raitis.fi-lehti: Esittelyssä

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Esittelyssä. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Alkoholipolitiikkaa.fi on päättäjille suunnattu tiivis tietopaketti

Vuoden 2017 alussa avattu Alkoholipolitiikkaa.fi-sivusto kokoaa tutkimus- ja asiantuntijanäkökulmia poliittisten päätösten tueksi ja tekee näkyväksi alkoholin myynnistä hyötyvien tahojen kyseenalaista lobbausta.

Vuoden 2017 alussa avattu Alkoholipolitiikkaa.fi-sivusto kokoaa tutkimus- ja asiantuntijanäkökulmia poliittisten päätösten tueksi ja tekee näkyväksi alkoholin myynnistä hyötyvien tahojen kyseenalaista lobbausta.

Alkoholipolitiikkaa.fi-julkaisun painettu versio koostuu kolmesta esitteestä. Kuvassa näkyy jokaisesta kansi ja sisäaukeama.
Alkoholipolitiikkaa.fi-julkaisun painettu versio koostuu kolmesta esitteestä. Kuvassa näkyy jokaisesta kansi ja sisäaukeama.

Alkoholipoliittinen keskustelu on valtava sekametelisoppa. Lähes jokaisella on aiheesta mielipide riippumatta siitä, miten vähän tai paljon asioihin on perehtynyt. Erilaisia väittämiä on suuntaan ja toiseen niin valtavasti, että luotettavien faktojen löytäminen ilman paljon aikaa vievää selvitystyötä on päättäjille vaikeaa ellei mahdotonta.

Miten esimerkiksi poliitikko voi selvittää, onko Päivittäistavarakauppa ry:n viime tammikuussa teettämä tutkimus luotettava tiedon lähde? Tämän tutkimuksen mukaan vahvempien alkoholijuomien tuominen ruokakauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille toisi paljon erilaisia taloudellisia hyötyjä, mutta ei lisäisi lainkaan alkoholin kulutusta.

Suomalaiset suuret mediatalot julkaisivat tuloksen kritiikittä, mikä antaa ymmärtää, että kyseessä on luotettava ja objektiivinen tutkimus.

Väitteen todellisen luotettavuuden selvittämiseksi tulisi kuitenkin arvioida kriittisesti kyseisen tutkimuksen tekotapaa ja selvittää tutkimuksen tekijän intressit. Toisaalta tulisi verrata sen tuloksia kansainvälisen tiedeyhteisön tekemiin pitkän aikavälin tutkimuksiin vastaavista aiheista.

Kyseessä oli kyselytutkimus, jossa kysyttiin tavallisilta ihmisiltä miten he arvelevat lakiuudistuksen vaikuttavan. Tarkemmin katsoen Päivittäistavarakauppa ry:n selvitys ei siis ole verrattavissa tieteelliseen tutkimukseen perustuviin asiantuntijanäkökulmiin. Tämän kaltaisessa gallupissa myös kysymyksenasettelulla on paljon vaikutusta tuloksiin.

Toisaalta verrattaessa Päivittäistavarakauppa ry:n galluppia oikeisiin tieteellisiin tutkimuksiin, havaitaan, että sen tulos on räikeästi ristiriitainen. Tutkimukset ovat nimittäin toistuvasti osoittaneet, että alkoholin suurempi saatavuus lisää sekä juomista että alkoholihaittoja yhteiskunnassa.

Kyseessä on siis elinkeinoelämän varsin hävytön lobbauskampanja, jolla pyritään vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon ja kansalaismielipiteeseen levittämällä kyseenalaisia, tieteelliseltä tutkimustiedolta näyttäviä väitteitä.

Median työtahti on nopea, eikä toimittajilla ikävä kyllä ole yleensä mahdollisuutta selvittää faktoja ja kyseenalaistaa lobbareiden väitteitä. Myös poliitikoilla on hyvin harvoin aikaa ja kiinnostusta perehtyä asiaan.

Systemaattista vääristelyä ja muutosvastarintaa

Tammikuinen Päivittäistavarakauppa ry:n selvitys oli vain yksi esimerkki faktojen hämmentämisestä. Selvityksen ajoitus ei ollut satunnainen. Alkoholilain uudistus on käsittelyssä kevätkaudella. Käsittely on viivästynyt, sillä aihe oli tarkoitus käsitellä jo viime syksynä. Myös kesän lopussa uutisoitiin hyvin vastaava ristiriitainen selvitys.

Alkoholilobbaus on argumenteiltaan ja meneltemiltään hämmästyttävän usein lähes identtistä sen kanssa, miten tupakkateollisuus aikanaan kasvatti valtaansa politiikassa. Alkoholin myynnistä hyötyvillä toimijoilla on tarkkaan mietitty strategia ja systemaattinen tapa vaikuttaa poliittisiin päätöksiin ja yleiseen mielipiteeseen. Myös mittavat taloudelliset resurssit mahdollistavat tehokkaan lobbauksen.

Tarkoitushakuisen vääristelyn lisäksi alkoholipoliittiseen keskusteluun vaikuttavat negatiivisesti myös viattomat väärät käsitykset ja poliitikkojen haluttomuus tunnustaa monille niin armaaksi muodostuneen päihteen haittojen todellista laajuutta.

Tämä päättäjien uskomusten ja asenteiden sekamelska määrittelee sen, mihin suuntaan Suomen alkoholilaki muokkautuu. Luotettavalla tutkimustiedolla on toki osansa, mutta valitettavan usein se jää jalkoihin tunteiden ja uskomusten jyllätessä. Nyt tekeillä oleva alkoholilaki on saanut kiivasta kritiikkiä tutkija- ja asiantuntijakentältä laidasta laitaan, sillä sen nähdään lisäävän merkittävästi alkoholin terveydellisiä ja taloudellisia haittoja.

Esimerkiksi THL:n maltillisen arvion mukaan A-oluen ja limuviinojen tuominen ruokakauppoihin nostaa vuosittaisia alkoholihaittoja 400 miljoonalla eurolla, mutta verotulot eivät merkittävästi lisäänny.

Yksi ääni lisää huutokuorossa

Syksyllä 2016 allekirjoittanut ja muutama muu alkoholipolitiikkaa aktiivisesti seuraava kansalainen päätti kantaa kortensa kekoon. Luotettavan tutkimus- ja asiantuntijatiedon puute alkoholipoliittisessa keskustelussa tuntui jo suorastaan absurdilta, median julkaistessa alkoholialan edustajien kannanottoja jo enemmän kuin riippumattomien asiantuntijoiden näkemyksiä.

Aloitimme luomaan omaa faktapakettia yhdessä Raittiuden Ystävien asiantuntijan Emilia Laineen kanssa. Muun muassa THL:ssä sekä Sosiaali ja terveysministeriössä työskennellyt Laine tuntee alkoholipolitiikkaa laajasti ja on tehnyt aikanaan myös gradun alkoholialan vaikutuksesta politiikkaan.

Työn tulos oli tiivis faktapaketti, jonka nimeksi tuli Alkoholipolitiikkaa.fi. Se sisältää toistaiseksi kolme pientä painettua lehtistä ja nettisivut, joilta löytyy sama tieto.

Vastaava tieto löytyy toki monesta muustakin lähteestä, mutta usein se on ripoteltu pieninä paloina esitteisiin ja monille nettisivuille. Asiat on kirjoitettu pitkällisesti, eikä olennainen selviä silmäilemällä. Alkoholipolitiikkaa.fi kokosi kaikkein olennaisimman nopeasti ja helposti luettavaksi kokonaisuudeksi.

Julkaisu lähetettiin painettuna ja sähköisesti kansanedustajille ja ministereille. Tässä apuna oli Raittiuden Ystävät ry, jota saamme kiittää painattamisesta ja postituksesta.

Asennemuutosta odotellessa

Järjestöjen ja aktiivisten kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa on varsin pieni, sillä lobbauksessa ei ole käytössä kansainvälisen alkoholialan kaltaisia resursseja. Teemme kuitenkin sen, mihin pystymme ja odotamme, että jonakin päivänä päättäjien asenteet vielä muuttuvat. Näin on tapahtunut jo tupakan suhteen.

Vielä 50 vuotta sitten tupakointi oli huomattavasti nykyistä yleisempää ja jopa sisällä lasten kanssa samassa huoneessa polttamista ei koettu ongelmaksi. Tupakkamainonnan rajoittaminen tai tupakoinnin kieltäminen julkisessa tilassa olisi tuolloin nähty naurettavana holhouksena.

Nykyään kukaan ei puhu tupakan haitattomasta kohtuukäytöstä tai tupakoinnin terveyshyödyistä.

Muutosta odotellessa pyrimme osaltamme lisäämään tietoa. Alkoholipolitiikkaa.fi-julkaisu päivittyy epäsäännöllisesti, mutta tarkoitus on tuottaa lisää materiaalia myös tulevaisuudessa aina tarpeen mukaan ja resurssien puitteissa.

Kirjoittaja on Alkoholipolitiikkaa.fi -julkaisun päätoimittaja. Julkaisun kokoaminen on aloitettu vapaaehtoisvoimin loppuvuodesta 2016. Käy tutustumassa osoitteessa www.alkoholipolitiikkaa.fi.

Teksti ja kuvitus: Janne Valkeapää

Turvaa hakevien tukena

Turvapaikanhakijoiden tuki ry kohtaa turvapaikanhakijat ihmisinä. ”Integroitumisessa tärkeää ovat suomalaiset kontaktit sekä mahdollisuus kielen oppimiseen”, vinkkaa yhdistyksen varapuheenjohtaja Katja Saarikko.

Turvapaikanhakijoiden tuki ry kohtaa turvapaikanhakijat ihmisinä. ”Integroitumisessa tärkeää ovat suomalaiset kontaktit sekä mahdollisuus kielen oppimiseen”, vinkkaa yhdistyksen varapuheenjohtaja Katja Saarikko.

Aki Kaurismäen uusi elokuva Toivon tuolla puolen kiittää lopputeksteissään muun muassa yhdistystä Turvapaikanhakijoiden tuki. Kauppamatkustaja Wikströmin ja syyrialaisen Khaledin tarinan muotoutumisessa tehtiin tarkkaa taustatyötä.

Tammikuussa 2016 rekisteröity yhdistys Turvapaikanhakijoiden tuki (Tutu) syntyi alunperin sosiaalisessa mediassa löyhänä avunantoverkostona. Toiminta alkoi vuonna 2015, kun turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa oli kasvanut nopeasti. Taustalla oli ajatus, että apua tarvitsevien hyväksi pitää voida toimia nopeasti ja ilman byrokratiaa.

Tutun arvoja ovat muun muassa ketteryys, joustavuus, avoimuus, saavutettavuus ja tasavertaisuus.

Katja Saarikko koordinoi Turvapaikan hakijoiden tuki ry:n toimintaa pääkaupunkiseudulla.
Katja Saarikko koordinoi Turvapaikan hakijoiden tuki ry:n toimintaa pääkaupunkiseudulla.

Yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Katja Saarikko kertoo toiminnan alkuvaiheista. Turvapaikanhakijoita liikkui kaduilla joka paikassa. Vastaanottokeskuksia (VOK) oli liian vähän.

Vapaaehtoiset jalkautuivat ja ohjasivat turvapaikanhakijat ilmoittautumaan poliisilaitokselle. Kun poliisiaseman odotushuoneet ruuhkautuivat, järjestivät auttamishaluiset kansalaiset paikalle veden ja välipalan jakelua.

Turvapaikan hakijoiden tuki sai käyttöönsä tiloja Helsingin yliopistolta. Muun muassa Viikissä vapaaehtoiset organisoivat vaatekeräyksiä, lajittelivat lahjoituksia ja järjestivät niiden jakelun tasapuolisesti vastaanottokeskusten vaatejakelupisteisiin.

Tutu tekee yhteistyötä Helsingin kaupungin ja sen vastaanottokeskusten, pääkaupunkiseudun seurakuntien ja järjestöjen kanssa. Yhdistys ylläpitää kielikerhoja eri vastaanottokeskuksissa sekä järjestää turvapaikanhakijoille ja suomalaisille arvokasta yhteistä hengailu- eli ystävätoimintaa ja ruoanlaittoiltoja. Myös suomalaista kulttuuri- ja taidekenttää esitellään erityisesti niille pakolaisista, jotka ovat ammattitaiteilijoita.

Katja Saarikko kertoo suunnitelleensa jo lukioaikana kansalaisjärjestötoimintaan osallistumista. Kun Youth Against Drugs (YAD) etsi vapaaehtoisia Suomessa nuorten kanssa tehtävään ehkäisevään päihdetyöhön, jossa venäjän kielestä kerrottiin olevan hyötyä. Saarikko tunsi itseään puhuteltavan, sillä kyseinen kielikin oli hallussa. YADin vapaaehtoisena hän lähti myös mukaan Venäjällä toteutettavaan hankkeeseen, jossa kartoitettiin Venäjän terveysneuvonnan tilaa ja esiteltiin Suomen nuorisotyön malleja venäläisille opettajille ja sosiaalialan edustajille.

Tutuun Saarikko lähti alunperin vapaaehtoiseksi vaatejakelutyöhön. Nykyään hänen päävastuualuettaan on Tutun käytännön toiminnan pyörittäminen koko pääkaupunkiseudun alueella. Saarikko myös opettaa turvapaikanhakijoille suomea. Opetuksessa käytetään Helsingin yliopistossa kehitettyä Toisto -menetelmää.

Turvapaikan hakeminen vaatii kestävyyttä

Saarikon mukaan turvapaikanhakijat ovat yleensä äärimmäisen kiitollisia siitä, että heidät on otettu vastaan ja että heidän perustarpeistaan huolehditaan. Vaikka käyttörahaa ei juurikaan ole, jotenkin tullaan toimeen.

Suomessa käytännössä kaikille turvapaikanhakijoille myönnetään pieni vastaanottoraha.
Sen suuruus riippuu muun muassa siitä, onko hakija yksin vai perheen kanssa ja saako hän vastaanottokeskuksessa ruoan vai ei. Kun esimerkiksi Kaarlenkadun vastaanottokeskus tarjoaa yksinkertaiset ateriat yhteisessä ruokasalissa, annetaan yksinelävälle turvapaikanhakijalle kuukausittain 91 euroa käyttörahaa.

Ajankohtaiset vastaanottorahatiedot löytyvät täältä.

Saarikko hyödyntää kokemustaan nuorten parissa työskentelemisestä analysoidessaan turvapaikanhakijoiden tilannetta. Hän näkee, että hänen aikaisemmassa työssään kohtaamiaan nuoria ja maahanmuuttajia koskevat osittain samat ongelmat.

Kokonaiskuvan hahmottaminen ja yhteiskunnalliseen elämään integroituminen voi olla vaikeaa. Saarikosta on kuitenkin lohdullista, että useimmat pystyvät henkisesti raskaasta kokonaistilanteestaan huolimatta verkostoitumaan, ottamaan vastaan informaatiota ja apua ja ovat oppimiskykyisiä ja aktiivisia.

Tutulla on tänä keväänä alkamassa STEAn eli entisen RAY:n avustusosaston rahoittama Tutuksi-hanke. Tavoitteena on auttaa turvapaikanhakijoita aktiiviseksi osaksi suomalaisia yhteisöjä ja samalla vähentää suomalaisten kokemia ennakkoluuloja tuomalla ihmisiä yhteen. Tämä tapahtuu etsimällä tulijoille esimerkiksi vapaaehtoistyöpaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia.

Turvapaikanhakijat ja alkoholi

Vastaanottokeskuksissa on Saarikon mukaan valitettavan paljon alkoholin käyttöä. Moni sortuu tähän suomalaisten suosimaan päihteeseen, kun mielekästä toimintaa ei ole ja päivät koostuvat odottelusta ja epätietoisuudesta, ja kun suomen kieli ja suomalaiset kaverit puuttuvat. Jopa monet kulttuuritaustansa takia alun perin alkoholista pidättäytyneet turvapaikanhakijat juovat vastaanottokeskuksissa olutta. Tympeä odotus johtaa tympeään toimettomuuteen ja tympeään juomiseen.

Ongelmana vastaanottokeskuksissa on Saarikon mukaan se, että turvapaikanhakijoiden terveyspalvelut ovat hyvin rajalliset. Näin ollen päihdehuoltokaan ei toistaiseksi voi toimia.

Tutussa muistellaan lämmöllä nyt jo lakkautettua Koskelan vastaanottokeskusta. Siellä toimi iso hyvin organisoitu oleskelutila, josta muodostui turvapaikanhakijoiden ja paikallisten vapaaehtoisten kohtaamispaikka yhteiseen kahvitteluun ja tutustumiseen.

Tutu toivoisi hengailukahvilan kaltaisia tiloja jatkossakin, jotta vastaavaa toimintaa voitaisiin järjestää. Tämä ehkäisisi myös tulijoiden toimettomuuteen liittyviä ongelmia ja turhautumista.

Katja Saarikko esittää:
Turvapaikan hakijan kohtaamisen kultaiset säännöt

  1. Kohtaa ihminen ihmisenä hänen taustastaan, uskonnostaan ja ihonsa väristä riippumatta. Lähde tutustumaan ihmiseen avoimesti, ottamaan selvää esimerkiksi siitä, mistä tämä pitää. Tutustu turvapaikanhakijaan, tee hänen kanssaan yhdessä jotain, ota mukaan ilmaistapahtumiin ja näytä hänelle kaupunkiasi. Jos kuulut johonkin järjestöön, voit ottaa hänet mukaan toimintaan. Mikään ei estä esimerkiksi lisäämästä turvapaikanhakijaa omiin sosiaalisen median kontakteihin, jos ystävyyttä alkaa muodostua.
  2. Yhdessä, ei ylhäältä. Auttamistyö ei saisi olla liian autoritääristä. Vältä jyrkkää autettava–auttaja-asetelmaa. Turvapaikanhakijat ovat aktiivisia, fiksuja ihmisiä. Auta heitä auttamaan itseään. Koeta mieluummin tehdä asioita yhdessä kuin toimia vain auttajan roolissa.
  3. Selvitä faktoja. Mielipiteitä on helppo esittää, mutta käsityksesi tueksi tarvitset tietoa. Perehdy! Tutustu turvapaikanhakijoiden taustaan, esim. Syyrian tilanteeseen. Harvalla olisi ollut realistista vaihtoehtoa jäädä maahansa. Vältä ennakkoluuloja. Esimerkiksi läheskään kaikki turvapaikanhakijat eivät ole muslimeja. Älä pelkää vieraita kulttuureja ja uskontoja.
  4. Älä tuputa rahaa. Harva edes suostuu ottamaan vastaan rahaa tai taloudellista tukea. Esimerkiksi, jos ostat toiselle kahvin, saattaa hän tuntea pitkään olevansa kiitollisuudenvelassa ja haluta korvata saamansa. Monet turvapaikanhakijat ovat häpeissään, jos suomalaiset kuluttavat omaa rahaansa heitä varten. Jos haluat auttaa taloudellisesti, voit tehdä lahjoituksen jollekin kansalaisjärjestölle, joka auttaa turvapaikanhakijoita.
  5. Älä pelkää sitoutumista. Suomalaiset eivät aina edes tervehdi naapuriaan, siinä pelossa, että naapuri voisi äityä turhan tuttavalliseksi ja ryhtyä soittelemaan ovikelloa. Turvapaikanhakijoita löytyy joka lähtöön. Mukana on hyvin erilaisia ihmisiä muun muassa eri ammattien edustajia. Täytyy luottaa siihen, että he ovat yhtä fiksuja kuin me. Vaikeita kokeneet ihmiset aistivat usein herkemmin, heillä on tilannetajua, ja he vetäytyvät helposti, jos heille sanoo ”ei”. He ovat matkan varrella tottuneet kuulemaan kieltäviä vastauksia.

Tärkeintä on ihmisten välinen kohtaaminen. Jos kuitenkin haluat auttaa, mutta et sitoutua, voit osallistua johonkin monista aiheeseen liittyvistä sosiaalisessa median ryhmistä. Eri organisaatioiden kautta voi osoittaa lahjoituksia pakolais-statuksen saaneille.

Teksti: Silva Rikala  Kuva: Ilkka Roitto

Toivon tuolla puolen – rakkauden ja vihan taisto

Aki Kaurismäen tuore elokuva Toivon tuolla puolen vaikuttaa räjähdyksenomaisesti. Kekseliäällä, herkällä, sadun ja toden välimaastossa liikkuvalla käsikirjoituksellaan se avaa ikkunan pakolaisen todellisuuteen.

Aki Kaurismäen tuore elokuva Toivon tuolla puolen vaikuttaa räjähdyksenomaisesti. Kekseliäällä, herkällä, sadun ja toden välimaastossa liikkuvalla käsikirjoituksellaan se avaa ikkunan pakolaisen todellisuuteen.

Vastaanottokeskuksessa Khaled (Sherwan Haji) voi vain odottaa.
Vastaanottokeskuksessa Khaled (Sherwan Haji) voi vain odottaa.

Toivon tuolla puolen kuvaa matkan mielettömyyttä, pakolaisen veitsenkärjellä keikkuvaa tilannetta ja Suomea paikkana muukalaisvastaisuuden ja taloudellisen epävarmuuden paineessa. Turvapaikan hakemisen toivottomuudesta puhuessaan se avaa kuitenkin toisenkin ikkunan. Epätoivon toisella puolen asuu rakkaus ja solidaarisuus.

Elokuvan ilmapiirissä vastoinkäymiset ovat arkea, mutta niitä vahvempia ovat auttamisen voima, aito välittäminen ja rohkeus. Kerronnan ja estetiikan mestari Aki Kaurismäki loihtii vastakohtien pohjalta esiin taiteellisesti lähes täydelliseksi hiotun elokuvan. Lopputulos sekä viihdyttää että liikuttaa niin, että kyyneleet ovat monesti lähellä. Tyylilleen uskollisena Kaurismäki tarjoaa katsojalleen nostalgiaa, hyvää suomalaista musiikkia ja tanssia, silmiä hellivää estetiikkaa ja korutonta, suoraa näyttelemistä.

Kaurismäen käsikirjoitus, Markku Pätilän työryhmän lavastus, kuvauspaikkojen valinta, Tiina Kaukasen pukusuunnittelu, Timo Salmisen kuvaus ja Olli Varjan työryhmän valaistus kuin myös Tero Malmbergin äänisuunnittelu ansaitsevat suuret aplodit. Kaurismäki liikuttelee työryhmäänsä niin taidokkaasti, että sen jokainen jäsen antaa kaikkensa. Kaurismäen työstä voimme kaikki olla ylpeitä.

Tervetuloa Helsinkiin

Elokuva käsittelee kohtaamista, ystävystymistä, avunantoa. Selviämistarinoita.
Pikimusta yö. Tiukat yksittäiset valot. Ei sentään ole talvi. Syyrialainen on saapunut Suomeen.

Khaled (Sherwan Haji), takanaan pitkä matka ilman kotia, johon enää koskaan voisi palata. Hänen elämänsä on vailla perspektiiviä uuden elämän rakentamiseen. Hänelle on kerrottu matkalla, että Suomi on hyvä maa. Sattumalta Suomi. Khaled vain tarvitsee paikan, jossa jatkaa elämää.

Tuomari Nurmion kitara ja harras laulu “Oi mutsi, mutsi, tsikkaa lamppuun eldis” toivottaa matkalaisen tervetulleeksi Helsinkiin. Kauppamatkustaja Wikströmiä (Sakari Kuosmanen) väsyttää jatkuva reissaaminen ja jo yksitoikkoiseksi ja vähitellen myös kannattamattomaksi käynyt ala. Hän haluaa muutosta ja päättää avata ravintolan. Wikströmin ravintolassa asiakas saa vaatimattomien ruoka-annosten vastapainoksi arvokasta palvelua.

Vaikka ravintoloitsija tuskin pystyy maksamaan palkkoja henkilökunnalleen, tarjoaa hän työtä ja väliaikaisen suojan Khaledille.

Kaurismäen tarinoihin kuuluu rohkeus ja yrittäjähenkisyys, ja isotkin kolhut, jotka eivät kuitenkaan lannista. Läsnä ovat myös sattuma ja onni.

Toivon tuolla puolen ja päihteet

Päihteiden esilläolo elokuvassa on selvästi harkittua, niin kuin Kaurismäellä kaikki kuvaan liittyvät elementit.

Khaled viettää ensimmäiset viikkonsa vastaanottokeskuksessa. Siellä merkityksellistä on eri maista pakolaisina tulleiden ihmisten solidaarisuus. Toiseen turvapaikanhakijaan suhtaudutaan kuin veljeen. Omasta vähästä jaetaan ja annetaan ilman muuta lainaksi.

Kaurismäki kuvaa vastaanottokeskuksen puhtaana ja siistinä paikkana. Siellä ei juoda alkoholia. Kaurismäki selvästi haluaa esittää arabimaista tulleet tavoiltaan alkoholittomina. Turvapaikanhakija Khaledilla alkoholi ei aluksi kuulu kuvaan. Khaled juo pubissa kahvia, kun ympärillä reuhataan. Vasta kun Suomeen integroitumisen toive on kiihkeimmillään, hän tilaa ystävänsä kanssa alkoholia, “vääräuskoisten juomaa”.

Elokuva tematisoi myös runsaan juomisen taakkaa. Ravintoloitsija Wikström hylkää vaimonsa, joka on juuttunut keittiönpöydän ja viinapullon ääreen. Kun raitistuminen tuo naisen uusille urille, löytyy myös toivoa yhteiselolle.

Teksti: Silva Rikala  Kuva: Malla Hukkanen, Sputnik Oy

Humala suomalaisessa fiktiossa

Usko Suomen kosteasta menneisyydestä elää vahvana.Kuitenkin vielä 1960-luvun alussa suomalaiset joivat vain neljänneksen viimevuosien määristä. Yksi tekijä myytin takana on luultavasti alkoholipäihtymyksen toistuva käsittely suomalaisessa kirjallisuudessa ja elokuvissa.

Usko Suomen kosteasta menneisyydestä elää vahvana.Kuitenkin vielä 1960-luvun alussa suomalaiset joivat vain neljänneksen viimevuosien määristä. Yksi tekijä myytin takana on luultavasti alkoholipäihtymyksen toistuva käsittely suomalaisessa kirjallisuudessa ja elokuvissa.

nummisuutarit
Aleksis Kiven Nummisuutarit-teatteriesitys 1920-luvun lopulla. Kuva: Nurmijärven museo

Alkoholi on tavalla tai toisella mukana tuhansissa suomalaisissa tarinoissa. Ei olekaan helppoa sanoa yksiselitteisesti minkälainen on suomalainen humala fiktiossa. Kuitenkin eri vuosikymmenille liittyviä trendejä on selvästi havaittavissa.

Aina toiseen maailmansotaan saakka juominen oli kirjallisuudessa korostetusti köyhän kansanosan vitsaus. 1960-luvulla juominen keskiluokkaistui ja 1970-luvulla arkipäiväistyi.

Ensimmäiset raittiusyhdistykset olivat jo syntyneet, kun Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ilmestyi 1870. Viisitoista vuotta myöhemmin Minna Canth julkaisi kohua herättäneen näytelmänsä Työmiehen vaimo (1885).

Seitsemän veljeksen juopottelukohtauksessa eletään 1800-luvun alkupuolen maalaisyhteisössä. Myös Simeonin ryyppyreissut tunnetaan samoin Nummisuutarien Eskon häähumala. Työmiehen vaimo kertoo ahkeran Johannan ja hänen hulttiomiehensä tarinan. Kyseessä on kaupunkilaistyöläisistä kertova näytelmä.

Salajuopottelua ja dekadenssia

Itsenäisyyden alkukymmen, 1920-luku, oli vastakohtien aikaa. Kirjallisuus tarjosi niin Tulenkantajia, modernismia kuin köyhän kansanosan kurjuutta.

Viina oli vahvasti esillä Mika Waltarin romaanissa Suuri Illusioni (1928). Teoksessa liikutaan pirtutrokareiden seurassa samaan aikaan, kun intellektuellit salajuopottelevat madame Spindelin salongissa.

Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppi (1924) sijoittuu kieltolain aikaiseen Suomeen. Kirjan päähenkilö on vähävarainen, perheellinen Jooseppi Kenkkunen. Jooseppi ryhtyy valmistamaan ja myymään pontikkaa pimeästi muille kurjuudessa eläville itsekin juopotellen.

Elvi Sinervo kirjoitti romaaninsa Viljami Vaihdokas (1946) sodan jälkeen. Tarina kertoo mielikuvitusmaailmaan ja fantasioihin pakenevasta pojasta, joka vaihtuu vauvana synnytyslaitoksella. Kirja sijoittuu 1920- ja 1930-luvun taitteen pula-aikaan. Työttömäksi joutuneet upottavat murheensa ja perheen ruokarahat pirtuun. Elvi Sinervon Viljami

Vaihdokas on luultavasti ensimmäinen suomalainen romaani, jossa juominen koetaan lapsen silmin.

Sodanjälkeinen humala ja modernismin henki

Sodan jälkeisistä proosan kirjoittajista lähes kaikilla oli henkilökohtaisena taustanaan sodan kokemus. Ehdottomasti tunnetuin on Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954).

Kansakunta eli sodan aiheuttamassa stressitilassa. Koettu sota ja sen kauhut nähtiin oikeutuksena juomiselle. Alkoholin käyttö oli yleistä, joskin määrällisesti vain noin kolmanneksen nykyisestä ja neljänneksen vuoden 2009 Suomen ennätyslukemista.

1950-luvun modernismia edusti Eeva-Liisa Manner. Uuden vuoden yö (1965) -näytelmässään Manner kuvaa 1950-luvun sivistyneistöä, joka on kerääntynyt viettämään uutta vuotta. Ihmiset humaltuvat ja estot häviävät.

Näytelmä on komedia, mutta samalla murhenäytelmä. Seurueeseen on liittynyt alkoholisoitunut ja vaimoaan pahoinpitelevä insinööri. Ilta päättyy väkivaltaiseen kuolemaan.

Alkoholin käyttö arkipäiväistyy

1960-luvulla kaunokirjallisuudessa yleistyivät arkisemmat äänenpainot, yleinen rosoisuus ja kantaaottavuus. 1960-luvulla käytiin kirjasotia, joista tunnetuin oli Hannu Salaman Juhannustanssit (1964). Kirjan kohtauksesta, jossa humalainen muurari Hiltunen pitää pilkkasaarnan, nousi syyte Jumalan pilkasta.

1970-luvulla alkoholin käyttö oli yhä enemmän osa suomalaista sosiaalista kanssakäymistä. Humalaa ei enää entiseen tapaan paheksuttu ja keskioluen tuominen ruokakauppoihin kaksinkertaisti suomalaisten juomisen nopeasti.

Christer Kihlman ja Märta Tikkanen nostivat esiin alkoholin tuhoavat vaikutukset perhe-elämään. Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinassa (1978) on vihaa miehen alkoholismia kohtaan. Kihlman kuvaa omaa alkoholismiaan teoksessa Ihminen joka järkkyi (1971). Kirja on samalla kannanotto häpeilyä ja valheellisuutta kohtaan.

Tikkanen kirjoittaa: ”Käyttäydyn huonosti. Olen 37-vuotias ja demonstroin inhoni porvarillista sovinnaisuutta kohtaan yhä karmeammilla toilauksilla. Minä juon humalapäissäni pullon suusta komeasti keskellä katua ja keskellä päivää.”

Lasinen lapsuus

Perinteisessä suomikuvassa mies räyhää viinapäissään. Kuva toistuu myös Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjassa (1982–1997), joka noudattaa tyypillistä suomalaista sukuromaanin tarinaa viinaan sortuvasta miehestä. Lasten näkökulman kaunokirjallisuuteen tuovat Kreetta Onkeli ja Susanna Alakoski. Suomalaisen siirtolaisperheen vanhin tytär joutuu ottamaan aikuisen roolin vanhempien rappion syvetessä (Susanna Alakoski, Sikalat, 2006).

Kreetta Onkelin Ilonen talo (1996) on huumorin keinoin rakennettu romaani ahdistavasta aiheesta. Onkeli onkin antanut myöhemmin ymmärtää, ettei ole halunnut teoksessaan ottaa kantaa siihen, mikä on totta ja mikä parodiaa.

Raittius vaihtoehtona

2000-luvulla kotimaisen nykykirjallisuuden ominaispiirteenä on ollut tyylien ja lajien moninaisuus, mikä näkyy myös alkoholia käsittelevien kirjojen moninaisuudesta.

Hallitsevia trendejä ei ole samassa merkityksessä olemassa kuin aikaisempina vuosikymmeninä.

Juominen ei enää ole tabu, ja muutamat sen ympärille keskittyvät romaanit ovat saaneet varsin paljon huomiota. Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani (2004) ja Juha Vuorisen kirjasarja Juoppohullun päiväkirja (1998–2014) kuvaavat äärimmäistä alkoholin käyttöä. Mutta kuten Vuorinen toteaa, juominen ei ole enää hauskaa, kun pitää juoda päivätolkulla.

Tämän vuosituhannen tarinoissa nuorten aikuisten alkoholismista toipumisen ainoana vaihtoehtona onkin monesti päihteiden käytön lopettaminen kokonaan.

Teksti: Tuula Vuolle-Selki

Jokaiselle löytyy keino toipua riippuvuudesta

Monilla on käsitys, että riippuvuus on syntynyt vasta, kun ihminen ei kykene sen takia hoitamaan työtään tai muita tehtäviään. Todellisuudessa riippuvuuden alaisia ovat yhtälailla monet ahkerat opiskelijat, tomerat yrittäjät kuin käytännön arjen hoitavat perheen äiditkin.

Monilla on käsitys, että riippuvuus on syntynyt vasta, kun ihminen ei kykene sen takia hoitamaan työtään tai muita tehtäviään. Todellisuudessa riippuvuuden alaisia ovat yhtälailla monet ahkerat opiskelijat, tomerat yrittäjät kuin käytännön arjen hoitavat perheen äiditkin.

Yle TV1:n Korkki kiinni -ohjelmasta tunnettu muutosvalmentaja Piia Sumupuu painottaa, etteivät riippuvuudet määrittele ihmistä ihmisenä sen enempää kuin ammatti tai perhetausta.
Yle TV1:n Korkki kiinni -ohjelmasta tunnettu muutosvalmentaja Piia Sumupuu painottaa, etteivät riippuvuudet määrittele ihmistä ihmisenä sen enempää kuin ammatti tai perhetausta.

Muutosvalmentaja, yhteisöpedagogi, taideterapeutti ja mindfulness-ohjaaja Piia Sumupuu, 53, on perehtynyt eri riippuvuuksiin niin ammatillisesti kuin oman kokemuksensa kautta. Hän tietää, ettei riippuvuus muodostu vain tietyn tyyppisille henkilöille, vaan addiktioita on monenlaisilla ihmisillä yhteiskunnan laidasta laitaan. Jokainen on oma persoonansa ja siksi jokaisella on myös omat keinonsa ja tapansa selvitä raskaista elämänvaiheista.

– Toimin ammatikseni muutosvalmentajana ja hyödynnän laaja-alaisesti eri metodeja kunkin asiakkaan yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. Elämän- ja työkokemukseni myötä olen oppinut, että muutos on aina mahdollista, vaikka se onkin haastavaa. Uskon, että jokainen ihminen voi löytää itselleen sopivan keinon voida paremmin, etenkin kun hänelle tarjotaan erilaisia työkaluja sen mahdollistamiseksi, hän kuvailee.

Yle TV1:n Korkki kiinni -ohjelmasta tuttu Sumupuu sanoo olleensa itse nyt toista kymmentä vuotta raittiina ja tietää, millaista on olla tissuttelija.

– Käytin alkoholia nuorena samalla tavalla, kuten muutkin nuoret ja työelämän astuttua kuvioihin sen käyttö pysyi säännöllisenä monista eri syistä. Avioliiton ja raskauden myötä elämäni rauhoittui alkoholin käytön suhteen, mutta lasten varttumisen myötä se hiipi uudelleen elämääni. Aluksi käytin alkoholia lasteni isän kanssa viikonloppuisin, kunnes päädyin nappailemaan viiniä itsekseni harva se ilta. Pahimmillaan join jopa viinipullollisen yksinäni illassa, hän muistelee.

Sumupuu jatkaa, että huomattuaan ajautuneensa tissuttelukierteeseen, hän poti ahdistusta siitä, ettei kyennyt lopettamaan alkoholin käyttöä päätöksistä huolimatta.

– Oman isäni sairastuminen 90-luvun loppupuolella laukaisi viimein myös oman elämäni tarkempaan syyniin. Tarkkailemisen ja pohdinnan jälkeen päädyin siihen, että halusin lopettaa alkoholin käytön kokonaan. Tämä päätös ei kuitenkaan ollut lähimmäisilleni yksinkertainen, sillä osa ystävistäni ei voinut käsittää, että koin olevani riippuvainen alkoholista. Yllätyksekseni suurimman järkytyksen päätöksestäni koki kuitenkin äitini, joka ei hyväksynyt raittiusajatustani lainkaan. Koska lähimmäiseni reagoivat päätökseeni niin voimakkaasti, pelkäsin, että tulisin jatkuvasti hylätyksi raitistumisen myötä, hän kuvailee kyseistä tilannetta yli kymmenen vuotta myöhemmin.

Erilaiset keinot käyttöön

Sumupuu kertoo jättäneensä alkoholin pois vuonna 2000 ja tupakoinnin sen seurauksena muutaman vuoden kuluttua.

– Olin kokeillut tupakoinnin lopettamiseen ennen raittiuttani muun muassa laastareita, purkkaa, hypnoosia ja ryhmätapaamisia. Tupakoinnin lopettaminen onnistuikin sitten loppujen lopuksi hypnoosin avulla oltuani ensin raittiina muutaman vuoden ajan. Pohjalla oli siis kokemus jo yhdestä onnistumisesta. Kerralla ihmeitä ei voi tapahtua, joten riippuvuuksista eroon pääseminen vaatii sinnikkyyttä ja uskoa onnistumiseen. Tutkimusten mukaan tupakoinnin lopettamisen onnistumiseen tarvitaan keskimäärin 3-5 lopettamisyrityskertaa, joten periksi ei saa antaa, hän painottaa.

Sumupuu korostaa, että riippuvuuksista toipumiseen ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tai keinoa, vaan niitä on yhtä monta kuin on toipujaakin. Tärkeintä toipumisen onnistumiseen on, että kuntoutuja on itse sitoutunut kuntoutukseen, hän painottaa.

– Haluan omalla toiminnallani ja työlläni auttaa muita erilaisista riippuvuuksista eroon. Vaikka riippuvuuksien mekanismi on sama, avun voi löytää useasta eri viitekehyksestä. Tarjoan työkseni valmennusta elämän muutoshaasteisiin, hän kuvailee.

Sumupuu sanoo, että hän itse hyötyi toipumisensa aikana erityisesti vertaistuesta, terapiasta, maalaamisesta sekä kirjoittamisesta. Se ei ole kuitenkaan ainoa tapa. Tarjolla tulisikin olla kattavasti tarjolla erilaisia palveluja ja tapoja eri riippuvuuksista eroon pääsemiseksi.

– Olisi hienoa, jos päihdepalvelujärjestelmämme tarjoaisi riittävästi erilaisia vaihtoehtoja kuntoutumiseen ja asiakas voisi itse löytää juuri hänelle sopivan tavan toipua myös kuntien ja kelan tukemana, hän tiivistää.

Ylen Ihmillinen tekijä -ohjelma 5.10.2016, jossa myös Pia Sumupuu esiintyi, sai Vuoden 2016 raittiusteko -palkinnon jaetusti blogisti Lea Ansamaan kanssa.

Teksti: Minna Korva-Perämäki  Kuva: Arto Heikkinen

Kuuntelemisen taito

Ihmiset eivät kuuntele toisiaan tarpeeksi, sanoo psykologi Tony Dunderfelt. Hän kuitenkin uskoo, että Suomesta voisi tulla suorastaan vuorovaikutuksen mallimaa, jos me vain oppisimme kuuntelemaan enemmän.

Ihmiset eivät kuuntele toisiaan tarpeeksi, sanoo psykologi Tony Dunderfelt. Hän kuitenkin uskoo, että Suomesta voisi tulla suorastaan vuorovaikutuksen mallimaa, jos me vain oppisimme kuuntelemaan enemmän.

Kansi kirjasta Läsnäoleva kohtaaminen, Tony Dunderfelt, PS-Kustannus 2016
Kansi kirjasta Läsnäoleva kohtaaminen, Tony Dunderfelt, PS-Kustannus 2016

Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan vain harvoilla on ollut lapsena erityisen rakentavia vuorovaikutuksen esimerkkejä kotona tai koulussa. Hän kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Läsnäoleva kohtaaminen, että edellytys hyvälle vuorovaikutukselle on kuunteleminen.

– Todellista kuuntelemista häiritsee oman psyyken kannalta kaksi asiaa, psykologi määrittelee.

– Silloin kun toinen puhuu, alan muotoilla omia vastauksiani tai arvioitani toisen sanomiseen. En oikeastaan kuuntele, vaan puhun itsekseni – itse asiassa hyökkään toista vastaan.

Toisaalta, jos kuuntelemista ei vaikeuta turha arviointi, esteenä voi olla välinpitämättömyys.

– Toinen kuuntelemisen estomekanismi on, että kun toisen puhe ei kiinnosta minua, alan suunnitella mitä teen keskustelun jälkeen. Tai vetäydyn omiin ajatuksiini. Hetken päästä havahdun ja huomaan, ettei minulla ole aavistustakaan, mitä äsken on sanottu – olen karannut tilanteesta.

Dunderfelt ehdottaa kuuntelemisen harjoittajalle uutta tapaa olla vuorovaikutuksessa. Kiireiselle ja huonoon kuunteluun tottuneelle nykyihmiselle Dunderfeltin ehdotus voi kuulostaa aluksi liian haasteelliselta, mutta kyseessä on kuitenkin täysin opittavassa oleva paremman kohtaamisen taito.

Keinoja kuuntelemisen harjoitteluun

– Tarjoan toiselle sisäisen kuuntelemisen tilan, jossa hänen sanansa saavat kaikua ja hänen ideansa tulevat vastaanotetuiksi ilman arviointia, kritiikkiä tai vähättelyä. Puhuja kokee tulevansa hyväksytyksi ja arvostetuksi. Tämä kuuntelemisen tila on hyvin terapeuttinen, Dunderfelt tietää.

Hän puhuu 30 sekunnin säännöstä. Kuuntelemista voi opetella ensin mukavasti yksin.

– Totuttele olemaan ainakin 30 sekunttia hiljaa ja rauhassa tekemättä mitään. Ainoa tehtävä on istua rauhassa, katsella ja kuunnella, kokea ja tunnustella ilman vaatimuksia tai arviointia, Dunderfelt ohjaa.

– Voit tehdä tällaisen harjoituksen lähes missä vain: istuen tai liikkeessä, silmät auki tai kiinni. Aloita vaikkapaa kotona. Istu tuolille tai sohvalle ja tee olosi mahdollisimman rennoksi ja mukavaksi. Hengitä kerran sisään ja ulos ja totea, että tässä sinä nyt istut mukavasti.

– Katsele huoneen mattoa, seinillä olevia tauluja ja ikkunasta näkyvää maisemaa. Havainnoi kaikkea tietyllä lämmöllä ja hyväksyvällä läsnäololla. Mitään ei tarvitse muuttaa, mitään ei tarvitse korjata juuri nyt, mitään ei tarvitse arvioida ja arvostella.

– Juuri se mikä on, on hyvin juuri sillä tavalla kuin se tällä hetkellä on. Totuttele 30 sekunnin hyväksyvään läsnäoloon. Se on noin 3–5 sisään- ja uloshengitystä. Voit myös katsoa kellosta, niin saat selkeän tuntuman, kauanko 30 sekunttia kestää.

Harjoitus tehdään 5–10 kertaan parin päivän tai viikon aikana, että saa omakohtaisen elämyksen, mistä on kyse. Lisäksi voi harjoitella kuuntelemalla musiikkia, josta ei pidä. Tarkoitus on kokea vastustusta ja jopa vastenmielisyyttä ilman, että jättää kuuntelemisen kesken.

Myös vuorovaikutustilanteissa 30 sekunnin läsnäoleva kuuntelu usein riittää.

Kuuntelemisen jälkeen voi sanoa oman näkemyksensä. Varsinainen harjoittelu elämässä on, että palauttaa itsensä aina uudestaan kuuntelemisen tilaan. Palkintona pienestä vaivannäöstä on ihmisten välisen luottamuksen merkittävä parantuminen.

Ohjaa vuorovaikutusta arvostavaan suuntaan

Dunderfelt nimeää viisi karikkoa, jotka tuottavat huonon, epäarvostuksesta kertovan vuorovaikutuksen. Niitä olemme kaikki kokeneet, ja siksi ne on syytä painaa tietoisuuteensa, että pystyy pysäyttämään itsensä, kun automaattiset mallit alkavat nousta esiin.

Toinen ihminen kertoo sinulle ongelmasi. Olet välittömästi hänen ongelmansa asiantuntija. Alat ehdottaa ohjeita ja ratkaisuja liian nopeasti, ilman, että olet kuunnellut, mikä toisen ongelma oikeastaan onkaan.

On mahdollista, että vaikka ongelma muistuttaisikin omaasi, se on toiselle kuitenkin erilainen erilaisin tavoin. Kuuntelemisen tila on siis tarpeen.

Sinä kerrot toiselle oman kipeän tunnekokemuksesi. Hän ryhtyy moralisoimaan ja puhumaan opettavaiseen sävyyn, kuinka sinun tulisi tuntea, ja kuinka oma tunteesi on väärä tai epäoikeutettu. Lopputuloksena olet pahemmin hämmentynyt ja yksin.

– Tunne kuin tunne on aina hyväksyttävä. Myös niin sanotut negatiiviset tunteet ovat oikeastaan hyödyllisiä. Pelko suojaa, viha torjuu hyökkääjät, suru ilmoittaa menetyksestä ja häpeä rajaa liian itsekeskeistä toimintaa, Dunderfelt sanoo.

– Tunteita ei oikeastaan tarvitse muuttaa, eikä niihin tarvitse kovin paljon puuttua. Ne syntyvät reaktiona johonkin tapahtumaan ja häviävät taas jonkun ajan kuluttua.

Jos toinen olisi tarjonnut sinulle moralisoinnin sijaan myötätuntoa ja ymmärrystä, olisit saanut voimaa eheytyä ja suhteenne olisi syventynyt.

– Kun jollekulle on syntynyt tunne jostain asiasta, se on jo syntynyt ja se on hänelle tärkeä. Meille muille jää vain tehtäväksi hyväksyä hänen tunnekokemuksensa torjumatta tai arvostelematta, Dunderfelt ohjaa arvostavaan vuorovaikutukseen.

Jos sanoo tai antaa sanattomalla viestillään ymmärtää, että toisen ei tulisi kokea, kuten kokee, hän voi pitää tunteestaan kiinni yhä tiukemmin.

– Saamme suhtautua omiin ja toistemme tunteisiin aina hyväksyvästi. Voimme oppia jopa rakastamaan tunteita – kyllä, myös vaikeita, tuskallisia ja negatiivisia tunteita itsessämme ja muissa. Tunteet kertovat vain henkilön oman suhteen tiettyyn asiaan. Ne eivät ennakoi, että kaikki menee pieleen tai että kokija on huono ihminen, koska kokee näin, Dunderfelt rohkaisee rehelliseen yhteyteen.

Suomi vuorovaikutuksen mallimaaksi?

Vaikka olisimme oppineet huonoja vuorovaikutusmalleja, voimme silti aina löytää uudenlaisia tapoja.

Dunderfelt haaveilee kirjassaan Suomesta tulevaisuuden vuorovaikutuksen mallimaana.

– Visioni on, että Suomi kulkee maailman demokraattisen kehityksen kärjessä. Suomi voisi lähitulevaisuudessa profiloitua myös rakentavien vuorovaikutustaitojen huippumaana.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen

Toimittaja vapautti itsensä viinistä

Toimittaja Ira Koivu sanoi huomanneensa vuonna 2011, että lasillinen viiniä silloin tällöin oli muuttunut pullolliseksi lähes joka ilta. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa juomisestaan blogia – anonyymisti. Aluksi Koivu ei ollut valmis puhumaan aiheesta omalla nimellään ja kasvoillaan.

Toimittaja Ira Koivu sanoi huomanneensa vuonna 2011, että lasillinen viiniä silloin tällöin oli muuttunut pullolliseksi lähes joka ilta. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa juomisestaan blogia – anonyymisti. Aluksi Koivu ei ollut valmis puhumaan aiheesta omalla nimellään ja kasvoillaan.

Ira Koivu on valtiotieteen maisteri ja journalismin ja viestinnän ammattilainen.
Ira Koivu on valtiotieteen maisteri ja journalismin ja viestinnän ammattilainen.

Ira Koivu toivoo, että hänen kirjansa Viinistä vapaa – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni, hälventäisi alkoholismiin liittyvää häpeää. Tätä häpeää kokevat erityisesti naiset. Hän haluaa romuttaa myytin alkoholiongelmaisesta naisesta. Alkoholisteista suurin osa on nimittäin aivan tavallisia ihmisiä, kuin kuka tahansa meistä. Sairautta ei usein näe päälle päin, vaikka ihminen itse ja mahdollisesti myös läheiset siitä vakavasti kärsivätkin.

Koivun mielestä media ja kirjallisuus kertovat lähinnä miesten toipumistarinoita. Naisten juominen on edelleen tabu. Hän kaipasi erityisesti tietoa siitä, mitä tapahtuu raitistumisen jälkeen. Koivu pelkäsi, että lopettamisen jälkeen elämästä tulee kuivaa ja ihminen muuttuu sosiaaliseksi hylkiöksi.

Näin ei käynyt.

Koivu on omistanut kirjan kaikille ihanille naisille, hyville tyypeille ja täydellisille äideille, jotka kulissien takana häpeävät ja salaavat juomistaan. Kyseessä on voimakirja, joka antaa luottamusta siihen, että alkoholin otteesta voi päästä irti. Kauhukuvaukset viikkojen ja kuukausien vieroitusoireista eivät aina ole totta. Se voi jopa olla yllättävän helppoa!

Kirjan kirjoittaminen oli Ira Koivulle terapiaa, joka johti isoon elämänmuutokseen. Koivu irtisanoutui vakituisesta työpaikastaan, tekee muuttoa maaseudulle ja toteutti haaveensa oman hevosen hankinnasta. Yksi pitkäaikainen haave on myös työnteko vapaana yrittäjänä.

Et ole kokemuksesi kanssa yksin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella vuonna 2010 tehtyjen alkoholinkäyttöä koskevien tutkimusten mukaan suomalaisten naisten alkoholinkäyttö oli kuusinkertaistunut viimeisten 40 vuoden aikana. Miesten juominen on vastaavassa ajassa kaksinkertaistunut.

Enää vain 10 prosenttia naisista on täysraittiita. Naiset käyttävät alkoholia usein ja säännöllisesti. Kun 1960-luvun lopulla käytettiin kerran kuussa alkoholia, käytetään sitä nyt viikoittain. Alkoholinkäyttö on arkipäiväistynyt.

Viinistä vapaa -kirjassa Ira Koivu ei ole kokemuksensa kanssa yksin. Myös näyttelijät Essi Hellen ja Susanna Indrén sekä taideterapeutti Pia Sumupuu ja naisten päihdekuntoutukseen erikoistunut Raija Lindberg kertovat tarinansa.

Essi Hellen jätti alkoholin, koska tajusi, että siitä voisi tulla ongelma. Hän oli se, joka jäi vielä yhdelle, ja jolle viina maistui. Kriisin keskellä hän pelkäsi ajautuvansa alkoholistiksi.

Susanne Indrén muistuttaa, että alkoholismi on vakava sairaus, jonka kanssa ei ole leikkimistä. Juomisen lopettamisen syynä oli myös hänestä luotu julkisuuskuva, jossa alkoholilla oli keskeinen osa. Indrénille juomisesta oli tulossa näkyvä ongelma ja lopettaminen oli ainoa vaihtoehto.

Pia Sumupuu tapasi ottaa lasin tai pari, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Alkoholi oli tapa päästä stressistä eroon ja hänestä tuli vähitellen tissuttelija. Kun juomista jatkui vuosia, hän häpesi ja lopulta masentui. Juomisen määrä oli loppujen lopuksi sivuseikka, kun ajatukset pyörivät joka tapauksessa alkoholin ympärillä.

Nainen salaa ongelmansa

Päihdeterapeutti Raija Lindberg tapaa perustamassaan hoitokodissa naisia, pääasiassa äitejä, joiden lapset on otettu huostaan äidin alkoholi-, huume- tai lääkeriippuvuuden takia. Näiden naisten pahimmat pelot ovat toteutuneet.

Tyypillisesti alkoholistinainen pyrkii pitämään yllä normaalia kulissia. Perheelliset alkoholistinaiset huolehtivat viimeiseen asti lapsistaan juomisen lomassa. Lasten huostaanotto on kontrollin menetyksen merkki. Huolestuttavinta on, että yhä useammin alkoholin ohella käytetään lääkkeitä. Täysin puhtaasti alkoholiriippuvaisia naisia on enää harvassa.

Lindbergin mukaan hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse juoda. Ei sellaisesta tule riippuvaista ihmistä. Yleensä alkoholismi on vastaus johonkin. Päihdehoidon tarkoitus tehdä päihteet tarpeettomaksi. Syyt, joihin päihteitä on tarvittu, tulisi myös hoitaa pois.
Miltä tuntuu raitis elämä?

Viinistä vapaa – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni -kirjan naiset ovat osanneet katkaista juomisensa ajoissa. He ovat ehtineet irti alkoholin otteesta ennen suurempia katastrofeja. Naiset hoitivat työnsä, kotinsa ja perheensä ja halusivat lopettaa juomisensa – ennen kuin siitä tulisi ongelma myös muiden silmissä. Kuten Ira Koivu toteaa, jokaisen pitää löytää oma pohjansa ennen kuin voi nousta.

Kirjan kohderyhmänä ovat kaikki alkoholinkäyttöänsä miettivät naiset ja heidän kumppaninsa. Koivun kirja ei anna ohjeita ja neuvo, vaan kertoo kokemusperäisesti, miten alkoholinkäytön lopettaminen voi muuttaa koko elämän – positiivisesti.

Kun lopettaa juomisen, huomaa hyvin pian, että itsetunto nousee. Se johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että voit alkaa luottaa itseesi: sinä tiedät, milloin pääset kotiin, ja tiedät olevasi vaikkapa ajokunnossa – aina.

Vuonna 1975 syntynyt Ira Koivu on työskennellyt muun muassa Ilta-Sanomissa, Helsingin Sanomissa, Trendissä ja viimeksi Kirjastoseurassa. Syystalvella 2015 hän vapautti itsensä viinistä ja kertoo kirjassaan, mitä tapahtuu, kun pistää korkin kiinni.

Teksti: Tuula Vuolle-Selki  Kuva: Viisas Elämä Oy

”Pelkäsin silmittömästi lasteni huostaanottoa”

Moni päihderiippuvainen äiti ei tiedä hänelle rakennetusta turvaverkosta ja avun mahdollisuuksista. Toisaalta ammattilaisetkaan eivät usein osaa tarjota apua. raitis.fi-lehden haastattelema entinen päihdeäiti löysi kuitenkin perheineen ratkaisun.

Moni päihderiippuvainen äiti ei tiedä hänelle rakennetusta turvaverkosta ja avun mahdollisuuksista. Toisaalta ammattilaisetkaan eivät usein osaa tarjota apua. raitis.fi-lehden haastattelema entinen päihdeäiti löysi kuitenkin perheineen ratkaisun.

Raskaus motivoi äitiä monenlaisiin muutoksiin. Kuva: Minna Korva-Perämäki
Raskaus motivoi äitiä monenlaisiin muutoksiin. Kuva: Minna Korva-Perämäki

Vaikka päihdeäitiydestä ei juuri puhuta ääneen, tosiasia on, että Suomessa syntyy eri arvioiden mukaan 600–3000 päihteiden vaurioittamaa lasta vuosittain. Vaikeimmillaan äidin päihteiden käyttö voi ilmetä lapsella syvänä kehitysvammana ja lievimmillään erilaisina neurologisia oireina, kuten tarkkaavaisuushäiriöinä ja oppimisvaikeuksina.

Apua pitää uskaltaa kysyä ja tarjota

Äitien päihteiden käyttö herättää voimakkaita tuntoja. Mukana on paljon paheksuntaa ja jopa suoranaista vihaa. Päihdeäideistä on paljon tietoa esimerkiksi netissä eri sosiaali- ja terveysalan tahojen sivustoilla. Kuitenkaan edes työnsä takia päihdeäitejä kohtaavat eivät aina osaa suhtautua hurjassa tilanteessa olevaan toiseen ihmiseen ennakkoluulottomasti.

Päihdeäitien suhteen olennaisinta on kuitenkin sama kuin muissakin lääkinnällisesti vaativissa tapauksissa: kuntoutuksen tulee olla moniammatillista ja pitkäkestoista.

Päihderiippuvaisia on vaikea tunnistaa neuvoloissa ja yleisessä terveydenhuollossa, minkä vuoksi näihin tilanteisiin on pyritty kehittämään erilaisia tunnistamisen menetelmiä. Suurin ongelma kuitenkin lienee siinä, ettei asiasta edelleenkään uskalleta kysyä suoraan.

Päihderiippuvaisen raskaus on aina riski, sillä vauvat syntyvät usein ennenaikaisesti. Tiettyjä huumeita käyttäneillä äideillä on myös suuri HIV- tai hepatiittitartunnan riski. Tällöin synnytysosastolla tarvitaan eristyshuoneita ja suojavarusteita hoitohenkilökunnalle. Myös synnyttävä äiti ja vauva tarvitsevat tehostettua seurantaa.

Äärimmäisissä tapauksissa äidin päihdeongelma havaitaan vasta synnytyssairaalassa, jolloin äidin motivaatio päihteettömyyteen on usein heikko. Päihderaskaus voi kuitenkin päättyä hyvin, jos äidillä on tarpeeksi voimakas motivaatio parantua ja hänelle on tarjolla laaja ja moniammatillinen hoitopolku. Tämä tarkoittaa kokonaisvaltaista tukiverkkoa, jossa toimivat yhdessä neuvola, synnytyssairaala, päihdehoito, lastensuojelu, lastenlääkäri, lastenneurologia, sekä aikuis- ja lastenpsykiatria, avohuollon tukitoimet ja ensikoti.

Pidä kiinni -järjestelmä tukee perheitä

Sikiö voi vaurioitua päihteiden käytön seurauksena raskauden aikana (FAS, FASD), mutta näin ei onneksi kuitenkaan aina käy. Kuva: haastateltavan kotialbumi
Sikiö voi vaurioitua päihteiden käytön seurauksena raskauden aikana (FAS, FASD), mutta näin ei onneksi kuitenkaan aina käy. Kuva: haastateltavan kotialbumi

Ensi- ja turvakotien liitto ry:n Pidä kiinni -hoitojärjestelmä on valtakunnallinen hoitojärjestelmä päihdeongelmaisten odottavien äitien ja vauvaperheiden auttamiseksi. Hoitojärjestelmä muodostuu odottavien äitien ja vauvaperheiden päihdeongelmien kuntoutukseen erikoistuneista ensikodeista, avopalveluyksiköistä sekä kehittämiskeskuksesta.

Hoitojärjestelmän tavoitteena on taata fyysisesti ja psyykkisesti turvalliset olosuhteet vauvalle sekä tukea vanhempia päihteettömyydessä ja arjen vanhemmuuteen kasvamisessa. Hoidon ja tuen tavoitteena on ehkäistä sikiövaurioiden syntymistä sekä auttaa vuorovaikutuksen syntymistä vauvan ja vanhemman välille.

Pidä kiinni -kuntoutuksen perustana on työntekijän ja asiakkaan välinen luottamuksellinen suhde sekä samassa tilanteessa olevien perheiden jakama tuki. Päihdeongelmien hoitoon erikoistuneissa yksiköissä yhdistyvät sujuvasti lastensuojelu ja päihdekuntoutus saman katon alla.

Päihdeperheen kuntoutukseen kuuluu jatkokuntoutussuunnitelman laatiminen lapselle ja vanhemmille, vanhempien päihdekuntoutukseen ohjaaminen, sekä vauvalähtöinen työskentely perheen ja sen lähiverkoston kanssa.

Pidä kiinni -hoitojärjestelmän ovat kehittäneet kehittämispäällikkö Maarit Andersson Pidä kiinni -hoitojärjestelmän kehittämiskeskuksesta sekä yhteistyössä useat ensi- ja turvakotiyhdistykset eri puolilta maata.

Päihdeäidin kertomaa

paihdeaidit4
Päihdevauva voidaa viedä vierotus-oireiden varalta keskosseurantaan. Kuvat: Minna Korva-Perämäki

Huumemaailman pyörteissä kymmenen vuotta elänyt kahden pojan äiti kertoo, että ilman omaa motivaatiota ja kattavaa palvelujärjestelmää hän ei olisi kyennyt tarjoamaan samanlaista päihteetöntä elämää lapsilleen kuin se on nyt.

Nainen kertoo, että hänen nuorempi poikansa on syntynyt huumevauvana, mutta hänen vanhempi poikansa on saanut täysin puhtaan raskauden, vaikkakin elänyt varhaislapsuutensa huumearjen keskellä.

– Minun päihdehistoriani on alkanut jo vuonna 2005, mutta olin täysin kuivilla vanhemman poikani raskaus- ja vauva-ajan vuosina 2007–2009. Päihteiden käytön aloitin uudestaan vuonna 2010 silloisen miesystäväni myötä. En koskaan hakenut päihteistä sekavaa oloa, vaan lähinnä fyysistä jaksamista, pirteää tehoäitioloa ja euforian tunnetta, hän kuvailee.

Nainen kertoo tehneensä useaa eri työtä hänen vanhemman poikansa ollessa vielä pieni.

– Opettelin salaamaan sujuvasti päihdeongelmani, sillä pelkäsin valtavasti poikani huostaan ottamista. Vuonna 2013 elämäni heitti kuperkeikkaan uuden miesystävän ja raskauden myötä. Päätin, että nyt kaiken täytyy viimeinkin muuttua. En halunnut lapsilleni sellaista elämää, jota vietin. Vaikka pelkäsin silmittömästi lasteni huostaanottoa, varasin ajan sosiaalitoimistoon omalle lastensuojelun työntekijälle ja pyysin, että perhetyöntekijäni tulisivat samaan palaveriin. Kirjoitin tuota palaveria varten myös kirjeen, missä kerroin päihteiden käytöstäni, raskaudestani ja tuntemuksistani, hän muistelee.

Kohti uutta alkua

Näinä päivinä raitista perheenäidin elämää viettävä nainen kertoo, että tehtyään ilmoituksen asiasta, hänen esikoislapsensa sijoitettiin kuukaudeksi mummonsa luokse.

– Aloitin samaan aikaan itse neuvolassa käynnit ja sain ohjeistuksen mennä Turun yliopistollisen sairaalan päihdeäitien poliklinikalle. Tuolloin minulle aloitettiin myös subutex-korvaushoito. Lyhyen jakson jälkeen saimme poikani kanssa paikan Järvenpään Sosiaalisairaalasta. Olimme siellä noin kolme kuukautta, kunnes meille järjestyi paikka oman kaupungin ensi- ja turvakodista. Siellä sain elämään yleisesti paljon uutta näkökulmaa, sekä tukea vanhemmuuteen ja eroon päihderiippuvuudesta.

Noin viiden kuukauden kuluttua myös lapsen isä pääsi asumaan ensi- ja turvakotiin.

– Hän oli aloittanut oman korvaushoitonsa avopuolella ja lopettanut päihteiden käytön itsenäisesti, haastateltava painottaa.

Nainen jatkaa, että koko perheen kuntoutus pohjautui niin sanottuun yhteisökuntoutukseen, joka oli monen asian kannalta loistava juttu.

– Neljä kuukautta ensikotiin saapumisemme jälkeen nuorempi poikani ilmoitti tulostaan. Kirjauduin tavalliselle synnytysosastolle, ja vaikka periaatteessa pahimman vaiheen olisi täytynyt olla jo ohi, mieltäni painoi valtava pelko siitä, että lapseni saisi vieroitusoireita heti synnyttyään. Tuona neljän kuukauden ensikotiaikana olin nähnyt usean subutex-vauvan, joista jokainen oli joutunut keskolaan morfiinihoitoon, hän kuvailee kauhulla.

Viimein koitti se päivä, jolloin naisen nuorempi poika syntyi potrana, vajaan viiden kilon painoisena vauvana.

– Tuosta hetkestä alkoi elämäni kolme vaikeinta vuorokautta, sillä vastasyntyneen vieroitusoireet alkavat kolmen päivän sisällä syntymästä. Poikani on ihmeellinen, hän ei saanut yhtään vieroitusoiretta. Olen tästä äärimmäisen kiitollinen, sillä en osaa edes kuvitella, mitä kävisin sisälläni, jos olisin nähnyt lapseni kärsivän niistä oireista, joita itse pelkään kaikkein eniten, hän sanoo pudistaen päätään.

Kuntoutus jatkuu

Tällä kertaa oli onni matkassa! Huumevauvasta kasvoi terve ja reipas poika. Kuva: haastateltavan kotialbumi
Tällä kertaa oli onni matkassa! Huumevauvasta kasvoi terve ja reipas poika. Kuva: haastateltavan kotialbumi

Onnellista perheenäidin arkielämää viettävä nainen kertoo olleensa nyt raittiina liki kolme vuotta.

– Laitoskuntoutus oli mielestäni yksi elämäni parhaimmista ajanjaksoista. Suomessa onkin mielestäni hyvä hoito raskaana oleville päihteidenkäyttäjille, mutta myös isät tulisi huomioida heti kuntoutuksen alusta saakka. Meidän kohdallamme lapsen isän täytyi vieroittaa itsensä avohoidossa, eli hän joutui käymään kaikki asiat läpi yksin ja itsenäisesti ilman tukea. Meillä kävi kuitenkin tuuri, sillä häneltä löytyi päättymätön halu selvitä raittiiksi, jotta hän pääsisi luoksemme laitoshoitoon, nainen kertoo kiitollisena.

Tomera nainen jatkaa, että he olivat kaiken kaikkiaan laitoskuntoutuksessa vuoden ja kolme kuukautta, minkä jälkeen heidän kuntoutuksensa jatkui avokuntoutuksena.

– Avokuntoutus toteutetaan tavallisen arjen ohella omassa kodissamme. Käymme kolme kertaa viikossa kuntoutuspaikassa, kerran kuukaudessa yhteisökokouksessa sekä omahoitajan luona keskustelemassa. Tämän lisäksi meillä käy perhetyöntekijä kerran kuukaudessa ja kokoonnumme verkoston kanssa käymään läpi perheemme asioita. Mitä kauemmin kuntoudumme, sen parempi ja turvallisempi on lasteni tulevaisuus. Harjoittelemme mieheni kanssa vanhemmuutta ja parisuhdetta, ja käymme läpi omia vaikeitakin henkilökohtaisia asioita, hän kuvailee.

Nainen lisää, että hänen nuoremmalla lapsellaan on tavallinen neuvolaseuranta, minkä lisäksi hänellä on säännölliset käynnit sosiaalipediatrisella poliklinikalla. Siellä hoitotaho seuraa tarkemmin lapsen kehitystä, vanhemman ja lapsen välistä suhdetta, sekä perheemme päihteettömyyttä.

– Itse saan edelleen korvaushoitoa, mikä tarkoittaa, että haen lääkkeeni kerran viikossa. Tuolloin minulta otetaan samalla seula ja tarkastetaan käsivarret mahdollisten pistosjälkien varalta. Näiden lisäksi hoitolaitos voi lähettää minulle milloin tahansa kutsun mennä yllätysseulalle. Tämä kaikki sopii meille hyvin, sillä olemme valmiita ottamaan kaiken avun ja tuen vastaan, hän painottaa kiitollisena saamastaan avusta.

Nainen kuvaa, kuinka hän on perheineen oppinut nauttimaan arjen pienistä asioista.

– Olen nykyään paljon rauhallisempi äiti ja saanut kokonaan takaisin unohtuneen empatiakykyni. Olen oppinut olemaan itselleni armollinen ja antamaan luvan myös itkeä ja surra, mitä en tehnyt vuosiin. Olen miettinyt ja päättänyt, että jos joskus päihteiden käyttö vielä houkuttelisi, niin olisin nyt vanhempi, viisaampi ja nöyrempi päihteiden käytön seurausten suhteen. Olen päättänyt sen, että silloin ajattelisin lapsiani ensin, sillä he ansaitsevat puhtaan elämän, hän lopettaa katsoen rakastavasti lapsiaan.

Tässä artikkelissa on käytetty seuraavia lähteitä: Päihdeäiti äitiyshuollon asiakkaana, Birgitta Koskinen Laura Soininen opinnäytetyö Toukokuu 2010 Hoitotyö Sosiaali- ja terveysala, tervesuomi.fi, verneri.net ja Ensi- ja turvakotien liiton julkaisut.

Teksti: Minna Korva-Perämäki   Kuvat: Haastateltavan kotialbumi ja Minna Korva-Perämäki

Kiinaa, kulttuuria ja yhteistyötä

Työskenteleminen, matkustaminen, lukio-opinnoista uupuneiden aivojen lepuuttaminen lomaillen – on monia tapoja viettää joko ei-toivottua tai hartaasti harkittua välivuotta. Mikäli asiakkaiden … Jatka lukemista Kiinaa, kulttuuria ja yhteistyötä

Raittiuden Ystävien kansanopiston Kannatusyhdistys ry:n omistama Joutsenon Opisto tarjoaa täydentäviä ja opintoihin valmentavia kursseja. Vuosi opistossa auttaa hahmottamaan myös paremmin, mitä itse tulevaisuudeltaan haluaa.

Joutsenon Opiston miljöössä on maalaisidylliä. Kuva: Päivi Pakarinen
Joutsenon Opiston miljöössä on maalaisidylliä. Kuva: Päivi Pakarinen

Työskenteleminen, matkustaminen, lukio-opinnoista uupuneiden aivojen lepuuttaminen lomaillen – on monia tapoja viettää joko ei-toivottua tai hartaasti harkittua välivuotta. Mikäli asiakkaiden tekopirteä tervehtiminen päivästä toiseen tai lokakuisten lehtien haravoiminen pimenevinä syysiltoina eivät houkuta, eikä reppureissaaminen pikkubudjetilla onnistu, on olemassa vaihtoehto: aktiivisesti unelmiaan jahtaavat voivat viettää välivuotta kansanopistossa. Tämä onnistuu joko suorittaen avoimen yliopiston kursseja ja valmistautumalla tuleviin pääsykokeisiin tai etsien itseään ja unelma-ammattiaan.

Opistovuosi antaa vauhdikkaan startin omien tavoitteiden ja haaveiden saavuttamiselle tarjoten samalla mahdollisuuden elämänmittaisten ystävyyssuhteiden solmimiseen ja itsenäisen elämän harjoittelemiseen.

Jos kielet, kulttuuri tai kuvataide kiinnostavat, löytyy opistosta erinomainen vaihtoehto viettää välivuosi tai täydentää osaamistaan. Edellä mainittujen lisäksi yliopistoon hakeutuvat voivat suorittaa opistolla avoimen yliopiston opintoja ja ulkomailta Suomeen muuttaneiden kotoutumisessa auttaa maahanmuuttajille räätälöity opintolinja.

Laaja ja kehittyvä kurssitarjonta

Ympärivuotista koulutusta tarjoava Joutsenon Opisto perustettiin vuonna 1950. Oppilaitos on sekä poliittisesti, ideologisesti että uskonnollisesti sitoutumaton, ja sen taustavaikuttajana toimii Raittiuden Ystävien kansanopiston Kannatusyhdistys ry.

Opiston kantava arvo on vastuullisuus. Se näkyy käytännössä oppilaiden osalta omien opintojen vastuullisessa suorittamisessa aikatauluista kiinni pitäen. Henkilökunta on puolestaan sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen alati kehittyviä palveluita, joihin opiskelija voi olla tyytyväinen.

Palautteen kerääminen opiskelijoilta ympäri vuoden auttaa opiston johtoa kehittämään koulutusta ja oheispalveluitaan niin, että tulevan vuoden opiskelijat voisivat olla vielä edellisiäkin tyytyväisempiä opistossa viettämäänsä vuoteen.

Opistossa järjestetään lukuvuoden mittaisten pitkien linjojen sekä kevätaikaan painottuvien lyhytkurssien lisäksi vuosittain taiteen ja kulttuurin koulutustapahtuma Joutsenon Taidekesä. Kesällä 2017 jo 45. kerran järjestettävä tapahtuma tarjoaa kirjoittamisen, ilmaisun, taiteen, kädentaitojen sekä musiikin kursseja niin kokeneille harrastajille kuin vasta-alkajillekin.

Kurssien ohessa järjestettävät konsertit ja yleisötilaisuudet ovat kaikille avoimia. Kurssitarjonta ulottuu aina akvarellikurssista proosakurssiin, ja opettajat ovat oman alansa osaavia ammattilaisia. Toisin kuin viikon mittaiset Taidekesäkurssit, niin sanottujen pitkien linjojen opinnot kestävät elokuusta toukokuuhun. Monipuolinen linjatarjonta kattaa niin opettajakoulutukseen hakeutuville suunnatun opeksi-linjan, yliopistoon pyrkiville suunnatun yliopistoon-linjan, maahanmuuttajalinjan sekä suomen, englannin, japanin, venäjän ja kiinan kielilinjat.

Käytännön kiinaa natiiviopettajan johdolla

Kiinnostus maailman puhutuimpaan kieleen, kiinaan, on lisääntynyt viime vuosina kielen osaajien tarpeen kasvaessa etenkin matkailualalla. Joutsenon Opisto on vastannut tarpeeseen järjestämällä kiinan kielen opetusta pitkän linjan muodossa: opinnot sopivat kaikille, joiden tavoitteena on oppia kieltä joko harrastuspohjalta tai omaa ammatillista osaamistaan kohentaakseen. Opinnot alkavat kielen alkeista, kuten kielen perusrakenteista, ääntämisestä ja sanastosta, joten aikaisempaa tietämystä tai osaamista kiinan kielestä ei vaadita.

Tänä lukuvuonna opintonsa aloittanut Liisa Kakkola kertoo kokeilleensa kiinan opiskelemista Joutsenon Opistossa aikaisemminkin.

– Aloitin kiinan opinnot ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten. Kävin samaan aikaan päivätöissä, joten opiskelulle ei jäänyt tarpeeksi aikaa, Kakkola harmittelee.

Hän hakeutui taannoin keskeytyneiden opintojensa pariin uudelleen saatuaan järjestettyä aikaa intensiiviselle vieraan kielen opiskelulle.

Essi Vaarasto puolestaan kertoo hakeneensa kevään yhteishaussa Helsingin yliopistoon opiskelemaan Aasian tutkimusta. Kun korkeakoulun ovet eivät auenneet ja Joutsenon Opiston esite kolahti postiluukusta sisään, päätti Vaarasto viettää välivuotensa opiskelemalla kiinaa.

Niin ikään tänä syksynä opintonsa aloittanut Anna Rossi kertoo suuntaavansa Kiinaan töihin lähitulevaisuudessa.

– Päätin alkaa opiskella kiinaa täysipäiväisesti ennen matkaani, jotta pärjäisin arkipäiväisissä tilanteissa maan kielellä. Haluaisin osata ostaa junalipun, tilata taksin ja suoriutua kauppareissusta mandariinikiinaa puhuen, Rossi kertoo.

Kiinan linjan opintoihin kuuluu sekä kaikille pakollisia kursseja että valinnaisia aineita. Pakollisiin kursseihin kuuluvat myös Kiinan historia ja kulttuurihistoria.
Etenemistahti on varsin tiukka ja voi kuulostaa hurjalta, mutta opiskelijat kokevat sen mielekkääksi.

– Opiskelu on tuntunut tähän mennessä hyvältä ja tehokkaalta. Etenemme sopivassa tahdissa, Rossi sanoo.

– Töitä on kuitenkin tehtävä paljon, Vaarasto lisää.

Projektiopinnot opettavat yhteistyötaitoja ja vastuullisuutta

Erilaiset ryhmätyöt ovat tärkeä osa opiston kursseja. Kuva: Ulla Huhtilainen
Erilaiset ryhmätyöt ovat tärkeä osa opiston kursseja. Kuva: Ulla Huhtilainen

Kaikkiin Joutsenon Opiston pitkiin opintolinjoihin kuuluvat projektiopinnot, joiden tavoitteena on kehittää opiskelijan yhteistyötaitoja ja yliopisto-opinnoissa hyödyllistä kykyä tuottaa pitkällä aikavälillä valmisteltava työ. Kukin opiskelija saa lukuvuoden alussa päättää itselleen mielekkään aiheen projektiin lukuisista eri vaihtoehdoista, ja samaan aihevalintaan päätyneistä oppilaista muodostetaan yksi tai useampi ryhmä, riippuen valitun aiheen suosiosta.

Monikulttuurisuusryhmässä työskentelevä Ilona Tanhua kertoo pitävänsä eri kulttuureita käsitteleviä asioita mielenkiintoisina.

– Nykymaailmassa on erittäin tärkeää ymmärtää erilaisia kulttuureita. Elämme länsimaisessa kuplassa, emmekä tiedä paljoakaan ulkomailla vallitsevista tavoista ja perinteistä. Projektityössä monikulttuurisuusaihetta on helppo soveltaa ja sitä kautta lisätä ihmisten tietämystä aiheesta, Tanhua sanoo.

Myös hyvinvointiaiheiseen ryhmään itsensä sijoittanut Juuso Korpisalo kertoo valinneensa aiheen omien kiinnostuksenkohteidensa pohjalta.

– Sekä mielen että kehon hyvinvointi on suuressa osassa omassa elämässäni, joten valinta tuntui luonnolliselta, Korpisalo selventää.

Opiskelijoiden tehtävänä on tuottaa vapaavalintainen projekti, jonka lopputulos vaikuttaa tavalla tai toisella kaikkiin opistolla opiskeleviin. Esimerkiksi monikulttuurisuusryhmän tavoitteena on järjestää erilaisia kulttuureita esittelevä valokuvanäyttely.

– Näyttelymme idea on se, että ihminen kohtaa toisen ihmisen sekä kuvan että pienen kertomuksen muodossa olevan kuvatekstin välityksellä, Tanhua selittää.
Korpisalon projekti tuottaa opistolle teemapäivän.

– Tulimme siihen tulokseen, että saamme tuotua sanomaamme parhaiten esille hyvinvointiaiheisen teemapäivän kautta, hän sanoo. Teemapäivän tarkoituksena on tarjota opiskelijoille kattava ja monipuolinen tietopaketti.

– Olisi mahtavaa, jos joku saisi päivästä sekä hyvää mieltä että eväitä elämäänsä, hän toivoo.

Teksti: Sara Sairanen  

Voimanainen 150 vuoden takaa

Alva Forsius, yksi Suomen varhaisista sosiaalialan vaikuttajista, syntyi Åbyn kartanon tyttärenä 150 vuotta sitten. Porvoon seudulla 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun … Jatka lukemista Voimanainen 150 vuoden takaa

Kuvassa Alva Forsiuksen rakennuttama synnytyslaitos, jonka edessä on hänen muistokseen 24.5.2016 vihitty patsas. Patsas katsoo kohti vastapäätä olevaa Solhemin taloa eli Suomen ensimmäistä yksinäisten äitien turvakotia.
Kuvassa Alva Forsiuksen rakennuttama synnytyslaitos, jonka edessä on hänen muistokseen 24.5.2016 vihitty patsas. Patsas katsoo kohti vastapäätä olevaa Solhemin taloa eli Suomen ensimmäistä yksinäisten äitien turvakotia.

Alva Forsius, yksi Suomen varhaisista sosiaalialan vaikuttajista, syntyi Åbyn kartanon tyttärenä 150 vuotta sitten. Porvoon seudulla 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa elänyt maailmanparantaja liittyi raittiusseuraan jo 18-vuotiaana ja aloitti uransa myös raittiustyössä.

Käsityönopettajana hän rohkaisi naisia kohottamaan perheen elintasoa tekemällä käsitöitä. Porvoossa harjoitettiin oljenpunontaa, ja sitä opetettiin Alva Forsiuksen käsityökoulussa. Olkihatut olivat suurta muotia, ja Porvoon seutu tuotti olkipunosta niiden materiaaliksi ja samalla rahallista ansiota naisille.

Kristillinen vakaumus ohjasi Forsiuksen Pelastusarmeijaan, joka tuohon aikaan vaikutti Suomessa varsin laajasti tarjoten soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Hän lähti Lontooseen William Boothin oppiin ja palasi Pelastusarmeijan luutnanttina. Hänen takkinsa rintamukseen oli kirjailtu elämänohje ”Allt för Jesus – kaikki Jeesukselle.”

Pian Forsiusta kutsuivat kuitenkin uudet haasteet. Synnyttäneiden äitien ja myös lasten kuolleisuus huoletti ja hän kouluttautui kätilöksi. Kätilönä hän laittoi seudun miesväen ahtaalle vaatien lisää resursseja synnytyslaitokselle. Rahan lisäksi tuoreen isän oli tuotava hirsi korvaukseksi kätilötoiminnasta. Kerrotaan, että Forsius sai isät tuomaan tyttölapsesta yhden hirren mutta pojasta kaksi.

Kun lapsenpäästölaitos oli saatettu hygieenisiin ja muutoinkin asiallisiin raameihin, Alva Forsius pääsi toteuttamaan rakkainta ideaansa. Synnytyslaitosta vastapäätä kohosi hänen ohjastuksessaan toinen kaunis puutalo, nimeltään Solhem. Siitä tuli maamme ensimmäinen aviottomien äitien turvakoti, joka aloitti toimintansa 1914. Tuolloin muualla vielä nimitettiin yksinäisiä äitejä hairahtuneiksi ja heidän lapsiaan äpäriksi. Forsius antoi heille ihmisarvon.

Alva Forsiuksen syntymän 150-vuotisjuhlassa 24.5.2016 hänen muistoaan vaaliva seura pystytti nyt retkeilymajana toimivan synnytyslaitoksen pihaan patsaan, jossa onnellisesti hymyilevä nuori äiti pitää sylissään lasta ja katsoo kohti Solhemin keltaista rakennusta.

Forsiuksen elämänura ansaitsi myös kirjan. Äidit ja äitien lapset -teos kertoo romaanin muodossa ihmisestä, joka oli sisäistänyt joulun tärkeimmän sanoman, lähimmäisenrakkauden. Kirja on saatavilla kirjakaupoissa, kirjastoissa ja verkkokirjakaupoissa.

Teksti: Maijaliisa Dieckmann   Kuva: Pentti Pekkala