raitis.fi-lehti: Esittelyssä

Alta löydät raitis.fi-lehden artikkeleita kategoriasta Esittelyssä. Muiden kategorioiden juttuja löydät täältä.

Kuuntelemisen taito

Ihmiset eivät kuuntele toisiaan tarpeeksi, sanoo psykologi Tony Dunderfelt. Hän kuitenkin uskoo, että Suomesta voisi tulla suorastaan vuorovaikutuksen mallimaa, jos me vain oppisimme kuuntelemaan enemmän.

Ihmiset eivät kuuntele toisiaan tarpeeksi, sanoo psykologi Tony Dunderfelt. Hän kuitenkin uskoo, että Suomesta voisi tulla suorastaan vuorovaikutuksen mallimaa, jos me vain oppisimme kuuntelemaan enemmän.

Kansi kirjasta Läsnäoleva kohtaaminen, Tony Dunderfelt, PS-Kustannus 2016
Kansi kirjasta Läsnäoleva kohtaaminen, Tony Dunderfelt, PS-Kustannus 2016

Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan vain harvoilla on ollut lapsena erityisen rakentavia vuorovaikutuksen esimerkkejä kotona tai koulussa. Hän kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Läsnäoleva kohtaaminen, että edellytys hyvälle vuorovaikutukselle on kuunteleminen.

– Todellista kuuntelemista häiritsee oman psyyken kannalta kaksi asiaa, psykologi määrittelee.

– Silloin kun toinen puhuu, alan muotoilla omia vastauksiani tai arvioitani toisen sanomiseen. En oikeastaan kuuntele, vaan puhun itsekseni – itse asiassa hyökkään toista vastaan.

Toisaalta, jos kuuntelemista ei vaikeuta turha arviointi, esteenä voi olla välinpitämättömyys.

– Toinen kuuntelemisen estomekanismi on, että kun toisen puhe ei kiinnosta minua, alan suunnitella mitä teen keskustelun jälkeen. Tai vetäydyn omiin ajatuksiini. Hetken päästä havahdun ja huomaan, ettei minulla ole aavistustakaan, mitä äsken on sanottu – olen karannut tilanteesta.

Dunderfelt ehdottaa kuuntelemisen harjoittajalle uutta tapaa olla vuorovaikutuksessa. Kiireiselle ja huonoon kuunteluun tottuneelle nykyihmiselle Dunderfeltin ehdotus voi kuulostaa aluksi liian haasteelliselta, mutta kyseessä on kuitenkin täysin opittavassa oleva paremman kohtaamisen taito.

Keinoja kuuntelemisen harjoitteluun

– Tarjoan toiselle sisäisen kuuntelemisen tilan, jossa hänen sanansa saavat kaikua ja hänen ideansa tulevat vastaanotetuiksi ilman arviointia, kritiikkiä tai vähättelyä. Puhuja kokee tulevansa hyväksytyksi ja arvostetuksi. Tämä kuuntelemisen tila on hyvin terapeuttinen, Dunderfelt tietää.

Hän puhuu 30 sekunnin säännöstä. Kuuntelemista voi opetella ensin mukavasti yksin.

– Totuttele olemaan ainakin 30 sekunttia hiljaa ja rauhassa tekemättä mitään. Ainoa tehtävä on istua rauhassa, katsella ja kuunnella, kokea ja tunnustella ilman vaatimuksia tai arviointia, Dunderfelt ohjaa.

– Voit tehdä tällaisen harjoituksen lähes missä vain: istuen tai liikkeessä, silmät auki tai kiinni. Aloita vaikkapaa kotona. Istu tuolille tai sohvalle ja tee olosi mahdollisimman rennoksi ja mukavaksi. Hengitä kerran sisään ja ulos ja totea, että tässä sinä nyt istut mukavasti.

– Katsele huoneen mattoa, seinillä olevia tauluja ja ikkunasta näkyvää maisemaa. Havainnoi kaikkea tietyllä lämmöllä ja hyväksyvällä läsnäololla. Mitään ei tarvitse muuttaa, mitään ei tarvitse korjata juuri nyt, mitään ei tarvitse arvioida ja arvostella.

– Juuri se mikä on, on hyvin juuri sillä tavalla kuin se tällä hetkellä on. Totuttele 30 sekunnin hyväksyvään läsnäoloon. Se on noin 3–5 sisään- ja uloshengitystä. Voit myös katsoa kellosta, niin saat selkeän tuntuman, kauanko 30 sekunttia kestää.

Harjoitus tehdään 5–10 kertaan parin päivän tai viikon aikana, että saa omakohtaisen elämyksen, mistä on kyse. Lisäksi voi harjoitella kuuntelemalla musiikkia, josta ei pidä. Tarkoitus on kokea vastustusta ja jopa vastenmielisyyttä ilman, että jättää kuuntelemisen kesken.

Myös vuorovaikutustilanteissa 30 sekunnin läsnäoleva kuuntelu usein riittää.

Kuuntelemisen jälkeen voi sanoa oman näkemyksensä. Varsinainen harjoittelu elämässä on, että palauttaa itsensä aina uudestaan kuuntelemisen tilaan. Palkintona pienestä vaivannäöstä on ihmisten välisen luottamuksen merkittävä parantuminen.

Ohjaa vuorovaikutusta arvostavaan suuntaan

Dunderfelt nimeää viisi karikkoa, jotka tuottavat huonon, epäarvostuksesta kertovan vuorovaikutuksen. Niitä olemme kaikki kokeneet, ja siksi ne on syytä painaa tietoisuuteensa, että pystyy pysäyttämään itsensä, kun automaattiset mallit alkavat nousta esiin.

Toinen ihminen kertoo sinulle ongelmasi. Olet välittömästi hänen ongelmansa asiantuntija. Alat ehdottaa ohjeita ja ratkaisuja liian nopeasti, ilman, että olet kuunnellut, mikä toisen ongelma oikeastaan onkaan.

On mahdollista, että vaikka ongelma muistuttaisikin omaasi, se on toiselle kuitenkin erilainen erilaisin tavoin. Kuuntelemisen tila on siis tarpeen.

Sinä kerrot toiselle oman kipeän tunnekokemuksesi. Hän ryhtyy moralisoimaan ja puhumaan opettavaiseen sävyyn, kuinka sinun tulisi tuntea, ja kuinka oma tunteesi on väärä tai epäoikeutettu. Lopputuloksena olet pahemmin hämmentynyt ja yksin.

– Tunne kuin tunne on aina hyväksyttävä. Myös niin sanotut negatiiviset tunteet ovat oikeastaan hyödyllisiä. Pelko suojaa, viha torjuu hyökkääjät, suru ilmoittaa menetyksestä ja häpeä rajaa liian itsekeskeistä toimintaa, Dunderfelt sanoo.

– Tunteita ei oikeastaan tarvitse muuttaa, eikä niihin tarvitse kovin paljon puuttua. Ne syntyvät reaktiona johonkin tapahtumaan ja häviävät taas jonkun ajan kuluttua.

Jos toinen olisi tarjonnut sinulle moralisoinnin sijaan myötätuntoa ja ymmärrystä, olisit saanut voimaa eheytyä ja suhteenne olisi syventynyt.

– Kun jollekulle on syntynyt tunne jostain asiasta, se on jo syntynyt ja se on hänelle tärkeä. Meille muille jää vain tehtäväksi hyväksyä hänen tunnekokemuksensa torjumatta tai arvostelematta, Dunderfelt ohjaa arvostavaan vuorovaikutukseen.

Jos sanoo tai antaa sanattomalla viestillään ymmärtää, että toisen ei tulisi kokea, kuten kokee, hän voi pitää tunteestaan kiinni yhä tiukemmin.

– Saamme suhtautua omiin ja toistemme tunteisiin aina hyväksyvästi. Voimme oppia jopa rakastamaan tunteita – kyllä, myös vaikeita, tuskallisia ja negatiivisia tunteita itsessämme ja muissa. Tunteet kertovat vain henkilön oman suhteen tiettyyn asiaan. Ne eivät ennakoi, että kaikki menee pieleen tai että kokija on huono ihminen, koska kokee näin, Dunderfelt rohkaisee rehelliseen yhteyteen.

Suomi vuorovaikutuksen mallimaaksi?

Vaikka olisimme oppineet huonoja vuorovaikutusmalleja, voimme silti aina löytää uudenlaisia tapoja.

Dunderfelt haaveilee kirjassaan Suomesta tulevaisuuden vuorovaikutuksen mallimaana.

– Visioni on, että Suomi kulkee maailman demokraattisen kehityksen kärjessä. Suomi voisi lähitulevaisuudessa profiloitua myös rakentavien vuorovaikutustaitojen huippumaana.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen

Toimittaja vapautti itsensä viinistä

Toimittaja Ira Koivu sanoi huomanneensa vuonna 2011, että lasillinen viiniä silloin tällöin oli muuttunut pullolliseksi lähes joka ilta. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa juomisestaan blogia – anonyymisti. Aluksi Koivu ei ollut valmis puhumaan aiheesta omalla nimellään ja kasvoillaan.

Toimittaja Ira Koivu sanoi huomanneensa vuonna 2011, että lasillinen viiniä silloin tällöin oli muuttunut pullolliseksi lähes joka ilta. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa juomisestaan blogia – anonyymisti. Aluksi Koivu ei ollut valmis puhumaan aiheesta omalla nimellään ja kasvoillaan.

Ira Koivu on valtiotieteen maisteri ja journalismin ja viestinnän ammattilainen.
Ira Koivu on valtiotieteen maisteri ja journalismin ja viestinnän ammattilainen.

Ira Koivu toivoo, että hänen kirjansa Viinistä vapaa – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni, hälventäisi alkoholismiin liittyvää häpeää. Tätä häpeää kokevat erityisesti naiset. Hän haluaa romuttaa myytin alkoholiongelmaisesta naisesta. Alkoholisteista suurin osa on nimittäin aivan tavallisia ihmisiä, kuin kuka tahansa meistä. Sairautta ei usein näe päälle päin, vaikka ihminen itse ja mahdollisesti myös läheiset siitä vakavasti kärsivätkin.

Koivun mielestä media ja kirjallisuus kertovat lähinnä miesten toipumistarinoita. Naisten juominen on edelleen tabu. Hän kaipasi erityisesti tietoa siitä, mitä tapahtuu raitistumisen jälkeen. Koivu pelkäsi, että lopettamisen jälkeen elämästä tulee kuivaa ja ihminen muuttuu sosiaaliseksi hylkiöksi.

Näin ei käynyt.

Koivu on omistanut kirjan kaikille ihanille naisille, hyville tyypeille ja täydellisille äideille, jotka kulissien takana häpeävät ja salaavat juomistaan. Kyseessä on voimakirja, joka antaa luottamusta siihen, että alkoholin otteesta voi päästä irti. Kauhukuvaukset viikkojen ja kuukausien vieroitusoireista eivät aina ole totta. Se voi jopa olla yllättävän helppoa!

Kirjan kirjoittaminen oli Ira Koivulle terapiaa, joka johti isoon elämänmuutokseen. Koivu irtisanoutui vakituisesta työpaikastaan, tekee muuttoa maaseudulle ja toteutti haaveensa oman hevosen hankinnasta. Yksi pitkäaikainen haave on myös työnteko vapaana yrittäjänä.

Et ole kokemuksesi kanssa yksin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella vuonna 2010 tehtyjen alkoholinkäyttöä koskevien tutkimusten mukaan suomalaisten naisten alkoholinkäyttö oli kuusinkertaistunut viimeisten 40 vuoden aikana. Miesten juominen on vastaavassa ajassa kaksinkertaistunut.

Enää vain 10 prosenttia naisista on täysraittiita. Naiset käyttävät alkoholia usein ja säännöllisesti. Kun 1960-luvun lopulla käytettiin kerran kuussa alkoholia, käytetään sitä nyt viikoittain. Alkoholinkäyttö on arkipäiväistynyt.

Viinistä vapaa -kirjassa Ira Koivu ei ole kokemuksensa kanssa yksin. Myös näyttelijät Essi Hellen ja Susanna Indrén sekä taideterapeutti Pia Sumupuu ja naisten päihdekuntoutukseen erikoistunut Raija Lindberg kertovat tarinansa.

Essi Hellen jätti alkoholin, koska tajusi, että siitä voisi tulla ongelma. Hän oli se, joka jäi vielä yhdelle, ja jolle viina maistui. Kriisin keskellä hän pelkäsi ajautuvansa alkoholistiksi.

Susanne Indrén muistuttaa, että alkoholismi on vakava sairaus, jonka kanssa ei ole leikkimistä. Juomisen lopettamisen syynä oli myös hänestä luotu julkisuuskuva, jossa alkoholilla oli keskeinen osa. Indrénille juomisesta oli tulossa näkyvä ongelma ja lopettaminen oli ainoa vaihtoehto.

Pia Sumupuu tapasi ottaa lasin tai pari, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Alkoholi oli tapa päästä stressistä eroon ja hänestä tuli vähitellen tissuttelija. Kun juomista jatkui vuosia, hän häpesi ja lopulta masentui. Juomisen määrä oli loppujen lopuksi sivuseikka, kun ajatukset pyörivät joka tapauksessa alkoholin ympärillä.

Nainen salaa ongelmansa

Päihdeterapeutti Raija Lindberg tapaa perustamassaan hoitokodissa naisia, pääasiassa äitejä, joiden lapset on otettu huostaan äidin alkoholi-, huume- tai lääkeriippuvuuden takia. Näiden naisten pahimmat pelot ovat toteutuneet.

Tyypillisesti alkoholistinainen pyrkii pitämään yllä normaalia kulissia. Perheelliset alkoholistinaiset huolehtivat viimeiseen asti lapsistaan juomisen lomassa. Lasten huostaanotto on kontrollin menetyksen merkki. Huolestuttavinta on, että yhä useammin alkoholin ohella käytetään lääkkeitä. Täysin puhtaasti alkoholiriippuvaisia naisia on enää harvassa.

Lindbergin mukaan hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse juoda. Ei sellaisesta tule riippuvaista ihmistä. Yleensä alkoholismi on vastaus johonkin. Päihdehoidon tarkoitus tehdä päihteet tarpeettomaksi. Syyt, joihin päihteitä on tarvittu, tulisi myös hoitaa pois.
Miltä tuntuu raitis elämä?

Viinistä vapaa – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni -kirjan naiset ovat osanneet katkaista juomisensa ajoissa. He ovat ehtineet irti alkoholin otteesta ennen suurempia katastrofeja. Naiset hoitivat työnsä, kotinsa ja perheensä ja halusivat lopettaa juomisensa – ennen kuin siitä tulisi ongelma myös muiden silmissä. Kuten Ira Koivu toteaa, jokaisen pitää löytää oma pohjansa ennen kuin voi nousta.

Kirjan kohderyhmänä ovat kaikki alkoholinkäyttöänsä miettivät naiset ja heidän kumppaninsa. Koivun kirja ei anna ohjeita ja neuvo, vaan kertoo kokemusperäisesti, miten alkoholinkäytön lopettaminen voi muuttaa koko elämän – positiivisesti.

Kun lopettaa juomisen, huomaa hyvin pian, että itsetunto nousee. Se johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että voit alkaa luottaa itseesi: sinä tiedät, milloin pääset kotiin, ja tiedät olevasi vaikkapa ajokunnossa – aina.

Vuonna 1975 syntynyt Ira Koivu on työskennellyt muun muassa Ilta-Sanomissa, Helsingin Sanomissa, Trendissä ja viimeksi Kirjastoseurassa. Syystalvella 2015 hän vapautti itsensä viinistä ja kertoo kirjassaan, mitä tapahtuu, kun pistää korkin kiinni.

Teksti: Tuula Vuolle-Selki  Kuva: Viisas Elämä Oy

”Pelkäsin silmittömästi lasteni huostaanottoa”

Moni päihderiippuvainen äiti ei tiedä hänelle rakennetusta turvaverkosta ja avun mahdollisuuksista. Toisaalta ammattilaisetkaan eivät usein osaa tarjota apua. raitis.fi-lehden haastattelema entinen päihdeäiti löysi kuitenkin perheineen ratkaisun.

Moni päihderiippuvainen äiti ei tiedä hänelle rakennetusta turvaverkosta ja avun mahdollisuuksista. Toisaalta ammattilaisetkaan eivät usein osaa tarjota apua. raitis.fi-lehden haastattelema entinen päihdeäiti löysi kuitenkin perheineen ratkaisun.

Raskaus motivoi äitiä monenlaisiin muutoksiin. Kuva: Minna Korva-Perämäki
Raskaus motivoi äitiä monenlaisiin muutoksiin. Kuva: Minna Korva-Perämäki

Vaikka päihdeäitiydestä ei juuri puhuta ääneen, tosiasia on, että Suomessa syntyy eri arvioiden mukaan 600–3000 päihteiden vaurioittamaa lasta vuosittain. Vaikeimmillaan äidin päihteiden käyttö voi ilmetä lapsella syvänä kehitysvammana ja lievimmillään erilaisina neurologisia oireina, kuten tarkkaavaisuushäiriöinä ja oppimisvaikeuksina.

Apua pitää uskaltaa kysyä ja tarjota

Äitien päihteiden käyttö herättää voimakkaita tuntoja. Mukana on paljon paheksuntaa ja jopa suoranaista vihaa. Päihdeäideistä on paljon tietoa esimerkiksi netissä eri sosiaali- ja terveysalan tahojen sivustoilla. Kuitenkaan edes työnsä takia päihdeäitejä kohtaavat eivät aina osaa suhtautua hurjassa tilanteessa olevaan toiseen ihmiseen ennakkoluulottomasti.

Päihdeäitien suhteen olennaisinta on kuitenkin sama kuin muissakin lääkinnällisesti vaativissa tapauksissa: kuntoutuksen tulee olla moniammatillista ja pitkäkestoista.

Päihderiippuvaisia on vaikea tunnistaa neuvoloissa ja yleisessä terveydenhuollossa, minkä vuoksi näihin tilanteisiin on pyritty kehittämään erilaisia tunnistamisen menetelmiä. Suurin ongelma kuitenkin lienee siinä, ettei asiasta edelleenkään uskalleta kysyä suoraan.

Päihderiippuvaisen raskaus on aina riski, sillä vauvat syntyvät usein ennenaikaisesti. Tiettyjä huumeita käyttäneillä äideillä on myös suuri HIV- tai hepatiittitartunnan riski. Tällöin synnytysosastolla tarvitaan eristyshuoneita ja suojavarusteita hoitohenkilökunnalle. Myös synnyttävä äiti ja vauva tarvitsevat tehostettua seurantaa.

Äärimmäisissä tapauksissa äidin päihdeongelma havaitaan vasta synnytyssairaalassa, jolloin äidin motivaatio päihteettömyyteen on usein heikko. Päihderaskaus voi kuitenkin päättyä hyvin, jos äidillä on tarpeeksi voimakas motivaatio parantua ja hänelle on tarjolla laaja ja moniammatillinen hoitopolku. Tämä tarkoittaa kokonaisvaltaista tukiverkkoa, jossa toimivat yhdessä neuvola, synnytyssairaala, päihdehoito, lastensuojelu, lastenlääkäri, lastenneurologia, sekä aikuis- ja lastenpsykiatria, avohuollon tukitoimet ja ensikoti.

Pidä kiinni -järjestelmä tukee perheitä

Sikiö voi vaurioitua päihteiden käytön seurauksena raskauden aikana (FAS, FASD), mutta näin ei onneksi kuitenkaan aina käy. Kuva: haastateltavan kotialbumi
Sikiö voi vaurioitua päihteiden käytön seurauksena raskauden aikana (FAS, FASD), mutta näin ei onneksi kuitenkaan aina käy. Kuva: haastateltavan kotialbumi

Ensi- ja turvakotien liitto ry:n Pidä kiinni -hoitojärjestelmä on valtakunnallinen hoitojärjestelmä päihdeongelmaisten odottavien äitien ja vauvaperheiden auttamiseksi. Hoitojärjestelmä muodostuu odottavien äitien ja vauvaperheiden päihdeongelmien kuntoutukseen erikoistuneista ensikodeista, avopalveluyksiköistä sekä kehittämiskeskuksesta.

Hoitojärjestelmän tavoitteena on taata fyysisesti ja psyykkisesti turvalliset olosuhteet vauvalle sekä tukea vanhempia päihteettömyydessä ja arjen vanhemmuuteen kasvamisessa. Hoidon ja tuen tavoitteena on ehkäistä sikiövaurioiden syntymistä sekä auttaa vuorovaikutuksen syntymistä vauvan ja vanhemman välille.

Pidä kiinni -kuntoutuksen perustana on työntekijän ja asiakkaan välinen luottamuksellinen suhde sekä samassa tilanteessa olevien perheiden jakama tuki. Päihdeongelmien hoitoon erikoistuneissa yksiköissä yhdistyvät sujuvasti lastensuojelu ja päihdekuntoutus saman katon alla.

Päihdeperheen kuntoutukseen kuuluu jatkokuntoutussuunnitelman laatiminen lapselle ja vanhemmille, vanhempien päihdekuntoutukseen ohjaaminen, sekä vauvalähtöinen työskentely perheen ja sen lähiverkoston kanssa.

Pidä kiinni -hoitojärjestelmän ovat kehittäneet kehittämispäällikkö Maarit Andersson Pidä kiinni -hoitojärjestelmän kehittämiskeskuksesta sekä yhteistyössä useat ensi- ja turvakotiyhdistykset eri puolilta maata.

Päihdeäidin kertomaa

paihdeaidit4
Päihdevauva voidaa viedä vierotus-oireiden varalta keskosseurantaan. Kuvat: Minna Korva-Perämäki

Huumemaailman pyörteissä kymmenen vuotta elänyt kahden pojan äiti kertoo, että ilman omaa motivaatiota ja kattavaa palvelujärjestelmää hän ei olisi kyennyt tarjoamaan samanlaista päihteetöntä elämää lapsilleen kuin se on nyt.

Nainen kertoo, että hänen nuorempi poikansa on syntynyt huumevauvana, mutta hänen vanhempi poikansa on saanut täysin puhtaan raskauden, vaikkakin elänyt varhaislapsuutensa huumearjen keskellä.

– Minun päihdehistoriani on alkanut jo vuonna 2005, mutta olin täysin kuivilla vanhemman poikani raskaus- ja vauva-ajan vuosina 2007–2009. Päihteiden käytön aloitin uudestaan vuonna 2010 silloisen miesystäväni myötä. En koskaan hakenut päihteistä sekavaa oloa, vaan lähinnä fyysistä jaksamista, pirteää tehoäitioloa ja euforian tunnetta, hän kuvailee.

Nainen kertoo tehneensä useaa eri työtä hänen vanhemman poikansa ollessa vielä pieni.

– Opettelin salaamaan sujuvasti päihdeongelmani, sillä pelkäsin valtavasti poikani huostaan ottamista. Vuonna 2013 elämäni heitti kuperkeikkaan uuden miesystävän ja raskauden myötä. Päätin, että nyt kaiken täytyy viimeinkin muuttua. En halunnut lapsilleni sellaista elämää, jota vietin. Vaikka pelkäsin silmittömästi lasteni huostaanottoa, varasin ajan sosiaalitoimistoon omalle lastensuojelun työntekijälle ja pyysin, että perhetyöntekijäni tulisivat samaan palaveriin. Kirjoitin tuota palaveria varten myös kirjeen, missä kerroin päihteiden käytöstäni, raskaudestani ja tuntemuksistani, hän muistelee.

Kohti uutta alkua

Näinä päivinä raitista perheenäidin elämää viettävä nainen kertoo, että tehtyään ilmoituksen asiasta, hänen esikoislapsensa sijoitettiin kuukaudeksi mummonsa luokse.

– Aloitin samaan aikaan itse neuvolassa käynnit ja sain ohjeistuksen mennä Turun yliopistollisen sairaalan päihdeäitien poliklinikalle. Tuolloin minulle aloitettiin myös subutex-korvaushoito. Lyhyen jakson jälkeen saimme poikani kanssa paikan Järvenpään Sosiaalisairaalasta. Olimme siellä noin kolme kuukautta, kunnes meille järjestyi paikka oman kaupungin ensi- ja turvakodista. Siellä sain elämään yleisesti paljon uutta näkökulmaa, sekä tukea vanhemmuuteen ja eroon päihderiippuvuudesta.

Noin viiden kuukauden kuluttua myös lapsen isä pääsi asumaan ensi- ja turvakotiin.

– Hän oli aloittanut oman korvaushoitonsa avopuolella ja lopettanut päihteiden käytön itsenäisesti, haastateltava painottaa.

Nainen jatkaa, että koko perheen kuntoutus pohjautui niin sanottuun yhteisökuntoutukseen, joka oli monen asian kannalta loistava juttu.

– Neljä kuukautta ensikotiin saapumisemme jälkeen nuorempi poikani ilmoitti tulostaan. Kirjauduin tavalliselle synnytysosastolle, ja vaikka periaatteessa pahimman vaiheen olisi täytynyt olla jo ohi, mieltäni painoi valtava pelko siitä, että lapseni saisi vieroitusoireita heti synnyttyään. Tuona neljän kuukauden ensikotiaikana olin nähnyt usean subutex-vauvan, joista jokainen oli joutunut keskolaan morfiinihoitoon, hän kuvailee kauhulla.

Viimein koitti se päivä, jolloin naisen nuorempi poika syntyi potrana, vajaan viiden kilon painoisena vauvana.

– Tuosta hetkestä alkoi elämäni kolme vaikeinta vuorokautta, sillä vastasyntyneen vieroitusoireet alkavat kolmen päivän sisällä syntymästä. Poikani on ihmeellinen, hän ei saanut yhtään vieroitusoiretta. Olen tästä äärimmäisen kiitollinen, sillä en osaa edes kuvitella, mitä kävisin sisälläni, jos olisin nähnyt lapseni kärsivän niistä oireista, joita itse pelkään kaikkein eniten, hän sanoo pudistaen päätään.

Kuntoutus jatkuu

Tällä kertaa oli onni matkassa! Huumevauvasta kasvoi terve ja reipas poika. Kuva: haastateltavan kotialbumi
Tällä kertaa oli onni matkassa! Huumevauvasta kasvoi terve ja reipas poika. Kuva: haastateltavan kotialbumi

Onnellista perheenäidin arkielämää viettävä nainen kertoo olleensa nyt raittiina liki kolme vuotta.

– Laitoskuntoutus oli mielestäni yksi elämäni parhaimmista ajanjaksoista. Suomessa onkin mielestäni hyvä hoito raskaana oleville päihteidenkäyttäjille, mutta myös isät tulisi huomioida heti kuntoutuksen alusta saakka. Meidän kohdallamme lapsen isän täytyi vieroittaa itsensä avohoidossa, eli hän joutui käymään kaikki asiat läpi yksin ja itsenäisesti ilman tukea. Meillä kävi kuitenkin tuuri, sillä häneltä löytyi päättymätön halu selvitä raittiiksi, jotta hän pääsisi luoksemme laitoshoitoon, nainen kertoo kiitollisena.

Tomera nainen jatkaa, että he olivat kaiken kaikkiaan laitoskuntoutuksessa vuoden ja kolme kuukautta, minkä jälkeen heidän kuntoutuksensa jatkui avokuntoutuksena.

– Avokuntoutus toteutetaan tavallisen arjen ohella omassa kodissamme. Käymme kolme kertaa viikossa kuntoutuspaikassa, kerran kuukaudessa yhteisökokouksessa sekä omahoitajan luona keskustelemassa. Tämän lisäksi meillä käy perhetyöntekijä kerran kuukaudessa ja kokoonnumme verkoston kanssa käymään läpi perheemme asioita. Mitä kauemmin kuntoudumme, sen parempi ja turvallisempi on lasteni tulevaisuus. Harjoittelemme mieheni kanssa vanhemmuutta ja parisuhdetta, ja käymme läpi omia vaikeitakin henkilökohtaisia asioita, hän kuvailee.

Nainen lisää, että hänen nuoremmalla lapsellaan on tavallinen neuvolaseuranta, minkä lisäksi hänellä on säännölliset käynnit sosiaalipediatrisella poliklinikalla. Siellä hoitotaho seuraa tarkemmin lapsen kehitystä, vanhemman ja lapsen välistä suhdetta, sekä perheemme päihteettömyyttä.

– Itse saan edelleen korvaushoitoa, mikä tarkoittaa, että haen lääkkeeni kerran viikossa. Tuolloin minulta otetaan samalla seula ja tarkastetaan käsivarret mahdollisten pistosjälkien varalta. Näiden lisäksi hoitolaitos voi lähettää minulle milloin tahansa kutsun mennä yllätysseulalle. Tämä kaikki sopii meille hyvin, sillä olemme valmiita ottamaan kaiken avun ja tuen vastaan, hän painottaa kiitollisena saamastaan avusta.

Nainen kuvaa, kuinka hän on perheineen oppinut nauttimaan arjen pienistä asioista.

– Olen nykyään paljon rauhallisempi äiti ja saanut kokonaan takaisin unohtuneen empatiakykyni. Olen oppinut olemaan itselleni armollinen ja antamaan luvan myös itkeä ja surra, mitä en tehnyt vuosiin. Olen miettinyt ja päättänyt, että jos joskus päihteiden käyttö vielä houkuttelisi, niin olisin nyt vanhempi, viisaampi ja nöyrempi päihteiden käytön seurausten suhteen. Olen päättänyt sen, että silloin ajattelisin lapsiani ensin, sillä he ansaitsevat puhtaan elämän, hän lopettaa katsoen rakastavasti lapsiaan.

Tässä artikkelissa on käytetty seuraavia lähteitä: Päihdeäiti äitiyshuollon asiakkaana, Birgitta Koskinen Laura Soininen opinnäytetyö Toukokuu 2010 Hoitotyö Sosiaali- ja terveysala, tervesuomi.fi, verneri.net ja Ensi- ja turvakotien liiton julkaisut.

Teksti: Minna Korva-Perämäki   Kuvat: Haastateltavan kotialbumi ja Minna Korva-Perämäki

Kiinaa, kulttuuria ja yhteistyötä

Työskenteleminen, matkustaminen, lukio-opinnoista uupuneiden aivojen lepuuttaminen lomaillen – on monia tapoja viettää joko ei-toivottua tai hartaasti harkittua välivuotta. Mikäli asiakkaiden … Jatka lukemista Kiinaa, kulttuuria ja yhteistyötä

Raittiuden Ystävien kansanopiston Kannatusyhdistys ry:n omistama Joutsenon Opisto tarjoaa täydentäviä ja opintoihin valmentavia kursseja. Vuosi opistossa auttaa hahmottamaan myös paremmin, mitä itse tulevaisuudeltaan haluaa.

Joutsenon Opiston miljöössä on maalaisidylliä. Kuva: Päivi Pakarinen
Joutsenon Opiston miljöössä on maalaisidylliä. Kuva: Päivi Pakarinen

Työskenteleminen, matkustaminen, lukio-opinnoista uupuneiden aivojen lepuuttaminen lomaillen – on monia tapoja viettää joko ei-toivottua tai hartaasti harkittua välivuotta. Mikäli asiakkaiden tekopirteä tervehtiminen päivästä toiseen tai lokakuisten lehtien haravoiminen pimenevinä syysiltoina eivät houkuta, eikä reppureissaaminen pikkubudjetilla onnistu, on olemassa vaihtoehto: aktiivisesti unelmiaan jahtaavat voivat viettää välivuotta kansanopistossa. Tämä onnistuu joko suorittaen avoimen yliopiston kursseja ja valmistautumalla tuleviin pääsykokeisiin tai etsien itseään ja unelma-ammattiaan.

Opistovuosi antaa vauhdikkaan startin omien tavoitteiden ja haaveiden saavuttamiselle tarjoten samalla mahdollisuuden elämänmittaisten ystävyyssuhteiden solmimiseen ja itsenäisen elämän harjoittelemiseen.

Jos kielet, kulttuuri tai kuvataide kiinnostavat, löytyy opistosta erinomainen vaihtoehto viettää välivuosi tai täydentää osaamistaan. Edellä mainittujen lisäksi yliopistoon hakeutuvat voivat suorittaa opistolla avoimen yliopiston opintoja ja ulkomailta Suomeen muuttaneiden kotoutumisessa auttaa maahanmuuttajille räätälöity opintolinja.

Laaja ja kehittyvä kurssitarjonta

Ympärivuotista koulutusta tarjoava Joutsenon Opisto perustettiin vuonna 1950. Oppilaitos on sekä poliittisesti, ideologisesti että uskonnollisesti sitoutumaton, ja sen taustavaikuttajana toimii Raittiuden Ystävien kansanopiston Kannatusyhdistys ry.

Opiston kantava arvo on vastuullisuus. Se näkyy käytännössä oppilaiden osalta omien opintojen vastuullisessa suorittamisessa aikatauluista kiinni pitäen. Henkilökunta on puolestaan sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen alati kehittyviä palveluita, joihin opiskelija voi olla tyytyväinen.

Palautteen kerääminen opiskelijoilta ympäri vuoden auttaa opiston johtoa kehittämään koulutusta ja oheispalveluitaan niin, että tulevan vuoden opiskelijat voisivat olla vielä edellisiäkin tyytyväisempiä opistossa viettämäänsä vuoteen.

Opistossa järjestetään lukuvuoden mittaisten pitkien linjojen sekä kevätaikaan painottuvien lyhytkurssien lisäksi vuosittain taiteen ja kulttuurin koulutustapahtuma Joutsenon Taidekesä. Kesällä 2017 jo 45. kerran järjestettävä tapahtuma tarjoaa kirjoittamisen, ilmaisun, taiteen, kädentaitojen sekä musiikin kursseja niin kokeneille harrastajille kuin vasta-alkajillekin.

Kurssien ohessa järjestettävät konsertit ja yleisötilaisuudet ovat kaikille avoimia. Kurssitarjonta ulottuu aina akvarellikurssista proosakurssiin, ja opettajat ovat oman alansa osaavia ammattilaisia. Toisin kuin viikon mittaiset Taidekesäkurssit, niin sanottujen pitkien linjojen opinnot kestävät elokuusta toukokuuhun. Monipuolinen linjatarjonta kattaa niin opettajakoulutukseen hakeutuville suunnatun opeksi-linjan, yliopistoon pyrkiville suunnatun yliopistoon-linjan, maahanmuuttajalinjan sekä suomen, englannin, japanin, venäjän ja kiinan kielilinjat.

Käytännön kiinaa natiiviopettajan johdolla

Kiinnostus maailman puhutuimpaan kieleen, kiinaan, on lisääntynyt viime vuosina kielen osaajien tarpeen kasvaessa etenkin matkailualalla. Joutsenon Opisto on vastannut tarpeeseen järjestämällä kiinan kielen opetusta pitkän linjan muodossa: opinnot sopivat kaikille, joiden tavoitteena on oppia kieltä joko harrastuspohjalta tai omaa ammatillista osaamistaan kohentaakseen. Opinnot alkavat kielen alkeista, kuten kielen perusrakenteista, ääntämisestä ja sanastosta, joten aikaisempaa tietämystä tai osaamista kiinan kielestä ei vaadita.

Tänä lukuvuonna opintonsa aloittanut Liisa Kakkola kertoo kokeilleensa kiinan opiskelemista Joutsenon Opistossa aikaisemminkin.

– Aloitin kiinan opinnot ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten. Kävin samaan aikaan päivätöissä, joten opiskelulle ei jäänyt tarpeeksi aikaa, Kakkola harmittelee.

Hän hakeutui taannoin keskeytyneiden opintojensa pariin uudelleen saatuaan järjestettyä aikaa intensiiviselle vieraan kielen opiskelulle.

Essi Vaarasto puolestaan kertoo hakeneensa kevään yhteishaussa Helsingin yliopistoon opiskelemaan Aasian tutkimusta. Kun korkeakoulun ovet eivät auenneet ja Joutsenon Opiston esite kolahti postiluukusta sisään, päätti Vaarasto viettää välivuotensa opiskelemalla kiinaa.

Niin ikään tänä syksynä opintonsa aloittanut Anna Rossi kertoo suuntaavansa Kiinaan töihin lähitulevaisuudessa.

– Päätin alkaa opiskella kiinaa täysipäiväisesti ennen matkaani, jotta pärjäisin arkipäiväisissä tilanteissa maan kielellä. Haluaisin osata ostaa junalipun, tilata taksin ja suoriutua kauppareissusta mandariinikiinaa puhuen, Rossi kertoo.

Kiinan linjan opintoihin kuuluu sekä kaikille pakollisia kursseja että valinnaisia aineita. Pakollisiin kursseihin kuuluvat myös Kiinan historia ja kulttuurihistoria.
Etenemistahti on varsin tiukka ja voi kuulostaa hurjalta, mutta opiskelijat kokevat sen mielekkääksi.

– Opiskelu on tuntunut tähän mennessä hyvältä ja tehokkaalta. Etenemme sopivassa tahdissa, Rossi sanoo.

– Töitä on kuitenkin tehtävä paljon, Vaarasto lisää.

Projektiopinnot opettavat yhteistyötaitoja ja vastuullisuutta

Erilaiset ryhmätyöt ovat tärkeä osa opiston kursseja. Kuva: Ulla Huhtilainen
Erilaiset ryhmätyöt ovat tärkeä osa opiston kursseja. Kuva: Ulla Huhtilainen

Kaikkiin Joutsenon Opiston pitkiin opintolinjoihin kuuluvat projektiopinnot, joiden tavoitteena on kehittää opiskelijan yhteistyötaitoja ja yliopisto-opinnoissa hyödyllistä kykyä tuottaa pitkällä aikavälillä valmisteltava työ. Kukin opiskelija saa lukuvuoden alussa päättää itselleen mielekkään aiheen projektiin lukuisista eri vaihtoehdoista, ja samaan aihevalintaan päätyneistä oppilaista muodostetaan yksi tai useampi ryhmä, riippuen valitun aiheen suosiosta.

Monikulttuurisuusryhmässä työskentelevä Ilona Tanhua kertoo pitävänsä eri kulttuureita käsitteleviä asioita mielenkiintoisina.

– Nykymaailmassa on erittäin tärkeää ymmärtää erilaisia kulttuureita. Elämme länsimaisessa kuplassa, emmekä tiedä paljoakaan ulkomailla vallitsevista tavoista ja perinteistä. Projektityössä monikulttuurisuusaihetta on helppo soveltaa ja sitä kautta lisätä ihmisten tietämystä aiheesta, Tanhua sanoo.

Myös hyvinvointiaiheiseen ryhmään itsensä sijoittanut Juuso Korpisalo kertoo valinneensa aiheen omien kiinnostuksenkohteidensa pohjalta.

– Sekä mielen että kehon hyvinvointi on suuressa osassa omassa elämässäni, joten valinta tuntui luonnolliselta, Korpisalo selventää.

Opiskelijoiden tehtävänä on tuottaa vapaavalintainen projekti, jonka lopputulos vaikuttaa tavalla tai toisella kaikkiin opistolla opiskeleviin. Esimerkiksi monikulttuurisuusryhmän tavoitteena on järjestää erilaisia kulttuureita esittelevä valokuvanäyttely.

– Näyttelymme idea on se, että ihminen kohtaa toisen ihmisen sekä kuvan että pienen kertomuksen muodossa olevan kuvatekstin välityksellä, Tanhua selittää.
Korpisalon projekti tuottaa opistolle teemapäivän.

– Tulimme siihen tulokseen, että saamme tuotua sanomaamme parhaiten esille hyvinvointiaiheisen teemapäivän kautta, hän sanoo. Teemapäivän tarkoituksena on tarjota opiskelijoille kattava ja monipuolinen tietopaketti.

– Olisi mahtavaa, jos joku saisi päivästä sekä hyvää mieltä että eväitä elämäänsä, hän toivoo.

Teksti: Sara Sairanen  

Voimanainen 150 vuoden takaa

Alva Forsius, yksi Suomen varhaisista sosiaalialan vaikuttajista, syntyi Åbyn kartanon tyttärenä 150 vuotta sitten. Porvoon seudulla 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun … Jatka lukemista Voimanainen 150 vuoden takaa

Kuvassa Alva Forsiuksen rakennuttama synnytyslaitos, jonka edessä on hänen muistokseen 24.5.2016 vihitty patsas. Patsas katsoo kohti vastapäätä olevaa Solhemin taloa eli Suomen ensimmäistä yksinäisten äitien turvakotia.
Kuvassa Alva Forsiuksen rakennuttama synnytyslaitos, jonka edessä on hänen muistokseen 24.5.2016 vihitty patsas. Patsas katsoo kohti vastapäätä olevaa Solhemin taloa eli Suomen ensimmäistä yksinäisten äitien turvakotia.

Alva Forsius, yksi Suomen varhaisista sosiaalialan vaikuttajista, syntyi Åbyn kartanon tyttärenä 150 vuotta sitten. Porvoon seudulla 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa elänyt maailmanparantaja liittyi raittiusseuraan jo 18-vuotiaana ja aloitti uransa myös raittiustyössä.

Käsityönopettajana hän rohkaisi naisia kohottamaan perheen elintasoa tekemällä käsitöitä. Porvoossa harjoitettiin oljenpunontaa, ja sitä opetettiin Alva Forsiuksen käsityökoulussa. Olkihatut olivat suurta muotia, ja Porvoon seutu tuotti olkipunosta niiden materiaaliksi ja samalla rahallista ansiota naisille.

Kristillinen vakaumus ohjasi Forsiuksen Pelastusarmeijaan, joka tuohon aikaan vaikutti Suomessa varsin laajasti tarjoten soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Hän lähti Lontooseen William Boothin oppiin ja palasi Pelastusarmeijan luutnanttina. Hänen takkinsa rintamukseen oli kirjailtu elämänohje ”Allt för Jesus – kaikki Jeesukselle.”

Pian Forsiusta kutsuivat kuitenkin uudet haasteet. Synnyttäneiden äitien ja myös lasten kuolleisuus huoletti ja hän kouluttautui kätilöksi. Kätilönä hän laittoi seudun miesväen ahtaalle vaatien lisää resursseja synnytyslaitokselle. Rahan lisäksi tuoreen isän oli tuotava hirsi korvaukseksi kätilötoiminnasta. Kerrotaan, että Forsius sai isät tuomaan tyttölapsesta yhden hirren mutta pojasta kaksi.

Kun lapsenpäästölaitos oli saatettu hygieenisiin ja muutoinkin asiallisiin raameihin, Alva Forsius pääsi toteuttamaan rakkainta ideaansa. Synnytyslaitosta vastapäätä kohosi hänen ohjastuksessaan toinen kaunis puutalo, nimeltään Solhem. Siitä tuli maamme ensimmäinen aviottomien äitien turvakoti, joka aloitti toimintansa 1914. Tuolloin muualla vielä nimitettiin yksinäisiä äitejä hairahtuneiksi ja heidän lapsiaan äpäriksi. Forsius antoi heille ihmisarvon.

Alva Forsiuksen syntymän 150-vuotisjuhlassa 24.5.2016 hänen muistoaan vaaliva seura pystytti nyt retkeilymajana toimivan synnytyslaitoksen pihaan patsaan, jossa onnellisesti hymyilevä nuori äiti pitää sylissään lasta ja katsoo kohti Solhemin keltaista rakennusta.

Forsiuksen elämänura ansaitsi myös kirjan. Äidit ja äitien lapset -teos kertoo romaanin muodossa ihmisestä, joka oli sisäistänyt joulun tärkeimmän sanoman, lähimmäisenrakkauden. Kirja on saatavilla kirjakaupoissa, kirjastoissa ja verkkokirjakaupoissa.

Teksti: Maijaliisa Dieckmann   Kuva: Pentti Pekkala

Kiekkoilijan karu kertomus

Raitistunut urheilijatähti Marko Jantunen aikoo käyttää median huomiota hyvän asian ajamiseen.

Aktiiviuransa vuonna 2010 lopettanut jääkiekkoilija Marko Jantunen oli matkalla kohti päihdekuolemaa. Raitistuttuaan hän aikoo käyttää median huomiota hyvään tarkoitukseen.

Marko Jantunen on raitis mies.
Marko Jantunen on raitis mies. Kuva: Marja Väänänen

Jääkiekkolegenda Marko Jantunen, 45, on hyvällä tuulella. Hän on aivan erinäköinen kuin kaksi vuotta sitten käräjäoikeudessa esiintynyt riutunut mies, joka tuomittiin kortitta ajamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksista ja liikennerikkomuksesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Ilo on palannut miehen kasvoille.

On elokuun loppu ja istumme Helsingin Uudenmaankadulla sijaitsevan kirjakustantamo Otavan kivisen toimitalon neuvotteluhuoneessa. Yli sata vuonna vanhan upean jugendlinnan viidennessä kerroksessa on juuri valmistunut remontti. Neuvotteluhuoneen loisteputket valaisevat vähän turhankin kirkkaasti.

– Vähän kuin olisi jossain poliisin kuulusteluissa, Jantunen nauraa.

Otava julkaisee lokakuussa Jantusen tarinan kertovan kirjan nimeltä Läpi helvetin, jonka on kirjoittanut hänen luottotoimittajansa Marko Lempinen. Vuoden verran raittiina olleen miehen ongelmat päihteiden kanssa ovat olleet julkista tietoa jo useita vuosia. Iltapäivälehdet ovat repineet aiheesta otsikoita ja Jantunen on itsekin kommentoinut koettelemuksiaan.

Lööppilehtien kiekkoilijasta viime vuosina antama kuva on ollut varsin yksipuolinen. Jantusta moinen ei harmita, päinvastoin. Hän aikoo nyt antaa haastatteluja entistä enemmän, sillä miehellä on agenda – hän aikoo käyttää mediaa hyväkseen.

– Siitä ajasta, kun käytin päihteitä, on kirjoitettu paljon. Nyt haluan lehdissä kirjoitettavan raitistumisestani, ja siitä, kuinka voin auttaa muita tekemällä päihdetyötä. Julkisesta minästäni on ensimmäisen kerran oikeasti hyötyä. Ei joku jääkiekkomenestys ja siitä kirjoitettu lehtijuttu ole kovin merkityksellinen, toisin kuin se, jos pystyn haastattelussa omista kokemuksistani kertomalla pelastamaan vaikka jonkun hengen, Jantunen pohtii.

 

Kokaiinia krapulaan

Kokemukset joista Jantunen puhuu ovat rajuja. Alkoholi on maistunut hänelle melkein aina, mutta ongelma siitä tuli vähitellen. Hän tiedosti sen ollessaan 28-vuotias, jolloin treenit jäivät ensimmäisen kerran väliin krapulan vuoksi. Teini-iässä hän ei kuitenkaan aluksi pitänyt viinan mausta, eikä humaltumisesta. Ensimmäiset kännit juotiin perinteiseen tyyliin. Isän baarikaapin pulloista sekoitettiin kaikkea sekaisin ja laitettiin vettä tilalle.

– Pelatessani Göteborgissa vuonna 1998 tajusin juovani sunnuntaina krapularyyppyjä. Vuosi taisi olla 1999, kun jäin ekan kerran töistä pois krapulan takia. Valehtelin olevani vatsataudissa. Pelasin silloin Färjestads BK:ssa. Seuraavilla kerroilla huijaaminen oli helpompaa, vatsapöpö tai kuume muka vaivasi. Ei tätä silloin silti sattunut kuin pari-kolme kertaa kauden aikana.

Siirtyessään pelaamaan Jokereihin vuonna 2003 Jantunen muistelee päihdeongelmansa olleen jo vakava. Korkin sulkeminen ei enää onnistunut. Seuraavan 12 vuoden aikana kiekkoilija menetti melkein kaiken – perheen, rahat ja kodin. Kymmenisen vuotta sitten pyörittäessään ravintolaa Espanjassa hän löysi kokaiinin, ihmelääkkeen krapulaan.

– 2000-luvun alussa minulla oli hyviäkin kausia, jolloin olin selvin päin, mutta ylilyönnit lisääntyivät, kuten kaikilla päihderiippuvaisilla. Jäin koukkuun unilääkkeisiin, joita söin saadakseni nukuttua krapulassa. Viina ei enää piristänyt, vaan sumensi pään ja väsytti. Silloin löysin kokaiinin.

– En käyttänyt sitä oikeastaan kuin kesäisin Espanjassa, aina vasta kauden loputtua, ettei aine näkyisi doping-testeissä. Tutustuin amfetamiiniin Espanjassa vietetyn kesän 2010 jälkeen palattuani Suomeen.

Marko Jantunen kokee saaneensa raitistuttuaan enemmän aikaan kuin koskaan aikaisemmin. Kuva: Marja Väänänen
Marko Jantunen kokee saaneensa raitistuttuaan enemmän aikaan kuin koskaan aikaisemmin. Kuva: Marja Väänänen

 

Amfetamiiniparistot

Suomesta oli hankala saada kokaiinia, mutta amfetamiinia oli helppoa hankkia. Amfetamiinista tulikin Jantusen pääasiallinen päihde seuraavan viiden vuoden ajaksi. Alkoholia hän ei enää juonut kavereiden kanssa, vaan epäsosiaalisena neljän seinän sisällä väsyneenä ja yksin. Perusluonteeltaan vilkas ja sosiaalinen mies palasi amfetamiinin avulla mielestään omaksi itsekseen. Jaksoi taas vipeltää.

– Se oli kuin paristot olisi vaihdettu, virtaa riitti taas loputtomiin. Jääkiekkourani loppui vuonna 2010, kuten myös juopottelu ja lääkkeiden popsiminen. Olin silloin sitä mieltä, että piri oli hyvä juttu, pääsinpä ainakin viinasta ja pillereistä eroon, hän sanoo päätään pyöritellen.

Aluksi amfetamiinista tuli Jantuselle niin energinen, euforinen, levoton ja säikky olo, ettei hän uskaltanut lähteä ihmisten ilmoille, peläten että joku huomaa heti hänen vetäneen jotain huumausainetta. Miehestä tuli käyttäessään Duracell-pupu, joka häsläsi pikavauhtia ympäriinsä. Tupakkaa kului jokaisen käyttökerran yhteydessä kaksi askia.

Toleranssi huumeeseen kasvoi kuitenkin äkkiä, energisoiva vaikutus katosi ja pian hän käytti sitä pitkin päivää.

– Piristä tuli minulle arkielämää. Se oli vähän kuin aamukahvi, jota tarvitsin kyetäkseni toimimaan. Loppua kohden vedin vahvaa piriä viisi grammaa päivässä, joka on aivan järjetön määrä.

Jantusen uusi elämä alkoi 14. syyskuuta vuonna 2015, jota hän nimittää elämänsä tärkeimmäksi päiväksi. Silloin hän käveli sisään Riihimäen Avominne-päihdeklinikalle ja aloitti Minnesota-hoidon. Avun hakeminen ei ollut hetken päähänpisto, vaan Jantunen alkoi valmistautua siihen vuoden 2014 oikeudenkäyntinsä jälkeen. Kamankäyttö jatkui vielä kuitenkin vuoden verran ennen hoitoonhakeutumista.

– Alkukesä 2015 meni aika hyvin, olin raittiina. Homma lähti kuitenkin lipsumaan taas huonompaan suuntaan ja vanha pelikaverini ja tukihenkilöni Pasi Tuomaila tajusi, että nyt on aika lähteä hoitoon. Hän oli soittanut Avominneen ja hoitanut paikan valmiiksi. Lauantaina hän sanoi minulle, että pakkaa kamat valmiiksi, maanantaina lähdetään. Olin onnekas, koska Pelaajayhdistys maksoi hoidon rahastostaan.

 

Päihdetyötä itselleen ja muille

Selvin päin vietetyn vuoden aikana Jantusella on mennyt kirjaimellisesti todella lujaa, lujempaa kuin hakiessaan piristystä elämäänsä huumeista ja alkoholista. Hän ihmettelee, kuinka paljon on onnistunut saamaan asioita aikaan vuodessa.

Raitistumisen ja elämäkertaprojektin lisäksi hän on toiminut 2. divisioonassa pelaavan hollolalaisen HC Giantsin pelaajavalmentajana, tehnyt pr-töitä SM-liigaseura Lahden Pelicansille, osallistunut erilaisiin päihdetyön projekteihin ja opiskellut liikuntaneuvojaksi Pajulahdessa.

– En ole tainnut saada koskaan aiemmin näin paljon aikaan elämässäni tai tehnyt asioita näin vakavassani. Vuoden sisään mahtuu melkoisesti juttuja, joista olin aiemmin vain haaveillut. Ensi vuoden alussa nähdään myös eräs tv-projekti, jossa olen mukana, mutta siitä en voi vielä kertoa enempää. Siitä kuulette lisää joulukuussa. Mukana on erilaisia ihmisiä ja heidän erilaisia tarinoitaan, hän paljastaa.

Jantunen tekee päihdetyötä Avominnen kanssa, jossa hänen omat kokemuksensa ovat tärkeässä roolissa. Ennaltaehkäisevää päihdetyötä hän tekee Erkki Poikosen säätiön kanssa ja on mukana myös Elämäni Sankari ry:n toiminnassa. Jantunen haluaa auttaa muita ja tunnustaa päihdetyön olevan tällä hetkellä hänelle itselleenkin yksi keino pysyä raittiina.

– Hoidan parhaiten itseäni olemalla toiminnassa mukana, varsinkin sen jälkeen, kun oma vuoden mittainen perushoitojaksoni päättyy. Opettelen elämään normaalia elämää, iloineen ja suruineen. Nyt minulla on työkalut siihen, etten tarvitse päihteitä selvitäkseni, Jantunen sanoo hymyillen.

Teksti: Aki Lehti

Pakkoraittiutta puolustettiin tarpeen tullen vaikka tuliasein

Vielä viime vuosisadan alussa huoli viinan kiroista kalvoi päättäjiä ankarasti, olkoonkin, että juominen oli nyky-mittapuulla hillittyä. Ratkaisu oli täyskielto. Jonna Pulkkisen kirja Kieltolaki kertoo historiasta mukaansa tempaavalla tavalla.

Vielä viime vuosisadan alussa huoli viinan kiroista kalvoi päättäjiä ankarasti, olkoonkin, että juominen oli nyky-mittapuulla hillittyä. Ratkaisu oli täyskielto. Jonna Pulkkisen kirja Kieltolaki kertoo historiasta mukaansa tempaavalla tavalla.

Kieltolaki on mainio kuvaus Suomen alkoholipolitiikasta aina 1500-luvulta lähtien.Mausteena kirjalle on sille nimenkin antanut Kieltolaki ja siihen liittyvät sadat aikansa mediasta poimitut värikkäät tositapahtumat. Kirjan aihe eli alkoholipolitiikka on ajankohtainen myös nyt, kun uuden alkoholilain valmistelu on loppusuoralla.

Vuonna 1709 kuningas Kaarle XII oli jo määrännyt kieltolain, muun muassa siksi, että oli itse kännipäissään ratsastanut puolialastomana ympäri Tukholmaa. Suurempi syy lienee ollut kuitenkin valtion kassan kartuttaminen Suuren Pohjan sodan aikana ottamalla paloviinan tuotanto valtiolle.

Laki kumottiin jo seuravana vuonna ruttoepidemian iskiessä maahan. Viinaa nimittäin tarvittiin sen ajan tietojen mukaan taudin hoitoon.

Vuonna 1800 kuningas Kustaa IV Adolf sitoi viinanpolton maanomistukseen ja vasta 1868 valtio otti viinanpolton itselleen. Syyt olivat toisaalta kansanterveydellisiä, mutta merkittävin syy oli luultavasti alkoholista saadut verotulot.

Toisin kuin nykyään, sen ajan yhteiskunnassa alkoholin tuotanto saattoi olla valtiolle jopa taloudellisesti kannattavaa, sillä alkoholihaitat maksoivat juojat itse, eikä yhteiskunnan sosiaalisektori, kuten nykyään.

Vuonna 1919 alkaneesta kieltolaista oli päätetty jo 12 vuotta aikaisemmin Suomen suuriruhtinaskunnan eduskunnassa, mutta senaatti vastusti päätöstä. Muiden muassa senaattori K.J. Ståhlberg erosi senaatista kieltolain hyväksymisen takia. Senaattoreista osalla oli itsellään omistuksia alkoholiteollisuudessa.

Asia ei edennyt keisarille ja vasta vallankumouksen jälkeen Kerenskin hallitus vahvisti lain 1917. Vuosien 1919–1932 kieltolaki osoittautui lopulta kaikkien osapuolien mielestä epäonnistuneeksi.

Kieltolain valvominen oli osin varsin hurjaa puuhaa. Seuraava ote on kirjasta löytyvä kuvaus aikansa virkavallan toiminnasta:

”Joillakin paikkakunnilla, ja erityisesti maaseudulla, suojeluskuntalaiset alkoivat valvoa kieltolakia ja hävittää salapolttimoita. Poliisit saivat usein apua suojeluskuntalaisilta, jotka kulkivat näissä tehtävissä aseistettuina.

Erään tulitaistelun jälkeen jouduttiin tilanteeseen, josta raportoitiin paikkakunnan lehdessä seuraavasti: Myöhemmin yöllä kulki paikan ohi vielä kaksi hevoskuormaa. Poliisi epäili näissäkin kuljetettavan spriitä, mutta kun poliisilla enempää kuin suojeluskuntalaisillakaan ei enää ollut patruunoita, pääsivät ne pakoon.”

Tässä on kirja, jonka jokaisen päihdeasioista kiinnostuneen lääkärin ja erityisesti uudesta alkoholilaista päättävän kansanedustajan olisi hyvä lukea.

Teksti: Martti Vastamäki

Esitelty teos: Jonna Pulkkinen: Kieltolaki, Minerva Kustannus Oy, Helsinki 2015.

Ulos mielen ahtaista raameista

Mitä yhteistä on kulttuureita yhdistävällä räjähtävällä viihdetykityksellä ja flow-tilan meditatiivisella mielenrauhalla?

Mitä yhteistä on kulttuureita yhdistävällä räjähtävällä viihdetykityksellä ja flow-tilan meditatiivisella mielenrauhalla?

Kiureli Sammallahti (vasemmalla edessä) ja Essi Luttinen ovat Bollywood KaBOOMin päärooleissa. Taustalla Shavan pojat (vasemmalta lukien) Sami Rönkä, Valtteri Bruun (alhaalla), Jussi Miettola (ylhäällä) ja Lauri Salokoski.
Kiureli Sammallahti (vasemmalla edessä) ja Essi Luttinen ovat Bollywood KaBOOMin päärooleissa. Taustalla Shavan pojat (vasemmalta lukien) Sami Rönkä, Valtteri Bruun (alhaalla), Jussi Miettola (ylhäällä) ja Lauri Salokoski. Kuva: Sami Mannerheimo

Miltä kuulostaisivat Aleksis Kiven Metsämiehen laulun sanat bhangra-musiikiksi kutsutun energisen intilaispopin tahdissa?

Yllättävää kyllä: hyvältä! Kyseessä on Shava-yhtyeen kappale Metsämiehen bhangra.
Tämän ja monen muun kulttuureita villisti yhdistävän idean takana on suomalainen kansanmuusikko ja etnomusiikin maisteri Kiureli Sammallahti.

Taiteilija tunnetaan ehkä parhaiten juuri bändinsä Shavan keulakuvana, mutta hänen uusin projektinsa on musikaali. Tarkemmin sanoen idän rytmejä ja oopperaa yhdistävä Bollywood KaBOOM. Prosessin tulos on kuulemma ”sopivasti pimeätä touhua” ja takuulla räväkkää viihdettä täynnä tanssia ja räjähdyksiä.

Ja minun tehtäväni on selvittää miten tähän kaaottiseen oloiseen hankkeeseen liittyy niin sanottu flow-ilmiö, jota usein kuvataan meditatiivisen mielenrauhan kaltaisena keskittyneisyytenä.

 

Fuusio rikkoo rajoja

Shava osallistui vuoden 2015 Uuden musiikin kilpailuun, jonka voittaja lähetetään maailmalle Suomen Euroviisuehdokkaana. Tapaan Sammallahden Bollywood KaBOOMin harjoituksissa Aleksanterin teatterin tiloissa. Hän kertoo, että vaikka Euroviisuihin asti ei päästy, Shavan hyvä menestys kilpailussa toi bändille paljon näkyvyyttä. Hyvä etappi siis, jonka ansiosta Shava päätyi yhdistelemään bhangra-musiikkia ja oopperaa Bollywood KaBOOMissa.

– Tässä nykyajassa on se mainio puoli, että kaikkea saa tehdä. Se on hieno asia. Joku pointti tietysti pitää olla, maestro pohtii.

Bollywood KaBOOMia on tehty karnevalistisella otteella yhdessä Shavan kanssa.

– Villiä projektia on tehty ryhmälähtöisesti. Prosessi on ollut dynaaminen, jossa kokeilun kautta on löydetty oleellinen. Fuusiotekemisessä täytyy löytää vahvaa sisältöä ja merkityksiä. Ooppera Skaala -ryhmän Visa Oscar on suoriutunut suunnittelutyöstä hyvin. Teemat eivät pompi ja poukkoile, vaikka tyylilajit ovat hyvin erilaiset.

Kun musiikki on fuusiota, niin tanssikin voi olla. Klassisia muotoja ei ole kovinkaan paljon noudatettu.

 

Uppoutuen vai tarinaa seuraten?

Miten myös kotimaista kansanmusiikkia opiskellut suomalaismies on päätynyt yhdistelemään oman maan musiikkia kaukaisen Intian säveliin? Sammallahdella on ollut elämässään monta musiikillista herätystä.

– Jotka kaikki vaikuttavat nykyiseen muusikkouteeni, hän nauraa ja kertoo tarinaansa.
Mies oli omistautunut jo parikymppisenä soitolle ja laululle ja päätti lähteä Intiaan opiskelemaan maanosan monivuosituhantista musiikkiperinnettä. Vaikka hän oli perehtynyt alueen musiikkiin aikaisemminkin, varsinainen oivallus intialaiseen klassiseen musiikkiin tapahtui vasta paikan päällä.

– Intialaisen musiikin estetiikka oli minulle alkuun vierasta, mutta kerran harjoitellessani ja käydessäni läpi oppitunnilla nauhoitettua materiaalia, päässäni yksinkertaisesti napsahti, ja tunsin saaneeni jonkinlaisen vainun siitä, mistä tässä musiikissa on kysymys – ja samalla tiellä ollaan vieläkin.

Intialainen klassinen on Sammallahden mukaan sisäistä. Säveliin ikään kuin mietiskellään. Uppoudutaan. Paitsi soittajat myös kuulijat sisäistävät niitä. Länsimaisessa musiikissa lähestymistapa on erilainen. Siinä sävelet ovat muusikon mukaan pikemminkin kuin jatkumoa tarinalle, jota seurataan.

Alunperin Sammallahden kiinnostus olikin juuri intialaiseen klassiseen musiikkiin, ei niinkään menomusaan, kuten bhangraan. Tämä ihastus syntyi vasta, kun ensikosketus kyseisen maan säveliin oli jo syntynyt.

 

Luonnollisia huippukokemuksia

Entä flow? Ennen haastattelua olen saanut vinkkiä, että aiheella olisi yhteys Sammallahden tekemiseen.

Kysyn suoraan: Mitä flow-tila sinulle merkitsee?

– Näen asian näin: Kun ihminen on tasapainossa, ja elää hetkeä, jossa hänen aistinsa ovat terästäytyneet, voidaan puhua flow-tilasta. Kun tämä tapahtuu, koemme elävämme “oikeaa elämää” vaikkapa sosiaalisissa tilanteissa tai esiintyessä.

Flow voi siis löytyä paitsi meditatiivisen intialaisen musiikin kautta, myös monelta muulta alueelta.

– Flow tapahtuu itsestään, ja on tavallaan ihmisen luontainen tila. Paradoksaalista kyllä, se on joskus vaikea saavuttaa.

Flow-ilmiöön yleensä liitetään, että kun jotakin asiaa tekee rentoutuneesti, mutta täydellä huomiolla, tekeminen itsessään tuottaa mielihyvää. Saman on myös Sammallahti huomannut.

– Näitä huippukokemuksia ihminen tarvitsee, muusikko linjaa.

Voisiko flow-kokemus olla terveellä tavalla sellainen mielihyvän ja arjen merkityksellisyyden antaja, jota ihmiset etsivät päihdyttäessään itseään erilaisilla kemikaaleilla? Ainakaan Sammallahti ei päihteitä kaipaa.

– Olen ollut oman tieni kulkija pikkupojasta lähtien, ja lopetin juomisen jo 17-vuotiaana, ja vaikka se oli kaveripiirissäni ennenkuulumaton ratkaisu.

Muusikko pohtii, että kenties nykyihmisen tietoisuus on kehittynyt sen verran korkealle tasolle, että tietoisuudesta itsestään on tullut vaiva. Tätä taustaa vasten alkoholin ja huumeiden käyttö on hänestä ymmärrettävää myös muusikoilla, jotka pyrkivät antamaan yleisölleen “arjesta irtautumisen” kokemuksen. Jos arjen pyörityksestä ja omasta mielestä ei muutoin saa breikkiä, voidaan päihteistä yrittää löytää ikään kuin oikotie.

Sammallahdelle keino on kuitenkin hiljentyminen.

– Itselleni raitistumiseen liittyi arkirutiiniksi muodostunut hiljentyminen, joka myöskin on tie päästää irti mielen ahtaista raameista.

”Mielen ahtaista raameista” pois pääseminen onkin flow-tilan edellytys.

 

Egosta luopumista

Tanssija ja koreografi Suvi Tuominen. Kuva: Saska Aaltonen
Tanssija ja koreografi Suvi Tuominen. Kuva: Saska Aaltonen

Haastatteluun liittyy musikaalin tanssija ja toisena koreografina toimiva Suvi Tuominen. Hän avaa osaltaan luovan prosessin flowta ja kertoo Sammallahdesta.

– Sammallahti on yleispätevä musiikkivelho. Hyvin tuottelias sellainen, ja aikamoinen lavapersoona! Hän työskentelee kehon kautta. Omaperäinen ja omassa rytmissään liikkuva mies. Hänellä on paljon myös näyttelijän lahjoja.

Tuominen on kokenut, että Bollywood KaBOOM -projektiin liittyy paljon tavalla tai toisella flow-kokemusta. Tuomisen mukaan sitä kuvaa myös se, etteivät asiat ole kristallin kirkkaita, vaan toimitaan tilanteen mukaan. Tällainen toimintatapa edellyttää, että ei ole egoineen asioiden luontevan tapahtumisen tiellä.

– Usein ihmisten egot astuvat tekemisen edelle hyvin helposti. Tällaisessa taiteellisessa keskustelussa ja itsensä kanssa läpikäymisessä on helppo oppia, milloin ja miten voi sanoa tai ehdottaa asioita. Elämänhallintataidot taideuralla kehittyvät. Se vaatii vaan reflektioita. Henkilökohtainen prosessi on jatkuvaa. Ja jatkuu taas seuraavassa projektissa!

Suvi Tuomisen mielestä jokaisen olisi hyvä hakea flow-kokemusta taiteen tai jonkin projektin kautta.

 

Tämä juttu on osa artikkeleiden sarjaa, jossa kerrotaan hetkessä elämisestä ja flow-tilasta.  Vaikka et harkitsisi tähän spektaakkeliin lähtöä, kannattaa kurkata Bollywood KaBOOMin hulvaton mainosvideo alla!

Musikaalin ensi-ilta on Helsingissä 8.10 Kaapelitehtaalla ja 1.12 Savoy-teatterissa.

Teksti: Saska Aaltonen

Shavan-yhtyeen nettisivu löytyy täältä.

Sarjakuva, joka muutti Suomea

Britanniasta Suomeen omaksuttu valistustarina Turmiolan Tommista kuvastaa 1800-luvun sivistyneistön pelkoa rahvaan viinankäytöstä: jo yksikin ryyppy tekee rappiojuopon. Yksinkertaisen tarinan merkitys suomalaisille oli kuitenkin valtava ja kesti yli monen sukupolven.

Britanniasta Suomeen omaksuttu valistustarina Turmiolan Tommista kuvastaa 1800-luvun sivistyneistön pelkoa rahvaan viinankäytöstä: jo yksikin ryyppy tekee rappiojuopon. Yksinkertaisen tarinan merkitys suomalaisille oli kuitenkin valtava ja kesti yli monen sukupolven.

tommi2_webKlassikoksi muodostunut Turmiolan Tommi -kuvakertomus ilmestyi ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1858. Tommia voidaan pitää myös ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvahahmona. Onhan se maamme ensimmäinen sarjakuva.

Tommin tarina etenee kahdeksan kuvataulun avulla seesteisestä perheidyllistä pahimpaan turmioon. Tarina oli sovitettu George Cruikshankin sarjakuvasta The Bottle, ”Pullo” (1847). Tässä tapahtumat sijoittuvat Lontooseen. Suomessa julkaisemisesta vastasi toimituskunta, johon kuuluivat muun muassa J.W. Snellman, Fredrik Cygnaeus, Sakari Topelius ja Elias Lönnrot. Kuvataulut teki nuori taiteilija Alexandra Frosterus-Såltin.

Juoni on sekä englantilaisessa että suomalaisessa versiossa periaatteessa sama, kuvia on kummassakin kahdeksan. Ensimmäisessä kuvassa Tommi viettää seesteisen onnellista perhe-elämää, mutta jo seuraavassa hän eksyy juomatupaan.

Seuraavat kuusi ruutua kuvaavat Tommin luisumista alkoholinhuuruiseen ja väkivaltaiseen elämään, jonka seurauksena hän päätyy kunniansa ja perheensä menettäneenä vankilaan.

 

Raittiusaate sytyttää tavallisen kansan

Tämän varoittavan esimerkin tunsi lähes koko pohjoinen kansa monen sukupolven ajan.
Turmiolan Tommin tarinan merkitystä Suomen raittiusliikkeelle tuskin voi liioitella. Tämän varoittavan esimerkin tunsi lähes koko pohjoinen kansa monen sukupolven ajan toissa vuosisadan loppupuolelta lähtien.

Sarjakuva oli osaltaan inspiroimassa raittiusliikkeen nousua kansan parissa. Suomen ensimmäiseen valtakunnallisesti järjestäytyneeseen raittiusliikkeeseen, Raittiuden Ystäviin, liittyi pian Turmiolan Tommin julkaisemisen jälkeen sankoin joukoin työläisiä, jotka ryhtyivät osaltaan ajamaan täydellistä alkoholikieltoa. Raittiustyöhön osallistumalla todistettiin oma kansalaiskelpoisuus, ja kieltolain ohella ajettiin myös monia kansalaisoikeuksia, kuten yhtäläistä äänioikeutta.

Tommi lähettää poikansa hakemaan viinaa. Jos ei saa velaksi, käy pojan aapinen maksuksi.
Tommi lähettää poikansa hakemaan viinaa. Jos ei saa velaksi, käy pojan aapinen maksuksi.

Aikansa raittiusaatteen ilmentymiä oli raittiusliikkeen organisoima juomalakko vuosina 1898–1900. Juomalakot olivat mielenosoituksia hallituksen toimia, kuten alkoholiverotusta, vastaan. Samalla haluttiin aikaansaada uudistuksia alkoholilainsäädäntöön.

Maaliskuussa 1898 kotkalaisten sahatyömiesten Kalle Heikkilän ja Emil Anderssonin sekä Oulun piirilääkäri Konrad Relanderin ansiosta juomalakko laajeni koko maahan. Juomalakkoliike sai aikaan anomuksen kieltolaista, vaikkakin laki astui Suomessa voimaan vasta vuonna 1919. Kieltolain aikana nostettiin Turmiolan Tommin kohtalo jälleen esiin varoittavana esimerkkinä.

Tuon aikaiseen henkeen liittyi olennaisesti myös vuonna 1922 ensimmäisen kerran järjestetty raittiusviikko eli alkuperäiseltä nimeltään raittius- ja kieltolakiviikko. Tavoitteena oli “raittiusmielen ja kansalaiskunnon” herättäminen.

Kieltolaki päättyi vuonna 1932, mutta raittiusviikko jäi, ja sen aiheet muuttuivat aatteellisiksi ja valistaviksi. Kouluissa järjestettiin syksyisin raittiusviikolla muun muassa kirjoituskilpailuja ja tutustuttiin Turmiolan Tommin tarinaan. Myös Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen kokemuksia alkoholista pohdittiin.

Keväisin hyvästä kirjoituksesta saattoi saada palkinnon tai kunniamaininnan. Pidettiin myös raittiusjuhlia, joissa muistutettiin tupakan ja alkoholin vaarallisuudesta.

Raittiuskilpakirjoituksia jatkettiin perinteisessä muodossaan kouluissa 1970-luvulle saakka, ja joissakin kouluissa ne ovat yhä osa valistavaa oppilastyötä.

Teksti: Tuula Vuolle-Selki

Lisää aiheesta:

Rock, raittius ja flow

Unelma rock-elämästä ajoi teinipoikien porukkaa musiikin pariin viime vuosituhannen viimeisellä vuosikymmenellä. Eero Heinonen on yksi heistä. Bändin nimeksi annettiin The … Jatka lukemista Rock, raittius ja flow

Eero Heinonen on muusikko ja elokuvaohjaaja. Hänet tunnetaan parhaiten The Rasmus -yhtyeen basistina, mutta hän myös muun muassa Hay and Stone -yhtyeen laulaja ja keulakuva.
Eero Heinonen kotitalonsa sisäpihalla Helsingissä.

Eero Heinonen on tullut tunnetuksi maailman maineeseen nousseen The Rasmus -yhtyeen basistina, mutta hän on myös elokuvaohjaaja ja perheen isä. Parhaimmillaan työ tai musiikki antaa hänelle flow-tilaksi kutsutun täydellisen tasapainon ja keskittymisen kokemuksen, jossa voi täysin antautua hetkeen.

Unelma rock-elämästä ajoi teinipoikien porukkaa musiikin pariin viime vuosituhannen viimeisellä vuosikymmenellä. Eero Heinonen on yksi heistä. Bändin nimeksi annettiin The Rasmus.

– Me perustettiin Rasmus yläasteella. Dead letters -albumia ja sen sinkkubiisien levyjä myytiin maailmalla kaksi miljoonaa kopiota, Heinonen ynnää.

Se on kova juttu kuin rock itse.

Vuodenajat ovat ehtineet vaihtua monesti, miljoonia levyjä myyty ja lukemattomia keikkoja soitettu. Matka on vienyt syvältä Siperiasta Etelä-Amerikan ytimeen ja monen moneen muuhun maailman kolkkaan. Balanssi on pysynyt. Tytöt ovat menettäneet tajuntansa, mutta bändin jätkät pysyneet järjissään – ja mikä tärkeintä: yhä ystävinä.

Se jos mikä on rock-musiikissa ja menestyksen aallokossa harvinaista, jopa ainutlaatuista.

Isoille yleisöille soittamisen halu oli väkevä eteenpäin vievä voima.
Heinonen itse kokee sopuisan ystävyyden yhdeksi bändin suurimmista saavutuksista.

Tähdet olivat suotuisat. Oikeaan aikaan tuli sopivissa määrin onnistumisia, saatiin oma biisi soimaan silloiseen Radio Mafiaan, ja muutama tärkeä festarikeikka, sekä tietysti levysopimus. Pian bändin keikkamyynnin mestaroi ilmiömäinen Seppo Vesterinen.

Haave nuorena siitä että saisi esiintyä kaverien kanssa toteutui. Isoille yleisöille soittamisen halu oli väkevä eteenpäin vievä voima. Rasmus pääsi tekemään levyä myös Ricky Martinille, Kissille, Madonnalle ja monelle muulle supertähdelle tuottaneen Desmond Childin kanssa. Omat idolit olivat Metallica, Nirvana, Red Hot Chili Peppers ja kotimainen Kingston wall.

Toisin kuin moni esikuvista, kukaan yhdessä yläasteelta maailman maineeseen ponnahtaneesta bändistä ei ole kuollut, seonnut tai alkoholisoitunut. Liekö luomu asenne myös syy bändin pysymiseen yhdessä.

 

Paremmat kiksit

Rauhallinen ja huomaavainen laulava basisti katselee maailmaa yhä kuin avoimen nuorukaisen silmin, jolle musiikki on elämän suuri tutkimusretki.

Musiikissa on enemmän löydettävää kuin ihmiselämän aikana ehtii löytää.
– Tajusin suht nuorena, alle kymmenvuotiaana, että rockista saan hyvät kicksit. Harrastin myös klassista! Äidin levyhyllyn Neljä vuodenaikaa oli minusta yhtäläisesti hieno teos. Rockmusiikista saan kuitenkin edelleen potkua. Se, että siitä tuli ura, on tietenkin ahkeran työn ja periksiantamattomuuden tulos. Opinnot ja uran luominen veivät monen musiikinlajin ääreen. Tajusin, että musiikissa on enemmän löydettävää kuin ihmiselämän aikana ehtii löytää.

Valitsemalleen musiikin lajille epätyypillisesti Heinonen totisesti uskoo päihteettömyyteen ja on pitänyt päänsä selvänä lähes kaksikymmentä viimeistä vuotta. Hän kertoo, ettei päihteettömyys ole niin vaikeaa, kuin voisi kuvitella. Bändissä, jossa kaikki jäsenet ovat tasavertaisia, sitä myös kunnioitetaan.

Voi tietysti moni muukin asia viedä mieheltä jalat alta, kuin kemikaalit.
Heinonen ihastui maailman matkoillaan itämaisille tansseille omistautuneeseen australialaiseen neitoon, Jessicaan. Jälkikasvuakin on jo saatu aikaiseksi.

Ennen kuin jatkat lukemista, voit halutessasi kuunnella Heinosen säveltämän ja laulaman kappaleen Give me the power back. Kappale löytyy Heinosen toisen yhtyeen Hay and Stone -yhtyeen levyltä Making the waves.

 

Uusia aluevaltauksia

Vaikka basistin ensimmäinen intohimo eli musiikki on työllistänyt jo toista vuosikymmentä, hakee hän nyt muita tapoja itsensä ilmaisemiseen. Uudeksi väyläksi onkin muodostunut elokuva ja dokumentti.

Hänen ohjaamansa Tero Tähtisen matkanovelliin perustuva lyhytelokuva Walker voitti vuoden 2013 “Third world indie film festival“ -palkinnon. Myös Neloselle tehty dokumentti laulajakollegasta Chisusta kosketti monia kuten myös Heinosen kansainvälisempi documenttielokuva Dance for Two.

EeroHeinonen1
Eero Heinonen, muusikko ja dokumentaristi

Tällä hetkellä Heinonen on tekninen ohjaaja suomalaisessa Rendel-nimissä supersankarielokuvassa, jota ohjaa yhdessä Jesse Haajan kanssa.

Uran vaihtaminen on tuntunut muusikosta työläältä, mutta se on toisaalta myös rikastuttanut elämää.

– Ensin ajatus pelotti. Huomasin, että joistain ominaisuuksista joudun luopumaan tajutessani, että mun täytyy tehdä muutakin työtä kuin keikkailla bändin kanssa.
Uusi suunta, kollegat, sidosryhmät ja kokemukset ovat antaneet laveamman kuvan elämästä.

Rasmus keikkailee yhä, joskin harvemmin kuin ennen. Eikä monissa muissakin kokoonpanoissa soittanut Heinonen edes haluaisi kokonaan luopua musiikista. Bändin ystävyys ja yhdessä soittaminen antaa paljon.

 

Musiikki ja flow

Mutta mistä basisti, laulaja ja lauluntekijän mielestä musiikissa on pohjimmiltaan kyse?

– Musiikki merkitsee väylää asiaan, jota käsitelläkseen ihminen ei tarvitse sanoja tai kieltä saati mielipidettä, mies määrittelee.

Täytyy asettua asemaan, jossa on haavoittuvainen, olla kokonaan oma itsensä ja tunteiden kanssa täysin esillä.
Heinonen selittää, että soittaessa ja laulaessa on hyvä olla auki. Täytyy asettua asemaan, jossa on haavoittuvainen, olla kokonaan oma itsensä ja tunteiden kanssa täysin esillä. Ja siihen pystyäkseen on astuttava jo ennen esiintymistä ulos arkisesta ajattelusta ja liiasta kontrollista. Täytyy ikäänkuin avautua sisäisesti.

Muusikko toteaa, että tässä kohden monet hänen kollegansa etsivät turvaa päihteistä, kun vaikkapa suorituspaine tai kontrolloiva mieli estää luontevan olemisen. Osalle syy itsensä päihdyttämiseen voi olla myös turhautuminen maailman tilaan.

– Turhautuminen, siksi että muu maailma ei ymmärrä, että mikä kaikessa menee pieleen, Heinonen pohtii.

Hän on itsekin parantanut maailmaan muun muassa tekemällä vapaaehtoistyötä Helsigin lastensairaalan parissa. Kuitenkin paras apu omaan oloon ja kykyyn avautua on hänen mukaansa tasapainoinen mielentila, joka tunnetaan nimellä flow.

– Flow on se sana, joka asiaa kuvaa parhaiten. Jos antautuu irrallisesta itseajattelusta ja antautuu hetkeen, flow-tila pystyy tulemaan ihmiseen. Täydellinen antautuminen on kovin vaikeaa, mutta sitä voi harjoitella. Esimerkiksi itse harjoittelen meditoimalla.

Flow-ilmiön – tai suomeksi virtauskokemuksen – esitteli ensimmäistä kertaa Yhdysvaltalainen psykologi Mihály Csíkszentmihályin. Flow-kokemuksessa ihminen on täysin tasapainossa itsensä kanssa, ja koko huomio on keskittynyt tekeillä olevaan asiaan. Muut asiat, kuten suorituspaineet, ajatukset ja jopa aika, häviävät. Csíkszentmihályi on todennut tutkimuksissaan, että ihmiset ovat onnellisimmillaan juuri tällaisina hetkinä. Samalla myös suorituskyky kasvaa.

Heinonen kertoo, että joskus flow-tila säilyy pitkäänkin. Itsestään virtaavaan tilaan liittyy monesti musiikki tai musisointi.

Tässä voit kokeilla Heinosen meditaatiotekniikkaa. (ns. Sahaja Yoga -meditaatio). Videolla on 6 minuutin ohjattu helppo harjoitus. Paina vain video päälle ja seuraa ohjeita.

 

Oppia on the road

Kun tarpeeksi pitkään on tien päällä, saa väkisinkin perspektiiviä kotimaahan ja sen kansaan. Monelle suomalaiselle kotimaiset ja länsimaiset tavat ajatella, ovat, jos eivät se ainoa oikea, ainakin ainoa itselle täysin luonteva tapa suhtautua asioihin. Eero Heinonen on nähnyt matkoillaan monenlaista ja oppinut uusia näkökulmia.

Meidän ajattelutapa on vain yksi muiden joukossa
– Meidän ajattelutapa on vain yksi muiden joukossa ja Suomi vain yksi monista maista. En enää pidä yhtä tapaa tai maata parempana tai huonompana kuin muita. Oli mulle ehkä vaikeaa ymmärtää, että meilläkin on omat heikkoutemme ja sokeat pisteet suomalaisessa yhteiskunnassa, eikä niistä voi olla ylpeä. Maailma on täynnä mielenkiintoisia paikkoja, ihmisiä, mahdollisuuksia, nousevia uusia ideoita ja samalla kuihtuvia vanhoja aatteita.

Tämä juttu on osa artikkeleiden sarjaa, jossa kerrotaan hetkessä elämisestä ja flow-tilasta.

Teksti: Saska Aaltonen, kuvat: Jessica Heinonen