeissa. Nuuskankäyttö on lisääntynyt samaa tahtia kuin tupakanpoltto on vähentynyt.

– Sitä saa helposti haettua. Se ei haise vaatteissa, eikä siihen kulu aikaa kuten tupakkataukoihin, luettelee nuuskankäytön syitä yksi Haukiputaan koulun nuuska-agenteista, yhdeksäsluokkalainen Mikko Mämmilä.

Haukiputaalla agentteja on 28. Kyseessä on Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry:n aloittama Nuuska-agentit-hanke, jossa vapaaehtoiset yläkouluikäiset seuraavat nuuskailmiötä omissa ympäristöissään, koulussa ja vapaa-ajalla. Nuuska-agentit lisäävät lasten ja nuorten tietoisuutta nuuskan valmistuksen ja käytön vaikutuksista. He pitävät nuuskainfoja nuoremmille oppilaille.

Mämmiläkin on ollut tositoimissa jo usean oppitunnin pitäen infoja alakoululaisille ja seitsemäsluokkalaisille.

– Aika menee tosi nopeasti, koska tuntien pitäminen on hauskaa hommaa. Valmiissa dioissa on paljon toiminnallisuuksia, jotta tunnista ei tule liian tylsää, mainitsee Sonja Madetoja.

Nuuska-agenttien mielestä on hyvä, että päihteistä kertoo toinen nuori eikä aina aikuinen. Heidän on helpompi myös neuvoa, mitä tehdä tilanteessa, kun nuuskaa tarjotaan.

– Meillekin on kaikille sitä joskus tarjottu. Silloin kannattaa vaan sanoa, että en halua kokeilla. Usein sen jälkeen ei tarvitse enää vastatakaan samaan kysymykseen, neuvoo Sanna Honkanen.

Terveys ja hyvä kunto motivoivat

Nuuska-agentit kertovat tunneillaan esimerkiksi siitä, mitä nuuska sisältää ja mitä haittoja siitä on.

– Haluamme myös kertoa, mitä hyötyjä on siitä, ettei käytä. Hampaat säilyvät terveinä ja kauniina, urheileminen on helpompaa, kun on hyvä kunto ja pysyy muutenkin terveenä, sanoo Joona Lohela.

– Mekin ollaan kaikki urheilijoita. Me halutaan omalla esimerkillämme näyttää, että nuuskankäyttö ei tee susta yhtään siistimpää, eikä sen käyttöä tarvitse aloittaa. Se vie niin paljon rahaakin, pohtii Ilona Peränen.

Opettaja Tiina Hintikka kertoo vetäneensä nuuska-agenttitoimintaa kaksi vuotta Haukiputaan koululla.

– Tässä koulussa agentteja on ollut jo neljän vuoden ajan ja itse asiassa koko ajatus on lähtenyt täältä ja laajentunut sittemmin valtakunnalliseksi.

Ensi syksylle on suunniteltu vielä nuuskamessuja, johon nuuska-agentit ovat keksineet monenlaisia toimintapisteitä. Niin ja Mämmilä aiotaan pukea nuuskapussiksi.

– Laitetaan sulle asuun pahat hajut ja kaikki, nuoret nauravat.

Agentit tositoimiin!

Nuuska-agenttien toimintaa ohjaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n koulutuksen saanut aikuinen, esimerkiksi opettaja, nuoriso-ohjaaja tai muu nuorten kanssa toimiva taho. Ohjaajien maksuton koulutus kestää noin kaksi tuntia. Ohjaajan tehtävänä on koota vapaaehtoisten nuorten ryhmä, järjestää koulutus, sopia infotilaisuuksista ja järjestää muut yhdessä sovitut tapaamiset, esimerkiksi palautekeskustelu.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa

Kalevala on kulttuurimme kehto ja keidas

Suomalaisten järjestämä kansanmusiikin festivaali Sommelo alkaa Kuhmossa ja saa lisäpotkua kun kaiken ikäisten karavaani ylittää rajan tomuisia teitä pitkin Vienan Karjalaan, Kalevalaan saakka. Kohtaamiset eri puolilla rajaa läikyttelevät tunteita molemmin puolin. Laulut ja yksinkertainen elämä kiehtovat reportteria.

Suomalaisten järjestämä kansanmusiikin festivaali Sommelo alkaa Kuhmossa ja saa lisäpotkua kun kaiken ikäisten karavaani ylittää rajan tomuisia teitä pitkin Vienan Karjalaan, Kalevalaan saakka. Kohtaamiset eri puolilla rajaa läikyttelevät tunteita molemmin puolin. Laulut ja yksinkertainen elämä kiehtovat reportteria.

Young Dreamers -yhtye Sommelo-festivaaleilla. Vasemmalta Arina Remšu, Kristina Kozlovskaja ja alhaalla Tanja Beljaeva

Sommelo on uniikki festivaali, jossa kävijät ovat aktiivisesti itse mukana – paitsi yleisössä – myös tansseissa ja monessa muussa ohjelmassa. On yhteisiä runonlauluja, satunäytelmiä, kantelekavalkadeja ja soitto-opintoja. Osanottajia on rajan molemmilta puolin.

Suomen puolella esiintyi paitsi ikoninen Värttinä, Wimme Saari & Tapani Rinne, uhanalaisia lauluja vaaliva Vaskitsainen ja Vassvik Pohjoisen jäämeren Gumvikistä. Saamelais-indietä villeimmillään. Myös Sommelon tiimissä ennen vaikuttanut saman genren suomalainen Litku Klemetti esiintyi Kuhmossa yhtyeensä kanssa.

Yllättäjä lieni kuitenkin ruotsalainen, pitkällä raskaana oleva, Mirja Palo. Hän tulkitsi Kalevalaa meänkielellä. Voiko tämä olla todellista?

Petroskoilainen musiikin opettajista ja oppilaista koostuva Shuldyr esiintyi mariksi ja udmurtiksi Juminkeko-talolla. Tanssiosuuksissa ilo oli korkeimmillaan. Orkesterin jäsenet esittelivät suomalais-ugrilaisten kansojen perinnesoittimia ja spesialisti Dmitri Demin kertoi kuinka niitä valmistetaan luonnollisin menetelmin.

Shuldyr-yhtye esiintymässä Jumikeko-talolla Kuhmossa. Vasemmalta lukien Alevtina Voitovich, Radis Gainiiatov, Dmitri Demin ja Mariia Ostapenko.

Vienan Karjalassa, Kalevalan kauniissa metsäisissä maisemissa konsertit olivat Mobergin talossa, jonka museohuoneista löytyy oppikirjoja ja ties mitä. Tämä kaikki alleviivaa samaa asiaa: täällä puhuttiin pitkään suomen kieltä. Ja tietysti karjalaa.

Vain lapsille omistetussa pirteästi sisustetussa Aurinko-oppimiskeskuksessa yleisönä oli Kalevalan nuorinta polvea. Siellä tirskuttiin ja hihiteltiin, mutta kun esiintyjät astuivat esiin kaikki hiljenevät. Venäjällä vanhempia ja auktoriteettejä siis kunnioitetaan. Hyviä käytöstapoja vaalitaan.

Illalla kulttuuritalolla pistettiin sitten ranttaliksi – tai ainakin tanssiksi.
Toisinaan oli pysähdyttävä silmäilemään seinien freskoja. Nehän kaikki kuvaavat kansalliseepostamme! Niitä katsellessa ymmärtää väistämättä, ettei Kalevala kuulu vain meille suomalaisille.

Kalevalan Kansankuorolaisia Haikolassa, Vienan Karjalassa. Valentina Isakova (vasemmalla) ja Elena Melenteva.

Tunnelma oli satumainen Sommelossa. Repertuaariin kuuluu Kalevalan kansankuoron, suomalaisten, venäläisten ja japanilaisten runonlaulajien sekä etnomuusikoiden omia tulkintoja ja paljon muuta.

Sykähdyttävintä oli, kun jo perutuksi julistettu kalevalainen yhtye ja ylpeyden aihe ehtikin paikalle. Young Dreamers -niminen teinitrio sai yleisön täysin luomoutumaan kansainvälisellä otteellaan kanteleiden ja kitarain kera. (Yhtyeen kuva on lehden kannessa.) Nuoret neidot laulavat popahtavasti karjalaksi sekä viehkeällä suomella – palkintoja on jo käyty pokkaamassa Moskovaa myöten. Todistamme jotain, minkä olemme luulleet kauan sitten jo kadonneeksi, ja toisaalta jotain niin juurevaa, ettei sitä voi koskaan unohtaa. Yhtyeen jäsen Arina Remšu ainakin lienee sukua Kalevalan laulujen alkuperäislaulajille. Jos pää ei ollut jo aikaisemmin pyörällä, niin tyttöjen versio suomalaisen Teleks-yhtyeen Kotimaa-kappaleesta teki meistä selvää! Eikä juuri Venäjän pääkaupungista keikkamatkalta palanneista tytöistä kukaan taida olla edes vielä täysi-ikäinen!

On sanan todellisessa merkityksessä uskomatonta, että olemme Lönnrotin jalanjäljillä, mutta nämä alueet eivät tunnustetusti ole koskaan kuuluneet Suomelle. Jo Sommelon ohjelmaa lukiessa kävijä on mykistynyt. Kuinka paljon pohjoiseen maailmankolkkaamme mahtuu erilaisuutta ja luovuutta!

Young Dreamers -yhtyeen Kristina Kozlovskaja (edessä) ja Arina Remšu soittavat kansantarustoaiheisen seinämaalauksen alla.

Jyskyjärvellä Vienassa vastaanotto oli kaunis. Tširkkakemijokea pitkin lipui veneitä, joissa paikallinen naistenyhtye Tuomet lauloi muun muassa Karjalaisia teoksia. Lounas nautittiin paikallisessa kaksikielisessä koulussa, jossa rehtori Raija Ribakova itse kestitsi vieraat. Sisältä vihreällä värillä maalatussa koulussa oli presidentti Vladimir Putinin kuva. Luokkien ovissa luki aineet venäjäksi ja suomeksi. Aterian jälkeen grönlantilainen Hivshu Ua puolestaan esiintyi joen varressa jääkarhunnahkaiset housut jalassa ylävartalo paljaana. Laulun tarina oli tosi, ja se kertoi nuorista, jotka värvättiin hoitamaan neliraajahalvaantunutta miestä päivin öin, jotta he oppisivat arvostamaan mitä heillä itsellään on.

Bussimatka jatkui sorateitä Haikolaan Karjalan kansalliskirjailijan Ontre Stepanovin tilalle. Edesmenneen taiteilijan poika Miihkali otti vastaan festivaalilaiset kotimuseossa, jonka kunnostusta suomalainen Juminkeko säätiö on tukenut. Sisälavaa ympäröivät jykevät, käsityönä tehdyt hirret. Tutustuminen kansankuoron esiintyjiin johti meidät kylään ja ”kylyyn”, eli saunaan. Yhdessä tuli laulettua Kalliolle kukkulalle ja muita yhteisiä klassikkoja. Eksoottisempana bonuksena tapasimme paikalla myös Tverin karjalaisia. He pakenivat jo Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla kotikonnuiltaan kruunun vainoja ja ankaraa verotusta päätyen Pietarin ja Moskovan välimaastoon. Joidenkin arvioiden mukaan Tverin Karjalaisia yksistään on edelleen jopa 100 000, vaikka alueet ovat pääosin venäjänkielisiä.

Käynti Sommelossa, tutustuminen Kalevalan nuoriin ja – vanhoihin – on kuin olisi voittanut lotossa. Tai saanut Sammon omakseen.

Näppäreissä nautitaan soittamisesta ilman pääsykokeita ja luokittelua

Näppäri-opetusmenetelmän kehittäjä Mauno Järvelä johdattaa lapsia musiikin saloihin Sommelo-festivaalien Näppäri-kurssilla.

– Eri kulttuureista ja kielialueilta tulevien integroiminen musiikkiyhteistöihin sekä projekteihin ei ole ollenkaan ongelmallista ja toimii minusta hienosti. Jopa paremmin kuin vaikka urheilussa. Tässä musiikki on se juttu, johon kaikki kiinnittävät huomionsa. Silloin ei merkitse mitä kieltä puhut, Järvelä sanoo.

Pikkuisen vaikeaa on tietysti laulu yhtäkkiä vieraalla kielellä, mutta sellainenkin projekti Järvelällä on ollut, jossa on laulettu lähes kaikilla Itämeren alueen kielillä.

Mauno Järvelästä on jännittävintä se, ettei lasten kanssa töitä tehdessä ole ennakkoluuloja. Tai jos on, ne rapisevat nopeasti pois. Sellaisesta lähtee heti hauska, luonteva yhdessäolo liikkeelle. Musiikki on siinä katalysaattori. Se on avain rikkaaseen elämään.

Mauno Järvelä, 70, teki ällistyttävän havainnon aikoinaan, kun hän rupesi opettamaan musiikkioppilaitoksessa: pääsykokeissa karsittiin pois paljon hyviä harrastajia ja potentiaalisia nuoria, joilla ei ollut paikkaa minne mennä jatkamaan musiikin opiskelua.

Järvelä meni itse kansalaisopistoon linjalle, jossa ei ollut ehtoja sisäänpääsemiseksi ja rupesi kehittelemään opetustekniikkaa kaikille.

Muiden opettajien kanssa edistyttiin ja saatiin aikaiseksi tutkintoja. Järvelä työskenteli kaikkien oppilaiden kanssa, jotka halusivat mukaan. Minkäänlaista tason mukaista karsintaa ei ollut. Ei ollut a-, b- tai c-orkestereita, eikä luokittelua näppärikursseilla ole vieläkään. Tärkeää on vain toimia yhdessä.

– Tietysti meilläkin vähän soittaneet soittavat helppoja ja edistyneet ottavat vastuun hankalimmista stemmoista. Näin saadaan orkesteri joka toimii hyvin yhdessä. Siinä on kaikilla tasapuolisesti kivaa, Järvelä summaa.

Epäröiville vanhemmille maestro sanoo soittamisen olevan vapaaehtoista puuhaa.

– Homman suola on, ettei ole pakko tehdä sitä. Jos musiikin henki tempaa mukaansa niin sitten on oikeassa paikassa. Ei haittaa, jos joku toteaa ”ei ole mun juttu”. Ei se ole tuomittavaa. Poistuminen rivistä ei kuitenkaan tapahdu turhautumisen kautta, vaan oman analyysin. Ei siinä menetä mitään. Parhaimmillaan saavuttaa jotain.

Teksti: Saska Aaltonen Kuvat: Saska Aaltonen ja Juha Olkkonen

Elämäsi on nyt

Roomalainen runoilija Quintus Horatius Flaccus muistetaan lauseestaan ”Carpe diem” eli ”Tartu hetkeen”. Kehotus on entistäkin tärkeämpi kun nykyhetki puristuu olemattomiin, osalla menneen murehtimiseen ja suurimmalla osalla tulevaisuuden armottomaan valmistautumiseen.

Roomalainen runoilija Quintus Horatius Flaccus muistetaan lauseestaan ”Carpe diem” eli ”Tartu hetkeen”. Kehotus on entistäkin tärkeämpi kun nykyhetki puristuu olemattomiin, osalla menneen murehtimiseen ja suurimmalla osalla tulevaisuuden armottomaan valmistautumiseen.

Nykyajan ihmiset kärsivät lukemattomista keskittymiskyvyn, unen, mielenterveyden ja arjen suoriutumisen ongelmista. Levollinen nykyhetki on kadotettu sille mitä ei enää ole tai sille mitä ei vielä ole. Jokaisen tulee kyllä kantaa vastuunsa menneestä ja myös suunnittelee järkevällä tavalla tulevaa, mutta ongelmaksi tilanne muodostuu silloin, jos ei kykene rauhoittumaan ja rentoutumaan – tähän hetkeen.

Edellä mainitun Horatiuksen lauseen tarkka käännös ”Poimi päivä” sopii muutosvalmentaja Maaretta Tukiaisen kirjaan Tärkeintä tänään – Näin saat vähemmällä enemmän (Tuuma 2019). Teos alkaa kannustavasti: ”Tänään on hyvä päivä, juuri tänään. Ei huomenna tai ylihuomenna, vaan tänään. Tänään on se päivä, jota olet odottanut.” Yltäkylläisyyden aikakautemme on tullut siihen pisteeseen, että vuosittain ilmestyy useitakin kirjoja, jotka opastavat pois itselle haalimisen ja omistamisen ahdistuksesta kohti luopumista ja minimalismia. Kunpa sitten luopuessamme muistaisimme yhä lähimmäisen tarpeet ja kierrättämisen. Juuri antaessamme omastamme autamme parhaiten.

Erityisen kiitettävää Maaretta Tukiaisen kirjassa on kokonaisvaltainen elämän, ajan, minimalismin ja suhteellistamisen merkitykset. Tekijä ei pelkää nostaa esille myöskään ihmiselämän kipupisteitä, kuten mennessä kaduttavia asioita tai elämän epäjärjestystä. Teos muistuttaa itselle rehellisen ja tärkeimmille asioille omistautuvan elämäntavan merkityksestä. Kirjoittaja toteaa ”Ani harva katuu sitä, mitä on tehnyt.” Monen asian kohdalla se ehkä pitää paikkansa, kun tarkastelemme elämäämme viime metreillä, mutta päihteiden kohdalla tilanne on usein toisin, kun mieleen nousevat niiden vaikutuksen alaisena lähimmilleen tehdyt teot. Mutta juuri siksi meillä on vielä tilaisuus pyytää ja antaa anteeksi – tässä ja nyt. Sitäkään ei kannata lykätä huomiseen.

Kirjassa puhuttelee eniten vapaaehtoinen yksinkertaisuus, joka on ”kulutuskeskeisestä ja materialistisesta elämäntavasta kieltäytymistä ja yksinkertaisemman elämän valitsemista sen sijaan”. Tässä kirjan alanimike ”vähemmällä enemmän” saa tarkemman määritelmänsä. Tarkoituksena ei ole löytää levollista nyt-hetkeä saavuttaaksemme lähitulevaisuudessa entistä enemmän omaisuutta, rahaa ja valtaa, vaan enemmän merkitsee tasapainoisempaa, terveempää ja rauhallisempaa – yksinkertaisesta sanottuna onnellisempaa elämää. Nykyajan paradoksi on juuri siinä, että kaiken materian keskellä tyytyväisimpiä ovat he, jotka eivät kaiken aikaa tavoittele sitä lisää.

Tukiainen antaa kolmen viitepisteen menetelmän kohti elämän merkityksellisyyttä, selkeyttä ja tuloksellisuutta. Pisteet ovat elämän kokonaiskuva, viikkotason lähikuva sekä päivittäinen tarkentaminen ja tekeminen. Elämän tärkeimpien asioiden määrittely auttaa ajankäytön kohdentamisessa pitkällä aikavälillä, mutta myös aivan viikko- ja päivätasolla. Olennaista on sanoa joillekin asioille ei, jotta tavoittaa sitten sen, johon todella haluaa käyttää aikaa. Yksi aikamme illuusioista on jatkuva jaksaminen ja kyky hallita yhä kiireisempää elämää. Jo kauan ennen lopullista uupumista, on kadonnut kyky nauttia arjesta. Siksi fokusointi, mutta myös pois jättäminen on välttämätöntä. Siinä Tänään-työkalu toimii suppilona joka ohjaa kymmeneen tapaan yksinkertaistaa elämää. Lista alkaa pienentämisellä ja päättyy luopumiseen. Siitä lukija tietää, että tekijä on ottanut tavoitteet vakavasti.

Ahkerasti käytettynä työkalu todella pysäyttää ja auttaa toimimaan toisin. Ratkaisevaa on uskaltaa ottaa työkalu käyttöönsä sielläkin missä kiire ja velvollisuudet sekä omat vaatimuksemme pitävät rautaisessa otteessaan. Sen jälkeen alkaa syntyä tulosta. Kun tavoitteena on yksinkertainen, mutta mahdollisimman tyytyväinen elämä, on luovuttava usein myös piintyneimmistä elämän aikana opituista ajatusmalleista. Kaikkien vaatimusten ja edellytysten keskellä jokaisen on hyvä kulkea läpi ”kuka minulta vaatii” -kysymysten polun. Olisiko armollisuus itseä ja toisia kohtaan sitä, ettei sen polun päässä lopulta ole enää vaatijaa, eikä vaatimuksia. Lopulta pitäisi olla vain yhteistyötä, samaan hiileen puhaltamista sekä merkityksellistä ja tärkeää elämää – askel kerrallaan.

Tärkeintä tänään -teos erottuu erityisen kiitettäväksi siinä, että sen rinnalle on hankittavissa Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin Tänään-työkalun työkirja, joka opettaa kädestä pitäen tärkeimpiin asioihin keskittymisen päivä ja viikko kerrallaan. Sen käyttäminen pääteoksen rinnalla antaa hyvän mahdollisuuden turhan karsimiseen ja tärkeimpänsä löytämiseen. Kerro siis itsellesi tänään, mikä sinulle on tärkeintä ja tartu siihen!

Teksti: Marko Kailasmaa

Liian hölmö rakkaus – ”Häpeän aika on ohi”

Alkoholismi syö ihmistä ulkoa ja sisältä päin. Elämän pyöriessä päihteen ympärillä ihminen menettää paljon, mutta kerää samalla mukaansa rutkasti karuja … Jatka lukemista Liian hölmö rakkaus – ”Häpeän aika on ohi”

Oululainen Arja Räinä uskaltaa viimein nauttia tavallisesta arjesta ilman häpeää menneisyydestä.

Alkoholismi syö ihmistä ulkoa ja sisältä päin. Elämän pyöriessä päihteen ympärillä ihminen menettää paljon, mutta kerää samalla mukaansa rutkasti karuja kokemuksia. Niistä suurimman osan voi kuitenkin parhaimmillaan kääntää myöhemmin parantaviksi asioiksi. Tämän tietää oululainen Arja Räinä, 58v, joka viimein uskalsi astua häpeän kaapista ulos.

Saapuessani Räinän valoisaan kerrostaloasuntoon en tiedä etukäteen, minkälainen henkilö minua odottaa, vaikkakin puhelinkeskustelumme perusteella minulle jäikin leppoisa ja odottava mieli.

Soitettuani ovikelloa minulle avaa oven iloinen ja hymyilevä nainen, jonka rankan elämäntarinan saan pian kuulla ensimmäisten joukossa.

Hän kertoo syntyneensä Oulussa kuusilapsiseen perheeseen, missä äiti työskenteli myymälävastaavana ja isä poliisina.

– Minusta meillä oli hyvä elämä ja itse asiassa perheen nuorimpana olin tietysti se lellipentu, Räinä naurahtaa.

Hän jatkaa, ettei hän oikein tiedä, mikä elämänvimma häntä ajoi jo nuorena eteenpäin, mutta hän muutti siskonsa perään Ruotsiin heti peruskoulun päätyttyä.

– Niin ironista kuin elämä voi vain olla, ensimmäinen työpaikkani oli päihdepalvelujen piirissä siskoni sijaisena, hän naurahtaa.

Huuruiset vuodet

Räinä yrittää palata muistoissaan kymmeniä vuosia taaksepäin, mutta tarkkoja vuosilukuja hänen on vaikea hahmottaa.

– Aloitin juomisen noin 14-vuotiaana. Siihen aikaan juotiin viiniä, kaljaa ja halpoja liköörejä. Kun palasin parikymppisenä siskoni luota Ruotsista Suomeen, olin jo niin kiinni viinassa, että jouduin ensimmäisen kerran katkolle, hän kuvailee.

Räinä jatkaa, että samaiseen aikaan hän tutustui myös niin sanottuun alamaailmaan, mihin kuuluivat päihteet, rikokset ja erilaiset tuomiot vankilakierteineen.

– Aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran vankilakundin kanssa. Kaikki oli tietysti alussa jännää ja uutta, kunnes kuvioihin astui mukaan perheväkivalta. Vaikka suhde oli haastava, aloin odottamaan ensimmäistä lastani. Lapsen synnyttyä tilanne eskaloitui yhä hankalammaksi, minkä seurauksena päädyin Oulun ensi- ja turvakotiin. Turvakodissa ollessani sain neuvoja tulevaisuuteen sekä hankittua itselleni asunnon. Uutta arkea opetellessani sain myös kuulla, että lapseni isä oli kuollut tapon seurauksena, hän lisää samaan hengenvetoon.

Räinä katsahtaa välillä minua ja jatkaa, että elämä oli pahasti sekaisin, eikä hän voinut huolehtia itse lapsestaan.

– Äitini piti lapsestani huolen, mutta kun hän ilmoitti, ettei hän enää kykene siihen, päätin antaa lapseni sijoitukseen. Elämäni oli siihen aikaan niin täynnä viinaa, että päädyin itsekin saamaan pidemmän vankilatuomion. En halua kommentoida tuomioni syytä sen tarkemmin, mutta sen kesto oli pidempiaikainen, hän tiivistää.

Räinä kertoo aloittaneensa laitossiivoojan koulutuksen ennen kuin päätyi vankilaan, mutta hän sai käydä opiskelut loppuun tuomion ohella.

– Koska käytökseni oli koko vankeusajan asiallista, sain käydä koko kyseisen ajan vankilan ulkopuolella myös töissä ja nappasin jopa viran Oulun kaupungilta samaan syyssyyn, hän naurahtaa.
Räinän nauru kuitenkin hiljenee ja hän kertoo kaksoiselämän olleen tuolloin äärimmäisen raskasta.

– Muistan, kuinka aina pyöräilin vankilan portteja kohti ja vilkuilin paniikissa taaksepäin, ettei kukaan vain nähnyt, minne ajoin suoraan töistä. Kukaan muu työpaikallani ei tiennyt työnantajaa lukuun ottamatta, että istuin samaan aikaan tuomioita Oulun vankilassa, hän painottaa.

Kuolemaa silmästä silmään

Vankilasta vapauduttua Räinä ei osannut jatkaa elämää ilman alkoholia, joten hän päätyi juomaan uudelleen ja rankasti.

– No työpaikkahan sen seurauksena meni. Juominen jatkui yhä rankempana ja välillä kävin katkolla, kunnes jatkoin taas uudelleen. Aloin myös seurustelemaan, synnytin toisen lapseni ja menimme naimisiin. Suhde lapsen isän kanssa ei kuitenkaan ottanut tuulta siipien alle, joten suhde hiipui jo muutaman vuoden sisään, hän kuvailee.

Räinä kertoo hengailleensa seuraavaksi jälleen linnamiehen kanssa.

– Mikä ihme noissa rentuissa oikein viehättää, hän naurahtaa kuin kohtalolle virnuillen.

– Rakastuin ja sen jälkeen tilanne menikin vakavaksi. Eräänä päivänä mies oli vetänyt päänsä niin täyteen viinaa, että pienen erimielisyyden seurauksena sain puukosta viisi kertaa vasempaan reiteeni, umpeen muurautuneet silmät ja kymmeniä mustelmia ympäri kehoani. Mies oli niin sekaisin, että hän piti minua ja poikaani vankinaan viikon ajan. Vaikka en olekaan uskoon vielä kääntynyt, niin täytyy tässä maailmassa enkeleitä olla, sillä jollakin ihmeen keinolla pääsin loppujen lopuksi pakenemaan jälleen Oulun turvakotiin, hän sanoo katsoen samalla ikkunasta avautuvaa maisemaa.

– Turvakodin kautta pääsin lääkärille, sain todistuksen pahoinpitelystä ja kävin tekemässä rikosilmoituksen. Jotta elämäni ei olisi käynyt liian rauhalliseksi, niin meninpä myöhemmin vielä kuin kohtaloa uhmaten tämän samaisen miehen kanssa naimisiin. Ajattelin, että mies on muuttunut ja rauhoittunut vankilassa. Suhteemme loppua ei koskaan kuitenkaan nähty, sillä mieheni menehtyi ollessaan vankilassa, hän kuvailee pudistellen päätään.

Rakkaudesta lapseen

Elämä kaksin lapsen kanssa jatkui haastavana kaikista avusta ja tuesta huolimatta. Räinä sai asunnon turvakodin kautta, lapsi sai jatkuvaa terapiaa sekä hyvän päiväkotipaikan. Mahdollisuudet tavalliseen elämään olivat käsin kosketeltavissa, mutta siitä ei vain saanut otetta.

– Kuultuani aviomieheni kuolemasta tiesin, etten kykenisi huolehtimaan lapsestani oikein juomiseni vuoksi. Otin yhteyttä lastensuojeluun ja kerroin suoraan, mikä tilanne oli. Jo noin kahden viikon päästä soitostani lapseni sai hyvän loppuelämän kodin Lumijoelta.

– Olin tuolloin lastenkoti Onnelan työntekijöiden mukaan erilainen kuin monet muut vanhemmat. Vein lapselleni puhtaita vaatteita viikattuna ja muutamia hänen lempilelujaan. Kun sain tietää hänen tulevat sijaisvanhempansa, sain myös mahdollisuuden hyvään keskusteluun sekä pitää heille ristikuulustelun siitä, miksi juuri he pystyvät tarjoamaan pojalleni vain parasta. Annoin lapseni pois puhtaasta rakkaudesta vuoden 2001 alussa, hän muistelee haikeana.

Tuskien taival

Räinä kertoo hänen elämänsä luhistuneen entisestään lapsen pois antamisen jälkeen. Lapsen ollessa vielä hänellä, hän kuitenkin joi vain silloin, kun lapsi oli ollut tukiperheessä.

– En olisi voinut kuvitellakaan etukäteen, mitä seuraavat vuodet toisivat tullessaan. Tutustuin jälleen uuteen päihdeongelmaiseen mieheen ja sen jälkeen koko homma lähti lopullisesti lapasesta. Alussa meillä meni ihan hyvin, kunnes erään riidan seurauksena sain nyrkistä niin, että sain vakavan aivoverenvuodon. Minut kiidätettiin useamman tunnin kestävään hätäleikkaukseen ja kuin ihmeen kaupalla jäin henkiin, hän kuvailee.

Räinä jatkaa, että kaikista pahoinpitelyistä huolimatta, hän palasi jälleen takaisin samaan sairaaseen suhteeseen.

– Vaikka palasin takaisin miehen luo, sain siitä huolimatta todella hyvää kuntoutusta Oysin [Oulun yliopistollinen sairaala] toimesta. Koska en alussa kyennyt puhumaan, kävin muun muassa puheterapiassa ja toimintaterapiassa. Olin siihen aikaan ihan järkyttävässä kunnossa, sillä kaikesta huolimatta jatkoin koko ajan juomista. Parisuhteemme oli kaikkea muuta kuin terve ja erään riidan seurauksena hän iski minua perunankuorimaveitsellä suoraan rintaan. Olin itsekin tuolloin niin sekaisin, että nykäisin veitsen itse irti ja kävelin hakemaan apua läheiseltä seurakuntatalolta, mistä minulle soitettiinkin ambulanssi. Sairaalassa veitsen todettiin uponneen noin 7,5 sentin syvyyteen. En voi muuta kuin ihmetellä, kuinka valtava määrä enkeleitä päälläni on parveillut ja suojellut minua kaikki nämä vuodet, hän huokaisee katsoen samalla ylöspäin.
Uusi elämä

Räinä kertoo löytäneensä viimein jonkinlaisen tien tavalliseen elämään seurakunnan leirien ja muun toiminnan kautta vuoden 2012 aikana.

– Luin seurakunnan leireistä lehdestä ja päätin käydä tutustumassa sen eri toimintoihin uteliaisuuttani. Kokeileminen oli hyvä juttu, sillä olen saanut tähän päivään saakka hyvää kohtelua ja kaipaamaani vertaistukea heidän eri ryhmiensä kautta. Äitini sairastuttua Alzheimeriin vähensin juomistani ja aloin käydä hoitamassa häntä hoivakodissa. Elämä jatkuikin jonkin aikaa suhteellisen tasaisena, kunnes äitini menehtyi saattohoidossa ollessaan vuonna 2014 Oulun kaupungin sairaalassa, hän lisää ikävöiden äitiään.

– Vasta äitini kuolema sai minut tajuamaan, kuinka kallisarvoinen elämä on, ja että minun on pakko alkaa kantaa vastuu itse omasta elämästäni. Nykyisin sekä seurakunta että Oulun A-kilta antavat minulle paljon sisältöä elämään ja syitä voida hyvin. Olen vasta nyt viimeisien kuukausien aikana saanut myös sisäisen rauhan ja tehnyt sinut menneisyyteni kanssa. En aio, enkä suostu enää häpeämään. Häpeämisen aika on nyt ohi.

Räinä kertoo asuneensa kohta kuusi vuotta nykyisessä asunnossaan ja voivansa suhteellisen hyvin. Hän on saanut säännöllistä kuntoutusta muun muassa psykiatrisesta sairaanhoidosta.

– Ympärilläni on mukavan vahva turvaverkko. Jos minusta tuntuu, että elämä sortuu ympärilläni, niin tiedän, että nyt minulla aina on joku, johon ottaa yhteyttä. Nyt kun olen virallisesti astunut häpeän kaapista ulos, aion jakaa tarinaani muille kuntouttavana esimerkkinä.

Räinä viettää välillä mukavia iltoja kavereiden kanssa, käy elokuvissa ja teatterissa sekä erilaisissa tapaamisissa ja leireillä.

– Olen kertonut toipumistarinani muun muassa A-killan aluetapaamisessa ja aion jatkaa tällä tiellä omien voimavarojeni mukaan. Välillä hiljennän tahtia ja pidän niin sanottuja villasukkapäiviä, jotta elämäni pysyisi mahdollisimman tasaisena, hän sanoo lopuksi hieman ironiseen sävyyn pilke silmäkulmassa.

Teksti ja kuvat: Minna Korva-Perämäki

Biohakkerointi – tutusta elämästä vielä tutumpaa

Moni arkailee suotta kehon, mielen, ruokavalion ja elämäntavat yhdistävää biohakkerointia. Jo antiikin Kreikan Delfoissa sijainneen Apollonin temppeli tunnettiin iskevästä kehotuksestaan … Jatka lukemista Biohakkerointi – tutusta elämästä vielä tutumpaa

Moni arkailee suotta kehon, mielen, ruokavalion ja elämäntavat yhdistävää biohakkerointia. Jo antiikin Kreikan Delfoissa sijainneen Apollonin temppeli tunnettiin iskevästä kehotuksestaan ”Tunne itsesi!” Samoin filosofi Sokrates (n. 470–399 eKr.) kannusti: ”Ihminen tunne itsesi! Se on kaiken elämänviisauden alku.”

Biohakkerointi on osa nykyajan vastausta tähän ihmisen kiinnostukseen omaa kehoaan, voimavarojaan ja toimintamahdollisuuksiaan kohtaan. Lääkäri Olli Sovijärvi, teknologia-asiantuntija Teemu Arina ja ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja ovat koonneet vaikuttavan Biohakkeroinnin käsikirja -teosjärkäleen (Biohakkerin käsikirja -kirjat, Biohacker Center BHC Oy 2018). Teoksessa määritellään biohakkerointi seuraavasti: Biohakkerointi on suorituskyvyn, hyvinvoinnin ja terveyden optimointia hyödyntämällä tiedettä, teknologiaa ja syvällistä ymmärrystä ihmisen fysiologiasta ja ravitsemuksesta. Biohakkerointi on myös oma taiteen lajinsa, jossa ”veistoksena” on ihminen itse.

Kirja ei jätä lukijaansa kylmäksi. Teoksesta löytyy jokaiselle jotakin ja kaikille kaikkea. Kirja jakautuu viiteen pääjaksoon: uni, ravinto, liikunta, työ ja mieli. 527 sivua ovat täynnä innostavaa ja kannustavaa tietoa. Arkitason ymmärrykselle puhuttelevasti avatut faktat, toimintavinkit, käytännön esimerkit, havainnollistamistoimet ja mittaukset sekä erinomaisesti havainnollistavat kuvat ja ilmava taitto tekevät lukukokemuksesta nautittavan. Käytännön vinkit hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja terveyden kohentamiseksi kruunaavat kokonaisuuden. Ne innostavat tutustumaan oikeiden valintojen kauaskantoisiin positiivisiin vaikutuksiin ja omaksumaan kestäviä elämätapoja.

Teos on kannustava ja ymmärtävä valmentaja. Se auttaa näkemään ihmiselämän kokonaisuutena, jossa menneitä valintoja voidaan oikeilla muutoksilla yhä korjata, ja jossa terveen tulevaisuuden ainekset ovat löydettävissä jo tänään. Suosittelen lämpimästi tutustumaan teokseen! Kirja on hankittavissa sekä painettuna että e-kirjana. Lisäksi on hankittavissa myös em. tekijöiden Biohakkerin stressikirja, joka antaa näkemystä ja työkaluja stressiä lisäävien asioiden tunnistamiseen ja hallitsemiseen sekä oikaisee stressiin liittyviä harhakäsityksiä.

Kuten Biohakkerin käsikirjassa kannustavasti siteerataan:

”Mikään ei ole erityisen vaikeaa, kun vain jaat sen tarpeeksi pieniin tehtäviin.” – Henry Ford (1863–1947)

”Pääsyy onnellisuuden puutteeseen ei koskaan ole itse tilanne vaan sitä koskevat ajatuksesi.” – Eckhart Tolle (s. 1948)

Teksti: Marko Kailasmaa

Elämää hälläväliä-aikuisten pilaamalla planeetalla

Joitakin seuraavan sukupolven näkökulmia

Joitakin seuraavan sukupolven näkökulmia

Kuva: Wiivi-Maria Kasanen (oik.) ja Milla Konttinen tietävät, mitä heistä tulee isona. Konttinen on pienestä pitäen halunnut eläinlääkäriksi. Kasasesta on tuleva poliitikko.
Kuva: Wiivi-Maria Kasanen (oik.) ja Milla Konttinen tietävät, mitä heistä tulee isona. Konttinen on pienestä pitäen halunnut eläinlääkäriksi. Kasasesta on tuleva poliitikko.

– Rakas, mitä sulle kuuluu?

– Älä aina utele, ärsyttää!

Jos kommunikaatio murrosikäisen kanssa on tällaista, ei ihme, että vanhemmat ovat ymmällään. Mitä ihmettä tämän päivän nuorille oikeasti kuuluu? Miksi heidän nilkkansa pilkottavat paljaina pakkasellakin? Mitä heidän käyttämänsä sanat tarkoittavat? Elämässä pärjääminen vaatii enemmän kuin vanhempien nuoruudessa, selviävätkö nykynuoret valtavista paineistaan? Ja onko totta, että he käyttävät päihteitä vähemmän kuin mikään aikaisempi nuorisosukupolvi sitten 1960-luvun alkoholilakiuudistusten?

Hei. Meillä pitää olla omaa tilaa ja omia salaisuuksia. Ei me kaikkea vanhemmille kerrota, huomauttaa Milla Konttinen, 14.

Hän asuu Jyväskylässä ja on ystävällisesti lupautunut nuorison ääneksi tähän artikkeliin kahden yhtä sanavalmiin kaverinsa kanssa. Älykkäät neidot eivät kaihda kertoa mielipiteitään ja heidät onkin valittu Keski-Suomen nuorisovaltuustoon.

Ensinnäkin tämä kommunikaatioasia. Vaikka nuoren kanssa olisi vaikea kommunikoida, luovuttaa ei aikuisten pidä.

– Vaikken tykkääkään, kun äiti kysyy mitä kuuluu vaikka kumminkin tietää ja ärähdän hänelle, että älä utele, niin aina siitä kumminkin tulee sellainen olo, että äiti välittää, Konttinen selventää.

– Niin. On iso asia, että vanhemmat kysyvät, miten sulla menee koulussa, onko sulla ruokaa, tule syömään. Kyllä me ymmärretään, että hössötys on välittämistä. Minäkään en ottanut itseeni, että vanhempani holhosivat, vaikka se ärsytti, kertoo Nea Linja-Aho. – Moni ei välitä ja nuoret jätetään liikaa yksin.

Typerin virhe, mitä aikuiset voivat nuorille puhuessaan tehdä, on “pitää meitä tyhmänä”. Tähän nuoret valtuutetut ovat törmänneet jopa politiikassa, vanhempia konkareita kohdatessaan.

– Yksikin poliitikko lähti nuorisovaltuustolle puhuessaan siitä, että me haluamme jotain mitä emme halua, eikä edes tajunnut sitä itse! Konttinen kertoo.

Ei tajuta tai haluta huomata

-Avaudumme toisillemme päivänkin tuttavuuden jälkeen! Eikä ystävien kesken olla vielä tultu sellaiseen aiheeseen mistä ei voisi puhua, vastaa Wiivi-Maria Kasanen, hänkin Jyväskylästä.

Nykypäivän nuorten naisten ei ole vaikea kertoa kokemuksistaan ja kokeiluistaan ainakaan toisilleen. Pikemminkin ne ovat jonkinlaista sosiaalista valuuttaa.

– Päihteidenkäytöstä halutaan jopa levittää tietoa. Mutta päihteistä ihmisten onkin helpompi avautua kuin masennuksesta tai syömishäiriöistä, Milla Konttinen havainnoi.

Äänekoskelainen Nea Linja-Aho elää 18-vuotiaana jo hiukan erilaista elämää kuin nuorempansa. Ajaa esimerkiksi autoa ja kuskaa muita. Se saa muut avautumaan. On hyvä puhua vaikka kyydin antajalle, jos kotiväelle ei voi.

– Kerran kuskasin miestä, joka siinä autossa sitten kertoi, että äiti heitti hänet pihalle kun hän oli 17 ja hän sai rahaa hakkaamalla muita, elätti itsensä sillä.

Avoimen mutta valikoivan puhetyylin takia voi olla vaikea huomata ajoissa, kun jollakulla nuorella alkaa mennä huonosti.

– Opettajat ajattelevat, että se nyt on vaan semmoinen joka kerjää huomiota, eivätkä tee mitään, Kasanen harmittelee.

– Kerrottiin yhden kaverin itsetuhoisuudesta kolmelle opettajalle, mutta mitään ei asialle tehty, ainakaan meille ei kerrottu.

Opettajat näyttäytyvät näiden nuorten naisten puheissa aika kädettöminä. Ei puututa kiusaamiseen, katsotaan sormien läpi, jos luokassa huudellaan jatkuvasti ilkeyksiä. Luotetaan oppilaitten tarinoihin, vaikka he ovat lintsareita.

– Opet on niin sinisilmäisiä! Yksi poika veti piriä koulun vessassa ja meni sitten suoraan historian kokeeseen. Ope ei tajunnut mitään, vaan luuli että hänellä on vain jännitystä kokeesta! Kasanen päivittelee.

Huumeet ja nuuska aina saatavilla

– Jokainen tuntee jonkun, jolle on yritetty myydä huumeita, ellei ihan itselle ole, Milla Konttinen vakuuttaa.

– Bilekäytössä näkee kannabista, Nea Linja-Aho toteaa.

– Mäkin olen nähnyt bilehuumeiden käyttöä, Wiivi-Maria Kasanen kertoo.

– Sanoisin että on totta, että päihteiden käyttö on vähentynyt nuorten keskuudessa. Itsekään en halua käyttää päihteitä. Mutta myös ylilyönnit ovat lisääntyneet ja varsinkin ne pojat, jotka käyttävät päihteitä, käyttävät aivan liikaa.

Aina ei nuorten mukaan tyydytä vain omaan käyttöön:

– Koulussa eräskin jätkä myi kaappiviinaa. Siis halpaa kiljua.

– Opettajat eivät puutu pössyttelyyn koulun nurkalla. Ne vaan kävelee autolleen ja ajaa kotiin. Mutta eihän opettajan työn pitäisi olla pelkkä opettaminen, eikö heidän pitäisi kasvattaa meidät kultaiselle keskitielle? Konttinen kysyy, ja kaivaa esiin kännykkänsä.
Muut perässä. Kaikki näyttävät Instagram-kuvan, josta keski-ikäinen ei ymmärrä hölkäsen pöläystä, mutta jonka teini-ikäinen tulkitsee heti oikein. Näissä myydään avoimesti nuuskaa, ja suuri osa seuraajista on alaikäisiä.
Varmasti jonkun toimivaltaan kuuluisi voida pysäyttää tällainen kaksinkertaisesti laiton salakauppa. Mutta ehkäpä se joku vaan kävelee autolleen ja ajaa kotiin.
Jälleen viesti vanhemmille:

– Kotona ei kerrota nuorille tarpeeksi siitä, mitä oikeasti tapahtuu, jos käyttää päihteitä. Jos kotona sanotaan vaan “älä käytä”, ja samaan aikaan musavideoissa juodaan ja räppärit vetävät pilveä, kumpaa viestiä nuori uskoo? tivaa Nea Linja-Aho.
Epäluotettavia ja luotettavia tukiaikuisia

Jos jollekulle ei kovin mielellään avauduta, niin niille tuntemattomille ja siksi epäluotettaville, jotka oikein yrittämällä yrittävät löytää oireilevat nuoret.

– Jos terkkarintarkastuksen yhteydessä pitää täyttää joku mielenterveyskysely, niin kyllähän se nyt valehtelee, jolla on oikeasti paha olo, Kasanen sanoo.

– Eihän sellaisille tyrkyille niin kuin terveydenhoitaja tai kuraattori nyt mitään halua kertoa, Linja-Aho tilittää.

– Minulle syntyi huono vaikute, kun koulupsykologi oli vuotanut tietojani eteenpäin, vaikka lupasi, ettei niin tee. Hän myös kyseli minulta ihme kysymyksiä: jos sä olisit lamppu, niin millainen lamppu olisit, Konttinen valittaa.
Tarinan opetus vanhemmille: pidä aina sanasi, nuori ei anna luottamuksen rikkomista anteeksi.

– Minulla on kyllä eri kokemus. Oli iso askel kysyä opettajalta, voisinko päästä juttelemaan kuraattorille, kun koulukaverien kanssa meni huonosti. Mutta se auttoi aivan älyttömästi. Pääsin avautumaan sille ihmiselle ja sovittiin, ettei vanhemmille tarvitse kertoa! Kasanen sanoo.

Aikuisen kanssa puhuminen auttaa näkemään asioiden oikeat mittasuhteet.

Nuorten mielestä omat asiat ovat maailman suurimpia asioita. Kun puhuu jollekulle, tajuaa, etteivät ne olekaan, Kasanen summaa.

Nuoret piittaavat kun aikuiset eivät

Vanhemmille sukupolville tuottaa usein vaikeuksia puuttua asiaan, kun jollekulle on käynyt köpelösti. Vaan ehkäpä tämä asia muuttuu nuorten myötä. Ainakaan nämä nuoret naiset eivät jätä kaveria. Eikä tuntematontakaan.

– Ystävä, joka ei saanut tarpeeksi huomiota, joi alkoholia ja se meni niin pahasti hänen päähänsä, että hän rupesi viiltelemään itseään terävillä esineillä. Hän sanoi, ettei saa unta, mutta me muut valvoimme hänen vierellään, kunnes hän nukahti, Wiivi-Maria Kasanen kuvailee.

– Olen taluttanut kotiin humalaisen kaverin Äänekosken keskustasta, juottanut vettä ja pannut nukkumaan. Olen kutsunut ambulanssin nähdessäni sammuneen ja kääntänyt hänet kyljelleen, Nea Linja-Aho kertoo.

Ilmastonmuutoksen torjunta on asia, joka saattaa myös ottaa tulta alleen, kun me vanhemmat sukupolvet kuolemme pois.

– Aikuisia vaivaa “mä kohta 20 vuoden päästä tästä kupsahdan eli ei ole väliä mitä teen” -ajattelu! Konttinen puuskahtaa.

– Ilmastojutuista puhutaan ihan liikaa, ihan liian vähän tehdään töitä asian korjaamiseksi. Hei, se on niinku mun tulevaisuus! Kasanen huudahtaa ja kertoo jatkuvasti painostavansa äitiään allekirjoittamaan ilmastoadresseja ja huomioimaan ilmaston äänestyspäätöksissään.

Siis vanhemmat: tehkää ilmastotekoja, niin lapsenne voivat olla teistä ylpeitä!

Paniikki voi tulla rumista kengistä

Ulkonäköpaineet ovat paisuneet hurjiksi luonnottoman kuvankäsittelyn ja joka naisen kauneusleikkausten aikakaudella. Ne tuntee nahoissaan myös Wiivi-Maria Kasanen.

– Olen kaveripiirini pisin ja levein, ja otan siitä kyllä paineita. Tyylini on massa, mutta rennosti. Käytän siis aina toppia ja hupparia, lenkkareita ja leggingsejä, ja äiti välillä kysyy, kiinnostaako minua, että [takapuoleni] näkyy, Kasanen nauraa.
Milla Konttinenkin tunnustaa menevänsä välillä pieneen paniikkiin, kun hänestä yhtäkkiä tuntuu, että jokin osa asukokonaisuudessa, vaikkapa kengät, ovatkin rumat. Toisaalta hän uskaltaa olla yksilöllinen pukeutuja.

– Monien nuorten mielestä ei voi käyttää kuin tietynlaisia kenkiä ja pyörän on oltava musta tai valkoinen Jopo. Minä en kuitenkaan kuulu siihen nuorten lohkoon, vaan olen kaveripiirini värikkäin ihminen, kun muut ovat mustissa, hän sanoo.
Nea Linja-Aho edustaa kaikkein uskaliainta päätä:

– Minua ei voi kiusata. Yritetty kyllä on, koska minulle sillä ei ole väliä miltä näytän, vaan olen mennyt pyjamat jalassa koululle ja toppahousuissakin, vaikka se oli Äänekoskella hirveää. Mutta kiusaaminen loppui kun aina vaan nauroin kovaa kiusaajille.

Mutta vielä ne nilkat. Miksi, voi miksi niiden pitää olla paljaana lumihangessakin?
Informanttimme nauravat. Ja antavat vielä yhden vinkin vanhemmille.

– Antakaa lastenne käydä hölmön pukeutumisen vaihe ohi! Lapset voivat hävetä sitten myöhemmin. Meille voi sanoa, että muistelette tätä sitten nolostuneina kahden vuoden päästä, virnistää Milla Konttinen.

Teksti ja kuvat: Natalia Kisnanen

”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii”

Rakkaus on maailman kaunein ja ihmeellisin tunne. Se mullistaa kaiken jo olemassa olevan ja muuttaa tulevaisuuden. Rakkaus valvottaa, naurattaa ja … Jatka lukemista ”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii”

Hyvän parisuhteen ylläpitäminen arjessa on taitolaji. Pariterapia tarjoaa työkaluja tunneyhteyden puutteesta selviämiseen.

Rakkaus on maailman kaunein ja ihmeellisin tunne. Se mullistaa kaiken jo olemassa olevan ja muuttaa tulevaisuuden. Rakkaus valvottaa, naurattaa ja ujostuttaa. Se tekee levottomaksi ja saa perhoset lentelemään vatsassa. Rakkaus saa pohtimaan yhteistä tulevaisuutta, synnyttää perheitä ja testailee parisuhteen kestävyyttä.

Rakkaus on kaiken suuren ja ihmeellisen taustalla. Se yhdistää kaksi ihmistä parisuhteeseen, minkä seurauksena syntyy uusia erilaisia tunteita ja kokemuksia. Kun kaksi ihmistä päättää kulkea yhdessä kohti tulevaisuutta, heidän täytyy oppia säilyttämään vuosien saatossa ja ruuhkavuosien iskiessä voimalla hyvät vuorovaikutustaidot ja keskinäinen henkinen läheisyys.

Arki tuo tullessaan kiireen, rutiinit ja monenlaisia mutkia matkaan yhteisen taipaleen varrelle. Arjen kiire tempaa helposti mukaansa ja yllättävien haasteiden astuessa kuvioihin mukaan parisuhde päätyy helposti kriisiin. Kriisin voi laukaista esimerkiksi lapsen tai puolison sairastuminen, työttömyys tai jo sen uhka, yhteisen ajan puute, läheisen kuolema, uskottomuus, lasten kasvatukseen ja rahan käyttöön liittyvät erimielisyydet ja mahdollinen puolison orastava päihdeongelma.

Jos molemmat puolisot ovat uupuneita ja parisuhteelle ei ole annettu syystä tai toisesta tarpeeksi aikaa, kriisit iskevät voimalla suhteeseen. Jos suhde voi pidemmän aikaa huonosti, eikä puolisoilla ole työkaluja käsitellä tilannetta, on heillä edessään joko pitkä ja raastava parisuhde tai ero.

Perheneuvolan sosiaalityöntekijänä ja yksityisyrittäjänä toimiva pari- ja perhepsykoterapeutti, pätevöitynyt tunnekeskeinen pariterapeutti (ICEEFT) Tuula Multasuo kertoo, että parisuhteen hyvinvointi heijastuu molempien puolisoiden terveyteen, kodin ilmapiiriin ja lasten hyvinvointiin.

– Hyvä parisuhde on koko perheen kantava voima. Jos parisuhdetta ei hoida säännöllisesti, sen pahoinvointi vie energiaa kaikilta perheenjäseniltä. Parisuhdetta kannattaa hoitaa ja vaalia, jotta siihen satsattu työ kantaa läpi kriisien, hän muistuttaa.

Multasuo jatkaa, että yksi tärkeimmistä parisuhdetaidoista on kyky pitää yllä ja saavuttaa aina uudelleen hyvä tunneyhteys, jossa molempien on mahdollista ilmaista ajatuksiaan, tunteitaan ja kokemuksiaan sekä eriäviä mielipiteitä.

Apua ajoissa

Tunnekeskeiseen pariterapiaan erikoistunut Multasuo painottaa, että parisuhteiden yleinen ongelma on puhumattomuus, mykkäkoulun harrastaminen ja raastava riitely.

– Mikäli puhumattomuus tai riitely muodostuu ongelmaksi suhteessa, kannattaisi puolisoiden hakeutua pariterapiaan ennen kuin tilanne pahenee entisestään. Terapia antaa uusia ajatuksia, toivoa ja auttaa molempia purkamaan tilannetta, sillä pariterapiassa voidaan pysäyttää vuorovaikutuksen kielteisiä kehiä, löytää ymmärrystä omasta ja toisen kokemuksista ja sen myötä parantaa turvallista tunneyhteyttä.

– Turvallisen tunneyhteyden myötä myös muut hankaliksi koetut asiat helpottuvat. Mielestäni parisuhteisiin tulisi ehdottomasti panostaa ennaltaehkäisevästi ihan valtakunnallisella tasolla, sillä esimerkiksi tunnekeskeisellä pariterapialla voidaan hoitaa jo syntyneitä vaurioita ja tunnekeskeisillä parisuhdekursseilla voidaan ennaltaehkäistä tulevia kriisejä, hän huomauttaa.

Multasuo jatkaa, että jos yhteiskunta tukisi taloudellisesti kustannustehokkaita parisuhdekursseja ja lyhytterapioihin lukeutuvaa tunnekeskeistä pariterapiaa, se säästäisi monilta eroilta ja muilta mahdollisilta tukitoimilta loputtomien sydänsurujen lisäksi.

– Ero on aina pitkä prosessi, mikä vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin ja toimivuuteen. Erosta toipuminen saattaa kestää yksilöllisistä ominaisuuksista riippuen vuosia. Ero ei muuta vain vanhempien tulevaisuutta, vaan se muuttaa samalla koko perheen tulevaisuuden. Eron jälkeen elämä ei välttämättä muutu heti helpommaksi, mutta ero lopettaa riidat yhteisen katon alla. Jos suhde päätyy eroon, vanhempia voidaan auttaa ja tukea hyvään yhteistyövanhemmuuteen eri palvelujen avulla, hän tiivistää.

Tunnekeskeinen pariterapia

Multasuo kertoo kiinnostuneensa pariterapiasta vuosien saatossa yhä enemmän työskennellessään perheneuvolassa ja perheasioiden sovittelutyössä sekä Follo-sovittelutyössä.

– Ero ei ole mielestäni ensisijainen vaihtoehto, vaikkakin se on joskus väistämätöntä. Olen kiinnostunut tunnekeskeisestä pariterapiasta (Emotionally Focused Couple Therapy, EFT) erityisesti sen vaikuttavuuden vuoksi.

Multasuo kertoo, että tunnekeskeisen pariterapian tavoitteena on tutkia ja ymmärtää vuorovaikutuksen taustalla olevia tunteita ja kummankin osapuolen reagointitapoja sekä tunnekokemuksia.

– Tunnekeskeisessä pariterapiassa rakkaussuhde nähdään tunnesuhteena, jossa jokainen kaipaa tulla rakastetuksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Työskentelyn taustalla vaikuttaa kiintymyssuhdeteoria, joka antaa työskentelylle kompassin ja kartan. Tunnekeskeinen pariterapia vaatii sitoutumista ja se sopii pariskunnille, jotka ovat motivoituneita työskentelemään parisuhteen parantamiseksi. Terapiamuodon toteuttaminen kestää puolesta vuodesta vuoteen ja se ei sovellu tilanteisiin, joissa parisuhdetta kuormittaa hoitamaton riippuvuusongelma tai jos toinen osapuoli on jo tehnyt eropäätöksen, hän painottaa.

Terapeutti jatkaa, että tunnekeskeinen pariterapia toimii niin ydinperheissä kuin uusperheissä eli terapiassa tutkitaan niitä asioita, jotka vievät puolisoita vuorovaikutuksen kielteiselle kehälle ja sen myötä tunneyhteyden heikkenemisen suuntaan. Joillakin se on ajan-, alkoholin-, rahankäytön, kodinhoidon tai kasvatuskysymysten erilaisuus ja niistä riitely, toisilla seksuaalisuuteen liittyvät tilanteet ja joillakin puolestaan molempien osapuolten vetäytyminen ja niin sanottu asioiden lakaistu maton alle -tilanteet.

– Kaikissa lapsiperheissä vanhempien parisuhde on se akseli, jonka varassa koko systeemi toimii joko hyvin tai huonosti. Uusperheissä lisähaasteina voivat olla suhteet esimerkiksi puolison lapsiin ja entisiin puolisoihin. Joillakin riitelyyn liittyy syyllisen etsintää tai hyökkäys-puolustus-taistelua.

Joillakin pariskunnilla riitelyn pohjana on perustelu-vastaperustelu-asetelma. Yleisin kehä syntyy siitä, kun toinen osapuoli kokee, ettei saa toiselta osapuolelta vastakaikua ja tule kuulluksi. Tällöin toinen vahvistaa sanomaansa, minkä toinen taas kokee jatkuvina vaatimuksina ja vetäytyy vielä enemmän. Vetäytyminen johtaa taas siihen, että toinen kritisoi entistä voimakkaammin, hän kuvailee riitojen kehiä.

Terapiassa opitaan uusia tapoja viestiä sekä ymmärtää toista ja itseä. Se johtaa useimmiten hyviin tuloksiin:

– Tunnekeskeisen pariterapian kehittäjän Sue Johnsonin ja ICEEFT- keskuksen tutkimusten mukaan tunnekeskeisen pariterapian tuloksellisuus on noin 70 % ja terapiassa tapahtuneet muutokset ovat pysyviä. Terapiaa on kehitetty noin 30 vuotta käytäntöä tutkien, Multasuo kertoo.

Teksti ja kuva: Minna Korva-Perämäki

Elämäsi on nyt

Nykyajan ihmiset kärsivät lukemattomista keskittymiskyvyn, unen, mielenterveyden ja arjen suoriutumisen ongelmista. Levollinen nykyhetki on kadotettu sille mitä ei enää ole … Jatka lukemista Elämäsi on nyt

Roomalainen runoilija Quintus Horatius Flaccus muistetaan lauseestaan Carpe diem eli Tartu hetkeen. Kehotus on entistäkin tärkeämpi kun nykyhetki puristuu olemattomiin, osalla menneen murehtimiseen ja suurimmalla osalla tulevaisuuden armottomaan valmistautumiseen.

Tärkeintä tänään -kirja, Maaretta Tukiaisen, Tuuma 2019

Nykyajan ihmiset kärsivät lukemattomista keskittymiskyvyn, unen, mielenterveyden ja arjen suoriutumisen ongelmista. Levollinen nykyhetki on kadotettu sille mitä ei enää ole tai sille mitä ei vielä ole. Jokainen terve ihminen kantaa kyllä vastuunsa menneestä ja myös suunnittelee järkevällä tavalla tulevaa, mutta ongelmaksi tilanne muodostuu silloin, jos ei kykene rauhoittumaan ja rentoutumaan – tähän hetkeen.

Edellä mainitun Horatiuksen lauseen tarkka käännös ”Poimi päivä” sopii muutosvalmentaja Maaretta Tukiaisen kirjaan Tärkeintä tänään – Näin saat vähemmällä enemmän (Tuuma 2019). Teos alkaa kannustavasti: ”Tänään on hyvä päivä, juuri tänään. Ei huomenna tai ylihuomenna, vaan tänään. Tänään on se päivä, jota olet odottanut.” Yltäkylläisyyden aikakautemme on tullut siihen pisteeseen, että vuosittain ilmestyy useitakin kirjoja, jotka opastavat pois itselle haalimisen ja omistamisen ahdistuksesta kohti luopumista ja minimalismia. Kunpa sitten luopuessamme muistaisimme yhä lähimmäisen tarpeet ja kierrättämisen. Juuri antaessamme omastamme autamme parhaiten.

Erityisen kiitettävää Maaretta Tukiaisen kirjassa on kokonaisvaltainen elämän, ajan, minimalismin ja suhteellistamisen merkitykset. Tekijä ei pelkää nostaa esille myöskään ihmiselämän kipupisteitä, kuten mennessä kaduttavia asioita tai elämän epäjärjestystä. Teos muistuttaa itselle rehellisen ja tärkeimmille asioille omistautuvan elämäntavan merkityksestä. Kirjoittaja toteaa ”Ani harva katuu sitä, mitä on tehnyt.” Monen asian kohdalla se ehkä pitää paikkansa, kun tarkastelemme elämäämme viime metreillä, mutta päihteiden kohdalla tilanne on usein toisin, kun mieleen nousevat niiden vaikutuksen alaisena lähimmilleen tehdyt teot. Mutta juuri siksi meillä on vielä tilaisuus pyytää ja antaa anteeksi – tässä ja nyt. Sitäkään ei kannata lykätä huomiseen.

Kirjassa puhuttelee eniten vapaaehtoinen yksinkertaisuus, joka on ”kulutuskeskeisestä ja materialistisesta elämäntavasta kieltäytymistä ja yksinkertaisemman elämän valitsemista sen sijaan”. Näin joulunaikaan toivoisi monen löytävän tämän. Tässä myös kirjan alanimike ”vähemmällä enemmän” saa tarkemman määritelmänsä. Tarkoituksena ei ole löytää levollista nyt-hetkeä saavuttaaksemme lähitulevaisuudessa entistä enemmän omaisuutta, rahaa ja valtaa, vaan enemmän merkitsee tasapainoisempaa, terveempää ja rauhallisempaa – yksinkertaisesta sanottuna onnellisempaa elämää. Nykyajan paradoksi on juuri siinä, että kaiken materian keskellä tyytyväisimpiä ovat he, jotka eivät kaiken aikaa tavoittele sitä lisää.

Tukiainen antaa kolmen viitepisteen menetelmän kohti elämän merkityksellisyyttä, selkeyttä ja tuloksellisuutta. Pisteet ovat elämän kokonaiskuva, viikkotason lähikuva sekä päivittäinen tarkentaminen ja tekeminen. Elämän tärkeimpien asioiden määrittely auttaa ajankäytön kohdentamisessa pitkällä aikavälillä, mutta myös aivan viikko- ja päivätasolla. Olennaista on sanoa joillekin asioille ei, jotta saa sitten sen, johon todella haluaa käyttää aikaa. Yksi aikamme illuusioista on jatkuva jaksaminen ja kyky hallita yhä kiireisempää elämää. Jo kauan ennen lopullista uupumista, on kadonnut kyky nauttia arjesta. Siksi fokusointi, mutta myös pois jättäminen on välttämätöntä. Siinä Tänään-työkalu toimii suppilona joka ohjaa kymmeneen tapaan yksinkertaistaa elämää. Lista alkaa pienentämisellä ja päättyy luopumiseen. Siitä lukija tietää, että tekijä on ottanut tavoitteet vakavasti.

Ahkerasti käytettynä työkalu todella pysäyttää ja auttaa toimimaan toisin. Ratkaisevaa on uskaltaa ottaa työkalu käyttöönsä sielläkin missä kiire ja velvollisuudet sekä omat vaatimuksemme pitävät rautaisessa otteessaan. Sen jälkeen alkaa syntyä tulosta. Kun tavoitteena on yksinkertainen, mutta mahdollisimman tyytyväinen elämä, on luovuttava usein myös piintyneimmistä elämän aikana opituista ajatusmalleista. Kaikkien vaatimusten ja edellytysten keskellä jokaisen on hyvä kulkea läpi ”kuka minulta vaatii” -kysymysten polun. Olisiko armollisuus itseä ja toisia kohtaan sitä, ettei sen polun päässä lopulta ole enää vaatijaa, eikä vaatimuksia. Lopulta pitäisi olla vain yhteistyötä, samaan hiileen puhaltamista sekä merkityksellistä ja tärkeää elämää – askel kerrallaan.

Tärkeintä tänään -teos erottuu erityisen kiitettäväksi siinä, että sen rinnalle on hankittavissa Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin Tänään-työkalun työkirja, joka opettaa kädestä pitäen tärkeimpiin asioihin keskittymisen päivä ja viikko kerrallaan. Sen käyttäminen pääteoksen rinnalla antaa hyvän mahdollisuuden turhan karsimiseen ja tärkeimpänsä löytämiseen. Kerro siis itsellesi tänään, mikä sinulle on tärkeintä ja tartu siihen!

Teksti: Marko Kailasmaa

Huomaa hyvä lapsessa

Kaikki lähti oivalluksesta. Päiväkoti Pelimannissa tartuttiin kasvatukselliseen arkeen uudella myönteisemmällä otteella noin viisi vuotta sitten. Tulokset ovat olleet hyviä. – … Jatka lukemista Huomaa hyvä lapsessa

Suomessa ei perinteisesti ole kehuttu lapsia – etteivät ylpistyisi. Kasvatukseen ei välttämättä ole myöskään kuulunut lapsen ajatusten ja tuntemusten kunnioitus. Päiväkoti Pelimannissa on näitä tapoja tietoisesti purettu positiivisen pedagogiikan ajatusten siivittämänä.

Kaikki lähti oivalluksesta. Päiväkoti Pelimannissa tartuttiin kasvatukselliseen arkeen uudella myönteisemmällä otteella noin viisi vuotta sitten. Tulokset ovat olleet hyviä.

– Heräsimme siihen, että käytössä olevat toimintatapamme eivät olleet riittäviä tukemaan lasten sekä työyhteisön hyvinvointia arjessa. Meitä vaivasi ajatus, että varhaiskasvatuksessa vallalla oleva toimintakulttuuri vaikutti korostavan nähtävissä olevia puutteita ja kiinnitti huomion paljolti ongelmiin, kertoo päiväkodin johtaja Soile Oleander.

Avuksi löytyi Kaisa Vuorisen Huomaa Hyvä -hanke. Olennaista oli ensimmäisenä vaihtaa henkiset ”silmälasit” positiivisia asioita näkeviksi.

Jos lapsi käyttäytyy aikuisen silmin rasittavasti – uhmaa, on levoton, vahingoittaa toista tai itseään, kiroilee tai on sulkeutunut – hänet helposti leimataan haastavaksi lapseksi. Tällöin hänessä nähdään vain kielteinen ulkokuori. Näin lapsen haastava käyttäytyminen helposti lisääntyy ja toistuu. Lapsi alkaa itsekin samaistua ”vaikean lapsen” rooliin. Taustalla voi kuitenkin olla esimerkiksi tunnetaitojen puutetta, jota aikuinen voi opettaa lapselle.

Huomaa Hyvä on yksi niin sanotun positiivisen pedagogiikan malleista. Siinä katsotaan pintaa syvemmälle, pyritään näkemään käyttäytymisen syitä ja antamaan ymmärrystä, lämmintä läsnäoloa ja vuorovaikutusta. Erityisen hyvin tämä toimintatapa sopii Pelimanniin, jonka asiakaskunnalla on tavallista enemmän haasteita.

– Vaativissa oloissa positiivisuus on erittäin tärkeää. Päiväkodissamme puhutaan yli 30 eri kieltä. Perheiden kotouttamisen kannalta päiväkodit ovat yksi taho Suomen suurimpien kotouttajien joukossa. Vanhempien sosioekonominen asema on usein heikko, heillä ei ole sosiaalista tukiverkostoa Suomessa.

Mä haluun, mä haluun, mä haluun

Päiväkodeissa, kuten kodeissakin, syttyy lasten kanssa helposti ”tulipalojen” alkuja. Olennaista on aikuisen reagointi. Hän voi sammuttaa tulipalon ennakoimalla ja tunnetaidoillaan.

Seurasin päiväkoti Pelimannin arkea ja pääsinkin pian todistamaan tulipalon alun. Yksi pienryhmä pääsi polskuttelemaan vesialtaaseen, toisella ryhmällä oli ohjelmassa marjoilla maalaamista.

Yksi poika olisi kuitenkin halunnut kovasti päästä allasryhmään. Hän alkoi itkeä ja huutaa saadakseen tahtonsa läpi. Poika jatkoi huutamista, mutta lastenhoitaja pysyi rauhallisena. Hän otti pojan syliinsä ja sanoi, että poika pääsee ensi viikolla altaaseen. Pojan tahto ja pettymys oli voimakas, eikä hän suinkaan heti rauhoittunut. Hoitaja jatkoi poika sylissään muiden ohjaamista ja rauhoitteli samalla poikaa. Pikkuhiljaa lapsi rauhoittui ja halusi myös maalata, vaikkei sitä häneltä vaadittu. Lopussa poika oli tyytyväinen maalauksensa tulokseen, jota hoitajakin kehui.

Jos aikuinen olisi hermostunut kiukuttelusta, tilanne olisi vain pahentunut, ja tunnelma muuttunut stressaavaksi ja riitaisaksi.

– On luonnollista, että lapsen käyttäytyminen joskus ärsyttää, toteaa Oleander.

– Hoitajan tai vanhemman on helpompi pysyä rauhallisena, kun hän on opetellut katsomaan lasta kokonaisena ihmisenä, hyvästä käsin. Lapsi haluaa onnistua, jokainen tekee parhaansa, jos vain osaa.

”Ihminen kasvaa metrin verran, kun häntä muistaa kehua”

Välillä täytyy korjata lelut paikalleen.

– Te olette niin reippaita, hoitaja kehuu, kun ensimmäinen lapsista aloittaa.

– Osaatte hienosti siivota!

Suomalaisella aikuisella, joka ei ole tottunut kehumaan ja saamaan kehuja, on tässä opettelemisen paikka.

– Suomalaisessa kulttuurissa on kulttuurinen raskas piirre, kun kehuja on säästelty, Oleander toteaa.

– Kiitoksesta kissakin elää. Positiivinen palaute kantaa eteenpäin, ruokkii lasta toimimaan ja oppimaan. Ihminen kasvaa metrin verran, kun häntä muistaa kehua.

– Kun muistaa kehumisen vahvan teoreettisen perustan, se on helpompaa. Tarkoitus on kasvattaa lapsia luottamaan omaan arvoonsa, antaa toivoa.

Lapsi on tärkeämpi kuin kännykkä

Nykyvanhemmat ovat kasvaneet kiinni kännykkään, Oleander toteaa.

– Kun vanhempi tulee hakemaan lasta, joka on ollut pitkän päivän päiväkodissa, hän saattaa puhua kännykkään, sen sijaan että näkisi lapsensa.

– Olemme julistaneet päiväkotimme kännykkävapaaksi vyöhykkeeksi. Lapselle on tärkeä tulla nähdyksi ja kuulluksi.

– Lasten kielellisen kehityksen ongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet. Lapselle on tärkeää, että hänellä on aikuinen, jonka kanssa on vuorovaikutusta.

– Lapselle lukeminen on myös hyvin tärkeää. Lepohetkellä luemme joka ryhmässä ja muutoinkin paljon.

Voin toimittaja-äitinä vahvistaa tämän kokemuksen. Olen lukenut lapsilleni paljon, ja äskettäin jo nuori aikuinen tyttäreni muisteli kirjaa, jota olin lukenut hänelle pienenä.

Itsellenikin ääneen lukeminen oli ja on yhä hyvin myönteinen kokemus. Ääneen lukiessa kirjaa jaetaan ja eletään yhdessä, mennään samaan maailmaan, josta voi yhdessä keskustella.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen

Levy täynnä kauneutta ja koskettavuutta

Tommi Kaleniuksen ja Ninni Poijärven tänä syksynä ilmestynyt Kosketus-albumi on hiljentävä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus ihmiselämän kohtaloista, kivuista ja kaipuusta. … Jatka lukemista Levy täynnä kauneutta ja koskettavuutta

Ninni Poijärvi & Tommi Kalenius: Kosketus, Music Box Helsinki, 2019.
Ninni Poijärvi & Tommi Kalenius: Kosketus, Music Box Helsinki, 2019.

Tommi Kaleniuksen ja Ninni Poijärven tänä syksynä ilmestynyt Kosketus-albumi on hiljentävä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus ihmiselämän kohtaloista, kivuista ja kaipuusta. Taitavat muusikot yhdistävät kauniin viulu-, kitara- ja kosketinsoitinmusiikin puhutteleviin sanoihin, jolloin kokonaisuus ei jätä kylmäksi. Levy on koottu näiden artistien omasta tuotannosta sisältäen uusia versioita, heidän konserteissaan kuultuja lauluja ja neljä ennen julkaisematonta kappaletta. Mukana on myös hieno versio Edu Kettusen upeasta Tuuleen eksyneet -kappaleesta.

Minulla oli tilaisuus edelliskesänä kuulla tämän osaavan kaksikon konsertti ja kokemus oli koskettava. Artistit kertoivat laulujen välillä kokemuksistaan ja kannustivat kuulijoitaan elämässään eteenpäin. Sitä heidän kappaleensakin tekevät. Kiireisen elämän keskellä on suurenmoista saada hiljentyä ja antaa tällaisen musiikin viedä.
Suosittelen varaamaan aikaa Kaleniuksen ja Poijärven kappaleiden kuuntelemiseen. Heidän laulujensa sanat ja musiikki sisältävät niin isoja asioita, että kannattaa kuunnella jokainen kappale erikseen useampaan kertaan. Ne ovat kuin odotettuja lahjapaketteja, joista kannattaa nauttia – käärö kerrallaan.

”Sinä olet sinä. Olet sinä! Olet sinä, etkä kukaan toinen. Silmät säihkyvinä juuri tuollaisena suurenmoinen. Vaikket tuntis niin näillä main tienkiemuroita. Täällä on vain yksi sinä.”
(Sinä, säv. Tommi Kalenius, san. Tommi Kalenius, Jari Kekäle)

Teksti: Marko Kailasmaa