raitis.fi-lehti: Esittelyssä

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Esittelyssä. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Elämää hälläväliä-aikuisten pilaamalla planeetalla

Joitakin seuraavan sukupolven näkökulmia

Joitakin seuraavan sukupolven näkökulmia

Kuva: Wiivi-Maria Kasanen (oik.) ja Milla Konttinen tietävät, mitä heistä tulee isona. Konttinen on pienestä pitäen halunnut eläinlääkäriksi. Kasasesta on tuleva poliitikko.
Kuva: Wiivi-Maria Kasanen (oik.) ja Milla Konttinen tietävät, mitä heistä tulee isona. Konttinen on pienestä pitäen halunnut eläinlääkäriksi. Kasasesta on tuleva poliitikko.

– Rakas, mitä sulle kuuluu?

– Älä aina utele, ärsyttää!

Jos kommunikaatio murrosikäisen kanssa on tällaista, ei ihme, että vanhemmat ovat ymmällään. Mitä ihmettä tämän päivän nuorille oikeasti kuuluu? Miksi heidän nilkkansa pilkottavat paljaina pakkasellakin? Mitä heidän käyttämänsä sanat tarkoittavat? Elämässä pärjääminen vaatii enemmän kuin vanhempien nuoruudessa, selviävätkö nykynuoret valtavista paineistaan? Ja onko totta, että he käyttävät päihteitä vähemmän kuin mikään aikaisempi nuorisosukupolvi sitten 1960-luvun alkoholilakiuudistusten?

Hei. Meillä pitää olla omaa tilaa ja omia salaisuuksia. Ei me kaikkea vanhemmille kerrota, huomauttaa Milla Konttinen, 14.

Hän asuu Jyväskylässä ja on ystävällisesti lupautunut nuorison ääneksi tähän artikkeliin kahden yhtä sanavalmiin kaverinsa kanssa. Älykkäät neidot eivät kaihda kertoa mielipiteitään ja heidät onkin valittu Keski-Suomen nuorisovaltuustoon.

Ensinnäkin tämä kommunikaatioasia. Vaikka nuoren kanssa olisi vaikea kommunikoida, luovuttaa ei aikuisten pidä.

– Vaikken tykkääkään, kun äiti kysyy mitä kuuluu vaikka kumminkin tietää ja ärähdän hänelle, että älä utele, niin aina siitä kumminkin tulee sellainen olo, että äiti välittää, Konttinen selventää.

– Niin. On iso asia, että vanhemmat kysyvät, miten sulla menee koulussa, onko sulla ruokaa, tule syömään. Kyllä me ymmärretään, että hössötys on välittämistä. Minäkään en ottanut itseeni, että vanhempani holhosivat, vaikka se ärsytti, kertoo Nea Linja-Aho. – Moni ei välitä ja nuoret jätetään liikaa yksin.

Typerin virhe, mitä aikuiset voivat nuorille puhuessaan tehdä, on “pitää meitä tyhmänä”. Tähän nuoret valtuutetut ovat törmänneet jopa politiikassa, vanhempia konkareita kohdatessaan.

– Yksikin poliitikko lähti nuorisovaltuustolle puhuessaan siitä, että me haluamme jotain mitä emme halua, eikä edes tajunnut sitä itse! Konttinen kertoo.

Ei tajuta tai haluta huomata

-Avaudumme toisillemme päivänkin tuttavuuden jälkeen! Eikä ystävien kesken olla vielä tultu sellaiseen aiheeseen mistä ei voisi puhua, vastaa Wiivi-Maria Kasanen, hänkin Jyväskylästä.

Nykypäivän nuorten naisten ei ole vaikea kertoa kokemuksistaan ja kokeiluistaan ainakaan toisilleen. Pikemminkin ne ovat jonkinlaista sosiaalista valuuttaa.

– Päihteidenkäytöstä halutaan jopa levittää tietoa. Mutta päihteistä ihmisten onkin helpompi avautua kuin masennuksesta tai syömishäiriöistä, Milla Konttinen havainnoi.

Äänekoskelainen Nea Linja-Aho elää 18-vuotiaana jo hiukan erilaista elämää kuin nuorempansa. Ajaa esimerkiksi autoa ja kuskaa muita. Se saa muut avautumaan. On hyvä puhua vaikka kyydin antajalle, jos kotiväelle ei voi.

– Kerran kuskasin miestä, joka siinä autossa sitten kertoi, että äiti heitti hänet pihalle kun hän oli 17 ja hän sai rahaa hakkaamalla muita, elätti itsensä sillä.

Avoimen mutta valikoivan puhetyylin takia voi olla vaikea huomata ajoissa, kun jollakulla nuorella alkaa mennä huonosti.

– Opettajat ajattelevat, että se nyt on vaan semmoinen joka kerjää huomiota, eivätkä tee mitään, Kasanen harmittelee.

– Kerrottiin yhden kaverin itsetuhoisuudesta kolmelle opettajalle, mutta mitään ei asialle tehty, ainakaan meille ei kerrottu.

Opettajat näyttäytyvät näiden nuorten naisten puheissa aika kädettöminä. Ei puututa kiusaamiseen, katsotaan sormien läpi, jos luokassa huudellaan jatkuvasti ilkeyksiä. Luotetaan oppilaitten tarinoihin, vaikka he ovat lintsareita.

– Opet on niin sinisilmäisiä! Yksi poika veti piriä koulun vessassa ja meni sitten suoraan historian kokeeseen. Ope ei tajunnut mitään, vaan luuli että hänellä on vain jännitystä kokeesta! Kasanen päivittelee.

Huumeet ja nuuska aina saatavilla

– Jokainen tuntee jonkun, jolle on yritetty myydä huumeita, ellei ihan itselle ole, Milla Konttinen vakuuttaa.

– Bilekäytössä näkee kannabista, Nea Linja-Aho toteaa.

– Mäkin olen nähnyt bilehuumeiden käyttöä, Wiivi-Maria Kasanen kertoo.

– Sanoisin että on totta, että päihteiden käyttö on vähentynyt nuorten keskuudessa. Itsekään en halua käyttää päihteitä. Mutta myös ylilyönnit ovat lisääntyneet ja varsinkin ne pojat, jotka käyttävät päihteitä, käyttävät aivan liikaa.

Aina ei nuorten mukaan tyydytä vain omaan käyttöön:

– Koulussa eräskin jätkä myi kaappiviinaa. Siis halpaa kiljua.

– Opettajat eivät puutu pössyttelyyn koulun nurkalla. Ne vaan kävelee autolleen ja ajaa kotiin. Mutta eihän opettajan työn pitäisi olla pelkkä opettaminen, eikö heidän pitäisi kasvattaa meidät kultaiselle keskitielle? Konttinen kysyy, ja kaivaa esiin kännykkänsä.
Muut perässä. Kaikki näyttävät Instagram-kuvan, josta keski-ikäinen ei ymmärrä hölkäsen pöläystä, mutta jonka teini-ikäinen tulkitsee heti oikein. Näissä myydään avoimesti nuuskaa, ja suuri osa seuraajista on alaikäisiä.
Varmasti jonkun toimivaltaan kuuluisi voida pysäyttää tällainen kaksinkertaisesti laiton salakauppa. Mutta ehkäpä se joku vaan kävelee autolleen ja ajaa kotiin.
Jälleen viesti vanhemmille:

– Kotona ei kerrota nuorille tarpeeksi siitä, mitä oikeasti tapahtuu, jos käyttää päihteitä. Jos kotona sanotaan vaan “älä käytä”, ja samaan aikaan musavideoissa juodaan ja räppärit vetävät pilveä, kumpaa viestiä nuori uskoo? tivaa Nea Linja-Aho.
Epäluotettavia ja luotettavia tukiaikuisia

Jos jollekulle ei kovin mielellään avauduta, niin niille tuntemattomille ja siksi epäluotettaville, jotka oikein yrittämällä yrittävät löytää oireilevat nuoret.

– Jos terkkarintarkastuksen yhteydessä pitää täyttää joku mielenterveyskysely, niin kyllähän se nyt valehtelee, jolla on oikeasti paha olo, Kasanen sanoo.

– Eihän sellaisille tyrkyille niin kuin terveydenhoitaja tai kuraattori nyt mitään halua kertoa, Linja-Aho tilittää.

– Minulle syntyi huono vaikute, kun koulupsykologi oli vuotanut tietojani eteenpäin, vaikka lupasi, ettei niin tee. Hän myös kyseli minulta ihme kysymyksiä: jos sä olisit lamppu, niin millainen lamppu olisit, Konttinen valittaa.
Tarinan opetus vanhemmille: pidä aina sanasi, nuori ei anna luottamuksen rikkomista anteeksi.

– Minulla on kyllä eri kokemus. Oli iso askel kysyä opettajalta, voisinko päästä juttelemaan kuraattorille, kun koulukaverien kanssa meni huonosti. Mutta se auttoi aivan älyttömästi. Pääsin avautumaan sille ihmiselle ja sovittiin, ettei vanhemmille tarvitse kertoa! Kasanen sanoo.

Aikuisen kanssa puhuminen auttaa näkemään asioiden oikeat mittasuhteet.

Nuorten mielestä omat asiat ovat maailman suurimpia asioita. Kun puhuu jollekulle, tajuaa, etteivät ne olekaan, Kasanen summaa.

Nuoret piittaavat kun aikuiset eivät

Vanhemmille sukupolville tuottaa usein vaikeuksia puuttua asiaan, kun jollekulle on käynyt köpelösti. Vaan ehkäpä tämä asia muuttuu nuorten myötä. Ainakaan nämä nuoret naiset eivät jätä kaveria. Eikä tuntematontakaan.

– Ystävä, joka ei saanut tarpeeksi huomiota, joi alkoholia ja se meni niin pahasti hänen päähänsä, että hän rupesi viiltelemään itseään terävillä esineillä. Hän sanoi, ettei saa unta, mutta me muut valvoimme hänen vierellään, kunnes hän nukahti, Wiivi-Maria Kasanen kuvailee.

– Olen taluttanut kotiin humalaisen kaverin Äänekosken keskustasta, juottanut vettä ja pannut nukkumaan. Olen kutsunut ambulanssin nähdessäni sammuneen ja kääntänyt hänet kyljelleen, Nea Linja-Aho kertoo.

Ilmastonmuutoksen torjunta on asia, joka saattaa myös ottaa tulta alleen, kun me vanhemmat sukupolvet kuolemme pois.

– Aikuisia vaivaa “mä kohta 20 vuoden päästä tästä kupsahdan eli ei ole väliä mitä teen” -ajattelu! Konttinen puuskahtaa.

– Ilmastojutuista puhutaan ihan liikaa, ihan liian vähän tehdään töitä asian korjaamiseksi. Hei, se on niinku mun tulevaisuus! Kasanen huudahtaa ja kertoo jatkuvasti painostavansa äitiään allekirjoittamaan ilmastoadresseja ja huomioimaan ilmaston äänestyspäätöksissään.

Siis vanhemmat: tehkää ilmastotekoja, niin lapsenne voivat olla teistä ylpeitä!

Paniikki voi tulla rumista kengistä

Ulkonäköpaineet ovat paisuneet hurjiksi luonnottoman kuvankäsittelyn ja joka naisen kauneusleikkausten aikakaudella. Ne tuntee nahoissaan myös Wiivi-Maria Kasanen.

– Olen kaveripiirini pisin ja levein, ja otan siitä kyllä paineita. Tyylini on massa, mutta rennosti. Käytän siis aina toppia ja hupparia, lenkkareita ja leggingsejä, ja äiti välillä kysyy, kiinnostaako minua, että [takapuoleni] näkyy, Kasanen nauraa.
Milla Konttinenkin tunnustaa menevänsä välillä pieneen paniikkiin, kun hänestä yhtäkkiä tuntuu, että jokin osa asukokonaisuudessa, vaikkapa kengät, ovatkin rumat. Toisaalta hän uskaltaa olla yksilöllinen pukeutuja.

– Monien nuorten mielestä ei voi käyttää kuin tietynlaisia kenkiä ja pyörän on oltava musta tai valkoinen Jopo. Minä en kuitenkaan kuulu siihen nuorten lohkoon, vaan olen kaveripiirini värikkäin ihminen, kun muut ovat mustissa, hän sanoo.
Nea Linja-Aho edustaa kaikkein uskaliainta päätä:

– Minua ei voi kiusata. Yritetty kyllä on, koska minulle sillä ei ole väliä miltä näytän, vaan olen mennyt pyjamat jalassa koululle ja toppahousuissakin, vaikka se oli Äänekoskella hirveää. Mutta kiusaaminen loppui kun aina vaan nauroin kovaa kiusaajille.

Mutta vielä ne nilkat. Miksi, voi miksi niiden pitää olla paljaana lumihangessakin?
Informanttimme nauravat. Ja antavat vielä yhden vinkin vanhemmille.

– Antakaa lastenne käydä hölmön pukeutumisen vaihe ohi! Lapset voivat hävetä sitten myöhemmin. Meille voi sanoa, että muistelette tätä sitten nolostuneina kahden vuoden päästä, virnistää Milla Konttinen.

Teksti ja kuvat: Natalia Kisnanen

”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii”

Rakkaus on maailman kaunein ja ihmeellisin tunne. Se mullistaa kaiken jo olemassa olevan ja muuttaa tulevaisuuden. Rakkaus valvottaa, naurattaa ja … Jatka lukemista ”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii”

Hyvän parisuhteen ylläpitäminen arjessa on taitolaji. Pariterapia tarjoaa työkaluja tunneyhteyden puutteesta selviämiseen.

Rakkaus on maailman kaunein ja ihmeellisin tunne. Se mullistaa kaiken jo olemassa olevan ja muuttaa tulevaisuuden. Rakkaus valvottaa, naurattaa ja ujostuttaa. Se tekee levottomaksi ja saa perhoset lentelemään vatsassa. Rakkaus saa pohtimaan yhteistä tulevaisuutta, synnyttää perheitä ja testailee parisuhteen kestävyyttä.

Rakkaus on kaiken suuren ja ihmeellisen taustalla. Se yhdistää kaksi ihmistä parisuhteeseen, minkä seurauksena syntyy uusia erilaisia tunteita ja kokemuksia. Kun kaksi ihmistä päättää kulkea yhdessä kohti tulevaisuutta, heidän täytyy oppia säilyttämään vuosien saatossa ja ruuhkavuosien iskiessä voimalla hyvät vuorovaikutustaidot ja keskinäinen henkinen läheisyys.

Arki tuo tullessaan kiireen, rutiinit ja monenlaisia mutkia matkaan yhteisen taipaleen varrelle. Arjen kiire tempaa helposti mukaansa ja yllättävien haasteiden astuessa kuvioihin mukaan parisuhde päätyy helposti kriisiin. Kriisin voi laukaista esimerkiksi lapsen tai puolison sairastuminen, työttömyys tai jo sen uhka, yhteisen ajan puute, läheisen kuolema, uskottomuus, lasten kasvatukseen ja rahan käyttöön liittyvät erimielisyydet ja mahdollinen puolison orastava päihdeongelma.

Jos molemmat puolisot ovat uupuneita ja parisuhteelle ei ole annettu syystä tai toisesta tarpeeksi aikaa, kriisit iskevät voimalla suhteeseen. Jos suhde voi pidemmän aikaa huonosti, eikä puolisoilla ole työkaluja käsitellä tilannetta, on heillä edessään joko pitkä ja raastava parisuhde tai ero.

Perheneuvolan sosiaalityöntekijänä ja yksityisyrittäjänä toimiva pari- ja perhepsykoterapeutti, pätevöitynyt tunnekeskeinen pariterapeutti (ICEEFT) Tuula Multasuo kertoo, että parisuhteen hyvinvointi heijastuu molempien puolisoiden terveyteen, kodin ilmapiiriin ja lasten hyvinvointiin.

– Hyvä parisuhde on koko perheen kantava voima. Jos parisuhdetta ei hoida säännöllisesti, sen pahoinvointi vie energiaa kaikilta perheenjäseniltä. Parisuhdetta kannattaa hoitaa ja vaalia, jotta siihen satsattu työ kantaa läpi kriisien, hän muistuttaa.

Multasuo jatkaa, että yksi tärkeimmistä parisuhdetaidoista on kyky pitää yllä ja saavuttaa aina uudelleen hyvä tunneyhteys, jossa molempien on mahdollista ilmaista ajatuksiaan, tunteitaan ja kokemuksiaan sekä eriäviä mielipiteitä.

Apua ajoissa

Tunnekeskeiseen pariterapiaan erikoistunut Multasuo painottaa, että parisuhteiden yleinen ongelma on puhumattomuus, mykkäkoulun harrastaminen ja raastava riitely.

– Mikäli puhumattomuus tai riitely muodostuu ongelmaksi suhteessa, kannattaisi puolisoiden hakeutua pariterapiaan ennen kuin tilanne pahenee entisestään. Terapia antaa uusia ajatuksia, toivoa ja auttaa molempia purkamaan tilannetta, sillä pariterapiassa voidaan pysäyttää vuorovaikutuksen kielteisiä kehiä, löytää ymmärrystä omasta ja toisen kokemuksista ja sen myötä parantaa turvallista tunneyhteyttä.

– Turvallisen tunneyhteyden myötä myös muut hankaliksi koetut asiat helpottuvat. Mielestäni parisuhteisiin tulisi ehdottomasti panostaa ennaltaehkäisevästi ihan valtakunnallisella tasolla, sillä esimerkiksi tunnekeskeisellä pariterapialla voidaan hoitaa jo syntyneitä vaurioita ja tunnekeskeisillä parisuhdekursseilla voidaan ennaltaehkäistä tulevia kriisejä, hän huomauttaa.

Multasuo jatkaa, että jos yhteiskunta tukisi taloudellisesti kustannustehokkaita parisuhdekursseja ja lyhytterapioihin lukeutuvaa tunnekeskeistä pariterapiaa, se säästäisi monilta eroilta ja muilta mahdollisilta tukitoimilta loputtomien sydänsurujen lisäksi.

– Ero on aina pitkä prosessi, mikä vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin ja toimivuuteen. Erosta toipuminen saattaa kestää yksilöllisistä ominaisuuksista riippuen vuosia. Ero ei muuta vain vanhempien tulevaisuutta, vaan se muuttaa samalla koko perheen tulevaisuuden. Eron jälkeen elämä ei välttämättä muutu heti helpommaksi, mutta ero lopettaa riidat yhteisen katon alla. Jos suhde päätyy eroon, vanhempia voidaan auttaa ja tukea hyvään yhteistyövanhemmuuteen eri palvelujen avulla, hän tiivistää.

Tunnekeskeinen pariterapia

Multasuo kertoo kiinnostuneensa pariterapiasta vuosien saatossa yhä enemmän työskennellessään perheneuvolassa ja perheasioiden sovittelutyössä sekä Follo-sovittelutyössä.

– Ero ei ole mielestäni ensisijainen vaihtoehto, vaikkakin se on joskus väistämätöntä. Olen kiinnostunut tunnekeskeisestä pariterapiasta (Emotionally Focused Couple Therapy, EFT) erityisesti sen vaikuttavuuden vuoksi.

Multasuo kertoo, että tunnekeskeisen pariterapian tavoitteena on tutkia ja ymmärtää vuorovaikutuksen taustalla olevia tunteita ja kummankin osapuolen reagointitapoja sekä tunnekokemuksia.

– Tunnekeskeisessä pariterapiassa rakkaussuhde nähdään tunnesuhteena, jossa jokainen kaipaa tulla rakastetuksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Työskentelyn taustalla vaikuttaa kiintymyssuhdeteoria, joka antaa työskentelylle kompassin ja kartan. Tunnekeskeinen pariterapia vaatii sitoutumista ja se sopii pariskunnille, jotka ovat motivoituneita työskentelemään parisuhteen parantamiseksi. Terapiamuodon toteuttaminen kestää puolesta vuodesta vuoteen ja se ei sovellu tilanteisiin, joissa parisuhdetta kuormittaa hoitamaton riippuvuusongelma tai jos toinen osapuoli on jo tehnyt eropäätöksen, hän painottaa.

Terapeutti jatkaa, että tunnekeskeinen pariterapia toimii niin ydinperheissä kuin uusperheissä eli terapiassa tutkitaan niitä asioita, jotka vievät puolisoita vuorovaikutuksen kielteiselle kehälle ja sen myötä tunneyhteyden heikkenemisen suuntaan. Joillakin se on ajan-, alkoholin-, rahankäytön, kodinhoidon tai kasvatuskysymysten erilaisuus ja niistä riitely, toisilla seksuaalisuuteen liittyvät tilanteet ja joillakin puolestaan molempien osapuolten vetäytyminen ja niin sanottu asioiden lakaistu maton alle -tilanteet.

– Kaikissa lapsiperheissä vanhempien parisuhde on se akseli, jonka varassa koko systeemi toimii joko hyvin tai huonosti. Uusperheissä lisähaasteina voivat olla suhteet esimerkiksi puolison lapsiin ja entisiin puolisoihin. Joillakin riitelyyn liittyy syyllisen etsintää tai hyökkäys-puolustus-taistelua.

Joillakin pariskunnilla riitelyn pohjana on perustelu-vastaperustelu-asetelma. Yleisin kehä syntyy siitä, kun toinen osapuoli kokee, ettei saa toiselta osapuolelta vastakaikua ja tule kuulluksi. Tällöin toinen vahvistaa sanomaansa, minkä toinen taas kokee jatkuvina vaatimuksina ja vetäytyy vielä enemmän. Vetäytyminen johtaa taas siihen, että toinen kritisoi entistä voimakkaammin, hän kuvailee riitojen kehiä.

Terapiassa opitaan uusia tapoja viestiä sekä ymmärtää toista ja itseä. Se johtaa useimmiten hyviin tuloksiin:

– Tunnekeskeisen pariterapian kehittäjän Sue Johnsonin ja ICEEFT- keskuksen tutkimusten mukaan tunnekeskeisen pariterapian tuloksellisuus on noin 70 % ja terapiassa tapahtuneet muutokset ovat pysyviä. Terapiaa on kehitetty noin 30 vuotta käytäntöä tutkien, Multasuo kertoo.

Teksti ja kuva: Minna Korva-Perämäki

Elämäsi on nyt

Nykyajan ihmiset kärsivät lukemattomista keskittymiskyvyn, unen, mielenterveyden ja arjen suoriutumisen ongelmista. Levollinen nykyhetki on kadotettu sille mitä ei enää ole … Jatka lukemista Elämäsi on nyt

Roomalainen runoilija Quintus Horatius Flaccus muistetaan lauseestaan Carpe diem eli Tartu hetkeen. Kehotus on entistäkin tärkeämpi kun nykyhetki puristuu olemattomiin, osalla menneen murehtimiseen ja suurimmalla osalla tulevaisuuden armottomaan valmistautumiseen.

Tärkeintä tänään -kirja, Maaretta Tukiaisen, Tuuma 2019

Nykyajan ihmiset kärsivät lukemattomista keskittymiskyvyn, unen, mielenterveyden ja arjen suoriutumisen ongelmista. Levollinen nykyhetki on kadotettu sille mitä ei enää ole tai sille mitä ei vielä ole. Jokainen terve ihminen kantaa kyllä vastuunsa menneestä ja myös suunnittelee järkevällä tavalla tulevaa, mutta ongelmaksi tilanne muodostuu silloin, jos ei kykene rauhoittumaan ja rentoutumaan – tähän hetkeen.

Edellä mainitun Horatiuksen lauseen tarkka käännös ”Poimi päivä” sopii muutosvalmentaja Maaretta Tukiaisen kirjaan Tärkeintä tänään – Näin saat vähemmällä enemmän (Tuuma 2019). Teos alkaa kannustavasti: ”Tänään on hyvä päivä, juuri tänään. Ei huomenna tai ylihuomenna, vaan tänään. Tänään on se päivä, jota olet odottanut.” Yltäkylläisyyden aikakautemme on tullut siihen pisteeseen, että vuosittain ilmestyy useitakin kirjoja, jotka opastavat pois itselle haalimisen ja omistamisen ahdistuksesta kohti luopumista ja minimalismia. Kunpa sitten luopuessamme muistaisimme yhä lähimmäisen tarpeet ja kierrättämisen. Juuri antaessamme omastamme autamme parhaiten.

Erityisen kiitettävää Maaretta Tukiaisen kirjassa on kokonaisvaltainen elämän, ajan, minimalismin ja suhteellistamisen merkitykset. Tekijä ei pelkää nostaa esille myöskään ihmiselämän kipupisteitä, kuten mennessä kaduttavia asioita tai elämän epäjärjestystä. Teos muistuttaa itselle rehellisen ja tärkeimmille asioille omistautuvan elämäntavan merkityksestä. Kirjoittaja toteaa ”Ani harva katuu sitä, mitä on tehnyt.” Monen asian kohdalla se ehkä pitää paikkansa, kun tarkastelemme elämäämme viime metreillä, mutta päihteiden kohdalla tilanne on usein toisin, kun mieleen nousevat niiden vaikutuksen alaisena lähimmilleen tehdyt teot. Mutta juuri siksi meillä on vielä tilaisuus pyytää ja antaa anteeksi – tässä ja nyt. Sitäkään ei kannata lykätä huomiseen.

Kirjassa puhuttelee eniten vapaaehtoinen yksinkertaisuus, joka on ”kulutuskeskeisestä ja materialistisesta elämäntavasta kieltäytymistä ja yksinkertaisemman elämän valitsemista sen sijaan”. Näin joulunaikaan toivoisi monen löytävän tämän. Tässä myös kirjan alanimike ”vähemmällä enemmän” saa tarkemman määritelmänsä. Tarkoituksena ei ole löytää levollista nyt-hetkeä saavuttaaksemme lähitulevaisuudessa entistä enemmän omaisuutta, rahaa ja valtaa, vaan enemmän merkitsee tasapainoisempaa, terveempää ja rauhallisempaa – yksinkertaisesta sanottuna onnellisempaa elämää. Nykyajan paradoksi on juuri siinä, että kaiken materian keskellä tyytyväisimpiä ovat he, jotka eivät kaiken aikaa tavoittele sitä lisää.

Tukiainen antaa kolmen viitepisteen menetelmän kohti elämän merkityksellisyyttä, selkeyttä ja tuloksellisuutta. Pisteet ovat elämän kokonaiskuva, viikkotason lähikuva sekä päivittäinen tarkentaminen ja tekeminen. Elämän tärkeimpien asioiden määrittely auttaa ajankäytön kohdentamisessa pitkällä aikavälillä, mutta myös aivan viikko- ja päivätasolla. Olennaista on sanoa joillekin asioille ei, jotta saa sitten sen, johon todella haluaa käyttää aikaa. Yksi aikamme illuusioista on jatkuva jaksaminen ja kyky hallita yhä kiireisempää elämää. Jo kauan ennen lopullista uupumista, on kadonnut kyky nauttia arjesta. Siksi fokusointi, mutta myös pois jättäminen on välttämätöntä. Siinä Tänään-työkalu toimii suppilona joka ohjaa kymmeneen tapaan yksinkertaistaa elämää. Lista alkaa pienentämisellä ja päättyy luopumiseen. Siitä lukija tietää, että tekijä on ottanut tavoitteet vakavasti.

Ahkerasti käytettynä työkalu todella pysäyttää ja auttaa toimimaan toisin. Ratkaisevaa on uskaltaa ottaa työkalu käyttöönsä sielläkin missä kiire ja velvollisuudet sekä omat vaatimuksemme pitävät rautaisessa otteessaan. Sen jälkeen alkaa syntyä tulosta. Kun tavoitteena on yksinkertainen, mutta mahdollisimman tyytyväinen elämä, on luovuttava usein myös piintyneimmistä elämän aikana opituista ajatusmalleista. Kaikkien vaatimusten ja edellytysten keskellä jokaisen on hyvä kulkea läpi ”kuka minulta vaatii” -kysymysten polun. Olisiko armollisuus itseä ja toisia kohtaan sitä, ettei sen polun päässä lopulta ole enää vaatijaa, eikä vaatimuksia. Lopulta pitäisi olla vain yhteistyötä, samaan hiileen puhaltamista sekä merkityksellistä ja tärkeää elämää – askel kerrallaan.

Tärkeintä tänään -teos erottuu erityisen kiitettäväksi siinä, että sen rinnalle on hankittavissa Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin Tänään-työkalun työkirja, joka opettaa kädestä pitäen tärkeimpiin asioihin keskittymisen päivä ja viikko kerrallaan. Sen käyttäminen pääteoksen rinnalla antaa hyvän mahdollisuuden turhan karsimiseen ja tärkeimpänsä löytämiseen. Kerro siis itsellesi tänään, mikä sinulle on tärkeintä ja tartu siihen!

Teksti: Marko Kailasmaa

Huomaa hyvä lapsessa

Kaikki lähti oivalluksesta. Päiväkoti Pelimannissa tartuttiin kasvatukselliseen arkeen uudella myönteisemmällä otteella noin viisi vuotta sitten. Tulokset ovat olleet hyviä. – … Jatka lukemista Huomaa hyvä lapsessa

Suomessa ei perinteisesti ole kehuttu lapsia – etteivät ylpistyisi. Kasvatukseen ei välttämättä ole myöskään kuulunut lapsen ajatusten ja tuntemusten kunnioitus. Päiväkoti Pelimannissa on näitä tapoja tietoisesti purettu positiivisen pedagogiikan ajatusten siivittämänä.

Kaikki lähti oivalluksesta. Päiväkoti Pelimannissa tartuttiin kasvatukselliseen arkeen uudella myönteisemmällä otteella noin viisi vuotta sitten. Tulokset ovat olleet hyviä.

– Heräsimme siihen, että käytössä olevat toimintatapamme eivät olleet riittäviä tukemaan lasten sekä työyhteisön hyvinvointia arjessa. Meitä vaivasi ajatus, että varhaiskasvatuksessa vallalla oleva toimintakulttuuri vaikutti korostavan nähtävissä olevia puutteita ja kiinnitti huomion paljolti ongelmiin, kertoo päiväkodin johtaja Soile Oleander.

Avuksi löytyi Kaisa Vuorisen Huomaa Hyvä -hanke. Olennaista oli ensimmäisenä vaihtaa henkiset ”silmälasit” positiivisia asioita näkeviksi.

Jos lapsi käyttäytyy aikuisen silmin rasittavasti – uhmaa, on levoton, vahingoittaa toista tai itseään, kiroilee tai on sulkeutunut – hänet helposti leimataan haastavaksi lapseksi. Tällöin hänessä nähdään vain kielteinen ulkokuori. Näin lapsen haastava käyttäytyminen helposti lisääntyy ja toistuu. Lapsi alkaa itsekin samaistua ”vaikean lapsen” rooliin. Taustalla voi kuitenkin olla esimerkiksi tunnetaitojen puutetta, jota aikuinen voi opettaa lapselle.

Huomaa Hyvä on yksi niin sanotun positiivisen pedagogiikan malleista. Siinä katsotaan pintaa syvemmälle, pyritään näkemään käyttäytymisen syitä ja antamaan ymmärrystä, lämmintä läsnäoloa ja vuorovaikutusta. Erityisen hyvin tämä toimintatapa sopii Pelimanniin, jonka asiakaskunnalla on tavallista enemmän haasteita.

– Vaativissa oloissa positiivisuus on erittäin tärkeää. Päiväkodissamme puhutaan yli 30 eri kieltä. Perheiden kotouttamisen kannalta päiväkodit ovat yksi taho Suomen suurimpien kotouttajien joukossa. Vanhempien sosioekonominen asema on usein heikko, heillä ei ole sosiaalista tukiverkostoa Suomessa.

Mä haluun, mä haluun, mä haluun

Päiväkodeissa, kuten kodeissakin, syttyy lasten kanssa helposti ”tulipalojen” alkuja. Olennaista on aikuisen reagointi. Hän voi sammuttaa tulipalon ennakoimalla ja tunnetaidoillaan.

Seurasin päiväkoti Pelimannin arkea ja pääsinkin pian todistamaan tulipalon alun. Yksi pienryhmä pääsi polskuttelemaan vesialtaaseen, toisella ryhmällä oli ohjelmassa marjoilla maalaamista.

Yksi poika olisi kuitenkin halunnut kovasti päästä allasryhmään. Hän alkoi itkeä ja huutaa saadakseen tahtonsa läpi. Poika jatkoi huutamista, mutta lastenhoitaja pysyi rauhallisena. Hän otti pojan syliinsä ja sanoi, että poika pääsee ensi viikolla altaaseen. Pojan tahto ja pettymys oli voimakas, eikä hän suinkaan heti rauhoittunut. Hoitaja jatkoi poika sylissään muiden ohjaamista ja rauhoitteli samalla poikaa. Pikkuhiljaa lapsi rauhoittui ja halusi myös maalata, vaikkei sitä häneltä vaadittu. Lopussa poika oli tyytyväinen maalauksensa tulokseen, jota hoitajakin kehui.

Jos aikuinen olisi hermostunut kiukuttelusta, tilanne olisi vain pahentunut, ja tunnelma muuttunut stressaavaksi ja riitaisaksi.

– On luonnollista, että lapsen käyttäytyminen joskus ärsyttää, toteaa Oleander.

– Hoitajan tai vanhemman on helpompi pysyä rauhallisena, kun hän on opetellut katsomaan lasta kokonaisena ihmisenä, hyvästä käsin. Lapsi haluaa onnistua, jokainen tekee parhaansa, jos vain osaa.

”Ihminen kasvaa metrin verran, kun häntä muistaa kehua”

Välillä täytyy korjata lelut paikalleen.

– Te olette niin reippaita, hoitaja kehuu, kun ensimmäinen lapsista aloittaa.

– Osaatte hienosti siivota!

Suomalaisella aikuisella, joka ei ole tottunut kehumaan ja saamaan kehuja, on tässä opettelemisen paikka.

– Suomalaisessa kulttuurissa on kulttuurinen raskas piirre, kun kehuja on säästelty, Oleander toteaa.

– Kiitoksesta kissakin elää. Positiivinen palaute kantaa eteenpäin, ruokkii lasta toimimaan ja oppimaan. Ihminen kasvaa metrin verran, kun häntä muistaa kehua.

– Kun muistaa kehumisen vahvan teoreettisen perustan, se on helpompaa. Tarkoitus on kasvattaa lapsia luottamaan omaan arvoonsa, antaa toivoa.

Lapsi on tärkeämpi kuin kännykkä

Nykyvanhemmat ovat kasvaneet kiinni kännykkään, Oleander toteaa.

– Kun vanhempi tulee hakemaan lasta, joka on ollut pitkän päivän päiväkodissa, hän saattaa puhua kännykkään, sen sijaan että näkisi lapsensa.

– Olemme julistaneet päiväkotimme kännykkävapaaksi vyöhykkeeksi. Lapselle on tärkeä tulla nähdyksi ja kuulluksi.

– Lasten kielellisen kehityksen ongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet. Lapselle on tärkeää, että hänellä on aikuinen, jonka kanssa on vuorovaikutusta.

– Lapselle lukeminen on myös hyvin tärkeää. Lepohetkellä luemme joka ryhmässä ja muutoinkin paljon.

Voin toimittaja-äitinä vahvistaa tämän kokemuksen. Olen lukenut lapsilleni paljon, ja äskettäin jo nuori aikuinen tyttäreni muisteli kirjaa, jota olin lukenut hänelle pienenä.

Itsellenikin ääneen lukeminen oli ja on yhä hyvin myönteinen kokemus. Ääneen lukiessa kirjaa jaetaan ja eletään yhdessä, mennään samaan maailmaan, josta voi yhdessä keskustella.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen

Levy täynnä kauneutta ja koskettavuutta

Tommi Kaleniuksen ja Ninni Poijärven tänä syksynä ilmestynyt Kosketus-albumi on hiljentävä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus ihmiselämän kohtaloista, kivuista ja kaipuusta. … Jatka lukemista Levy täynnä kauneutta ja koskettavuutta

Ninni Poijärvi & Tommi Kalenius: Kosketus, Music Box Helsinki, 2019.
Ninni Poijärvi & Tommi Kalenius: Kosketus, Music Box Helsinki, 2019.

Tommi Kaleniuksen ja Ninni Poijärven tänä syksynä ilmestynyt Kosketus-albumi on hiljentävä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus ihmiselämän kohtaloista, kivuista ja kaipuusta. Taitavat muusikot yhdistävät kauniin viulu-, kitara- ja kosketinsoitinmusiikin puhutteleviin sanoihin, jolloin kokonaisuus ei jätä kylmäksi. Levy on koottu näiden artistien omasta tuotannosta sisältäen uusia versioita, heidän konserteissaan kuultuja lauluja ja neljä ennen julkaisematonta kappaletta. Mukana on myös hieno versio Edu Kettusen upeasta Tuuleen eksyneet -kappaleesta.

Minulla oli tilaisuus edelliskesänä kuulla tämän osaavan kaksikon konsertti ja kokemus oli koskettava. Artistit kertoivat laulujen välillä kokemuksistaan ja kannustivat kuulijoitaan elämässään eteenpäin. Sitä heidän kappaleensakin tekevät. Kiireisen elämän keskellä on suurenmoista saada hiljentyä ja antaa tällaisen musiikin viedä.
Suosittelen varaamaan aikaa Kaleniuksen ja Poijärven kappaleiden kuuntelemiseen. Heidän laulujensa sanat ja musiikki sisältävät niin isoja asioita, että kannattaa kuunnella jokainen kappale erikseen useampaan kertaan. Ne ovat kuin odotettuja lahjapaketteja, joista kannattaa nauttia – käärö kerrallaan.

”Sinä olet sinä. Olet sinä! Olet sinä, etkä kukaan toinen. Silmät säihkyvinä juuri tuollaisena suurenmoinen. Vaikket tuntis niin näillä main tienkiemuroita. Täällä on vain yksi sinä.”
(Sinä, säv. Tommi Kalenius, san. Tommi Kalenius, Jari Kekäle)

Teksti: Marko Kailasmaa

Islannin ihme

Islannin nuoriso joi vielä 1990-luvulla eniten Euroopassa, nyt lähes kaikki nuoret ovat raittiita. Aikuisten yhteistyön ja nuorten mielekkään tekemisen lisääminen teki ihmeen, jota moni ei uskonut mahdolliseksi. Samaa kannattaisi yrittää meilläkin!

Islannin nuoriso joi vielä 1990-luvulla eniten Euroopassa, nyt lähes kaikki nuoret ovat raittiita. Aikuisten yhteistyön ja nuorten mielekkään tekemisen lisääminen teki ihmeen, jota moni ei uskonut mahdolliseksi. Samaa kannattaisi yrittää meilläkin!

Reykjavik oli 20 vuotta sitten nuorten juomisen, tupakoinnin ja huumeidenkäytön osalta Euroopan kaupungeista pahin. Nyt se on paras. 1990-luvun lopussa kaksi viidestä islantilaisesta 15–16-vuotiaasta oli juonut itsensä humalaan viimeksi kuluneen kuukauden aikana, nyt vain kolme sadasta. Myös huumeidenkäyttö ja tupakointi romahtivat. Kannabista kokeilleiden nuorten osuus laski 17 prosentista seitsemään prosenttiin. Päivittäin tupakoivien osuus laski 23 prosentista kuuteen prosenttiin.

Vuonna 1995 noin puolet suomalaisnuorista oli juonut itsensä humalaan kuukauden aikana. Vuonna 2015 osuus oli neljännes. Meilläkin siis nuorten juominen on vähentynyt. Silti suomalaiset nuoret juovat yhä kahdeksan kertaa enemmän kuin islantilaiset. Kun kahdessa ikäluokassa on yhteensä noin 120 000 nuorta, voidaan tästä laskea, että joka kuukausi meillä on ainakin 30 000 15–16-vuotiasta humalassa. Onko tämä millään tavalla mitattuna kohtuullista?

Yhdysvaltalainen professori, psykologi ja yhteiskuntatieteilijä, Harvey Milkman on erikoistunut päihteidenkäytön vähentämiseen. Hän kehitti runsaat 20 vuotta sitten perheen ja kunnan sitouttamiseen perustuvan menetelmän päihteidenkäytön vähentämiseksi. Hänen metodinsa ensimmäinen koekenttä oli Reykjavik, jossa perheet ja kaupunki sitoutettiin kiinteään yhteistyöhön alan vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Oleellisena johtolankana oli tehokkaasti strukturoitu kattava kyselytutkimus nuorison ja heidän vanhempiensa tilanteesta. Kysymykset käsittelivät käytännössä kaikkia sellaisia asioita, jotka voivat vaikuttaa nuorison käyttäytymiseen, asenteisiin ja muun muassa päihdealttiuteen.

Milkmanin tutkimusryhmä korvasi vahingolliset aineet ”luonnollisen päihtymisen” vaihtoehdoilla, joiden vaikutus oli sama kuin päihteillä. Huumeista tai pikkurikoksista kiinni jääneille teineille luvattiin, että he saavat opetusta valitsemassaan taidossa: musiikissa, tanssissa, hiphopissa tai vaikkapa taiteessa. Mieluisat harrastukset aiheuttivat muutoksia teinien aivoissa ja korvasivat päihteet esimerkiksi ahdistuksen helpottajina. Nuoret saivat myös elämäntaitovalmennusta, jonka tavoitteena oli itsetunnon kohottaminen. Tulokset olivat kannustavia. Milkmanista tuli islantilaisen nuorten huumeidenkäyttäjien hoitolaitoksen neuvonantaja, ja pian hänen ajatuksensa levisivät islantilaisten asiantuntijoiden keskuudessa. Syntyi ajatus laajasta kansallisesta ohjelmasta, jossa nuorille tarjottaisiin mielekästä tekemistä, jotta heidän ei tarvitsisi käyttää huumeita ja alkoholia. Ohjelma perustuu tietoihin, jotka saadaan, kun jokainen 10–16-vuotias vastaa vuosittain heidän hyvinvointiaan koskevaan kyselyyn.

Islanti on onnistunut siinä, mistä Suomessa ja monessa muussa maassa vain haaveillaan. Miten tämä oli mahdollista? Siihen tarvittiin yksi amerikkalainen professori, joukko nuorten päihteidenkäytöstä huolestuneita islantilaisia, tutkimustietoa sekä paljon erilaisten toimijoiden ja vanhempien välistä yhteistyötä.

Islannin malli on yhdistelmä lupauksia ja rajoituksia. Laajan kyselytutkimuksen perusteella toteutettiin lukuisia nuorten toivomuksia muun muassa vapaa-ajan viettoon liittyen. Koulupäivän jälkeisiä harrastusmahdollisuuksia lisättiin tuntuvasti, ja urheiluseurat otettiin mukaan yhteistyöhön. Järjestettyyn liikuntaan vähintään neljä kertaa viikossa osallistuvien 15–16-vuotiaiden osuus tuplaantui puoleen kaikista sen ikäisistä nuorista.

Ohjelmaan kuuluu myös virallinen kotiintuloaika. Alle 16-vuotiaiden pitää arkisin olla kotona kello 22:een mennessä ja viikonloppuisin puoleen yöhön mennessä. Vapaaehtoiset vanhemmat partioivat kaduilla valvomassa, että aikarajat toteutuvat. Myös vanhempien piti sitoutua. He allekirjoittivat lupauksen, että eivät anna teiniensä juoda alkoholia ja viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa. Vanhempien ja koulujen yhteydenpitoa lisättiin. Islannissa panostettiin siis laajasti nuorten hyvinvointiin, ei vain päihteidenkäytön vähentämiseen.

Voisiko Islannin malli toimia Suomessa?

Islannissa on vain noin 320 000 asukasta, joten koko maata ja kaikkia nuoria koskevien toimien toteuttaminen on ollut paljon helpompaa kuin olisi 5,5 miljoonan asukkaan Suomessa. Mutta kaupungin tai kunnan tasolla Islannin kaltainen ohjelma voisi olla mahdollinen. Se vaatisi rahoitusta päättäjiltä sekä pitkäjänteistä ja määrätietoista sitoutumista muun muassa vanhemmilta, kouluilta, kansalaisjärjestöiltä ja tietysti nuorilta itseltään.

Islannin mallia sovelletaan nykyisin kymmenissä kaupungeissa Euroopassa ja useissa maissa ympäri maailmaa. Esimerkiksi Liettuan Kaunasissa nuorten juominen ja tupakointi ovat vähentyneet merkittävästi muutamassa vuodessa.

Meilläkin tiedetään, että lasten harrastuksiin panostaminen vaikuttaa laajasti heidän hyvinvointiinsa. Islannin kaltaiseen kaikille nuorille tarjottavaan harrastusohjelmaan on kuitenkin nykyisten päättäjien mukaan harvoin kunnilla varaa. Vai onko vika asenteissa, puuttuuko kaukokatseisuutta? Yhden nuoren syrjäytyminen maksaa Sitran ja THL:n mukaan yhteiskunnalle 230 000–370 000 euroa. Muun hyvän ohella nuorten hyvinvointiin panostaminen on siis myös voittoa tuottava taloudellinen investointi.

Tarvitaan päättäjien kohtuullista yksimielisyyttä ongelman vakavuudesta, siihen panostamisen tarpeellisuudesta ja keinoista puuttua ongelmaan. Milkman esittää viisi keinoa, jotka olivat menestyksellisiä mm. Islannissa: kotiintuloaika, vanhempien sitouttaminen, mielekästä tekemistä nuorille, vuosittainen kyselylomake kaikille kunnan nuorille sekä päättäjien sitouttaminen.

Suomessa on todella välttämätöntä järjestää Islannin mallin mukainen pilottiprojekti sopivassa kunnassa. Asiasta on alustavasti puhuttu muun muassa Kaarinan ja Keravan kaupunkien kanssa, toistaiseksi ilman merkittäviä tuloksia rahoituksen puuttuessa. Perusvaatimuksena olisi vähintään viisi vuotta kestävä projekti. Kulut olisivat ehkä alkuvaiheessa 35 000 asukkaan kunnan osalta arviolta 300 000 – 400 000 euroa parin ensimmäisen vuoden aikana.

Perusteltu näkemykseni on, että se, mikä toimii Reykjavikissa, on mahdollista saada toimimaan myös suomalaisessa kunnassa hyvällä valmistelulla, riittävällä rahoituksella ja onnistuneella sitouttamisella.

Teksti: Martti Vastamäki

Älä kysy liian aikaisin mikä minusta tulee isona

Opiskelu- ja uravalinnat, itsenäistyminen, oma identiteetti. Noin parinkymmen vuoden iässä on paineita moneen suuntaan. Ei ole mikään ihme, etteivät kaikki selviä ajanjaksosta kolhuitta. Music Against Drugs:in Ink-toiminta tukee ja auttaa nuoria vaikeuksista eteenpäin.

Opiskelu- ja uravalinnat, itsenäistyminen, oma identiteetti. Noin parinkymmen vuoden iässä on paineita moneen suuntaan. Ei ole mikään ihme, etteivät kaikki selviä ajanjaksosta kolhuitta. Music Against Drugs:in Ink-toiminta tukee ja auttaa nuoria vaikeuksista eteenpäin.

Iina Majuri (vas), Noora Rautiainen ja ilonpitoa

Mikä sinusta tulee isona? Tämä viaton kysymys saattaakin tuntua ahdistavalta, jos siihen ei osaa vastata. Ja jos on siinä iässä, että vastattava on silti – valinnoilla. Paineitten alla moni nuori valitsee väärän opinto- ja urapolun. Kun nuori on työtön eikä opiskelekaan mitään, taustalla on hirveän usein tämä tarina.

Sitä ei katsota hyvällä, jos jättää opinnot kesken kun ei tunne alaa omakseen. Ja kun tuntee olevansa epäonnistuja, on vaikea lähteä hakemaan uuteen kouluun, kuvailee Iina Majuri.

Jyväskylässä uravalintaan ja työnhakuun apua kaipaavia nuoria auttaa Music Against Drugs. Yhdistys syntyi alun perin järjestämään päihteettömiä vapaa-ajan tapahtumia, mutta laajensi toimintaansa moneen suuntaan törmättyään nuorten muihin tarpeisiin. Kuten siihen, ettei oman paikan löytäminen yhteiskunnassa ole tänä päivänä yhtään niin helppoa kun ikääntyneet sukupolvet ja hyväosaiset poliitikot ehkä luulevat.

Music Against Drugsin järjestämän kolmen ja puolen kuukauden Ink-jakson jälkeen tulevaisuus voi kuitenkin näyttää paljon valoisammalta ja selvemmältä. Ink on lyhenne sanoista Nuorten inklusiivinen tiimimalli.

Vastuun antaminen innostaa toimimaan

Ink-tiimivalmentaja Anssi Kosonen mentoroi 18–29-vuotiaita ja antaa nuorten itsensä päättää, missä he haluavat kehittyä.

Jonkun tavoite voi aluksi olla ihan arjen hallinta, se, että onnistuu pääsemään joka päivä tänne tiloihimme. Joltain on jäänyt koulu kesken ja haluaisi ehkä tehdä jotain muuta, ja hakee täältä ideoita. Joku taas saattaa tavoitella lisää itsevarmuutta työnhakuun. Osalla on tavoite pysyä selvänä kuukausi.

On ollut hienoa seurata tiimien dynamiikan kehitystä ja kaverustumista. Kasvutarinoitakin näkee, monelle on tullut pari senttiä lisää pituutta, kun leuka on saatu ylös! Kosonen iloitsee.

Pelkästään Jyväskylässä on yli 1 500 alle 30-vuotiasta aikuista, jotka eivät opiskele, eivätkä käy töissä. Ink-jaksot ovat niin suosittuja, etteivät kaikki hakijat mahdu mukaan. Tiimijaksolle mahtuu kerrallaan 25 nuorta, jotka jakautuvat esimerkiksi mediaviestintä-, bändi- sekä ohjaus- ja tapahtumatiimeihin.

Nuorten inklusiivinen tiimimalli oli ensin kehittämishanke. Vain kaksi kuukautta sen päättymisestä 43,4 % sen nuorista oli saanut joko työ- tai opiskelupaikan. Tämä vakuutti sosiaali- ja terveysministeriön, joka ryhtyi tukemaan Ink-tiimitoiminnan jatkumista Veikkauksen tuotoilla.

Toiminta on nuorisojohtoista, eli nuoret suunnittelevat ja toteuttavat toiminnan sisältöä itse. Mentorit tukevat ja ohjaavat itsenäiseen työotteeseen ja vastuunottoon, sillä juuri vastuullista itsenäistä asennetta vaaditaan nykyään niin oppilaitoksissa kuin työelämässäkin.

Mahdollisimman vähän yritämme lukita projekteja etukäteen, kertoo viestinnän suunnittelija Reeta Nitovuori.

Tiimit ovat muun muassa tuottaneet mediajulkaisuja ja lyhytelokuvia ja järjestäneet musiikkitapahtumia.

Mutta päästetäänpä ääneen tämän päivän nuoret itse.

”Turvallinen ympäristö itsensä ylittämiseen”

– Olen lähihoitaja ja mielenterveyskuntoutuja. Hoitoala kyllä kiinnostaisi minua, jos asiat alalla olisivat paremmin. Tällä hetkellä moni muukin vaihtaa alalta pois, koska siihen työhön ei pysty, ellei ole robotti, Iina Majuri napauttaa.
Hän keksii vain ylistävää sanottavaa Ink-jaksostaan. Se täytti hänen odotuksensa ja vieläkin enemmän.

Opin joka päivä jotakin, täällä on tosi yhteisöllistä, ihmiset ovat ihania, eikä yhtenäkään aamuna ole ärsyttänyt lähteä tänne. Olen ollut niin syvissä vesissä, etten osannut ajatellakaan, miten hyväksi tämä muuttuu. Tämä on ollut hyvin merkityksellistä aikaa, vuorovaikutustaitoni ovat parantuneet ja nuorisotyö on alkanut kiinnostaa minua, Majuri kertoo.

Touko Viinikainen oli ollut työttömänä kolme vuotta ennen Ink-jaksoaan.

Olen siis ehtinyt miettiä, mikä oikeasti kiinnostaa ja millä alalla en hukkaa elämääni. Taideala on kiinnostanut lapsesta asti. On paineita seurata trendejä ja rahaa, mutta eihän raha ratkaise mitään! Täällä olen oppinut soittamaan kitaraa ja koskettimia, ja olen jo hakenut teatterikoulutukseen ja festarikoulutukseen, hän kertoo.
Noora Rautiainen valmistui joulukuussa medianomiksi, mutta haki silti Ink-jaksolle ohjaus- ja tapahtumatiimiin.

Minun oli päästävä paikkaan, jossa saan olla oma itseni, eikä minun tarvitse muokata persoonani. Täällä olo on palauttanut itsevarmuutta ja olen saanut mahdollisuuksia kokeilla erilaisia asioita. Minulle on tullut luontevammaksi olla ihmisten edessä ja selättää esiintymisjännitys. Tuleva polkuni saattaa olla yhdistelmä järjestömaailmaa ja medianomin viestintähommia, hän tuumii.

”Ekasta kerrasta pitäisi saada apua!”

Ink-tiimiläiset antavat karun kuvan siitä, mitä peruskoulussa ei opetettu.

Itse piti tietää mitä haluaa ja tuntea omat vahvuutensa. Se on aika iso vastuu siinä iässä, Iina Majuri sanoo.

Nuorille pitäisi antaa avaimia jatkopolun valitsemiseen. Meidät pitäisi kasvattaa tekemään nämä valinnat! Noora Rautiainen ruotii.

Ja karenssia tulee milloin mistäkin. Joutuu miettimään taloudellista puolta, että mikä kannattaa että pärjäät. Jokaisen pitäisi automaattisesti itse tietää, miten työnteko vaikuttaa tukiin, Majuri suree.

Tämä ei ole ylitsepääsemätöntä sille, jolla on mielenterveys kunnossa. Mutta entäpä jos tunnet olevasi epäonnistuja? Ja jos yrityksesi hakea apua tilanteeseesi viekin luottamuksen yhteiskunnan turvaverkkoja kohtaan?

Ekasta kerrasta, kun nuori sanoo, että hänellä on paha olla, hänen pitäisi saada apua! Muuten syntyy “mua ei uskota kumminkaan” -asenne, Iina Majuri julistaa.

Minulla on masentuneita ystäviä, jotka eivät pysty ajamaan omia asioitaan. Se on siinä tilassa liian vaativaa. Syrjäytyneitten nuorten kohdalla pitäisi selvittää, ovatko he oikeasti kykeneviä pääsemään ylös omin avuin. Psykoterapiaan pääseminen on tehty niin vaikeaksi, että yrittäminen voi jäädä puolitiehen, Rautiainen huomauttaa.

Siinä jamassa päihteet tarjoavat valitettavan suositun itsehoidon.

Mitä vaikeammin menee, sitä enemmän vedetään ihan mitä vaan. Jos ei saa keskusteluapua, jos jää yksin, pahaa oloa lääkitään päihteillä. Varsinkin miespuoliset tekevät tätä, koska se on helpompaa kuin oikean avun saaminen, Majuri tietää.
Touko Viinikaista on suojellut masennukselta sosiaalinen luonne.

En ole päässyt masentumaan, kun on ollut ystäviä ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Jaksaminen on silti ollut koetuksella, jo ahtaiden odotustenkin vuoksi.

Ilmapiiri ei oikein anna vapautta toteuttaa itseään. Tietyn ikäisenä pitäisi olla tietynlainen ihminen, jolla on selkeät päämäärät. Olen viihtynyt Helsingissä, kun olen kesäisin viettänyt aikaa siellä. Se ei ole niin suomalainen paikka, siellä ei katsota ihmisiä kadulla, vaan kulttuuri on vapaampi kuin Keski-Suomessa, kertoo Viinikainen.

Intohimoisen opintie ei katkea

Ink-valmennuspakettiin kuuluu myös ehkäisevää päihde- ja mielenterveystyötä tiimityöskentelyn sekä urheilun ja muun päihteettömän yhteisen tekemisen ohella.

Nuoret jakavat yllättävänkin luottamuksellisesti kokemuksiaan päihteistä. Joidenkin elämässä päihteillä on suuri osa, kun taas osalla päihteet eivät kuulu elämään ollenkaan, Anssi Kosonen toteaa.

Music Against Drugs tekee kuntakohtaista ennaltaehkäisevää päihdetyötä Yläkoululaisten ja heidän kanssaan työskentelevien parissa. Kuntien päättäjiäkin vedetään mukaan toteuttamalla päihdekysely, jonka tuloksia voi hyödyntää päätöksenteossa.

Music Against Drugsin muihin toimintamuotoihin kuuluu muun muassa ISGee-verkkopelihanke. Se tavoittaa paljon pelaavia nuoria ja pyrkii lisäämään heidän hyvinvointiaan, sosiaalista elämäänsä ja taitoja, joista on apua työelämässäkin, tapahtumien järjestämisestä sisällöntuotantoon.

Mikä olisi paras varhainen tapa ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä yhteiskunnasta esimerkiksi päihteisiin tai virtuaalitodellisuuksiin? Rautiaisella, Majurilla ja Viinikaisella on idea.

Omia vahvuuksia on monen nuoren vaikea tunnistaa, eikä opiskelu ehkä suju, jos intohimo on muualla. Nuoria voisi tukea enemmän omien vahvuuksien löytämisessä jo peruskoulussa!

Teksti ja kuva: Natalia Kisnanen

Poikien Talon erilainen poika

Poikien Talolla erilainenkin tulee hyväksytyksi omana itsenään.

Poikien Talolla erilainenkin tulee hyväksytyksi omana itsenään.

Tommi Pesonen on Helsingin Poikien Talon seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja.

-Poikaporukassa helposti täytyy tykätä samoista asioista ja jakaa samanlaisia ajatuksia. Poikien Talon kävijät ovat persoonallisia poikia, omanlaisiaan. Heillä on omia kiinnostuksen kohteita, sanoo Helsingin Poikien Talon seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja Tommi P. Pesonen.

Pesonen tapaa työssään poikia, jotka ovat joutuneet kokemaan seksuaalista väkivaltaa.

Tyypillinen asiakas on noin 20-vuotias nuori mies, joka on lapsuudessaan kohdannut seksuaalista väkivaltaa, Pesonen kertoo. – Hän on yrittänyt selviytyä noin 10 vuotta vaikeiden tunteidensa kanssa.

Seksuaalisen väkivallan uhri kokee häpeää ja väärää syyllisyyttä, joka kuuluisi tekijälle. Häpeän tunne voi olla niin suuri, että uhri luulee, että muut näkevät hänen häpeänsä, kun vain katsovat häneen.

Uhri pelkää olevansa hullu, pelkää, että hänen kokemuksensa tahraa ihmissuhteet. Armeijassa hän ei uskalla nukkua samassa tuvassa muiden miesten kanssa, vaan joutuu ahdistuneisuuden takia keskeyttämään armeijan.

Miestä ei yleensä ajatella uhrina, ja tilanne on myös siksi hyvin ahdistava. Käsittämättömiä tunteita paetaan alkoholin ja huumeidenkäyttöön.

Loisto, Setlementti ry:n ylläpitämä Poikien Talo, tarjoaa yksilöllistä tukea ja ryhmätoimintaa 10–29-vuotiaille. Tyttöystävä voi halutessaan tulla mukaan. Myös yhteistapaamisia vanhempien kanssa järjestetään.

Vanhemmat voivat oppia kohtaamaan paremmin poikiaan. Tommi Pesosen mukaan vanhemmilla voi olla vääriä luuloja. Isä esim. kuvittelee, ettei poika halua tehdä mitään hänen kanssaan, vaikka poika oikeasti haluaakin.
Erilaisia yhteisiä elämän kipupisteitä

-Poikien Talolla emme kohtaa ongelmakeskeisesti, määritä tai leimaa, kertoo talon esite. -Onnistuneen kasvuprosessin kannalta on keskeistä, että poika tai nuori mies löytää itse merkityksen Poikien Talolla käymiseen.

Poikien Talolla kävijöiden elämän kipupisteet liittyvät muun muassa yksinäisyyteen, sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen, kiusaamiseen, ulkopuolelle jäämiseen, ulkoapäin tuleviin paineisiin, oman identiteetin pohdintaan, ihmissuhteisiin, seurusteluun, seksuaalisuuteen, isyyteen, kulttuurien välissä elämiseen, elämäntapoihin ja oman paikan löytämiseen.

Poikien Talon työntekijät käyvät myös kouluilla pitämässä seksuaalikasvatustunteja pojille. Pojat esittävät etukäteen nimettömiä kysymyksiä, joita käsitellään yhdessä.

Pesosen mukaan pelot ovat usein hyvin samanlaisia. Ne voisi tiivistää kysymyksiin: Kelpaanko minä? Riitänkö? Mitä muut minusta ajattelevat? Miten lähestyä toista, josta on kiinnostunut?

Nuori mies voi pelätä, saako hän koskaan kumppania itselleen. Kuka minuun voisi ihastua?

Kun pelkoja kohdataan yhdessä ääneen, niiden ote hellittää. Meillä on Sissi-ryhmä, jossa käsitellään seksuaalisuuteen, seurusteluun ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Paineet ovat kovat. Pitäisi löytää kumppani ja olla taitava seksissä. Ryhmä on hyvin vertaistuellinen. Nuoret miehet antavat tukea toisilleen, Pesonen kertoo.

Uusi ilmiö itselleni on, että pari voi olla hyvin rakastunut, vaikka he eivät ole tavanneet, vaan chattailleet netissä. Kun suhde sitten loppuukin, suru on kova, vaikka toista ei olla tavattu elävässä elämässä.

Meillä käy myös trans-sukupuolisia, jotka ovat jo lapsesta lähtien kokeneet olevansa enemmän tyttöjä, vaikka muut määrittelevät heidät pojiksi. He eivät ole varmoja, onko heidän paikkansa Poikien talo vai Tyttöjen Talo. Ohjaamme heitä HUS:n sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle, jossa sukupuolisuutta selvitellään perinpohjaisesti.

Ihmiset, jotka ovat läpikäyneet tämän ison prosessin, ovat mielestäni hyvin selkeitä ihmisiä.

Kunnioittavassa ympäristössä omat siivet alkavat kantaa
Poikien Talolla on isot ja kauniisti sisustetut tilat. Eräs mielenkiintoisimmista huoneista on Metsä-huone, jonne voi vetäytyä vaikka mietiskelemään ja rauhoittumaan.

Pesonen pitää paikan ulkoista olemusta myös tärkeänä. Paikka viestittää olemuksellaan kunnioitusta kävijöitään kohtaan. Katselen haastattelua tehdessäni isoa taulua seinällä, jonne yhdessä on koottu kuvia hyvin erilaisista miehistä. Viesti on, että ihmisellä on oikeus määrittää itse itsensä sisältäpäin.

Pois lähtiessäni eteisessä tulee vastaan kaksi herkän ja sympaattisen näköistä nuorta miestä. Otatko juotavaa, Pesonen kysyy omalta asiakkaaltaan heti huolehtivasti. Kahvin tai teen saa omassa Poikien Talo -mukissa.

Pesonen kokee onnistumisen tunteita, kun esimerkiksi nuori mies kykenee taas jatkamaan varusmiespalvelustaan, saa opintonsa alkuun tai loppuun, tai kun omanlainen miehenä oleminen selkeytyy.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen Kuva: Jari Peltoranta

Kohti valoisampaa huomista

Mika Arramiehen johtama Avominne Päihdeklinikka ottaa asiakkaansa huomioon kokonaisvaltaisesti. Suurin osa asiakkaista – kuten alkoholisteista yleensäkin – on työssä käyviä, tavallisia ihmisiä.

Mika Arramiehen johtama Avominne Päihdeklinikka ottaa asiakkaansa huomioon kokonaisvaltaisesti. Suurin osa asiakkaista – kuten alkoholisteista yleensäkin – on työssä käyviä, tavallisia ihmisiä.

Mika Arramiehen johtama Avominne-klinikka tuottaa hyviä tuloksia päihderiippuvuuden hoidossa.

Mistä hakea apua, kun päihteet vammauttavat elämää? Kuka auttaisi muuttamaan elämänsuunnan lopullisesti, jos riippuvuudet kahlitsevat ja vievät voimat? Avominne on eräs maamme tuloksellisimmista asiantuntijayrityksistä, joka tarjoaa hoitoa muun muassa päihde-, peli- ja läheisriippuvuuteen sekä riippuvaisten läheisille. Avominne Päihdeklinikoiden palveluihin kuuluvat myös työnohjaus ja koulutuspalvelut.

Avominnen toimintaperiaatteen mukaan alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys. Yrityksen toimitusjohtaja ja itsekin työnohjaaja ja kouluttaja Mika Arramies kertoo Avominnen olevan nykyaikainen päihde- ja muiden riippuvuuksien asiantuntijaorganisaatio ja 12 askeleen ammatillinen hoitopaikka.

– Avominnen hoito perustuu oppimisteoreettiseen käyttäytymismuutokseen, ei lääketieteeseen tai sosiaalihuoltoon. Me opetamme ihmistä ymmärtämään, mikä sairaus häntä vaivaa, ja autamme ihmistä luopumaan tarpeestaan päihteelle tai riippuvuudelleen ylipäänsä. Käsittelemme ohjauksessa sairauden tuottamat asiat ja autamme hoidettavaa pääsemään taas jaloilleen ja saamaan elämästään uudelleen kiinni, Arramies kuvaa.

Avominne on perustettu vuonna 2005 Tampereella. Taustalla oli huutava pula tehokkaalle päihdehoidolle. Nykyisin Avominnen toimipisteitä on Helsingissä, Kokkolassa, Lahdessa, Oulussa, Riihimäellä ja Tampereella. Riihimäellä ja Oulussa voi käydä perinteisen 28 vuorokauden laitosmaisen hoidon. Kaikissa toimipisteissä voi käydä avohoidossa ja useimmissa on saatavissa iltaisin hoitoa, mikä sopii esimerkiksi työssäkäyville. Kaikkien toimipaikkojen iltaryhmissä käyvistä on noin 90 % työelämässä olevia.

Tuloksellista päihdetyötä

– Avominnen hoidettavista noin 75 % pääsee takaisin elämään ilman retkahduksia. Tulokset ovat erittäin hyviä. Kaikkiaan noin 80–90 % hoidoissamme olleista saavuttaa jollakin aikavälillä raittiuden. Vertailuna on todettava, että noin 90 % päihderiippuvaisista kuolee sairauteensa, toimitusjohtaja toteaa.

Avominnen perustaja Mika Arramies raitistui Minnesota-mallilla marraskuussa vuonna 2000. Ratkaisevaa muutoksessa oli kokemus siitä, että pystyy selviytymään elämässä eteenpäin, kunhan on raitis. Raitistuttuaan hän opiskeli holistiselta kannalta päihderiippuvuussairauksista ja vaikuttavista hoitometodeista. Edessä oli kuitenkin kivinen tie riippuvuushoitojen edistämisessä.

– Olisin halunnut kuulla aikaisemmin totuuden sairaudestani, jotta olisin voinut todeta tilani avoimesti ja saada siihen asian muuttavaa hoitoa. Päihderiippuvaisille pitää tarjota apua jo siinä vaiheessa, kun he ovat vielä työelämässä. Silloin, kun on vielä ammatti ja perhe tallella. Muutos lähtee sen toteamisesta, että olen päihderiippuvainen, mutta ensin on tiedettävä, mitä se tarkoittaa, Arramies linjaa.

Minnesota-malli kehitettiin kolmessa psykiatrisessa sairaalassa 1940-luvun lopulla Yhdysvalloissa. Sen metodiikkaan otettiin työkaluja mm. AA:sta (eng. Alcoholics Anonymous). Metodiikassa erityisen ratkaisevaa on vertaisapu ja kokemusasiantuntijuus ammattilaisuuden rinnalla sekä se, että päihderiippuvuus on oma alkuperäinen sairautensa. Maailman terveysjärjestö WHO julisti alkoholismin sairaudeksi vuonna 1952 ja nykyisin alkoholismi on ICD-10-tautiluokitteinen sairaus.

Suomenkin sosiaalipalvelujen ja -huollon historiassa alkoholistien hoito aloitettiin ns. rappioalkoholistien hoitamisesta ainoana alkoholismin aiheuttamien oireiden hoitomuotona. Vuosikymmenien ajan keskityttiin vain siihen ja sen vuoksi työelämässä yhä sinnittelevät alkoholiongelmaiset ja heidän perheensä jäivät huomioimatta ja hoitamatta. Heidän osaltaan hoidettiin korkeintaan sairaudesta aiheutuneita sosiaalisia oireita, ei sairauden todellisia syitä.

Lääkärit olivat Avominnen suurin yksittäinen ammattikuntakohtainen asiakasryhmä vuonna 2013. Päihdeongelma ei siten ole pohjimmiltaan lääketieteellinen ongelma, vaikka edetessään se sellaiseksi muuttuu, kun mukaan tulee uusia liitännäissairauksia.

– Alkoholismi on sairaus, joka oirehtii voimakkaasti mielen tasolla. Pelkkä psykiatrinen hoito ei kuitenkaan ole tehokasta päihderiippuvuuden hoidossa. Jotta päihteistä päästäisiin eroon, hoidon pitää olla myös päihteetöntä ja sen tulee ottaa ihminen kokonaisvaltaisesti huomioon, Arramies toteaa.

– Perimäalttius vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin päihderiippuvuuden syntyyn. Eli perimme edeltäviltä polvilta valmiita mielihyväratoja ja hermostollisia järjestelmiä, jotka ovat valmiiksi ehdollistuneet päihteille. Kun käytämme ensimmäisiä kertoja päihteitä, päihde ei toimikaan kuin keskushermostomyrkky, vaan se tulee sinne kuin kotiin, koetaan aineeseen rakastumisen kokemus ja jäädään päihteeseen tunnetasolla koukkuun. Sen jälkeen hyvien vanhempienkin neuvot, kuten jätä pois se rakas, kaikuu kuuroille korville ja sairaus alkaa etenemään.

– Meillä Avominnessa hoitohenkilökunnalla pitää olla takanaan omakohtainen toipumiskokemus ja hoidot käytynä sekä hoitotyöhön edellytettävät Valviran ammatilliset pätevyydet. Näiden lisäksi jokainen käy läpi Avominnen oman koulutuksen, joka on tärkein tulosta tehtäessä. Pelkkä ammatillisuus tai kokemuksellisuus ei riitä vaikuttaviin hoitotuloksiin, Arramies kertoo.

Määrätietoisia askelia

Avominne käyttää päihdetyössään omaa 12 askeleen metodiikkaa ja hoitomallit ovat tiukan strukturoituja. Taustalla on 12 askeleen -ohjelma, joka on luovuttamisen ohjelma. Siinä luovutetaan kamppailuista, joita ei voi voittaa.

– Riippuvuussairauden pohjimmainen tarkoitus on tappaa ihminen ja se saa ihmisen käyttäytymään itsetuhoisesti. Silloin on välttämätöntä, että hoidetaan tehokkaasti sairauden syyt, eikä vain oireita. Sairauden takana oleva ihminen täytyy löytää uudelleen. Avominnen metodiikka ja hoito rakentuvatkin tietoon perustuvaan oppimismekaniikkaan. Opetamme tuntemaan sairauden ja käsittelemään sen vaikutuksia elämään. Annamme myös työkaluja, joilla autettava kykenee hoitamaan itseään päivittäin tässä sairaudessa, toimitusjohtaja kertoo.

Riippuvuussairaudet vaivaavat kaikista eniten työikäistä väestöämme. Niihin liittyy vahva defenssirakenne, jolloin riippuvainen on viimeinen, joka myöntää sairautensa. Valheellisesta maailmankuvasta tullaan hoitoon, siksi Avominnen hoidossa ”saa valehdella” tilastaan ensimmäisen viikon. Vasta vähitellen autettava näkee todellisuuden, jonka läheiset ovat nähneet jo pitkän aikaa. Silloin tapahtuu päihdepsykoosista herääminen arkitodellisuuteen.

– Emme ole päihteiden vihaajia, vaan sairauden hoitajia. Päihde ei ole itsessään ongelma, vaan päihderiippuvuussairauden aiheuttamat ongelmat. Toimimme kylmän kliinisesti sairauden hoidossa. Hoidamme sairauden ja otamme kantaa siihen, mitä ongelmia päihteet hoidettavan elämässä ja lähipiirissä aiheuttavat, auttamistyön pitkänlinjan ammattilainen summaa.

Avominnen strukturoitu hoitomalli on 28 vuorokautta intensiivihoidossa tai 5–6 viikkoa avohoidossa. Malli toteutetaan kaikkien hoitoon osallistuvien kanssa. Intensiivisen perushoidon jälkeen alkaa 11 kuukautta kestävä jatkohoito, jonka aikana toipuva käy hoitokäynnillä kerran viikossa.

– Vaikka olisi maailman paras neljän viikon hoitojakso, niin se ei pidä raittiina, koska raitistumiseen tarvitaan tarpeeksi pitkä hoitojakso. Lisäksi on tärkeää, että hoidettavan läheiset otetaan mukaan hoitoprosessiin, koska päihderiippuvuus on perhesairaus. Siksi perheestä on muodostettava yhteinen yksikkö, joka yhdessä toipuu sairaudesta. Ja vaikka hoidettava asuisikin yksin, on perhe siitä huolimatta tärkeä tuki toipumisessa, Arramies muistuttaa.

Laatua ja tuloksia

Avominnessa on käytössä laadunseuranta, jolla yritys varmistaa onnistuneet hoitotulokset ja tyytyväiset asiakkaat omaisineen sekä myös sen, että henkilökunta viihtyy työssään. Tulokset tehdään henkilökunnan ammattitaidon ja motivaation tuloksena. Organisaation tehtävänä on antaa työntekijöille tuloksekas metodiikka, jota he käyttävät. Kaikkiaan yrityksen tavoitteena on eettinen, moraalinen ja taloudellinen hyvinvointi kaikille osapuolille.

– Päihteettömyys on päihderiippuvaisen elämänlaadun paranemisen kannalta ensimmäinen ja tärkein asia. Hoidon lähtökohta onkin se, että ihminen saa tietoa ja terapiaa raittiina, ei päihteissä. Päihteistä pidättäytyminen ja elämänlaadun parantaminen onnistuvat parhaiten hoidoissa, joissa ymmärretään sairauden luonne. Sitten hoidon jälkeen pääsee toteuttamaan sitä mitä on aikaisemmin halunnut – nyt ilman päihderiippuvuuden ja päihteiden taakkaa, Arramies kertoo.

Avominne tarjoaa myös työnohjauspalveluja. Niissä keskitytään dialogin avulla työn ja itsensä johtamiseen sekä työhön liittyviin ihmisten välisiin suhteisiin. Suomessa tyyppilisin päihderiippuvainen on työelämässä mukana oleva perheen isä tai äiti. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen syyskuussa 2018 julkaisema Näin Suomi juo -raportti osoittaa, että suurin osa nykyisin päihteisiin kuolleista oli 15 vuotta aiemmin olleet tavallisia työssäkäyviä kansalaisia.

– Juuri siksi päihdeongelmaan, kuten alkoholismiin, tulee puuttua silloin, kun vielä voidaan auttaa. Suurin ”päihdeongelma” mielestäni on nyt päihderiippuvaisten lasten ja nuorten vanhempien tuska ja hätä, kun oma lapsi on kuolemassa päihteisiin, eikä oikeaa ja riittävää hoitoa löydy. Tehokkaita hoitomuotoja tarvitaan siksi kipeästi. Leikkaukseenkin mennään sinne, missä operaatio tuottaa ennemmin 50 % tuloksen kuin 5 %:n. Miksei näin tapahdu päihdehoidossa?, Arramies kysyy.

– Autan päättäjiä ja vastuullisissa asemissa olevia ymmärtämään tuloksellisen päihderiippuvuuden hoidon merkityksen. Olen vienyt hoitoperiaatteita ja -ajattelua eteenpäin jo reilut 17 vuotta. Ajan voimakkaasti valinnanvapautta päihdehoitojärjestelmään sen saamiseksi mahdollisimman tehokkaaksi. Ihmisten tulee saada valita itselleen paras hoitopaikka, haastateltava kertoo.

Terve ja tasapainoinen raittius

Arramies näkee raittiuden saavan tulevaisuudessa uutta arvostusta.
– Todellinen raittius ei ole kuivaa humalaa, siis hampaat irvessä elämistä ja sairauden sisällä kärvistelyä, jolloin ollaan yleensä vaikeampia ihmisiä kuin päihteitä käyttäessä. Kun me puhumme raittiudesta, puhumme uudesta elämästä, tarpeen katoamisesta päihteeseen nähden. Henkinen raittius on sitä, että elämänlaadun pitää muuttua 180 astetta uuteen suuntaan. Raittius on silloin elämän takaisin saamista, Arramies toteaa.

Hänen mukaansa raittiustoiminnassa ja ehkäisevässä päihdetyössä tulisi kuunnella herkemmällä korvalla korjaavaa työtä.

– Jos ei ymmärretä sairautta, raittius liitetään helposti vain päihteettömyyteen. Tavoitteena tulee olla ihminen, joka elää itsensä ja läheistensä kanssa tasapainoista elämää. Siksi päihderiippuvaisella ei ole vaihtoehtoina kuin raittius tai kuolema. Viime kädessä muuta valintaa päihteiden kohdalla ei ole. Sairaus, eikä raittiuskaan, ole häpeä, vaan ainoastaan sairauden tuottamat asiat.

Teksti: Marko Kailasmaa Kuva: Mika Arramies

Äveriäs, kiiltävä, ristiriitainen Dubai

Vietimme perheeni kanssa unohtumattoman syysloman tänä vuonna Arabiemiraateissa nauttien auringosta, merenrannasta ja eksoottisesta tunnelmasta. Ensin olimme neljä päivää rantalomalla Ras … Jatka lukemista Äveriäs, kiiltävä, ristiriitainen Dubai

Dubain loistelias yömaisema

Vietimme perheeni kanssa unohtumattoman syysloman tänä vuonna Arabiemiraateissa nauttien auringosta, merenrannasta ja eksoottisesta tunnelmasta. Ensin olimme neljä päivää rantalomalla Ras Al Khaimahissa, jonka jälkeen siirryimme Dubaihin kaupunkilomalle.

Hotellimme Ras Al Khaimahissa oli valtavan upea Waldorf Astoria, jonka palvelussa olisi kyllä suomalaisilla paljon oppimista. Ensimmäisestä taksinoven aukaisusta lähtövilkutuksiin elimme kuin kuninkaalliset, menimme meille avattuihin sänkyihin nukkumaan ja nautimme aamuteemme kultaisista kupeista. Niin paljon tuoksuja, makuja ja elämyksiä mahtui viikkoomme. Seurasin kiinnostuneena erityisesti arabien tapoja ja juomakulttuuria.

Meille lähes täysraittiina perheenä Dubain-lomaan ei liittynyt odotuksia tai edes ajatuksia alkoholin käytöstä, koska sitä emme nauti muuallakaan. Arabiemiraateissa muslimimaana ei alkoholia virallisesti käytetä, ja humalassa esiintymisestä yleisellä paikalla voi saada jopa vankeutta. Siispä emme nähneet yhtään ainoaa turistia tai paikallista humalassa koko aikana, minkä voi laskea huimaksi bonukseksi lomakohteessa. Ei siis ainoatakaan biletysporukkaa Briteistä, ei yhtään hotellin baarissa huojuvaa suomalaista. Saattoi mukavasti luottaa siihen, että humalassa toikkaroivia ei tarvitse lainkaan katsella.

Hotellissamme sekä useissa ravintoloissa oli sen sijaan tarjolla upeita moctaileja, alkoholittomia drinkkejä. Lisäksi saimme ihanaa vastapuristettua appelsiinituoremehua sekä suosikkiani taatelismoothieta, joka oli makeaa ja täyttävää.

Jeeppisafarilla olutta ja viiniä

Omassa hotellissamme alkoholia tarjoiltiin allasbaarissa sekä yläkerran yökerhossa, mutta alkoholia nautittiin lähinnä janojuomana rannan läheisyydessä eikä useampaa kerrallaan. Vaikka perjantaina, paikallisena vapaapäivänä, hotellissamme yöpyi myös paikallisia, eivät he katsoneet pahasti oluenjuojia allasbaarissa. Yökerhoon eksyimme ihan vahingossa koko perheellä haettuamme hotellin kattoterassia – yökerho oli käytännössä tyhjä, yhdessä pöydässä taisi olla yksi turisti. Keskustassa Dubaissa biletys on kuitenkin ihan normaalia ja yökerhot täyttyvät turisteista.

Alkoholin tuputtaminen tupsahti eteemme aavikkosafarilla, jonne ajettiin dyynien yli jeepeillä. Iso leiri, johon tuli illan päälle noin 600 turistia, oli aika hyvä markkinointikohde niin muoviselle krääsälle kuin alkoholillekin. Perinteiseksi lavastettu hökkelikylä oli omituisessa ristiriidassa alkoholinmyyjille, jotka parveilivat joukossamme mainostaen aktiivisesti olut- ja viinilistoja. Kun emme yhdeltä ostaneet, toinen tuli tuomaan omaa listaansa.

Aavikkoleiri tuntui meistä muutenkin hyvin keinotekoiselta ja epämiellyttävältä, joten alkoholin tuputtaminen toi siihen vielä yhden epämiellyttävän lisänsä. Mutta kokemus sekin, vaikka ei niin mukava!

Kaikkiaan minulle Dubai ja Ras Al Khaimah näyttäytyivät yllättävänkin konservatiivisina paikkoina, enkä olisi voinut kuvitella kulkevani kaupungissa sortseissa ja topissa. Rukouskutsut kajahtelivat myös valtavissa ostoskeskuksissa säännöllisesti. Dubain-hotellimme olikin ihan moskeijan vieressä. Erityisesti katseita keräsi esikoispoikamme, joka 180-senttisenä vaaleana nuorena miehenä tuntui olevan se erikoisin meidän perheestä. Kaunis teinityttömme kiinnitti myös monen huomion, mutta paikalliset olivat kaikin puolin kohteliaita ja ystävällisiä. Toki paikallisia oli vähemmän, enemmän kohtasimme intialaisia ja bangladeshilaisia.

Lomakohteena Arabiemiraatit tarjosi verrattoman sään, sillä aurinkoa ja lämpöä riitti lokakuussa neljänkymmenen asteen verran joka päivä. Tuoreet hedelmät, makeat taatelit ja maukkaat grillatut lihat maistuivat, ja suklaataateleita toimme myös matkatuliaisina. Hotellimme valkohiekkainen ranta oli upea, ja kiitäminen vesijetillä Persianlahden turkoosissa vedessä on kokemus, jota en ikinä unohda.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa